It's just another lonely Sunday

”Olenko mä nyt ihan tyhmä, kun mä menin lupaamaan Treylle, että se voi tulla tänne? Me kuitenkin pärjättiin niin hyvin aiemminkin, kun Trey ei vielä tienny Lucyn syntymästä..” Elizabeth oli puhunut lauantai-iltana Kylelle ennen nukkumaan ryhtymistä. Trey oli niin jääräpäisesti tunkenut hänen luokseen ja ilmoittanut, ettei antaisi asioiden olla, jos ei saisi tutustua tyttäreensä, että Elizabeth ei sitten keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin luvata Treylle, että mies saisi tutustua Lucyyn. Nyt jälkeen päin Elizabethiä kadutti – entä jos Trey lähtisi kuvioista pois? Hän halusi, että Lucyn elämässä oli ihmisiä, jotka pysyivät läsnä ja eivät jättäisi tyttöä yksin, mutta Treystä Elizabeth ei osannut sanoa.. Hän halusi uskoa, että mies oli nyt tosissaan, mutta aiemmat epäilykset nousivat kerta toisensa jälkeen hänen mieleensä. ”Hei, Trey on kuitenkin Lucyn biologinen isä. Mä ymmärrän, että sua pelottaa, mutta eiköhän se ole Lucynkin kannalta parempi, että hän saa tutustua isäänsä.” Kyle oli puolestaan todennut takaisin ja Elizabeth vain hymyili pienesti. Mitä hän olikaan tehnyt, että oli löytänyt tuollaisen ihmisen elämäänsä? Täysin vilpittömästi Elizabeth pystyi sanomaan olevansa onnellisempi kuin pitkään aikaan ja se oli täysin Kylen (ja tietenkin Lucyn) ansiota.

Sunnuntaina Kyle oli sitten lähtenyt aamupäivästä omaan kotiinsa, kun taas Elizabeth oli jäänyt vielä siivoilemaan kotonaan. Kyle oli kyllä kysellyt, jäisikö hän varmuuden vuoksi Elizabethin seuraksi, mutta nainen oli vakuutellut, että olisi vain parempi kaikkien kannalta, että Elizabeth ja Trey tapaisivat kahdestaan. Elizabeth oli siivoillut kaikessa rauhassa ja kun kello alkoi olla lähempänä kolmea, Elizabeth meni laittamaan kahvin (ja itselleen teen) tippumaan. Ei hän kyllä ollut varma, haluaisiko Trey edes kahvitella, mutta varmuuden vuoksi hän nyt kuitenkin ne kahvit päätti keittää. Elizabeth oli juuri laittamassa siivoustavaroita kasaan siivouskomeroonsa, kun hän kuuli ovikellon soivan. Hän yritti laittaa tavarat nopeasti paikoilleen ja viimein eteiseen lähtiessään hän yritti vielä hieman sukia hiuksiaan parempaan kuntoon. Lopulta hän kuitenkin avasi oven ja hymyilikin pienesti Treyn nähdessään. ”Moi.” Elizabeth sanoi hymyillen, saaden kuitenkin lähes samantien hämmentyä, kun Trey tyrkkäsi hänelle jonkin pienen lahjapaketin, joka oli kuulema Lucylle. ”Ai, kiitos.” Elizabeth sanoi pienesti naurahtaen, jopa yllättyneenä – ei kai hän nyt ollut odottanut, että Trey mitään toisi. ”Tuu vaan peremmälle. Lucy kylläkin nukkuu vielä, mutta eiköhän hän ihan kohta jo heräile..” Elizabeth sanoi kävellessään itse peremmälle.

Elizabeth ei kerennyt edes keittiöön, kun hän kuuli jo makuuhuoneesta vauvan itkua. ”Kuten sanoin, hän herää ihan pian..” Elizabeth hymähti, vaihtaen suunnaksi lastenhuoneen. Treyn antaman paketin hän oli jättänyt vielä keittiön tasolle – sen kerkeäisi avata, kunhan Lucykin olisi hereillä. ”Joko sä täällä heräilet? Tuutko sä katsomaan, kun meille tuli vähän vieraita..” Elizabeth sanoi hellästi mentyään makuuhuoneeseen ja lopulta nostettuaan tytön syliinsä. Selvästi uninen tyttö vielä kitisi hieman, mutta kun Elizabeth oli hetken tätä hyssytellyt, hän lähti kävelemään tytön kanssa keittiöön, jonne Trey oli mitä ilmeisemmin jäänyt. ”Ota vaan siitä kahvia, mennään sitten vaikka tuonne olohuoneeseen, siellä on mukavampi istua..” Elizabeth huikkasi Treylle olohuoneesta, napaten samalla siitä keittiön tasolta sen Treyn tuoman lahjan. Elizabeth meni olohuoneeseen edeltä ja istuutui sohvalle Lucy sylissään. Enää tyttö ei sentään itkenyt, mutta kyllä toinen edelleen näytti siltä, että itku saattaisi päästä pian uudestaankin. Elizabeth vain heijaili Lucya kevyesti sylissään, huomaten samalla sivusilmällä Treynkin tulleen huoneeseen. Vaistomaisesti Elizabethin katse kääntyi ensin Treyn suuntaan, mutta lopulta katse laskeutui takaisin Lucyyn ja hän kääntyi istumaan niin, että Lucykin pystyi hieman näkemään Treyn suuntaan. ”Tiedätkö sä kuka siinä on? Siinä on kuule sun isäsi.” Elizabeth höpisi pienelle tummatukkaiselle tytölle, joka tuskin ymmärsi koko tilanteesta mitään – tarkkaavaisesti toinen kuitenkin katseli.

”Mulla on vähän sellainen tunne, että Lucysta ei tule erityisen rauhallinen.. Kyllä hän nyt on yönsä nukkunut kiltisti, eikä itke turhan paljoa, mutta joku tunne mulla vain on.” Elizabeth sanoi pienesti naurahtaen. Elizabeth itse oli ollut lapsenakin rauhallisuuden huipentuma, mutta Lucyssa vain oli jotain, joka kieli siitä, että luonne ei taatusti tulisi periytymään ainakaan äidin puolelta. Hetken Elizabeth katsoi jopa hieman mietteliäänä Treytä – hän ei oikein tiennyt, miten tässä tilanteessa tulisi olla. Jostain säännöistä kai pitäisi sopia, mutta Elizabeth ei vain tiennyt, mitkä sellaiset sitten olisivat.. ”Oletko sä nyt yhtään miettinyt tätä tilannetta? Tai että miten me tehdään, sä ilmeisesti haluat päästä tutustumaan Lucyyn enemmänkin kuin vain tämän yhden vierailun verran?” Elizabeth sitten päätti heittää pallon Treylle tästä asiasta.

Elizabeth piti katseensa Treyssä, miehen puhuessa Lucyn tapaamisesta. Kyllä toinen selvästi ainakin halusi nähdä Lucya, siitä se ei ilmeisesti olisi kiinni, mutta miten asiat saataisiin järjestettyä.. Ei Elizabeth ainakaan vielä pitkään aikaan olisi jättämässä Treytä ja Lucya kahdestaan – ehei, ei todellakaan! Hän ei ensinnäkään luottanut Treyhin läheskään niin paljoa, että voisi jättää tämän kahdestaan Lucyn kanssa. Ja tuskin Trey olisi siihen itsekkään valmis. Jos asiat lähtisivät menemään oikein, ehkä Elizabeth voisi harkita asiaa sitten, kun Lucyllakin olisi ikää enemmän.. Yhtäkkiä Trey sitten otti puheeksi jotain – jonkun – jostain Elizabeth ei olisi halunnut edes puhua. Hänen olemuksena tuntui kiristyvän samantien Treyn ottaessa puheeksi Amberin, mutta Elizabethin yllätykseksi Trey totesikin sitten, että hän oli laittanut välit poikki Amberin kanssa. ”No hyvä sulle, siitä ihmisestä ei seuraa muuta kuin harmia.” Elizabeth ei malttanut olla toteamatta, voimatta sille mitään, että hän oli salaa mielessään tyytyväinen – ihan oikein sille ämmällä, että Trey ei ollut tämän kanssa enää tekemisissä. Jos Trey nyt siis puhui totta..

”En mä oikein itsekkään tiedä.. Olen mä yrittänyt miettiä, mutta en mä tiedä.. En mä haluaisi sulta Lucyn tapaamista kieltää, jos sä oikeasti haluat tyttöä nähdä, mutta en mä myöskään tiedä, onko siinäkään mitään järkeä, jos me sovitaan joku tietty päivä viikosta, jolloin te saatte nähdä. Se voisi ehkä toimia paremmin, että sovitaan aina erikseen, mikä päivä kummallekkin kävisi.” Elizabeth mietiskeli, olematta varma, ymmärsikö Trey, mitä hän tarkoitti sanoillaan. ”Tai siis.. Jos kaikki nyt menee ihan hyvin niin kai se on ihan okei, jos te näette välillä useamman kerran viikossa, mutta jos aina kerkeä niin ei se ole mikään maailmanloppu. Mutta mä haluan olla kyllä joka kerta mukana, Lucy on vielä niin pieni..” Elizabeth jatkoi. Ei hän uskaltaisi jättää vielä tytärtään edes äidilleen pariksi tunniksi, joten ei hän uskaltanut jättää tyttöä Treyllekkään, vaikka mies nyt sattukin tytön isä olemaan.

Hetken ajan Elizabeth katseli Treytä hieman mietteliäänä. Jos mies kerta halusi olla tekemisissä tytön kanssa, olisi kai ihan hyvä, jos mies ihan oikeasti yrittäisi tutustua Lucyyn – kun tyttö oli vielä niin pieni, tarkoittaisi se kai käytännössä sitä, että mies yrittäisi esimerkiksi edes pitää tyttöä sylissään. ”Haluaisitko sä pidellä häntä?” Elizabeth sitten kysyikin – hän oli melkein varma, että Trey ei ollut koskaan ollut lähelläkään vauvoja, mutta kai se olisi nyt korkea aika opetella, miten vauvoja käsitellään. Niimpä Elizabeth nousi siitä sohvalta ja käveli Treyn luokse. Mies näytti kieltämättä melko säikähtäneeltä, mutta Elizabeth oli nyt vakaasti päättynyt, että tämä asia saataisiin onnistumaan. ”Kunhan muistat tukea hänen päätään niin kaikki menee ihan hyvin.” Elizabeth puheli, ojentaen sitten varovasti Lucyn Treyn käsivarsille. Lucya hieman kurtisteli kulmiaan, kun taas Elizabeth asetteli Treyn kädet varovasti hieman luontevampaan asentoon. ”Noniin, just noin. Hyvinhän se sujuu.” Elizabeth sanoi hymyillen, uskaltaen sitten palata takaisin sohvan ääreen istumaan, pitäen kuitenkin koko ajan katseensa kiinni Lucyssa ja Treyssä. Siinä samalla Elizabeth sitten muisti vihdoin ja viimein sen Treyn tuoman lahjan – pitäisihän sekin jo avata!

”Ainiin tosiaan, voisihan tämänkin avata.” Elizabeth sanoi pienesti naurahtaen, ottaen sitten pöydältä sen pienen lahjapaketin. Hieman Elizabeth ihmetteli, miten Trey oli osannut Lucylle ostaa, mutta varovaisesti hän sitten aukaisi sen paketin, josta löytyi pieni pehmolelukissa. ”Voi, tämä on tosi suloinen.” Elizabeth sanoi sitten hymyillen, kääntäen katseensa Treyn suuntaan. ”Ei Lucy kyllä ihan vielä osaa leikkiä, mutta ei siihenkään kovin kauaa mene.” Elizabeth jatkoi, katsellen nyt vuorostaan Lucya, joka näytti varsin tyytyväiseltä siinä Treyn sylissä. ”Hyvinhän te kaksi pärjäätte.” Elizabeth ei voinut olla toteamatta, joskin hän kyllä huomasi, että Lucy hieman taas kurtisteli kulmiaan sen näköisenä, että tyttö purskahtaisi pian itkuun. Se nyt todennäköisesti ei liittynyt mitenkään Treyhin, mutta kun tyttö sitten lopulta purskahti itkun, Elizabeth katsoi paremmaksi jättää sen pehmolelun sohvalle ja nousta itse ylös. Hän meni takaisin Lucyn ja Treyn luokse, nosti sitten tytön syliinsä. ”No mikä sulle tuli? Joko sua alkaa väsyttää, ei sulla nyt nälkäkään pitäisi vielä olla..” Elizabeth hyssytteli tyttöä, jäätyään seisomaan siihen Treyn lähettyville.

”Joo, käy vaan.” Elizabeth nyökkäili päätään samalla kun hyssytteli Lucya, joka kieltämättä alkoi jo pikkuhiljaa rauhoittua. Hieman Elizabethia harmitti, että tytön oli pitänyt alkaa itkeä juuri silloin kuin tämä oli ollut Treyn sylissä, sillä pahimmassa tapauksessa mies nyt kuvitteli tehneensä jotain sellaista, että sai tytön itkemään. Ei se siitä ollut kyse, sen Elizabeth tiesi – pienet vauvat nyt vain itkivät välillä ja Lucy oli kenties vielä vähän väsynyt, joten ei ollut ihmekkään, että toinen oli alkanut kiukutella. Treyllä tuntui kestävän siellä keittiössä ja jonkun pienen hetken Elizabeth jopa mietti, että toinen oli jo lähtenyt paniikissa karkuun koko asunnossa.. Äh, ei kai Trey niin lapsellinen ollut. Olisi ehkä aiemmin saattanutkin olla, mutta nyt mies ihan oikeasti vaikutti siltä, että oli tosissaan isyytensä kanssa. Elizabeth todella halusi, että Trey oikeasti ottaisi tilanteen vakavasti, sillä hän ei halunnut, että Trey leikkisi isää Lucylle vain silloin kuin miestä itseään sattuisi huvittamaan. Olihan Lucylla tietysti miehenmallia Kylestakin, mutta Trey nyt vain sattui olemaan tytön biologinen isä ja ainakaan toistaiseksi Elizabeth ei aikonut sitä asiaa kieltää – tosin ihan vielä hän ei myöskään halunnut, että tehtäisiin isyystestejä, hän halusi ensin varmuuden koko tilanteeseen ennenkuin Trey pääsisi tunnustamaan isyyttään..

Loppujen lopuksi Treyllä kesti sen aikaa keittiössä, että Elizabeth kerkesi rauhoitella tytön ja istuutua takaisin sohvalle ennenkuin mies palasi takaisin heidän luokseen. Tällä kertaa mies oli istuutunut hänen viereensä siihen sohvalle ja tuntui jopa katselevan Lucya. Lucykin katseli miestä takaisin ja kieltämättä se näky sai Elizabethin hymyilemään pienesti. Hän niin halusi, että kaikesta tästä sotkusta huolimatta Lucy saisi vakaan lapsuuden, johon kuuluisi niin äiti kuin isäkin, eikä mitään ylimääräistä draamaa olisi näköpiirissä. ”Mmmh, kieltämättä kyllä.” Elizabeth sanoi, laskettuaan katseensa hetkeksi tyttärensä silmiin. Silmät ehkä olivat Elizabethiltä, mutta kyllä tytöstä selvästi huomasi, kuka tämän isä oli – ei tarvinnut edes miettiä, olisiko Jack Lucyn isä, sillä tyttö oli niin tummapiirteinen ja Jack oli vaalea. ”On hänessä kyllä myös todella paljon sinun piirteitäsi. Ihan yhtä tummat hiukset ja katso nyt tuota nenääkin.” Elizabeth puhui, eikä voinut olla hymyilemättä, katsoessaan vuorotellen Lucya ja Treytä. Hieman ajatuksissaan Elizabeth oli jäänyt katsomaan Treytä silmiin, eikä hän osannut kääntää katsettaan poiskaan, sillä myös Trey piti katseensa kiinni hänessä. Elizabeth nielaisi pienesti – tämä ei todellakaan ollut hyvä asia, ei heidän pitäisi istua näin lähellä tuijottelemassa toisiaan.. Oli kuitenkaan liian myöhäistä tehdä asialle yhtään mitään, sillä ennenkuin taatusti kumpikaan oli tajunnut mitään, olivat he siirtäneet kasvonsa sen verran lähelle toisiaan, että heidän huulensa kohtasivat.

Se suudelma ei kestänyt pitkään, mutta Elizabeth säikähti sitäkin enemmän. Hän irrottautui Treystä ja nousi sohvalta ylös niin nopeasti kuin vain Lucy sylissään uskalsi. Vähintäänkin hämmentyneenä hän tuijotti Treytä ja kieltämättä mies itsekkin näytti kummastuneelta. ”Ei.. ei.. me ei voida, me ei todellakaan voida, mä en lähde tähän taas..” Elizabeth mutisi lähinnä itsekseen, kävellen Lucya heijaillen kauemmaksi sohvasta. Hän ei edes uskaltanut katsoa Treyn suuntaan, sillä hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Huutanut tai raivonnut? Ei, kyllä tämä oli ihan yhtä lailla Elizabethin kuin Treynkin syytä. He olivat käyneet tämän kaiken läpi aiemminkin, kummankin pitäisi tietää, että tästä ei seuraisi kuin ikävyyksiä. Sitäpaitsi Elizabeth seurusteli! Hänellä oli kerrankin mies, joka oikeasti arvosti häntä ja palvoi maata hänen jalkojensa alla, hän ei vain voinut tehdä tätä Kylelle! Elizabeth tunsi olonsa lähes hysteeriseksi ja hän saattoi vain kiitellä onneaan, että Lucy oli hänen sylissään, sillä hän saattoi keskittyä tyttäreensä, eikä pelkästään Treyn vilkuiluun. ”Me ei puhuta tästä ikinä kenellekkään? Tätä ei koskaan tapahtunut.” Elizabeth sitten sanoi, käännyttyään takaisin miehen puoleen. Tästä ei ihan oikeasti hiiskuttaisi sanaakaan! Elizabeth yritti rauhoittua, mutta melko vaikeaa se oli. ”Sun on varmaan parempi lähteä nyt.” Elizabeth sai sitten sanottua, kadoten puolestaan itse huoneesta makuuhuoneeseen, laittaen ovenkin kiinni perästään – Trey varmasti osaisi itsekkin asunnosta ulos.