We all start as strangers

Läpi Manhattanin sykkeessä Broadwaylla sijaitsevan kattohuoneiston kiiri sekalainen puheensorina ja hiljaa flyygelillä soitettu taustamusiikki. Roger Lynwoodin vuosittain isännöimä, seurapiirin kesäkauden avaava lounas oli jälleen käynnissä. Suuri osa Lynwood Corporationin New Yorkin johdosta oli paikalla ja lisäksi joukkoon mahtui sekalainen valikoima Upper East Siden seurapiirivaikuttajia. Vincent istui asunnon parvekkeella köynnöksin koristellussa sohvanurkkauksessa vanhemman veljensä Valentinin ja isosiskonsa Verdadin seurassa. Valentinin viisivuotias tytär Serena oli jäänyt Barcelonaan äitinsä luo, eikä mies tuntunut rauhoittuvan hetkeksikään ilman tytärtään. ”Et taida piipahtaa gaalassa illalla?” Vincent kysyi toista kulmaansa hieman kohottaen ja vilkaisi veljeään. Valentin siristi silmiään ja loi ärtyneen katseen pikkuveljeensä. Vincent naurahti ja sai vastauksen kysymykseensä ilman puhetta. Isoveli oli jo aamulla Barcelonasta saapuessaan ilmoittanut lähtevänsä takaisin heti kun pakollinen näyttäytyminen isän päivällisellä olisi hoidettu. Toisaalta Vin ymmärsi kyllä veljeään, Serena-tytär oli tälle kaikki kaikessa eikä Valentin ollut ikinä ennen matkustanut Atlantin toiselle puolen ilman lastaan. Sisaruksien valtaamaa sohvanurkkausta lähinnä olevista lasisista pariovista pyyhälsi heidän äitinsä Belinda kintereillään Roger ja pari toimittajaa. ”Just a quick snap Teddy”, Roger tokaisi hymähtäen vanhemmalle pojalleen, jonka tiesi viihtyvän lehtikuvissa lähes yhtä hyvin kuin olisi viihtynyt esimerkiksi sähkötuolissa. Vince ja Verdad nauroivat hyväntuulisesti isoveljensä nyrpeälle ilmeelle ja asettuivat vuosien saatossa vakiintuneille paikoilleen kuvattavaksi. Vieraiden pikkuhiljaa alkaessa valua asunnosta ulos alhaalla kadulla odottaviin limusiineihin Vincekin hakeutui omaan huoneeseensa vaihtamaan vaatteensa hyväntekeväisyysgaalaan sopivammiksi ja keskittyi hetkeksi selaamaan puhelimestaan, kehen voisi tänä iltana törmätä.

Vince ei edes muistanut, minkäikäisenä oli ensimmäistä kertaa päässyt mukaan seurapiiritapahtumiin saati että olisi enää mitenkään pystynyt laskemaan kuinka monessa tapahtumassa oli elämänsä aikana käynyt. Silti, aina astuessaan sisään kuhunkin tapahtumaan hänet valtasi sama onnellisuuden tunne. Hän ei ymmärtänyt niitä ihmisiä, joille edustaminen kävi työstä. Totta kai tämä Vincellekin oli sukunimen tuoma velvollisuus, mutta hän piti siitä eikä olisi halunnut olla missään muualla. Hän oli kuin kotonaan ja tervehti aito, leveä hymy kasvoillaan jokaisesta suunnasta löytyviä tuttujaan. Muotinäytöksen alkaessa Vin asettui paikalleen vanhempiensa ja nuoremman siskonsa Vivienin seuraan. Ellei miehen kaksoissisko olisi ollut tämän illan näytöksessä, Vin olisi todennäköisesti viitannut kintaalla ja saapunut gaalaan muodikkaasti myöhässä vasta näytöksen loputtua, sillä suoraan sanottuna muotinäytökset eivät olleet häntä ikinä kiinnostaneet. Hän kuitenkin tiesi joutuvansa Vicentan pahoinpitelemäksi mikäli ei ilmaantuisi katsomaan, joten siinä hän nyt istui ohjelmalehtinen kädessään ja seurasi mekaanisesti muiden mukana kuinka mallit marssivat yksi toisensa jälkeen lavalle. Vin oli satavarma, ettei Vice olisi edes huomannut hänen puuttumistaan. Niin tiiviisti kaksoissisko vilkuili eturivissä istuvaa uutta miesystäväänsä. Vin hymähti sille, että Vice edes viitsi kutsua tapausta miesystäväksi. Sopivampi sana olisi ollut hoito tai muu vastaava, Vice kun ei veljensä tapaan ollut koskaan viehättynyt vakituisesta seurustelusta.

Muotinäytöksen jälkeen ihmiset levittäytyivät ympäri tilaa, suurin osa baaritiskien kautta, kuten Vincekin. Viskilasi tiukasti kädessään hän antoi katseensa kiertää ihmisjoukossa ja keskusteli samalla erään häntä Princetonissa opettaneen professorin kanssa. Hän, kuten kymmenet muutkin, ihmetteli sitä ettei Vince ollut edelleenkään valjastanut lahjojaan työntekoon. Vin käytti samaa peitetarinaa kuin kaikkien muidenkin kanssa ja tokaisi vain katselevansa kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi. Tosiasiassa häntä ei vain juuri nyt kiinnostanut työskennellä missään. Sukunsa yrityksessä työskentelemistä mies halusi karttaa viimeiseen asti, mutta toisaalta olisi tuntunut väärältä työskennellä Lynwood Con kilpakumppaneiden leivissä. Mielenkiintoisesta, mutta siinä tilanteessa kuolettavan tylsästä keskustelusta Vinin pelasti pieni seurapiiriprinsessojen ryhmä, joiden seuraan mies revittiin lähes väkisin. Vince oli tottunut toinen toistaan enemmän laittautuneiden, hemmoteltujen ja etuoikeutettujen naisten seuraan varsinkin viime vuosina, kun häntä oli toden teolla alettu piirittää. Hänhän oli 25-vuotiaana yksi nuorimpia Forbesin maailman rikkaimpien listalla sisarustensa lisäksi ja vaikka nämä seurapiiriprinsessatkin olivat varakkaista oloista lähtöisin, heidän omaisuuttaan ei voinut edes verrata Lynwoodien rahoihin. Vicenta ilmestyi kaksoisveljensä rinnalle juuri kun tätä piirittävät neitokaiset alkoivat vihjailla illan jatkobileistä jollain uudella klubilla Manhattanin ytimessä. Vincent pahoitteli sisarensa yllättävää ilmaantumista mutta käänsi silminnähden helpottuneena huomionsa pois ja vilkaisi Vicentan mukana tullutta pariskuntaa. Tarkempi vilkaisu paljasti, että kyseessä oli Mackenzie Harrington, Vicentan ystävä mallipiireistä ja Harringtonin muusikkovanhempien tytär. Vincent hymyili lämpimästi tervehtiessään ja esitteli itsensä Mackenzien seurassa olevalle miehelle, jota ei tunnistanut. Hän huomasi Vicentan vilkuilevan suu mutrussa ympärilleen ja tiesi tämän etsivän Valentinia, jota ei ollut nähnyt kuukausiin. ”Teddy lähti jo kentälle, ei kestänyt eroa Serenasta”, hän tokaisi pahoittelevaan sävyyn olkiaan kohauttaen.

Nelikon kesken riitti juttua yhteisistä tuttavista vaikka kuinka, mutta Vincen lasi oli ollut tyhjä jo muutaman minuutin eikä hän pitänyt tyhjin käsin seisoskelusta. Vin huomasi myös Mackenzien lasin tyhjenneen ja kysäisi tätä mukaansa hakemaan lisää juotavaa. Naisen ilmeestä päätellen Vin ei ollut aivan lempiseuraa juoman hakuun, eikä Vince ihmetellyt asiaa. Vicentan ystävänä kuuli miehen touhuista kaikenlaista. Ei Vince kiistänyt juttujen todenperäisyyttä, mutta tiesi siskonsa värittävän tarinoita aina suhteellisen rankalla kädellä. ”You’ve had quite a busy day”, Vin lausahti hymyillen viitaten varsinaista tilaisuutta edeltäneeseen muotinäytökseen. Vice oli joka kerta näytöspäivänä niin kireä ja ärtyisä, että Vince oli jo vuosia sitten suosiolla lakannut käymästä takahuoneessa ennen näytöksiä. Kyllähän sen ymmärsi, mutta toisaalta olisi voinut odottaa että unelmatyön toteuttaminen ei olisi kiristänyt hermoja niin suunnattomasti. ”Mä en tiedä mitä kaikkea Vice on musta ystävilleen selitellyt, mut voin vaistota että sulla ei ainakaan niin järin hyvää kuvaa musta ole”, Vince sanoi naurahtaen pienesti ja otti vastaan baarimikon ojentaman viskilasin. Olihan hänestä pari vuotta sitten leivottu aikamoinen naistenmies ja bilettäjä median toimesta, mutta sittemmin Vin oli kyllä siivonnut julkisuuskuvansa ja pyrkinyt pysyttelemään poissa valokeilasta. Ainakin aamuöisin baarista poistuessaan.

Vince tiesi jo ennen Mackenzien vastausta melko pitkälti, mitä tämä sanoisi. Ei nainen ollut ensimmäinen hänen elämäntapojaan ihmettelevä, eikä taatusti viimeinenkään. Mutta kuten kaikki muutkin, Mackenziekään ei tiennyt totuudesta edes puolta. ”No suoraan sanoen, minkä takia ne mua häiritsis?” Vince tokaisi viskilasiaan kallistaen. ”En mä ihan idiootti ole, totta kai mä tiedän mitä ne musta haluaa. Pointti onki siinä et mä en halua niistä mitään”, mies sanoi olkiaan kohauttaen ja antoi katseensa vaeltaa salissa. Kyllä Vince ymmärsi miksi muita ihmetytti. Kai he kaikki olettivat että mies nappaisi jonkun häntä hännystelevistä heitukoista mielensä mukaan silloin kun huvitti. Muutama vuosi sitten asetettuaan elämänsä järjestykseen Vin oli ihan suosiolla jättänyt taaksensa nämä Lynwoodin suvun rahavaroja havittelevat seurapiiriprinsessat. Ihan jo kunnioittaakseen itseään. Nuorempana hän oli hyvin onnistunut uskottelemaan itselleen että onnenonkijat pitivät hänestä muunkin kuin sukunimen takia. Nykyään se nyt vaan ei toiminut.

”No enköhän mä tiedä mitä teen, tän tilaisuuden jälkeen lähden kotiin nukkumaan ja aamulla yhdeksältä firman edustustilaisuuteen”, Vin lausahti sarkastinen virne kasvoillaan ja palautti katseensa keskustelukumppaniinsa. Tottahan se toisaalta oli. Ei häntä kiinnostanut lähteä jatkoille yökerhoon ja vielä vähemmän häntä kiinnosti lähteä jonkun onnenonkijan matkaan. Parhaalta kuulosti oman asunnon rauha ja seuraavana aamuna odottava edustustilaisuus joka ehkä ratkaisisi monta vuotta jatkuneen riidan isän ja pojan välillä. Vicenta oli kaikonnut Mackenzien ystävän kera tanssilattialle, eikä Vincekään jaksanut paikoillaan seisoskella viskilasinsa lopetettuaan. Äskeisen keskustelun pohjalta Vin oli varma ettei Mackenzie ollut kiinnostunut viettämään hänen kanssaan yhtään enempää aikaa kuin oli pakko, mutta hän päätti kuitenkin koittaa onneaan. ”En oo varmaan sun suosikkiehdokas tanssipariksi, mutta älä please nöyryytä mua nyt yhtään enempää”, hän sanoi naurahtaen ja ojensi kättään kumartaen vielä vitsiksi perään.