Post by moa on Jun 28, 2018 9:37:52 GMT 2
 |  |  |
Micah, Mikey or simply Norwood | Born 10th of March in 1988 – 30 years old | Straight, single and not interested in serious relationships as likes to spend most of his nights in different beds with different women | Member and insider at Sons of Mayhem MC | Works as a bouncer at the Bloodhound pub, but also actively partakes in MC’s other business | Drives a 2014 Harley-Davidson FXDC Super Glide Custom | Originally from Carlstadt, New Jersey; nowadays living in 1 bedroom apartment at Queens, NYC | Son of James and Ellen Norwood, little brother of Beau Norwood.
Kun Norwoodin veljekset olivat pieniä, heidän perheellään oli kaikki tarvittava. Omakotitalo New Jerseyn Carlstadtin kaupungin kupeessa, yliopistolla työkseen luennoiva isä ja viestintäalan konsulttitöitä tekevä äiti, maailman lempein kultainennoutaja ja ihana keskiluokkainen elintaso. Puolitoista vuotta isoveljeään Beau Jacksonia nuorempi Micah Colton oli syntynyt maaliskuun kymmenentenä vuonna 1988 ja saanut synnyinlahjanaan hyvät eväät elämään. Onnellisessa kodissa oli hyvä kasvaa ja isoveljen perässä kulkiessa elämästä päästiin nopeasti kärryille. Ensimmäiset kymmenen vuotta veljen kanssa jaettiin lelut ja ystävät – halusi veli sitä tai ei –, sittemmin kasvettiin vähän omiin suuntiin ja kiinnostuksenkohteisiin, mutta pysyttiin kuitenkin liki. Beau tarttui kirjoihin ja teatteriin, Micahia kiinnosti pienestä pitäen enemmän urheilu. Poika oli napakka keskustelija ja hyvä kuuntelija, muttei jaksanut istua tuntikausia kirja kourassa paikallaan vaan kyllästyi nopeasti ja kaipasi päästä liikkeelle. Koulun alkaessa Micahia kiikutettiinkin harrastuksesta toiseen, kunnes se lopulta innostui jalkapallosta, siitä eurooppalaisesta versiosta. Joukkueesta tuli kuin toinen perhe ja hyvin nopeasti Norwoodit saivat huomata, että nuorinta poikaa oli kaikkein helpointa nähdä, jos suostui istumaan kentän laidalla sen harjoituksia seuraamassa ja siellähän sitten istuttiinkin monet illat ja viikonloppupäivät.
Se mikä veljeksiä yhdisti kun harrastukset erottivat olivat tytöt ja ehkä niistä joskus vähän riideltiinkin. Micah otti kiusallaan tavaksi olla kiinnostuvinaan Beaun tyttöystävistä, kun veli kävi liian raivostuttavaksi romantiikannälkäisine elämäntapoineen. Omille suhteille ei ollut aikaa, ei sellaisille kuin high school -ikäiset tytöt olisivat kaivanneet. Micah liehitteli niitä kyllä ja vei välillä treffeille, sai ne istumaan peleissään hurraamassa ja lopulta jätti sanomalla ettei vika ollut niissä vaan hänessä, ettei ollut aikaa ja piti ajatella tulevaisuutta. Siihen omaan nuoruuteen oltiin oikeasti aika tyytyväisiä aina seitsemännentoista ikävuoden paikkeille asti: oli onnellinen perhe ja isoveli johon saattoi luottaa, joukkuekaverit ja muutenkin ihmisiä ympärillä, tyttöjä silloin kun niitä jaksoi katsella ja ihan kohtalainen koulumenestys. Kaiken järjen mukaan Micahin piti olla kovalla vauhdilla matkalla kohti soccer scholarshipiä ja jotain ihan hyvää collegea, jossa voisi keskittyä pelaamiseen ja tehdä tutkinnon siinä sivussa. Opiskelijaelämää odotettiin innolla etenkin sen jälkeen, kun Beau pääsi Columbiaan ja muutti New Yorkiin. Ei veljelle varsinaisesti kateellisia oltu, mutta alettiin itsekin jo kaivata vähän jotain uutta ja kai veljeä salaa ikävöitiinkin, kun siitä ei paljoa kuulunut. Seitsemäntoista yhdessä roikutun vuoden jälkeen välimatka tuli yllätyksenä ja Micah olisi jollain tasolla halunnut olla osa veljensä uutta elämää, vaikka omakin piti kiireisenä. Beau ei juuri kotona käynyt, eikä Micahillakaan ollut aikaa juosta sen luona, kun oli koulu ja urheilu ja kaikki mitä niihin littyi.
Jotain uutta elämään kuitenkin pian tuli, ei tosin sellaista kuin Micah oli ajatellut ja toivonut. High schoolia oli jäljellä puolitoista vuotta, kun poika sai vahingossa tietää, että isällä oli toinen nainen. Joku työpaikalta, oli ilmeisesti ollut jo pidemmän aikaa ja äitikin siitä tiesi, oli sen takia onneton muttei osannut tai halunnut erota. Micah oli aina ollut luonteeltaan aika räiskyvä, konfliktihakuinenkin tiettyyn pisteeseen asti ja jotenkin isälle suuttuminen tuli hyvin luonnostaan. Koulunkäynti alkoi kärsiä ja harjoituksetkin jäivät pari kertaa väliin, kun oltiin jotenkin niin vihaisia siitä, mitä isä oli perheelle tekemässä. Se oli sellaista vihaa, mitä teini-ikäiset pojat tuntevat vanhempiaan kohtaan kun ne tuottavat pettymyksiä, ja se olisi varmaan mennyt ohi ennemmin tai myöhemmin, mutta isä ei suostunut lopettamaan suhdetta eikä eroamaan ja se suututti Micahia vain lisää. Beautakaan ei tuntunut kiinnostavan, vaikka sille yritettiin kertoa ja toivottiin kai jonkinlaista sympatiaa, haluttiin että sekin olisi ollut vihainen, muttei se ollut. Kun Micah alkoi joutua koulussa ja harjoituksissa tappeluihin, valmentaja piti hänelle pitkän puhuttelun ja otti kotiin yhteyttä. Se sai pojan vähän rauhoittumaan ja suuttumus keskitettiin pelaamiseen, kotona vietettiin yhä vähemmän aikaa ja käytännössä asuttiin kavereiden luona tai kentällä.
 |  |  |
Senior-vuoden alussa näytti taas siltä, että kyllä siitä kaikesta selvittäisiin; Micah ripustautui ajatukseen, että asuisi kotona enää sen vuoden ja pääsisi sitten lähtemään ihan niin kuin isovelikin oli lähtenyt. Sekään ei vain sitten mennyt ihan niin kuin oli ajateltu: isä sairastui, menetti pian työpaikkansa ja sen myötä vakuutukset, joilla olisi voitu kattaa sairaalakulut. Äidin työ oli projektiluontoista eikä sen palkalla maksettu omakotitalon lainaeriä, joten ennen Micahin valmistumista perhe joutui muuttamaan pois talosta, jossa oltiin asuttu koko sen lapsuus. Keskiluokkaisen mukavasta elintasosta köyhyysrajoille tipahtaminen tapahtui yllättävän nopeasti ja vaikka Micah ei ollut koskaan ajatellut olevansa erityisesti rahan perään, se kaikki otettiin aika raskaasti. Harrastaminen maksoi ja niin tiedettiin opiskelunkin maksavan, olihan perhe käyttänyt suuren osan säästöistään Beaun opiskeluelämän kustantamiseen. Sitä jalkapallostipendiä oltiin pidetty aikalailla itsestäänselvyytenä ja nyt siihen oli pakkokin luottaa, koska kaikki tajusivat, ettei toista poikaa olisi varaa lähettää collegeen ilman. Stipendin piti olla läpihuutojuttu ja olisi se kai sitä ollutkin, jos Micah ei pari viikkoa ennen lukuvuoden viimeisiä pelejä olisi joutunut luokkakaverin bileissä tappeluun ja paskonut portaita tippuessaan polveaan. Stipendihaaveet murenivat hyvin nopeasti käsiin, kun kävi ilmi että tärkeissä peleissä pelaamisen sijaan edessä olisi polvileikkaus, vähintään kolmen kuukauden fysioterapiajakso ja vasta sen jälkeen voitaisiin katsoa, olisiko Micahista ylipäätään palaamaan pelikentälle. Haaveet ammatti- tai edes collegetasolla pelaamisesta saatiinkin heittää roskakoriin siinä vaiheessa, kun lääkärit lupasivat kyllä palauttaa kävely- ja juoksukyvyn, mutta totesivat revenneen eturistisiteen tuottavan luultavasti jatkossakin ongelmia.
Vaikeinta loukkaantumisessa oli varmaan se, miten voimakkaasti koko juttu tiedettiin omaksi syyksi. Micah tiesi tarkalleen, että olisi ollut pelikunnossa ellei olisi itse mennyt haastamaan riitaa sen rinnakkaisluokkaisen kanssa, joka oli alkanut seurustella yhden hänen entisen tyttönsä kanssa. Jos siitä tytöstä olisi edes oikeasti välitetty, olisi oma käytös voitu jotenkin oikeuttaa, mutta kun kyse oli ollut vain oman turhautumisen purkamisesta, ei jäänyt paljoa tilaa yleville ajatuksille. Valmistuessaan high schoolista vuonna 2007 Micah oli 19-vuotias entinen jalkapallolupaus, jolla oli rikkinäinen polvi eikä elämälleen minkäänlaista varasuunnitelmaa tai suuntaa. Seuraavat kolme kuukautta perheen velkataakkaa kasvatettiin entisestään omalla kuntoutuksella, mistä tietenkin tunnettiin huonoa omaatuntoa, muttei oikein muutakaan voitu. Kun kuntoutus oli ohi, Micah otti vastaan jokaisen hanttihomman mitä tarjottiin voidakseen edes vähän auttaa äitiään sen yrityksessä pitää arki kasassa. Sitä jaksettiin melkein vuosi, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen omaa suuttumusta maailmaa kohtaan oli vaikea saada sammumaan, eikä vieläkään tiedetty yhtään, mitä oikein aiottiin seuraavaksi tehdä. Elämän realiteetteja ja epätyydyttävää arkea paetakseen – ja kai Beauta vähän näpäyttääkseen – Micah lähti New Yorkiin katsomaan isoveljensä kadehdittavalta kuulostavaa elämää. Sille oltiin tietenkin vihaisia siitä, että kun hänen omat tulevaisuudensuunnitelmansa olivat valuneet kaivoon ja perhe oli menettänyt kotinsa, oli sillä vielä rakas yliopistonsa ja koko se toinen elämä kaupungissa.
Ja toinen elämä Beaulla tosiaan olikin, ei vain yhtään sellainen kuin se oli antanut vanhempiensa ja veljensä ymmärtää. Jossain matkan varrella Columbia oli vaihtunut työksi queensilaisella autokorjaamolla ja tuoreeksi selkään hakatuksi tatuoinniksi, joka kantoi Sons of Mayhem nimisen moottoripyöräkerhon värejä. Micahin olisi pitänyt olla veljensä uudesta todellisuudesta järkyttynyt ja pyrkiä siitä kaikesta mahdollisimman nopeasti eroon, palata kotikaupunkiin ja jatkaa siitä mihin oli siellä jäänyt, mutta sellaista reaktiota ei vain tullut. Sitä menoa ei vierastettu yhtään sen enempää kuin omaa arkitodellisuutta Carlstadtissa, oikeastaan jopa hieman vähemmän. Lähtemisen sijaan Micah vaati saada itsekin liittyä kerhoon, saada osan siitä elämästä, joka Beaulla nyt oli. Ei se mitään maailman hohdokkainta ollut, mutta rahat tuntuivat riittävän elämiseen ja sikäli kuin Micah tiesi, oli veli pystynyt välillä lähettämään kotiinkin jotain. Beaun ensireaktio veljen vaatimuksiin oli ehdoton ei, mutta jotenkin Micah sai sen lopulta uuvutettua, pehmitettyä esittelemään itsensä kerholaisille. Vastaanotto ei ollut erityisen lämmin, eikä tervetuliaislahjaksi saanut taputusta olalle vaan melkoisen kasan nöyryytystä ja kaikenlaista paskaduunia, mutta Micah otti sen kaiken yllättävän viileästi vastaan. Tuntui hyvältä, kun oli pitkästä aikaa suunta ja suunnitelma, vaikkei koskaan oltukaan osattu kuvitella, että collegen vaihtoehto olisi moottoripyöräkerhoon liittyminen ja life of crime. Jotenkin siihen vain sovittiin yllättävän hyvin: Micah oli älykäs, oikealla tavalla äkkipikainen, kaipasi jännitystä elämäänsä ja toimi hyvin hierarkisessa ryhmässä, eikä hänellä yllättäen tuntunut olevan erityisiä ongelmia lain rikkomisen kanssa. Moottoripyöriin ei oltu juuri oltu kosketuksissa sen oman urheilijanuoruuden aikana, mutta skene tuli nopeasti tutuksi ja varsin pian oltiin jo hankkimassa omaa ensimmäistä pyörää.
 |  |  |
Prospect-liiviä kannettiin hieman yli vuoden päivät ennen kuin se saatiin sisäpiirin järjestämän yksimielisen äänestyksen jälkeen vaihtaa kerhon merkeillä varustettuun. Siinä vaiheessa Micah oli jo niin syvällä kaikessa kerhon laittomassa toiminnassa, ettei pois kääntyminen olisi ollut edes mahdollista, muttei sitä kyllä tosissaan harkittukaan. Isoveli ei selvästi ollut tyytyväinen, kun Micah tatuoitti kerhon logon omaankin selkänahkaansa, muttei sillä ollut varaa sanoa asiaan mitään. Valitettavasti veljen tyytyväisyys tai tyytymättömyys ei Micahia myöskään paljon vaivannut, vaan elämään ja kerhoon heittäydyttiin täysipainoisesti, tehtiin aina se mitä pyydettiin ja usein tarjouduttiin tekemään enemmänkin. Päivätyönään Micah hoiti erilaisia turvamiehen ja portsarin hommia kerhon omistamissa laillisissa yrityksissä, mutta se millä vuokrakämppä, elämä ja loukkaantumisesta kertyneet laskut lopulta maksettiin oli toiminta lain toisella puolella. Näissä oloissa oli tietenkin lähinnä ajan kysymys, koska tekemisistä jäätäisiin kunnolla kiinni ja päädyttäisiin vankilaan. Jo ensimmäisten vuosien aikana Micah oli useaan otteeseen tekemisissä virkavallan kanssa, todisti muutamienkin tuttujensa saavan eri mittaisia tuomioita ja tiesi valtion laitoksissa istuvan jo valmiiksi useampia kerholaisia. Omalla kohdalla tätä onnistuttiin kaikista riskeistä huolimatta välttämään yllättävän pitkään, kai Micah oli sen verran terävä päästään ja nopea liikkeissään, ettei ollut aina ensimmäisenä kyttien kynsissä. Kerhokin tietenkin suojeli omiaan parhaansa mukaan, mutta aina se ei ihan riittänyt.
Micahin kohdalla onni kääntyi alkuvuodesta 2016. Vaikka kerhon asekauppaan liittyvissä bisneksissä oltiin oltu mukana jo vuosia, tarvittiin vain yksi kunnolla epäonnistunut keikka ja koko siihen asti rakennettu elämä alkoi näyttää siltä, että se voisi romahtaa jalkojen juureen hetkenä minä hyvänsä. Lyhyesti virsi kaunis, Micahille tarjottiin tilaisuutta toimia tiedonantajana kerhon laittomasta toiminnasta ja pelastaa näin oman nahkansa muiden kustannuksella. Hänen suorittamalleen pahoinpitelylle oli kuulemma löytynyt luotettava silminnäkijä ja asianomistaja oli valmis nostamaan syytteen, mutta kaikki se voitaisiin pyyhkiä pöydältä, jos saataisiin jotain vastalahjaksi. Varman vankilatuomion välttäminen ja immuniteetti kerhon tekemiin rikoksiin olisi voinut houkutella jotakuta muuta, sitä olisi voitu katsoa ulospääsynä. Micahille ehdotus kerhon ja oman isoveljen pettämisestä tuntui lähinnä vitsiltä. Ilman sisältä tulevaa todistajaa juttu muita kerholaisia vastaan hajosi käsiin, mutta kuten oli uhattu, Micah sai syytteen toisen asteen pahoinpitelystä, pysyvän vamman aiheuttamisesta ja rekisteröimättömän aseen hallussapidosta. Huhtikuussa 2016 hänet tuomittiin ensikertalaisena kahdeksi vuodeksi Woodbourne Correctional Facilityyn, yhteen New Yorkin medium security osavaltiovankiloista. Veljelle ja kerholaisille annettiin lupa vierailla, mutta muuta perhettä käskettiin hyvin yksiselitteisesti pysymään poissa. Välit vanhempiin eivät olleet muutenkaan hyvät ja moraalisaarnat, pettyneet katseet tai itkevä äiti olivat viimeinen asia, mitä hän tuomionsa aikana kaipasi. Kaksi vuotta tuntui muutenkin pitkältä ajalta miehelle, joka oli tottunut olemaan vapaa ja tekemään hyvin pitkälti mitä itse tahtoi, ei siinä kaivattu lisää masentumisen aiheita.
Yllättävää kyllä Micah pärjäsi vankilassa aika hyvin. Oikealla asennoitumisella ja energian suuntaamisella työntekoon ja urheiluun päivät saatiin kulumaan ja mies onnistui viettämään siellä sen verran kuuliaista elämää, että säästyi tuomion pidennyksiltä. Helmikuussa 2018 mies sai hyvän käytöksensä ansiosta astua ulos vankilan porteista suoritettuaan 24 kuukauden tuomiostaan 22. Väylänä parempaan elämään vankila ei kyllä toiminut, mutta tuskinpa sen eheyttävään vaikutukseen kukaan oikeasti uskoikaan. Beau sai kunnian noukkia pikkuveljensä vankilasta ja huomata, että sille olisi ihan turha ehdottaakaan, että käytäisiin kotikaupungissa tapaamassa vanhempia tai tehtäisiin ylipäätään mitään muuta kuin suunnattaisiin suorinta tietä Queensiin ja siellä odottavaan elämään. Kahden vuoden menetys ei ollut ollut toivottu wake up call, eikä se vetänyt Micahia rehellisen toimeentulon pariin. Vankila kyllä muutti miestä jossain määrin, sai ajattelemaan asioita uudella tavalla, mutta kauemmas vetämisen sijaan se painoi häntä vain lähemmäs kerhoa. Yhteiskuntaan palaaminen ei ole ollut pelkkää iloa ja riemua, mutta vanhan työpaikkansa ja kerholta saadun tuen turvin Micah on hiljalleen kotoutumassa takaisin elämään vapaana miehenä.
 |  |  |
Jos kaipaa kumppania, joka suostuu pyytämään anteeksi silloinkin, kun tietää olevansa oikeassa, kertoo joka aamu ja ilta rakastavansa, aloittaa vakavat keskustelut oma-aloitteisesti, ei valehtele eikä flirttaile muiden naisten kanssa, ei Micah ole oikea valinta. Oikeastaan jos kaipaa kumppaniltaan ylipäätään mitä tahansa enemmän kuin hyvän panon ja silti päätyy Micahiin, kannattaa omaa miesmakua tarkastella kriittisessä valossa oikein pidemmän kaavan kautta. Micah ei ole hyvä rakentavissa suhteissa: miehellä on vakavia luottamusongelmia mitä parisuhteisiin tulee, eikä niitä olla valmiita tai halukkaita käsittelemään yhtään kenenkään kanssa. Vanhempien pettämisdraama ja sen jälkeen seurannut perheen alamäki ovat jääneet miehen mieleen toisiinsa liittyvinä asioina, vaikkeivät oikeasti sitä olekaan. Hän kantaa edelleen voimakkaasti kaunaa isälleen, eikä pysty ymmärtämään äitiään: ajatus sellaisesta rakkaudesta, jonka eteen annetaan anteeksi mitä vain on miehelle hyvin pitkälti vieras ainakin sen romanttisessa muodossa. Mies on tähänastisessa elämässään pystynyt solmimaan pysyviä suhteita vain miespuolisten ystäviensä kanssa, isoveljen ollessa näistä ensimmäinen. Helpoksi ei sitäkään suhdetta voi kutsua, sillä veljeksillä on paha tapa onnistua ärsyttämään toisiaan ja riitaantua milloin mistäkin turhista tai vähemmän turhista asioista. Beau ei ole koskaan hyväksynyt pikkuveljensä asemaa kerhossa, eikä Micahkaan pysty käsittämään toisen jatkuvaa vastaanhangoittelua, mitä kerhoon sitoutumiseen tulee. Tästä huolimatta veli on valehtelematta Micahin elämän tärkein ihminen, joskin muutamat hänelle läheisimmät kerholaiset tulevat tiukasti hopeasijoilla.
Heikosta parisuhde-elämään ja vakaisiin ihmissuhteisiin soveltumisestaan huolimatta Micah osaa halutessaan käyttäytyä täyden herrasmiehen tavoin ja hän onkin varsin taitava saamaan naisilta haluamansa. Aivan yhtä taitava hän on myös hukkaamaan noiden puhelinnumerot seuraavana päivänä, mutta yhden illan ajan mies voi parhaimmillaan olla erittäin hauskaa seuraa. Kovin herkästi hän ei kuitenkaan sorru muutaman juoman tarjoamista suurempaan liehittelyyn, osin varmasti siksi, että kerhotalolla tai Bloodhoundissa on yleensä aina tarjolla tyttöjä, jotka mieluusti tarttuvat liiviin pukeutuneen miehen käsipuoleen. Noiden kanssa ei edes tarvitse esittää kunnollista, koska valtaosa kerholaisten viehätysvoimasta perustuu selvästi heidän kyseenalaiseen maineeseensa. Micahille tämä sopii oikein hyvin ja kaikki kerhon sweetbuttit ja muut sen ympäristössä pyörivät naiset ovatkin hänen mielestään vapaata riistaa, ellei käsky käyttäytyä tule joltain ylempänä arvohierarkiassa istuvalta. On melko mahdotonta sanoa, miten Micahin käytökseen vaikuttaisi, jos joku nainen joskus onnistuisi tunkeutumaan hänen nahkansa alle ja saamaan hänet aivan oikeasti tuntemaan jotain itseään kohtaan. Mies itse ei ole erityisen innostunut ottamaan selvää: tunteiden kanssa pelleilystä katsotaan saadun tarpeeksi jo vajaa vuosikymmen sitten, kun ihastuttiin – ellei jopa rakastuttu – melko palavasti yhden korkeampiarvoisen kerholaisen tyttöystävään ja oltiin kusta koko oma tulevaisuus sillä tulella leikkiessä. Mieshuoraaminen ja vakavien suhteiden välttely tuntuvat siihen paskamyrskyyn verrattuna vain hyviltä ideoilta.
Kerhon hierarkia ja lojaalius veljiä kohtaan on yksi niistä harvoista asioista, joita Micah kunnioittaa elämässä orjallisesti. Kerhon eteen ollaan tehty rikoksia ja istuttu niistä pari vuotta linnassakin, mutta harva tilanne on saanut miestä kyseenalaistamaan omaa osallisuuttaan siihen kaikkeen. Ensimmäinen ihmishengen riistäminen tai läheisen ystävän menetys kerhon toiminnalle olisivat voineet olla tällaisia hetkiä, mutta jopa niistä on selvitty pahemmin takeltelematta. Vankilavuodetkin onnistuivat vain työntämään Micahia syvemmälle toimintaan, vaikka itse linnassa käyttäydyttiin kohtuullisen hyvin ja säästyttiin jatkotuomioilta. Isoveli Beau onkin muutamaan kertaan saattanut tituleerata Micahia idiootiksi, joka ei yhtään ymmärrä tekojensa merkitystä tai seurauksia, mutta ei niillä puheilla ole mieheen juuri vaikutusta ollut. Hän on hyvä ottamaan käskyjä ylemmiltään, mutta todella huono kuuntelemaan länkytystä alemmiltaan. Tämän ja jokseenkin lyhyen pinnan takia asioita muiden kerholaisten kanssa selvitelläänkin toisinaan nyrkein. Micah on sitä koulukuntaa, joka uskoo että pahasta verestä pääsee parhaiten eroon hakkaamalla sen ulos: kaunaa ei juurikaan kanneta vaan asiat halutaan selvittää mielellään mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman fyysisesti. Hän ei ole huono verbaalisessakaan sodankäynnissä, mutta tuntuu ajattelevan, että kunnon selkäsauna on ongelmanratkojista paras niissäkin tapauksissa, joissa hän itse on oikeutetusti vastaanottavana osapuolena. Tappelut kerhon sisällä ovat kuitenkin jossain määrin harvinaista herkkua ja useammin Micah päätyy testaamaan lyöntivoimaansa ulkopuolisiin. Vankilakeikan jälkeen tässä ollaan tosin yritetty petrata, koska uusi kakku rikoksenuusijana ei miestä paljon houkuttele. Portsarina ja kerhon hommissa höyryjä pääsee kyllä päästelemään, vaikkei itse aktiivisesti hankkiutuisikaan ongelmiin ventovieraiden kanssa.
Sitoutumisongelmaisen, lyhytpinnaisen ja rikollisuuteen taipuvaisen puolensa lisäksi Micahissa on vielä jäljellä myös aimo annos kunnollisen kotikasvatuksen mukanaan tuomia piirteitä. Vaikka mies on käynyt koulua vain high schoolista valmistumiseen asti, voi hänen kanssaan keskustellessa huomata, että kotona on huumeongelmien ja jengiväkivallan vaarojen sijaan puitu kotimaisen kirjallisuuden klassikoita ja päivänpolitiikkaa. Micahilla on siis elämäntilanteeseensa nähden hyvä yleissivistys ja kattavat vuorovaikutustaidot, vaikka ne ollaankin onnistuttu karistamaan näkyvistä paljon isoveljeä paremmin. Jostain vuosien kovettaman kuoren alta löytyy vielä se urheilussa menestynyt suosittu poika, joka olisi voinut mennä yliopistoon ja pärjätä siellä ihan hyvin, ellei vanhempien aviokriisi olisi johtanut ensin uskonmenetykseen ja isän sairastuminen vielä taloudellisiin ongelmiin. Sen menetetyn elämän perään ei kuitenkaan murehdita; Micah on täysin hyväksynyt elämänsä sellaisena kuin se on ja välit vanhempiin ja niiden elämään New Jerseyssä ovat paljon huonommassa hapessa kuin Beaulla. Kotona oppimiaan puheenlahjoja mies käyttää aktiivisesti hyödyksi jokapäiväisessä elämässään ja huomaa helposti turtuvansa ihmisiin, jotka pystyvät puhumaan vain pillusta ja pyöristä – aiheista jotka kyllä ovat miehen sydäntä lähellä, mutta eivät sentään sen arvoisia, että niistä jauhamiseen käyttäisi jokaisen hereilläolominuuttinsa. Tässä voikin olla osasyy siihen, että hyvän seuramiehen maineessa oleva Micah viettää mielellään aikaa myös yksin: on pelkästään armeliasta omia aivoja kohtaan maata omalla sohvalla hiljaisuudessa tai käydä nostamassa rautaa salilla sen sijaan, että yrittäisi aktiivisesti löytää elämäänsä lisää ihmisiä, joiden kanssa jutella kaikenlaisista merkityksettömistä asioista. Se voi olla yksi lisäsyy naissuhteiden pintapuolisuuteenkin; mies ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella yhdenkään puoliteholla käyvän bimbon juttuja pidempään kuin on pakko, vaikka voi näitä mieluusti sänkyynsä kallistaakin.
 |  |  |
187 cm - 80 kg - blue eyes - dirty blonde
Jos Micah psyykkisesti ja emotionaalisesti onkin hiukan epävakaa, fyysisesti hänen voi kuvailla olevan varsin kovassa kunnossa. Hän ei ole se kerhon isoin kaveri – veljellekin ollaan aina oltu vähän kateellisia siitä, että se sai ne muutamat ylimääräiset sentit jotka hänen 187 senttisesti varrestaan jäivät puuttumaan –, mutta se mikä hävitään massassa otetaan takaisin treenaamalla. Urheilullisen nuoruuden jälkeen hyvää peruskuntoa on ollut helppo pitää yllä myös aikuisiällä, eikä Micah ole sitä tyyppiä, joka antaisi kerholla kaljoittelun ja epäterveellisen ruokavalion näkyä vartalossaan. Hyvä kunto ja lihasmassa ovat paitsi avuksi töissä ja kerhon bisneksissä, myös ehdottomasti etu naisten kaatamisessa, joten avuista halutaan pitää kiinni. Mies viihtyy hyvin niin kuntosalilla kuin nyrkkeilykehässäkin, mutta mikään himobodaaja hän ei sentään ole. Elämäntavan vaihtelevuuden vuoksi treenaamaan ehditään yleensä pari kertaa viikossa, mikä onneksi riittää tärkeimpään eli kompensoimaan hyvin heikosti terveyssuosituksia vastaavat ruokailutottumukset.
Micah on komea, muttei sillä tavalla, että näyttäisi suoraan satukirjan sivuilta repäistyltä. Miehen leukaa peittää yleensä ainakin muutaman päivän sänki, eikä hän harrasta likaisenvaaleiden hiustensa orjallista puunaamista. Parturissa käydään kun sinne ehditään ja kuontaloon saatetaan sukaista jotain muotoilutuotteita, jos siihen on aikaa. Hygieniastaan Micah kyllä huolehtii tarkasti, muttei ole oikein manikyyrissä tai kasvohoidoissa käyvää sorttia. Unenpuute pääsee vähän turhan usein heijastumaan sinisistä silmistä punoituksena ja tummina varjoina niiden alla. Kuten kaikilla muillakin MC:n täysivaltaisilla jäsenillä, myös Micahilla on selkänahkaansa tatuoituna kerhon logo, se sama, jota hän kantaa myös liivissään. Muuta mustetta ei tähän mennessä olla vielä otettu, mutta syy on enemmän kosmeettinen kuin periaatteellinen: kerhon leimat kannetaan ylpeydellä, mutta muuten tatuoinnit eivät kuulu miehen omaan henkilökohtaiseen tyyliin. Sama pätee myös lävistyksiin, joita Micahin ihosta ei löydy ainoatakaan.
Tyylillisesti Micahia voi pitää hyvin perinteisenä miehenä: hän arvostaa käytännöllisyyttä koreilun yli, eikä mielellään pue ylleen vaatekappaleita, jotka rajoittavat hänen liikkumistaan liiaksi. Miehen kenties tyypillisin asukokonaisuus koostuu tummista farkuista, v-aukkoisesta paidasta ja helposti jalkaan kiskottavista buutseista. Myös farkkupaidat muodostavan osan hänen vaatekkaappinsa käytetyimpien vaatekappaleiden osastosta. Hänen uskollisin vaatekappaleensa on yksinkertainen musta nahkatakki, jota pidetään melkein aina siviilissä ollessa. Kerhon kanssa liikkuessa päällä on luonnollisesti Sons of Mayhemin merkeillä varustettu liivi, kuten kaikilla kerhoveljilläkin. Säästä riippuen liivin alle heitetään joko takki tai musta huppari, vain kesähelteillä tyydytään pelkkään t-paitaan.
KUVISSA LUKE MITCHELL