Post by nenna on Feb 28, 2018 23:03:32 GMT 2
Aiden katseli naista tuon väsätessä aamiaista heille. Hän oli ihan tyytyväinen päätökseensä jäädä, eikä juosta karkuun. Varsinkin jos he tulisivat baarissa törmäämään, olisi noloa jos hän olisi lähtenyt toisen nukkuessa. Eikä Aiden jaksaisi alkaa etsimään uutta kantapaikkaa, hän oli omalla tavallaan jo kiintynyt tuohon baariin. Toinen oli kaunis nainen ja vaikutti mukavalta kaikin puolin. Eikä sänkypuuhissakaan ollut mitään valittamista. Oli vähän outoa, ettei toisella ollut miestä tai poikaystävää, ehkä se johtui lääkärinurasta, jos toinen oli kovin kiireinen? Tai no, ei kaikki edes halunneet miestä, joten ehkä sekin selitti asian.
Aiden kuunteli toisen selitystä ja nyökytteli välillä. Kuulosti ihan fiksulta ja selvästi kirurgin ura oli ollut mielessä jo kauan ennen opiskelemaan lähtöä. Hän naurahti pienesti, kaipa se oli ymmärrettävää. Tekee jotain ensimmäisen kerran ja vain rakastuu siihen, ja haluaa tehdä sitä loppu elämänsä. Aiden oli aina pitänyt profiloijan työstä, hän oli oppinut paljon ja oli jo lapsesta asti oikeastaan osannut lukea ihmisiä jollain tavalla.Psykologia myös kiinnosti häntä, kuten myös rikollisten mielet ja hän halusi oppia niistä lisää, miten yhdestä tuli sarjamurhaaja, toisesta kouluampuja.. Se oli kiinnostavaa. Hän myös omasi kyvyn, jolla sai tavallaan muutettua omaa tunnettaan ja sai itsensä siihen tilaan, ettei tuntenut empatiaa. Tosin, empatiaa hän ei juuri ollut tuntenut tapahtuman jälkeen, mutta sitä ennen. Toisen tekemä työ oli ihailtavaa ja se, että tuo omistautui työlleen täysin ja rakasti sitä. Aivan niinkuin Aiden omalleen. "Sounds pretty amazing, even though I don't understand shit about surgery." Hän totesi. Se nyt oli pieni valhe, oli hän oppinut jonkin verran veljensä opiskellessa ja Aidenin auttaessa siinä. Edelleen Aiden oli tyytyväinen siihen, ettei sukunimia vaihdettu.
Ei ollut mikään yllätys, että toinen palautti kysymyksen hänelle. Aiden kiitti munakkaasta ja otti palasen sitä. "It's good." Hän totesi, ennen kuin alkoi kertomaan tarinaansa. "I think I always somehow knew what I wanted.. Of course every boys dream is to be a special agent or policeman or firefighter.. But I think I always was good as reading people and I was interested about psychology and criminology. Of course I loved all TV shows about FBI agents. So I went to study criminology and psychology and got an internship at the behavioral analysis unit. I really liked the job and got permanent place from the FBI after I graduated. I really like to learn understand criminal minds. Maybe I can even someday teach others recognize people, who are most likely to be serial killers or something and prevent anything bad from happening. Tummatukka totesi. "It feels good to catch a criminal and know there is one less of them on the streets. Aiden lisäsi. Hän oli selittäessään välissä ehtinyt syödä munakkaansa ja juoda suurimman osan kahvistaan, kellokin alkoi olla jo paljon.. "I really should get going, before I am late from work. Thank you for the breakfast. Aiden kiitti toista, joi kahvinsa loppuun ja korjasi astiansa tiskipöydälle. Hän palasi makkariin hakemaan loput vaatteistaan mitä nyt oli jäänyt je veti takkinsa ylleen, kengät jalkoihinsa ja laukun olalleen. "Thank you again. Maybe I'll see you again at the bar." Aiden totesi, toivoen ettei toinen kuitenkaan nyt olettanut että he alkaisivat tapailla tai jotain. Tuskin oletti, mutta.. Kuitenkin. Hän ei oikein enää tiennyt mitä sanoisi, joten vain lähti ulos ja kävelemään kohti työpaikkaansa. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia, joista oli vaikea saada kiinni.. Ehkä hän pian saisi ajatuksensa palautettua päivän töihin ja saisi keskityttyä kunnolla. Jokin kertoi hänelle, että hän tulisi tapaamaan Addien uudestaan..
Aiden kuunteli toisen selitystä ja nyökytteli välillä. Kuulosti ihan fiksulta ja selvästi kirurgin ura oli ollut mielessä jo kauan ennen opiskelemaan lähtöä. Hän naurahti pienesti, kaipa se oli ymmärrettävää. Tekee jotain ensimmäisen kerran ja vain rakastuu siihen, ja haluaa tehdä sitä loppu elämänsä. Aiden oli aina pitänyt profiloijan työstä, hän oli oppinut paljon ja oli jo lapsesta asti oikeastaan osannut lukea ihmisiä jollain tavalla.Psykologia myös kiinnosti häntä, kuten myös rikollisten mielet ja hän halusi oppia niistä lisää, miten yhdestä tuli sarjamurhaaja, toisesta kouluampuja.. Se oli kiinnostavaa. Hän myös omasi kyvyn, jolla sai tavallaan muutettua omaa tunnettaan ja sai itsensä siihen tilaan, ettei tuntenut empatiaa. Tosin, empatiaa hän ei juuri ollut tuntenut tapahtuman jälkeen, mutta sitä ennen. Toisen tekemä työ oli ihailtavaa ja se, että tuo omistautui työlleen täysin ja rakasti sitä. Aivan niinkuin Aiden omalleen. "Sounds pretty amazing, even though I don't understand shit about surgery." Hän totesi. Se nyt oli pieni valhe, oli hän oppinut jonkin verran veljensä opiskellessa ja Aidenin auttaessa siinä. Edelleen Aiden oli tyytyväinen siihen, ettei sukunimia vaihdettu.
Ei ollut mikään yllätys, että toinen palautti kysymyksen hänelle. Aiden kiitti munakkaasta ja otti palasen sitä. "It's good." Hän totesi, ennen kuin alkoi kertomaan tarinaansa. "I think I always somehow knew what I wanted.. Of course every boys dream is to be a special agent or policeman or firefighter.. But I think I always was good as reading people and I was interested about psychology and criminology. Of course I loved all TV shows about FBI agents. So I went to study criminology and psychology and got an internship at the behavioral analysis unit. I really liked the job and got permanent place from the FBI after I graduated. I really like to learn understand criminal minds. Maybe I can even someday teach others recognize people, who are most likely to be serial killers or something and prevent anything bad from happening. Tummatukka totesi. "It feels good to catch a criminal and know there is one less of them on the streets. Aiden lisäsi. Hän oli selittäessään välissä ehtinyt syödä munakkaansa ja juoda suurimman osan kahvistaan, kellokin alkoi olla jo paljon.. "I really should get going, before I am late from work. Thank you for the breakfast. Aiden kiitti toista, joi kahvinsa loppuun ja korjasi astiansa tiskipöydälle. Hän palasi makkariin hakemaan loput vaatteistaan mitä nyt oli jäänyt je veti takkinsa ylleen, kengät jalkoihinsa ja laukun olalleen. "Thank you again. Maybe I'll see you again at the bar." Aiden totesi, toivoen ettei toinen kuitenkaan nyt olettanut että he alkaisivat tapailla tai jotain. Tuskin oletti, mutta.. Kuitenkin. Hän ei oikein enää tiennyt mitä sanoisi, joten vain lähti ulos ja kävelemään kohti työpaikkaansa. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia, joista oli vaikea saada kiinni.. Ehkä hän pian saisi ajatuksensa palautettua päivän töihin ja saisi keskityttyä kunnolla. Jokin kertoi hänelle, että hän tulisi tapaamaan Addien uudestaan..