Post by Deleted on Jan 16, 2017 22:53:46 GMT 2
Jos Henry olisi ollut nurmikolla, niin hänen peräänsä olisi muodostunut selkeä polku, joka olisi ollut ympyränmuotoinen. Nyt hän ravasi ympyrää olohuoneessaan ja jalkojen alla oli kova puulattia, josta kuului pelkästään tasaista töminää. Hän oli levoton ja hermostunut, mutta ennen kaikkea huolestunut. Oli kulunut tunteja siitä, kun Audreyn puhelimesta oltiin soitettu. Henry oli siitä lähtien päivystänyt puhelimensa äärellä ja yrittänyt soittaa takaisin. Tuloksetta. Pahinta oli, ettei hän pystynyt tekemään mitään, ennen kuin joku ottaisi häneen yhteyttä. Hän oli käynyt läpi Audreyn ystävät, jotka olisivat voineet mahdollisesti oleskella Washingtonissa, ja ottanut heidän yhteystietonsa ylös. Henry oli melkein alkanut soittaa heitä läpi, kunnes oli tajunnut, ettei se välttämättä olisi kovin fiksu teko. Ainakin toistaiseksi olisi parempi, että vain Henry tiesi siitä. Jos Audreylle oli tapahtunut jotain, niin se saattaisi koitua hänen kohtalokseen tai ainakin mutkistaa asioita huomattavasti. Olisi aivan liian aikaista tehdä katoamisilmoitusta Audreysta – eikä hän aiemmista syistä johtuen uskaltaisikaan sitä tehdä, jos voisi. Hän ei pystynyt luottamaan järjestelmään tällaisissa asioissa, sillä hän tiesi paremmin kuin hyvin, miten ne hoidettaisiin – protokollan kautta, virkavallan tavoitteiden mukaisesti. Ja se ei vastannut aina tavallisen siviilin etua, joka oli joutunut sen kaiken paskan keskelle… Ei, vaikka siviilisi olisi täysin syytön mihinkään. Audrey ei ollut toisaalta ihan kuka tahansa siviili – virkansa puolesta hän edusti oikeusjärjestelmää ihan siinä missä Henrykin.
Piinaava odotus päättyi, kun tuttu soittoääni kantautui Henryn korvaan. Hän pysähtyi olohuoneen ikkunan ääreen, ennen kuin otti puhelimen käteensä ja vastasi siihen. Sydän takoi rinnassa uskomatonta tahtia ja Henry tunsi itseään huimaavan hieman – jännitys ja pelko oli ottanut miehestä vallan. ”Yes?” Hän puhui puhelimeen. Kun puhelimesta ei kuulunut Audreyn heleää ääntä, vaan kolea miesääni, hän varmistui aavisteluidensa osuneen oikeaan: nainen oltiin kidnapattu. Ja se kenelle se ääni kuului… se sama helvetin paskiainen, joka oli soittanut hänelle, kun Jenny oli kidnapattu. Vaikka Henry oli odottanutkin sitä, niin hänen oli silti otettava hieman tukea ikkunalaudasta, kun hän tunsi painottomuutta mahanpohjassaan. Se ei ollut mikään miellyttävä tunne. Hän puristi nyrkkiään ja irvisti. Henryn teki mieli huutaa, kirota ja räjähtää puhelimeen, enemmän kuin mitään muuta. Mutta hän tiesi, ettei tunteiden purkauksesta seuraisi mitään hyvää. Ei niin kauan, kun heillä olisi Audrey.”Yes- yes. I recognize your voice”, Henry sanoi lopulta neutraalisti, vaikka sanojen tuottaminen siihen sävyyn tuntuikin vievän kaikki voimat hänestä. Ennen kuin Henry ehti vaatia mitään, niin mies puhelimessa arvasikin jo, mitä toinen olisi sanonut – ikään kuin se olisi ollut vaikeakin arvata. Henry puristi taas nyrkkiään, kun ikuisuudelta tuntunut hetki kului puhelimen vaihtaessa puhujaa.
Henry oli suunnattoman helpottunut kuullessaan Audreyn äänen puhelimessa – vaikka tilanne ei ollutkaan ihan sen mukainen, missä yhteydessä hän olisi sen toivonut tapahtuvan. Ainakin hänen annettiin puhua… ainakin hän oli elossa. Jennystä hän ei sitä saanut tietää. Henry sulki silmänsä hetkeksi ja pyyhkäisi otsaansa kämmenellään. Kylmää hikeä. ”Audrey, it’s alright. I’ll get you out of there”, Henry nielaisi. But I still haven’t figured out how. Hän ei voinut sanoa sitä ääneen – siis sitä, että oli täydellisessä umpikujassa Audreyn pelastamisen suhteen. Hän tunsi olevansa syvästi pahoillaan Audreyn puolesta: minkälaiseen tilanteeseen hän oli taas toisen asettanut. Jos Henryllä olisi ollut hitusenkin enemmän tilanteentajua, niin hän ei olisi onnistunut suututtamaan Audreyta niin pahasti ja ajamaan häntä toiseen kaupunkiin. Miten hän pystyisi New Yorkista käsin jäljittämään ne kidnappaajat? FBI:n tietojärjestelmistä ei olisi toistaiseksi mitään hyötyä. Edes Henryn turvaluokitukset eivät riittäneet penkomaan ihan mitä asioita tahansa ilman että siitä jäisi jälkeä. Eikä hän pystyisi ottamaan sitä riskiä, että herättäisi ylemmän tahon huomion ja sotkisi FBI:n tähän. Siinä vaiheessa Henry voisi luopua kokonaan ajatuksesta, että näkisi Audreyta enää koskaan. Jennyn kanssa ei ollut käynyt todellakaan hyvin. ”I won’t let them hurt you. If they do that they might as well dig their own graves”, Henry sanoi selkeämmällä, uhmakkaalla äänellä. Kidnappaajat kuuntelivat jokaisen sanan, joten parempi tehdä se mahdollisimman selväksi – Henry tekisi heidän elämästään helvettiä, jos Audreyta ei kohdeltu hyvin. Tai toisaalta, niin tulisi joka tapauksessa tapahtumaan, sillä he olivat ylittäneet sen rajan jo kidnapattuaan Audreyn. Hän henkäisi syvään. ”Just… Stay brave and trust me. Could you do that for me?” Saneltiin huomattavasti pehmeämmin. Audreyn takia hänen olisi pidettävä nyt päänsä kylmänä – se ei helpottaisi toisen oloa kidnapattuna yhtään, jos Henry menettäisi hermonsa. ”I love you.”
Piinaava odotus päättyi, kun tuttu soittoääni kantautui Henryn korvaan. Hän pysähtyi olohuoneen ikkunan ääreen, ennen kuin otti puhelimen käteensä ja vastasi siihen. Sydän takoi rinnassa uskomatonta tahtia ja Henry tunsi itseään huimaavan hieman – jännitys ja pelko oli ottanut miehestä vallan. ”Yes?” Hän puhui puhelimeen. Kun puhelimesta ei kuulunut Audreyn heleää ääntä, vaan kolea miesääni, hän varmistui aavisteluidensa osuneen oikeaan: nainen oltiin kidnapattu. Ja se kenelle se ääni kuului… se sama helvetin paskiainen, joka oli soittanut hänelle, kun Jenny oli kidnapattu. Vaikka Henry oli odottanutkin sitä, niin hänen oli silti otettava hieman tukea ikkunalaudasta, kun hän tunsi painottomuutta mahanpohjassaan. Se ei ollut mikään miellyttävä tunne. Hän puristi nyrkkiään ja irvisti. Henryn teki mieli huutaa, kirota ja räjähtää puhelimeen, enemmän kuin mitään muuta. Mutta hän tiesi, ettei tunteiden purkauksesta seuraisi mitään hyvää. Ei niin kauan, kun heillä olisi Audrey.”Yes- yes. I recognize your voice”, Henry sanoi lopulta neutraalisti, vaikka sanojen tuottaminen siihen sävyyn tuntuikin vievän kaikki voimat hänestä. Ennen kuin Henry ehti vaatia mitään, niin mies puhelimessa arvasikin jo, mitä toinen olisi sanonut – ikään kuin se olisi ollut vaikeakin arvata. Henry puristi taas nyrkkiään, kun ikuisuudelta tuntunut hetki kului puhelimen vaihtaessa puhujaa.
Henry oli suunnattoman helpottunut kuullessaan Audreyn äänen puhelimessa – vaikka tilanne ei ollutkaan ihan sen mukainen, missä yhteydessä hän olisi sen toivonut tapahtuvan. Ainakin hänen annettiin puhua… ainakin hän oli elossa. Jennystä hän ei sitä saanut tietää. Henry sulki silmänsä hetkeksi ja pyyhkäisi otsaansa kämmenellään. Kylmää hikeä. ”Audrey, it’s alright. I’ll get you out of there”, Henry nielaisi. But I still haven’t figured out how. Hän ei voinut sanoa sitä ääneen – siis sitä, että oli täydellisessä umpikujassa Audreyn pelastamisen suhteen. Hän tunsi olevansa syvästi pahoillaan Audreyn puolesta: minkälaiseen tilanteeseen hän oli taas toisen asettanut. Jos Henryllä olisi ollut hitusenkin enemmän tilanteentajua, niin hän ei olisi onnistunut suututtamaan Audreyta niin pahasti ja ajamaan häntä toiseen kaupunkiin. Miten hän pystyisi New Yorkista käsin jäljittämään ne kidnappaajat? FBI:n tietojärjestelmistä ei olisi toistaiseksi mitään hyötyä. Edes Henryn turvaluokitukset eivät riittäneet penkomaan ihan mitä asioita tahansa ilman että siitä jäisi jälkeä. Eikä hän pystyisi ottamaan sitä riskiä, että herättäisi ylemmän tahon huomion ja sotkisi FBI:n tähän. Siinä vaiheessa Henry voisi luopua kokonaan ajatuksesta, että näkisi Audreyta enää koskaan. Jennyn kanssa ei ollut käynyt todellakaan hyvin. ”I won’t let them hurt you. If they do that they might as well dig their own graves”, Henry sanoi selkeämmällä, uhmakkaalla äänellä. Kidnappaajat kuuntelivat jokaisen sanan, joten parempi tehdä se mahdollisimman selväksi – Henry tekisi heidän elämästään helvettiä, jos Audreyta ei kohdeltu hyvin. Tai toisaalta, niin tulisi joka tapauksessa tapahtumaan, sillä he olivat ylittäneet sen rajan jo kidnapattuaan Audreyn. Hän henkäisi syvään. ”Just… Stay brave and trust me. Could you do that for me?” Saneltiin huomattavasti pehmeämmin. Audreyn takia hänen olisi pidettävä nyt päänsä kylmänä – se ei helpottaisi toisen oloa kidnapattuna yhtään, jos Henry menettäisi hermonsa. ”I love you.”