member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 17:42:22 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 17:42:22 GMT 2
“It just broke. All on its own”, kuului syy puhelimen yllättävälle menehtymiselle. Uusi pitäisi ehkä hankkia, mutta toistaiseksi oli ollut äärettömän vapauttavaa, ettei kukaan saisi yhteyttä vaikka yrittäisi. Kovin pitkään sitä ei uskaltaisi jatkaa, koska joku muukin voisi kaivata kun Nina, ja tietyille ihmisille jos jätti vastaamatta niin olikin vähän enemmän kusessa.
Ehkä Beau oli ihan itse syyllinen siihen, että oli asettanut omalle käytökselleen kohtuuttomat standardit. Hän oli aina kiltisti raportoinut Ninalle missä meni ja miksi, oli tullut yöksi kotiin, auttanut sen muksun kanssa ja tehnyt kaiken muunkin, mitä odottaa saattoi. Ei se kai ollut ihmekään, että se oletti sen saman jatkuvan maailman tappiin asti. “She’s probably mad”, Beau vain vahvisti kun Micah esitti veikkauksiaan tyttöystävän äänensävystä. Hän saattoi kuulla mielessään juuri sen tietyn, ärsyyntyneen you’ll-be-sorry-äänensävyn, jota se aina toisinaan käytti. “Probably should’ve called”, mies myös myönsi, lähinnä itselleen. Kai se olisi ollut kohteliasta ja reilua.
Vaikka siitä ei kauheasti ääntä pidettykään, Beau oli saanut aika paljon vapauksia ja aika paljon ekstraa sillä, että oli sekaantunut oikeaan perheeseen. Se olisi ihan tarpeeksi ärsyttävää, että siitä kaikesta pitäisi luopua, muista Chasen ideoista puhumattakaan. Micah esitti veikkauksia ja päätteli, että ei hän varmaan hengestään pääsisi. “Jeez. That made me feel so much better”, sille piti ivata, mutta äänensävy oli kyllä aidosti stressaantunut. Sietikin olla. “How about you go get hurt for me? I’m sure you owe me for something”, Beau sitten ehdotti viattomalla naamalla. Hänellä ei ollut mitään tarvetta mennä kokeilemaan onneaan ja ottamaan turpiinsa, joten siinä oli erinomainen syy jäädä siihen suhteeseen.
“I was thinking I’d just move to Europe”, hän sitten tarjosi ihan uutta suunnitelmaa, “just catch a flight to Amsterdam or something. Berlin, maybe. That could be nice..”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 18:11:51 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 18:11:51 GMT 2
Olisi ollut hyvin toiveikasta olettaa, ettei Nina olisi vihainen siitä, ettei Beau ollut ilmoitellut itsestään. Se vaikutti sen verran kontrolloivalta, että olisi varmaan pyytänyt miestään pitämään jonkinlaista jäljitintä, jos olisi vain kehdannut. Ja Beau näytti kuitenkin ihan aidosti ajattelevan, että sen olisi pitänyt ilmoittaa kaikista tekemisistään. Micah alkoi saada siitä keskustelusta päänsäryn.”You weren’t actually helping anyone with anything so how do you think that call would have went? ’I’m sorry babe, I’m not coming home because I fucking hate our life and the fact that you’re a psycho bitch who want’s to sue everyone, sorry’. I bet she would have been real understanding”, Micah pilkkasi sitä Beaun toteamusta. Olisi soittaminen kai sitten ollut ihan ystävällistä, mutta mies epäili, ettei se olisi paljoa pelastanut, ei kun Beau oli ollut siinä kunnossa missä oli. Eikä sen tarkoitus varmaan ollut ollut päätyä siihen tilaan, joten ennakoiva ilmoittaminenkin oli aika kaukaa haettu idea.
Ei Micah mitenkään yrittänyt hieroa niitä huonoja vaihtoehtoja veljensä naamaan tai saada sitä ahdistumaan; hän itse olisi varmaan valinnut kunnon selkäsaunan ennemmin kuin seurustellut Ninan kanssa ihan anytime. Mutta Beau nyt oli mitä oli, se ei selvästi osannut arvostaa asioiden ratkomista fyysisellä väkivallalla. ”There’s your answer then. If you’re not ready to take on the consequences of breaking up, you’re just fine being in that relationship”, Micah töksäytti sille kuin asia olisi ollut niin yksinkertainen. Taisi se hänestä vähän ollakin: jos Beau halusi jotain, sen pitäisi kerrankin elämässään olla mies ja hoitaa asia vikisemättä. ”You think after serving two years in county to save your asses I owe any one of you anything? Please”, hän tuhahti ja nojautui taas paremmin tuolinsa selkänojaan. Muutenkaan ei kyllä tullut mieleen yhtään keissiä, josta hän olisi voinut olla veljelleen niin paljon velkaa, että olisi mennyt ottamaan selkäänsä sen parisuhdesekoiluista. ”The problem with that is I would end up killing Chase and I don’t wanna lose my patch either”, mies virnuili kuitenkin lopulta, joi kahviaan mietteliäänä kun Beau alkoi höpistä Eurooppaan muutosta.
”Well that’s an idea”, hän myönsi eikä edes tyrmännyt sitä suoraan. Sillä pääsisi samalla vaivalla eroon kaikista ämmistäkin. ”Or then you could just, I don’t know, be a man about this. Stop acting like some perfect boyfriend you think you are and Nina will dump you herself.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 18:26:47 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 18:26:47 GMT 2
“She’s not that bad”, Beaun oli pakko puolustaa tyttöystävää, josta Micah puhui kuin itse saatanasta. Sillä oli tietysti huonoja piirteitä, mutta kellä ei muka ollut. Siinä oli paljon hyvääkin, eikä hän voinut vieläkään väittää, etteikö olisi tuntenut sitä kohtaan mitään. Kyllä hän sitä rakasti ja oli hyvin kiintynyt paitsi siihen, myös yhteiseen elämään. Se oli vain erilaista kuin ennen. Ja niitä huonoja hetkiä oli ilmeisesti aina vain enemmän. “Maybe she would’ve appreciated the honesty”, mies myös ehdotti, vaikka ei uskonut siihen hetkeäkään, “she could’ve thought it was a nice change. Real refreshing.” Se oli hänelle nyt varmaan vihainen joka tapauksessa, valehteli hän tai ei, joten nyt oli fiksua valita se helpoin tarina, jonka Micah oli kiltisti jo pistänyt aluille.
Pikkuveli kuulosti liian fiksulta siihen tilanteeseen, mikä oli ärsyttävää. Beaun piti olla sitä parempi ihmissuhteissa, mutta nyt sekin oli yhtäkkiä kehittänyt ihan älykkäitä mielipiteitä asiasta. “I am staying in this relationship”, hän terotti ja painotti, ihan vain voidakseen leikkiä että oli edes jotenkin perillä omista suunnitelmistaan. Se ei ollut vale, koska hän ei selvästi ollut valmis eroamaan. Jos ei saanut erottua, niin sitten varmaan pysyi siinä suhteessa. Erityisesti, kun veli ei edes tarjoutunut sijaiskärsijäksi. Se oli oikeassa siinäkin, ettei varmaan ollut enää kellekään velkaa yhtään mitään, kun oli yhteisen hyvän nimissä istunut pari vuotta. “Fine. You get a free pass”, Beau lupasi. Hän tunsi siitä(kin) keissistä oikeasti huonoa omatuntoa, varmaan ihan syystäkin.
Eurooppaan muuttaminen tuntui sitä paremmalta idealta, mitä pidemmälle sitä keskustelua jatkettiin. Micahin ehdotus ei innostanut yhtään niin paljon. “You think I haven’t tried?” Beau kysyi vähän loukkaantuneena siihen huonon poikaystävän leikkimiseen, “it’s not working. She’d probably even stick with you at this point. Someone's gotta pay for the life, you know. And the kid.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 18:49:17 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 18:49:17 GMT 2
Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että Beau lähti puolustelemaan tyttöystäväänsä, antamaan sille syitä olla vihainen ja jopa leikkimään ajatuksella, että se voisi ehkä arvostaa hänen rehellisyyttään. Micah tuijotti veljeään tyhjin kasvoin, eikä oikein osannut sanoa siihen mitään. Tyyppi alkoi käydä niin todellisuuspakoiseksi, ettei se ollut enää edes hauskaa. ”Sure, maybe”, hän sanoikin äänellä, josta kuuli, ettei hän uskonut ajatukseen tippaakaan. Hän hieraisi niskaansa, kun Beau kohta painotti, että oli aikeissa jäädä siihen suhteeseen. Se kai tuon ainut vaihtoehto olikin, kun sen potentiaalisia suunnitelmia tässä käytiin läpi. ”Thanks bro, I appreciate that”, Micah hymähti, kun kuulemma sai free passin veljensä nahan pelastamisesta tällä kertaa.
”She would not”, Micah väitti hyvin itsevarmasti, kun Beau intti, että tässä vaiheessa Nina tyytyisi suhteeseen vaikka hänen kanssaan. ”You know why?” hän kysyi sitten ja venytteli käsivarsiaan päänsä päällä. ”Because I wouldn’t work like a maniac to pay for her life and do everything she asks and be a father to her child. I would never be in that situation, because unlike you, I make it very clear that I’m not interested in anything other than a good fuck”, selvitettiin ja laskettiin kädet takaisin pöydälle. Se oli aika pitkälti totuus, eikä sitä jaksettu edes hävetä. ”You’re too nice, so nice you don’t even know what it means to be a shitty boyfriend. Sure you have been cheating a little bit but there you are, riddled with guilt and actually starting to care about the person you’re cheating with. If you’re trying to be anything else than the perfect guy you sold yourself as, it ain’t showing.” Sellaista tilitystä oli harvemmin päästy velipojalle antamaan, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Oli tuskin ehditty hiljentymään, kun housujen taskusta alkoi tuntua värinää ja Micah veti puhelimensa esiin. Näyttöä tarvitsi tuskin vilkaistakaan ennen kuin se työnnettiin Beauta kohti. ”You wanna take that?” siltä kysyttiin, kun Ninan nimi sykki malttamattomana näytöllä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 19:02:46 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 19:02:46 GMT 2
Jos parisuhteesta meinasi saada jotain irti, piti jotain antaa takaisinkin. Beau ei oikeastaan nähnyt asiaa samalla tavalla kun miten Micah sen yksinkertaisti ja esitti. Ei hän vain maksanut kaikkia laskuja ihan muuten vain ja huolehtinut jonkun lapsesta hyvää hyvyyttään, vaan oli siinä takana vähän muutakin. Joskus hän oli ehkä tehnyt paljon enemmän kun oman osansa ihan vain Ninaa miellyttääkseen ja pitääkseen sen tyytyväisenä, mutta oli hänkin saanut lopulta jotain vastineeksi ja oli se hänenkin elämänsä. “I kinda like the kid. He’s growing on me”, hän myös huomautti. Kyllä sitä muksua tulisi ikävä, jos nyt pakkaisi tavaransa ja häipyisi. Se oli ehtinyt olemaan elämässä aika kiinteästi mukana sen pari vuotta, joten aika vaikea se olisi enää unohtaa.
Micah jatkoi. Jos se ei olisi kuulostanut poikkeuksellisen fiksulta ja ollut oikeassa, olisi ärsyttänyt vielä enemmän. Nyt sen sanat oli vain vaikea hyväksyä, eikä sille oikein voitu kuin nakella niskoja ja pudistella epäuskoisena päätä. Beau korjaili asentoaankin sen verran levottomasti, ettei selvästi pitänyt siitä, että ripittäjän rooli oli vaihtunut. Hänen kuului saarnata, ei pikkuveljen. “Being nice is not a bad thing”, hän protestoi, mutta varsin ponnettomasti, "you ought to try it sometime."
Jos tähän mennessä Beau ei ollut osoittanu mitään merkkejä siitä, että olisi ollut kiireessä, niin se muuttui nopeasti kun Ninan nimi bongattiin veljen puhelimen näytöltä. “Not really”, mies kieltäytyi ottamasta sitä puhelinta vastaan ja varsin nopeasti keräsi itsensä siitä ylös ja mumisi jotain siitä suihkusta. Vastuuta oltiin vältelty näin pitkään, joten mitä muka yhdellä lisävartilla oli väliä. Ninan kanssa ei myöskään haluttu keskustella Micahin edessä, kun sillä oli selvästi tavallista enemmän mielipiteitä tänään. "Tell her.. I don't know. Tell her something", hän ehdotti, kun nappasi kahvikupin ja päätti viedä sen samalla lavuaariin, ihan vain päästäkseen siitä tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 19:22:19 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 19:22:19 GMT 2
Sitä Micahkaan ei voinut kieltää, etteikö Austin olisi ollut ihan hauska muksu. Ei hän ollut sen kanssa mitenkään erityisen paljon aikaa viettänyt – lähinnä koska oli istunut linnassa ison osan noiden parisuhteen kestosta –, mutta kyllähän se oli ihan hands down paras asia, mitä Nina toi pöytään. Tai ehkä hän oli vain puolueellinen, kun ei pitänyt naisesta. Niin tai näin, Beaun puolustuspuhetta Austinille ei lähdetty tyrmäämään, siihen kiintymisen Micah saattoi tavallaan ymmärtää, vaikka ajatus jonkun toisen lapsen kasvattamisesta tuntuikin vieraalta. Ei hän olisi halunnut kasvatettavaksi edes omiaan, joten onneksi niitä ei ollut siunaantunut.
Ninan nimen näkeminen puhelimen näytöllä pisti Beauhun kummasti vauhtia, eikä Micah voinut muuta kuin pyöräyttää silmiään sen reaktiolle. ”Go take that shower now or I’ll tell her that you’re a cheating piece of shit who doesn’t deserve her love. That would kinda solve all your problems”, hän heitti takaisin, kun Beau käski vain sanomaan jotain. Micah odotti että se oli saanut vietyä kuppinsa lavuaariin ja poistunut huoneesta ennen kuin tarttui puhelimeen ja vastasi siihen kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään hämärää. Nina kuulosti luonnollisesti vielä hermostuneemmalta kuin edellisellä kerralla, mutta Micah kertoi sille huolettomaan sävyyn, että oli juuri potkinut Beaun ylös sohvalta ja pakottanut sen suihkuun. Naiselle puhuttiin suunnilleen kuut taivaalta, mutta pääpointti oli, että Beau lähetettäisiin kotiin heti kun se saataisiin ulos sieltä suihkusta. Oli varmaan vähän huolestuttavaa, miten vähän Micah tunsi huonoa omaatuntoa valehdellessaan veljensä tyttöystävälle, mutta sitä ei oikeastaan jaksettu miettiä. Puhelun päätyttyä Micah hörppi kaikessa rauhassa loppuun oman kahvinsa ja kävi hakemassa Beaun auton avaimet, jotka oli edellisenä iltana jättänyt housujensa taskuun.
|
|