If you ever get lonely

Lilan asu

Aamu ja päivä korjaamolla olivat menneet niin nopeasti korjaustoimia vaativien autojen kanssa. Asiakkaat olivat käyneet autot porrastetusti eri aikaan ja aikaa oli jäänyt myös omille pienille projekteille. Tänään Lilalla ei ollut ollut työpäivää kahviossa tai edes baarissa, luojan kiitos! Joten hän oli saanut omistautua täysin setänsä korjaamolle ja auttaa tätä koko päivän. Tälläisinä päivinä, joina nainen sai keskittyä korjaamon arkeen täysin, Lila koki olevansa omassa elementtissään. Päivän kulkua oli hieman varjostanut sedän tavalliset käännytyspuheet siitä, ettei hänen pitäisi jäädä tälle alalle vaan opiskella vaikka sitten sairaanhoitajaksi. Kunhan nyt vain lähtisi opiskelemaan, käyttäisi älyään ja hommaisi itselleen kunnollisen ammatin eikä jumittuisi vain tänne korjaamolle loppuiäkseen. Lila oli tuntenut itsensä lapseksi jälleen kuunnellessaan rauhallisena ja kärsivällisenä setänsä puhetta työnlomassa. Kun puhe ei ollut ruokataukoon mennessä loppunut, oli nuoren naisen pakko pyytää setäänsä lopettamaan. Loppupäivä olikin kulunut hiljaisuuden vallitessa heidän välillään eikä se ollut jäänyt muilta työntekijöiltä huomaamatta. Nyt työntekijöistä viimeinenkin oli mennyt kotiinsa ja setä oli päättänyt lopettaa työt tänään aikaisemmin.

He olivat siirtyneet toimistoon tekemään palkkalaskelmia ja käymään yleisesti läpi korjaamon papereita niin että he pysyisivät edes jotenkin ajantasalla. Seinällä tikittävä vanha kello oli ainoa äänenlähde papereiden kahinan kanssa. Lilan setä istui työpöytänsä ääressä tehden laskelmia ja Lila kävi sivuseinälle sijoitetun pöydän ääressä läpi korjaamon yleisiä papereita sekä postia. Kellon tikitys alkoi käydä ahdistavaksi, kun joku koputti oveen. Molempien Monroen perheen jäsenten katseen nousivat papereista ja kääntyivät ovea kohden kun nuorempi tunnisti sisään kurkistavan naisen kasvot. Lilan ilme kirkastui ja hän päästi paperin putoamaan käsistään pöydälle.
”Gaby!” toista tervehdettiin iloisesti tummatukkaisen naisen noustessa ylös tuoliltaan. Toisen ilmaantuminen paikalle tuntui saavan Lilan setäänkin eloa, miehen nyökätessä tervehdykseksi.
”How can we help ye, lass?” mies kysyi vahvalla skottiaksentillaan kohteliaasti, kooten läpi käymiään papereita yhteen ja asettaen ne kansionsa väliin.
"What brought you here?” Lila jatkoi vilkaisematta setäänsä.

”No! Ofcourse not! You are always welcome here, right uncle?” Lila sanoi sinisten silmien katseen kääntyessä käymään pikaisesti parrakkaassa skottimiehessä, joka vilkaisi veljentytärtään tuuheiden kulmakarvojensa ali yhtä nopeasti.
”..aye, lass”, mies totesi osoittaen sanansa enemmän Gabylle kuin Lilalle ja syventyi sitten kuuntelemaan mikä tällä Lilan ystävällä oikein oli hätänä. Hänen veljensä, Lilan isä, oli viettänyt enemmän aikaan Gabyn perheen kanssa, mutta Malcolm oli pitäytynyt poissa niistä kuvioista nähdessään miten ne muuttivat hänen veljeään. Hän oli aina ollut se, joka oli suhtautunut kaikkeen vakavammin ja vastuuntuntoisemmin. Sormet nousivat sivelemään tuuheaa, siistiä partaa pitkän miehen noustessa seisomaan.
”Aye, I take a look at her”, jo harmaantumaan päin käyvä mies totesi lyhyesti Gabyn selostuksen lopuksi kävellessään Gabyn luo, ottaen tältä avaimet vastaan. Vanhempi Monroe ei vilkaissut taakseen astuessaan ovesta ulos katsoakseen mikä naisen autossa oikein oli vialla. Hänellä tuntui olevan kiire ulos painostavasta huoneesta.

Gabyn selostuksen aikana Lila oli luonut ystäväänsä tietynlaisen katseen. Hän tiesi ettei toisen olisi ollut tarvis tulla tänne vaan tämä olisi saanut auton huollettua joko veljiensä, muun kerhon tai itsensä avustuksella. Tummatukkainen nainen päätti kuitekin jättää asian sikseen, tämän olemuksen rentoutuessa silmin nähden kun setä lähti pois.
”Thank God you are here Gaby! I was just dying to that silence!” Lila puhkesi puhumaan hymyillen siirtäen tummia hiussuortuvia korvansa taakse.
“Has something happened? Do you want coffee? I think I need a cup!” kysyi vielä ennen kuin kääntyi niputtamaan äsken läpi käymiään papereita ja viittaamaan Gabya astumaan sisään. Oli ihana nähdä hänelle jopa isosiskomaiseksi muodostunutta naista, joka oli tuttu Lilalle jo lapsuudesta.

Gabyn ihmettelyt saivat Lilan hymähtämään itsekseen.
“ Thanks Gabby. If my uncle still causes me problems I will contact you. I just.. feel like I owe it to him. Like he wants me to be here, you know ? My uncle and his wife have taken care of me ever since mother died.. Now that my uncles wife is dead too he is kind of lonely sometimes”, Lila selitti toiselle. “It seems to me that I am not yet old enough to decide what I want from my life. You know.. which direction would I go. Should I stay here or should I study”, Lila vilkaisi Gabyn suuntaan työntäen lajittelemansa paperit hajamielisesti, mutta siististi punaisen kansion väliin. Hän naurahti ja jatkoi sitten: “Or use my head like my uncle always says. I feel like he still thinks that I'm a child. He can be pretty annoying “ Nuori nainen sanoi ja pudisti päätään.

Toisen mainitessa veljensä, Lila kallisti päätään. Hän olisi halunnut kysyä tästä ja Gabyn perheen tilanteesta vielä, mutta jätti vielä toistaiseksi kysymättä. Toinen oli kuitenkin selvästi tullut tänne jonkun muun asian vuoksi ja seuraavat sanat myös varmensivat sen. Kahvinkeittimen puoleen kääntynyt Lila vilkaisi touhujensa lomasta toiseen naiseen.
“Oh my God! I remember him! Did you see him today? Gaby, you have to tell me everything! Every little dirty detail!” Lila totesi, sekosi laskuissa ja mietti hetken. Hän lisäsi vielä puoli mitallista kahvinpuruja ja veden haettuaan napsautti keittimen päälle. Tummatukkainen nainen veti itselleenkin tuolin ja istui alas. He ehtisivät jutella nyt kun kahvissakin kestäisi hetki.
“Now tell me”, tuo kehoitti.

Ystävän neuvot tulivat aina tarpeeseen varsinkin jos ne olivat hyviä. Gabyn sanat tasapainottivat sitä epavarmuutta, jota Lila sillä hetkellä tunsi omasta tulevaisuuttaan kohtaan ja selkeytti ajatuksia. Loppupeleissä se olisi hän, joka tekisi päätökset, mutta silti hän näki nyt jopa setänsä saarnalta tuntuvat neuvot ja puheet koulutuksen tärkeydestä hieman uudessa valossa. Hän voisi ihan hyvin yhdestään koulun ja työn, miksi ei voisi? Kyllähän hän nytkin oli töissä kolmessa eri paikassa ja vaikka se söikin Lilan vapaa-aikaa, ei se silti vielä ainakaan tuntunut liian raskaalta. Hän pitäisi ehkä luopua yhdestä tai kahdesta työpaikasta tai vaihtaa työpaikka johonkin, jossa palkka olisi parempi, mutta hän pärjäisi kyllä, eikö niin? Gaby oli kuin pelastava enkeli, joka oli saapunut paikalle juuri oikealla hetkellä.
“Thank you, Gaby. I really appreciate your advices”, tuo vielä sanoi ennen kuin puheenaihe vaihtui toisaalle.

Lila nosti toisen jalkansa tuolille ja kietaisi kätensä polvensa ympärille, nojaten leukaansa sitä vasten. Hän kuunteli toisen selostusta tarkkaavaisena, nyökäten muutamassa kohdassa toisen naisen puhetta, jääden sitten hiljaisena kuuntelemaan, kunnes Gabyn puheen loputtua kohotti kulmakarvojaan.
“What? You searious? That sounds.. weird.. He didn't seem anything like that at all. On a third date?”, kysyttiin hieman epäuskoisena. Ja vielä tuollaisessa hetkessä! Mikä sitä miestä oikein vaivasi? Jos tuo olisi tuntunut tapailemansa naisen yhtään paremmin, olisi tuo tiennyt järjestää edes jotain, hankkia sormuksen ja sellaista. Muutenkin tuollaisen kysyminen noin aikaisin tuntui omituiselta, mutta kai ihmisiä oli erilaisia
“Ah, coffee!” Lila tokaisi hymyillen nousten ja siirtyen punaisen kahvinkeittimen luo. Hän löysi kaapista kaksi isoa kuppia, keltaisen ja punaisen, joihin kaatoi kahvia. Toiseen hän jätti pienen maitovaran, kaatoi maidon ja laittoi sokerinkin, teki kahvista juuri sellaisen jollaisena tiesi Gabyn sen juovan. Hieman maitoa ja hieman sokeria. Omansa Lila jätti ilman sokeria tai maitoa. “There you go, madam. I'm starting to be good at this!” hymyili samalla kun ojensi kupin Gabylle. Lila istuutui takaisin alas ja siemaisi kupistaan pitäen katseen ystävässään ennen kuin jatkoi. “Are you sure that he is not just crazy about you, Gaby? Even though his timing was.. weird and all”, kysyttiin toiselta yrittäen pehmittää ilmeisen huonoa kokemusta. "At least he didn't say things like i love you, i like you eyes, I love you smell or I like shape of you toes. You know how weird it is when you partner praises your toes!" Lila jatkoi pyöräyttäen silmiään.

Siitä oli aikaa kun hän itsekin oli deittaillut kunnolla ja nykyisellään hänen aikansa ei riittänyt moiseen. Hyvä kun joskus töiden jälkeen hän jaksoi raahautua kotiin ja nukkumaan. Varsinkin arkipäivät kulkivat niin nopeasti eteenpäin että välillä Lilan oli vaikea erottaa mikä päivä oli. Ehkä hänen pitäisi hankkia muutakin elämää, vaikka nykyinen vilkas elämäntyyli johtuikin ehkä osaltaan siitä ettei hän halunnut kohdata ajatuksiaan tai tehdä liian isoja päätöksiä tulevaisuudestaan.
Lila pudisteli epäuskoisena päätään.
“Jesus christ what a guy! Hey, I think it is! You should be carefull with him, Gaby, if he really is grazy. A Stalker or someting”, todettiin toiselle ehkä hivenen huolissaan, vaikka Lila oli varma että Gaby osaisi aikuisena naisena pitää itsestään huolen. Ja olisihan tällä ehkä veljensäkin suojanaan jos sellainen tilanne tulisi, jos hän ei nyt hirmu väärään osunut.
“But on the other hand I think you be ok, right? I just can't believe that he just did that!”


“You know what we have to do? We should sometime go together to bar or someting, Gaby. You know, just party a little, have fun and stuff like that. Just spend nice evening together– no guys, just girls. Just forget guys for a little moment”, ehdotettiin toiselle vaikka tälläinen aktiviteetti ei ollut ollenkaan Lilan tapaista. Mutta hänestä tuntui, että heille molemmille tekisi hyvää nollata tilanne kunnolla edes hetkeksi. Ehkä hän voisi järjestää jonkinlaiset bileet kämpässäänkin, mutta sinne ei tulisi montaa ihmistä, sillä hänen ystäväpiirinsä oli niin suppea ja ihmisillä tuntui olevan jo omat tärkeät elämät.
“..or we could just hang out at my place but I think thats sounds kind of boring”, naurahdettiin.

Lila nojautui tuolissaan taaksepäin, ottaen hivenen rennomman asennon. Hän avasi suunsa kertoakseen, ettei hänen elämäänsä mahtuisi nykyisellään miestä. Että hänen elämänsä oli nyt niin kiireistä eikä hän ollut hyvä pitämään yhteyttä edes niihin harvoihin ystäviin, joita hänellä oli, joten suhdekkin olisi tuhoontuomittu. Kyllä Gaby oli varmaan myös huomannut sen ja se kävi ehkä osittain ilmi ystävän sanoista. Hän kuitenkin sulki suunsa ja hörppäsi kahvistaan, miettien toisen sanoja. Ei kai olisi pahitteeksi joskus käydä ulkona. Ei hän menettäisi mitään ja hän voisi tehdä niin vaikka edes Gabyn mieliksi.
”Itseasiassa.. Hyvä on. Jos sinulla on joku mielessäsi niin en vastustele”, myönnyttiin toisen sanoihin. Ei hän menettäisi mitään jos antaisi ajastaan tunnin tai pari jonkun uuden ihmisen tapaamiseen, eihän? Tosin jos asiaa mietti yhtään syvemmin, hän ei ehkä itse pitäisi yhteyttä yhden treffikerran jälkeen, mutta ainakin hän tapaisi jonkun uuden ihmisen ja voisi sitten sanoa Gabylle ettei mies ollut hänen tyyppiään jos tuo joskus sitä kysyisi.
”Mutta en voi luvata mitään varmaksi!”

Hänellä ei ollut kiire perustamaan perhettä, sillä Lila halusi pitää vapautensa ainakin siinä määrin, että voisi huoletta mennä ja tulla. Hän halusi nähdä maailmaa edes hiukan ennen kuin asettuisi aloilleen ja pelkäsi kai osin, että sormus sormessa ja miehen kainalossa se ei onnistuisi. Ainakin vierailu Skotlannissa, isän kotimaassa, oli ollut pitkään mielessä, sillä hän ei ollut nähnyt kuin kuvia. Olihan siellä myös joitakin sukulaisia elossa. Myös Eurooppa kiehtoi, ehkä Australiakin. Tällä hetkellä suurin ongelma oli kuitenkin raha, jota Lila yritti kerätä kasaan tulevaisuutta varten.
”Hahhah, kuulostaa hyvältä. Milloin haluaisit lähteä? Olen kiinni yleensä arkipäivät, mutta viikonloput ovat vähän rauhallisempia, sillä voin neuvotella itseni paremmin vapaaksi”, tuo sanoi viitaten setäänsä, joka jo itsekkin yritti kannustaa veljentytärtään ottamaan rennommin, vaikka se ei miehelle sinällään olisi edes kuulunut.