Never needed you like right now

Laastarisuhteet eivät ehkä olleet oikotie onneen, mutta Victoria oli silti aidosti onnellinen siitä, että oli vihdoin uskaltanut vähän katsella ympärilleen ja miettiä, mitä muuta maailmalla oli tarjota. Siitä tunnettiin vähän huonoa omatuntoa, mutta nainen ymmärsi, että teki mitä piti, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sitä paikkaa oltiin tarjottu Joshualle, ja se ei ollut sitä lunastanut. Se siitä. Aika siirtyä eteenpäin. Olisi ollut ihanaa, jos tunteet olisivat seuranneet logiikkaa, eikä hän olisi nyt nojaillut sitä vasten ja sitten kuitenkin harkinnut sitä täyttä sovintoa.

Vaikka sitä paikkaa pidettiin jollain tavalla koko ajan avoinna siltä varalta, että mies sitten kuitenkin saisi asiansa kokoon ja jotenkin onnistuisi palaamaan ajassa ja korjaamaan kaiken, niin asia oli niin, että Victoria oli suhteellisen tyytyväinen siihen nykyiseenkin tilanteeseen. Ainakin silloin, kun Joshua ei ollut oikeasti läsnä. Kun se oli, oli vaikeampi olla ok. Jokapäiväisellä tasolla oli uskomattoman helpottavaa, kun edes taustalla oli toinen aikuinen, jolla oli ihan oikeasti aikaa ja kiinnostusta olla mukana siinä arjen pyörittämisessä. Oli ihanaa, kun joskus palasi töistä ja kotona oli yllätyksenä ruokaa uunissa, tai että saattoi paniikissa soittaa töistä, että voitko napata tytön koulusta kun jäi itse jumiin johonkin palaveriin - ja että se ihan oikeasti onnistui.

Ongelma oli se, että Victoria kuvitteli siihen rooliin Joshuan, eikä sitä, kuka sen nyt oli täyttänyt. Se oli sääli kaikkien kannalta. Siihen tilanteeseen unohduttiin vähän turhan helposti, ihan samalla tavalla kun siihen miehen rinnalle olisi ollut ihan liian helppo jäädä. Niin se aina meni.
“I really thought I was just gonna let that go the second I signed the papers”, nainen naurahti niihin ottelukommentteihin ja pudisteli epäuskoisena päätään, “that’s never gonna happen, is it?” Ja jos se rauhoittaisi kaikkien mieltä, että hän ei ihan täysin vielä luopuisi siitä kaikesta, niin mitä vikaa siinä muka oli? Oli se ehkä kaikkien muiden mielestä aavistuksen outoa, mutta mikä heissä ei olisi ollut. 

“Can we just make a compromise and pretend like nothing’s changed on that front and not talk about it”, blondi ehdotti, ja päätyi laskemaan sen lasin hetkeksi kädestään, nojaamaan hetken päänsäkin kunnolla miestä vasten. Hän oli missannut sen edellisen ottelun, ja se oli ollut aivan täysi fiasko kaikin puolin. Hän oli ollut Gracen kanssa kotona, stressannut varmaan vielä kymmenen kertaa tavallista enemmän ja todennäköisesti järkyttänyt lasta - ja naapureita - omalla reaktiollaan enemmän, kun mitä Joshua töineen olisi koskaan voinut tehdä. Ilmeisesti ei vain ollut mitään muita vaihtoehtoja kun olla paikan päällä tai pysytellä täydessä uutispimennossa. 

Joshua muisti ne muut ihmiset ensin, ja se oli oikeassa. Niin paljon enemmän kun se kaksinkeskeinen aika houkuttelikin kun se ihmisjoukko, niin eivät he voineet ikuisesti piileskellä jossain keittiössä. "You're ignoring everyone else. It's your party", Victoria korjasi ja hymyili, nojasi tällä kertaa Joshuasta vähän kauemmas ja valmistautui siihen sosialisoinnin jatkoon ja miehen päästämiseen takaisin sinne oikeaan maailmaan.