This is where death begins

Jos oltaisiin pyydetty, niin Brendan olisi todennäköisesti ollut juuri niin suuruudenhullu ja näyttämisenhaluinen, että olisi ottanut sinne octagoniin kanssansa ihan kenet tahansa. Hän luotti kykyihinsä, ja syystäkin. Ja hän ei pitänyt kiusaajista, vaikka hänetkin sellaiseksi usein leimattiin. Virallisesti hän ei tietysti sitä pelleilyä harrastanut, mutta “harjoitusmielessä” oltiin otettu yhteen vähän yhden jos toisenkin kanssa.

Mitä siihen tulevaan middleweight world championiin tuli, niin Brendanista sille tekisi oikeasti hyvää päästä harjoittelemaan jonkun ihan uuden kanssa. Niillä painoluokilla ei ollut kotona niin väliä, niin kauan kun ei menty kunnon sparraamiseen ja haettu realistista tilannetta. Hänkin tuppasi sparraamaan Joshuan kanssa, ja se oli kirkkaasti heavyweightin puolella. Toisaalta joskus oltiin rinnalle otettu myös flyweightistä alkaen porukkaa, kun oltiin kaivattu vähän enemmän nopeutta ja ketteryyttä.

“No, he didn’t bust that knee. We got rules ya know. Training injuries are no good”, irkku hymähti, “he was stupid enough to jump off a roof, but that’s his problem.” Siitä latinon treenikaverista ei ajateltu kovin kauniisti, vaikka sitä pääasiassa hyvin kohdeltiinkin.
“Come on then”, punapää nyökkäsi ja viittoi jannun sitten mukaansa, kun suunta otettiin kohti sitä harjoituskehää. “Anton! Get down here for a sec”, hän kailotti sille latinolle, joka kiltisti lopetti sen treenaamisensa ja päätyi nojailemaan sen kehän köysiin. "This is... Victor, was it? Can ya show him the ropes? He might stick around."