|
|
Jun 2, 2016 19:45:20 GMT 2
Post by Deleted on Jun 2, 2016 19:45:20 GMT 2
Monday 20th March 2017, starting from 2 PM Kate & Jace | autopilot @ the OB/GYN, AA-meeting and later Kate’s place .... Se maanantai oli osoittautunut kaikkien kannalta sopivimmaksi ajankohdaksi ensimmäiselle lääkärikäynnille. Jacella oli vapaapäivä AA-tapaamisen vuoksi, joihin Katekin oli ottanut osaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo pidemmän aikaa. Ja koska Kate joutuisi joka tapauksessa lähtemään aikaisemmin töistä sen vuoksi, oli sitä poistumista helppo aikaistaa jo lounastuntiin saakka. Se oli ollut myös varhaisin viikko jolloin lääkäri oli ylipäätään halunnut tapaamisen sopia. Kate oli siitä tuhottomasta väsymyksestä ja pahoinvoinnista huolimatta repinyt itsensä ylös sängystä aikaisin aamulla lähteäkseen töihin, vain nuokkuakseen siellä puoli päivää kaikesta siitä jännityksestä ja innostuksesta huolimatta. Lopulta lounastunti oli koittanut ja Kate oli pyyhältänyt kotiin lounastaakseen yhdessä Jacen kanssa. Kate tosin ei ollut viime aikoina pystynyt pitämään oikein mitään sisällään ennen kello kolmea iltapäivällä, joten se lounas koostui lähinnä vedestä ja suolakekseistä Katen kohdalla. He olivat yhdessä kirjanneet listaa kysymyksistä, joita olivat halunneet kysyä, joskin sillä hetkellä niitä tuntuikin olevan yllättävän vähän – Katea harmitti, ettei hän ollut tajunnut kirjata niitä kysymyksiä ylös aiemmin, heti niiden tullessa mieleen. Jace oli myös halunnut ehdottomasti sisällyttää siihen kysymyslistaan mukaan sen Katen mielialahäiriön, joka oli aiheuttanut närkästystä naisessa (koska omasta mielestään hän oli siis pärjännyt vallan mainiosti eikä nähnyt sen asian kanssa mitään ongelmaa), mutta lopulta Kate oli myöntynyt ottamaan sen mukaan listaan. Vastaanoton odotustilassa Kate oli täytellyt esitietokaavaketta niin keskittyneesti, ettei ollut juurikaan kerennyt kiinnittämään huomiota niihin muihin enemmän tai vähemmän raskaanaoleviin naisiin. Ja se oli ehkä ihan hyvä, sillä Kate olisi varmaan onnistunut ahdistumaan siitä. Viime aikoina ulkonäkö oli kuitenkin ollut jo useammankin kerran kriisin aiheena, kun tietyt housut olivat ruvenneet käymään kireämmäksi. Hädin tuskin mitään kuitenkaan silmin erotti – lähinnä se Katen alavatsa oli muuttunut pinkeämmäksi, ainakin kunnes iltaturvotukset iskivät. Heidät oli kutsuttu sinne lääkärin tiloihin, ja se käynti oli siihen mennessä koostunut lähinnä erilaisista mittauksista, kyselemisestä ja loputtomasta informaatiotulvasta. Vaikka se oli sinällään ollut kaikki kovin mielenkiintoista, oli siihen ollut hankala keskittyä, kun mielessä pyöri vain se malttamattomuus ultraa kohtaan. Se olisi kuitenkin Katelle sen käynnin kohokohta, sillä hän ihan oikeasti halusi nähdä omin silmin sen muukalaisen, joka oli ne kaikki mielialan ja olon muutokset aiheuttanut. Lopulta Kate oli saanut luvan nousta siihen tutkimustuoliin. Hän piti toisella kädellään tiukasti Jacea kädestä, sykkeen kohistessa korvissa, samalla kun teknikko valmisteli toimenpiteen suorittamista. ”Eager to see the little one, huh?” se heitti. ”That would be a major understatement”, Kate vastasi – tunnekirjo sillä hetkellä vaihteli malttamattomuudesta ärsytykseen ja pelosta innostukseen. Se geeli tuntui kylmältä Katen vatsaa vasten, saaden naisen säpsähtämään refleksinomaisesti. Teknikko näpytteli muutamaa näppäintä ennen kuin nosti sen sauvan Katen vatsalle. Viimein ruutuun ilmestyi utuinen kuva ja se maaginen sydämensyke täytti huoneen. |
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 3, 2016 7:50:04 GMT 2
Post by autopilot on Jun 3, 2016 7:50:04 GMT 2
Google ei ollut osannut vakuuttavasti vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, joita Jacella oli. Sen sijaan, että hän olisi oppinut jotain siitä, että miten kaksisuuntainen mielialahäiriö saattoi vaikuttaa siihen lapseen, hän oli oppinut, että leluissa ja pulloissa ei ihan ehdottomasti saanut olla noin tuhatta eri ainetta, ja että jos se lapsi söi tuttia liian pitkään niin hampaat kasvaisivat kieroon. Vanhemmilla tuntui olevan vahvoja mielipiteitä myös sellaisista asioista kuin maidonkorvikkeista, siskonpedeistä ja lapsen nukutusmetodeista.
Tuttipolitiikasta tai lelujen valmistusmateriaaleista Jace ei osannut sanoa vielä mitään, mutta hän oli päättänyt, että se lapsi oli poika. Hän oli miettinyt nimiäkin - Colton, Hunter ja Ryder. Jace käytti enemmän aikaa siihen, että mietti pitäisikö poikaa - Coltiksi hän sitä päässään kutsui - kannustaa pelaamaan baseballia vai jalkapalloa, kun siihen, että olisi oikeasti kuunnellut sitä lääkäriä ja tehnyt esimerkiksi muistiinpanoja. Paljon siitä mitä se sanoi oli sellaista, ettei oikeastaan koskettanut Jacea.
Siinä vaiheessa kun Kate oikeasti kipusi sille tutkimustuolille ja lääkäri alkoi ronkkimaan sitä toistaiseksi olematonta vatsaa, muisti Jacekin terästäytyä. Hän silitteli puolihuolimattomasti Katen kättä ja tuijotti odottavasti sitä näyttöä. Siihen heijastui kuva siitä vauvasta, joka ei oikeastaan edes näyttänyt vauvalta. Mies ei ollut ihan varma, että mitä oli odottanut. Hän oli googletellut tietysti niitä ultrakuviakin, mutta jäänyt lähinnä tutkimaan niitä, missä se vauva oli näyttänyt esimerkiksi Darth Vaderiltä tai Furbyltä. Heillä ei selvästi ollut käynyt yhtä hyvä tuuri.
“He looks like a hobbit. Or maybe like a peanut. Definitely gets that from you”, Jace huomautti Katelle ja kallisti päätään, ihan kun se kulman muuttaminen olisi jotenkin saanut sen vauvan näyttämään enemmän vauvalta. Se sydämentykytys teki isomman vaikutuksen kuin se kuva. Viimeistään se todisti, että elossahan se oli. Ihan oikea pieni ihminen.
|
|
|
|
Jun 3, 2016 8:54:06 GMT 2
Post by Deleted on Jun 3, 2016 8:54:06 GMT 2
Olihan Katella ollut viime aikoina tunteet vähän herkillä. Kaikkia niitä kliseisiä TV-mainoksille itkemisiä, herkkiä suutahduksia ja toisaalta pienistä asioista riemastumisia oli keretty jo näkemään. Se oli tuntunut Katesta niin hullulta, kun ei ollut millään tavalla kontrollissa siitä omasta käyttäytymisestään. Joku voisi väittää, oliko Kate koskaan sen maanisdepressiivisyyden vuoksi. Kate kuitenkin luuli tietävänsä, että siinä sen mielialojen heittelyssä ei ollut mistään sellaisesta kyse, koska monesti hänestä tuntui kuin hän olisi seurannut vierestä sitä omaa viimeaikaista sekoiluaan.
Kate kyllä yritti pitää itseään siinä tilanteessa kasassa, ihan oikeasti, sillä vaikka hän tiesi, ettei varmaan voinut tehdä hirveästi mitään niille mielialamuutoksille, teki hän sen paljon mieluummin silloin, kun oli vain Jacen seurassa. Siitä huolimatta kun se kuva piirtyi siihen ruutuun ja se lääkäri alkoi pitämään esittelykierrosta Katen sisuskaluista, Kate huomasi ensin niiskuttavansa uhkaavasti. Ja kun se nopeatahtinen sydämentykytys rupesi kuulumaan, Kate kyynelehti jo ihan valtoimenaan. Ei se vauva oikeastaan näyttänyt vielä sen kummemmin miltään siinä ruudulla, kunhan oli sellainen epämääräinen vaalea puikula. Sen keskellä välkkyi kirkkaampi vaalea piste, jonka lääkäri huomautti olevan sydän.
Hitto, he olivat ihan oikeasti saaneet tuon Jacen kanssa aikaiseksi. Sen kaiken ihmetyksen keskellä Kate oli jo melkein unohtanut Jacenkin läsnäolon, joten kun se sitten avasi suunsa kuittaillakseen vauvan mallista, Kate havahtui siitä sanattomasta ihmettelystään. Hän päästi itkunsekaisen naurahduksen niiden sanojen vuoksi, ihan kuin se hänen äänensä ei olisi toiminut sillä tavalla kuin sen pitäisi. ”Too bad he won’t be feeling like a peanut when I have to push him out”, Kate huomautti, saamatta niitä silmiään irti siitä ruudusta. ”That big head of his is all you, though”, Kate koki tärkeäksi kuitata takaisin. Lääkäri otti kaiken aikaa erilaisia mittoja siitä möykystä, kertoi, että niiden mittojen perusteella Kate oli kahdeksannella viikolla. Lasketuksi ajaksi annettiin 26. lokakuuta, mikä sai Katen naurahtamaan taas ääneen. ”Oh, that’s fitting! We’re having a big-headed Halloween peanut-baby”, Kate sanoi, pyyhki sillä vapaana olevalla kädellään niitä kyyneleitä poskiltaan.
Kone sylki vielä ulos muutaman kuvan, ennen kuin se lääkäri pisti laitteen kiinni ja antoi Katelle paperia, ojentaen ne kuvat Jacelle. Vaikka se raskaus oli kyllä kaiken sen pahoinvoinnin ja uupumuksen keskellä tuntunut todelliselta, se ultraääni sai sen vauvan tuntumaan todelliselta. Kate ei siis voinut enää epäilyksen hetkissä väittää olevansa vain vatsataudissa, vaan hän oli nyt ihan oikeasti ja virallisesti raskaana.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 6, 2016 12:34:25 GMT 2
Post by autopilot on Jun 6, 2016 12:34:25 GMT 2
Ehkä se johtui vain niistä raskaushormoneista, mutta Kate oli se, joka reagoi siihen ultraäänikuvaan odotetusti. Jacea se koko kuva lähinnä vähän huvitti. Jos se olisi näyttänyt oikealta vauvalta, hänkin olisi ehkä ollut vain puhtaan otettu ja innoissaan, mutta ei. Sillä oli iso pää. Ja se pienenpieni sykkivä sydän.
“He’ll grow into it and turn out to be real handsome”, Jace hymähti Katelle kun se väitti, että häneltähän se sen ison päänsä sai, “and besides, I was an adorable kid, thank you very much.” Hän oli ollut vanhempien kultapoikamateriaalia aikalailla siihen asti, että oli muuttanut pois kotoa. Sen jälkeen ei sitten ollutkaan oikein ollut kuin jatkuvaa syöksylaskua.
Vauvaa luvattiin halloweeniksi. Se oli hyvä aika, ja ehdottomasti sopiva. Jace pyyhkäisi ohimennen itsekin niitä kyyneleitä Katen poskelta ilman, että viitsi kommentoida asiaa sen suuremmin. Hänellä oli sellainen fiilis, ettei nainen arvostaisi sitä lainkaan, jos hän ottaisi puheeksi sen sen yhtäkkisen herkkyyden.
Kate sai paperia, Jace sai lääkärin tulostamat kuvat. Niiden tuijottelu tuntui paljon todellisemmalta kuin sen näytön - näitä kuvia hän oli nähnyt ystävillään, puolitutuilla ja televisiossakin. Heidän vauvaansa hädintuskin löysi siitä rakeisesta maisemasta, mutta kuitenkin. Jace jäi joka tapauksessa tapittamaan yhtä niistä kuvista. Hän havahtui siihen jäätymiseensä melko nopeasti, pakotti itsensä takaisin skarpiksi ja palautti katseensa lopulta Kateen.
“We’re gonna save so much money when we can just put birthday candy and halloween candy together”, hän huomautti virnistäen.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 16:17:49 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 16:17:49 GMT 2
Jace kertoi olleensa suloinen lapsi, mikä sai Katen nostamaan katseensa siitä ruudusta hymyn kera. ”Yeah, I can imagine you were. People were always pinching you on the cheeks, weren’t they?” Kate sanoi virnistäen, käänsi sitten katseen takaisin ruutuun. ”Actually, it would be nice to see some pictures”, hän vihjasi tajuttuaan, ettei ollut koskaan nähnyt Jacen lapsuuskuvia. Ei sillä, että se olisi aiemmin ollut oikein ajankohtaistakaan. Se heidän suhteensa oli ollut niin epämääräinen – olihan se sitä vähän vieläkin – eikä se ollut ollut niin vakava, että mitään vauvakuvia olisi tullut edes mieleen pyytäkään. Asiat olivat kuitenkin pari viikkoa sitten kääntyneet täysin päälaelleen, ja yhtäkkiä kaikki olikin hirvittävän paljon vakavampaa ja todellisempaa. Pakkohan sitä oli ollut ruveta ottamaan asioita tosissaan, kun lapsikin oli tulossa muutaman hassun kuukauden päästä.
Jace ei ollut ehkä koskaan ollut mikään kaikista parhain ilmaisemaan itseään sanoin, mutta ne pienet, huomaavaiset eleet kertoivat Katelle paljonkin. Kuten se, kun siinä tilanteessa Jace mitään sanomatta pyyhki kyyneleitä Katen poskilta. Se vain todisti Katelle, miten hyvin Jace oli oppinut tuntemaan naista, ymmärtämään tämän tarpeita. Se melkein sai Katen kyynelehtimään lisää, mutta muutama hengitys syvään sai niitä tunteita vähän paremmin kontrolliin. Kyllähän nyt Katen piti pystyä vastaanottamaan muutama hassu hellyydenosoitus ilman ylimitoitettua tunteenpurkausta. Kate kuitenkin hymyili Jacelle osoittaakseen kiitollisuutensa sitä elettä kohtaan.
Lääkäri poistui siitä huoneesta, ilmoitti lähtevänsä hakemaan esitteitä ja antaakseen parille aikaa kahden kesken. Kate vain nyökkäsi vastaukseksi, siistien itsensä sillä paperilla ennen kuin laski paidan helman takaisin ja nousi siitä tuolilta seisomaan Jacen viereen. Kate kuikuili myös niiden kuvien puoleen, jotka olivat vanginneet Jacen huomion. Ei niistä kuvista hirveän hyvin selvää saanut, mutta se helpotti kummasti kun tiesi mitä etsi. Nainen kohotti kulmaansa niille Jacen sanoille, hymyillen vinosti sille innokkuudelle, mikä oli kyllä täysin uusi puoli miehestä. ”Then again, we have the honor of hosting the Halloween party every year, don’t we? Besides, it’s not very likely that he will even be born near Halloween, so we’ll probably end up having to do them separately anyway”, Kate totesi. Siinä halloweenin ympärillä oli kuitenkin noin kuukauden mittainen ikkuna, jonka aikana synnytys saattoi käynnistyä käytännössä koska tahansa, ja halloween oli vain yksi päivä sen ikkunan sisällä. Todennäköisyydet sille siis olivat loppujen lopuksi varsin pienet.
”So, on another subject, I think we should hold this and these pictures to ourselves for a while longer”, Kate huomautti, laskien katseensa takaisin niihin kuviin. Vaikka se raskaus tuntuikin nyt niin paljon todellisemmalta ja varmemmalta, seuraava kuukausi oli vielä riskialttiimpaa aikaa. Ja vaikka Kate ei halunnutkaan ajatella sitä keskenmenoriskiä, vielä vähemmän hän halusi joutua selittelemään sitä ihmisille, jos niin pääsisikin käymään. ”Just until it gets a bit safer. I don’t feel comfortable about the thought of having to explain to people if something happens… It’ll be our little secret for now, right?”
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 6, 2016 16:51:07 GMT 2
Post by autopilot on Jun 6, 2016 16:51:07 GMT 2
“Oh you know me. I’ve always been such an overachiever and a golden boy, how could they all not have loved me?” Jace puhui Katelle ja jakoi huomionsa naisen ja niiden kuvien kesken. Äänessä oli luonnollisesti roima annos sarkasmia. Ihan sama miten ihana lapsi Jace olisikaan ollut - eikä hän edes ollut ollut kovin ihana lapsi, vaan lähinnä liian hiljainen, vakava ja sisäänpäinsuuntautunut - niin kaikki olisivat unohtaneet sen tasan sinä hetkenä, kun hän oli soittanut putkasta äidilleen ja kertonut, että oli tappanut jonkun. Se oli ehdottomasti hänen tähänastisen elämänsä karmein hetki. Ja nimenomaan se äidille soittaminen, ei niinkään se itse murhanäytös.
Jacen ajatukset juoksivat sen verran lujaa, että hän hädintuskin edes kiinnitti huomiota siihen lääkäriin ja sen poistumiseen. Sen esitepuheet menivät ainakin täysin kuuroille korville.
“Yo hey I saw a story of this guy giving kids temporary tattoos on his kid’s birthday. You know, like hand drawn. That'd be halloween as fuck”, Jace päätti kerrankin puhua ääneen tismalleen sen, mikä mieleen tuli, “we could do that. Or I could, I have no idea of the artistic skill level of yours. Can you even draw?”
Jace oli jostain syystä kuvitellut pitkään, ettei hänelläkään ollut ainuttakaan taiteellista solua koko kehossaan, mutta useita vuosia sitten oli taideterapeutti pakottanut hänet piirtämään jotain. Sen jälkeen siitä oli nopeasti muodostunut tapa. Hänen asunnossaankin oli lukemattomia täyteen piirrettyjä lehtiöitä. Ei hänellä ollut mitään kunnollisia välineitä, mutta lyijy- ja mustekynällä oli päässyt pitkälle.
Kate pisti sille innolle nopeasti stopin, kun alkoi puhumaan siitä, miten niitä kuvia ei vielä kannattaisi näytellä kellekään. Jace ei osannut sanoa, missä vaiheessa oli innostunut siitä lapsesta niin paljon, mutta juuri nyt hän ei halunnut edes ajatella sitä mahdollisuutta, että joku menisi pieleen. Katen sanat saivat hänet kuitenkin palaamaan siihen normaaliin, passiiviseen ja vähän melankoliseen tilaan. Kuvat pistettiin hiljaa takin taskuun talteen.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 17:40:18 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 17:40:18 GMT 2
”Well, I think you turned out great, but I might be a bit biased. There’s a kid on the way to prove just how biased I am, after all”, Kate sanoi hymyillen ja suukotti miestä poskelle. Kate itse oli ollut kunnianhimoinen ja hemmoteltu kakara koko nuoruutensa. Ehkä se oli syy, miksi Katen sisko olikin sitten aikuisiällä niin nauttinut Katelle nipottamisesta. Siinä oli taustalla varmaan joku vendetta, joka juonsi juurensa niihin Katen varjossa vietettyihin vuosiin. Sitä varmasti nakersi se, että vaikka kaiken logiikan mukaan Roxannen olisi pitänyt saada hieman tunnustusta olemalla perheen lapsista se täysjärkisempi, mutta silti Kate onnistui viemään kaiken huomion niillä vierailuillaan psykiatrisella osastolla sun muilla kommelluksillaan. Roxanne olisi varmaan ihan yhtä ilahtunut kuin aina aiemminkin kuullessaan, että Kate oli raskaana. Ihan niin kuin se ei sitä Katen ja Jacen suhdetta olisi muutenkin jo tuominnut ihan riittävästi.
Se Jacen ehdotus sai Katen hymyilemään lisää, jos se suinkaan oli enää mahdollista. ”Hey, I can draw some kickass stick figures”, Kate huomautti naureskellen. Ei, Kate ei ollut mikään taitava piirtäjä. Ne Katen taiteelliset taipumukset ilmenivät enemminkin kykynä väri-koordinoida listoja ja mieltymyksenä sisustaa. Piirtäminen taas ei ollut koskaan ollut mikään Katen juttu. ”But that does sound pretty sweet. We should definitely do that”, Kate sanoi hyväksyvästi. Se idea oli oikeasti aika mieletön. Ei Kate ollut oikeastaan edes ajatellut, että Jacella olisi taiteellisia kykyjä. Mutta tietystihän hän sai niitä taipumuksiaan purkaa siihen lapseenkin.
Kate haroi sormensa hiustensa läpi ja kirosi mielessään taas sitä omaa ajattelemattomuuttaan, taisi ääneenkin jonkun ruman sanan lipsauttaa. Miten hän onnistuikin aina möläyttämään jonkun sammakon, mikä sulki Jacen takaisin kuoreensa juuri, kun se suostui avautumaan? Jace oli niin hienosti aina ajan hermolla, tuntui tietävän aina, mitä sanoa tai tehdä Katen seurassa, varsinkin viime aikoina. Ja sitten oli Kate, joka jotenkin onnistui aina möhlimään kaiken edistyksen sillä ajattelemattomuudellaan. Kate nosti sitten toisen kätensä Jacen poskelle, pyyhkäisi peukaloaan sitä vähän resuista sänkeä pitkin. ”Look, I really like seeing you this excited, I really do. And you know you can gush about this stuff to me all you want, right? Heck, I encourage you to do just that”, Kate yritti selittää, katsoen tarkkaan Jacen kasvoja. ”In a few weeks you can go and scream the news on top of the Empire State Building if you’d like. But now we can make the most out of the fact that we know something amazing that nobody else knows about.”
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 6, 2016 17:57:42 GMT 2
Post by autopilot on Jun 6, 2016 17:57:42 GMT 2
Se sama taideterapeutti oli yrittänyt kannustaa Jacea jonkinlaiselle taiteelliselle alalle. Se oli sinänsä ihan järkevä ehdotus, että hänen taustallaan oli vaikea saada edes mitään minimipalkan työtä burgereita kääntelemässä. Taidealat taisivat olla niiden ainoiden alojen joukossa, joissa epäonnista taustaa pidettiin vain kiinnostavana. Jacesta pelkkä ajatus siitä, että hän olisi ruvennut tatuoijaksi tai muuten vain kärsiväksi taiteilijaksi, oli kuitenkin ollut niin kliseinen, ettei hän ollut voinut kuin hylätä sen saman tien.
Kun Jace oli kerran jo ehtinyt sulkeutumaan, ei Katen sanoilla ollut siihen oikein enää mitään vaikutusta. Mies kirosi jo itsekin mielessään sitä, että oli edes sallinut antaa itsensä innostua. Oli niin monia asioita jotka saattaisivat mennä pieleen, niin sen lapsen kuin Katenkin kanssa. Kate oli oikeassa siinä, että oli hyvä olla pessimisti. Yleensä Jace noudatti tätä oppia kaikessa, mutta nyt se oli hetkeksi päässyt unohtumaan.
“I really gotta get going”, oli Jacen vastaus. Hän nojasi taaksepäin niin, että otti Kateen selkeästi etäisyyttä, ja nousi sitten ylös siltä tuolilta jonka oli aiemmin roudannut siihen tutkimussängyn viereen. Siitä hetkellisestä ilosta ja riemusta olikin hyvä palata juuri siihen mielentilaan, mikä oli odotettavissakin ennen AA tapaamista. Sinne sopi sellainen nöyrä ja häpeävä asenne. Piti vähän inhota itseään ja koko elämäänsä, että sopi joukkoon ja vaikutti siltä, että olisi jotenkin aidosti halunnut tehdä muutoksen.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 18:30:43 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 18:30:43 GMT 2
Kate tunsi itsensä ihan helvetin tyhmäksi. Miksi hänen oli pitänyt mennä puuttumaan siihen Jacen innostukseen? Miksi hän ei voinut edes kerran antaa Jacen olla iloinen jostain sen sijaan, että olisi lytännyt sen innostuksen heti alkumetreilleen? Kate tiedosti kyllä jollain tasolla ajautuvansa jokseenkin vaaralliseen ajatuskierteeseen, mutta ei kyennyt pysäyttämäänkään sitä. Alemmuuskompleksit täyttivät naisen päänupin ennen kuin hän olisi kissaa pystynyt sanomaan. Jace oli ollut niin uskomattoman hyvä viime aikoina, varsinkin sinä päivänä, ja Kate oli vain onnistunut sabotoimaan sen koko asian. Mitä Kate oli oikeasti edes tehnyt ansaitakseen Jacen? Olisiko Jace edes siinä, jos Kate ei odottaisi lasta? Olihan Jace viettänyt jo useammankin yön omassa kämpässään ennen sitä raskauspommia. Se oli varmaan ollut tulossa keräämään tavaransa kasaan, eikä enää muodollisuuttaan kehdannut sitä tehdä.
Kate kallisti päätään kattoa kohden ja hengitti syvään, kun huomasi taas silmiensä kostuvan ja sen niiskutuksen alkavan. ”Yeah, yeah. You still want me to come with you?” Kate kysyi. Kyllä hän ymmärtäisi, jos Jace halusi lähettää hänet takaisin kotiin. Se lääkärikin sopivasti saapui paikalle niiden esitteiden kanssa, jotka Kate otti vastaan. Mainosti se jotain vertaistukiryhmiäkin, mutta ne menivät vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. ”Thanks. We need to get going now, other obligations and such. I’ll call to schedule another appointment, ok?” Kate sanoi ääni murtaen, pidätellen sitä itkua mikä uhkaavasti yritti alkaa taas. Se lääkäri kehotti varaamaan seuraavan ajan kuukauden päähän ja soittamaan, jos jotakin tulisi ennen sitä. Kate vain nyökytteli siinä vaiheessa ja keräsi ne tavaransa ennen kuin poistui siitä huoneesta.
Katea ahdisti sillä hetkellä ihan hirveästi, kaikki. Ne ajatukset kelvottomuudesta ja se epävarmuus kalvoi naisen sisintä. Ehkä se olisi vain parempi, jos Kate menisi suoraan kotiin. Ei hänestä mitään hyötyäkään niillä AA-tapaamisilla ollut ollut siihen mennessä, joten miksi olisi nytkään? Hän varmaan onnistuisi vaan möhlimään senkin.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 6, 2016 18:39:56 GMT 2
Post by autopilot on Jun 6, 2016 18:39:56 GMT 2
Ei oikeastaan ollut mitään järkevää syytä sille, miksi Kate oli koskaan edes alkanut käymään niissä AA-tapaamisissa. Jace oli heistä se, jolla oli ongelma - tiedosti hän sen tai ei. Oli vaikea kuvitella, että Katelle olisi mitään hyötyä siitä, että se kuunteli kaksi tuntia sitä, mihin kaikkeen ihmiset olivat joutuneet sortumaan saadakseen sen seuraavan lasillisen tai fiksin. Ne olivat myyneet itseään tai sukulaistensa irtaimistoa, ehkä murtautuneet johonkin. Kaikki olivat ajautuneet tappeluihin ja välirikkoihin. Moni sinne linnaankin.
Jace ei edes halunnut, että Kate kuulisi hänen elämästään sen osuuden. Aikoinaan se oli joutunut todistamaan hänen elämässään vain sen glamourin osan - sen, että hän oli juhlissa kaikkien ystävä, aina iloinen ja puhelias. Tuli toimeen kaikkien kanssa, jaksoi mennä koko yön, pärjäsi erinomaisesti koulussa ja jaksoi silti käydä töissäkin. Se ei ollut koskaan todistanut sitä, miten hän oli istunut pilleripurkkiensa kanssa (jonkun muun) kylpyammeessa keskellä päivää tai sammunut kesken luentoa useammin kuin kerran, oksennellut roskiksiin luokkahuoneissa, vessoissa ja käytävillä. Tai miten hän oli vieroitusoireissaan maannut päivät läpeensä kylpyhuoneen lattialla ja syönyt valtavia määriä nallekarkkeja. Oli paljon sellaista, mistä se ei tiennyt yhtään mitään.
Joka tapauksessa Jace ei voinut sanoa Katelle eikään, kun se itkua pidellen kysyi oliko edelleen tulossa mukaan.
“If you want to, yeah”, mies nyökkäili ja tunki kädet takkinsa taskuun. Tilanne ei päässyt sen kiusallisemmaksi kun se lääkärikin palasi paikalle. Jace ei kiinnittänyt sen sanoihin oikein mitään huomiota, mutta heitti kätensä Katen hartioille, kun lopulta ohjasi sen ulos siitä huoneesta ja kohti parkkipaikkaa.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 19:18:39 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 19:18:39 GMT 2
Olisi siitä kai voinut vetää jotain johtopäätöksiä, että Jace otti Katen sillä tavalla kainaloonsa heidän poistuessaan sieltä vastaanotolta. Varsinkin, kun julkiset hellyydenosoitukset eivät varsinaisesti olleet Jacen juttu. Toisaalta, ei sitä olisi osannut odottaa että lapsen saaminenkaan olisi Jacen juttu, mutta niin se vaan oli siitä asiasta innostunut kaikesta huolimatta. Ainakin, kunnes Kate oli mennyt tappamaan sen innostuksen. Katen katse harhaili sillä hetkellä lähinnä hänen varpaissaan tai kulkureitissä, hänen vältellessään Jaceen katsomista. Ei hän kestänyt katsoa sitä kylmän tunteetonta kuorta nyt, kun tiesi sen olevan täysin hänen vikansa.
Kate ei itse ollut koskaan nähnyt tarpeelliseksi hankkia omaa autoa, mutta tarpeen niin vaatiessa hän sai aina lainata isänsä autoa. Niin hän oli sillekin päivälle sen järjestänyt, sillä hän tiesi aikataulujen olevan melko tiukat. Aikaa valuisi vaan hukkaan, jos joutuisi kävelemään julkisten välillä tai etsimään jotain taksia, joten autolla kulkeminen oli ollut hänestä järkevä ajatus. Kate kaivoi laukusta auton avaimet, avasi auton ovet lukosta ja istuutui kuskin paikalle. Hän veti muutaman hengenvedon syvään, ennen kuin ohjelmoi kännykkänsä karttasovellukseen reitin ja starttasi auton. Ajomatka seuraavaan kohteeseen oli vaitonainen, jonkun tekopirteän radiojuontajan äänen ollessa ainoa, joka yritti siinä autossa keskustella. Kate keskittyi vellomaan niissä synkissä ajatuksissaan, jahkaillen siihen tapaamiseen osallistumista. Kun he sitten saivat auton parkkiin, Kate totesi itselleen, että parempi hänen oli ehkä kuitenkin osallistua. Ei hän kotonakaan olisi tehnyt mitään järkevää.
”I’ll come with you”, Kate sitten totesikin sammuttaessaan auton, sen äänen ollessa melko karkea sen taustalla uhkaavasti kummittelevan itkukohtauksen vuoksi. ”It’s not like I have anything to do at home, anyway”, hän perusteli ääneen. Tosiasiassa Katea myös vähän pelotti jättää Jace sinne yksin. Sitä ei kuitenkaan Katen mielestä voinut koskaan tietää, tulisiko Jace sen tapaamisen jälkeen enää takaisin. Ehkä miestä vain sen kaiken jälkeen vituttaisi niin kovin, että se saisi tarpeekseen siitä kuviosta. Ei Kate voinut siitä Jacea tuomita. Olisi varmaan tehnyt itsekin niin, jos olisi vastaavassa tilanteessa.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 7, 2016 14:05:44 GMT 2
Post by autopilot on Jun 7, 2016 14:05:44 GMT 2
Vaikka Kate ei todellakaan ollut sieltä helpoimmasta päästä, niin Jace oli oppinut ihan tosissaan välittämään siitä. Siihen vaikutti tietysti myös se, miten paljon historiaa heillä oli. Tässä vaiheessa olisi ollut vaikea päästää irti, vaikka sitä ei lasta ei olisikaan ollut matkalla. Ei Jace ollut osannut ajatella eroa sellaisella todellisella tasolla edes silloin, kun oli nukkunut siellä yksiössään ja kaivannut omaa aikaa. Kaipasi hän sitä vieläkin, mutta elämässä oli juuri nyt asioita, jotka oli pakko asettaa sen oman mukavuuden edelle.
Oli inhottava noidankehä, että Kate sai Jacen sulkeutumaan ja Jacen sulkeutuminen sai Katen pahalle tuulelle. Olisi ollut hienoa, jos Jace olisi jaksanut olla koko ajan sellainen avoin, iloinen ihminen, vaan ei. Hän ei saanut pakotettua itseään sellaiseen malliin millään, eikä uskonut, että tulisi enää koskaan saamaankaan. Liikaa oli tapahtunut.
Automatka sinne tutun rakennuksen eteen sujui hiljaisuudessa. Kate päätti vasta parkkipaikalla, että tulisi mukaan.
“Yeah well, come on then. Dry fucking cookies and five hour old coffee is waiting”, Jace nyökkäsi naiselle ja nousi ulos autosta ensin. Pelkästään sen koulurakennuksen katsominen sai hänet ahdistumaan, minkä kyllä huomasi siitä yleisilmeen kiristymisestä. Kate joutui olemaan se, joka otti ne ensimmäiset askeleet. Jace olisi hyvin voinut jäädä tunniksi vain seisoskelemaan ja miettimään asioita. Monet rakennuksen edessä tupakoitsijat näyttivät siltä, että harkitsivat samaa ratkaisua.
|
|
|
|
Jun 7, 2016 14:54:14 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 14:54:14 GMT 2
Kate olisi toki kyennyt ottamaan sen Jacen sulkeutumisen huomattavasti fiksummin vastaan, jos ne tunteet eivät olisi oikutelleet siinä mittakaavassa. Jo pelkästään ne hormonit aiheuttivat sen, että nainen reagoi helposti vähän ylidramaattisesti, puhumattakaan sitten siitä lääkitsemättömästä mielialahäiriöstä. Siinä missä Kate oli viimeiset pari kuukautta liihoitellut euforian siivin, viimeisimmät viikot olivat kulkeneet varsinaisessa vuoristoradassa. Siinä oli varmaan suurimmaksi osaksi kyse monen eri tekijän summasta, miksi Katen mielialat tuntuivat heittelevän niin ääripäästä toiseen. Sillä hetkellä Kate oli kuitenkin vajoamassa pinnan alle. Oli hankala ajatella sitä Jacen sulkeutumista järkiperäisesti, kun ei nähnyt vikaa missään muussa kuin itsessään.
Ehkä niistä asioista avautuminen olisi voinut helpottaa, mutta Katelle oli edelleen hankalaa avautua niistä kaikkein syvällisimmistä asioista ja mietteistä, varsinkin kun ne keikahtivat sinne synkemmälle puolelle. Oli niitä kuuntelemassa sitten Jace, Roxanne, terapeutti tai kuka tahansa muu. Kate vain koki, että hänen kuului ylläpitää sellaista pirteän positiivista imagoa itsestään ja kun olo ei ollutkaan sen mukainen, ei hän voinutkaan sitä ilmaista. Varsinkaan nyt, kun hänen kuuluisi olla onnensa kukkuloilla. Olihan sen alkushokin jälkeen Katekin innostunut siitä ajatuksesta, että heille tulisi lapsi, mutta jotenkin se hänen olonsa ei vain vastannut sitä intoa.
Jace nousi autosta sanottuaan ne kaikkea muuta kuin rohkaisevat sanat. Nämä tapaamiset olivat aina kyrsineet Jacea urakalla, eikä Kate oikein varsinaisesti ymmärtänyt, miksi se oli pakotettu niihin. Tai kyllähän Kate tiesi ja ymmärsi sen syyn. Mutta selvästikään niistä tapaamisesta ei kuitenkaan ollut juuri mitään iloa tai apua, joten Katesta se oli vain hukkaan heitettyjä varoja. Kate nousi lopulta itsekin autosta, otti laukkunsa ennen kuin lukitsi ovet. Kate asteli ajoneuvon eteen ja tarkkaili ovien edessä tupakoivia henkilöitä samalla kun nojautui auton konepeltiä vasten. Ajatuksissaan hän nosti toisen kätensä sen vielä olemattoman vatsan päälle. ”I’ll wait here for a while”, Kate sitten ilmoitti spontaanisti, vilkaisi Jaceen, joka ei sekään vaikuttanut kovin innokkaalta etenemään. ”All that cigarette smoke can’t be good for the baby, so I’ll just wait until they clear up a bit”, hän vielä perusteli ihmisporukkaan viittilöiden. Ei Kate kuitenkaan halunnut, että Jace saisi jonkun väärinkäsityksen siitä Katen haluttomuudesta poistua auton luota.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 7, 2016 15:08:17 GMT 2
Post by autopilot on Jun 7, 2016 15:08:17 GMT 2
Niistä tapaamisista ei ollut ollut mitään hyötyä. Ihan kuten ei ollut ollut mitään hyötyä myöskään niitä lukuisista terapiatunneista, jotka valtio oli hänelle maksanut. Jace ei edelleenkään uskonut, että hänellä oli minkäänlaista ongelmaa, ja mitä enemmän ne tapaamiset häntä ahdistivat, sitä enemmän hän joi. Ongelman olemassaoloon Jace ei ollut uskonut edes silloin, kun oli vieroituksessa ihan oikeasti kuvitellut kuolevansa siihen oloonsa. Taisi olla turha toivo, että hänen päänsä olisi saanut käännettyä.
Kate oli hädintuskin ehtinyt kävelemään siihen auton eteen, kun Jace oli sytyttänyt itselleen tupakan. Miestä melkein hävetti, kun Kate huomautti ääneenkin, ettei se tupakansavu voinut olla lapselle hyväksi. Se ei ollut väärrässä. Jace tiesi, ettei se ollut hyväksi hänellekään. Hän oli viimeaikoina yskinyt varsin inhottavasti joka kerta, kun oli hengästynyt - eli jos oli esimerkiksi juossut vastaamaan puhelimeen tai kävellyt portaita. Se, että hän juoksi salilla varsin kunnioitettavia määriä, ei ihan riittänyt enää pelastamaan siltä huonon tavan vaikutuksilta.
“Yeah, fine. I’ll wait for you”, Jace nyökkäsi ja siirtyi tupakkansa kanssa lähemmäs sitä ovea. Hän ei edes katsonut kehenkään paikallaolijaan. Kaikki muut puhuivat keskenään, Jace käyttäytyi kuin ei olisi koskaan edes tavannut niistä ketään. Hän ei ollut varsinaisesti yrittänyt muodostaa minkäänlaisia sosiaalisia suhteita.
|
|
|
|
Jun 7, 2016 15:47:32 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 15:47:32 GMT 2
Kate nyökkäsi Jacelle vastaukseksi ja seurasi, miten vaivaantuneelta se näytti seistessään siinä muiden kanssa. Kate omalta osaltaan toivoi, että Jace jossain vaiheessa löytäisi jonkin asian, joka inspiroisi sen jättämään huonot tapansa taakseen. Vaikka Kate ei ollut pahemmin missään vaiheessa puuttunut siihen Jacen tupakointiin tai juomiseen, niin olihan hän silti kiinnittänyt huomiota niiden tapojen vaikutukseen ja laajuuteen. Ei se yskiminen ollut kuitenkaan erityisen miellyttävää kuunneltavaa, eikä Kate suoraan sanottuna hirvittävän hyvällä ollut viime aikoina katsonut sitä, että Jacella tuntui olevan enemmän tai vähemmän aina joku alkoholiannos käsissään. Mutta se ei ollut ollut Katen paikka puuttua niihin asioihin, ainakaan vielä. Ja toisaalta, Jace oli ollut varsin ymmärtäväinen sitä Katen lääkkeettömyyttä kohtaan, joten tuntui vähän tekopyhältä puuttua siihen tapaan millä Jace eli elämäänsä. Kukapa olisi tiennyt, että se lääkkeettömyys koituisi vielä Katen elämän parhaaksi asiaksi? Kate ei edes halunnut kuvitella, miten ahdistunut olisi ollut, jos joutuisi vielä kantamaan huolta lääkkeiden lapselle aiheuttamista kehitysvammoista.
Kun sitten suurin osa siitä porukasta oli siirtynyt jo sisätiloihin, Kate uskalsi jättää sen puhelimen näpertämisen ja lähestyi sitä rakennusta ja Jacea, joka oli kuuliaisesti odotellut häntä. Kate tarttui Jacea kädestä ja puristi sitä myötätuntoisesti. Kate halusi parhaansa mukaan yrittää jättää ne masentavat ajatukset rakennuksen ulkopuolelle. Heillä oli ollut aiemmin tapana järjestää vähän omaa viihdettä niiden tapaamisten siedettävyyttä lisäämään. He lukittautuisivat yleensä jossain vaiheessa tapaamista vessaan tai johonkin muuhun epämääräiseen kopperoon, kommentoisivat niitä muiden tarinoita naureskellen ja nauttisivat siitä Jacen aina mukanaan tuomasta taskumatista ja toistensa läheisyydestä. Vaikka Kate joutuisikin nyt jättämään sen taskumatin välistä, ei hän nähnyt syytä sille, miksi se kaikki muu pitäisi jättää välistä.
Kate kuitenkin huomasi välittömästi sinne sisään Jacen kanssa asteltuaan, että sen rutiinin toteuttaminen tulisi olemaan asteen verran hankalampaa sillä kertaa. Se raskauden herkistämä hajuaisti ei ollut erityisen hieno asia siinä vaiheessa, kun vietti aikaa samassa tilassa voimakkaasti haisevien ihmisten kanssa. Kate nyrpisti nenäänsä ja kurtisti kulmiaan, kun se jonkin aikaa loitolla pysynyt pahoinvointi palasi. Hän hidasti välittömästi sitä etenemistahtiaan ja hengitteli syvään yrittäessään pakottaa sitä pahoinvointia loitommalle ja kohonnutta sykettä rauhoittumaan. Hitto, hän ei ollutkaan osannut varautua tähän. Mutta hän pystyisi kyllä siihen. Ei Kate enää siinä vaiheessa halunnut perääntyä siitä tapaamisesta, vaan halusi ehdottomasti olla Jacen tukena, miten ikinä se sitten tukea halusikaan.
|
|
