Post by nepa on Oct 16, 2017 17:37:11 GMT 2
Alex ei voinut tajuta jotain ei seksiä ennen avioliittoa–lupauksia. Piti sitä hitto soikoon päästä tuleva morsian tai sulho koeajamaan, jotta välttyisi tulevaisuudessa ikäviltä yllätyksiltä. Toisaalta, kai se tytöille yleensäkin oli paljon isompi juttu kuin pojille. Ainakaan Alexia ei silloin aikoinaan ollut vittuakaan kiinnostanut, että ketä se ensimmäistä kertaa panisi. Connieta tuntui taas kiinnostavan Alexinkin edestä. Koska Alex ei tahtonut loukata vaaleaverikköä, se päätti pitää mielipiteensä itsellään ja pitää suunsa kiinni. Se nimittäin ihan varmasti sanoisi tahattomasti jotain kärkästä ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaisi Connielle sen elämän suurimmat itsetuntokriisit. Niinpä siihen uskontoaiheeseen oli hyvä idea tarttua – saada Connien ajatukset käännettyä muualle. Pakko sen tytön oli kuitenkin loppuun vielä mainittava ruumiinosien näyttämisestä muille. A body was only a body Alex ajatteli, mutta ei viitsinyt sanoa siitäkään mitään. ”I used to go to church, too”, Alex kertoi. ”My biological mom was very religious. She left when I was twelve, and after that my family decided to stay as far from religion as possible.” Alex veti kättään hiustensa läpi. ”Religion’s weird”, Alex vielä lisäsi huvittuneesti puuskahtaen. ”And kinda evil. People fight each other because their religion says so, and church has always used religion to, to frighten people into submission.” Ei Alex oikein tiennyt, että mistä sellainen olotila oikein kumpusi, ja siksi se naurahtikin.
Vuoden vaihtumisen aikaan Alex ja Connie sentään olivat vielä hereillä, vaikka kieltämättä Alexiakin väsytti. Se oli tainnut kokea ja laskuhumalansa ja kaikki, ei kyllä ollut oikein varma, kun unohti ylipäätään olleensa kännissä. Sen oli täytynyt huolehtia niin paljon Conniesta, ettei se itse ollut viitsinyt pitää hauskaa. Ei se toisaalta haitannut – oli hienoa nähdä, että Connien tapainen kiltti tyttö pääsi joskus eroon rajoistaan. Sitä vauhtia Alex varmaan suorastaan turmelisi Connien, mutta ei se tyttöä mihinkään pakottanut. Jos blondi tahtoi nähdä sen elämän, ei Alex ollut sitä kieltämässä. Alexin elämä ei ollut mikään maailman suurin salaisuus, ja kieltämättä oli ihan kivaa, että joku oli joskus siitä hänen elämästään kiinnostunut. Jos totta puhuttiin, Alex harvoin päästi sillä tavoin ihmisiä elämäänsä. Alex oli kertonut jo Connielle aika paljonkin asioita, ja Connien ja Alexin välillä oli muutenkin sellaisia viboja, että ne olisivat jotenkin tunteneet pidempään. Siksi Alex oli äärimmäisen tyytyväinen, että Connie oli sen suudelman aloittanut. Hieman kyllä kurtisti kulmiaan, kun Connie tokaisi, että kaikki sen unelmat olivat käyneet toteen. ”Stop, you’re making me vomit.” Niistä sanoista huolimatta Alexin rintakehän täytti lämmin tunne, kun Connie nukahti – sammui – hänen olkapäähänsä nojaten.
Aamulla Connie heräsi niistä kahdesta ensimmäisenä ja oli selvästi kauhuissaan eilisillasta. Sitä nuorukainen käytti ihan häikäiemättömästi hyväkseen vittuilumielessä, mutta piti kyllä huolta siitä, että Connie tajusi Alexin vain vitsailevan. Ei Alex niin kamala ollut, että olisi käyttänyt blondin känniä hyväkseen. ”Come on, it could have been worse”, Alex puuskahti huvittuneesti, ”you could have made out with Jason or something.” Hieman varoen Alex sitten kääsi katsetta Connieen. ”If he would’ve kissed you, would you have kissed him back?” Ei Alex oikeastaan ollut mustasukkainen – ei sillä ollut siihen oikeutta. Tisseistä puhuminen sai Alexin kuitenkin taas muuttumaan rennoksi. ”And tempting”, Alex lisäsi virnuillen tyynyn alle hautautuneelle blondille, ”very, very tempting.” Nuorukainen todella olisi mielellään mennyt hipelöimään niitä, mutta oli upeasti onnistunut hillitsemään itsensä. Go Alex.
Totta kai Alexin oli vielä pakko vittuilla Connielle vähän lisää, mutta ei jaksanut sitä kauaa, koska sen maha murisi vaativaan sävyyn. Ruokaa olisi saatava. Niinpä Alex nousi ylös ja puki päälleen mustat farkkunsa, siirtyi sitten tuttuun keittiötilaan kaivamaan kaappeja. Siinä Alex ei kuitenkaan kerennyt kovin pitkälle, kun Connie tuli jo paikalle Alexin harmaa t-paita päällään. Se sai Alexin jollain oudolla tavalla tyytyväiseksi. ”I’m not lying”, Alex naurahti, ”that sexy tortured look totally suits you.” Se virnisti, ja virnisti vähän vielä leveämmin ilmoittaessaan, että Connie saisi tehdä itselleen aamupalan. ”A serious safety hazard?” Alex kohotti kulmiaan huvittuneena. ”Please englighten me.” Sitten se kuunteli Connien selvästi made up selitystä muun muassa paloturvallisuudesta. ”You can start a fire without cooking”, Alex puolusteli. Sitten pyöräytti silmiään. ”You’re not true wife material if you can’t cook. If you want to get married, you need to know something about cooking.” Connie lopulta alistui kohtaloonsa ja kertoi, mitä halusi tehdä. ”As you wish”, Alex tokaisi ja nappasi kaapista pannukakkujen ainekset esille. ”Not gonna happen”, Alex heti käskytti, ”you will make us pancakes. Come on, I’ll help you. It’s not hard.”
Alex oli kokannut suurin piirtein koko elämänsä. Sille ei siis tuottanut vaikeuksia ohjeistaa Connieta yksityiskohtaisesti jokaisessa vaiheessa. Toisinaan se koskettikin blondia, vaikka siihen ei toisaalta olisi ollut tarvetta. Se vain sattui nauttimaan siitä, että Connie tuntui kiihottuvan ihan pienistä kosketuksistakin. Lopulta, tuskaisen kokkaussession jälkeen, heidän aamupalansa oli valmis. ”Not bad”, Alex mutristi huuliaan. ”We wouldn’t serve it, but for a first timer that’s pretty good.” Sitten Alex yllättyi ihan oikeasti, kun blondi yhtäkkiä muiskautti suukon sen huulille. Se sai Alexin janoamaan lisää, ja kun blondi siinä kiusasi, Alex katsoi sitä vaativaan sävyyn. ”No?” Alex virnisti. ”How about if I tell you to kiss me again?” Se hymyili. ”Do it. Kiss me.” Ja Connie teki niin. Pian se sai ahdistaa Connien pöytätason ja itsensä väliin ja puristaa sen lanteita kevyesti. Se kuitenkin lopetti touhunsa nopeasti – nälkä oli edelleen kova. Siis ihan actual nälkä, ruoan tarve. ”I need food”, se valittikin ja nappasi tarjottimen mukaansa.
Alex ja Connie siirtyivät sitten istumaan yhteen boothiin vastakkain. Kun Alex alkoi tunkea ruokaa suuhunsa niin paljon kuin mahtui, Connie söi paljon hienostuneemmin. Se tuntuikin seuraavan Alexia hieman hämmentyneenä. ”What?” Alex kysyi suu täynnä pannukakkua, naurahti, kunhan oli saanut nielaistua. ”Not what you’re used to?” Se vielä kysyi jatkaessaan syömistä. Sen aamupalan ne söivät kyllä loppujen lopuksi aika hiljaisissa merkeissä. Alex keskittyi ihan täysillä syömiseen, ei oikeastaan edes ajatellut, mutta Conniesta Alex ei tiennyt. Lopulta Alex sai taputtaa tyytyväisenä paljasta ihoa vatsan kohdalla. ”Thank you”, se lausui Connielle, ”it tasted good.” Alex liukui hieman ikkunaa vasten avatakseen sälekaihtimia, jotka oli hetki sitten laittanut kiinni. Ai niin – dinerin autoa ei ollut siellä. ”Damn, I have to get the car”, Alex irvisti. Se oli unohtanut koko asian. ”Want to come with me? I can take you home after.”