Fantasyland: A Great Place to Visit

. . .

The River Café tarjosi ehkä New Yorkin parhaat maisemat, huusi romantiikkaa kovaa ja korkealta ja valloitti paitsi hempeine taustamusiikkeineen, pukukoodeineen ja upeine sisustuksineen, myös ruoillaan. Victoria oli halunnut käydä siellä vaikka kuinka pitkään. Hän muisti, että oli ensimmäistä kertaa puhunut asiasta jo vuosia sitten, mutta jotenkin sitä varausta ei vain koskaan oltu tehty. Koskaan ei muka ollut ollut aikaa, eikä hän ollut jaksanut vaatia ja vaatia, oli kiltisti vain tyytynyt siihen osaansa. Avioliitossa olivat romanttiset illalliset vaihtuneet nopeisiin lounastreffeihin ja sohvan pohjalla torkkuen vietettyihin koti-iltoihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kaikki yhtään hienompi oli ollut turhaa ja ajan haaskausta. Suhteen alussa siihen ei ollut ollut varaa, ja suhteen lopussa sitä ei vain syystä tai toisesta oltu pidetty tarpeellisena. Tarpeellista se olisi kuitenkin ollut. Jopa elintärkeää.

Kun David oli eilen kertonut, että tunsi sen ravintolan pääkokin ja saisi heille pöydän, Victoria oli luonnollisesti ollut täysin myyty. Ensin he olivat ajatelleet, että olisivat kutsuneet mukaan myös ne naisen vierailemassa olevat vanhemmat ja soittaneet lapsenvahdin, mutta vanhemmat olivat vaatimalla vaatineet, että he viettäisivät keskenään laatuaikaa. Kai niilläkin oli joskus ainoan tyttärensä paras mielessä. Ja niinpä vanhemmat olivat jääneet Gracen kanssa kotiin, kun he olivat sonnustautuneet paljon tavallista parempiin vaatteisiin ja hypänneet miehen uuteen mersuun. Se kulki kuin unelma, oli täysin eri maata kun se naisen oma ford, ihan sama miten rakastettu sekin oli. Samaa maata oli Davidkin - se siistiytyi esimerkillisesti, näytti moiteettoman komealta. Tarkkaan trimmattu parta ja manbunille taiteillut hiukset, jotka onnistuivat jotenkin pysymään täydellisessä mallissa ja silti näyttämään luonnollisilta, juuri tarpeeksi huolittelemattomilta. Kädenselän ja ranteen tatuoinnit vilkkuivat puvun alta juuri oikeissa määrin ja koko mies oli siinä tilanteessa täydellisen rento ja juuri tarpeeksi itsevarma, soi hänelle jatkuvasti pitkiä katseita ja hymyjä, puristi kättä tai veti ohimennen lähemmäs. 

Myös ravintola oli kaikkea sitä, mitä Victoria oli toivonutkin, ja hän oikein imi sitä tunnelmaa itseensä jo pihalla, kun auto jätettiin ammattilaisen parkkeerattavaksi. Hän ei voinut olla hymyilemättä, kun he astelivat sisään ja puristi Davidin kättä vähän tiukemmin, kun se johdatti hänet sille vastaanottotiskille. "We have a reservation for two under the name Moya”, se sanoi, ja heidän löydettiin listasta saman tien. “Right this way, sir. Ma’am” ja suunta otettiin sinne ruokasalin puolelle. Ja tietenkään heillä ei ollut pöytää siellä keskellä. Tietysti se käsipuolessa oleva, tumma ja täydellisen tyytyväisen oloinen mies oli pitänyt huolen siitä, että he istuivat koko ravintolan parhailla paikoilla. Se piti huolen kaikesta.

Blondi ei voinut mitään sille, että oli siitä kaikesta täysin lumoutunut. Hän tunsi olevansa jonkun toisen elämässä, kun David auttoi takin päältä ja veti tuolin esiin, odotti että hän oli päässyt istumaan ennen kun löysi paikkansa sen pöydän toiselta puolelta. Miehelle jätettiin vastuu saman tien, annettiin sen tilata alkuruoat ja viinit heti, kun alas oltiin istuttu - ja se lausui sen ranskankielisen viinin nimen täydellisesti. Tarjoilija kehui valintaa ja jätti heille ruokalistat, ennen kun suuntasi pois. Siinä vaiheessa Victoriakin sitten asettui aloilleen sen verran, että tutki katseellaan sitä ravintolaa ja kaikkia niitä ihmisiä. Ihan vain, että katse sai jäädä tuttuun, vaaleaan hiuskaistaleeseen. Ex-aviomies oltaisiin tunnistettu missä tahansa, ja siinä se istui. Davidin takana olevassa pöydässä, vastapäätä jotain naista, jota hän kieltäytyi katsomasta. Se tuntui vähän siltä, kun koko elämältä olisi pudonnut saman tien pohja. Sydän jäi kurkkuun, katse painui ruokalistaan ja korvilta meni täysin ohi vastapäätä istuvan miehen puhe siitä ruokatarjonnasta. Sen miellyttävän matala ääni rekisteröityi, mutta ei mikään mitä se sanoi. Ruokalistasta pidettiin kiinni vähän turhan lujaa ja tuijotettiin sitä hetki näkemättä oikeastaan mitään. Se nostettiin puoliksi kasvojen eteen, kun kaikelta siltä oltaisiin muka voitu vain piileskellä ja se olisi riittänyt blokkaamaan sen potentiaalisesti hyvin kiusallisen katsekontaktin. 

"Branzino sounds good", nainen tajusi sanovansa, vaikka vihasi kaikkia mereneläviä ja kalaruokia, ihan sama oliko ne valmistanut michelinravintola vai ei. Ohimennen korjailtiin mekkoakin. Yhtäkkiä se tuntui aivan liian avoimelta ja Victoria oli aivan liian tietoinen siitä, miten tyrkyllä rinnat olivat. Hän oli kyllä yhtäkkiä tietoinen myös kaikesta muustakin. Korkeista koroista, meikistä, kiharretuista hiuksista. Näyttikö hän epätoivoiselta? Siltä että yritti näyttää taas kaksikymppiseltä? Kaikki tuntui vain yhdeltä sarjalta huonoja päätöksiä.