It's been a hell of a ride, driving the edge of a knife...

Ennen kun Riley oli palannut kuvioihin, Dominic ei olisi koskaan edes ajatellut pimittävänsä kerholta tiedolta. Pikkuhiljaa oltiin kuitenkin tilanteessa, missä hän oli tehnyt sen jo toisen kerran. Jos Victor oli kuvitellut, että sai hänet palautettua paikalleen sillä turpasaunalla ja kaikki palautuisi normaaliksi, se oli ollut väärässä. Kuolettavan väärässä. Dominic ei edes muistanut, että olisi koskaan ennen ollut niin varuillaan. Hän oli ollut suorastaan vainoharhainen siitä asti, kun oli kuvitellut kuolevansa sinne strippiklubiin, ei ollut luottanut kehenkään muuhun kun omaan perheeseensä.

Oma koti oli ollut viimeaikoina hyvin tyhjillään, kun Dominic oli löytänyt yöpaikan vähän mistä sattui. Välillä veljien luota, parina yönä jopa Gabriellen sohvalta. Ja Josien - jos tässä maailmassa oli joku, johon saattoi luottaa, se oli äiti. Kaikki tiesivät, että se olisi tehnyt lastensa puolesta aivan mitä tahansa. Se ymmärrys oli rauhoittanut mieltä. Joskus jokainen tarvitsi hetken, kun saattoi vain riuhtoa itsensä irti siitä omasta, kammottavasta arvestaan ja olla, vetää henkeä ja hetkeksi sulkea silmänsä ilman, että pelkäsi jonkun puukottavan selkään.

Kun Dominic oli tänään jaksanut koko päivän leikkiä kunnollista kerholaista, hän oli palannut kotiin. Siellä oli odottanut kourallinen kerholaisia, joille hän ei edes muistanut avanneensa oveaan. Kun hän oli juonut pari olutta, hän oli tuntenut itsensä niiden seurassa aivan äärettömän epämukavaksi. Hän oli kytännyt niitä koko ajan olkansa yli, ei ollut saanut hetkeäkään rauhaa. Kun tarpeeksi oltiin asiaa kuumoteltu, todennäköisesti ihan syyttä suotta, hän oli sitten hypännyt pyöränsä selkään mitään sanomatta ja suunnannut lapsuudenkotiinsa.

Moottoripyörällä kaarrettiin pihaan vain muutamia kymmeniä sekunteja auton perässä. Dominic kirosi ensin mielessään aivan äärettömän raskaasti - mihin helvettiin hänen muka olisi tarkoitus mennä, jos ei hän saisi olla täälläkään rauhassa? Hän oli jo harkinnut ajavansa ohi ja vuokraavansa vaikka motellihuoneen tai mitä tahansa. Oli onni, että hän kuitenkin hidasti sen verran ettät erotti ontuvan Rileyn ja Haileyn. Asialle kurtisteltiin kulmia, koska hän ei muistanut oliko missannut puheet jostain vierailusta, mutta hän päätyi jättämään pyöränsä tien sivuun ja suuntaamaan sinne ulko-ovelle niiden perässä.

“Lovely evening, innit”, mies huikkasi niille ohimennen ja avasi sen oven omilla avaimillaan, viittoi ne molemmat sisään.

“I don’t live here, if that’s what you mean. Just checking up on my poor, helpless old mother. Someone’s gotta”, Dominic totesi Rileylle huvittuneesti ja pörrötti ohimennen Haileyn hiuksia. Hän ei halunnut paljastaa naiselle oikeaa syytä sille, miksi oli maanpaossa omasta asunnostaan. Ei hän ollut paljastanut sitä ääneen vielä kellekään, eikä oikeastaan edes myöntänyt itselleen. Oli ihan helvetin vaikea myöntää, että ihan oikeasti pakeni omaa elämäänsä äidin hoimiin, vaikka oli ollut grown ass man jo ihan liian pitkään. Siitä huolimattakin, että Josie oli mitä oli. Se taisi olla myös ainut, joka oli perillä siitä miten epätasapainoinen hän oli noin yleisesti ottaen viimeaikoina ollut.

Josieta halattiin ohimennen, kun se tuli ovelle vastaan. Se kysyi oliko hän jäämässä yöksi ja Dominic nyökkäsi. Hän ei potkinut kenkiä jalastaan ja käveli muina miehinä sisälle, mitä nyt huikkasi “anyone else around?” olkansa yli samalla, kun suunnisti olohuoneeseen. Ei kestänyt kovin kauaa, ennen kun laatikosta oli tarttunut mukaan minigrippussi sisältöineen. Mies ei nähnyt hommassa mitään eettistä ongelmaa, vaikka Hailey oli paikalla, mutta piti sen pussin kyllä taskussa piilossa, kun suuntasi takaisin eteiseen. Mieli oli pakko saada rauhoittumaan, eikä se tuntunut selvin päin onnistuvan sitten millään - pahempihan se lapselle olisi, että paikalla olisi stressaantunut aikuinen, kun hymyilevä ja levollinen sellainen. 

Rileyn ja Josien kylmä jälleentapaaminen jäi huomaamatta, mutta Josieen ja Haileyhin Dominic vielä törmäsi ennen sinne ulos suuntaamista.
“Behave yourself”, mies hymähti ne ohittaessaan, eikä todellakaan osoittanut sanojaan sille teinille. Parivaljakko jätettiin omaan rauhaansa ja Dominic istui Rileyn kanssa sinne terassille. Parin tuolin välissä olevalle pöydälle lapattiin taskusta tupakan käärepaperia, tupakanpuruja ja se minigrippussi. Sormet alkoivat tottuneesti muuttamaan sitä tavaraa sätkiksi, ja pelkästään se prosessi oli äärettömän terapeuttinen.

Purut iskettiin paperiin, sekoitettiin vähän kahta eri ainetta paremmin yhteen ja alettiin pyörittämään paperia etusormien välissä, aseteltiin filtteri paikalleen. Tai filtteri ja filtteri - niitä ei ollut, vaan samaa roolia toimitti vihosta revityn sivun kulma, joka rullattiin vähän oikeampaan malliin. Nopea nuolaisu, vielä vähän tiukempaan pakettiin. Kaikki meni aivan liian rutinoituneesti, mutta mieltä lohdutti vähän se, että hän kääri sentään omat tupakkansa, ei vain sitä pilveä. Sormissa taipui sätkän muotoon lopulta kolme paperia, joista kaksi palautettiin mukana aina kulkevaan, pehmeään tupakka-askiin.

“Stole is a strong word, detective”, Dominic hymähti Rileylle kun se ilmeisesti koki jonkunlaisen nostalgiapläjäyksen. Kyllä hänkin muisti, miten monta iltaa oli teini-iässä mennyt näissä samoissa merkeissä. Paljon eivät olleet tavat ja harrastuksen vuosien saatossa parantuneet tässäkään mielessä. Ihan samaa alkoholiputkea, itsetuhoisuutta ja huonoa onnea tuntui olevan matkassa edelleen.

Riley puhui ehkä lähinnä itsekseen, mutta Dominic siirsi katseensa siihen joka tapauksessa.
“I fucking hated being 16. With school and everyone breathing down your neck all the time…” mies pudisteli päätään. Mielessä olivat päällmmäisenä ne negatiiviset asiat. Isän kuolema, vaikeudet kotona ja vähän kaikissa muissakin elämän osa-alueissa. Ja koulu - se oli ollut aivan järjettömän vaikeaa viimeiseen päivään asti. Itsensä oli saanut tuntea hyödyttömäksi idootiksi joka päivä. Se, mitä hän kaipasi, oli kuitenkin se vastuuttomuus.

Naiselle suotiin virnistys, kun ojennettiin sille sätkä, joka oltiin juuri saatu sytytettyä. Dominic nappasi askista itselleen uuden ja sytytti sen. Se tuntui kurkunpäässä, poltti vielä keuhkoissakin.

Tietysti nuoruuteen oli mahtunut paljon hyviäkin juttuja. Dominic muisti elävästi, miten päivät oltiin käytetty sängyssä hyvässä seurassa ja nuoruuden huumassa, tai miten koulun takana oltiin istuttu sätkä huulessa. Saman luokan blondin tytön - hän olisi halunnut väittää, että sen nimi oli ollut Kaitlyn, mutta ei ollut varma - kotibileissä boolin terästäminen ja sen kanssa muhinoiminen sen vanhempien makuuhuoneessa ovet lukossa.

“I still can’t drink anything that tastes like apples”, mies hymähti huvittuneena, “or cinnamon. Seriously, just fuck all things with cinnamon.”
Hän oli varastanut ostanut auton heti, kun oli täyttänyt 16. Sen takapenkillä oltiin istuttu läpi pitkien öiden ja juotu sitä helvetin apple pie moonshinea, joka oltiin varmaan tehty jonkun omassa koekeittiössä. Se oli maistunut karmealta, ja vielä pahemmalta kun oltiin sitten aamun viimeisinä tunteina annettu ylen. Rajoja ei oltu siinä iässä vielä tunnettu. Dominicilla oli ainakin ollut tarve kokeilla ihan kaikkea, ja vetää mieluusti vielä kaikki vähän yli.

Se tapa, jolla savu poltti keuhkoissa, sai Dominicin jostain syystä vain hymyilemään ja nojaamaan päätä taaksepäin hyvin rennon oloisena. Savun annettiiin karata laiskasti huulien välistä.
“I still don’t know who she gets it from”, mies hymähti kun Riley kehui sitä pilveä, “thank god someone gets the good stuff, though. There’s only so many times you can drink yourself to sleep.” Keuhkot täytettiin savulla nopeasti uudestaan. Vaikka sen saattoi nyt jo tuntea sormenpäissä, Dominic olisi mielellään skipannut elämässään kymmenen minuuttia eteenpäin päästäkseen nauttimaan siitä parhaasta vaiheesta täysin sydämin.

Dominic oli aika tyytyväinen siihen, missä oli juuri nyt ja kenen kanssa. Rileyn seurassa ei jaksettu stressata, että millainen kuva itsestä annettiin. Se oli ollut kuvioissa tarpeeksi pitkään, että sitä tuskin yllättäisi mikään. Ja hän ei halunnut olla yksin juuri nyt - mutta ei toisaalta myöskään kotona niiden puolituttujen ja tuntemattomien keskellä. Tämä oli hyvä puoliväli. Seinät tuntuivat vähän vähemmän siltä, että kaatuivat päälle.

“I’m having a hard time believing anything screams teenager as loud as banana vodka”, mies sanoi ja huomasi naurahtavansa ajatukselle ihan ääneenkin. Olo tuntui kevyemmältä. Vähän rennommalta, vähän paremmalta. Vähän kotoisammalta. Oli vähän surullista, miten hän tunsi nykyään olonsa kotoisaksi omassa päässään vain, kun oli saanut kehoonsa jotain ylimääräistä.
“Maybe the kiddo’s got better taste, what do you think”, hän hymähti ohimennen, puhui vähän kaikille ja ei kellekään.

Kun Riley ehdotti, että se voisi kysyä Josielta sitä diilerin nimeä, Dominic pudisteli huvittuneena päätään.
“I don’t think she’d even give you her real name if it was up to her”, hän huomautti, “she still doesn’t really like you does she."

Kaikki teinit taisivat juoda ihan mitä tahansa. Siinä ei ollut mitään uutta, että teinit käyttäytyivät helvetin tyhmästi, halusivat sekoittaa päätään ja heittäytyä täysin edesvastuuttomiksi. Olisi ollut älyttömän helppo heittäytyä tekopyhäksi, ja ehkä he molemmat olivat niin jo tehneetkin. Myös Dominic, koska ei hänkään ollut suhtautunut kovin lämpimästi siihen, että oli löytänyt sen tytön istuskelemasta kadulta umpihumalassa. Huvittavaa oli myös se, että hän oli joutunut nyt roudaamaan kotiin paitsi sen teini-ikäisen tyttärensä, myös lukuisia, oikeita aikuisia. Seamus muistui niistä ensimmäisenä mieleen.

Kun Riley puhui Josiesta, Dominic virnisti ja nauroi.
“You never liked her either, to be fair”, hän huomautti. Riley poltti sätkän loppuun ennätysajassa, Dominic säästeli omaansa. Hän piti siitä polttamisen prosessista. Siitä, miten savu kirveli kurkussa ja hakkasi kurkunpäätä. Prosessia venytettiin ja venytettiin.

“You think she’s gonna spend 10 minutes with the kid and she’s gonna decide to drop out of high school and become an outlaw?” mies kysyi ja kohotti haastavasti kulmaansa, tutki naista katseellaan, “she's not gonna do any permanent damage."

Jos ihan rehellisiä oltiin, niin Josie pelotti välillä Dominiciakin. Toisaalta se oli yksi ainoista ihmisistä tässä maailmassa, jonka luokse hän olisi voinut tulla sen jälkeen, kun oli ihan oikeasti mokannut aivan helvetin pahasti. Omat veljet olivat aina loppukädessä uskollisia kerholle, mutta Josie.. Se oli aina vain ja ainoastaan omien lastensa puolella. Kai siihen pieneen piiriin mahtui nyt Haileykin. Rileyta ajatus ehkä ahdisti, mutta Dominicille se toi vähän mielenrauhaa. Vaikka he olisivat Rileyn kanssa molemmat päässeet hengestään, lapsi ei takuulla olisi jäänyt tyhjän päälle.

“She scares fucking everyone”, mies hymähti Rileylle, kun se myönsi että pelkäsi naista. Ihan syystäkin. Riley oli todennäköisesti oikeassa kun väitti, että Josie tappaisi sen vaikka saman tien, jos se uskaltaisi edes yrittää viedä Haileyn pois. Tai Dominicin.
“Maybe you shouldn’t try then, huh”, Dominic ehdotti. Haileyn se voisikin ottaa ja lähteä, eikä hänellä olisi asiaan mitään sanottavaa. Victorilla todennäköisesti olisi. Ja Josiella. Ne pitäisivät yhdessä kyllä hinnalla millä hyvänsä huolen, ettei kukaan lähtisi sillä tavalla maanpakoon.

“She just wants the best for everyone. That’s all”, hän nyökkäsi ja joutui vihdoin tumppaamaan sen sätkän. Savua maisteltiin suussa vielä hetki.
“It’s your family too, you know. You could make an effort to get to know them too”, Dominic ehdotti, “Hailey’s doing it. You might as well. Like, fuck. Go have coffee with Josie. Or Gaby. Do some smalltalk. Make people hate you little less."