Keep The Family Close

Lester kuunteli nyökkäillen sitä Jacen selitystä, aidon kiinnostuneena siitä asiasta vaikka ei juuri tiennytkään niistä oluista. Ensimmäisen siemaisun jälkeen mies vilkaisikin kulmiaan kurtistellen sitä pulloa. ”Yeah, I can see that. That’s some pretty smooth stuff”, mies huomautti. Se tilanne oli auttamatta kiusallinen, mutta Lester ei halunnut sitä pakoillakaan. Jace vaikutti hyvältä tyypiltä – sellaiselta, joka ihan oikeasti tarvitsi sillä hetkellä ympärilleen rehtiä seuraa. Se kiusallisuus voitiin varmasti selättää ajan kanssa, eiväthän he vielä tunteneet toisiaan muuta kuin Lesterin viran puolesta.

”Right, yeah, the Giants had a really shitty season last year”, Lester kommentoi. Kaikenlainen urheilu kelpasi, ja oikeastaan yhä enenevissä määrin tyttärien poismuuton myötä. Kaikella rakkaudella vaimoaan kohtaan, mutta pitihän hänen keksiä jotain muutakin kuin vain työtä, jonka verukkeella olla poissa kotoa. ”You should check out baseball. The Yankees have been having a pretty nice season so far. Whatever you do, don’t watch the Mets. They suck”, Lester jakoi suosituksiaan ja naurahti vielä perään. Jos Jace rupeaisi tukemaan Metsiä, ei Lester varmastikaan suhtautuisi siihen niin lämpimästi. Se tunnelma kuitenkin lässähti lopullisesti, kun naisten ääni kantautui sinne keittiöön. Jace muuttui silminnähden entistä vaivaantuneemmaksi, ja Lester nyökkäsi, kun se halusi vetäytyä pois. ”Yeah, I’ll go do some damage control.”

Lester ilmestyi sen taistelutantereen keskelle sellaisella alright, let’s do this-asenteella. Alison oli mitä ilmeisimmin ottanut itseensä niistä Katen kommenteista, ja kolmas maailmansota äidin ja tyttären välillä oli lähestulkoon valmis puhkeamaan. Tämä ihan oikeasti oli nyt juuri sitä, mitä Kate vähiten kaipasi. Ihan kuin häntä ei stressaisi ja ahdistaisi se tilanne muutenkaan, niin sitten vielä tämä älytön lisästressi. Ja kun se oli niin turha – hän olisi ihan hyvin voinut jättää äitinsä pois tästä illallistamisesta. ”Okay, ladies, you need to calm down before any more feelings get hurt. Katie, sweetie, your mother loves you very much and is just concerned for your wellbeing. Honey, we talked about this and you promised to keep your opinions to yourself. We are here to offer our support to Katie and Jace, whatever they need us for.” Kyllähän Lesteristä näki, että se teki tällaista ammatikseen. Selvitteli asioita ja haki voittoa. Ja Lesterille voitto sillä hetkellä oli sopu ja rauhallinen perheillallinen.

Kate katsoi hetken nyreästi äitinsä suuntaan ja nakkeli sitten niskojaan. ”We should probably eat before the food gets cold”, Kate sitten sanoi ja marssi keittiöön, löytämättä Jacea sieltä kuitenkaan. ”Dad, where’s Jace?” nainen huikkasi samalla, kun kurotteli kaapista heille lautasia. Lester oli kärppänä paikalla, ottamassa niitä lautasia pois tyttärensä käsistä. ”Whoa, hey, take it easy, I got this. I believe he went outside”, Lester selitti. Kate pyöräytti silmiään, mutta kiitti kuitenkin saamastaan tiedosta, pienen huolen iskiessä mutristuneisiin kulmiin. Kate kävelikin sinne heidän makuuhuoneeseen, jonka ikkunasta saattoi kiivetä pelastustien virkaa toimittavalle parvekkeelle. Ja siellähän se Jace oli, vetelemässä syöpäkääryleitään. ”Hey, you okay?” nainen huikkasi samalla kun kumartui sille ikkunalle. ”Sorry about my mom, she’s way out of line.”

Kate katseli Jacea, kun se istui siinä parvekkeella oluensa ja tupakkansa kanssa. Kai siitä saattoi ihan hyvällä syyllä olla huolissaan. Kate niin toivoi, että hänen perheensä olisi ollut vähän järkevämpi. Hän rakasti kyllä heitä kaikkia, mutta Simmonsin naisia tuntui mahtuvan vain yksi kerrallaan huoneeseen. Ja Jace ei ollut antanut mitään varsinaista osviittaa siitä, että olisi mitenkään erityisen hyvä perheiden kanssa. Kenties johtuen niistä omista tulehtuneista perhesuhteistaan. Kate hymähti mietteliäästi sille Jacen vakuuttelulle, ei ollut ihan varma, tulisiko hänen uskoa sitä vai ei.

”No, no, she’s totally out of line. Reason or not, just because she thinks you’re something doesn’t mean she can insult you based on that. We don’t want that kind of an attitude anywhere near our daughter, whatever she ends up being.” Se oli se perimmäinen syy miksi kiusaamista tässä maailmassa edes esiintyi. Ja jos he päätyisivät saamaan Down-lapsen, sellaista asennetta ei todellakaan kaivattu yhtään enempää, kuin mitä oli pakko kokea. Kate hengitti hetken syvään, pakottaakseen ne aiheen ajattelemisesta seuranneet, silmiin varoittamatta kihonneet kyyneleet pois.

Kate kurotti puristamaan Jacea olkapäästä. ”Take your time, ok? There’s no rush to come back in. I’ll try to get the situation back in control and dinner started before the food gets cold”, Kate sanoi ja keikkui sitten siitä ikkunasta vielä sen verran, että pystyi tarjoamaan miehelle pikaisen suukotuksen ennen kuin siirtyi takaisin sisälle. Lester oli hoitanut homman kotiin ammattimaisesti, sillä pöytä oli katettu, äidillä lasi viiniä edessään ja tilanne oli rauhoitettu ainakin toistaiseksi. ”I don’t know about you guys, but I’m starving”, Kate huikkasi samalla, kun kurkkasi keittiöön ja huomasi, että ruokakin oli jo viety pöytään. Sheesh, eikö Kate saanut enää mitään tehdä kotonaan?

Kate otti kuitenkin jääkaapin ovesta sen viimeisimmän, kohtalokkaan ultrakuvan ja siirtyi olohuoneen kautta sinne ruokailupöydän puolelle ja istuutui sen ääreen (ei ilman että Lester nousi vetääkseen Katelle tuolin ja auttaakseen tätä istuutumaan alas), ojentaen sen kuvan äidilleen. ”We went to the doctor’s on Tuesday, so that’s the latest picture”, Kate sanoi ja nieleskeli kurkkuun noussutta palasta samalla, kun rupesi lappamaan ruokaa jo pöytään. Kate pudisti vähättelevästi päätään Lesterin kysyvälle katseelle. ”Wow, twenty weeks already. I remember, it was just about this time when I started feeling you move”, Katen äiti kommentoi sitä kuvaa samalla tuijottaen. ”Yeah, I’ve felt them for some time now already, but we’re still waiting for Jace to be able to feel them.”

Lester otti siemaisun uudesta oluestaan ja toivoi, että Jace tulisi pian takaisin.

Ei Kate sitä epäillytkään, etteikö hänen äitinsä muuttaisi asennettaan sen lapsen kohdalla, jos oikein paskaisesti kävisi. Aivan varmasti muuttaisi, ei Alisonkaan sentään niin julma ollut, että kohtelisi viatonta lasta rumasti kehitysvamman vuoksi. Enemmän Kate oli huolissaan siitä, millaisia käytösmalleja heidän tyttärensä omaksuisi sen seurassa, koska ei Alison tulisi kohtelemaan muita ihmisiä yhtään sen nätimmin tytön nähden. Mean Girls ja vastaavat elokuvat oltiin nähty, eikä sellaisia ihmisiä tarvittu tieten tahtoen yhtään enempää tähän maailmaan.

Siellä ruokapöydän ääressä keskustelunaiheet pysyivät kevyinä, sillä Kate tiesi tarvitsevansa Jacen tukea niiden uutisten kertomiseen. Jos pystyisi edes itse niitä kertomaan. Ei, keskustelu pysyi visusti niissä yleisissä raskaushöpinöissä, jotka olivat turvallisia aiheita. Eivät he tosin kerenneet edes pitkään keskustelemaan, ennen kuin Jace ilmaantui paikalle. Kate kohotti katseensa mieheen, kun tunsi sen käden niskassaan ja siihen varovaiseen hymyyn vastattiin hymyllä. Nainen sitten vei kätensä pöydän alla Jacen polvelle antaakseen sille rohkaisevan rutistuksen. ”Oh, nothing much, we were just discussing how you haven’t been able to feel the movements yet.” Sillä katseella viestittiin samalla, ettei niitä uutispommeja oltu vielä pudoteltu.

Ilmeisesti Lester oli pitänyt jonkinlaisen puhuttelun Alisonille sillä välin, kun he olivat olleet muualla, koska Alison keskittyi keskittyi katsomaan kaikkea muuta kuin Jacea. Ehkä niin oli parempi, ainakin huomattavasti konfliktitompaa. Ei Kate olettanut, että he missään silmänräpäyksessä olisivat ylimpiä ystäviä, mutta kunhan joku kaunis päivä kaikki edes mahtuisivat olemaan samassa huoneessa samanaikaisesti, niin Kate olisi tyytyväinen. ”So have you thought of any names yet?” Alison kysyi ottaessaan ruokaa lautaselleen, avaten tietämättään samalla sopivasti sen keskustelun tiistaisia aiheita varten.

Kate nosti katseen lautasestaan ensin Jaceen, sitten siirsi sen siihen pöydän toisella puolella olevaan ultrakuvaan, jota Lester puolestaan katseli nyt. ”Yeah, we even have a name picked out already. However, I personally don’t think Aaron Oliver really is a suitable name for a girl, so I guess we’re back to square one. Right, honey?” Kate pudotti sen uutisen vaivihkaa keskusteluun. Ja myönnettäköön, hän sillä hellittelynimen käytöllä ihan tarkoituksenmukaisesti halusi piikittää äitiään siitä, miten onnellinen hän oli Jacen kanssa. Sen sukupuolen paljastamisen iskostuminen tajuntaan vei hetken, mutta aikaansai lopulta ainakin vilpittömältä vaikuttavat onnittelut molempien vanhempien puolesta.

Katen mielestä se tilanne oli ehdottomasti kääntynyt vähän paremmaksi. Hän otti pienen kiusaantuneisuuden ja katseiden välttelyn ehdottomasti ennemmin kuin yhtäkään stressaavaa huutomatsia. Varsinkin kun ne raskaushormonit johonkin pisteeseen asti jylläsivät yhdessä sen mielialahäiriön kanssa, niin Kate mieluiten vältteli sellaisia tilanteita aina vain kun mahdollista. Kate ei pidemmän päälle nauttinut siitä äkkipikaisuudesta ja riitelemisestä sen liiemmin, vaikka välillä draamaa olikin mukava kokkailla. Se mieltymys koski lähinnä ventovieraiden lietsomista, ei läheisten.

Jace täytti kohteliaasti kaikkien viinilasit, Lesterin kiittäessä ja naurahtaessa. Alright, but no more, I need to still be able to drive us home tonight. Kate hymähti sille kommentille, katsellen sitä lautastaan yhtäkkisellä mielenkiinnolla. Nainen pyöritteli ruokaa lautasellaan, ruokahalunsa hetkeksi kadottaneena. Kate mietti, miten ihmeessä sen seuraavan asian saisi muotoiltua ääneen. Se ei oikeastaan ollut sittenkään sellainen asia, minkä Kate halusi vain täräyttää ilmoille. Oikeastaan Kate ei ollut edes varma, halusiko kuulla vanhempiensa mielipidettä asiaan. Se oli kuitenkin niin kovin henkilökohtainen, pariskunnan välinen asia, että tuntui yhtäkkiä typerältä sisällyttää muita siihen. Eihän se tavallaan heille kuulunut. Samalla Kate kuitenkin rationalisoi itsensä kanssa, että tätä he olivat loppujen lopuksi halunneet ja kaivanneet.

Kun Jace sitten kysyi, oliko Kate kertonut uutisia, Kate pudisti päätään. ”No, I haven’t told them yet”, nainen vastasi vaisusti, siirsi katseensa mieheen. Vanhemmat vilkaisivat toisiaan kysyvästi, laskivat viinilasillisensa pöydälle ja katsoivat pariskuntaa – Alisonin tapauksessa lähinnä Katea, mutta kyllä jokunen vilkaus suotiin Jacenkin suuntaan. What’s going on, is everything okay? kysyttiin, eikä Kate ollut varma selviytyisikö seuraavasta. Kate laski aterimet käsistään ja kädet lepäämään pöydälle ja henkäisi vapisten, vilkaisi vielä kerran miehen suuntaan kuin viestittääkseen, että toinen kantaisi hänet maaliviivan yli jos tarvitsisi. ”The doctor found a spot in the baby’s heart”, Kate tunsi äänensä värähtävän ja silmien kostuvan, kun hän yritti räpytellä niitä pois, ”and while it necessarily doesn’t mean anything, he thinks it could… Uh…” Silmät suljettiin hetkeksi, kun ensimmäinen kyynel vierähti. Kurkkua selvitettiin vielä varovasti. ”It could be an indicator for Down syndrome”, Kate sitten sanoi, ennen kuin risti kätensä ja nosti toisen niistä suunsa eteen ja nojautui tuolin selkänojaa vasten silmät kiinni painettuna.

Ne uutiset kolahtivat aika lujaa. Toisaalta, pystyivätkö vastaavanlaiset uutiset mihinkään muunlaiseen suoritukseen, kuin vain järkyttämään. Äidin huokaisema empaattinen oh, sweetie ei ainakaan helpottanut sitä Katen tunteilua. Oli oikeasti siinä tilanteessa onni, että Jace oli sellainen kuin oli ja pystyi kertomaan ne faktat kummemmin tunteilematta. Jopa Lesterin kulmat olivat painuneet huolestuneeseen, syvään kurttuun, siinä missä Alison tuntui ainakin hetkellisesti pistävän syrjään ne henkilökohtaiset agendansa ja seurattua Jacen kertomaa ihan katsekontaktillakin.

Lester oli se, joka ensimmäisenä avasi suunsa. ”No matter what you kids decide, we’ll support you, isn’t that right honey?” – ”Absolutely. And thank you for telling this to us, it really means a lot”, äiti vastasi sillä kertaa vilpittömästi. ”1 in 300 is still very low when it comes to risks. It’s more like bad luck than a real risk, honestly”, Lester kommentoi niitä lukemia siemaistuaan viinistä. Alison tarkkaili hetken kauemmin pariskuntaa, mutta erityisesti Katea. ”I can see how this is already stressing you out, Kate. Just take the test, it’ll give you some ease of mind and you’ll be able to prepare for her needs. The risk is practically nonexistant. I know you, sweetie, and the stress from not knowing is a lot to handle, for anyone”, Alison sanoi.

Kate nyökytteli vaitonaisena, otti siitä pöydältä servetin pyyhkiäkseen kasvojaan, samalla kun toinen käsi laskeutui Jacen käden päälle siihen reidelle ja otti tiukan otteen. Siihen pöydän ympärille laskeutui vaivaantunut hiljaisuus, kun kaikki pyörittelivät kuulemaansa mielessään – miten tuollaisesta puheenaiheesta muka voitiin jatkaa keskustelua? ”Food tastes great”, Lester lopulta vaihtoi puheenaihetta, ansaiten vaimoltaan merkitsevän katseen ja tiukkaan sävyyn lausutun nimen. ”What? It really does. I like it.”

Alisonin katse siirtyi aviomiehestä vävypoikaan, kun se rupesi puhumaan niistä viineistä. ”Wait, you made this?” Se töksäytti spontaanisti epäuskoisena. Nyt oli puolestaan Lesterin vuoro luoda merkitsevä katse parempaan puoliskoonsa. ”I just… Wow. Though I shouldn’t be surprised, Kate has about as much cooking skills as Lester over here who I doubt has ever even touched a skillet in his life”, se sanoi vähintäänkin neutraalisti, saattoi sen tulkita ystävälliseksikin. Lester naurahti varsinaisen röhönaurun sille kommentille. ”Guilty. Ain’t that right, sweet pea?” mies huikkasi vitsikkäästi, nostaen kätensä ylös ja luoden katseen tyttäreensä. Alkoholi rupesi selvästi vaikuttamaan vanhemmassa pariskunnassa ja jonkin sortin hölläämistä oli havaittavissa.

Kate virnisti vinosti, sen verran mitä sen itkemisen jälkimainingeissa kykeni. ”Like father, like daughter”, hän kommentoi sitä asiaa. Se aiheenvaihto helpotti ehdottomasti, ja kun se tunnelma keveni, niin Katekin pystyi painamaan sen murehtimisen mielessään taka-alalle. Sitä kerkeisi miettimään tarkemmin vielä myöhemmin. Kun Jace sitten kumartui naisen puoleen ja varmisteli sen vointia, Kate nyökkäsi. ”Yeah, I’ll get there. Thanks”, Kate vastasi ja palautti sen katseen hymyillen, ennen kuin palasi sen ruokansa pariin. Alison seurasi sitä sananvaihtoa vaivihkaa, ja vaikka hän ei ajatuksena välittänyt Jacen ja Katen yhteiselosta, ei hänkään voinut kieltää, etteikö pariskunnan välillä ollut aitoa välittämistä. Hän vain toivoi, että se olisi riittävästi.

Illallinen kului jopa sopuisissa merkeissä, ja sen päätteeksi naiset siirtyivät tohisemaan tulevan lastenhuoneen puolelle, jossa Kate kertoi ajatuksistaan sen huoneen suhteen. Miehet oltiin jätetty korjaamaan pöytää. ”So, tell me, Jace, how is life? Work?” Lester kysyi tuttavallisesti, aidosti kiinnostuneena miehen jaksamisesta sen vankilapiipahduksen myötä.