member rank
Porvaristo
Discord name
|
Oct 14, 2014 20:23:10 GMT 2
Post by jenni on Oct 14, 2014 20:23:10 GMT 2
... and days like these you couldn't ask for more Tiistaina 17. joulukuuta 2013
Dariya & Nicholas
perheen lapset Alec, Lilia, Felix ja Faith sekä uusi tulokas Ariella
Nicholas McCanney tiesi, että joulukuun seitsemästoista muuttaisi omalla tapaa heidän loppuelämänsä Dariyan ja lasten kanssa. Sinä päivänä he nimittäin saisivat luokseen kauan odotetun henkilön, toistaiseksi vieraan, mutta toivon mukaan heti siitä päivästä lähtien perheenjäseneksi kutsuttavan henkilön. Heidän adoptioprosessinsa oli nimittäin vihdoin saamassa toivotun päätöksensä, kun viisivuotias Ariella-tyttö saapuisi heille. Ikäväkseen Nicky oli kuitenkin joutunut toteamaan Dariyalle, ettei millään ennättäisi 17. joulukuuta kotiin Euroopan työkomennukseltaan – vasta neljä päivää myöhemmin hän voisi toistaiseksi karistaa Pariisin tomut jaloistaan ja palata perheensä luo. Dariya oli vaikuttanut todella harmistuneelta asiasta, kuten Nicky itsekin, kunnes mies oli saanut yllättävän puhelun Pariisin esimieheltään. Lähes kaikki töissä kuitenkin tiesivät heidän perheensä adoptioprosessista, ja taisi sillä esimiehellä olla paljon joulumieltä, kun Nicky yllättäen saikin kuulla, että jos hän haluaisi, hän voisi päättää Pariisin-pestinsä niin, että pääsisi takaisin New Yorkiin seitsemänneksitoista päiväksi. Tietysti Nicky halusi, sitä hänen ei tarvinnut miettiä hetkeäkään! Hän oli jo soittamassa Dariyalle ilouutiset, mutta tajusi siinä samassa, kuinka siellä päin maailmaa olisi parhaillaan aamuyö ja Dariya toivon mukaan olisi sikeässä unessa, ellei joku lapsista olisi päättänyt valvottaa äitiään yöllä. Niinpä Nicky järjesteli lentonsa sen mukaan, että pääsisi kotiin New Yorkiin ennen Ariellan saapumista heille. Hän tiesi, että tyttö tuotaisiin myöhään iltapäivällä, joten Nickyn oli helppo valita sellainen lento, joka laskeutuisi JFK:n kentälle aamupäivällä. Myöhästymiset olivat mahdollisia, mutta Nickyllä oli kova luotto yllätyksensä onnistumiseen. Toisin kuin hän oli ajatellut, lähtö Pariisista oli yllättävän raskas. Vaikka Nicky olikin kaivannut koko työkomennuksensa ajan perhettään New Yorkissa, oli hän silti ehtinyt kiintyä mukavaan työsuhdeasuntoonsa Pariisin keskustan tuntumassa. Aika ajoin oli tietysti ollut yksinäistä vapaa-ajalla, mutta oli ollut myös hetkiä, jolloin Nicky oli nauttinut omasta rauhasta. Haikeus kuitenkin haihtui jo siinä vaiheessa, kun Nicky viimeisen kerran sulki asuntoon johtavan oven ja seisoi hetken aikaa rappukäytävässä kahden matkalaukkunsa kanssa. Hän käski itseään ryhdistäytymään – olihan hän sentään menossa kotiin New Yorkiin! Ei kuluisi edes vuorokautta, niin hän jo näkisi Dariyan, Alecin, Lilian, Felixin ja Faithin. Hän halaisi pitkään Dariyaa, suukottaisi tätä, syleilisi kaikkia lapsiaan ja erityisesti Alecia, joka eniten moista tuntui inhoavan, sillä pojalla tuntui aina olevan kiire pyristellä irti ja palata takaisin leikkiensä pariin. Nicky otti taksin lennosta asuntonsa edestä, ei joutunut kauaakaan odottamaan, sillä tiesi, että takseja kurvasi kyseisen talon edustalta usein. Hän oli aiemmin käynyt hyvästelemässä tutut Pariisin kollegat ja asunnon avaimet hän oli sopinut esimiehensä kanssa jättävänsä keittiön työtasolle. Ei ollut enää muuta tehtävää Ranskassa kuin ajaa taksilla Charles De Gaullen lentokentälle, tehdät tarvittavat toimenpiteet ja istua koko pitkä lento takaisin kotimaahan. New Yorkin ajassa lento menikin pitkälti yötä vasten, eikä Nickyä oikein väsyttänyt. Hän lueskeli lentokentältä ostamaansa dekkaria, katseli jotakin elokuvaa ja toisinaan unohtui vain tuijottamaan eteensä ajatellessaan tulevaa päivää kotona perheen kanssa ja sen uuteen jäseneeseen tutustuessa. Nickyn oli ollut pakko soitella aiemmin sisarensa Aimeen kanssa yllätykseensä liittyen. Hän oli saanut houkuteltua Aimeen kutsumaan Dariya ja lapset keskipäivällä vierailulle, jotta itse saisi rauhassa tulla kotiin ja asettautua taloksi niin, että olisi valmiina yllättämään kotiinpalaavan perheen toden teolla. Olihan se pitkän lennon ja vielä parinkymmenen minuutin taksimatkan päätteeksi hieman orpoa tulla hämärään ja hiljaiseen kotiin, mutta tutusti Nicky meinasi kuitenkin kompastua heti eteisestä peremmälle päästyään lasten leluihin. Vaikka häntä väsytti, ei hän silti voinut kuin naurahtaa poimiessaan lelun ylös ja asettaessaan sen jollekin tuolille pois lattialta jaloista pyörimästä. Hän sai odotella ainakin pari tuntia itsekseen, mutta onneksi Dariya oli selvästi käynyt ihan päivä tai pari sitten kaupassa, sillä jääkaapista löytyi sopivat voileipätarpeet, joiden valmistamisessa ja syömisessä meni oma aikansa. Nicky oli ehtinyt syventyä lentoturmista kertovaan dokumenttisarjaan, kun hän lopulta kuuli oven avautuvan eteisessä. Hän mykisti television äänet saman tien, ja jäi jännittyneenä kuulostelemaan tuttuja ääniä. Ei hän viitsinyt suoraan loikkia sinnekään, sillä se olisi taatusti pelästyttänyt Dariyan kuoliaaksi. Onneksi vilkastakin vilkkaampi Alec loikki ensimmäisenä olohuoneeseen asti, ja päästi suloisen daddy! -huudahduksen. Ilmeisesti Dariya ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt huomiota siihen, sillä nainen kuulosti riisuvan rauhassa päällysvaatteita itseltään ja kolmelta muulta lapselta. ”What's up big boy?” Nicky otti syliinsä juoksevan Alecin vastaan leveästi hymyillen ja nosti lopulta pojan ilmaan. Alec kikatti ja kuuluipa eteisestäkin nyt hieman ihmetteleviä kysymyksiä. ”Mennään katsomaan äitiä ja muita”, Nicky sanoi salaperäisen hiljaa ja virnisti Alecille, joka näytti ymmärtävän heti. Kun Dariya seuraavan kerran huhuili Alecin perään, Nicky astui kulman takaa poika sylissään. ”It was just me”, mies lausui pienen virnistyksen kera, ja kun Dariya näytti sisäistäneen edessään olevan näyn, Nicky laski varovaisesti Alecin alas ja vetäisi vaimonsa pitkään syleilyynsä. |
|
|
|
Oct 17, 2014 20:37:19 GMT 2
Post by Deleted on Oct 17, 2014 20:37:19 GMT 2
Dariyan ilme oli venähtänyt pahemman kerran, kun Nicky oli ilmoittanut, että hän ei pääsisi joulukuun 17. päivä takaisin New Yorkiin. Toki Dariya oli tiedostanut, että niin saattaisi käydä ja Nickyn kuullen hän oli yrittänyt olla niinkuin asia ei vaivaisi häntä, mutta kyllä hän oli myöhemmin saanut pienet itkutkin itkettyä asian takia. Siitä oli pieni ikuisuus, kun he olivat viimeksi nähneet Nickyn kanssa ja Dariya oli todella odottanut, että Nicky pääsisi Pariisista takaisin tuona päivänä. Miksi se päivä sitten oli niin tärkeä? Jo ajat sitten McCanneyt olivat laittaneet adoptiohakemuksen vetämään ja jokin aika sitten he olivat saaneet myönteisen päätöksen – Ariella-niminen tyttö muuttaisi heidän luokseen 17. joulukuuta ja tytöstä tulisi osa heidän perhettään. Dariya oli kerennyt jo iloita, että koko heidän perheensä olisi tuona päivänä kotona, mutta sitten Nicky oli ilmoittanut, että hän tulisi vasta lähempänä joulua kotiin. Eihän siinä tietenkään ollut kuin muutama päivä eroa, mutta kyllä Dariyaa silti harmitti. Aikansa asiaa murehdittuaan Dariya oli sitten ottanut itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytynyt – Nicky olisi jokatapauksessa tulossa pian kotiin ja Dariyalla kyllä riittäisi ennen sitä tekemistä lasten kanssa ennen sitä.
Silloin 17. päivä Dariya olisi taatusti ollut aivan hermoraunio silkasta jännityksestä, ellei Nickyn sisko Aimee olisi pyytänyt häntä käymään luonaan. Aluksi Dariya oli kylläkin kieltäytynyt, sillä hänen mielestään kotona piti vielä siivota ja tehdä ties mitä ennen Ariellan saapumista, mutta kun Aimee oli aikansa häntä suostutellut, oli hän sitten suostunut lähtemään kotoa edes pieneksi hetkeksi pois. Aimee oli tosin joutunut ensin lupaamaan, että hakisi Dariyan lapsilaumoineen luokseen, sillä Dariya ei mielellään lasten kanssa lähtenyt julkisilla kulkemaan. Vaikka Dariya olikin vielä aamulla ollut hermostunut tulevasta päivästä, oli vierailu Aimeen ja Mattin luona selvästi hieman rauhoittanut hänen hermojaan. Aimeesta oli muutenkin ollut korvaamaton apu Dariyalle viime kuukausien aikana – oli helpottavaa, kun kaupungissa oli edes yksi ihminen, jonka luokse Dariya saattoi koska tahansa mennä tai jolle hän saattoi ylipäätänsä soittaa. Päivemmällä Aimee sitten oli tuonut Dariyan ja lapset takaisin kotiin, Dariya kun oli halunnut tulla hyvissä ajoissa kotiin ennen Ariellan saapumista. Aimeen lähdettyä pihasta pois, Dariya meni aukaisemaan oven kotitalon oven Faithin kantokoppaa toisessa kädessä pitäen, yrittäen samalla pitää silmällä varsinkin Alecia, joka olisi niin kovin mielellään rynnännyt äitinsä valvovan silmän alta karkuun. Ja sen poika teki sitten samantien sisälle päästyään. ”Alec, antaisit äidin edes ottaa sulta takin pois, sulle tulee kohta kuuma.” Dariya yritti huikata ukrainaksi pojan perään, mutta toinen oli mennyt menojaan. Dariya kumartui sitten lattialle ottamaan Lilialta ja Felixiltä ulkovaatteet päältä, ihmetellen samalla hieman, kun Alec tuntui pitävän jotain ääntä hieman peremmällä. ”Mitä sä kulta teet? Tule nyt tänne niin otetaan se takki pois.” Dariya yritti, mutta Alecia ei näkynyt. Dariya laittoi naulakkoon Lilian ja Felixin vaatteet, kumartuen sitten uudestaan ottamaan ulkovaatteet Faithiltä. ”Hei Alec nyt oikeasti, tuleppa tänne.” Dariya jatkoi, laskien vielä Faithin hetkeksi käsistään takaisin kantokoppaan ja hyvä niin, sillä kääntyessään ympäri, hän sai huomata Alecin tulleen takaisin eteiseen, mutta poika ei ollut suinkaan yksin – Nicky oli tullut eteiseen Alec sylissään.
Hetken aikaa Dariya vain tuijotti Nickyä sanomatta mitään, sillä hän ei kerta kaikkiaan osannut sanoa yhtään mitään, sen verran hämmentynyt hän oli. Kun Nicky sitten tuli Dariyan luokse ja vetäisi hänet halaukseensa, Dariya ei voinut kuin kiertää kätensä miehensä ympärille ja painaa päänsä tämän rintakehää vasten. Hiljaisuus tosin jatkui edelleen, sillä Dariya tunsi kyyneleiden nousseen silmiinsä ja hän ei yksinkertaisesti pystynyt puhumaan hetkeen mitään. Lopulta Dariya yritti hieman koota itsensä ja hän vetäytyi hieman kauemmaksi Nickystä, mutta vain suukottakseen tätä huulille. ”Mä en.. miten sä olet täällä? Sä sanoit, että sä et pääse kotiin vielä..” Dariya sanoi heiman hämmentyneesti naurahtaen, joutuen pyyhkäisemään silmiäänkin. ”Tiesikö Aimee, että sä olet täällä? Ei herranjumala.” Dariya jatkoi edelleen hämmentyneeseen sävyyn, eikä varmasti olisi malttanut päästää miehestään irti, ellei Faith olisi alkanut kitistä kopassaan – Alec oli tottakai mennyt härnäämään siskoaan, eikä Faith ilahtanut siitä lainkaan. ”Alec, montako kertaa sinulle pitää sanoa, että et kiusaa sun siskoasi?” Dariya huokaisi hieman turhautuneena, mennen sitten nostamaan Faithin syliinsä, ettei tyttö alkaisi itkeä sen pahemmin. ”Heii, ei mitään häntää rakas.. Isäkin on taas kotona.” Dariya hyssytteli tyttöä, kävellen samalla takaisin Nickyn luokse, eikä hän voinut sille mitään, että hymy koreili hänen huulillaan jälleen kerran. ”Mä en oikeasti voi uskoa, että sä olet siinä. Mä olin niin asennoitunut siihen, että sä tulet vasta jouluksi kotiin.” Dariya sanoi naurahtaen pienesti.
Uskottava se kuitenkin oli, että Nicky oli kolmen kuukauden jälkeen vihdoinkin kotona. Pienestä alkushokista toivuttuaan Dariya oli käynyt viemässä Faithin ja Felixin nukkumaan, mutta Alecia ja Liliaa hän ei edes yrittänyt nukuttaa vielä, sillä hän tiesi, ettei siitä kuitenkaan tulisi yhtään mitään, kaksoset eivät rauhoittuisi ennen kuin pienimmät nukkuisivat. Faithin ja Felixin nukkumaan vietyään Dariya oli jo kovaa vauhtia tyrkyttämässä aiemmin laittamaansa ruokaa Nickylle, mutta miehellä ei kuulema ollut nälkä – oli kuulema kerennyt syödä ennen Dariyan ja lasten paikalle saapumista. ”Miten sun lentosi edes meni? Pitäisiköhän sun kuitenkin mennä nukkumaan hetkeksi, että olet sitten virkeänä, kun Ariella saapuu..” Dariya höpisi heidän istuessaan olohuoneessa kaksosten kanssa. Sanojensa jälkeen Dariya vilkaisi kelloa, säpsähtäen tosin hieman tajututaan, paljonko kello jo oli. ” - Tai ehkä sä nukut ne päiväunet myöhemmin, Ariellahan saapuu jo ihan pian!”
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Oct 22, 2014 12:47:38 GMT 2
Post by jenni on Oct 22, 2014 12:47:38 GMT 2
Eivät kyyneleet olleet kaukana Nickylläkään, kun tajusi Dariyan jo hieman vetistelevän, mutta hän päätti kuitenkin pitää itsensä koossa ihan jo lastenkin takia. Ei lasten nyt tarvitsisi turhaan hätääntyä, että miksi vanhemmat itkisivät kuorossa, vaikka ei Nicky tietenkään halunnut jälkikasvulleen opettaa, että itkeminen olisi millään tapaa väärin. Nicky vastasi niihin suukotuksiin, naurahti sitten Dariyan hämmennykselle ja ihmetteleville kysymyksille. Nicky ei juurikaan ehtinyt vastata mitään hymyilyltään ja Dariyan ilmeestä johtuvasta huvittuneisuudestaan, sillä Dariya joutui paimentamaan Alecia pois Faithia härnäämästä. Tilanne nauratti Nickyä, sillä hän tunsi sen niin kotoisaksi. Enimmäkseen hän kuitenkin peitti nuo huvittuneisuuden tunteensa, sillä ei halunnut yllyttää poikaansa kiusantekoon yhtään enempää. Aimeehen liittyvän yksityiskohdan paluustaan hän kuitenkin tunnusti. ”Yritä nyt vaan uskoa, että olen. Voin mä tietysti nipistääkin sua, mutta ihan totta tämä on”, mies naurahti, kun Alec oli enimmäkseen saatu pois nuorimman sisaruksensa ympäriltä härnäämästä. ”En mä aluksi tiennytkään, että pääsisin jo tänään tulemaan”, Nicky kertoi hetken päästä ja viittasi näin ollen siihen, ettei alun perin millään tapaa huijannut Dariyaa paluupäivästään. Puhuessaan mies nosti jalkoihinsa pyörimään tulleen Lilian syliinsä, antoi vanhimmalle tyttärelleen tämän kaipaamaan huomiota. ”Mutta sitten kun mulle kerrottiinkin, että saisin lähteä jo täksi päiväksi takaisin Nyciin, niin enhän mä halunnut sitä sulle etukäteen kertoa. Sun ilmeesi oli kaiken tämän vaivan arvoinen”, Nicky jatkoi pilke silmäkulmassa.
Dariya lähti kuitenkin pian kiikuttamaan Felixiä ja Faithia päiväunille. Nicky jäi alakertaan olohuoneeseen katsomaan, kun kaksoset esittelivät syksyn aikana saamiaan leluja (ei niitä tietenkään paljon ollut, kun mitään erityisiä juhlapäiviä kuluneisiin kuukausiin ei ollut sisältynyt), miettien samalla, milloin kaivaisi tuliaiset matkalaukuistaan esiin. Jos hän antaisi ne nyt, lapset joko unohtaisivat ne Ariellan tuloon mennessä tai sitten esittelisivät niitä Ariellalle innoissaan. Nicky ei oikeastaan edes tiennyt, miten varsinkin kaksoset suhtautuisivat uuteen isosiskoon, vaikka tietysti he olivat jonkin verran lapsille puhuneetkin jo tulevasta siskosta. Toisaalta oli hän ostanut Ariellallekin jonkinnäköisen pikkutytön korusetin pariisilaisesta lelukaupasta – oli ollut aivan liian vaikeaa miettiä tuliaislahjaa viisivuotiaalle! Kaikki kaksivuotiaille ja alle sen iän menivät vielä helposti, mutta viisivuotiaalle... Nicky olisi valehdellut, jos olisi väittänyt, ettei olisi viimeisimpien viikkojen aikana surffaillut netissä etsimässä tietoa viisivuotiaan lapsen tiedoista, taidoista, käyttäytymisestä, leikeistä... ”Hei, en mä tarvitse mitään. Söin jo äsken pari voileipää, tule vaan nyt tänne meidän kanssa”, Nicky naurahti Dariyan palattua takaisin alakertaan ja alkaessa hössöttämään ruoasta ja syömisestä. Saatuaan Dariyan olohuoneeseen, nainen alkoi kuitenkin pohtia hänen unentarvettaan. Nicky, joka oli äsken vielä istunut kaksosten seurana olohuoneen pehmeällä matolla, kampesi nyt itsensä sohvalle Dariyan seuraksi. Toinen näytti jo itsekin huomanneen kellon olevan sen verran, että Ariella saapuisi jo hyvin pian. ”Mun lento meni tosi hyvin, ei ole nälkä, en mä pysty nyt nukkumaan ennen kuin Ariella on tullut, ollaan vaan jooko tässä ihan rauhassa”, mies naurahti laskettuaan toisen kätensä Dariyan harteille ja painauduttuaan kevyesti tätä vasten.
Kaksosia he eivät saaneet nukkumaan (tai eivät edes yrittäneet) päiväunia, eikä kumpikaan lapsista vaikuttanut torkkuja kaipaavankaan. Aleckin keskittyi autoleikkeihinsä, eikä pahastunut ollenkaan, vaikka Lilia leikki vieressä pienillä eläinfiguureillaan omaa leikkiään. Nicky ei välittänyt, vaikka he olivat suhteellisen hiljaa kaikki, lähinnä vain kommentoivat jotakin kehuvaa jos jompikumpi lapsista esitteli heille jotakin, hän vain keskittyi nauttimaan itse tilanteesta ja siitä, että sai olla taas perheensä kanssa saman katon alla. Ei enää pelkkiä videopuheluita ja toisen katsomista tietokoneruudulta, ei enää Facebook-pikaviestejä vaan aitoa ja kasvokkain tapahtuvaa juttelua. ”Mä en voi uskoa, että huomenna meitä on seitsemän täällä”, mies naurahti pienesti ja silitteli Dariyan punertavia hiuksia hiljakseen. ”Mitä sä haluaisit huomenna tehdä? Pitäisikö meidän ottaa lapset mukaan ja lähteä käymään jossakin, niin Ariellakin varmaan tuntisi, että tehdään asioita perheenä, johon se kuuluu”, hän jatkoi pohdintaansa, katseli samalla matolla leikkiviä kaksosia. Hän huomasi jo odottavansa, milloin Alecin keskittymiskyky herpaantuisi ja poika nakkelisi autonsa muualle ja keksisi alkaa riehumaan enemmän. Se oli jo niin oletusarvoista, että Nicky ei osannut odottaa muutakaan. Toistaiseksi poika vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Vaan kun ovikello sitten hetken päästä ilmoitti olemassaolostaan, Aleckin valpastui kuin mikäkin perheen lemmikkikoira. ”No nytkö he tulevat”, Nickyltä pääsi, kun he nousivat Dariyan kanssa sohvalta. Nicky antoi vaimonsa mennä avaamaan oven Ariellalle ja tätä saattavalle sosiaalityöntekijälle, sillä Dariya nyt oli viimeksi ollut sosiaalityöntekijöiden kanssa kasvokkain tekemisissä, joten voisi olla hämmentävää, jos kasvoilta ehkä tuntematon mies avaisi oven. Tietysti Nickykin oli ollut adoptiotoimiston väen kanssa tekemisissä, mutta hän ei ollut varma, oliko tavannut ennen tätä kyseistä sosiaalityöntekijää.
Kun Dariya oli mennyt edeltä avaamaan oven, Nicky hoputti kaksoset mukaansa. Lilian hän sai syliinsä, Alecin käsipuoleensa. Yhdessä he tulivat Dariyan taakse eteiseen, tai oikeastaan jäivät norkoilemaan sen oviaukolle. ”Sieltä tulee nyt Ariella ja Ariella jää tänne meidän kanssa asumaan”, Nicky selitti kaksosille, vaikkeivät nämä täysin tainneet asiaa vielä ymmärtääkään. Tummapintainen ja lähes mustahiuksinen tyttö asteli Wendyksi itsensä esitelleen sosiaalityöntekijän kanssa peremmälle, Dariya otti heidät ensin vastaan, minkä jälkeen Nickykin kätteli Wendyn kanssa ja tervehti sitten Ariellaa kohteliaasti, pyysi kaksosiakin sanomaan hei tytölle. Lapsien puolesta ilmassa oli selvää ujostelua, mutta pian porukka siirtyi Dariyan johdatuksella peremmälle ruokailutilaan. Nicky oli jo laskemassa Liliaa alas, mutta tyttö takertui tiukemmin hänen syliinsä, ei ilmeisesti vieraiden ihmisten läsnäolon vuoksi halunnut vielä pois. ”Ei Lil yleensä näin paljon vierasta, mutta ehkä hän tästä vielä rentoutuu...” Nicky kommentoi pienesti naurahtaen Wendylle, joka yritti parhaansa mukaan höpötellä niitä näitä kaksosille samalla, kun tarkkaili Ariellaakin. Nicky ei tosin voinut olla miettimättä, että ehkä tässä vähitellen itse kukin rentoutuisi – ei hän voinut kuin toivoa, että he osaisivat olla mahdollisimman hyviä vanhemman roolissa Ariellalle ja että tyttö sopeutuisi mahdollisimman hyvin heidän perheeseensä.
|
|
|
|
Oct 25, 2014 22:37:35 GMT 2
Post by Deleted on Oct 25, 2014 22:37:35 GMT 2
Dariyan olisi tehnyt mieli vielä jatkaa sitä hössötystään, mutta hän kuitenkin piti suunsa kiinni. Nicky oli aikuinen ihminen, kai mies itsekkin tiesi, jos tarvitsisi syömistä tai kaipaisi nukkumaan, joten ihan yhtä hyvin Dariya voisi vetää hieman henkeä, rauhoittua ja nauttia vain siitä, että heidän perheensä oli vihdoin ja viimein koossa jälleen. ”Okei, tehdään sitten niin.” Dariya sanoi pienesti naurahtaen. Mitään sen kummempaa he eivät puhuneet vaan lähinnä nauttivat toistensa seurasta – Dariyan oli vieläkin todella vaikea käsittää, että Nicky oli taas kotona. Tavallaan Dariya oli jo todella tottunut siihen, että hän oli lasten kanssa kotona ja kaikki oli alkanut jo sujua niin vauhdikkaasti, ettei ajankulua edes kunnolla tajunnut. Olikin hassua, että Nicky oli taas heidän arjessaan mukana. Tietysti Dariyasta oli ihana saada miehensä kotiin ja kyllähän hänenkin elämänsä helpottuisi, kun hän ei enää ollut yksin vastuussa lapsista. ”Mm'm, voitaisiinhan me jotain tehdä. Käydä vaikka jossain leikkipuistossa tai jotain muuta, mitä me nyt yleensäkin lasten kanssa tehdään.” Dariya sanoi hieman mietteliäänä. Tottakai olisi kiva tehdä jotain ihan koko perheen kesken, mutta toisaalta Dariya ei halunnut, että ohjelmassa olisi mitään liian spesiaalia – oli parempi, että Ariella pääsi suoraan tavalliseen arkeen mukaan, eikä tytön saapumisen takia järjestettäisi mitään turhan erikoista. Leikkipuistossakin käynti saattaisi kuitenkin olla Ariellalle jotain sellaista, mitä hän ei ole aiemmin biologisen perheensä kanssa tehnyt, joten jo sellainen niin arkinen asia olisi varmasti tytölle vain mukavaa.
Lopulta ovikello sitten viimein soi ja lähes samantien Dariya pomppasi sohvalta ylös. Lapsetkin olivat jättäneet leikkinsä kesken kesken ja Alec näytti siltä, että ryntäisi avaamaan oven itse, mutta Dariya vilkaisi poikaansa merkitsevästi – pojan olisi parempi nyt istua siinä ja odotella, että saisi lähteä yhtään mihinkään. Dariya meni itse edeltä eteiseen avaamaan oven, hän oletti, että Nicky ja kaksoset tulisivat hänen perästään. ”No hei ja tervetuloa.” Dariya sanoi hymyillen oven avattuaan ja kätteli Wendyn kanssa – he olivat jo näissä merkeissä aiemminkin nähneet, joten esittelyt hoidettiin lähinnä Wendyn ja Nickyn kesken. Ariella puolestaan tuntui katsovan heitä kaikkia jokseenkin hiljaisen näköisenä, mutta tyttö kuitenkin suostui jättämään ulkovaatteensa eteiseen ja tulemaan heidän kanssaan ruokailuhuoneeseen saakka. ”Otatteko te kahvia tai teetä?” Dariya kyseli Wendyltä ja Nickyltä, vastauksen saatuaan katosi sitten hetkeksi keittiöön. Wendy kuitenkin jäisi hetkeksi heidän kanssaan rupattelemaan, joten kai siinä kerkeäisi kahvit juoda. Kahvin tippumaan laitettuaan Dariya hääräili vuoroin keittiön ja ruokailuhuoneen välillä, kattaen pöytää ja kuunnellen samalla Wendyn ja Nickyn rupatteluita. ”Alec, nätisti sitten sen mukin kanssa, jooko?” Dariya sanoi, Alecin jo napattua oman muovisen mukinsa käteensä pyödältä – Dariya ei todellakaan halunnut, että Alec heittäisi Wendyn nähden sen mukin vauhdilla seinään, sekin kun saattaisi tapahtua. Kahvin tiputtua Dariya sitten vielä kaatoi kahvia niin Wendylle, Nickylle kuin itselleenkin ja malttoi viimein istahtaa alas – aikuiset olivat saaneet kahvinsa, lapset mehua ja pöydällä oli pikkuleipiä, joten Dariyan sisäinen kotiäiti sai nyt hetkeksi rauhoittua alas.
Kahvittelu sujui onneksi kaikessa rauhassa, eikä Alec järjestänyt mitään kohtausta ja Liliakin tuntui vähän jo rentoutuvan. ”Pitäisikö teidän vähän näyttää Ariellalle teidän leluja? Leikkisitte hetken niin äiti, iskä ja Wendy tulee kohta katsomaan?” Dariya sitten ehdotti lapsille. Ariella näytti aluksi hieman epäileväiseltä, mutta kaksoset lähtivät edeltä näyttämään mallia, mikä tuntui jopa hieman hauskalta, ottaen huomioon, että kaksoset olivat Ariellaa kolmisen vuotta nuorempia. Lapsikolmikko kuitenkin siirtyi olohuoneeseen, jonne oli onneksi näköyhteys ruokailutilasta, joten aikuiset saivat koko ajan tarkkailla, miten lapset pärjäsivät keskenään. ”Niin, eiköhän minun työni pitkälti ollut tässä. Voitaisiin vaikka sopia parin viikon päähän joku aika, kun minä tulen uudestaan käymään täällä, ihan vain siis katsomassa, että miten teillä on lähtenyt menemään. Ja jos jotain tulee niin minulle saa soittaa ihan koska tahansa..” Wendy höpisi, selaillessaan samalla kalenteriaan ja ehdottelikin pian eri päivämääriä, jolloin voisi tulla käymään. Sopiva aika löytyikin sitten heti vuoden vaihteen jälkeen ja pian sen keskustelun jälkeen he poikkesivat sitten olohuoneeseen – Wendy lähinnä kävi sanomassa heipat kaksosille ja varsinkin Ariellalle, joka kieltämättä näytti hetken hieman hölmistyneeltä, kun Wendy teki lähtöä ja hän ei lähtenytkään tällä kertaa mukaan. Niimpä Wendy sitten lähti ja Dariya ja Nicky kävivät vielä hyvästelemässä naisen eteisessä. Kun ovi oli sulkeutunut Wendyn jälkeen, Dariya oli hetken hiljaa ja vilkaisi sitten Nickyä, voimatta sille mitään, että hymy nousi jälleen hänen huulilleen. ”Ajatella, tästä nyt sitten lähtee.” Dariya sanoi pienesti naurahtaen. Vaikka tietysti tähän ajatukseen oli saanut totutella jo usean kuukauden ajan, oli silti hassua ajatella, että nyt heitä ihan oikeasti oli seitsemän tässä taloudessa – heillä oli viisi lasta ja vanhin oli pian jo aloittamassa koulun käynnin!
Dariya ja Nicky siirtyivät takaisin olohuoneeseen, jossa lapset olivat näköjään päässyt leikkiensä vauhtiin. ”Onko teillä hyvätkin leikit menossa? Malttaisitteko te tulla esittelemään Ariellalle teidän huonetta?” Dariya kyseli lapsilta, jotka näyttivät siltä kuin eivät olisi kuunnelleetkaan – no, siinä nyt ei ollut mitään uutta. ”Te saatte kyllä jatkaa leikkejänne sen jälkeen, mutta nyt me voitaisiin vähän käydä katselemassa teidän huonetta. Voitte näyttää Ariellalle, mitä leluja teillä siellä on.” Dariya jatkoi lastensa houkuttelua ja se lelu-sana taisi olla se avainsana, sillä Alec oli noussut ylös ja pian Liliakin oli lähdössä mukaan. Edelleen hieman epäröivän näköisenä Ariellakin nousi ylös ja Dariya katsahti tyttöä lämpimästi hymyillen, ojentaen tälle kätensä. ”Mennäänhän katsomaan vähän, missä sun huone on, vai mitä?” Dariya ehdotti tytölle hymyillen ja hieman varovasti tyttö sitten jopa nyökkäsikin päätään.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Nov 15, 2014 17:12:23 GMT 2
Post by jenni on Nov 15, 2014 17:12:23 GMT 2
Kun Dariya siirtyi kahvinkeittopuuhiin, Nicky itse jäi rupattelemaan Wendyn kanssa niitä näitä. Istuutuivatpa he jo valmiiksi alas ruokapöydänkin ääreen, eikä mennyt aikaakaan, kun Dariyakin liittyi seuraan saatuaan kaikille kahvia kaadettua ja hoidettua lapsillekin mehua ja keksejä pöytään. Pikku hiljaa Liliakin tuntui jo haluavan alas Nickyn sylistä, joten mies laski tyttärensä alas. Dariyan houkuttelemana kaksoset lähtivät olohuoneeseen Ariellan kanssa katsomaan leluja. Vaikka kolmikolla olikin ikäeroa jonkin verran, Nicky ei uskonut, että siitä koituisi suunnatonta haittaa kenellekään. Ehkä Ariellasta vielä hiouituisi hyvä isosiskon malli nuoremmille sisaruksilleen. Kun lapset olivat tyytyväisen oloisina leikkimässä olohuoneessa, Wendy alkoi puhella jo lähtevänsä ja miettiä seuraavan vierailun ajankohtaa. Kun he olivat päässeet yhteisymmärrykseen eräästä iltapäivästä tammikuun alussa, he nousivat pöydästä ja käväisivät vielä olohuoneessa. Hetken päästä Nicky oli käynyt Dariyan kanssa hyvästelemässä Wendyn eteisessäkin, kun nainen oli viimein lähtenyt heidän luotaan. Ariella oli tuntunut olohuoneessa hämmentyvän asiasta melko paljon, vaikka Nicky arvelikin, että Wendy oli käynyt Ariellan kanssa useita keskusteluja siitä, kuinka tällä kertaa tyttö jäisikin uuden perheensä luokse pysyvästi eikä enää palaisi lastenkotiin. ”Ajatella, että me ollaan vihdoinkin tässä pisteessä”, Nicky naurahti Dariyan sanoille, sillä se tuntui vieläkin kummalliselta – asia, jota he olivat työstäneet ja jota he olivat odottaneet niin kovin kauan, oli vihdoinkin käsillä. Tietysti tavallinen raskausaikakin kesti useita kuukausia, mutta tällä kertaa vastasyntyneen vauvan sijasta he olivat saaneet luokseen miltei kouluikäisen nuoren naisen alun.
Nicky vei hetkeksi kätensä Dariyan alaselälle, kun he lähtivät takaisin olohuoneeseen kaksosten ja Ariellan seuraan, ja laski sen vasta olohuoneen puolella. ”Sähän uuvutat muksut ihan alta aikayksikön”, Nicky naurahti pienesti, kun Dariya oli houkutellut kaksoset esittelemään huoneitaan Ariellalle – ja tietysti Ariellan tutustumaan uuteen huoneeseensa. Mies jättäytyi porukan hännille, kun he nousivat yläkertaan. Alec oli viipottamassa suoraa päätä kaksosten huoneeseen, mutta Ariellasta näki, että enemmän tyttö taisi tarkkailla ympärilleen kiinnostuneena hänelle tarkoitetusta huoneesta. ”Tuolla on Alecin ja Lilian huone ja tuolla minä ja Dar-- Äiti, siis, nukumme”, Nicky selvitti Ariellalle laskeuduttuaan kyykkyyn tämän tasolle ja osoitti eri huoneita, kertoipa hän sitten Felixistä ja Faithistakin, jotka vielä nukkuivat mutta joihin Ariella pääsisi kohta tutustumaan paremmin heihinkin. ”Mutta tämä huone on kokonaan varattu sinulle”, Nicky selitti, kun nousi ylös ja käveli avaamaan jäljelle jääneen makuuhuoneen oven. Eivät he olleet sitä aivan hirveästi vielä sisustaneet, sillä tarkoitus oli kuulla Ariellan omaakin mielipidettä, sillä tyttö oli kuitenkin jo sen verran vanha, että haluaisi taatusti päästä valitsemaan verhoja ja sen sellaista itsekin. He saivat Dariyan kanssa pari kertaa kehoittaa, ennen kuin Ariella asteli sisälle huoneeseen ja katseli ympärilleen hämmentyneenä, mutta kuitenkin uteliaana. Nicky asteli itsekin peremmälle, samoin taisi tehdä Dariyakin. Pian kaksosetkin ilmestyivät huoneeseen, ilmeisesti kummastuneena siitä, ettei kukaan ollut tullut katsomaan heidän lelujaan. Alec oli kiivennyt Ariellan sängylle leikkimään pienellä lentokonepienoismallillaan. Lilia nyhjäsi äitinsä helmoissa. ”Tämä on nyt sun huoneesi”, Nicky hymyili kannustavasti Ariellalle ja vilkaisi sitten kaksosia, eritoten sängyllä istuvaa Alecia. ”Ja sinä muistat aina kysyä siskolta, voiko tulla”, Nicky virnisti pienesti Alecille tultuaan tämän luokse ja istuuduttuaan vuoteenreunalle, nostettuaan Alecinkin syliinsä.
Loppuilta oli mennyt rauhallisesti. Toki vilinää oli riittänyt lukumäärältään yhdellä suurentuneen lapsilauman kanssa, mutta melko rauhallisesti Ariella oli saanut tutustua pieniltä päiväunilta herätettyihin nuorimpiin sisaruksiinsa. Sitten oli syöty iltapalaa ja katseltu hetken aikaa jotakin kokoperheen viihdeohjelmaa televisiosta. Kun lapset oli saatu laitettua nukkumaan, Ariella viimeisenä, Nicky ja Dariya olivat vetäytyneet omaan makuuhuoneeseensa. Oikeastaan Nicky oli ollut siellä jo hetkeä ennen Dariyaa, sillä nainen oli vielä halunnut istua Ariellan vuoteen vieressä niin kauan, että tyttö nukahtaisi. ”Nukahtiko tyttö jo?” Nicky kysyikin, kun Dariya viimein saapui makuuhuoneeseen. Mies oli katsellut televisiota, mutta hiljensi nyt äänenvoimakkuutta hieman. Hän kietoi kätensä Dariyan ympärille, kun nainen oli kömpinyt hänen viereensä vuoteeseen. Kuinka hyvältä tuntuikaan tajuta, että pitkästä aikaa moneen viikkoon, jopa kuukauteen, hän saisi nukkua tulevan yön vaimonsa vieressä? Nicky suukotti kevyesti Dariyan hiusten sekaan ja hymyili hieman, silitteli naisen käsivartta. ”Mulla on hyvä tunne tästä. Asiat alkaa varmasti sujumaan ja Ariella sopeutuu kyllä”, mies vakuutti ja vilkaisi hetken aikaa televisiossa pyörivää ohjelmaa, jonka katsominen oli keskeytynyt häneltä Dariyan tullessa huoneeseen äsken. Yhtä asiaa Nicky ei kuitenkaan voinut olla ottamatta esille, sillä se oli väkisinkin aiemmin Wendyn vierailun aikana ilmestynyt hänen mieleensä taas. Hetken aikaa hän empi, mutta totesi sitten, ettei asiassa ollut mitään, miksei sitä olisi voinut ottaa esille. ”Ootko sä varma, ettet haluaisi yrittää aloittaa sitä koulua ensi kuussa?” Nicky kysyikin sitten suoraan, empi hetken ja jatkoi sitten: ”Ariella on kuitenkin eskarissa päivät ja kai me muiden kanssa pärjättäisiin muutama tunti viidestäänkin, jos mä jäisin virkavapaalle?”
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Nov 15, 2014 17:12:32 GMT 2
Post by jenni on Nov 15, 2014 17:12:32 GMT 2
Kun Dariya siirtyi kahvinkeittopuuhiin, Nicky itse jäi rupattelemaan Wendyn kanssa niitä näitä. Istuutuivatpa he jo valmiiksi alas ruokapöydänkin ääreen, eikä mennyt aikaakaan, kun Dariyakin liittyi seuraan saatuaan kaikille kahvia kaadettua ja hoidettua lapsillekin mehua ja keksejä pöytään. Pikku hiljaa Liliakin tuntui jo haluavan alas Nickyn sylistä, joten mies laski tyttärensä alas. Dariyan houkuttelemana kaksoset lähtivät olohuoneeseen Ariellan kanssa katsomaan leluja. Vaikka kolmikolla olikin ikäeroa jonkin verran, Nicky ei uskonut, että siitä koituisi suunnatonta haittaa kenellekään. Ehkä Ariellasta vielä hiouituisi hyvä isosiskon malli nuoremmille sisaruksilleen. Kun lapset olivat tyytyväisen oloisina leikkimässä olohuoneessa, Wendy alkoi puhella jo lähtevänsä ja miettiä seuraavan vierailun ajankohtaa. Kun he olivat päässeet yhteisymmärrykseen eräästä iltapäivästä tammikuun alussa, he nousivat pöydästä ja käväisivät vielä olohuoneessa. Hetken päästä Nicky oli käynyt Dariyan kanssa hyvästelemässä Wendyn eteisessäkin, kun nainen oli viimein lähtenyt heidän luotaan. Ariella oli tuntunut olohuoneessa hämmentyvän asiasta melko paljon, vaikka Nicky arvelikin, että Wendy oli käynyt Ariellan kanssa useita keskusteluja siitä, kuinka tällä kertaa tyttö jäisikin uuden perheensä luokse pysyvästi eikä enää palaisi lastenkotiin. ”Ajatella, että me ollaan vihdoinkin tässä pisteessä”, Nicky naurahti Dariyan sanoille, sillä se tuntui vieläkin kummalliselta – asia, jota he olivat työstäneet ja jota he olivat odottaneet niin kovin kauan, oli vihdoinkin käsillä. Tietysti tavallinen raskausaikakin kesti useita kuukausia, mutta tällä kertaa vastasyntyneen vauvan sijasta he olivat saaneet luokseen miltei kouluikäisen nuoren naisen alun.
Nicky vei hetkeksi kätensä Dariyan alaselälle, kun he lähtivät takaisin olohuoneeseen kaksosten ja Ariellan seuraan, ja laski sen vasta olohuoneen puolella. ”Sähän uuvutat muksut ihan alta aikayksikön”, Nicky naurahti pienesti, kun Dariya oli houkutellut kaksoset esittelemään huoneitaan Ariellalle – ja tietysti Ariellan tutustumaan uuteen huoneeseensa. Mies jättäytyi porukan hännille, kun he nousivat yläkertaan. Alec oli viipottamassa suoraa päätä kaksosten huoneeseen, mutta Ariellasta näki, että enemmän tyttö taisi tarkkailla ympärilleen kiinnostuneena hänelle tarkoitetusta huoneesta. ”Tuolla on Alecin ja Lilian huone ja tuolla minä ja Dar-- Äiti, siis, nukumme”, Nicky selvitti Ariellalle laskeuduttuaan kyykkyyn tämän tasolle ja osoitti eri huoneita, kertoipa hän sitten Felixistä ja Faithistakin, jotka vielä nukkuivat mutta joihin Ariella pääsisi kohta tutustumaan paremmin heihinkin. ”Mutta tämä huone on kokonaan varattu sinulle”, Nicky selitti, kun nousi ylös ja käveli avaamaan jäljelle jääneen makuuhuoneen oven. Eivät he olleet sitä aivan hirveästi vielä sisustaneet, sillä tarkoitus oli kuulla Ariellan omaakin mielipidettä, sillä tyttö oli kuitenkin jo sen verran vanha, että haluaisi taatusti päästä valitsemaan verhoja ja sen sellaista itsekin. He saivat Dariyan kanssa pari kertaa kehoittaa, ennen kuin Ariella asteli sisälle huoneeseen ja katseli ympärilleen hämmentyneenä, mutta kuitenkin uteliaana. Nicky asteli itsekin peremmälle, samoin taisi tehdä Dariyakin. Pian kaksosetkin ilmestyivät huoneeseen, ilmeisesti kummastuneena siitä, ettei kukaan ollut tullut katsomaan heidän lelujaan. Alec oli kiivennyt Ariellan sängylle leikkimään pienellä lentokonepienoismallillaan. Lilia nyhjäsi äitinsä helmoissa. ”Tämä on nyt sun huoneesi”, Nicky hymyili kannustavasti Ariellalle ja vilkaisi sitten kaksosia, eritoten sängyllä istuvaa Alecia. ”Ja sinä muistat aina kysyä siskolta, voiko tulla”, Nicky virnisti pienesti Alecille tultuaan tämän luokse ja istuuduttuaan vuoteenreunalle, nostettuaan Alecinkin syliinsä.
Loppuilta oli mennyt rauhallisesti. Toki vilinää oli riittänyt lukumäärältään yhdellä suurentuneen lapsilauman kanssa, mutta melko rauhallisesti Ariella oli saanut tutustua pieniltä päiväunilta herätettyihin nuorimpiin sisaruksiinsa. Sitten oli syöty iltapalaa ja katseltu hetken aikaa jotakin kokoperheen viihdeohjelmaa televisiosta. Kun lapset oli saatu laitettua nukkumaan, Ariella viimeisenä, Nicky ja Dariya olivat vetäytyneet omaan makuuhuoneeseensa. Oikeastaan Nicky oli ollut siellä jo hetkeä ennen Dariyaa, sillä nainen oli vielä halunnut istua Ariellan vuoteen vieressä niin kauan, että tyttö nukahtaisi. ”Nukahtiko tyttö jo?” Nicky kysyikin, kun Dariya viimein saapui makuuhuoneeseen. Mies oli katsellut televisiota, mutta hiljensi nyt äänenvoimakkuutta hieman. Hän kietoi kätensä Dariyan ympärille, kun nainen oli kömpinyt hänen viereensä vuoteeseen. Kuinka hyvältä tuntuikaan tajuta, että pitkästä aikaa moneen viikkoon, jopa kuukauteen, hän saisi nukkua tulevan yön vaimonsa vieressä? Nicky suukotti kevyesti Dariyan hiusten sekaan ja hymyili hieman, silitteli naisen käsivartta. ”Mulla on hyvä tunne tästä. Asiat alkaa varmasti sujumaan ja Ariella sopeutuu kyllä”, mies vakuutti ja vilkaisi hetken aikaa televisiossa pyörivää ohjelmaa, jonka katsominen oli keskeytynyt häneltä Dariyan tullessa huoneeseen äsken. Yhtä asiaa Nicky ei kuitenkaan voinut olla ottamatta esille, sillä se oli väkisinkin aiemmin Wendyn vierailun aikana ilmestynyt hänen mieleensä taas. Hetken aikaa hän empi, mutta totesi sitten, ettei asiassa ollut mitään, miksei sitä olisi voinut ottaa esille. ”Ootko sä varma, ettet haluaisi yrittää aloittaa sitä koulua ensi kuussa?” Nicky kysyikin sitten suoraan, empi hetken ja jatkoi sitten: ”Ariella on kuitenkin eskarissa päivät ja kai me muiden kanssa pärjättäisiin muutama tunti viidestäänkin, jos mä jäisin virkavapaalle?”
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Nov 15, 2014 17:12:34 GMT 2
Post by jenni on Nov 15, 2014 17:12:34 GMT 2
Kun Dariya siirtyi kahvinkeittopuuhiin, Nicky itse jäi rupattelemaan Wendyn kanssa niitä näitä. Istuutuivatpa he jo valmiiksi alas ruokapöydänkin ääreen, eikä mennyt aikaakaan, kun Dariyakin liittyi seuraan saatuaan kaikille kahvia kaadettua ja hoidettua lapsillekin mehua ja keksejä pöytään. Pikku hiljaa Liliakin tuntui jo haluavan alas Nickyn sylistä, joten mies laski tyttärensä alas. Dariyan houkuttelemana kaksoset lähtivät olohuoneeseen Ariellan kanssa katsomaan leluja. Vaikka kolmikolla olikin ikäeroa jonkin verran, Nicky ei uskonut, että siitä koituisi suunnatonta haittaa kenellekään. Ehkä Ariellasta vielä hiouituisi hyvä isosiskon malli nuoremmille sisaruksilleen. Kun lapset olivat tyytyväisen oloisina leikkimässä olohuoneessa, Wendy alkoi puhella jo lähtevänsä ja miettiä seuraavan vierailun ajankohtaa. Kun he olivat päässeet yhteisymmärrykseen eräästä iltapäivästä tammikuun alussa, he nousivat pöydästä ja käväisivät vielä olohuoneessa. Hetken päästä Nicky oli käynyt Dariyan kanssa hyvästelemässä Wendyn eteisessäkin, kun nainen oli viimein lähtenyt heidän luotaan. Ariella oli tuntunut olohuoneessa hämmentyvän asiasta melko paljon, vaikka Nicky arvelikin, että Wendy oli käynyt Ariellan kanssa useita keskusteluja siitä, kuinka tällä kertaa tyttö jäisikin uuden perheensä luokse pysyvästi eikä enää palaisi lastenkotiin. ”Ajatella, että me ollaan vihdoinkin tässä pisteessä”, Nicky naurahti Dariyan sanoille, sillä se tuntui vieläkin kummalliselta – asia, jota he olivat työstäneet ja jota he olivat odottaneet niin kovin kauan, oli vihdoinkin käsillä. Tietysti tavallinen raskausaikakin kesti useita kuukausia, mutta tällä kertaa vastasyntyneen vauvan sijasta he olivat saaneet luokseen miltei kouluikäisen nuoren naisen alun.
Nicky vei hetkeksi kätensä Dariyan alaselälle, kun he lähtivät takaisin olohuoneeseen kaksosten ja Ariellan seuraan, ja laski sen vasta olohuoneen puolella. ”Sähän uuvutat muksut ihan alta aikayksikön”, Nicky naurahti pienesti, kun Dariya oli houkutellut kaksoset esittelemään huoneitaan Ariellalle – ja tietysti Ariellan tutustumaan uuteen huoneeseensa. Mies jättäytyi porukan hännille, kun he nousivat yläkertaan. Alec oli viipottamassa suoraa päätä kaksosten huoneeseen, mutta Ariellasta näki, että enemmän tyttö taisi tarkkailla ympärilleen kiinnostuneena hänelle tarkoitetusta huoneesta. ”Tuolla on Alecin ja Lilian huone ja tuolla minä ja Dar-- Äiti, siis, nukumme”, Nicky selvitti Ariellalle laskeuduttuaan kyykkyyn tämän tasolle ja osoitti eri huoneita, kertoipa hän sitten Felixistä ja Faithistakin, jotka vielä nukkuivat mutta joihin Ariella pääsisi kohta tutustumaan paremmin heihinkin. ”Mutta tämä huone on kokonaan varattu sinulle”, Nicky selitti, kun nousi ylös ja käveli avaamaan jäljelle jääneen makuuhuoneen oven. Eivät he olleet sitä aivan hirveästi vielä sisustaneet, sillä tarkoitus oli kuulla Ariellan omaakin mielipidettä, sillä tyttö oli kuitenkin jo sen verran vanha, että haluaisi taatusti päästä valitsemaan verhoja ja sen sellaista itsekin. He saivat Dariyan kanssa pari kertaa kehoittaa, ennen kuin Ariella asteli sisälle huoneeseen ja katseli ympärilleen hämmentyneenä, mutta kuitenkin uteliaana. Nicky asteli itsekin peremmälle, samoin taisi tehdä Dariyakin. Pian kaksosetkin ilmestyivät huoneeseen, ilmeisesti kummastuneena siitä, ettei kukaan ollut tullut katsomaan heidän lelujaan. Alec oli kiivennyt Ariellan sängylle leikkimään pienellä lentokonepienoismallillaan. Lilia nyhjäsi äitinsä helmoissa. ”Tämä on nyt sun huoneesi”, Nicky hymyili kannustavasti Ariellalle ja vilkaisi sitten kaksosia, eritoten sängyllä istuvaa Alecia. ”Ja sinä muistat aina kysyä siskolta, voiko tulla”, Nicky virnisti pienesti Alecille tultuaan tämän luokse ja istuuduttuaan vuoteenreunalle, nostettuaan Alecinkin syliinsä.
Loppuilta oli mennyt rauhallisesti. Toki vilinää oli riittänyt lukumäärältään yhdellä suurentuneen lapsilauman kanssa, mutta melko rauhallisesti Ariella oli saanut tutustua pieniltä päiväunilta herätettyihin nuorimpiin sisaruksiinsa. Sitten oli syöty iltapalaa ja katseltu hetken aikaa jotakin kokoperheen viihdeohjelmaa televisiosta. Kun lapset oli saatu laitettua nukkumaan, Ariella viimeisenä, Nicky ja Dariya olivat vetäytyneet omaan makuuhuoneeseensa. Oikeastaan Nicky oli ollut siellä jo hetkeä ennen Dariyaa, sillä nainen oli vielä halunnut istua Ariellan vuoteen vieressä niin kauan, että tyttö nukahtaisi. ”Nukahtiko tyttö jo?” Nicky kysyikin, kun Dariya viimein saapui makuuhuoneeseen. Mies oli katsellut televisiota, mutta hiljensi nyt äänenvoimakkuutta hieman. Hän kietoi kätensä Dariyan ympärille, kun nainen oli kömpinyt hänen viereensä vuoteeseen. Kuinka hyvältä tuntuikaan tajuta, että pitkästä aikaa moneen viikkoon, jopa kuukauteen, hän saisi nukkua tulevan yön vaimonsa vieressä? Nicky suukotti kevyesti Dariyan hiusten sekaan ja hymyili hieman, silitteli naisen käsivartta. ”Mulla on hyvä tunne tästä. Asiat alkaa varmasti sujumaan ja Ariella sopeutuu kyllä”, mies vakuutti ja vilkaisi hetken aikaa televisiossa pyörivää ohjelmaa, jonka katsominen oli keskeytynyt häneltä Dariyan tullessa huoneeseen äsken. Yhtä asiaa Nicky ei kuitenkaan voinut olla ottamatta esille, sillä se oli väkisinkin aiemmin Wendyn vierailun aikana ilmestynyt hänen mieleensä taas. Hetken aikaa hän empi, mutta totesi sitten, ettei asiassa ollut mitään, miksei sitä olisi voinut ottaa esille. ”Ootko sä varma, ettet haluaisi yrittää aloittaa sitä koulua ensi kuussa?” Nicky kysyikin sitten suoraan, empi hetken ja jatkoi sitten: ”Ariella on kuitenkin eskarissa päivät ja kai me muiden kanssa pärjättäisiin muutama tunti viidestäänkin, jos mä jäisin virkavapaalle?”
|
|
|
|
Nov 28, 2014 16:01:13 GMT 2
Post by Deleted on Nov 28, 2014 16:01:13 GMT 2
Loppuilta oli kieltämättä sujunut rauhallisista tunnelmissa ja Dariyasta oli niin mukavaa, että heidän koko perheensä oli pitkästä aikaa koolla, vieläpä uuden perheenjäsenen kanssa. Ariella oli kyllä ollut jokseenkin rauhallinen koko illan ajan ja tuntui ehkä vielä ujostelevan hiukan, mutta Dariya uskoi, että turha vieraskoreus katoaisi kyllä, kun tyttö tottuisi heidän perheeseensä paremmin. Tällä hetkellä asiat kuitenkin olivat hyvin ja hyvillä mielin Dariya oli käynyt laittamassa perheen lapset illalla nukkumaan. Ariellan huoneessa hän oli tosin halunnut istua siihen asti, että tyttö nukahtaisi ja ennen nukahtamistaan toinen oli jo vähän enemmänkin jutellut Dariyalle. Lopulta Dariyakin sitten lähti makuuhuoneeseen, jossa Nicky oli jo makoilemassa sängyllä. Dariya kömpi itsekkin sänkyyn ja samantien Nickyn kainaloon – tuntui ihan uskomattomalta, että siinä he olivat jälleen kahdestaan, kuukausien jälkeen. ”Joo, kyllähän se nukahti. Kamalasti sillä olisi kyllä juttua riittänyt, vaikka selvästi olikin väsynyt.” Dariya naurahti pienesti. Puheenaihe ei pysynyt kovin pitkään Ariellassa, sillä Nicky oli ottanut puheeksi jotain, jonka Dariya oli jo antanut olla. Hieman ihmeissään Dariya käänsi katseensa Nickyyn, sillä hän oli ajatellut, että tämä aihe oli jo käsitelty – Dariya pysyisi kotona lasten kanssa niinkuin tähänkin mennessä. ”Pärjäisittekö te muka kotona keskenään?” Dariya ei voinut olla sanomatta, tajuamatta oikein itsekkään, miten hassulta kuulosti – hän oli itse pärjännyt monta kuukautta neljän pienen lapsen kanssa yksin, kai nyt Nickykin omien lastensa kanssa pärjäisi muutaman tunnin päivässä. ”En tiedä.. Mietitään sitä myöhemmin, jooko?” Dariya sitten lopulta sanoi. Tottakai koulu kiinnosti häntä edelleen, mutta juuri sillä nimenomaisella hetkellä hän ei osannut keskittyä asian miettimiseen.
|
|
