member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 2, 2018 19:04:23 GMT 2
Post by moa on Jul 2, 2018 19:04:23 GMT 2
Sunday, June 3rd, 2018 - 9.30 AM
Micah’s 1bdr apartment @ Queens Micah & Beau Norwood
Koska Micah oli viettänyt edellisen illan töiden eikä huvin merkeissä ja selvinnyt velvollisuuksiltaan ihan kohtuuaikaisin kotiin, hänen olisi pitänyt olla helppo päästä sunnuntaina ylös jo paljon aiemmin kuin sitten loppujenlopuksi pääsi. Aamun venymisestä syytettiin lähinnä Beauta, joka oli raivostuttavuudellaan aiheuttanut sen, ettei Micah ollut todellakaan ollut kotiin saapuessaan valmis nukkumaan, vaan oli istunut nelisen tuntia sohvalla tuijottamassa urheilukanavaa. Ja ehkä vähän miettimässä, mikä sitä hänen ah-niin-täydellistä-elämää elävää veljeään oikein oli rieponut. Micahille oli jäänyt illan skismasta muistoksi haljennut silmäkulma ja haavan ympärille oli yön aikana noussut ihan mukavan kokoinen mustelma. Normaalisti sellainen ei häntä vaivannut, mutta kieltämättä otti egon päälle, että Beau oli niin humalassa onnistunut huitaisemaan sopivassa kulmassa saadakseen sellaista aikaan. Ei sen olisi pitänyt olla edes mahdollista, tyyppihän oli hädintuskin pysynyt jaloillaan eikä sen olisi pitänyt ollenkaan pystyä tähtäämään. Moukantuurista siinä taisikin enimmäkseen ollan kyse. Samaa tuuria oli ehkä sekin, että Micah oli juuri kaatamassa aamukahvia itselleen, kun asunnon ovelta kuului koputus – ovikello oli ollut rikki siitä asti kun hän oli muuttanut sinne, mutta sitä ei oltu saatu korjautettua eikä asiasta kiinnostuttua niin paljon, että se oltaisi korjattu itse. Eipä se asunto niin iso ollut, etteikö siellä olisi pelkkään koputukseenkin havahtunut. Nytkin kahvipannu työnnettiin takaisin levylle, eikä tarvittu ihan hirveän montaa askelta että oltiin päästy keittiöstä ulko-ovelle. Tottuneesti Micah vilkaisi eteisen pöydälle lehtipinon alle jäänyttä asettaan, muttei sentään tarttunut siihen vaan katsoi ensin ovisilmästä. Se oli joko kerhoelämä tai vankila joka teki varovaiseksi, mutta tällä kertaa ovisilmän takaa paljastuivat sen verran tutut kasvot, ettei niitä kannattaisi vaivautua osoittelemaan yhtään millään. Micah avasi ensin oven turvaketjun ja naksautti sitten lukon auki. ”Look who it is” hän tokaisi rapussa seisovalle veljelleen, joka eilisillalta tutusta asustuksesta päätellen oli edelleen samalla reissullaan. Samaa tarinaa oli kyllä kertonut se puhelinsoittokin, jonka Micah oli veljensä armaalta tyttöystävältä saanut. Ilmeisesti sitä oli huolestuttanut, kun miestä ei kuulunut kotiin, mikä oli varmaan niillä kohtuullisen harvinainen yhtälö. ”Did you walk? If you’d called I could have brought you the keys”, Micah totesi päästäessään kuitenkin veljensä muitta mutkitta sisään. Se näytti paremmalta ja huomattavasti selvemmältä kuin 12 tuntia aiemmin. Hän ei asunut kovin kaukana kerholta, joten ei kai lopulta ollut Beaulta mikään elämää suurempi ponnistus raahautua ensin hänen kämpilleen ja sitten takaisin korjaamolle hakemaan autonsa. Käveleminen saattoi tehdä hyvääkin. Micah ei jäänyt pönöttämään siihen eteiseen vaan lähti kävelemään takaisin keittiötä kohti, vaikka sellainen intiimi vastatusten nököttäminen olisi kai jonkun mielestä voinutkin käydä laadukkaasta veljesten välisestä ajasta. ”Coffee?” hän huikkasi olkansa yli mennessään ja olikin pian päässyt takaisin oman kuppinsa luokse ja vetänyt kaapista esiin toisen veljeään varten. ”So you slept at the club then?”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 2, 2018 19:33:20 GMT 2
Post by autopilot on Jul 2, 2018 19:33:20 GMT 2
Moni muu olisi ollut onnellinen, jos olisi aamulla saanut kaikessa rauhassa herätä sellaisen ihmisen vierestä, josta syvästi välitti. Beau ei ollut. Hänellä oli kestänyt ihan liian pitkään edes orientoitua todellisuuteen ja hahmottaa, että kuka siinä oli ja miksi, ja lopulta ymmärrystä oli seurannut lähinnä morkkis ja armottomasti nakuttava omatunto. Oli hän tuntenut sen saman omantunnon piston aiemminkin, kun oli maannut siinä samassa sängyssä sama brunette vieressään, mutta ei ihan tässä mittakaavassa. Orastava krapulakin saattoi pahentaa asiaa, mutta henkinen olo veti kyllä melkein vertoja sille fyysiselle kärsimykselle. Ehkä sen takia Beau kantoi Evelle aamukahvia sänkyyn, eikä kehdannut edes saman tien lähteä mihinkään.
Illan yksityiskohdat olivat osittain hämärän peitossa, mutta mies oli hyvin tietoinen siitä, miksi toinen poskipää oli turvoksissa ja mustunut. Sekin tuli selväksi, ettei Even kanssa oltu onnistuttu puhumaan mitään selväksi. Se oli kai tavallaan helpotus, koska ainakaan Beau ei ollut päässyt lupailemaan mitään kihlasormuksia ja vakuuttamaan että kaikki järjestyisi kyllä, mutta toisaalta käsissä oli edelleen ihan sama sotku kun aiemminkin. Ehkä pahempikin - jälkipyykki oli vaikeaa. Tänä aamuna sitä ei kuitenkaan lähdetty ratkomaan. Beau ei juossut sieltä kerhotalolta ulos, ihan vain koska ei kehdannut, mutta ei hän sinne asumaankaan jäänyt. Omaan elämään palaaminen ahdisti, mutta sillä ei ollut väliä. Hän tiesi paremmin kun hyvin, että pitäisi hakea ne avaimet ja mennä kotiin. Siellä olisi lisää sitä samaa jälkipyykkiä, eikä sitä voisi edes vältellä.
Vaikka vastuun välttelyn nimissä Beau olisi varmasti pystynyt vaikka millaisiin urheilusuorituksiin, hän ei kävellyt Micahin luokse. Korjaamolta oli ihan liian helppoa vain lainata fiksattavaksi tuotua autoa ja säästää itsensä siltä lyhyeltäkin reippailulta, joten ei hän voinut kuin antaa periksi houkutuksen edessä. Pelkkä oikeaan rappuun käveleminen ja oikealle ovelle selviytyminen oli ihan tarpeeksi rankkaa, joten se todettiin hyväksi valinnaksi. “Shocker”, Beau kommentoi veljelle sitä ilmestymistään. Se pohti logistiikkaa ja selvästi oletti, että hän oli reippaampi kun oikeasti oli. Ihan kun hän olisi ikinä vapaaehtoisesti harrastanut mitään urheiluun etäisesti viittaavaakaan. “Nah. I borrowed someone’s truck”, hän myönsi ja asteli sisälle asuntoon heti, kun Micah näytti sille vihreää valoa. Sen silmäkulman perusteella se olisi voinut myös olla näyttämättä, mutta ei se onneksi vaikuttanut kovin katkeralta.
Beau olisi voinut vain napata avaimet ja häipyä, mutta ei hän sitä tehnyt. Hän halusi ensinnäkin pelata aikaa ja vältellä kotiinpaluuta vielä hetken, toisekseen kaipasi kipeästi suihkua. Ei vain siksi, että olo oli mitä oli, vaan myös siksi, että olisi voinut vannoa edelleen haistavansa Even hajuveden. Ehkä se oli kuviteltua, ehkä ei, mutta ei kannattanut riskeerata. “God yes”, Beau heräsi ajatuksistaan heti, kun Micah tarjosi kahvia, eikä todellakaan pistänyt vastaan kun se toi kupin käteen. Hän seurasi sitä keittiöön, eli ei selvästi ollut ihan heti lähdössä mihinkään. “Can I use your shower?” Hän kysyi samalla, kun jo siemaisi siitä kupista aavistuksen epätoivoisen oloisena. Samalla Micah kuitenkin kysyi siitä missä hän oli nukkunut. Sille hymistiin vastaukseksi etäisesti myöntyvään sävyyn.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 2, 2018 20:04:07 GMT 2
Post by moa on Jul 2, 2018 20:04:07 GMT 2
Beaun tummuneen poskipään näkeminen sai Micahissa aikaan epämääräisen tyytyväisyyden tunteen, jonka ansiosta koko siihen turpaanlyömisasiaan ei varmaan tartuttukaan, vaikka joku toinen olisi voinut ärsyyntyä nähdessään heti aamusta ovensa takana saman tyypin, joka oli edellisenä iltana iskenyt häntä nyrkillä. Lieventävä asianhaara saattoi olla myös se, että he olivat kuitenkin veljeksiä, eikä tämä ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun jompikumpi löisi toiselta silmän mustaksi. Sellainen välienselvittely nyt vain kuului heidän veljessuhteeseensa, olkoonkin että se oli harvemmin Beau joka pääsi sillä tavalla yllättämään ilman, että Micah oli oikeasti tehnyt mitään väärää. Jos Beau löi häntä, sillä oli yleensä joku aika helvetin hyvä syy reaktioonsa, Micahilla itsellään saattoi mennä hermo vähän vähemmästäkin. Siksi kai oli aika helppo antaa tällaiset anteeksikin.
”Of course you did, what was I thinking”, Micah totesi laiskasti, kun toinen myönsi lainanneensa jonkun autoa. Olikin varmaan ollut aika optimistista ajatella, että Beau olisi vapaaehtoisesti käyttänyt aikaansa paikasta toiseen kävelemiseen; se ei ollut koskaan ollut heidän perheestään se liikunnallinen ja krapula varmaan laimensi lenkkeilyhaluja entisestään. Kahvi sille kuitenkin kiitollisesta äänensävystä ja jumalapuheista päätellen kelpasi. ”No need to call me god, it’s my pleasure”, Micah heitti maailman typerimmän puujalkavitsin työntäessään kupin veljelleen. Omaan kuppiin sekoitettiin lusikallinen sokeria ja istuuduttiin sitten rennosti keittiön pöydän ääreen. Beau kysyi suihkusta ja mumisi aika epämääräisesti – mutta riittävän selvästi jotta ääntelyn saattoi tulkita myöntäväksi – hänen kysymykseensä yöpaikastaan. ”Sure”, Micah lupasi auliisti, mutta tarkkaili nyt velipoikaansa astetta tarkkaavaisemmin. Hän hörppäsi kahviaan ihan muina miehinä. ”Was the couch that filthy?” hän kysyikin seuraavaksi laskelmoivasti. Micah ei oikeasti uskonut sen nukkuneen sohvalla, ei kun se näytti noin… syylliseltä. Syyllinen oli ainut sana millä sitä sen olemusta saattoi kuvailla, katuvakin saattoi osua aika lähelle. ”You’re fucking that Eve-girl, aren’t you?” Se onnistuttiin heittämään hyvin varmaan äänensävyyn, vaikka oikeasti kyseessä oli tietenkin vain arvaus. ”It’s written all over your face brother dearest”, mies jatkoi sitten virnistäen ja nojasi itsevarmasti tuolinsa selkänojaa vasten. Hän oli varma, että Beau kertoisi asioistaan varmemmin jos sen antaisi uskoa että hän tiesi niistä jo, ei se kuitenkaan itsenäisesti mitään tunnustaisi, oli sillä tavalla tylsä ja liian yksityinen.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 2, 2018 20:35:51 GMT 2
Post by autopilot on Jul 2, 2018 20:35:51 GMT 2
Beau oli kahvista tarpeeksi kiitollinen, että saattoi jättää Micahin typerät kommentit omaan arvoonsa. Se olisi myös voinut vain iskeä hänelle ne avaimet käteen ja käännyttää heti ovelta, mutta ei niin tehnyt, joten ansaitsi varmaan kiitollisuutta ennemmin kun suunsoittoa. Ei se kommentoinut mitenkään mustelmia tai sitä Beaun ehkä aavistuksen kärsinyttä olemustakaan, mikä oli vielä parempi. Hän mumisi sille jotain päänsärystä, kun lysähti kahvikuppinsa kanssa istumaan saman pöydän ääreen. Ihan kun sitä olisi tarvinnut edes erikseen mainita.
Sitä tuskin kukaan oli uskonut, että siinä vain istuttaisiin hiljaa, mutta Micahin keskustelunavaus tuli silti yllätyksenä. “What?” Beau katsahti sitä sen sohvakysymyksen myötä eikä tuntunut yhtään tajuavan, mihin se edes viittasi. Reaktio oli paljonpuhuva, mutta tuskin oli se, miksi Micah kysyi mitä kysyi. Tai totesi - toteamus se oli, eikä kysymys, vaikka se sellaiseksi oltiinkin maalattu. Beau ei tiennyt mistä ja miksi se tiesi, eikä välttämättä halunnutkaan tietää, ettei joutuisi kantamaan syyllisyyttä siitäkin. Eivät he olleet ehkä olleet niin hienovaraisia, kun olisivat halunneet esittää. Eve oli hengannut hänen ja Austininkin kanssa ihan julkisesti - se oli aika helvetin kaukana salailusta, joten ei varmaan pitäisi olla yllättynyt.
Beau tuijotti Micahia hetken laskelmoivaan sävyyn yrittäen selvittää esittikö se varmaa vai ei, kunnes se väitti, että näki sen hänen kasvoiltaan. Sitä ei jaksettu kyseenalaistaa, ja oikeassahan se oli. Siinäkin, ettei Beau takuulla olisi tunnustanut mitään itse. Oli kuitenkin eri asia, jos tieto oli jo levinnyt, ja se pitäisi vain vahvistaa. Hän ei näyttänyt tippaakaan iloiselta sen aiheen takia, vaan ennemmin täysin lannistuneelta. “Yeah. Maybe”, hän sitten sanoi välttelevään sävyyn ja katsellen ihan muualle kun veljeen päinkään. “I fucked up”, hän tiedotti perään, ihan vain ettei kukaan vahingossakaan pitäisi sitä positiivisena asiana. Sitä vain vahvisti se, että kahvi työnnettiin sivuun ja kasvot haudattiin käsiin.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 11:09:04 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 11:09:04 GMT 2
Se sohvakommentti nyt oli ollut puhdasta kalastelua, mutta ajoi kyllä täysin asiansa. Beau meni siitä silminnähden hämilleen, ei oikein osannut hahmottaa mitä siltä oli juuri kysytty, mutta tuntui kuitenkin ymmärtävän, että jotain Micah vihjaili. Seuraavan kysymyksen kanssa voitiin olla jo paljon suorempia ja viimeistään se naaman kommentointi kantoi hedelmää. Beau osasi joskus olla niin viaton, että sen katselemisesta tuli melkein huonovointiseksi. Micahin kasvoille levisi itsetyytyväinen ilme, kun veli lopulta teki jonkin tunnustuksenomaisen eleen, vaikkakin oli vähän vaikea olla iloinen sen puolesta, kun se itse käyttäytyi kuin olisi tehnyt elämänsä virheen. Sitä sen asennetta Micahin oli vaikea ymmärtää. ”How so? What’s the big deal? Everyone fucks sweetbutts, if someone tells you they don’t, they’re lying. Eve’s got nice ass, I’m glad you’re tapping that”, Micah heittikin sille varsin huolettomaan sävyyn ja hörppäsi kahviaan. Hän ei ihan totta uskonut, että yksikään kerholainen oli kumppaneilleen orjallisen uskollinen, asioita nyt ei vain hoidettu siellä niin.
Vaikka veljen uudelleen kukkaanpuhjennutta seksiviettiä olisi pitänyt miten iloisena uutisena, oli sen käsiin haudattuja kasvoja ja lysähtäneitä olkapäitä melkein vaikea katsella. ”If you’re crying over this I’m going to punch your stupid face”, nuorempi uhkasi hampaitaan kiristellen, mutta työnsi sitten kahvikuppinsa pöydälle ja nojautui lähemmäs. Se oli sellainen veljellinen ja kai jotenkin lohduttava ele, mitä harvoin harrastettiin mutta jotenkin tuntui, että Beau tarvitsi nyt moraalista tukea enemmän kuin onnitteluja. ”Bro, it’s just sex, right? You don’t have to crucify yourself over it”, hän huokaisi ja haroi hiuksiaan, kun ei oikein tiennyt miten sen tunnontuskiin olisi pitänyt suhtautua. Hän ei niitä juurikaan harrastanut, joten kenttä oli siinä mielessä tuntematon. ”Nina doesn’t know so who cares? If all you want is to continue your houseplay with her you have it all covered”, mies koittikin järkeillä jotenkin mukavaan äänensävyyn. ”Even though that didn’t seem to be going that well yesterday, some legal stuff again?” Sitä oli melkein pakko kysyä, koska kieltämättä Beaun edellisiltainen käytös tuntui edelleen melkoiselta mysteeriltä. Sen elämä ylipäätään oli omituinen hermokimppu, jota Micah ei useimmiten ymmärtänyt.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 11:34:23 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 11:34:23 GMT 2
Kaikki muut tekivät paljon muitakin sellaisia asioita, jotka Beau näki hyvin kyseenalaisena. Se, että kaikki muut pettivät, ei tarkoittanut että hän haluaisi niin tehdä tai että se olisi millään muotoa hyväksyttävää. Ja se, että ‘everyone fucks sweetbutts’, sai hänet yleensä vain välttelemään niitä naisia ihan täysin. Selvästi sitä samaa linjaa olisi pitänyt sitkeästi jatkaa, koska nyt käsissä oli vain ongelmia. Micahia katsottiin pitkään ja äärettömän tympääntyneenä, kun se kuulosti jotenkin suhteettoman kannustavalta ja positiiviselta ja vakuutteli, että tämä oli kaikki ihan normaalia ja kaikki sitä harrastivat. “You’ve been here for too long”, hän totesi sille ja pudisti päätään. Ele sai silmien takana jyskyttämään.
Se tilanne tuntui vielä tavallistakin pahemmalta, kun olo oli mitä oli. Päänsärky ei auttanut ajattelemaan selvästi ja yleinen kuvotus sai kaiken tuntumaan tuhat kertaa raskaammalta. Kärsi hän oikeista tunnontuskistakin, mutta helpompi oli syyttää siitä kriisistä ihan oikeaa, fyysistä pahaa oloa. “My fucking head hurts, jerk”, Beau siis perusteli Micahillekin, kun se lupasi lyödä häntä jos hän itkisi niiden sydänsurujensa takia. Perään se kai jatkoi lohduttamisyritystään ja selitti, miten seksi ei merkannut mitään, Ninakaan ei tiennyt mitään ja ei ollut mitään syytä, miksei hän voisi palata jatkamaan kotileikkejään. Ongelma oli kai lähinnä se, ettei hän oikeastaan halunnut niin tehdä.
“We’re not playing house. That’s not how it works”, miehen oli pakko selventää. Oikeaa elämää se oli, ikävä kyllä - kun joku menisi pieleen, se oikeasti vaikuttaisi moneen ihmiseen. Hän korjasi vähän ryhtiään ja poimi taas kahvikupin käteensä, mutta lähinnä saadakseen jotain muuta tekemistä. Micah kysyi lakiongelmista perään, eikä Beau rehellisesti sanottuna ollut ihan varma, että mitä oli sille asiasta kertonut, tai miksi oli ylipäätään avannut suunsa koko aiheesta. “She wants to sue the ex”, hän kuitenkin vastasi, koska siitä oli helpompi puhua kun siitä, miten oli ok maata ympäriinsä ja kenen kanssa tahansa, oli suhteessa tai ei. Äänensävystä tuli selväksi, ettei hän ollut siitä ihan samaa mieltä. “The lawyer wants like 400 bucks an hour. Should’ve gone to law school, you know, and we'd never have to worry about money ever again.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 12:00:13 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 12:00:13 GMT 2
Beau ei suostunut selittämään, mikä siitä tilanteesta teki niin helvetin hirveän, joten Micah vain oletti ongelman liittyvän johonkin sellaiseen moraalikäsitykseen, jota he eivät jakaneet. Sitä kai veli ajoi takaa sanoessaan, että hän oli ollut siellä liian kauan, mutta Micah ei jaksanut ottaa siitä itseensä. Totuus oli, että sweetbuttit hengasivat kerholla tehdäkseen heidän olonsa hyväksi, ollakseen heille mieliksi ja aika harvalla miehellä oli riittävästi itsehillintää sellaisesta kieltäytymiseen – Micahin mielestä ei tarvinnut ollakaan. Kyllä sen ihan varmasti tiesi jokainen old ladykin, jos ei ollut ihan täysi idiootti. ”What are you doing then, enlighten me”, Micah pyysi, kun Beau väitti, etteivät ne leikkineet kotia, kuten hän väitti. ”Beacause to me it looks like you’re taking care of her and her child and getting in return something that makes you wanna fuck other women. Doesn’t sound fair to me.”
Exän oikeuteen haastaminen ei kuulostanut yhtään vähemmän siltä, millaiseksi Micah oli juuri veljensä elämää kuvaillut. Helvetisti velvollisuuksia ja vaatimuksia, eikä selvästi tarpeeksi hupia.”Yeah well, if you went to law school I figure you wouldn’t be in this situation in the first place”, hän totesi kuivakasti mutta virnisti sitten pienesti perään. ”Or maybe you would, I don’t know. Maybe you would be the great benefactor lawyer wanting to save Nina Devlin from her poor life choices”, sille kuittailtiin ja puisteltiin päätä huvittuneena. Pienen mietintätauon aikana vilkaistiin ulos ikkunasta ja juotiin taas huikka kahvia. Tähän astinen keskustelu ei ollut antanut hänelle oikein minkäänlaista yleiskuvaa siitä, mitä veljen elämässä oikein oli meneillään. Selväksi oli tullut, että Nina yritti hukuttaa sen oikeuskuluihin jostain arvatenkin triviaalista syystä ja että Beau poti huonoa omaatuntoa siitä, että petti tyttöystäväänsä. Se oli aika kaukana siitä onnellisesta perhe-elämästä, jonka kuvaa pariskunta aina maalaili, kun niitä jossain näki. ”So what’s really going on here? How did this happen?” Micah kysyi laskiessaan kupin taas pöydälle. ”You and Nina, Eve, all that. Even if I am kinda happy you’re finally detaching yourself from that monogamy bullshit, I gotta say this doesn’t sound like you.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 12:23:33 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 12:23:33 GMT 2
Micahilla saattoi olla pointti, kun se tiivisti sen tilanteen, mutta kieltämättä se sai Beaun elämän kuulostamaan loputtoman surkealta ja tylsältä. Ei se sitä koko ajan ollut, vaikka nyt ehkä siltä tuntuikin. Sille oli kuitenkin syy, miksi hän oli siihen tilanteeseen ylipäätään hakeutunut, ja yleensä hän oli kaikkeen ihan suhteellisen tyytyväinen. Tai ainakin se voitti sen vaihtoehdon, että olisi vain ollut yksin. “That’s what you do for family”, hän tiivisti sen tilanteen, “it can’t be all fun and games all the time.” Nina oli perhettä, ja niin oli Austinkin - oli se sitten hänen lapsensa tai ei. Ei niille voitu enää tässä vaiheessa kääntää selkää siksi, ettei enää huvittanutkaan. Aikuisena oli velvollisuuksia, eikä sille voinut mitään.
Beau oli melko varma että olisi kuollut tylsyyteen oikeustieteellisessä, mutta kieltämättä ajatus oli nyt ihan houkutteleva. Ei hänelle nyt vain kukaan maksanut montaa sataa dollaria tunnissa vain paikalle ilmestymisestä. “I could have a big house somewhere. With a pool. 90 inch tv”, Beau haaveili ääneen, “and a Lambo.” Hän näki jo sielunsa silmin ison rivin luksusautojakin seisomassa kivetetyllä etupihalla. Se oli aika kaukana siitä omasta todellisuudesta, ikävä kyllä. Beau oli melko varma, että hänen olisi kuulunut syntyä rikkaaksi ja hyväosaiseksi, mutta joku oli vain sekoittanut paperit ja asiat olivat menneet pieleen.
Jostain syystä veljeä ei kiinnostanut pohtia unelmaelämän yksityskohtia, vaan se halusi yksityiskohtia ja tietoa. Totesi se senkin, ettei tämä kuulostanut yhtään häneltä. “Why’s anything really happen”, Beau totesi vähän välttelevästi ja siemaisi kahviaan. “I dunno, man. It just did. And I’m not detaching myself from this monogamy bullshit. She, Eve’s, just.. I felt really bad for her, alright.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 12:48:14 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 12:48:14 GMT 2
”You’re starting to sound a lot like dad”, Micah sanoi latteasti, eikä se hänen sanomanaan ollut mikään kehu. Beau saattaisi sen sellaisena ottaakin, kun sen välit perheeseen olivat pysyneet kaikesta huolimatta paljon parempina kuin hänet. Micahista sellainen paskanjauhanta asioiden tekemisestä perheen hyväksi, jos niitä sitten kuitenkin petti salaa tuntui vähän liian tutulta. Hän ei välittänyt vähääkään Beaun ja sen tyttöystävän parisuhteesta, mutta jos veli alkaisi perustella pettämisiään sillä, että teki senkin vain pitääkseen perheensä koossa, sitä Micah ei jaksaisi kuunnella.
Ne isosta talosta, uima-altaasta, valtavasta televisiosta ja kalliista autosta haaveilut ohitettiin lähinnä tuhahtamalla hyväntahtoisesti. Beaussa oli se vikana, että se ei varmaan oikeasti erottanut niitä haaveita todellisuudesta: välillä tuntui että se edelleen ajatteli, että sille oli olemassa joku toinen elämä jossain muualla. Micahilla sellaisia harhaluuloja ei ollut ja siksi hän ei ollutkaan niin helvetin onneton ja todellisuuspakoinen elämänsä suhteen.
Beau ei tuntunut erityisen halukkaalta puimaan elämänvalintojaan, mutta ikävä kyllä Micah ei aikonut päästää sitä ihan niin helpolla. Kun se selitti jotain käsittämätöntä siitä, miten oli säälinyt sitä tyttöä, Micah yskähti ja nosti toisen kätensä ilmaan ikään kuin hiljentääkseen sen. ”You’re fucking her because you felt sorry for her?” hän kysyi ja katsoi veljeään epäuskoisesti. ”How very noble of you”, mies lisäsi ja rypisti kulmiaan. ”Is the sex so magical it just instantly makes her feel better about her life or what? You giving her something no one else can?” Tuntui melkein mahdottomalta yrittää saada Beausta jotain irti tämän asian tiimoilta, mutta mitä syvemmälle siihen mentiin, sitä vähemmän se tuntui käyvän järkeen. Vielä vähemmän kuin pettäjänä Micah oli petänyt veljeään ihmisenä, joka panisi ketään säälistä. ”I don’t know man, sounds like there’s more to it than that. Do you like her or something?” Micah kysyikin lopuksi ja tarkkaili nyt toisen ilmettä intensiivisesti. Jos Beau jotain oli, niin sarjamonogamiaan taipuvainen ja se miten se tästä asiasta puhui sai Micahin epäilemään, että sen oli vaikea suhtautua tekemisiinsä pelkkänä seksinä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 13:07:29 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 13:07:29 GMT 2
Ihmiseksi, jonka mielestä pettäminen oli normaalia ja odotettavaa, Micah oli suhteettoman katkera siitä, mitä isä oli tai ei ollut tehnyt. Toisaalta ihmiseksi, jonka mielestä pettäminen oli aina väärin, Beau oli aina ollut sen tilanteen kanssa vähän turhan ok. Hän oli aina tullut isänsä kanssa erinomaisesti toimeen, eikä se ollut muuttunut, vaikka se oli virheitä tehnytkin. Se oli pohjimmiltaan sellainen hyvä, vanhanaikainen family man, eikä siinä ollut mitään vikaa. Veli näki asian toisin, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Se tuntui aina olevan eri mieltä kaikesta, sai nytkin isältä kuulostamisen tuntumaan lähinnä loukkaukselta. “Yeah. Maybe”, miehen oli kyllä pakko itsekin myöntää.
Jos ei olisi jaksanut elätellä kuvitelmia jostain toisesta, paremmasta elämästä, olisi varmaan seonnut. Beaun oli mahdoton oikeasti ymmärtää, että kaikki saattoi olla juuri tässä, eikä kukaan enää ikinä etenisi mihinkään. Jos se olisi totta, voisi varmaan yhtä hyvin saman tien ajaa rekan eteen, eikä siihen oltu vielä ihan valmiita. Kai Evenkin kanssa oleminen tavallaan vain pohjimmiltaan tarjosi mahdollisuuden elää hetken jossain muussa todellisuudessa, vaikka ei sekään ollut ihan sitä mitä hän halusi. Todellisuuden pakoilua yhtä lailla kaikki. Jos ei hetkittäisiä hiljaisia kausia laskettu, sujuivat asiat Ninan kanssa edelleen sillä osastolla sen verran hyvin, ettei mitään varsinaista tarvetta ollut hakea mitään muualta.
Micahista se säälialoitus koko kriisille oli hauska, mutta Beauta ei naurattanut. Hän ei olisi ikinä ryhtynyt Even kanssa mihinkään, jos ei olisi säälinyt sitä sen syntymäpäiväsuunnitelmien puutteen vuoksi ja erehtynyt samalla vahingossa näkemään sen oikeana ihmisenä. “Ha ha”, mies pyöritteli veljelle silmiään sen typerien kommenttien myötä, “I wasn’t gonna sleep with her. It’s just, she was alone on her birthday and.. It’s fucking stupid is what it is.” Ei hän olisi pettänyt ja maannut kenenkään kanssa vain siksi, että sattui siltä hetken tuntumaan, siinä Micah oli oikeassa. Se kysyi suoraa ja hän kohautti sille harteitaan. “I’m not getting into that whole mess”, Beau päätti, vaikka oli jo sotkeutunut, “I got Nina. It’s fine.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 13:37:40 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 13:37:40 GMT 2
Micah pyöritteli hajamielisesti kahvikuppia kädessään, kun Beau alkoi perustella hänelle tekemisiään. Kuulosti kieltämättä ihan Beaun tyyliseltä tuntea huonoa omaatuntoa jonkun toisen epäonnesta, mutta Micah ei silti ihan ymmärtänyt, miten siitä tilanteesta oli päädytty tähän. Hän ei tiennyt, koska Eve oli täyttänyt vuosia, mutta Beaun puheet kuulostivat siltä kuin tätä olisi jatkunut pidempääkin. Myös niiden eilinen kanssakäyminen oli vaikuttanut siltä, että ne tunsivat toisensa paremmin kuin yhden panon verran, joten Micah antoi itselleen luvan olettaa, että kyseessä oli jokin pidempiaikainen järjestely. ”Okay, I get that. You wanted to be nice to her and then things just happened”, Micah myötäili. Kukapa ei olisi joskus päätynyt tekemään tempun jos toisenkin jostain vähäpätöisestä sentimentaalisesta syystä, ei hänenkään omatuntonsa ollut siltä osin aivan puhdas.
Se tunnepuoli näyttikin sitten tuottavan enemmän hankaluuksia ja Micah huomasi heti, ettei Beau suoraan kieltänyt pitävänsä Evestä. ”Do you want Nina though or is it just easier and fine?” hän kysyi ihan rehellisen kiinnostuneesti, ei mitenkään vittuilevaan tai edes vihjailevaan sävyyn. ”I’m just trying to understand what you’re doing here”, mies lisäsi sitten perään ennen kuin veli ehtisi vetää siitä herneen nenäänsä. ”Like.. I just want you to be happy, you know that.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 13:54:21 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 13:54:21 GMT 2
Olisi voinut luulla, että ihmisille oli ihan normaalia olla toisilleen mukavia, mutta Micah sai Beaun käytöksen kuulostamaan lähinnä hyvin poikkeukselliselta. Ihan kun hän olisi tässä se outo, kun ei halunnut kohdella ketään kuin roskaa, eikä halunnut nähdä kenenkään olevan onneton. “Exactly. It's just common courtesy”, Beau vahvisti ja mieli olisi tehnyt lisätä, että ‘so it’s not really my fault’, mutta olihan se hänen vikansa. Eve ei ollut edes tehnyt tai vaatinut mitään, vaan ihan itse hän oli kutsunut itsensä sen elämään ja päättänyt, että tässä oli tyyppi johon hän halusi tutustua. Luoja ties miksi.
Mitä enemmän naisen kanssa vietti aikaa, sitä selvemmäksi tuli, että se oli yhtä väärin kohdeltua ihmisrauniota - ja sitä vaikeampi hänen oli ilmeisesti jättää leikki kesken ja esittää, ettei kiinnostanut tai ettei hän välittänyt. Siinä oli pakko olla takana joku täysin sairas tarve pelastaa kaikki ihmiskohtalot, vaikka selkeästi hän ei pystynyt pelastamaan edes itseään. Hän olisi ehkä mennyt käymään psykologilla, jos avautuminen ei olisi varmaan ennätysajassa johtanut menolippuun valtion laitokseen.
Mitä tuli Ninaan, se oli ihan yhtä vaikeaa. Micahin kysymys oli ihan liian yksinkertaistettu, koska ei tässä ollut paljonkaan väliä sillä, että kuka halusi mitäkin. Hän oli halunnut sen silloin, kun oli sen perään lähtenyt, ja sillä tiellä nyt oltiin. “You know her brother”, Beau muistutti Micahia, eikä vastannut siihen kysymykseen, että halusiko olla naisen kanssa vai ei. Ei hänellä edes ollut siihen mitään vahvoja mielipiteitä. Ennemmin se kai oli juuri sitä, että sen kanssa nyt vain oli helpointa olla. Eroaminen olisi ollut vaikeaa, kun oli yhteinen kämppä - ja Austin. Ja sen veljellä oli enemmän vaikutusvaltaa, kun hänellä ja Micahilla parhaana päivänä yhteensä, eikä se todellakaan hyppisi riemusta jos hän ottaisi ja dumppaisi sen siskon ja siskonpojan.
“Me too”, Beau puolestaan huokasi siihen, että Micah halusi vain ymmärtää mitä hän oli tekemässä. Se väitti perään, että halusi hänen vain olevan onnellinen, eikä hän sitä suoraa kyseenalaistanutkaan. Sillä vain oli usein erilainen käsitys siitä, mitä onnellisuus vaati ja mitä siihen kuului. "It is what it is", hän mumisi seuraavaksi kahvikupin takaa.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 14:27:36 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 14:27:36 GMT 2
Kävi nopeasti selväksi, ettei Beau halunnut vastata suoraan sen paremmin kysymyksiin tunteistaan Eveä kuin Ninaakaan kohtaan. Se kertoi tilanteesta – ja Beausta – aika paljon. ”Yes I do. Unfortunately”, Micah vastasi kuivasti ja katsoi veljeään paljonpuhuvasti. Oli ihan selvää, ettei hän ollut koskaan erityisemmin pitänyt Ninasta. Se oli hankala ja vaativa eikä yhtään hauska sillä tavalla kuin Micah halusi naisten olevan, jotta jaksoi niiden seuraa. Hän oli ilmaissut kantansa aiheesta mielestään melko selvästi silloin, kun Beau oli alkanut deittailla naista ja vielä uudelleen siinä vaiheessa, kun oli kuullut niiden muuttavan yhteen. Vankilasta käsin sille asialle oli ollut paha tehdä mitään, jostain syystä Beau ei ollut ottanut parisuhdeneuvoja vastaan rikoksesta tuomitulta ikisinkkuveljeltään, wonder why. ”I also remember telling you she was a bad idea from the day one. Dating insider’s sister… That’s just stupid”, mies totesi, eikä voinut olla näyttämättä sille ’I told you so’ -naamaa. Hän oli aina tullut Ninan isoveljen kanssa ihan hyvin juttuun, se oli sitä kastia jolle kerho oli yhtä kuin perhe. Valitettavasti siskostaan se osasi olla aika suojeleva, joten siitä olisi kenen tahansa järkevän yksilön luullut pysyvän kaukana. Beau tietenkin ajatteli päänsä sijaan ihan muilla elimillä, joten minkäs sille teki.
”So what happens now? Are you gonna end things with Eve and keep on going with Nina, work your ass off so she can hire someone to harass her ex and so on?” Micah kysyi noustessaan penkistään ja kävellessään hakemaan kahvipannun, jotta voisi kaataa itselleen ja Beaulle toiset kupilliset. Siinä puheenvuorossa tarjottu vaihtoehto olisi kai se decent thing to do, mutta Micahista se kuulosti lähinnä masentavalta. ”She called me when you didn’t come home yesterday, said you didn’t pick up your phone either”, mies totesi kaataessaan kuppeihin lisää täytettä ja käydessään sitten viemässä tyhjän kannun pois. ”I told her I needed your help with some club business and it took longer than expected so you crashed at my place and were sleeping. So. That’s what she thinks you did last night.” Sen selitettyään Micah istui takaisin täyden kuppinsa ääreen. ”She believed it too, so don’t say anything about crashing at the club house or we’ll both get our ass kicked by her.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 4, 2018 14:50:34 GMT 2
Post by autopilot on Jul 4, 2018 14:50:34 GMT 2
Jälkikäteen ajateltuna oli oikeasti aika typerää sekaantua insiderin siskoon, mutta mistä Beaun oli muka pitänyt tietää että hän voisi päätyä tähän tilanteeseen. He olisivat myös voinee olla onnellisesti yhdessä kuolemaan asti, jolloin se riski olisi ehdottomasti ollut sen arvoinen ja kaikki olisi ollut hyvin. Se oli oikeasti tuntunut mahdolliselta skenaariolta silloin, kun oltiin vasta tutustuttu ja rakastuttu suinpäin. Nyt se tuntui naiivilta. “You say a lot of things. It’s impossible to pay attention to all of ‘em”, Beau protestoi Micahille, koska ei todellakaan myöntäisi sen olevan oikeassa.
Veli heitti ilmoille sen kaikista järkevimmän suunnitelman ja sai sen kuulostamaan ihan älyttömän masentavalta. Beau tiesi ihan tarkalleen, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta ei se houkutellut tippaakaan. Ei hän varmaan ollut tilanteessa missä saattoi marista siitä, ette huvttanut, mutta marisi silti. “I dunno. I don’t really wanna”, hän myönsi ääneenkin, mutta hyvin hiljaa ja vasta kun Micah nousi ylös, eikä hänen tarvinnut katsoa suoraa sen suuntaan.
Mumistiin sille kiitoksetkin, kun se täytti kahvikupin. Olisi varmaan pitänyt kiitellä lisääkin, kun se kertoi valehdelleensa Ninalle, joka oli soitellut perään. “Phone’s busted”, Beau myönsi. Hän ei voinut olla vähän ärsyyntymättä siitä, että tyttöystävä oikeasti soitteli jo muillekin ihmisille, kun yritti häntä jäljittää. “She have a real reason to call?” Hän kysyi, vaikka ei siihen uskonutkaan, ja irvisti sitten siihen, ettei kertoisi yöpyneensä kerhotalolla. “Yeah wasn’t planning to. I don’t have a death wish.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 4, 2018 15:19:36 GMT 2
Post by moa on Jul 4, 2018 15:19:36 GMT 2
”Yeah well, maybe you should try”, Micah totesi ja pyöritteli silmiään Beaun protestille. Oli varmaan hyvä, että toinen kertoi mielipiteensä hänen tarjoamastaan järkisuunnitelmasta vasta silloin, kun ei joutunut näkemään hänen naamaansa, koska ’I told you so’ -ilme ei ainakaan hälvennyt hänen kasvoiltaan sen tunnustuksen myötä. Kai se oli siinä vaiheessa aika selvää, ettei Beau halunnut tehdä niin kuin oli järkevää. Selvästi se ei halunnut maksaa Ninan typeristä päähänpinttymistä eikä se halunnut lopettaa juttuaan Even kanssa, koska ilmeisesti se brunette oli onnistunut tunkeutumaan johonkin sen nahan alle. Mutta ei se näköjään osannut yhtään paremmin kertoa sitäkään, mitä sitten halusi tehdä.
”Should I even ask?” hän kysyi, kun Beau myönsi ettei kännykkä ollutkaan ihan toimintakunnossa. Jotenkin Micah oletti sen liittyvän tuon eiliseen kuntoon, mutta mistä sitä ikinä tiesi. ”Nah, I don’t think so? At least she didn’t say. Just that you didn’t show up and she hadn’t heard from you. ’Worried’ might be a word she used but I took her delivery more as ’annoyed’. Like she was just pissed that you didn’t come home or call or something, I don’t know what it is you relationship people do”, mies selitti ja sai sen tosiaankin kuulostamaan siltä, ettei todellakaan tiennyt mitä sellaiseen suhteeseen kuului. Ilmeisesti Beaun olisi pitänyt ilmoittaa naiselleen kaikista menoistaan, mutta miten se muka edes oli heidän elämäntyylillään mahdollista? Ei Micahilla ainakaan ollut aikaa raportoida kaikista menemisistään jollekulle.
Beau väitti, ettei sillä ollut kuolematoivetta, mihin Micah naurahti ilottomasti. ”Hard to believe sometimes”, hän kuittasi eikä voinut olla hymyilemättä veljelleen vinosti. Seurasi hetken hiljaisuus, kai siinä molemmat miettivät, mitkä Beaun vaihtoehdot tilanteessa oikeastaan olivat. Tai sitä Micah ainakin mietti, jostain kumman syystä veljen hyvinvointi nyt kumminkin kiinnosti häntä, vaikka monesti sen typerästä elämästä olisi mielellään sanouduttu ihan kokonaan irti. ”Chase is not gonna kill you if you break up with his sister. He’s gonna hurt you for sure, but killing a brother would mean losing his patch and he’s not gonna risk that. He knows your domestic shit isn’t his business”, Micah totesi ja kai sen olisi pitänyt käydä jonkinlaisesta lohdutuksesta. ”So I guess it depends on how much you don’t wanna break things up with Eve and how much pain you’re willing to take to be with her or whatever”, hän jatkoi ja kallisti päätään yrittäessään miettiä, mitä Beau olisi valmis tekemään typerien päähänpinttymiensä eteen. ”Or maybe you could just keep things as they are. I’m sure she’s not gonna go anywhere and Nina’s probably not gonna find out, so…” ehdotettiin sitten vielä sitä ilmeistä vaihtoehtoa, joka olisi luultavasti kaikkien kannalta huonoin pitkällä juoksulla, mutta helvetin helppo nykyhetkeä ajatellen.
|
|