So we can take the world back from a heart attack

Päivä oli edennyt jälleen täydellisessä epätietoisuudessa eteenpäin. Rea oli kuluneen viikon keskittynyt tuijottamaan taas papereita, laskenut ja väännellyt niitä, mutta onnistunut yhtä lailla viettämään kaksi tuntia päivässä liikkuen. Baari olisi kuukauden ajan suljettuna, joten töitä ei ollut tiedossa, jollei otettu lukuun laskuja, rahavirtoja ja niihin liittyvää paperisotaa. Tähän mennessä hänen oli onnistunut samaan kasaan 86 500 dollarin katoamisen ja se summa huoletti Reaa äärettömän paljon. Heillä ei olisi ollut varaa menettää edes tuhatta euroa puhumatta melkein 87 kertaisesta menetyksestä. Brunette oli raastanut hiuksia tukottain melkein sanan mukaisesti, pauhannut ja kiukutellut Mercylle, itkenyt Shealle puhelimessa ja purkanut vitutustaan myöhemmin pitkillä juoksulenkeillä, joiden myötä kunto oli noussut edes hieman. Rea tiesi olevansa lähellä ratkaisua, joka vaatisi sen yhden virheen löytymisen. Poliisit eivät ottaisi tosissaan hänen huoliaan, jollei puuttuvaa linkkiä varkaan ja kadonneiden rahojen väliltä löytyisi. Viime päivinä vitustuskäyrä oli kasvanut jo sietämättömäksi ja Mercy oli saanut kokea ystävänsä pahantuulisuuden niskoissaan. Ja kun Mercylla oli napsahtanut, tiesi Rea tarvitsevansa muuta mietittävää kuin ne sadat ja tuhannet paperit, kuitit ja maksusiirrot nenänsä edessä. Ystävä selän takana puhisten oli brunette tarttunut puhelimeen ja sopinut Brendanin kanssa vihdoinkin sen ensimmäisen treenikerran BJJn parissa, josta oli jo viime kuussa ollut puhe – hieman ehkä lyhyellä varoitusajalla heidän kummankin kannalta, mutta ei sille näyttänyt ongelmia löytyvän. Asia oli sovittu, Mercy oli tyyntynyt ja Rea halunnut hakata päätään seinään tunti tapahtuneen jälkeen.

Siinä Rea kuitenkin oli. Blackwater Gymissa odottamassa ensimmäistä oppituntiaan hermostuneena ja hyvissä ajoin. Hänellä ei vieläkään ollut mitään hajua mihin oli itsensä mennyt lupaamaan ja epäilykset risteilivät sinne tänne pääkopassa yrittäen ajaa ovesta ulos soittamaan taksia sekä uppoutumaan takaisin papereiden pariin etsimään puuttuvaa rengasta puolivalmiin ketjun keskeltä. Pitääkseen ajatukset kurissa ja päättäväisyyden ohjaksissa epävarmuuden sijasta hän oli venytellyt perusteellisesti, nyki poninhäntäänsä jatkuvasti kireämmälle ja vilkuili pukuhuoneiden suuntaan aina epäonnistuessaan kurinpidossa. Eikä hän todellakaan osannut irrottaa ajatuksiaan ratkaisun lähellä olevasta mysteeristään. Mietteiden suunta oli varmaan äärimmäisen helppo lukea Rean kasvoilta, sillä otsa oli pienessä kurtussa ja katse poissa oleva aina silloin, kun hän ei vilkuillut ovelle päin ajatellessaan pakoyrityksiä. Mihin helvettiin hän oli mennyt lupautumaan aiemmin ja nyt tarttumaan annettuun lupaukseen? Edes positiivisten puolten listaaminen ei enää auttanut ja yhtä hyvin Rea olisi vain voinut poistua jonkin tekosyyn varjolla. Sorry, M just called and told there was an emergency. I forgot one really important meeting (with my papers to be precise). Niin varmaan, ihan kuin yksikään niistä olisi mennyt lävitse edes Rean itsensä kohdalla, vaikka sinisilmäinen ja joustava tapasi ollakin.

Ja pian kaikki paon mahdollisuudetkin taisivat kadota taivaan tuuliin Brendanin harppoessa paikalle. Viimeisen kerran brunette vilkaisi oven suuntaan aivan kuin se voisi tarjota ihmeiden ihmeen tai edes jotain liennytystä levottomaan olotilaan, joka naisella oli, mutta ihmettä ei suinkaan ilmaantunut. Sen sijaan Rea tarttui itseään väkisin niskasta liimaten jalkansa lattiaan, jottei suinkaan juoksisi paikalta häntä koipien välissä. Häneltä löytyi itsevarmuutta tiettyyn rajaan asti ja nyt raja oli ylitetty ruhtinaallisesti. Silti hän pyrki pitämään itsensä rauhallisena, pienen hymyn huulillaan ja katseen kaikkialla muualla paitsi ovessa! Let’s give it a shot, niin hän oli itselleen ja Brendanille sanonut, joten täysillä eteenpäin omista peloista huolimatta.