Baby this town rips the bones from your back

Max näytti innostuvan silminnähden siitä, että löysi Even kanssa tällaista yhteistä kokemusalaa. ”First at Pittsburgh after which we spent a while in Baltimore, but ended up coming back to Penn anyway. Stayed near Harrisburg for a while before finally moving to NYC”, Eve kertoi. ”I kinda miss it, but we moved a lot when I was younger so you didn’t really get attached to places that much. My mom liked to stay on the move and experience different places, she was restless that way”, nainen jatkoi ja kuulosti sen suhteen hyvin huolettomalta. Kai sitä oltiinkin, ei muuttaminen ollut ollut hänelle mikään ongelma, siihen oli vain jotenkin, noh, tottunut. Ja juuri Marisan luonteesta se kai oikeastikin oli ollut kiinni. Olisi se varmaan äidillekin ollut yksinkertaisempaa asettua johonkin aloilleen, mutta se vain oli ollut liikkuvaa sorttia. Vasta New Yorkissa se oli malttanut rauhoittua, eikä Eve oikein vieläkään tiennyt miksi. Kaipa niin suuressa kaupungissa oli sitten kuitenkin ollut helpompi olla ja elää kiinnittämättä huomiota, ja joku oli saanut sen tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Kenties Beau olisikin sopinut Eurooppaan ihan hyvin. Ei se varmaan koskaan lähtisi, ei olisi valmis hylkäämään sitä elämää joka sillä oli, mutta saihan sitä leikkiä ajatuksella. Even ei ollut yhtä helppoa haaveilla lentokoneeseen hyppäämisestä, olisi pitänyt ensin olla esimerkiksi passi, mutta Meksikoon hän ehkä vielä joskus menisi takaisin, se voisi helpottaa asioita. Beaun uholle kuitenkin vain hymyiltiin lammasmaisesti mitään sanomatta: Evestä tuntui että sille olisi voinut tehdä hyvääkin lähteä, vaikkei hän halunnutkaan sen häipyvän.

Kun kaiken sen jälkeen oli päästy autoon, Beau vakuutteli, ettei olisi raahannut Eveä mukanaan tapaamaan jotain tiukkapipoisia idiootteja ja nainen hymähti. Hän kääri paremmin hieman alas rullaantuneita hihojaan. ”You’re such an unpredictable guy I couldn’t know what kinda weirdos you have as friends”, nainen sanoi ja väläytti tuolle pienen hymyn. Kun mies ohjasi auton pois parkista takaisin kadulle ja alkoi mitä ilmeisimmin ottaa suuntaa pois kaupungista kohti määränpäätä, Eve otti asiakseen vain rentoutua paikalleen. Ei ollut paljonkaan mitä hän voisi sen matkan taittamisen hyväksi tehdä, muuta kuin olla seuraksi. ”So what are we going to do in Philly? Help those guys move for sure, but after that? How does this whole thing work?” Eve kysyi, kun omat ajatukset harhailivat siihen, mitä matkan jälkeen tapahtuisi. Hän ei ollut juurikaan ollut muuttoapuna, eikä tiennyt mitä sen tavaroiden kantamisen jälkeen yleensä tehtiin. Sen hän tiesi, ettei heidän ollut ilmeisesti määrä palata kaupunkiin ennen huomista, mutta ohjelmallisesti matka oli vielä hänelle auki. ”I mean, I haven’t really had that many moves to help my friends with and when I was young we just kinda threw our bags into new apartment and that was that. No help needed”, hän tarkensi ja katsoi miestä hymynkare huulillaan.

Se päivä olisi hyvin voinut olla jonkun toisen elämästä. Jonkun, jolla oli ehkä yliopistokoulutus ja ainakin hyvä työpaikka, vakaa parisuhde ja samanhenkisiä ystäviä. Jonkun joka ei ollut Eve, ei se 25-vuotias joka asui moottoripyöräkerhon kerhohuoneella, teki elääkseen hanttihommia ja viihdytti miehiä. Se jonka vakaimmat ihmissuhteet koostuivat sillä hetkellä kahdesta varatusta miehestä ja parista tytöstä, jotka tekivät ihan sitä samaa kuin hänkin. Päivä oli ollut erilainen ja tavallaan se tietenkin olikin jonkun muun elämästä: se oli lainattu Maxilta ja Heatherilta, suoraan siitä niiden idyllistä, johon hän ja Beau olivat mukavasti sujahtaneet sen yhden päivän ajaksi. Eve ei ollut valehdellut itsestään enempää kuin oli pakko, jättänyt vain pois ne masentavimmat palat. Kansallisuusstatuksen, äidin kuoleman, sen ettei tuntenut perhettään, kerhon. Sellaisia pikkujuttuja. Ilman niitä oli ollut helppo solahtaa siihen todellisuuteen, jossa ajettiin muuttokuorman kanssa nykistä Philadelphiaan, pysähdyttiin matkalla kahville, raahattiin hiki päässä tavaroita ystäväpariskunnan upeaan uuteen kämppään ja istuttiin jälkikäteen pizzojen ja muutaman kaljan verran siellä muuttolaatikoiden keskellä purkamassa niiden kolmen opiskelukaveruksen elämää.

Eve oli oppinut sinä päivänä Beausta enemmän kuin koko heidän tuttavuutensa aikana. Hän tiesi nyt, että mies oli käynyt Columbiaa – asia jonka hän olisi kai voinut päätellä Beaun aikaisemmista puheista, muttei vain ollut tajunnut –, tiesi millaisia tyttöjä se oli deittaillut kouluaikanaan ja minkä roolin ottanut kaveriporukassaan. Ne jutut olivat vahvistaneet tunnetta siitä, että mies oli vähän out of place nykyisessä elämässään, niin Max ja Heatherkin tuntuivat ajattelevan, vaikkeivät ihan suoraan sanoneetkaan. Ne olivat sympaattisia ja hauskoja, niiden kanssa oli helppo tulla juttuun, mutta saattoi myös jotenkin nähdä, etteivät ne ihan ymmärtäneet, miten ja miksi Beau ei ollut saanut sitä kaikkea, mitä ne olivat saaneet. Tai ehkä Eve luki tilanteeseen liian paljon miettiessään omaa kuulumattomuuttaan, jonka oli onneksi onnistunut tänään työntämään melko lahjakkaasti syrjään. Hänellä oli ollut ihan oikeasti hauskaa, jotenkin vapautunutta ja helppoa jopa? Kun he olivat lopulta kymmenen pintaan sanoneet pariskunnalle hyvästit, Eve oli saanut Heatherilta niin sydämellisen halauksen, että sitä oli melkein vaikea käsitellä. Hän ei itsekään ollut luonteeltaan mikään ikävä ihminen, mutta Heather oli kyllä vielä vähän jotain extraa eikä Max jäänyt tuolle paljon kakkoseksi.

Lämmin kesäinen sää oli iltaa myöten taittunut vähän viileämmäksi, mutta Eve ei juuri pannut sitä merkille astellessaan takaisin autolle, jossa oltiin sille päivälle vietetty tovi jos toinenkin. Juodut oluet tuntuivat kevyenä huminana päässä ja rentoutena jäsenissä, mutta humalassa nainen ei missään nimessä ollut. Beau varmasti vielä vähemmän, olihan se mies ja 30 senttiä häntä pidempi, massassakin varmaan melkein tuplat. Se vaikutti täysin ajokykyiseltä, mutta oli kai silti hyvä, ettei tarkoitus ollut enää suunnata takaisin kotiin sinä iltana. ”At the latest?” Eve ähkäisi. Olisiko hän mieluummin nukkunut sunnuntaina pitkään ja nauttinut vielä viimeisistä poissaolon hetkistä? Varmasti. Mutta Beauta odotti kotona joku, joten tietenkin oli vain ymmärrettävä, ettei se halunnut tai voinut jäädä lojumaan hänen kanssaan pitkin maita ja mantuja. ”Whatever you say, boss”, hän myötäilikin lopulta, nieli ne omat halunsa ihan kiltisti ja nurisematta. ”I don’t exactly have schedules of my own, no need to be anywhere, so just wake me up when you want me back in this truck and I’ll make it happen”, nainen lupasi vielä venytellen makeasti. Selkaranka tuntui rutisevan sairaan tyydyttävästi ja Eve ajatteli jo huumautuneena lämmintä suihkua tai kylpyä jonka voisi hotellilla ottaa ennen sänkyyn kaatumista. MC:n kerhotilalla asumisessa oli puolensa, mutta mukavuuksia siihen elämään ei pahemmin kuulunut.

Ajomatka asunnolta Beaun etukäteen katsomalle hotellille ei ollut lopulta kovin pitkä, joten se sujui mukavan sutjakkaasti miehen valitsemaa radiokanavaa kuunnellen ja musiikin tahtiin rennosti hyräillen. Auto jätettiin parkkiin, Eve nappasi laukkunsa mukaan sieltä penkin takaa, mihin oli sen aiemmin päivällä tunkenut ja löysi kohta itsensä Beaun kainalosta siitä respan tiskin edestä. Vastaanottovirkailija kyseli jotain arkisia asioita ja se vain tuntui niin normaalilta, että Eveä melkein hämmästytti, muttei ihan kuitenkaan. Oli niin luonnollista olla siellä, Philadelphialaisessa hotellissa varaamassa huonetta Beaun kanssa, ettei sitä voinut edes ihmetellä. Avainkortti saatiin kohta käteen ja kun päästiin hissiin ja painettiin oikeaa kerrosnumeroa, Eve nojasi päätään Beaun rintakehään, antoi käsivarsiensa kiertyä löyhästi sen selän taakse. ”I was thinking about taking a shower or bath or something, you wanna come with?” nainen kysyi ja katsahti ylös mieheen, antaen ymmärtää että ottaisi sen enemmän kuin mieluusti seuraukseen.

Oliko kyse sitten enemmän siitä, että Eve olisi halunnut nukkua pitkään, pysyä pois kaupungista vai pitää vielä hetken Beaun ihan vain itsellään, siitä ei oltu varmoja. Ehkä niitä asioita oli ihan turha yrittää erotella toisistaan, ja mitä väliä hänen motivaatioillaan edes oli. ”Yeah it’s cool, I get it”, nainen hymisi ja ihan totta ymmärsi. Ei hänellä ollut mitään harhaluuloja siitä, että tämä olisi heille joku pysyvä tila, eikä hän ollut ihan varma olisiko edes halunnut sitä. Mitä hän olisi Beaulta odottanut jos olisi voinut sen oikeasti saada, jos ei olisi ollut Ninaa ja Austinia? Tilanne olisi joka tapauksessa ollut monimutkainen ihan jo kerhonkin takia ja siksi, että Beaulla oli selvästi unelmia, joiden osaksi Evestä ei millään olisi. Ei hän tainnut lopulta edes tuntea miestä kovin hyvin. Kun ajatukset alkoivat kierrellä näitä polkuja, Eve kielsi itseään menemästä sinne, kieltäytyi ajattelemasta koko asiaa enää enempää. Hän oli aiemmin päivällä voinut kehitellä ties mitä siirappisia tarinoita heidän suhteestaan, mutta se oli ollut leikkiä. Todellisuus oli asia erikseen.

Nyt ei kuitenkaan oltu vielä takaisin siinä arkitodellisuudessa, joten siellä hississä oli helvetin helppo painua Beaun syliin ja hymyillä sen rintakehää vasten, kun se kietoi kätensä hänen ympärilleen ja piti lähellä. Se sanoi ehkä, mutta sai sen kuulostamaan enemmän suostumukselta kuin eiltä. Hulluna Eve olisi sitä pitänytkin, jos se olisi kaiken sen tavaroiden raahaamisen jälkeen kieltäytynyt peseytymisestä. Tietenkin se olisi voinut haluta mennä yksin, mutta kaipa sekin halusi nyt mieluummin viettää aikaa hänen kanssaan kuin itsekseen, siksi kai se oli hänet mukaansa ottanutkin. Hissin pysähtyessä Beau kallistui kylvyn puoleen ja haaveili juotavasta, eikä Evellä todellakaan ollut mitään sitä vastaan. Hän jäi miehen kainaloon kun se ohjasi heidät ulos hissistä ja oikeaa ovea etsimään. ”Why a bad one?” nainen kysyi huvittuneena, kun Beau jatkoi illan ohjelman suunnittelua. Hän tunsi jonkinlaista myötätuntoa sitä kohtaan, kun se myönsi ettei ehtinyt juuri koskaan enää katsoa elokuvia. Eveä ei ehkä voinut kutsua miksikään leffahifistelijäksi, mutta elokuvissa käyminen oli hänellekin yksi tavoista ottaa omaa aikaa silloin, kun ylimääräistä rahaa sattui olemaan lipun verran ja haluttiin oikein kovasti tehdä jotain muuta kuin kykkiä kerhotalolla. ”As I now feel sorry for you not being able to watch movies, I’ll let you pick which ever you want. Good or bad”, hän lupasi miehelle avokätisesti, kun se avasi heidän huoneensa oven.

Jo nopealla silmäyksellä Eve osasi kertoa, että hotellin sänky olisi luultavasti tuhat kertaa hänen omaansa mukavampi. Eve laski laukkunsa päiväpeitteen päälle ja vastusti halua kellahtaa suoraan sänkyyn. Mielihaluille antautumisen sijaan hän kääntyi katsomaan Beauta ja yritti hetken aikaa lukea sen ilmeistä, mitä se mahtoi ajatella. Kun ajatuksiin murtautuminen osoittautui mahdottomaksi hän vain hymyili sille ja kallisti päätään hieman. ”So how about I’ll go run us that bath?” Eve ehdotti, vaikka ei se oikeastaan ollut edes mikään kysymys. ”You can take care of the bottle part”, hän lisäsi ettei se vain unohtaisi. Miehen ohi kävellessään hän juoksutti sormiaan sen t-paidan verhoaman vatsan poikki ja virnisti ennen kuin katosi kylpyhuoneeseen johtavasta ovesta sisään. Kylpyvesi saatiinkin pian valumaan ja Eve istuutui ammeen reunalle odottelemaan sen täyttymistä, hipelöi samalla lavuaarin päälle jätettyjä saippua- ja kylpyvaahtopulloja, muttei valinnut niistä vielä mitään. Ammeen täyttymiseen tuntui menevän ikuisuus, mutta kun se lopulta alkoi näyttää valmistumisen merkkejä, Eve sulki hanat ja palasi takaisin huoneen puolelle.”Do you prefer the unscented bubble bath over lavender?” hän kysyi Beulta, vaikka puoliksi olettikin tietävänsä vastauksen. Hän käveli sängyn luo, nosti laukkunsa sen päälle ja kaivoi sieltä tarvitsemansa asiat, riisui sitten kenkänsä ja nappasi toisen sängyn jalkopäähän laskostetuista pyyhkeistä. ”Fuck these towels are soft, is it okay if I take mine home?”, Eve naurahti ja vilkaisi Beauta, vaikka tietenkään hän ei oikeasti aikonut varastaa hotellin pyyhkeitä. ”Did you find us something to drink?” hän kysyi sitten kuin olisi vasta muistanut koko asian ja niin kai muistikin.