Here we are, don't turn away now...

Maualla oli syykin olla varautunut Roccon seurassa. Ensimmäinen ajatus oli tosiaan paeta lähimmästä ikkunasta. Maya ei tosiaankaan tiennyt miten ihmeessä Rocco oli löytänyt hänet. Suurempi kysymys oli kylläkin miksi. Oliko toinen tullut perimään jotain uusia velkoja? Siitä Maya oli kuitenkin tyytyväinen, ettei Sam ollut kotona, sillä hän ei kuitenkaan halunnut sekoittaa toista enempää tähän soppaan mitä oli jo onnistunut. Sam oli maksanut velkansa Roccolle, joten toisaalta hänellä ei pitäisi olla enää mitään velkaa tuolle. Roccosta ei kuitenkaan tiennyt. Heillä oli vuosien saatossa mennyt niin pahasti sukset ristiin, ettei Maya tiennyt oikein mitä tehdä. Hän olisi halunnut korjata asiat, mutta tiesi itsekin, ettei virheistään noin vain korjattaisi. Rocco vihaisi häntä luultavasti hamaan loppuun saakka ja toisaalta Maya oli hyväksynyt sen tosiasian. Hänen mielessään jopa kävi hetken se että Rocco oli etsinyt hänet sen vuoksi että aikoisi tehdä hänestä vihdoin ja viimein lopun. Tosin se oli niin karuskenaario, mutta ei toisesta koskaan tiennyt. Mistä sitä tiesi, jos Rocco vaikka kantoi mukanaan nykyään puukkoa jolla hän haluaisi tuikata häntä? Okei, se oli ehkä hiukan kaukaa haettua, Rocco olisi tappanut hänet jos hän todella halusi Mayan hengiltä. Eli ehkä tässä oli jokin pieni toivonkipinä…

Maya kävi mielessään kaikki mahdolliset skenaariot, jonka vuoksi olemuksensa kiristyi entiseltään kun he seisoivat Roccon kanssa siinä oviaukossa. ”Why?”, Maya toisti kysymyksensä uudelleen ja Roccon vastaamatta siihen kummemmin, Maya pyöritteli silmiään ja huokaisi; ”You hate me, maybe that’s why?”, hän totesi ilmeisimmän asian ääneen, niihin Roccon sanoille miksi tämä olisi joku ansa, sillä Maya ei ollut tuolle enää velkaa mitään. Siinä vaiheessa, kun Rocco oli kuitenkin maininnut Bonnien, naisen ilme ja olemus pehmeni sillä samalla hetkellä. Voi pieni Bonnie… Mayan softspot. Silloin Roccon ei tarvinnut selittää enempää, vaan Maya kääntyi ympäri ja nappasi naulakosta hakatakkinsa ja laukkunsa, joiden kanssa astui ulos rappuun, vetäen oven takaa kiinni. Poistuessaan kerrostalosta, Maya lähti mukisematta seuraamaan Rocco ja kuunteli, kuinka tuo kertoi, miten tähän tilanteeseen oli päädytty. Mayaa alkoi samantien ärsyttää, sillä hän oli kuvitellut vieneensä Bonnien turvalliseen paikkaan, kun oli usuttanut tuon Roccon ja hänen porukkansa luokse yöksi. Ja se kuinka Bonnie vaahtosi siitä, kuinka kivoja Rocco ja hänen porukkansa oli, Maya oli kuvitellut, että tuo pieni tytöntylleröinen olisi ollut heidän luonaan turvassa. ”Jesus Christ, Rocco… I brought her to you so you would keep her safe not that you cause her more problems…. She is just a kid.”, Maya päivitteli ärsyyntyneenä ja loi samalla toiseen samaa tunnetilaa huokuvan katseen.

Mayan mieltä kuitenkin lämmitti se, että Rocco piti häntä parhaimpana tiirikoijana. Se oli sellainen taito joka ei luultavasti koskaan ruostuisi. Olihan Maya vuosien saatossa ja edelleen tiirikoinut itsensä mitä oudoimpiin paikkoihin. Yleisin tätä nykyä oli asunnot ja kodit, joihin hän murtautui huomaamattomasti turvallisen yöpaikan johdosta. Sam oli onneksi viime aikoina ollut kuitenkin niin kultainen, että oli tarjonnut hänelle yösijaa, ettei Mayan joka yö tarvinnut miettiä missä punkkaisi seuraavaksi. Nyt kuitenkaan Maya ei pahemmin miettinyt sitä mitä Sam mahdollisesti puuhasi, vaan nuoren naisen keskittyminen oli täysin motivoitu pelastamaan Bonnie. ”Luckily for you, and of course Bonnie, I still do lock picking…”, hän hymähti ja heilautti olalleen olevan laukun eteensä, kaivaen esiinsä pienen mustan boksin, jonka sisällä hän piti tiirikointivälineitään. Maya oli vuosia sitten hommannut tuon kyseisen kitin panttilainaamon kautta ja siitä asti pitänyt sitä hyvänä. Kyseinen kit oli osoittautunut huomattavasti tarpeellisemmaksi välineeksi kuin esim. pieni tukko rahaa. ”So where is this place where they are keeping her?” Maya tiedusteli, samalla kun he kääntyivät pimeälle kujalle ja hän tunki taskuunsa tiirikointipakkinsa.

Aikansa käveltyä he pysähtyivät hotellityyppisen kerrostalon edustalle. Maya loi epäuskoisen katseen Roccoon, sillä Maya jo osasi päätellä siitä talosta ja niistä ikkunoista kajastavista diskovaloista millaiseen väkeen Rocco oli skoittanut. ”So you decide to piss off rich, powerful people? Oh man you’re dumber than I remember.”, Maya pudisteli päätään, ennen kuin hieraisi kasvojaan ja juoksutti kätensä tummien, pörröisten hiuksiensa läpi takaraivolleen. ”I really hope she is okay. If not…”, niiden sanojen jälkeen Maya vai loi silmiä siristävän vilkaisun Roccoon, viittoen sitten tuota menemään edeltä. Hän lähti Roccon perässä tuohon taloon ja he suuntasivat ensimmäiseksi rappuun, josta he lähtivät kapuamaan ylempiin kerroksiin. Kukaan ei saanut tietää heidän olemassa olosta tässä talossa ja lopulta kun he pääsivät oikeaan kerrokseen, Maya veti taskustaan tiirikointi pakkinsa. ”How did you end up in this mess anyway?”, Maya kysyi, samaan aikaan kun he vuorostaan pääsivät oven taakse, jonka takaa kuului musiikkia. Ovesta astuessa sisälle, eteen aukeni ihmismassa kirkkaineen valoineen ja päivineen. Hienoa, Mayan siis pitäisi tiirikoida heidät johonkin huoneeseen kaikkien näiden ihmisten edessä… Sydän alkoi entistä kovempaa pamppailla naisen rinnassa, lähtiessään nyt Roccon perässä luovimaan tietä tuon ihmismassan lävitse. ”If you’re really dealing something to Vodyanov’s and same time Dante, you can’t involve Bon’ in that mess too...”, se ihmismäärä ja kovamusiikki oli itseasiassa ihan hyvä asia – siitä huolimatta että Maya joutui huutamaan että Rocco kuuli hänet. Rocco ei kuitenkaan tuntenut ottavan puheitaan kuuleviin korviin, jolloin Maya tarttui tuota tiukasti käsivarresta ja pakotti näin pysähtymään. ”She doesn’t survive without us…. And you know that.”

Rocco oli oikeassa. Maya tiesi sen varsin hyvin itsekin, mutta että olisi vielä myöntänyt sen ääneen, se oli jo aivan liikaa. Sen sijaan hän tyytyi vain naksuttelemaan niskojaan ja sivuuttamaan Roccon murahtelut. Olihan se väärin että Maya sysäsi kaikki syyt miehen niskoille, mutta Bonnien viettäessä huomattavasti enemmän aikaa Roccon ja hänen porukkansa kanssa, Maya myös odotti että he pitivät tytöstä huolta. Keinolla millä hyvänsä. Vaikutti kuitenkin siltä että Bonnie oli tällä kertaa onnistunut aivan itse aiheuttamaan kyseisen ongelman. Maya ei toisaalta ihmetellyt, sillä Bonnie tuppasi olemaan hiukan… Helposti vietävissä. Olihan se suloista, että Bonnie ihastui niinkin herkästi, mutta Maya oli erityisesti oppinut kantapään kautta, ettei keneen vain ihastuttaisi. Mayan omatkin tunteet olivat tällä hetkellä niin sekavat, ettei osannut niitä edes käsitellä kovin terveellä tavalla. Huumeet ja alkoholi turruttivat mukavasti ne tunteet ja siinä samalla kaiken muunkin. Maya ei nähnyt ihastumisessa mitään hyvää. Sellainen toi vain lisää ongelmia, eikä Maya halunnut niiden olemassa olevien ongelmien lisäksi muuta. Hän pärjäsi omillaan ja halusi huolehtia vain itsestään. Ihastuminen tarkoitti huolehtimisesta toisesta ja se ei sopinut Mayan pirtaan. Bonnie oli kuitenkin eri asia. Hänestä oli lyhyessä ajassa tullut hyvin tärkeä Mayalle ja hän piti toista pikkusiskonaan. Sitä suuremmalla syyllä hän oli huolestunut Bonniesta ja halusi parhaansa mukaan suojella tuota kaikilta maailman pahuuksilta… Aivan kuten Rocco.

Maya ei kuitenkaan vastannut Roccon puheisiin mitään vaan kurtisti kulmiaan mietteliäästi ja jatkoi matkaansa. He pääsivät tämän Roccon tehdasrakennuksen luokse ja menivät sisälle. Mayan ja Roccon keskustelunaiheet olivat nyt loppuneet, eikä Mayakaan jaksanut nähdä vaivaa kehittääkseen jotain puhuttavaa. Sen sijaan hän mieluummin piti katseensa edessään ja tunki kätensä takkinsa taskuihin, pyöritellen mielessään kaikkia mahdollisia skenaarioita siitä, missä Bonnie oli joko pahoinpidelty henkihieveriin, tai pahempaa. Maya ei ollut pitkään aikaan kenestäkään niin huolissaan kuin nyt Bonniesta. Toisaalta se tunne oli ahdistava, sillä Maya ei ollut ajatellut, että voisi vielä tuntea niin. Hän kuitenkin tunsi Roccon mulkoilut itsessään, mutta ei jaksanut välittää niistä. Hänen katseensa kuitenkin kääntyi Roccoon, kun tuo tiedusteli miksi hän oli päätynyt sen rikkaan pennun seuraan. Se sanavalinta oli kuitenkin sellainen, joka sai Mayan kulmat kurtistumaan ja olemuksen kiristymään ärsytyksestä. ”I don’t fuck him. We just… hang out.”, Maya ei edes itsekään tiennyt miten kerta toisensa jälkeen päätyi Samin seuraan. Sitä oli tapahtunut nyt niin usein, että kieltämättä Roccon kysymys sai hänet taas mietteliääksi. Kun taas toisaalta se olettamus, että hän vain pani Samin kanssa, sai hänet kiusaantuneeksi ja sitä mukaan ärtyneeksi. Mayalla oli ongelmansa, sillä saralla, eikä niistä kukaan tiennyt mitään. Ei edes Rocco, sillä raiskaus oli tapahtunut sen jälkeen, kun heidän tiensä olivat eronneet.

Siirryttyään niin strobovalojen ja bassojen jytisevään maailmaan, ei mennyt kauaa, kun he löysivät ovelle, josta heidän selvästikin olisi päästävä sisälle. Maya kaivoi taskustaan tiirikointivälineistönsä, josta valitsi oikean tiirikan ja jännitekammen. Seuraavaksi hän sai odotella oikeaa hetkeä. Maya kuikuili olkansa ylitse takanaan seisovaa Roccoa ja odotti tuon merkkiä. ”Okay then.”, Maya kyykistyi ovella ja aloitti tiirikoimisen. Ja se tuntui Mayankin mielestä kestävän ikuisuuden. Hän tiesi kuitenkin omistavansa oikeat välineet tähän hommaan ja osaavansa sen mitä teki. Tiirikointi ei ollut jokaisen varkaan erikoisuus, sillä se usein vei sen verran aikaa, ettei tavalliset varkaat sitä tehneet. Maya ei kumminkaan ollut vain varas, vaan koditon joka ennemmin käytti taitojaan hyödykseen turvallisen nukkumapaikan etsimisessä. Siinä vaiheessa kun lukosta kuului napsahdus, helpottunut hymy käväisi kasvoillaan. Noustessa täyteen pituuteensa, Maya ehti ainoastaan vilkaista Roccoa pikaisesti, ennen kuin tuo työnsi hänet peremmälle. ”Are you sure? But yeah, okay.”, Maya ei viitsnyt sen kummemmin edes laittaa vastaan Roccon ehdotukselle. Tärkeintä vain olisi, että he löytäisivät Bonnien.

Käytävällä alkoi kuitenkin kuulua pian puheensorinaa ja lähestyviä askeleita. Roccon tavoin Maya sinkoi ovelta toiselle kokeilemaan, jos joku niistä olisi auki. Luojan kiitos Rocco löysi heistä ensimmäisenä oven joka aukesi, jolloin he kiirehtivät sisälle. Oven sulkeuduttua Maya pyyhkäisi otsaansa dramaattisesti. ”That was close…”, siinä vaiheessa huoneessa alkoi kuulua muminaa, jolloin Maya säpsähti. Hän ei pitänyt sen erikoisemmin pimeästä, mutta onneksi Roccolla taisi olla mukana taskulamppu, jolla näyttää valoa heille. Siinä vaiheessa kun Roccon taskulamppu syttyi ja kohdistui muminan lähteeseen, Maya tyrmistyi. ”Bonnie!”, Maya sihahti järkyttyneenä, mutta selvästikin kuitenkin helpottuneena, jolloin hän kiirehti tuoliin sidotun Bonnien luokse. ”Fuck, fuck, fuck…”, Maya puisi itsekseen samalla kun yritti parhaansa mukaan irrottaa Bonnieta tuolista. Saatuaan kaikki teippi ja köysihärpäkkeet irti, hän nykäisi teipin tuon suun edestä pois. ”You alright?!”, hän kysyi huolestuneena, mutta osittain myös helpottuneena. Bonnie näytti ulkopuolisesti olevan kaikin puolin ok, jolloin Maya uskalsi vetää tytön ylös tuolista ja sulkea tiukkaan halaukseen. Hän oli jopa itsekin yllättynyt siitä eleestä, sillä Maya ei normaalisti ollut halaaja tyyppiä ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun hän ei vain sähissyt Bonnielle kiukkuisena. Sen sijaan olemuksensa huokui huolta, mutta myös helpotusta. Mitkä myös olivat uusia tunteita Mayalle. ”Jesus Christ I was so worried about you!”, Maya halasi ja mutisi Bonnien olkaa vasten, puristaen tuota vielä tiukasti, ennen kuin irrottautui Bonniesta ja kääntyi paremmin Roccon puoleen. ”So what now Mr. Mastemind? How do we get out of here ”

Maya oli päättänyt nyt määrätietoisesti sivuuttaa kaiken mitä Rocco sanoi. Poika oli oikeutettu kaikkeen paskaan mitä hän sanoi Mayalle ja hän ymmärsi sen täysin, mistä tuo viha kumpusi. Tyttö oli tehnyt niin paljon virheitä menneisyydessä, että luonnollisesti hän ei sanonut mitään vastaankaan. Roccon sanat kyllä kolahtivat niin pahasti Mayaan, että hänen oli helvetin vaikea pitää suutaan kiinni. Hän kutienkin tyytyi vain puremaan huulta ja pysymään hiljaa. Bonnien löydettyä Maya kuitenkin unohti tyystin Roccon puheet ja tunsi valtavaa helpotusta siitä, että tyttö vaikutti ulkoisesti voivan hyvin. Rocco alkoikin sitten miettiä, miten he pääsisivät ulos koko paikasta. Ikkuna oli pultattu kiinni ja käytävään meneminen oli muuten vain yksiä huononipa ideoita. Maya meni vuorostaan huoneen ovelle kuuntelemaan käytävän ääniä. Siinä vaiheessa, kun Rocco mainitsi ikkunan rikkomisen, oven läheltä kuului epäselvää puheensorinaa ja askelia. ”Do it quick. We need to go. Like now.”, Maya hoputti, sillä vaikutti siltä että oven takana kävelevät miehet olisivat tulossa katsomaan, miten se pikku blondi jakseli. Luonnollisesti se sai Mayan verenpaineen nousemaan, mutta kun Rocco sai rikottua ikkunan, hän kiirehti muiden perässä ikkunalle. Hän jopa odotti sitä, että Rocco jättäisi hänet jälkeen, mutta pojan päästäessä hänet ulos, Maya vaihtoi tuon kanssa turhankin pitkän katseen. Hän ei tiennyt mitä ajatella siitä eleestä, mutta sitä sen suuremmin miettimättä hän lähti kapuamaan portaita alaspäin, hypäten lopulta kadulle ja ponkaisten sitten juoksuksi niin kuin muutkin tekivät. Maya kuitenkin pysähtyi salamana, kun huomasi Bonnien kaatuneen. Rocco kerkesi tytön luokse kuitenkin ensin, jolloin Maya ei voinut tehdä muuta kuin odottaa. Hän ei aikonut jättää kaksikkoa, etenkään Bonnieta ja pysyisi loppuun saakka mukana – halusi Rocco sitä tai ei. Bonnien jalat eivät nähtävästi toimineet, jolloin Maya huokaisi ärsyyntyneenä. Hän jo mietti mielessään, kuinka menisi laittamaan paikat remonttiin, jos Bonnie ei tulisi kuntoon. Rocco oli kuitenkin nostanut nyt Bonnien syliinsä ja lähtenyt kantamaan oikeaan suuntaa. Matkaa he taittoivat vielä hetken aikaa julkisilla ja lopulta he olivat päässeet takaisin Dumpsteriin. Maya vaistomaisesti jäi kauemmaksi, kun Rocco paineli aluksi Bonnien kanssa sisälle. Hän ei tuntenut oloaan oikeutetuksi vain tulla perässä ja se yllättyneisyys näkyi korkealle kohotetuista kulmista, kun Rocco antoi hänelle luvan tulla sisälle. ”Thanks…”, Maya sanoi vaitonaisesti ja seurasi kaksikkoa peremmälle.

Roccon laskettua Bonnie alas, Maya katseli hetken aikaa sivusta kaksikkoa. Kädet olivat hakeutuneet turvalliseen puuskaan eteensä ja katseensa kiersi niin kauan ympärillään, kunnes Rocco poistui hetkellisesti paikalta. Maya katseli mietteliäänä toisen perään, jonka jälkeen siirtyi Bonnien luokse, siirsi ystäväänsä varovaisesti ja kömpi tuon viereen patjalle. “This day really woke me.”, Maya aloitti, samalla kun mietteliäästi näpersi vieressä makaavan Bonnien vaaleita hiuksia. “I mean… Before I met you, I didn’t think that I could find friend like you Bonnie.”, Se mietteliäs katse kääntyi nyt Bonnien kasvoihin, jolloin Maya onnistui nostamaan kasvoilleen pienen hymyn. Bonnien hiuksien näpertäminen lopetettiin siihen paikkaan. Maya kiersi toisen kätensä Bonnien ympärille ja painoi päänsä ystävän olkaa vasten. “I really care about you. I hope you know that? Despite the fact that Rocco hates me with good reason and he has probably said something you about our past but I hope that it does not affect our friendship. I've made a lot of mistakes in the past and I’m really trying to improve my way of life because of that… Especially with you.”, Maya oli nyt kuitenkin vakavoitunut ja todella tarkoitti sanojaan, eikä hän oikeastaan ollut luultavasti kenellekään puhunut sillä tavalla. Toki Rocco ja Gemma olivat menneisyydessään olleet yksiä tärkeimpiä ihmisiä hänelle, mutta väistämättä hän oli tuntenut olonsa ulkopuoliseksi heidän seurassa. Roccolla oli Gemma ja Gemmalla Rocco. He olivat biologisia sisaruksia toisilleen, kun taas Maya oli aivan yksin tässä maailmassa. Tavallaan hän oli vain tehnyt palveluksen Roccolle ja Gemmalle, kun oli jättänyt heidät taakseen ja saanut sitä mukaan Roccon vihaamaan itseään. Maya tiesi aiheuttavansa ongelmia, ja Roccon sanat olivat tällä kertaa kolahtaneet häneen tavallista kovempaa, mitä ulkokuori antoi näyttää. Rocco oli ollut aivan oikeassa kaikessa.

Helvetti kun niistä tunteista puhuminen olikin vaikeaa. Maya jo hetken harkitsi lopettavansa puhumisen siihen paikkaan, mutta tällä kertaa hän aikoi viedä sen loppuun. Hän aikoi nyt todella puhua sydämestään ja Bonnien kanssa se tuntui niin paljon helpommalta. Maya puristi Bonnieta tiukasti ja sulki silmänsä. “So what I’m trying to say here, you’re like little sister to me. I care about you and I don’t know what I would’ve done if I'd lost you.”, hän mutisi vaikeasti, tietäen kuitenkin että Bonnie kuulisi puheensa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa asia josta Maya halusi puhua. Hän halusi näyttää Bonnielle, kuinka paljon tuohon oikeasti luotti. Kuinka hyvänä ystävänä hän piti Bonnieta itselleen. “You know I’m fucking mess and you also know that I don’t make friends easy. And because you are like, my only friend in this world, I’m going to tell you something what you can’t tell anyone, alright?”, Maya oli nyt vetäytynyt iukan kauemmaksi Bonniesta ja loi tuohon kysyvän katseen. Mayan katse kävi sitten vaistomaisesti siinä suunnassa, minne Rocco oli aikaisemmin lähtenyt, varmistaakseen vain ettei tuo – tai kukaan muukaan tästä ihme porukasta ollut paikalla kuulemassa. Sen jälkeen Mayan olemus muuttuikin kireämmäksi ja hänen oli aluksi vaikea löytää hyvää asentoa sängyltä. Niinpä hän nousi ristiin istumaan patjan reunalle ja laski katseensa sylissään oleviin ksäiinsä. “After having lived three years on the street, I was going to a homeless shelter in here, Bronx. I was coming at job interview - which I obviously didn’t get – and since it was already late, I thought to go through a shortcut witch was one alley.”, Maya muisteli mielessään sitä samaista iltaa, joka kirjaimellisesti rikkoi hänet totaallisesti. Asiasta puhuminen oli vaikeaa ja siksi hän ei ollut siitä puhunut kenellekään aikaisemmin. Ei siis kenellekään, eikä hän halunnut muiden tietävän siitä. Bonnie kuitenkin tuntui sellaiselta ihmiseltä, joka varmasti ymmärtäisi häntä tämän jälkeen paremmin.

Maya aikoi nyt määrätietoisesti kuitenkin kertoa asian loppuun saakka, nyt kun oli aloittanutkin. “And in that alley, someone attacked me from behind. He beat me, robbed and ...”, Mayan puhe taukosi hetkeksi ja samalla hetkellä päänsä painoi rintaa vasten. Hän yritti kaikkensa tehdä, ettei itkisi, mutta väkisin sitä iltaa muistellessa silmänsä olivat rutistuneet kiinni, kuin estääkseen ettei kyynelkään pääsisi sieltä ulos. Maya huokaisi sitten tuskastuneena ja nosti päänsä, katsoen Bonnieta nyt kostunein silmin. “… raped me. And left me there to the alley.”, Maya oli saanut soperrettua suustaan ja parhaansa mukaan nieleskeli kyyneliään. Luoja kuinka heikoksi hän tunsikaan itsensä sillä hetkellä. Maya vihasi sitä heikkoa tunnetta ja seuraavaksi hän nojasi päätään taaksepäin, jotta estäisi kyyneleisen valumisen poskiaan pitkin. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voinut estää niiden kyyneleiden tuloa ja hän päätyi pyyhkimään kostuneita silmiä ja poskia hihaansa. “That’s why I'm almost always high or in something else. But you can’t tell this to no one, you understand me? Not even Rocco.”

Maya ymmärsi täysin Roccon epäilevyyden, mutta se oli myös suunnattoman ärsyttävää. Hän oli tehnyt yhden suuren virheen menneisyydessään (=muiden pikku virheiden lisäksi) ja se selvästikin tulisi seuraamaan häntä koko loppu elämänsä ajan. Ainakin Roccon mittapuulla jos se olisi hänestä kiinni. Ärsytyksestä huolimatta Maya tiesi ansaitsevansa sen. Hän ei kuitenkaan voinut kuvitella enää tekevänsä samaa. Ei Bonnielle, eikä kenellekään sellaiselle joka oli hänelle läheinen. Totta kai hänestä löytyi edelleen se itsekäs puoli, joka halusi vain suojella itseään mutta mitä muutakaan olisi voinut odottaa orvolta? Hän ei ollut koskaan saanut kasvaa vanhempiensa rakastamassa ympäristössä, saati sitten tutustua heihin. Ajat olivat kuitenkin muuttuneet ja nyt oltiin siinä tilanteessa, kun maya oli valmis kertomaan suurimmasta salaisuudestaan jollekin. Se joku ei kuitenkaan ollut kuka vain, vaan Bonnie, johonka oli alkanut luottamaan jopa varauksetta. Se oli Mayalle helvetin outoa. Hän ei normaalisti luottanut keneenkään, mutta saatuaan nyt tilaisuuden ja oikean tunnetilan, hän huomasi olonsa kevenevän. Puhuminen, saati omista henkisistä ongelmista puhuminen ei kuulunut Mayan tapoihin missään tapauksessa, mutta se kuvitelma siitä että menettäisi Bonnien, oli tosissaan herättänyt hänet.

Päästyään kertomuksessaan loppuun, Maya oli painanut leukansa tiukasti rintaansa vasten. Hän voi pahoin kun muisteli niitä aikoja kun elämänsä oli mennyt kirjaimellisesti pilalle, kun taas toisaalta se tuntui myös helpottavalta. Pää painuksissa Maya rutisti silmiään umpeen ja yritti parhaansa mukaa niellä niitä katkeria, surullisia kyyneleitä jotka väkisin tunkeutuivat silmäkulmistaan ulos. Maya lopulta kuitenkin avasi silmänsä ja nosti kostuneiden silmiensä katseen Bonnieen, joka oli yhtälailla purskahtanut itkuun. Hän ei aluksi ymmärtänyt miksi Bonnie itki, mutta siihenkin saatiin nopeasti vastaus, kun ystävänsä kertoi kokeneensa saman. Omassa perheessään. Ajatus automaattisesti puistatti ja suututti Mayaa ihan suunnattoman paljon. Se Sai Mayan kömpimään lähemmäksi Bonnieta, jonka kaappasi tiukkaan halaukseen, painaen päänsä tytön hiuksia vasten. ”I… I’m so sorry, too. I didn’t know.”, hän kuiskasi surullisella äänellä ja puristi nyt Bonnieta entistä tiukemmin halaukseensa. ”Don’t worry, you’re safe now.”, hän onnistui seuraavaksi sanomaan jopa hiukan rauhallisemmalla äänellä, niiskaisten niiden päätteeksi kuitenkin vaitonaisena. Maya tunsi olevansa jotenkin vastuussa Bonniesta, eikä vain siksi että tuo oli nuori, vaan sen vuoksi että oli laskenut hänet henkisesti osaksi perhettään. Pientä perhettään, mihinkä ei oikeastaan kuulunut Bonnien lisäksi ketään. ”We are going to keep you safe and I, especially promise to keep you safe. Even tho’ I’m not around all the time and Rocco hates he. He isn’t able to keep me away.”, Maya vannotteli. Oli mahdollista että Rocco yrittäisi parhaansa mukaan pitää Mayan poissa kuvioissa, mutta valitettavasti tämä tyttö ei ollut kuitenkaan niin heikko sielu, että antaisi sellaisen lannistaa itseään.

Maya hellitti hetkeksi halaustaan toisesta ja katsoi vaaleaa ystäväänsä, mutta siinä vaiheessa kun Bonnie puhui ja alkoi melkein täristä, Maya paransi asentoaan, siirtyi Bonnien vierelle ja kiersi kätensä uudemman kerran ystävänsä ympärille. ”If I remember right, you find me first and try to rob me you little Spiky.”, Maya ei voinut olla virnistämättä huvittuneena niiden sanojen jälkeen. Sitä iltaa ei tosiaan muisteltu pahalla, vaan hyvällä, sillä ilman sitä hän ei olisi koskaan tutustunut Bonnieen. Sen jälkeen he pötköttelivät hetken aikaa rauhassa, hiljaa ja nauttivat siitä hetkestä. Bonnien ottaessa kuitenkin puheeksi hänen ja Roccon tilanteen, Maya vakavoitui. ”Umh…That’s kid a long story… But Rocco has good reason to hate me.”, Maya kohautti olkapäitään ymmärtäväiseen sävyyn ja odotti kuittaanvansa koko asian sillä. Tytön kuitenkin tiedustellessa että oliko heillä Roccon kanssa ollut jotain, Maya tyrskähti joskin järkyttyneenä. ”Oh fuck no! Nothing like that. Jesus Christ…”, hän puuskahti ja pudisteli päätään. Siinä vaiheessa Maya kuitenkin tiesi olevansa velvollinen kertomaan hänen ja Roccon taustoista Bonnielle. toisen kuului tietää ja miten tilanne voisi enää mennä pahemmaksi, kun hän oli jo kertonut suurimman salaisuuden Bonnielle? ”The thing is… I met Rocco and his sister Gemma at Johnson’s foster home. They were there before me and when I came there, they treated me like family. They were my family at the time, even tho’ I always felt like an outsider with them, because we weren’t blood relatives. Like biological siblings.”, Maya selitti vakavan oloisena. ”But after Rocco turned 18, he got out and then me and Gemma stayed behind. But then we started to plan escape. Our plan was to leave under cover of darkness but something went wrong that night. I got out and Gemma… She was caught and I just… Left her.”, Mayaa pelotti seuraavaksi se, miten Bonnie suhtautuisi häneen nyt. Hän oli tehnyt niin paskamaisen tempun Roccolle ja Gemmalle, että se kalvoi vielä tänäkin päivänä häntä. Maya ei vain tiennyt miten korjaisi sen vääryyden, eikä hän oikeastaan uskonut että mikään tulisi korjaamaan asiaa. Etenkin nyt, kun Gemmaakaan ei näkynyt missään. ”I've always been alone. My mom died at the time and my father hated me, so I’m not used to that someone really cares about me. And because of that, I don’t trust anyone easily. I’m a freaking orphan.” - ”But that’s why Rocco hates me. And now that you know, I hope you won’t judge me… It was the biggest mistake of my life and the fact that Rocco hates me already, is enough shit for me.”, Maya sanoi nielaisten ja katseli vielä hetken visusti eteensä, ennen kuin käänsi sen Bonnieen. ”I hope this doesn’t change your opinion of me. I was 17 back then… Scared and alone. And I’ve changed and I I wouldn’t do that for you.”