I'm might be an idiot but I'm your idiot

Kaudet vietettiin pääasiassa Scrantonissa, koska se oli yksinkertaisesti logistiikan kannalta helpompaa. Siinä kaupungissa ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä, mitään nähtävää tai mitään minkä kanssa oltaisiin muutenkaan haluttu olla tekemisissä. Kun Hannahillakin oli puolet elämästä New Yorkin puolella, niin sinne tultiin sitten aina mahdollisuuksien mukaan vetämään henkeä. Käytiin jossain oikeasti hienossa ravintolassa, ehkä leikittiin turisteja, nähtiin ihmisiä jotka eivät liittyneet lätkään millään tavalla, sitä rataa. Se piristi aina kummasti mieltä ja sitten oli taas kivempi ajella takaisin sinne jumalan selän taakse ja sahata päivittäin hallin ja kodin väliä.

Nyt oltiin Nykissä viimeistä yötä, lähdettäisiin taas aamulla ajamaan Pennsylvaniaan ennen kun kukaan täysijärkinen olisi hereillä ja valmistauduttaisiin päivän peliin Chicagoa vastaan. Hannah jäisi vielä pariksi päiväksi pitämään sitä Brooklynin kämppää pystyssä ja seuraisi sitten perässä, kuten oli jo muodostunut tavaksi - oli kaikille parempi että se ei joutunut säännöllisesti kokemaan pelipäivän jännitystä, joka niin helposti muuttui ärähtelyksi ja yleisesti ärsyttävyydeksi. Sen tajuamisella oli ollut parisuhteeseen valtava positiivinen vaikutus. Samoin sillä, että häviön jälkeen ei edes yritetty mahtua samaan taloon. Niin kauan kun kuvioissa ei ollut lapsia niin se järjestelmä toimi.

Kuten niin monet muutkin normaalit ihmiset, he olivat molemmat aamukolmelta autuaasti nukkumassa. Leoa ei inspiroinut tippaakaan nousta ylös kun ovelta alkui kuulumaan ihan järjetöntä meteliä, mutta kun rakas avovaimo vain käänsi kylkeä ja komensi huolehtimaan asiasta, niin pakko siinä oli ruveta nousemaan ylös. Jo pelkän äänen perusteella tunnistettiin tunkeilija Callihaniksi, joten ei tarvinnut ruveta miettimään että millä joku potentiaalinen ryöstäjä voitaisiin kolkata. Sen takia ei myöskään jaksettu kiskoa päälle mitään erikoisempia vaatteita, vaan yksinkertaisesti käytiin sitten kiskomassa se ovi auki pelkät bokserit jalassa.

Junnu oli kaatumassa syliin heti kun se ovi saatiin selälleen, mikä tietysti kertoi heti jotain siitä sen kunnosta. Samalla ovi pamahti kokonaan auki niin, että jos Hannah oli tähän mennessä onnistunut nukkumaan sen sotkun läpi, niin viimeistään nyt oli kyllä hereillä. Vastassa oleva alkoholin lemu kertoi tilanteesta vielä sitä yleistä sähellystäkin enemmän. Leo koitti kopata sen kaatuvan kyynersauvan ilmasta, mutta epäonnistui siinä unenpöppörössä aika reippaasti ja sekin sitten kolisi lattiaa varten. 

"I wish I wasn't" kapteeni mumisi siihen toisen ilahtuneeseen toteamukseen että se oli jo ehtinyt pelkäämään ettei hän ollut täällä ollenkaan. "Are you trying to wake everyone up? Jesus. Get your ass inside", hän käskyttti ja piti äänensä huomattavasti hiljaisempana. Se kainalosauva poimittiin maasta ja ojennettiin nuoremmalle takaisin, koska se olisi varmaan naamallaan maassa jos edes katsoisi alas. "What's going on? Come on, come on, move, can't stay there", hän sitten hoputti ja lopulta käytännössä nappasi nuorempaa hartiasta ja siirsi sitä sisälle tarpeeksi, että sai oven perässä kiinni ja kaaoksen rajattua oman kämppänsä sisään. 

Yöpaikan kysely ei tullut yllätyksenä, vaan jotenkin kummasti sitä oltiin osattu aavistella jo siitä koputtelun sävystäkin. Leolla ei tietysti ollut sitä vastaan mitään, koska sohvalle mahtui. Vierashuonekin oli ja siellä oli olemassa sänky, mutta se oli tällä hetkellä kaikkien vanhojen lätkätavaroiden peitossa ja olisi vaatinut varmaan vähän perusteellisempaa siivousurakkaa ennen kun sille olisi kehdannut ketään majoittaa. Edes humalaista Callihania.

“You’re not gonna come and see the game tomorrow?” Leo kysyi Colbylta kun se lupasi samaan hengenvetoon olla jo aamulla poissa. Sitä ei uskottu hetkeäkään. “I could give you a ride back to Pennsylvania”, hän vielä lisäsi, koska luonnollisesti oletti että nuoremmankin pitäisi sinne jossain vaiheessa suunnata, vaikka se ei juuri nyt pelannutkaan. Oli vähän mysteeri miksi se oli juuri nyt hänen ovellaan eikä siellä vanhemmillaan tai omassa kämpässään, mutta se taisi olla sellainen sotku mihin ei haluttu tähän aikaan yöstä sekaantua.

“Couch is all yours”, kapteeni vielä erikseen lupasi siltä varalta ettei asia ollut tullut selväksi. Sille jo toista kertaa putoilevalle kepille pudisteltiin päätä, ei tälläkään kertaa ehditty väliin. Kai se oli vähän hävitty peli, joten hän kävi sitten seuraavaksi kaivamassa makuuhuoneen walk in closetista lakanoita, peiton ja tyynyn, nappasipa vielä yöpöydältä sen kännykän laturinkin mukaan. Ihan niin kiltti hän ei ollut että olisi pedannut siihen sohvalle yhtään mitään, vaan jätti vain ne kaikki tavarat siihen ja laturin sohvapöydälle.

Yhtäkkiä Colby rupesi sitten tiedustelemaan vapaista asunnoista ja intoilemaan että voitaisiin olla naapureita. Leo kääntyi sen puoleen paitsi äärettömän väsyneenä, myös ihan pihalla. “You have a place in Scranton”, hän huomautti, eikä oikein tiennyt miksi ihmeessä piti nyt käydä sellaisia asioita läpi aamuyöllä, "what's wrong with that one? What are you even doing here?" Nuoremman kanssa ei oltu pidetty tuttuun tapaan yhteyttä sen sen sairaslomailun ja pelikiireiden takia, ja nähtävästi se kostautui ihan saman tien, kun hänellä ei ollut enää edes mitään käsitystä siitä että oliko se edes oikeassa maassa. Siitä tunnettiin jopa vähän huonoa omatuntoa, koska ilmeisesti sillä oli joku kriisi käsillä.

Leo vilkaisi kelloa kun tarjosi sitä kyytiä Pennsylvaniaan ja tuli vähän siihen lopputulokseen, ettei muutamaksi tunniksi kannattanut enää edes mennä takaisin nukkumaan. Colby ei jostain syystä ollut innolla lähdössä mukaan, millä se ansaitsi vähän epäilevän katseen. Yleensä sitä ei kauheasti tarvinnut suostutella mukaan mihinkään, millä oli joukkueen tai lätkän kanssa jotain tekemistä. Se pistettiin jotenkin sen polven piikkiin. Ehkä sitä ei vain huvittanut katsoa vierestä kun ei voinut itse tehdä mitään. Ihan ymmärrettävää. 

Niiden nuoremman uutisten jälkeen kapteenilla ei sitten ollut enää mitään muuta mahdollisuutta kun jäädä istumaan siihen sohvalle sen viereen. Hän kiskoi puolet siitä peitosta itselleen ja mietti, että sitä kämppää pitäisi varmaan lämmittää enemmän. Colbyn uutiset olivat aika karuja. Se oltiin kuulemma heitetty ulos, avaimetkin oltiin kaikki ilmeisesti viety. Molempien asuinpaikkojen. Niin dramaattiselta kun se kuulostikin niin mies oli aika varma siitä, että se ei ollut pysyvä ratkaisu. Ehkä se oli romuttanut humalassa jonkun auton tai tehnyt jotain vastaavaa, minkä takia kaikki olivat hetkellisesti raivostuneet ihan tosissaan.

Se Colbyn järkeily jatkui. Se oli ostamassa jo kahta asuntoa, tajusi sentään kirota sitä järjestelyn kalleutta jo etukäteen. Ilmoitti vielä loppuun olevansa koditon sen lisäksi, ettei ollut edes kahta toimivaa jalkaa. “Maybe start with one place”, Leo ehdotti varoavasti. Junnu olisi varmaan voinutkin vihoissaan hankkia kaksi kämppää saman tien, mutta sitten vasta ärsyttäisikin jos se saisikin kaikki avaimensa takaisin heti sen päätöksen jälkeen. Joten ehkä siinä ei kannattanut kiirehtiä. Taas kerran muistui mieleen miten nuori toinen oikeasti oli. Ei se varmaan ollut koskaan ennen edes joutunut miettimään tälläisiä asuntoja, ei ollut maksanut omia vuokriaan tai kironnut kun tajusi että roskahuollosta piti kustantaa vielä ekstraa kaiken muun lisäksi. 

“You got a place in Scranton, and in here”, Leo huomautti siihen alkuun kun toinen oli ilmeisesti valmis hyväksymään sen että asui nyt virallisesti kadulla, “at least till you find something else. We got a perfectly fine couch right here, and like 4 extra bedrooms back in PA.” Hannah olisi varmaan vedellyt korville suurin piirtein siinä vaiheessa, joten hän vielä vilkaisi makuuhuoneen ovea kohti kun olisi pelännyt että se olisi kuullut sen ehdotuksen. "What'd you do to get kicked out?" hän sitten kysyi perään, "did you wreck someone's car? Catch something on fire?"

“What the fuck are you gonna do in Toronto?” Leon oli pakko puuttua asiaan kun ne ideat rupesivat olemaan aika järjettömiä, “you gonna drive all the way from there every two days to play with us or what?” Scrantonista kämpän hankkiminen olisi varmaan se prioriteetti yksi, koska siellä kuitenkin vietettiin suurin osa ajasta. Ei nykistäkään voinut matkustaa treeneihin joka päivä, vaan se olisi sitten ennemmin kesäasunto jos siihen olisi varaa. Junnun raha-asioista ei tiedetty mitään mutta toivottiin, että se oli pistänyt edes jotain sukanvarteen.

“Scranton makes the most sense”, hän sitten lisäsi vielä perään, “get a place in here for the offseason maybe. Rent it out for the rest of the year.” Leo oli hankkinut tämän kämpän sijoitusmielessä ja sillä ajatuksella että se olisi melkein koko vuoden vuokralla, mutta jotenkin oli käynyt niin että joko Hannah viipyi siellä tai se oli tyhjänä. Lähinnä se taisi toimia jonkun sortin varastona ja piilopaikkana joka oli liian kaukana pääasiallisesta kodista, että siitä olisi oikeasti ollut hyötyä.

Molemmat toljottelivat hetken sitä makuuhuoneen ovea, mutta joko Hannah oli onnellisesti unessa (tuskin sen melun takia) tai se ei vain yksinkertaisesti halunnut puuttua asiaan tässä vaiheessa. “Sure she would”, mies siis lupasi, ja siinä väsyneessä tilassaan päätti että hänen kämppänsähän se oli. Talon emännällä olisi voinut olla siihenkin jotain sanottavaa, mutta onneksi ei tähän hätään. “You’re not even bothering me. I’m practically living at your place half the time anyway”, kapteeni jatkoi ja pyöritteli itsekin jo mielessään kuvia legendaarisesta Callihan ja Cote poikamiesboksista. Junnun luona tosiaan oltiin käytännössä aina kun Hannah ei ollut kotona, eikä se ollut koskaan aiheuttanut mitään suurempia ongelmia. Nykyäänkin tunnuttiin viettävän enemmän aikaa yhdessä kun erikseen, joten ei se käytännössä muuttaisi paljon mitään. “We got a big fucking house. You could live there for a year and not run into anyone once.”

Colby jatkoi niistä kotiasioista selittämistä ja ilmeisesti niitä ongelmia oli ollut jo vähän muutenkin, tänään ne olivat sitten vasta kulminoituneet niihin lähtöpasseihin. Sääliksihän siinä kävi kun toinen oli niin maansa myynyt. “Well… While we’re waiting for the party league, how’s your knee? When you gonna be up to try some skating again?” mies yritti ohjata sitä keskustelua vähän kehittävämpään suuntaan, mutta päädyttiin sitten puhumaan asunnon etsimisestä. “We’ll check out Craigslist or some shit first thing in the morning”, hän lupasi, “Scranton's insanely cheap, too. You get a good big house for like 200k. Easy. Or rent one for like 300 bucks a month."

“That doesn’t seem like a rushed decision at all”, nuoremmalle hymähdettiin ja tönäistiin sitä, kun se olisi jotenkin auttanut unohtamaan ajatuksetkin alempaan liigaan palaamisesta. Siinä nyt ei ainakaan olisi yhtään mitään järkeä. Myös se huonekaluista stressaaminen oli vähän ennenaikaista, koska oleellisempaa oli ensin löytää joku paikka mihin ne tavarat pistää. Yhden yön nyt nukkui vaikka patjalla jos oli pakko, tai ennemmin ja todennäköisemmin siellä heidän sohvallaan tai vierashuoneessa. “Buying a bed is pretty easy. Even you could probably manage it”, hän huomautti, “they’ll even bring it all the way to your house. Just pay and tell them where you want it.”

Asiasta oltiin ilmeisesti päätetty, kun Colby varaili jo sitä tiettyä vierashuonettakin. “Done. All yours”, kapteeni nyökkäsi ja tiesi, että Hannah ei voisi enää edes sanoa ei kun hän oli kerran luvannut. Se olisi vain epäreilua. Se olisi varmaan riemuissaan myös siitä, että nuorempi halusi muuttaa heti naapuriin. Ehkä he voisivat huudella toisilleen ikkunoista, niin ei tarvitsisi enää edes erikseen soittaa, se kun oli kauhean rasittavaa että piti aina etsiä se nimi sieltä yhteystietoluettelosta. Joskus etsiä ensin puhelinkin, joka jäi aina ihan mihin sattui. Ei myöskään tarvitsisi enää käydä aamulla ostamassa kahvimaitoa, kun voisi vain käydä toisen jääkapilla. Kätevää. Ei mitään nurjia puolia. Niin se idea voitaisiin tyttöystävällekin myydä.

“Might as well get a real good one if you’re gonna go through all that trouble. Something massive to fit your ego, maybe, like three bedrooms, minimum”, Leo virnisti, “and don’t get your old place. You’ll just end up feeling like you never got anywhere in life.” Parempi olisi varmaan kerralla saada sitten uusi alku ja valita kaikki itse alusta asti. Ensimmäinen itse hankittu asunto oli aina tärkeä juttu, joten siihen saattoi sitten satsata vähän enemmänkin. "I can go and ask our neighbours to move. I’m sure they’d be delighted”, hän myös tarjosi puolitosissaan. Ne naapurit olivat jo useita kertoja valittaneet vähän kaikesta, kuten joukkueen uudenvuodenjuhlista (jotka kyllä rehellisesti sanottuna olivat olleet vähän turhan äänekkäät) ja siitä että hän kuulemma lähti autolla liian aikaisin aamulla ja autotallin ovi oli liian äänekäs. Juhlien jälkeen oltiin sentään voitu pyytää anteeksi, mutta siihen autotallin oveen joka niiden mielestä herätti koko naapuruston ei oikein oltu osattu sanoa mitään. Ehkä ne olisivatkin valmiita häipymään.

Jäälle päästäisiin kuulemma mahdollisesti jo ensiviikolla, ja Leo ei todellakaan aikonut jättää sitä paluuta näkemättä. “We’ll get you one of those support frames they give kids”, hän tarjosi huvittuneena, “you want the one with the penguin or the one with the seal?” Niitä oltiin aina toisinaan nähty lapsilla, kun ne olivat olleet ensimmäisiä kertoja jäällä. Omalle kohdalle ei ollut sellaisia sattunut ikinä, kun isän metodi oli aikoinaan ollut lähettää lapset jäälle luistimet jalassa, antaa vauhtia ja toivoa parasta.

Colby huomautti että elettiin jo aamua ja Leokin vilkaisi kelloa jo toiseen kertaan, sitten sitä pystyssä puoliksi nuokkuvaa centeriä. "You wanna try and get some sleep? Would probably do you some good" hän tarjosi, luovutti sille loput siitä peitosta ja nousi ylös. Kai sitä saattoi itsekin sulkea silmät vielä muutamaksi minuutiksi ja toivoa että kerettäisiin junnun kanssa ulos siitä kämpästä ennen kun Hannah edes huomaisi mitään. Asiasta voitaisiin keskustella sitten vaikka puhelimitse kun oltaisiin jo turvallisesti tien päällä.

“They got a pretty nice house. Like four bedrooms, I think”, Leo kohautti harteitaan, “double garage. Big backyard." Naapurit eivät koskaan olleet kutsuneet häntä käymään, joten asiasta ei tiedetty sen enempää. Iso takapiha oli ainut mikä oltiin varsinaisesti nähty. Heilläkin oli ja siihen oltiin aikoinaan mallailtu ruohikkoa puttaamista varten ja kaikkea mahdollista koristelammista alkaen, mutta ei oltu saatu aikaiseksi. Nyt oli sitten lähinnä ruohoa, ruohoa ja ruohoa, mitä sai aina olla leikkaamassa. Se oli oikeastaan aika raivostuttavaa, eikä omakotitalon asuttaminen tuntunut enää yhtään niin hyvältä kun oli aikoinaan vaikuttanut. Kai jonkun olisi voinut palkata huolehtimaan niistä kunnossapitotöistä, mutta jotenkin sekään ei ollut käynyt mielessä. “We can throw a few parties and I’m sure they’d love to leave.”

Ajatuskin siinä pingviininmuotoisesta luistelutuesta huvitti ja se olisi ehkä pakko kaivaa esiin vaikka ihan vain viihdearvon nimissä. Mies oli kyllä ihan satavarma siitä ettei junnu ollut yhtäkkiä taianomaisesti unohtanut kaikkia luistelutaitojaan, joten ei jaksanut sen suuremmin edes huolestua. Taukojen jälkeen oli aina hetkellisesti vähän hidas olo, mutta lihasmuisti alkoi nopeasti pelaamaan ja sen jälkeen ei tarvinnut taas koko asiaa edes aktiivisesti ajatella. “Welcome to the old man club”, Leo virnisteli nuoremmalle kun se valitti sitä että piti kuulemma aloitella hitaasti ja varovasti, “I’ll happily let someone else be the slowest for once. Knock yourself out." Nähtäväksi jäisi miten se käytännössä onnistuisi. Colbylle nyökyteltiin siihen että se huutelisi vielä erikseen perään ennen kun sinne jäälle meinasi mennä.

“We’ll leave in like three hours”, mies myös tiedotti centeriä kun se käpertyi sinne peiton alle ja komensi vain kantamaan suosiolla autoon asti kun aamu koittaisi. Vesilasi ja pari särkylääkettä hoidettiin sohvapöydälle odottamaan jo valmiiksi, ennen kun hän itsekin palasi sinne sängyn pohjalle ja nukkumisen sijasta päätyi toljottamaan kelloa ja laskemaan minuutteja herätykseen. Hannahille asia kuitattiin vain että 'don't worry about it'.

Rauhaa ei todellakaan suotu kovin pitkäksi aikaa, ennen kun se herätyskello hyvin vaativaan sävyyn alkoi soimaan ja vaatimaan päivän aloittamista. Leokin oli ehtinyt sulkemaan silmänsä vielä hetkeksi, mutta ei läheskään tarpeeksi pitkäksi aikaa että olisi oikeasti ollut pirteä. Ennemmin viimeinen tunti katkonaista unta oli aiheuttanut vielä aiempaakin tokkuraisemman olon. Torkuttaminen ei kuitenkaan ollut oikea vaihtoehto, kun hallilla piti olla sovittuun aikaan, joten hän pakotti itsensä ylös sieltä sängynpohjalta. Hannahille mumistiin ‘you don’t gotta get up, I’ll wake you before I leave’ kun se osoitti heräämisen merkkejä. Ei ollut mitään syytä sille, miksi molemmat kärsisivät liian aikaisesta herätyksestä ja huonoista yöunista.

Colbyn oli sen sijaan ihan ok kärsiä siitä aamusta, koska sen lisäksi että se oli todennäköisesti aiheuttanut itselleen harvinaisen huonon olon, se oli pitänyt myös kaikkia muita talossa olijoita ylhäällä keskellä yötä. Ehkä siksi Leo ei sitä kauheasti säälinyt, kun pelkät lökärit jalassa valui sinne olohuoneen puolelle, iski valot kylmästi päälle ja suuntasi suoraa keittämään kahvia. Juniori valitti siellä sohvan pohjalla jo valmiiksi. Ensin käski häipymään ja sitten totesi että olo oli ihan paska. “Wow. I’m surprised. Really”, kapteeni kuittasi keittiön puolelta. Kahvia pistettiin tulemaan tarpeeksi varmaan viidelle ihmiselle, koska yksi jos toinenkin oli varmaan useamman kupin tarpeessa.

Ulkona oli edelleen pimeää, mikä ei ainakaan auttanut siihen päivään heräämisessä. Mies harkitsi suihkussa käymistä, mutta se tuntui tähän hätään sen verran raskaalta suoritukselta, että hän päätyi sitten copenhagen purkkeineen heittäytymään sinne sohvalle kärsivän nuoremman viereen. Se tarvitsi suihkua selkeästi huomattavasti häntä kipeämmin, kun se vanhan viinan lemu oli melkoinen. Hän katsoi silmät enemmän tai vähemmän ristissä sitä toisen osoittelemaa paitaa ja tuli itsekin siihen lopputulokseen että sen voisi vaikka polttaa. “You want an old Erie Otters shirt? I bet no one would even guestion it”, hän tarjosi avuliaasti, vaikka vaatekaapista varmaan löytyisi vähän parempiakin vaihtoehtoja.

Myös se hammasharjatiedusteli oli ihan järkevä kysymys. "I dunno. Probably if Hannah didn't throw it away", Leo kohautti harteitaan ja jäi laiskasti ravistelemaan sitä purkkia, "we'll find one, even if I gotta run to the store. I'm not gonna sit in a car with you for a few hours if you smell like that." Nuorempaa katsottiin jo vähän säälivästi, kun se kietoutui siihen peittoon ja hytisi sen oloisena että olisi kärsinyt vähintään jostain neljänkymmenen asteen kuumeesta. "Come on. It's a beautiful day", kapteeni sitten julisti muka erittäin motivoivaan sävyyn ja töytäisi toista olkapäähän, "and more importntly, game day. We don't wanna be late so let's get moving." Hänkään ei kyllä tehnyt elettäkään noustakseen siitä ylös, että ehkä oli vähän kohtuutonta vaatia sitä Colbyltakaan. Katse kävi kahvinkeittimessä, joka oli ehkä korkeintaan puolessa välissä keittoprosessia jos oikein eli toivemaailmassa.