It's all familiar and unknown at once

Kate oli aina paremmalla tuulella, kun sai sen energian kohdistettua johonkin tekemiseen. Koska tekemisen puute sai naisen äkkiä kireäksi ja turhautuneeksi, hän oli pitänyt tarkkaa huolta siitä, että hän olisi kokoajan tekemässä jotain. Onneksi Katelle harvoin tuotti ongelmia keksiä tekemistä, ja töissä käyminenkin helpotti asiaa huomattavasti. Viikonloput olivat vain vähän haasteellisia – tunteja vuorokaudessa oli vähän liian paljon, kun unen määrä jäi alle viiteen tuntiin.

Siispä sitä aamiaista. Aamiaisen järjestämisestä oli muodostunut yksi niistä tavoista, joilla Kate osoitti pahoittelunsa Jacelle sen loputtoman aktiivisuuden johdosta. Olisi Kateakin nimittäin ärsyttänyt, jos tilanne olisi päinvastainen. Ja tavallaan se nykyinenkin tilanne vähän ärsytti, koska kyllä sillä Jacen yörytmilläkin täytyi olla jokin osuutensa Katen kukkumisen kanssa. Hänelle kuitenkin asetti haasteita päästä takaisin levolliseen uneen sen jälkeen, kun Jace tuli töistään. Se ärsytys kuitenkin hälveni nopeasti, kun ajatukset keskittyivät muualle. Eikä se heräily edes tuottanut Katelle väsymystä samalla tavalla kuin Jacelle.

Kate oli sen verran keskittynyt eri aineksien mittaamiseen, että säpsähti vähän kuullessaan Jacen ärtyneet sanat hiljaisessa asunnossa. Ne kuitenkin saivat Katen hymähtämään. ”Well good morning to you, too”, Kate sanoi ehkä vähän turhankin yltiöpositiivisella äänellä. Miksikö hän oli niin iloinen? Koska hän oli voinut helvetin hyvin siitä päivästä lähtien, kun hän oli jättänyt lääkkeet virumaan käyttämättöminä kaapin perukoille. Ei Kate kuitenkaan olettanut Jacen haluavan siihen kysymykseen oikeasti vastausta. Mitattuaan vielä viimeiset kuivat aineet kulhoon Kate rupesi laittamaan tarvikkeita takaisin paikalleen. Kääntyessään ympäri jauhopussi kourassaan, Kate näki väsyneen miehen juomassa kahviaan tiskipöydän ääressä. Nainen pysäytti hetkeksi sen hääräämisensä ja kurtisti kulmiaan. ”You look like shit, go back to sleep. Why are you even up?” Kate totesi, käveli sitten Jacen luokse ja laittoi ne jauhot takaisin paikalleen. Hän tarkasteli puolialastoman miehen päästä varpaisiin siitä läheltä ja hymisi sitten hyväksyvästi, tyytyväisesti hymyillen, ennen kuin nosti katseensa takaisin mieheen. Kate otti sen kahvikupin Jacen käsistä ja otti kulauksen, palauttaen sen kupin takaisin omistajalleen ja antaen suudelman kiitokseksi.

Jace kertoi Katen äänekkyyden olevan syy heräämiselle, mikä sai Katen kurtistamaan kulmiaan mietteliäästi. Ei hän ollut mielestään ollut mitenkään poikkeuksellisen äänekäs. Päinvastoin, Kate oli yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa, koska oli ajatellut Jacen nukkuvan. Tosin tarkemmin ajateltuna täytyi myöntää, että oli hänellä ehkä vähän keittänyt yli sen vaatekaapin kanssa. Sekin pitäisi järjestää uudelleen, kun ei sieltä hitto vieköön löytänyt yhtään mitään tarvittaessa… ”Sorry about that, didn’t mean to wake you up”, Kate sanoi huomattavasti aiempaa pehmeämmin. Olihan hänellä vähän huono omatunto siitä, että Jace näytti sillä hetkellä niin riutuneelta hänen epäinhimillisen vuorokausirytminsä vuoksi.

Kate oli ollut aikeissa siirtyä takaisin aamiaisenteon pariin, koska no, eivät ne pannarit itse itseäänkään tehneet. Juuri kun Kate oli kuitenkin liikkumassa siitä, hän tunsikin Jacen käden vyötäröllään, kun tämä kaappasi hänet lähemmäksi itseään, saaden naisen hymähtämään tyytyväisesti. Se liike sai mukavasti pienen liekin syttymään Katen vatsanpohjassa ja hetkessä se aamiainen olikin painunut alemmas prioriteettilistalla. Mies ihmetteli väsyneesti asunnon kylmyyttä, jolloin Kate kietoikin kätensä Jacen paljaan vyötärön ympärille. ”Putting on some clothes would probably help with that”, nainen huomautti viekkaasti hymyillen. ”Not that I’m complaining about a half-naked man in my kitchen. In fact, I can think of a thing or two that we could do to get you warmed up that don’t require clothes”, Kate vihjasi, sivellen Jacen selkää sormillaan.

Olisihan Kate voinut ottaa yhteyttä huoltoyhtiöön, jotta patterit saisi toimimaan vähän tehokkaammin, ne kun oli jo väännetty tappiin asti ja lämmitys oli silti paikoitellen vähän ontuvaa. Mutta toisaalta, mitä hauskaa siinäkään sitten olisi?

Kate kurtisti taas niitä kulmiaan. Jace vaikutti poikkeuksellisen surkealta sinä aamuna, ja sitä vahvisti vain se, että hän ei siihen vihjailuun vastannut Katen toivomalla tavalla. Oliko sillä Katen kukkumisella ollut oikeasti noin suuri vaikutus Jacen hyvinvointiin? Ehkä Katen pitäisi viettää seuraava yö sohvalla, että Jace saisi kerrankin nukuttua yön läpi. Siihen vihjailuun vastaamisen sijaan Jace valitti vaatteiden sijainnin kaukaisuudesta, jolloin toinen niistä Katen kulmakarvoista nousi huvittuneena koholle. Ei hänen mielestään se matka makuuhuoneen ja keittiön välillä ollut niin pitkä, mutta olkoot sitten niin. ”They wouldn’t be so far away if you had put them on before coming here”, Kate totesikin itsestään selvästi lievästi paheksuvalla äänensävyllä.

Jacen lupaus ja suukotus sai Katen kuitenkin hymisemään tyytyväisesti, jolloin hän vapautti otteensa. "Are you ok?", Kate kysyi huolissaan ja katsoi päätään varovaisesti kallistaen, kuinka Jace meni ratsaamaan viinakaappia. Se olikin ihan naisen huomaamatta saanut merkittävästi lisää täytettä. Mutta eipä hänellä ollut varaa tuomita Jacea ja tämän juomista – hänhän se oli joka lauantaiaamuna heräsi puoli viideltä ilman ongelmia. Muutama viikko sitten Jace sentään oli saanut herätä samoihin inhimillisiin aikoihin Katen kanssa. Ehkä tämä unettomuus oli vähän riistäytynyt käsistä… Kate pudisti päätään, otti kaapista kahvikupin ja kaatoi nyt keittämisen lopettaneesta keittimestä itselleenkin kupillisen juomaa, siemaisten siitä. ”Does it really affect you this much? Me waking up early, I mean”, Kate selvensi samalla, kun otti jääkaapista loput tarvikkeet aamiaisen tekoa varten.

Siitä tosiaan taisi olla jo jonkin aikaa, kun Kate oli joutunut viettämään aamunsa yksin. Satunnaisia päiviä oli siellä täällä, mutta pääsääntöisesti Jace oli viettänyt vapaa-aikansa ja yönsä täällä ainakin viimeisen kuukauden ajan. Ei se kyllä naista haitannut ollenkaan, päinvastoin. Hän ei oikein perustanut sen yksinolon päälle, joten seura oli erittäin toivottua. Olihan Kate muutaman yöherätyksen jälkeen antanut Jacelle toisen avaimensakin, jotta tämä voisi tulla ja mennä miten haluaa. Kate oli kerran nopeasti nähnyt sen Jacen Bronxin kämpän sisältä päin, eikä hän kyllä ollut lainkaan yllättynyt, että mies oli päätynyt hänen nurkkiinsa pyörimään. Se paikka oli helvetin masentava. ”Do you have any of your stuff left in your place?” nainen sitten kysyikin laittaessaan paistinpannun lämpenemään hellalle, sillä kyllä hän oli huomannut, että hänen makuuhuoneeseensa oli ilmestynyt vaivihkaa enemmän ja enemmän miesten vaatteita. Siinä tilanteessa vaikutti ihan luontevalta kyseenalaistaa sen toisen kämpän vuokraaminen, kun Katen omistusasuntoon kuitenkin mahtui varsin kivuttomasti kaksikin asumaan.

Kate päätti uskoa siihen, että Jace tosiaan oli vain väsynyt, ei muuta. Ei se tosin auttanut sen kalvavan omatunnon kanssa. Kate oli kuvitellut tekevänsä palveluksen nousemalla sängystä ylös sen sijaan, että olisi jäänyt lakanoiden väliin pyörimään unettomuuttaan. Jos sen seurauksena kuitenkin Jace muistutti enemmän zombieta kuin ihmistä, täytyisi sen asian muuttua ja mitä pikemmin, sen paremmin. Lääkkeisiin Kate tosin ei halunnut koskea, eihän hän niitä tarvinnut, mutta täytyi sitä jokin muukin ratkaisu kuitenkin olla olemassa. Jace sitten huomautti, että se hänen unettomuutensa ei ollut Katen vika. Sitä Kate ei kuitenkaan suostunut uskomaan. ”You were sleeping just fine a week ago”, hän huomauttikin sekoitellessaan sitä pannukakkutaikinaa. Pari viikkoa sitten Katekin oli vielä tarvinnut useamman tunnin lisää unta. Vaivihkaa se heräämisaika oli vain kiivennyt aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, ja tällä viikolla se olikin ollut jo lähes epäinhimillisissä mitoissa. Ei se kuitenkaan Katea ollut häirinnyt.

Jace varmisti sen, mitä Kate oli ajatellutkin. Kate hymähti mietteliäästi kauhoessaan taikinaa kuumalle pannulle. Nainen otti kahvikupin käteensä ja kääntyi sitten Jacea kohden nojautuen keittiötasoon, taikinan iloisesti ritistessä pannulla paistuessaan. ”I think you should check if there is anything you want to save and then let go of that apartment”, Kate töksäytti ja siemaisi sitten siitä kahvista, antaakseen asian rekisteröityä Jacen tajuntaan. Sen asian olisi pitänyt varmaan kauhistuttaa häntä enemmän kuin mitä se tekikään, mutta ei siinä oikeasti tapahtuisi mitään konkreettista muutosta. ”I mean, you already practically live here, so it wouldn’t really change anything. It’s kind of stupid and pointless for you to pay for that place when you aren’t spending any time there, right?” Kate selitti nopeasti, vähän liiankin nopeasti. Sanat puuroutuivat yhteen ja tekivät kuullunymmärtämisestä varmasti vaikeaa, jopa energiatasoltaan terävämmälle ihmiselle kuin Jace.

Kate laski kahvikupin hetkeksi tasolle ja käänsi pancaken paistaakseen toisenkin puolen, kävi sitten hakemassa voin ja siirapin jääkaapista, laskien ne pöydälle Jacen eteen. Laski hän lautasen ja aterimetkin molempia varten syömistä helpottamaan. Kate otti pannun liedeltä ja nosti sen valmiin tuotoksen Jacen lautaselle, siirtyi takaisin lieden ääreen paistamaan seuraavaa. Sitten Kate jatkoi puhumistaan sillä nopealla tahdillaan. ”I don’t want to pressure you into anything you don’t feel ready to do. But I really enjoy having you around and I really hate it when you go to that dump you call home… It is not suitable for humans to live in, seriously”

Se ajatus yhteenmuutosta olisi varmaan ahdistanut Katea enemmän, jos hän ei olisi ratsastellut sen hypomanian aallonharjalla - jos hän olisi tajunnut sen, että asuminen Jacen kanssa tarkoittaisi sitä, että Jace näkisi kirjaimellisesti jokaisen highn ja lown, jonka Kate kävi läpi. Mutta sillä hetkellä Kate ei nähnyt mitään vikaa itsessään, sillä pärjäsihän hän hienosti ilman lääkkeitäkin. Miksi hän ei siis voisi muuttaa Jacen kanssa yhteen? Viimeiset kuukaudet olivat kuluneet yllättävän kivuttomasti, ja siksi he nyt olivatkin huomaamattaan päätyneet tilanteeseen, jossa asuivat yhdessä vaikka eivät oikeasti asuneetkaan yhdessä. Olivatko he edes missään vaiheessa sopineet tapailevansa virallisesti? Eivät varmaan, se vain oli tapahtunut sellaisena sanattomana yhteisymmärryksenä. Ei Kate tosin ollut tapaillut ketään Jacen rinnalla missään vaiheessa, jos totta puhuttiin.

”Please, that’s bullshit and you know it”, Kate täräytti suoraan, kun Jace väitti ettei se asunto ollut niin paha. Kate ei tajunnut ollenkaan, että se paikka oli Jacelle turvapaikka siltä varalta, että jokin menisi pieleen. Ei Kate sitä Jacen raha-ahdinkoakaan ymmärtänyt. Miksi se nousi ongelmaksi vasta, kun Jace irtisanoisi vuokra-asuntonsa? Olihan se tälläkin hetkellä Kate, joka maksoi suurimman osan kaikista yhteisiksi laskettavista kuluista. Ei Kate sitä kuitenkaan ongelmana nähnyt, päinvastoin. Oli hänen mielestään varsin kohtuutonta vaatia Jacea maksamaan mitään, kun mies hädin tuskin sai maksettua sitä asuntoaankaan. Jos se asunnosta luopuminen tarkoittaisi sitä, että Jace voisi myös luopua edes yhdestä työvuorosta viikossa, se oli voitto Katen mielessä.

”Who says that I would be paying for everything?” Kate sitten huomautti, nostaen seuraavan satsin pannukakkuja pannulta tarjoiluastiaan ja uudet taikinat pannuun. Hän siemaisi sitten siitä kahvikupillisesta. ”Even though I own this place, there are still plenty of things you can contribute to, like food and utilities and such. But I wouldn’t expect them to be evenly divided at all, because, well, we earn different amounts of money”, Kate selitti, tarjosi vaihtoehtoja. Kyllä he saisivat asiat toimimaan, mihin ratkaisuun tahansa päätyisivätkin. Ja Kate halusi, että Jace tiesi tämänkin vaihtoehdon olevan olemassa.

Ja ihmiset väittivät, että Kate oli sekaisin…

Se tilanne tuli Katen kohdalle täysin puskista.

Ei hän ollut osannut odottaa, että Jace hikeentyisi asiasta sillä tavalla, päinvastoin. Kate oli ajatellut Jacen vain riemastuvan siitä ajatuksesta, että kaikki hänen rahansa eivät menisikään vuokraan, että hänellä olisi mahdollisuus elää muutenkin kuin vain taloudellisessa ahdingossa. Kate oli tarkoittanut vain hyvää sillä kommentillaan. Ja minkä hän toisaalta voi kirjanpitäjän luonteelleen? Hän oli ajatellut sitä maksuasiaa puhtaasti laskennallisesta näkökulmasta – tulot laskettaisiin yhteen, molempien osuus siitä ja sen mukaan sitten jaettaisiin yhteiset kulut… Jace ei selvästikään ajatellut asiaa samalla tavalla.

Jace sitten ilmaisi ne ajatuksensa ja karkasi makuuhuoneeseen. Kate seisoi paikalleen jähmettyneenä hellan äärellä, toljottaen miehen perään häkeltyneenä. Hitaasti naisen kulmat painuivat kurttuun, kun tämä prosessoi sen kaiken tapahtuneen. "Well it certainly feels like it!" Kate älähti vittuuntuneesti, kääntyi takaisin hellan ääreen ja tuijotti niitä paistuvia pannukakkuja. Hän oli täysin sanaton, nostaessaan ne valmiiden pinoon. Niitä olikin jo vino pino – paljon enemmän, kuin mitä kahden henkilön tarpeisiin olisi vaadittu. Taikinasta riitti kuitenkin vielä yksi satsi, jonka Kate pistikin paistumaan vielä. Hän siemaisi kahvikupillisesta samalla, kun tuijotti taikinan kuplimista.

Faktahan oli se, että Jace ja Kate tulisivat tuskin koskaan olemaan taloudellisesti tasa-arvoisessa asemassa. Se oli ehkä joskus ollut mahdollista, mutta ei sen vankilatuomion jälkeen, ainakaan niin kauan kun Jace työskenteli siinä kapakassa. Se, mitä Kate ei ymmärtänyt, oli se, että miksi se oli niin paha asia? Miksi se oli niin paljon hyväksyttävämpää miehelle ottaa vaimo elätettäväksi, jonka ainoa tehtävä oli tehdä lapsia ja pitää koti kunnossa? Se oli taas se helvetin miesego, mikä siinä astui kuvioon. Jos tilanne olisi ollut päinvastainen, Jacella ei varmaan olisi mitään ongelmaa ottaa Katea nurkkiinsa asumaan. Kate huomasi närkästyksensä asiasta kasvavan. Jos Jacelle ei hänen tarjottavansa kelvannut, niin olkoon sitten niin. Ainakin Kate oli yrittänyt tarjota sitä.