Situation lost control, send out an S.O.S

”Such an excellent question”, Adam kehui Azraa tämän esittäessä sen erittäin oleellisen ja hyvän kysymyksen siitä, miten he ylipäätään olivat meneillään olevaan tilanteeseen joutuneet. Koska Adam hoiti sen automaatin kosketusnäytön näppäilemisen, häneltä vei hetken aikaa vastata, vaikka ei hänellä toisaalta ollutkaan edes antaa mitään kovin tarkkaa vastausta. Kai. Muistikuvat olivat yhä vähän hämärät ja tuskin enää palautuisivatkaan. Olisipa siitä illasta pyyhkiytynyt vähän enemmänkin muistoja iäksi, niin ei ehkä tarvitsisi olla siinä parhaillaan olevassa tilanteessa. Jollakin sairaalla(?) tavalla Adam kuitenkin halusi olla siinä tilanteessa.

Lopulta he olivat saaneet itsensä selvitettyä Las Vegasiin menevälle lennolle. Adamkin oli siinä Azran ja omaa laukkuaan vertailtuaan tullut siihen tulokseen, että hänkin saisi nakattua omansa hattuhyllylle. Niinpä he saattoivatkin laukkuineen suunnata suoraan kohti turvatarkastukseen mutkittelevaa jonoa. ”I’m trying to remember. But just like you, I was a bit drunk”, Adam selitti siinä matkalla ja rapsutti vähän niskaansakin hajamielisenä. ”There’s a big chance that we were at the lobby with Trish… Tracy at some point of that night. And maybe, I say maybe I filled that form back then.” Jukra, sellaisissa arvontalomakkeissa pitäisi ehdottomasti olla alkolukko. Hotellin henkilökunnan pitäisi valvoa, ettei kuka tahansa humalainen toope päässyt rustaamaan nimeään mihinkään yhtä riskialttiiseen touhuun. ”So, I know, this may be a bit dangerous but sometimes you gotta take risks, or what do you think, gurl?” Henkinen läpsähdys toiselle poskelle ja ehkä toisellekin. Onneksi turvatarkastuksen pitkät nauhat tulivat vastaan ja Adam pääsi edeltä reippailemaan melkein hihnalle asti.

Siinä sitä sitten mentiin; tavarat kulkivat hihnalla läpivalaisusta, Adam asteli vierestä itsekin läpi eikä jäänyt tarkastajien hipelöitäväksi. Turvallisella puolella takkiaan ylleen kiskoen vilkaistiin sitten taaksepäin ja todettiin, että Azrakin oli pulmusista puhtain. ”I can buy you a coffee. We have 50 minutes to go”, Adam sanoi, kun oli ensimmäisenä saanut nakattua tyhjän laakean muovilaatikon pinoon hihnan lopussa ja vilkaistessaan sitten ranteessaan olevaa kelloa. ”It’s the least I can give you ’cause I’m taking you to hell”, tohtorismies virkkoi, kun he lähtivät astelemaan poispäin turvatarkastuksesta. Adam katseli ympärilleen ja metsästi samanaikaisesti sekä oikean portin suuntaan johtavaa opastetta että jotakin kahvilantapaista. Jälkimmäinen löytyikin sitten ensimmäisenä. Olisi varmaan ollut fiksuinta käydä tsekkaamassa se oikea portti ensin, mutta eivätköhän he selviäisi sinnekin ihan ajallaan.

Niinpä Azra istutettiin sinne kahvilaan johonkin pöytään (toki siltä oli kohteliaasti tiedusteltu kahvilan sopivuudesta) ja jätettiin vahtimaan molempien laukkuja, kun itse paineltiin tiskille. Nopea gallup ennen tilaamaan rientämistä oli myös paljastanut, että kummallekin riittäisi tässä vaiheessa pelkkä kahvi. Pian siis palattiinkin jo takaisin Azran luo kahden mustan kahvin kera. Adam parkkeerasi takamuksensa vastapäiselle tuolille ja kohdisti katseensa Azraan. ”I like texting with you. What brought you here, after all?”

Adam katseli Azraa aluksi aika neutraalein ilmein, mutta loppua kohden huvittuneisuus alkoi näkyä hänenkin kasvoillaan ja suupielet nykivät ylöspäin. ”You’re weird. In the most positive ways I can imagine”, mies lopulta puuskahti hyväntuulisena ja vei kahvikupin huulilleen, siemaisi siitä ison kulauksen, kun juoma kerran oli jo sen verran ehtinyt jäähtyä. Tosin sen kommentin jälkeen jokin pieni etäinen nolostumisen puuska uhkasi vallata tohtorismiehen mielen, vaikka se olikin aika harvinainen olotila hänelle. Se lausahdus oli kuitenkin ollut aika… Joskus yliopistossa joku opiskelijakollega oli heittänyt vitsiä Adam Flirtgeraldista. Onneksi niitä (muutamia) naisia oltiin saatu pitkälti ulkoisin avuin, eli kovinkaan moni ei ollut joutunut hölötyksen uhriksi. Azra oli siinä mielessä kyllä perin mielenkiintoinen tapaus.

Kahvit tuli vedettyä huiviin ja sitten vedettiinkin seuraavaksi jo matkalaukkuja kohti porttia. Se aiempi jättilaumakin vaelsi heidän edellään samaan suuntaan, ja Adam pääsikin vahvistamaan Azran epäilyt todeksi. Sitten toinen olikin jo kysymässä niihin lapsiin liittyen jotakin, mikä sai Adamin lähinnä päästämään epäilevän pfft -äänteen ilmoille. ”Six would be good”, mies vastasi nopsasti ja vilkaisi Azraa huvittuneena nähdäkseen tämän reaktion, muttei malttanut jatkaa juttua saman tien, koska mitä hittoa, kuusi lasta. ”One, two. I don’t know. It would be nice to have a mother of them first”, Adam nakkeli niskojaan ja samassa he jo lipuivatkin oikean portin kohdalle. Ei hän ollut kauheasti sitä lapsiasiaa edes miettinyt. Ei ollut ollut oikein ajankohtainen asia. Edellisestä suhteestakin oli vierähtänyt jo sen verran aikaa. ”I guess you have an excellent chance to get twins”, Adam tokaisi Azralle silkkaa kiusaustaan, tämä kun suorastaan hehkui intoa tulla vanhemmaksi.

He asettuivat jonon jatkeeksi, kun portilla oleva virkailija oli kuuluttanut boardingin alkavaksi. Adam asettautui Azran taakse ja lipui sitten tämän perässä jonon myötä, kunnes he kumpikin olivat päässeet lentokoneeseen johtavaan putkeen asti. ”It’s Vegas, baby!” Adam virnuili ja heilutteli tarkistuskorttiaan, oli suunnilleen jo iskemässä kättään Azran harteille, kunnes vetäytyikin kävelemään siivosti. ”Or, at least almost – hi!” Adam pääsi lopulta tervehtimään matkustamohenkilökuntaa, kun kaksikko asteli sisään koneeseen ja siirtyi siitä sitten kapealle käytävälle etsimään omia paikkojaan.

Oikeat paikat olivatkin sitten suunnilleen koneen keskivaiheilla, eivätkä he ehtineet kauaa istua siinä kolmen paikan rivissä, kun käytäväpaikalle tuli vielä istumaan aavistuksen pyöreämpi kaveri. Adam oli tarjoutunut kohteliaasti istumaan keskimmäisellä paikalla, joten hän nyökkäsi tervehdykseksi vieraalle miehelle, mutta kääntyi hyvin nopeasti takaisin Azran puoleen. ”We should take a selfie. We never take selfies. That’s what people do nowadays”, mies höpisi ja kaiveli jo puhelintaan esiin – tosin hän oli kyllä ottamassa sitä muutenkin esille muistettuaan juuri, että se pitäisi sammuttaa lennon ajaksi, eikä Adam jaksanut mitään lentotilassa räpeltämistä. Niinpä hän viritteli kamerasovelluksen auki ja mallaili sitten käsivarren mitan päässä puhelintaan osoittamaan heitä kohden. ”Say cheese. Does people say cheese when thay are taking a selfie?” pohdittiin olennaisesti ennen kuin se räpsy tuli sitten otettua. ”Look, this is actually a good photo of us. But don’t worry, I don’t upload this to Facebook or anywhere. It’s safe in my phone”, Adam lupasi ja sammutti nyt vihdoin puhelimestaan virran kokonaan.

Nousu sujui varsin tasaisesti eikä meno pilvienkään päällä kovin epätasaiselta tuntunut. Jonkinmoista sapuskaa heille tarjoiltiin myös, minkä jälkeen olikin sitten hyvä ummistaa silmät ja yrittää nukkua loppumatkan – eli sen noin lopun neljän tunnin ajan. Adam olikin ilmeisesti nukahtanut aika hyvin, sillä havahtui jossakin vaiheessa selkeästi nukahtaneena siihen, että nojasi Azraa vasten. Luojan kiitos tarkempi silmäily paljasti Azrankin olevan höyhensaarilla, joten asennon suoristaminen saatiin tehdä toisen tietämättä. Adam kuikuili ympärilleen päätään sen enempää liikuttamatta, sitten vähän paremmin Azraa ja sitten taas edessään olevan penkin selkänojaa. Sitten oltiin huomaavinaan liikehdintää oikealta puolelta. ”Did I wake you up?” livahti Adamin huulten välistä hivenen huolestuneena.

Azra meni kertomaan unestaan – unestaan kuuden lapsen äitinä ja ilmeisesti myös Adamin puolisona näin ollen. Jälkimmäisenä mainitun miekkosen huulilta karkasikin huvittunut hörähdys sille mielikuvalle. ”Oh, those poor children”, Adam pudisteli päätään ja joutui sitten väistämään parhaansa mukaan, kun Azra halusi sen pilotin juttusille. Tai siis, niin, Adamin nokkaunista hitaasti heräävät hoksottimetkin älysivät pian sen vessassa käynnin. Niinpä Adam jäi hetkeksi ison kaverin kanssa kahdestaan penkkiriville, mutta sekin oli uppoutunut korviensa peittona olevista kuulokkeista kuuluvaan musiikkiin. Tai äänikirjaan. Tai mihin lie meditaatiohymistelyyn. Adam huomasi käyvänsä vaihtoehtoja läpi vielä silloinkin, kun Azra sitten lopulta palasi takaisin. Pitäisiköhän hänenkin käydä kohta vielä tyhjentämässä rakkonsa, Adam ehti miettiä hetken.

”Damn. Just gotta take everything Vegas will give us during this weekend”, Adam oli harmistuvinaan ja päästi sitten Azran pujottautumaan takaisin alas paikoilleen. Veikeän huulenheiton myötä loput lennosta kului kuin siivillä (ba dum tsch), Adamkin ehti käydä kääntymässä pilotin juttusilla, mutta ei, konetta ei vieläkään voinut kääntää takaisin kohti itärannikkoa. Nevadan maankamara kolahti sitten lopulta vasten lentokoneen pyöriä ja reilua varttia myöhemmin kaksikko jo veti laukkujaan pitkin terminaalin käytäviä, kunnes viimein saavutti kymmenisen ihmisen pituisen taksijonon. ”I’m not sure. The only thing I know is that there’s only one room. But I guess that won’t be a problem for us. We can build our very own Mexico wall, once again.” Lahjakortti tosiaan oikeutti niihin kahteen menopaluulentoon sekä kahden hengen huoneeseen Trump International Hotel Las Vegasissa aamiaisineen päivineen. Adam ei ollut aivan sata varma, mitä mieltä oli Donald Trumpin hotelleissa majoittumisesta, mutta kaipa sen ilmaiseksi voisi tehdä.

Sitä hotellin nimeä ei kuitenkaan suostuttu kertomaan Azralle heti, vaan muina tohtoreina Adam nappasi tämän laukun, kun tuli heidän vuoronsa saada taksi, ja nosti sitten kuljettajan kanssa molemmat laukut tavaratilaan ennen kuin tuli Azran perässä istumaan takapenkille. ”Wow. I haven’t been here for ages”, Adam kuikuili ikkunasta maisemia – edellisestä Las Vegasin reissusta oli vierähtänyt aikaa varmaan viiden, ellei peräti kuuden vuoden verran. Silloin oli lähdetty parin kaverin kanssa uteliaisuuttaan tutustumaan maineikkaaseen Vegasiin, sen kasinoihin ja tyttöihin. Rahaa oli tullut vain pikkusummia ja tyttöjä ei senkään vertaa. At least we tried oli ollut poikain motto niinä aikoina.

Lopulta taksi kurvasi sen varsinaisen kultakimpaleen eteen ja Adam pääsi tyrkkäämään kahisevaa sille kuljettajalle ennen kuin se auttoi matkalaukut ulos tavaratilasta. ”Never been a fan of him but you never know. After this trip, I am, perhaps.” Adam katseli sitä pääsisäänkäyntiä mietteliäänä, kunnes vilkaisi vieressään seisovaa Azraa ja nyökkäsi tämän mukaansa. Kunhan heidän huoneessaan ei sängyn yläpuolella olisi jättimäistä kuvaa herra Trumpista.

”Hey! We have a reservation in the name of Fitzgerald. It’s a gift card, I guess”, Adam selitti respan tiskin takana olevalle tummapäiselle miehelle, sliipatut hiukset ja selvästi italialaista geeniperimää. Jotakin uutta sentään, useimmiten niillä heidän reissuillaan oli ollut joku näpsäkkä neitokainen vastaanotossa. Puhdasta amerikanenglantia se mies kyllä heille seuraavaksi puhui takaisin, kertoi muun muassa, että huone oli Superior-tasoa ja sijaitsi 48. kerroksessa. ”It works perfectly for us, right Az?” Adam vilkaisi virnistäen Azraa ennen kuin he sitten saivat huonekortit majoitustietoineen täytettäväksi. ”Is there a bathtub in our room?” Adam kyseli vääntäessään juuri puhelinnumeroaan omaan lappuseensa. ”Italian marble baths with twin sinks and jetted spa tub”, italiaano kertoi kuin olisi suoraan esitteestä lukenut ja sai sitten ensimmäisenä Adamin lomakkeen takaisin. ”Perfect. Are we ready now? Are you ready, A?” Adam höpisi ja silmäili Azran lomaketta uteliaana. Vastaanottovirkailija selitti vielä aamiaisista ja huonepalveluista sun muista.

Azra oli aina valmiina kuin partiopoika konsanaan. Partiotyttö. Ei sillä, että Adam erityisesti tuki feministisiä aatteita, vaikka tärkeitähän ne tasa-arvokysymykset olivat. Joka tapauksessa, pian se sliipattu respalainen ohjasi heidät hisseille ja he pääsivät astelemaan miltei lattiasta kattoon kullattuun hissiin. Tai ainakin näennäisesti kullattuun, mutta hyvin elegantilta ja arvokkaalta se hissikori näytti. Ei miltään turhanpäiväiseltä sillipurkilta ainakaan. ”Have you ever given someone a birthday present with bubble bath bottle and blowdryer?” Adam kysäisi Azran sanojen jälkeen ja oli jo nojaamassa kevyesti hissin seinämää vasten, kunnes oikaisikin itsensä, koska se ylös ja alas kulkeva masiina vaikutti liian pramealta joutuakseen käyttäjiensä laiskan olemuksen uhriksi.

”Okey-dokey, Snow White, get your ass out of this elevator”, Adam tokaisi naurahtaen lopulta, kun hissi kilahti määränpäänsä eli 48. kerroksen kohdalla ja hän pääsi ensimmäisenä astelemaan ulos hissiaulaan. Siinä missä toinen käsi piteli pyöriensä varassa olevaa matkalaukkua, toinen jo hipelöi hotellihuoneen kulkuavainta. Kun rikosetsiväkin oli saatu aulan puolelle, alkoi oikean huoneen metsästys, mikä päättyi päättymättömältä tuntuvan Superior-huoneen eteistilaan. Azran arvio ensisilmäyksen jälkeen oli siedettävä, mille Adam vaistomaisesti tyrskähti. ”We can barely spend a weekend here”, tohtorismies nyökkäili ja asteli sitten peremmälle sitä huonetta ihailemaan. ”Go ahead. Don’t forget your snorkel. I’m going to sleep here just in case”, Adam oli olevinaan kovinkin vakavana, kun iski sen matkalaukkunsa sohvalle siellä huoneen perimmäisessä nurkassa, jonka oli vihdoinkin saavuttanut sillä tutkimusmatkallaan siinä superior-tason huoneessa.

Lopulta se stetoskooppimiekkonenkin kuitenkin jätti laukkunsa niille sijoilleen ja tuli ihastelemaan sitä sukellettavan isoa king size -parisänkyä, huomasi samalla miettivänsä, millaista olisi sukeltaa siihen yhdessä Azran kanssa. Omista ajatuksista hieman kiusaantunut katse nostettiin Azraan, kunnes sitten istuttiin sängynlaidalle ehkä vähän turhan kankeasti ennen kuin siitä pompattiin ylöskin vielä. ”Yep, totally worth of sleep”, Adam totesi ja kumartui vielä sivelemään idioottimaisesti peittoa kuin mitäkin palaa muhkean valkoista unelmaa. Onneksi Azra otti puheeksi syömisen, mikä havahdutti Adaminkin orastavaan näläntunteeseen vatsanpohjalla. ”Greasy fast food it is then. And a coffee for dessert. Do you want to take a shower before that or anything else? ‘Cause I’m ready to go now.” Adamin ei tosiaan tarvinnut kuin käydä tyhjentämässä rakkonsa sen niin ikään elegantin ison kylpyhuoneen puolella, mutta sen jälkeen hän oli täysin valmis lähteäkseen ahtamaan ruokaa nassuunsa. Azrallakaan ei valmistautumisessa kauaa kestänyt – ilmeisesti he olivat aika lailla sanattomasti sitä mieltä, että kumpikin panostaisi sitten iltarientoihin vähän enemmän.

Sliipatulle italiaanolle respan tiskin takana heilautettiin kättä, kun he hetkeä myöhemmin olivat päässeet takaisin hotellin ensimmäisen kerroksen aulaan. Huikkaili se mies siinä varsin hiljaisessa aulassa heille kysymyksen tai kaksi tyytyväisyydestä majoituskohteeseen, mihin Adam nyökytteli päätänsä ja kehui hotellia. ”Magnifico!” tohtorismies huikkasi kiitosten kera ja geeniarvailu oli osunut oikeaan, sillä italiaano väläytti valkoista hammasriviään. ”Just studied an elementary course in Italian language when I had study Latin in Med School”, Adam selitti Azralle kuin olisi juuri puhunut enemmänkin italiaa sen respanmiekkosen kanssa, vaikka oikeasti sen silloisen oppikirjan nimi taisi olla Magnifico. He astelivat samalla ulos aurinkoiseen säähän ja Adam pääsi kaivelemaan aurinkolaseja rintataskustaan ennen kuin sai sujautettua ne nenälleen. ”Please don’t ask me to say something in Latin. Well, body parts are okay.”

Nyt Adam kaiveli kuitenkin myös puhelimensa esille ja avasi sen karttanäkymän. Hetken aikaa siinä hotellin edustan katoksessa auringonvalolta suojassa puhelintaan selaten mies nosti katseensa ja katseli tien toisella puolella olevaa keskittymää. ”That is some kinda shopping mall, I guess…” Adam pohti ja huitoi puhelintaan sen Nordstrom-nimellä varustetun beigen rakennuksen suuntaan. ”Hey look”, Adam keksi hetken päästä ja näytti puolestaan puhelintaan Azralle, kun oli spotannut kartalta jonkin ruoalta vaikuttavan nimen. Ehkä aavistuksen turhan intiimiyden rajan ylittävän lähelle tultuaan Adam osoitti puhelimestaan Azralle Chipotle Mexican Grill -nimeä. ”Have we eaten tacos earlier together? I bet we haven’t! Let’s find this place and fix this injustice.” Sitten tajuttiin jo erkaantua vähän siitä Azran välittömästi läheisyydestä, jossa oltiin jo suurin piirtein päästy tuoksuttelemaan sitä Azran käyttämää shampoota. Onneksi Adam ei sentään tunnistanut kosmetiikkamerkkiä.

Tulipa siinä sitten vedettyä tacot naamaan ja vielä illallisetkin sen vuorokauden aikana, kun he lähiseutuun tutustumisen jälkeen olivat sulatelleet tacot ja kaivanneet jo seuraavaa ateriaansa. Seuraava aamupala heidän yhdessä nautittujen aterioidensa listaan lisättiin myös, kun uusi päivä valkeni myöhemmin Vegasissakin. Päivä kulutettiin tarpomalla vähän siellä jos täällä ja iltaa varten palattiin jälleen pynttäytymään parhaimpiinsa. Eihän sitä nyt missä tahansa kuteissa voinut heittää noppaa kasinolla tai syödä niissä eleganteissa ravintoloissa. Adamkin oli vetänyt ylleen niin kauluspaitaa kuin puvunhousuja, vaikka jäi kyllä auttamatta kakkoseksi sille Azran tummanpunaiselle mekolle, koska let’s be honest – tummatukka näytti aivan jäätävän hyvältä siinä. Jos Adam ei paljoa ollut ajatellut Gabea ollessaan Azran seurassa, niin nyt viimeisetkin brocoden rippeet olivat jääneet sinne johonkin New Yorkin kaduille ja valuneet vielä viemäriinkin.

Aluksi oli osattu käydä sivistyneiden ihmisten lailla illallisella, ja Adamkin oli ottanut jos ei nyt aivan hummeria niin jonkin sortin annoksen jättikatkarapuja ja mitä kaikkea siinä nyt muuta sitten olikaan ollut. Annoksen sisältö alkoi nimittäin myöhemmässä vaiheessa iltaa hieman hämäränpeitossa, kun sen päälle oli kiskottu drinkkejä ja olutta ja shotteja tasaiseen tahtiin. Kasinolla oltiin käyty jälleen sitä noppaa heittämässä, itse asiassa Adamille oli tarttunut pari satastakin mukaan – tästä oltiin toki kiitelty vuolaasti Azraa ja melkein kaadettu se siellä vessajonossa, mikä olisi ollut hyvä tilaisuus jollekin taskuvarkaalle kähveltää ne voittorahat mukaansa, mutta noh, juopon tuuria kenties, sillä rahat olivat yhä turvallisesti Adamin hallussa.

Puoli yhdentoista aikaan Adam oli reivaamassa yksinään hotellin aulassa, koska – totaalinen muistikatkos – ei vaan, hmm, olivatkohan he päättäneet mennä hieman parantelemaan meikkiä ja sen sellaista? Tai siis, ehkä se oli Azran näkemys asiasta ja Adam oli vain lupautunut lähtemään mukaan, koska mihin muuallekaan hän menisi. Hehän olivat lähteneet sille reissulle yhdessä. No, siinä tohtorismies kuitenkin nyt sössötti jonkun tuntemattoman tyypin kanssa ala-aulassa, kävi hyvinkin intensiivistä keskustelua aiheesta, jonka punainen lanka taisi olla kadonnut jo aikaminuutteja sitten. Azrallekin oli näperretty useampi tekstiviesti, kun sitä etsivää ei vain näkynyt missään. Vastausta ei kyllä muistettu jäädä odottamaan, kun se ei ensimmäisten kolmenkymmenen sekunnin aikana saapunut. Kun sen tuntemattoman miehen tyttöystävä tai jotain sitten tuli paikalle, kaksikko lähti ulos ja Adam jäi punnitsemaan vaihtoehtojaan. Ai niin, se hotellihuone. Niinpä haparoivat askeleet lähtivät kuljettamaan häntä kohti hissejä. Hieman harittavin silmin Adam sai nakattua sormensa vasten kutsunappia ja jäi sitten odottamaan kullatun sillipurkin laskeutumista alas, mutta ei koskaan ehtinyt nousta hissiin, kun joku jo huusi häntä. Tai ei varsinaisesti häntä, mutta katseensa Adam käänsi äänen suuntaan ja siinä se oli – maailman seksikkäin etsivä. Oho, ei kun siis…

”You! I texted you and you never ans—” Adam aloitti, kaivoi samalla puhelimen esiin ja näki ne saapuneet, lukemattomat viestit siinä lukitusnäytöllä. ”Whatever”, tyrskähdettiin ja sujautettiin se luuri takaisin povitaskuun. Sitten päästiin taas naurahtamaan kujeileva virneenpoikanen naamataulussa. ”Flashback alert, flashback alert. It feels like I’m a 7-year-old Adam again”, tohtorismies riekkui, kun siitä silmälläpitämisestä tuli lähinnä mieleen joku kuriton pikkupoika. Onneksi oltiin kuitenkin ihan noin niin kuin melkein se kolmekymppinen tohtorismies oikeasti ja osattiin vakavoitua edes hivenen. ”Then let’s follow this little bird!” tokaistiin ja menetettiin taas se sekunnin kestänyt uskottava vakavan aikuisen status.

Azra kaapattiin sellaiseen liikkeelle tuppaavaan kainalokietaisuun, kunnes erkaannuttiin kävelemään omin jaloin, vaikka sinne kainaloon toisen huomattiin eksyvän kyllä vähän väliä selvästi tukea ottamaan. Ei sillä, että Adam olisi etsivänaista ollut pois tuuppimassa, pikemminkin päinvastoin. Hotellin ulkopuolella he pääsivät loikkimaan tien ylitse kadun toiselle puolelle, sitten joutuivat hetken aikaa arpomaan oikeaa suuntaa, kunnes päätyivät kävelemään hoippumaan vasemmalle. Jonkinlaiset kekkerit heitä suorastaan jo odottivatkin parin minuutin huojumisen jälkeen. Pääovilla oli tietenkin portsaria sun muuta lipunmyyjää, mutta kiitos Adamin kasinohaitaituruuden, hän maksoi heidät molemmat sisälle. Pahaksi onneksi heti sisäänkäynnin jälkeen heitä odottivat jokseenkin pitkät portaat ylöspäin (okei, ehkä 25 askelmaa), joten niitä saatiin kivuta ylöspäin pissat puoliksi housuissa, kun Azralla näytti olevan jotakin vaikeuksia päästä ylös ja Adamin silmiin näytti, kuinka tämä olisi takertunut henkensä pitimiksi kaiteeseen. Ylös kuitenkin päästiin ja se oli pääasia.

Siinä missä varsinainen juhlapaikka aukesi siellä portaiden yläpäässä, Adam bongasi jotakin varsin mielenkiintoista jouduttuaan sen hetken pienen odottelemaan Azran pääsemistä ylös. Joten kun Azrakin sitten näytti päässeen ylös asti, oli Adam tökkimässä portaista katsoen oikealla olevaa masiinaa. ”I fucking love these bubblegums they have in these machines”, Adam selvitti Azralle, kun toinen epäilemättä oli tullut siihen myös pällistelemään. Nyt Adam oli jo kaivelemassa taskujaan ja hetken päästä puoli omaisuutta oli siinä masiinan päälle levitettynä ennen kuin hän löysi pari sopivaa kolikkoa lompakostaan. Hieman haparoivin sormin ensimmäiset tungettiin sitten rahastinaukosta sisään, sitten väännettiin pyöreää vipua, ja lopulta muovinen pallo vieri luukkuun. Keltainen purukumi näkyi läpinäkyvän muovin takaa ja Adam lähti purkamaan sitä pientä pakkausta, mikä päätyi tyrskähdykseen, sillä purukumin mukana tullut lelu paljastui kultaisensävyiseksi sormukseksi. ”We’re in Vegas and I got this ring from this thing”, Adam hekotti ja näytti Azrallekin leikkisormusta. ”Will you marry me, Miss Detective?” Adam ulvoi naurusta (humalaisesta hörinästä) ja sai sitten mielestään neronleimauksen. ”Hey, hey! Give me all your coins. Let’s try to get another one, too.”

”I’m proposing you and you just laugh”, Adam oli toruvinaan Azraa, kun tämän reaktio siihen kosimiseen oli ollut vähintäänkin tilanteeseen sopiva eli naurunremakka. Eipä Adam siis itsekään voinut olla hekottelematta, mutta sitten hän sai jo skarpata, kun Azra todellakin alkoi kaivella lisää pikkukolikoita esille ja ne päästiin syöttämään siihen masiinaan. Azra halusi kuulemma sormuksensa pääkalloineen päivineen, mutta hetken päästä se rakkine syötti heille ihan samanlaisen metallinpalan kuin ensimmäinenkin mokoma oli ollut. Mutta ainakin se oli sormus, eikä mikään muu lelurihkama, joita pystyi joitain bongaamaan jo valmiiksi masiinan läpinäkyvän lasin läpi. ”No way. We have two rings now”, Adam hekotti kuin mikäkin Sherlock. Seuraavaksi Azra oli kuitenkin vaatimassa parempaa kosintaa, oli jo pukkaamassa polviasentoonkin, minkä vuoksi Adam oli vähällä menettää tasapainonsa, mutta sai kuin saikin pidettyä sen ja oli sitten siinä purukumiautomaatin edessä polvistuneena Azransa edessä. ”Will – you – marry … Marry me, Miss Detective?” Adam hieman takelteli sanoissaan humalansa vuoksi, mutta oli sentään vielä sen verran järjissään, että väen vängällä halusi pitää se virne kasvoillaan kiinni siitä neiti Etsivästä.

Sitten he olivatkin jo kihlautuneet – näemmä. Azran ehdottoman myöntävä vastaus ja sormukset kummankin vasemmassa nimettömässä ja he olivat valmiina suuntaamaan itse kemuihin. Siis käytännössä heidän hääjuhlaansa. Strobovalot välkkyivät ja musiikki pauhasi ja kihlapari otti ensikodikseen sen baaritiskin. Pari uutta shottia tuli jälleen vedettyä huiviin, jonka jälkeen käteen päätyi vielä oluttuoppi ennen kuin Adamkin havahtui siihen luokse liimautuneeseen tyyppiin. Adam oli tyrskähtää tajuttuaan paremmin sen tyypin habituksen: oli vaaleaa mekkoa tai kaapua ja oli Amorin nuolta kerrakseen. Nyt se tarjosi heille jotakin helvetin pakettia tai niin ainakin Adam kuuli, kun Azra oli joutunut pyytämään tyyppiä toistamaan tarjouksensa. Jotakin lippulappustakin saatiin kouraan ja Adamin humalaiset silmät pystyivät rekisteröimään vain sanat Las Vegas Special With Limo ennen kuin hän oli jo kaivanut lompakkonsa esille ja tunkenut seteleitä Amorin kouraan.

Seuraavat hetket olivat kuin sameassa usvassa olisi tarponut. Oli Elvistä, kappelia, Elviksen veisuja ja koristeellisia härpäkkeitä ympäri sitä kappelia. Oli tahtomisia ja Adam Fitzgeraldia ja Azra Adairia. Sormuksia ja suudelmakin, joka ehkä äityi hitusen liian ahnaaksi tilanteeseen nähden, mutta ainakaan kukaan ei valittanut. Suudelman osapuolet nyt viimeisimpänä. Sitten se Amor-tyyppi oli tullut onnittelemaan heitä, joskin veti heitä saman tien sivummalle seuraavien tulijoiden tieltä. Amor-hyyppä johdatti heidät pihalle ja tuuppasi limusiiniin, jossa oli kuulemma kuohujuomaa juhlan kunniaksi. ”Wow. Look at this! Fuck yeah”, Adamilta pääsi, kun hän oli ensimmäisenä könynnyt sinne pitkän auton matkustamoon – siinä olotilassa ei oikein enää muistettu olla herrasmiesmäinen. Adam kahmaisi kuohuviinipullon käsiinsä ja ojensi tyhjät lasit Azralle. ”Focus!” hän joutui nauraa hekottaen tokaisemaan sille, kun se humalaansa huojui istuessaankin ja siinä samalla lasitkin vähän heiluivat. Jollain ilveellä kuohujuomaa saatiin kuitenkin kaadettua laseihin ilman sen suurempia läikkymisiä ja sitten Adam vielä keksi, kuinka heidän piti juoda toistensa laseista ensimmäiset siemaukset. ”To us!” hän julisti, kun sai takaisin oman lasinsa ja kumosi siitä varmaan puolet kerralla naamariin.

Luoja yksin tiesi (ja ehkä myös sen limusiinin kuljettaja), kuinka kauan ja missä päin he ajelivat sillä hääautollaan, mutta helvetin hauskaa se ainakin oli. Koska kattoikkunan sai kuulemma auki – kuljettaja ystävällisesti oli sen kertonut heille, kun Adam oli keksinyt ottaa puhelun auton lankapuhelimella kuljettamoon – Adam viisaana vastanaineena työnsi päänsä ulos autosta ja tuuletti vinhasti. ”I got married in Las Vegas! Whoooah! I’ve got the most beautiful wife ever!” raikui tohtorismiehen suusta ennen kuin Azra taisi lopulta kiskoa hänet alas sieltä mesoamasta, mikä oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, sillä he taisivat olla kohtuullisen vilkkaalla kadulla parhaillaan. Koska Adam oli alas laskeutuessaan vähällä horjahtaa Azran päälle, he olivat joutuneet melkoisen läheisiin asemiin ja ajelun viimeisten minuuttien ajaksi päädyttiin jopa vaihtamaan muutamat suudelmatkin – niitäkään ei varmaan pahemmin muistettaisi myöhemmin.

Juu no, mitään ei kyllä taidettu silloin myöhemmin eli seuraavana aamuna muistaa. Auringonvalo puski sen trumppilaisen hotellihuoneen ikkunan verhojen raosta läpi ja Adamin tajunta alkoi vähitellen palautua, kun hänen silmänsä ensimmäisen kerran aukesivat. Vaikka muistikuvat olivat hatarat, oli omituinen tunne siitä, kuinka kaikki ei ollut kohdallaan. Tai pikemminkin kuinka kaikki ei ollut ennallaan. Adam yritti parantaa asentoaan ja tajusi siinä samassa nukkuneensa puolittain toisen käsivartensa päällä – nyt se roikkui tunnottomana vonkaleena hänen olkaluustaan kiinni olevana eikä mies tuntenut sitä ollenkaan. Adam nousi paremmin toisen kätensä varaan, odotteli tunnon palaavan toiseenkin käteensä ja huomasi samalla sen armottoman hedarin, joka viilsi pääkoppaa. Katse osui seuraavaksi vieressä tuhisevaan tummatukkaan, jonka no, tummatukka oli varsin rähjäinen ilmestys. Seksikäs pörröpää vai miten sitä sanottiin. Seuraavaksi Adamin katse käväisi huoneen peilipöydän suunnassa sekunnin sadasosan ajan, mutta joutui auttamatta palaamaan siihen heti saman tien, sillä – what the fuck is that?


Adam oli vähällä pakittaa siinä sängyllä, mutta vastaan tulikin sen sängynpääty ja sen takana seinä, joten pakoreittiä ei ollut. Sen laulajalegendan naaman näkeminen kakun kyljessä pisti tohtorismiehen aivot raksuttamaan yllättävän nopeaa tahtia. Omaa vasenta kättä ei ensin uskallettu katsoa, joten Adam etsi mitä vain muuta huoneesta, mutta spottasi huonoksi onnekseen yöpöydältä jotakin vielä faktoja kertovampaa materiaalia. Vittu vihkitodistus. Välittämättä Azran unentarpeesta, Adam alkoi tökkiä tätä krapulapaniikeissaan. ”Wake up, wake up, are you sleeping? God damn it, Azra, you gotta wake up!” Adam suurin piirtein oli kääntämässä Azraa jo ympäri ja avaamassa tämän silmäluomia, koska vittu, mitä helvettiä – he olivat naimisissa?