|
Sept 28, 2015 19:17:32 GMT 2
Post by Deleted on Sept 28, 2015 19:17:32 GMT 2
The Evans' wedding lauantai 18. heinäkuuta 2015 Casa de Ganador, Dominican Republic Junior Evans & Destiny Stevens + guests
"You know you're in love when you don't want to fall asleep because reality is finally better than your dreams"
Trooppisen lämmin tuuli puhalsi rantahuvilan terassille, jossa Junior istui kylpytakki päällään. Sinisen Karibianmeren aallot löivät muutaman kymmenen metrin päässä valkeahiekkaiseen rantaan ja olivat sillä hetkellä ainoa asia, joka rauhoitti nuorukaista. Hän oli viettänyt aamun pelaten tennistä isänsä, velipuolensa ja kavereidensa kera, mutta sen tuoma rauhallisuus oli kadonnut jo aikoja sitten. Miehen käsissä oli kymmeniä, ellei jopa satoja, kertoja rypistetty paperilappu, jolle hän oli yrittänyt luonnostella häävaloja. Jun tiesi itsekin, että piti puheet parhaiten ilman minkäänlaista muistilappua, mutta koko tilanne pelotti, jännitti ja hirvitti häntä niin paljon, että hän pelkäsi puhelahjojensakin katoavan. Destiny oli parasta mitä hänelle oli koskaan tapahtunut, eikä Jun todellakaan voinut kuvitellakaan elävänsä ilman häntä, mutta jostakin syystä naimisiinmeno jännitti miestä enemmän kuin mikään muu aiemmin. Ja se oli paljon, kun puhuttiin kuitenkin ammatikseen jääkiekkoa pelaavasta, useamman kerran maailmanmestaruudesta ja Stanley Cupista pelanneesta miehestä. Phoenixista Karibialle aamulla aikaisin saapunut Peter – Junin paras ystävä – asteli kivitettyä polkua pitkin ja huomasi jo kaukaa kuinka jännittyneeltä mies näytti. ”Hengitätkö sä?” Peter kysäisi virnistäen, mutta vakavoitui nähdessään ettei Junia todellakaan naurattanut. ”For fuck’s sake – puolta tästä jengistä en edes tunne, mahtaa olla hienoa mennä pyörtymään tonne niiden eteen”, Jun sylkäisi ja viittoi huvilakompleksin isolle nurmialueelle, jonne oli pystytetty vihkikaari ja aseteltu tuolit. Kun isovanhemmat olivat tarjonneet loma-asuntoaan hääpaikaksi, Jun oli alkuun suhtautunut ehdotukseen erittäin epäilevästi. George ei ikinä tarjonnut mitään ilman vastapalvelusta ja pian olikin sitten selvinnyt, että tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että häihin oli kutsuttava liuta seurapiirikasvoja. Junior kuitenkin rakasti paikkaa, koska oli saanut pienestä pitäen viettää siellä niin hienoja hetkiä. Tästä syystä hän kai sitten olikin myöntynyt, kun Destinykin oli ilmaissut pitävänsä paikkaa täydellisenä heidän häilleen. Pahinta oli odottaminen. Ja pahinta odottamisessa oli odottaminen yksin, ilman Desiä. Bestmanin virkaa toimittava Peter ja muut Junin kaverit tietysti kävivät tasaisin väliajoin tarkastamassa että mies oli vielä tajuissaan, mutta se ei ollut lähellekään sama asia. Jollain tapaa Jun jopa kadehti Desiä ja muutenkin naisten laittautumista. Heillä menisi taatusti koko päivä pelkästään laittautumiseen, Jun kun oli kaveriporukoineen varannut pukeutumiseen reilun tunnin. Hänellä ei siis ollut mitään muuta tekemistä kuin vaihtaa kylpytakkinsa shortseihin ja kävellä pitkin rantaviivaa, huvilan pihaa ja käydä useampaankin kertaan läpi koko edessä odottavaa tilannetta. Eilisen harjoitukset olivat sujuneet mainiosti, mutta sekään ei taannut sitä että pääpäivänä kaikki menisi nappiin. Lopulta vanhempi Evans, Juniorin isä, saapui noutamaan poikaansa päärakennukseen. ”Lopeta tuo murehtiminen, tästä on tulossa sun elämäs hienoin päivä ja kaikki menee loistavasti, sun pitää vaan rauhottua”, tämä totesi Juniorille totiseen sävyyn ja ojensi viskilasin. ”Joo tällähän asia paranee”, Jun tuhahti ja pyöritteli silmiään, mutta joi lasin vastaväitteistään huolimatta tyhjäksi. Evansien rantahuvilakompleksi käsitti päärakennuksen lisäksi useita rantaviivan läheisyyteen rakennettuja bungaloweja, joihin suurin osa vieraista oli majoitettu. Jun ei odottanut mitään muuta niin paljon kuin sitä, että koko vihkiminen ja juhliminen olisivat ohi ja he pääsisivät Desin kanssa viettämään aikaa rauhassa kahdestaan. Kellon viisarit eivät tuntuneet liikkuvan ollenkaan, niin tiiviisti Jun niitä tuijotti. Peter ja Junin pikkuvelipuoli Colin istuskelivat miehen seurana rantabungalowin terassilla. Heille oli juuri tuotu ruuat, mutta Jun ei kyennyt nielemään muuta kuin mehua ja Colinin pakottamana muutaman palan vesimelonia. ”Tällä hetkellä ei uskois että jätkä on NHL-joukkueen kapteeni”, Colin sanoi nauraen ja sai vihdoin Juniorinkin naurahtamaan ja tönäisemään velipuoltaan kevyesti. ”Yeah go ahead and laugh – muistan tän sit ku on sun aika joskus”, Jun totesi ja nappasi Colinin kevyesti niskalenkillä leikkimieliseen painiin. Peter nauroi veljesten touhua ja Junior tunsi olonsa vihdoin hieman rauhallisemmaksi. Jäädessään alakynteen veljesten painimatsissa Jun nosti kätensä pystyyn: ”Des hirttää sut jos saapastelen alttarille silmä mustana.” Jotain oli keksittävä puolustukseksi kun meinasi saada turpaansa pikkuveljeltään. Miehet siirtyivät terassilta sisään kaivamaan pukujaan esiin, vaikkei heillä vieläkään mikään kiire ollut. Peter varmisti tuhanteen kertaan, että laittoi sormukset oikeaan taskuun ja Jun seurasi vieressä, sillä sormukset olivat viimeinen asia joiden kanssa hän halusi ongelmia. Päivä oli vasta kääntymässä iltapäivään, ja vihkiminen oli ajoitettu kuuteen, niin että aurinko laskisi seremonian aikana. Jun kiitti mielessään heidän tuuriaan, sillä taivas oli täysin pilvetön eikä ennustuksissakaan luvattu sadetta lähellekään Santo Domingoa. Päärakennuksesta äijäporukan bungalowiin oli raahattu Playstation 4 ihan vain siksi, että he saisivat aikansa jotenkin kulumaan. Colinin ja Peterin hakatessa ohjaimia Jun pyöritteli rusettilaatikkoa käsissään ja kumosi viskilasia – hieman hitaammassa tahdissa tosin, sillä hänen toleranssillaan ei hirveästi alkoholia ennen tärkeitä tilaisuuksia nautittu. Jos joku olisi kolmekin vuotta sitten sanonut, että vuonna 2015 Junior olisi kihloissa – saati sitten että menossa naimisiin – mies olisi nauranut itsensä kuoliaaksi. Toisaalta, eipä hän ollut ikinä uskonut selviävänsä parin syksyn takaisesta syöksykierteestäänkään, mutta tässä hän nyt vaan seisoi. Kai jonkinlaisena elävänä todisteena siitä, että sitoutumiskammoisinkin ihminen kykenee sitoutumaan jos elämään purjehtii ihminen, jota ilman ei pysty elämään.
|
|
|
Sept 28, 2015 22:28:34 GMT 2
Post by Deleted on Sept 28, 2015 22:28:34 GMT 2
Keskipäivän aurinko helotti olohuoneen suurista ikkunoista sisään häikäisten Destinyn aavistuksen päivettyneitä kasvoja. Nainen vilkaisi itseään peilistä ja puhalsi kevyen luonnollisesti meikatuille kasvoilleen karanneen hiussuortuvan. Kuumista hellepäivistä huolimatta hänen herkkä ihonsa ei ollut päässyt palamaan, mikä oli ollut suuri helpotus - kun he olivat Juniorin kanssa päättäneet pitää hääjuhlansa Karibian auringon alla, oli nainen ehtinyt monta kertaa epäillä, että joutuisi kävelemään alttarille tomaatinpunaisena. Destiny asteli olohuoneen poikki ja istahti sohvan reunalle Julian, Averyn, Marian ja Isabellan - morsiusneitojensa - seuraan. Naiset siemailivat kylmää samppanjaa ja nauttivat pöydällä tarjolla olevia hedelmiä ja marjoja. Destinyllä ei ollut nälkä, ja kaikki jääkylmää vettä lukuun ottamatta tuntuivat juuttuvan kurkkuun. Hän kuitenkin nappasi itselleen muutaman mansikan saadakseen edes jotakin tekemistä. Naisen katse lipui suurista ikkunoista avautuvaan merinäköalaan, joka sai hänet uppoutumaan omiin ajatuksiinsa. Destiny ei voinut vieläkään uskoa, että oli menossa naimisiin vain muutamien tuntien kuluttua. Juniorin kanssa. Juniorin, joka vuosi sitten oli kosinut häntä aivan yhtä yllättäen kuin heidän suhteensakin oli alunperin saanut alkunsa. Destiny muisti yhä tuon päivän kuin eilisen, vaikka he olivat sen jälkeen ehtineet kokea lukemattomia määriä niin ylä- kuin alamäkiäkin. Lisäksi heidän suhdettaan oli ehditty epäillä ja tuomita niin monelta eri taholta, etteivät laskemiseen olleet riittäneet enää kahdenkaan käden sormet. Silti he olivat edelleen yhdessä, lupautumassa toisilleen loppu elämäkseen - ajatus sai Destinyn sydämen hakkaamaan tavallista villimmin ja hän hengähti kärsimättömästi. "Des?" Destiny repi ajatuksensa horisontista takaisin olohuoneeseen ja käänsi hajamielisen katseensa Juliaan. "Sua taitaa vähän jännittää, vai?" nainen totesi hymyillen ja silitti Destinyn olkaa. Destiny hymähti hieman huvittuneeseen sävyyn ja nyökkäsi. "No joo - odottaminen on ihan hirveetä", hän myönsi ja nappasi vielä muutaman mansikan ottaen vielä hieman vastahakoisesti hörpyn Averyn tarjoamasta samppanjasta. Naiset ehtivät höpistä vielä hetken niitä näitä, ennen kuin Destinyn äiti Henrietta pyyhälsi sisään ja patisti seurueen valmistautumaan. Destiny nousi ylös sohvalta ja tunsi, kuinka jännitys velloi vatsassa saaden hänet hieman pahoinvointiseksi - Isabella kuitenkin vakuutti, että moinen oli aivan normaalia, ja auttoi Destinyn peilipöydän ääreen. Muutaman tunnin kuluttua valmistelut alkoivat olla päätöksessään. Morsiusneidot olivat poistuneet viereiseen huoneeseen pukeakseen ylleen omat juhlamekkonsa. Destiny asteli ympäri huonetta valkoinen, pitsitetty morsiusmekko yllään. Hänen hiuksensa oli kiharrettu löyhälle nutturalle, jota koristi rantateemaan sopiva vaalea ruusu - äitinsä toivomuksesta huolimatta Destiny oli jättänyt pitkän hunnun kaupan hyllylle. Morsiuskimppu odotti kantajaansa ikkunalaudalla, ja vain katsoessaankin sitä Destiny tunsi kämmentensä hikoavan - hän mietti, mahtoiko Junioria jännittää yhtä paljon. Mies oli luultavasti jo vihkimispaikalla, niin kuin suurin osa vieraistakin. Destiny tuhahti ääneen - paikalle oli saapunut paljon enemmän vieraita kuin he olivat Junin kanssa suunnitelleet, sillä miehen isovanhemmat olivat vaatineet oman osansa - eli seurapiirikerman - hääjuhlasta. Se oli ollut ehto sille, että häät saatiin tanssia duvun rantahuvilalla. Destiny huokaisi uudelleen kärsimättömästi ja pyyhkäisi hieman hikisiä kämmeniään nenäliinaan ollen jo lähellä tulla hulluksi, kun morsiusneidot viimein saapuivat paikalle. Naisen äiti puolestaan hoilotti ulko-ovelta, että kaikki oli valmista, joten Destiny ei voinut kuin sydän jännityksestä pamppaillen tarttua morsiuskimppuunsa ja lähteä kohti vihkimispaikkaa, joka onneksi sijaitsi aivan rantahuvilan kupeessa. Destiny katseli parhaiden ystäviensä loittonevia selkiä, kun nuo astelivat edeltä tuolien väliin jäänyttä käytävää pitkin vihkikaaren edustalle. Häämarssin - jonka hääpari oli valinnut yhdessä etukäteen ja jonka Destinyn pikkuserkku Casper soitti kitarallaan - alkaessa soida Destiny huomasi puristavansa isänsä käsivartta hieman tiukemmin. Vasta siinä vaiheessa, kun he kävelivät hitaasti kohti tuoleiltaan ylösnousseita vieraita ja heidän takanaan olevaa vihkikaarta, alkoi kaikki pikku hiljaa realisoitua. Destiny katsoi vilpittömän onnelisesti hymyillen ympärilleen ja nyökkäsi tervehdykseksi paikalle saapuneille sukulaisille ja ystäville, joiden silmätkulmat kiiltelivät laskevan auringon säteissä. Nainen tunsi omienkin silmiensä polttelevan, mutta sai ainakin toistaiseksi hillittyä itsensä. Hänen huulensa kaartuivat yhä onnelisempaan hymyyn Juniorin astuessa viimein esiin vieraiden takaa ja astellessa heitä kohti. Kun he ikuisuudelta kestäneiden askelten jälkeen sitten viimein kohtasivat, Destiny kohotti vielä katseensa isäänsä suukottaen kevyesti tuon poskea, ennen kuin kääntyi tulevan aviomiehensä puoleen.
|
|
|
Sept 29, 2015 21:08:49 GMT 2
Post by Deleted on Sept 29, 2015 21:08:49 GMT 2
Viimeiset minuutit ennen vihkipaikalle siirtymistä menivät Juniorilta kuin sumussa. Hän etäisesti tajusi vetävänsä puvun ylleen ja ottavansa kaveriporukalla viimeiset rohkaisupaukut, mutta todellisuudessa hän oli vajonnut jonkinlaiseen selviytymistilaan pysyäkseen tolpillaan. Vasta kitaralla näppäilty häämarssi herätti hänet nostamaan katseensa tuolien väliin jäävälle käytävälle. Destinyn näkeminen poisti kaiken stressin ja jännityksen Juniorin harteilta ja miehen kasvot valtasi hymy. Jun pyyhkäisi silmäkulmastaan muutaman onnen kyyneleen ja ymmärsi pikkuhiljaa, että hänen todellisesta ensirakkaudestaan oli tulossa hänen vaimonsa. Junior otti pari askelta alas vihkikaaren luota kätelläkseen Georgea ja saadakseen vihdoin Desin vierelleen seisomaan koko heikompaa hirvittävän ihmismäärän eteen. Hääseremonian kulku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan perinteinen, mutta siitä huokui selvänä pariskunnan vilpitön rakkaus toisiinsa. Juniorin vähän väliä vierellä seisovaan Destinyyn luomat katseet eivät jääneet keltään huomaamatta, mutta Jun ei vain pystynyt tuijottamaan suoraan eteensä heitä vihkivään pappiin. Joko hän olisi purskahtanut nauruun kuten aina vakavuutta vaativissa tilanteissa tai pyörtynyt ymmärtäessään kuinka lähellä häävalojen lausuminen oli. Hän kyllä tiesi ettei puheenvuoron tarvinnut olla mitenkään erikoinen tai pitkä, ja että se oli vain sanallinen lupaus Destinylle, joka tiesi kyllä ilman sanomistakin paljonko Junior häntä rakasti. Valojen lausumisen jälkeen pappi ojensi heille sormukset, jotka Peter oli hetkeä aiemmin taskustaan antanut. Jun tunsi käsiensä tärisevän niin paljon, että hän pelkäsi pudottavansa sormuksen ennen kuin saisi pujotettua sen Desin nimettömään kihlasormuksen seuraan. Onneksi ainoat jotka käsien tärinän sillä hetkellä pystyivät näkemään olivat Des ja pappi, joka oli taatusti nähnyt kaikki mahdolliset tilanteet pyörtyvästä sulhasesta pieneen käsien tärinään. Vetäen syvään henkeä Jun pujotti Tiffany&Co:n timanttisormuksen Destinyn nimettömään ja antoi hieman kiiltelevien silmiensä katseen eksyä hetkeksi tämän kirkkaansinisiin silmiin. Hän ei sillä hetkellä osannut edes käsitellä sitä onnea minkä tunsi. Koko tunteiden sekamelska tiivistyi niihin muutamiin kyyneliin, jotka ehtivät karata silmäkulmasta ennen kuin hän ehti ne pyyhkiä. Auringonlasku väritti koko rannan ja huvilan pihamaan oranssin, keltaisen ja punaisen eri sävyihin ja niissä viime säteissä Junior vihdoin sai Destinynsä. Hääparin suudelma sai yleisön vislaamaan, taputtamaan, hurraamaan ja kyynelehtimään, koko onnellisten tunteiden kirjo oli nähtävillä. Suudelmasta vetäytyessään Junior uskalsi vihdoin vilkaista vierasmäärää ja hänen katseensa osui ensimmäisenä hänen eturivissä istuvaan isäänsä. Joka, ensimmäistä kertaa koko Juniorin 21-vuotisen elämän aikana, itki. Jun naurahti ja kumartui vielä yhteen suudelmaan ennen kuin lähti tuore vaimonsa käsipuolessa kävelemään käytävää pitkin. Rannalle oli aseteltu soihtuja valaisemaan kulkuväylää, sillä tuoreen avioparin ja vieraiden oli tarkoitus lähettää sieltä ilmaan paperilyhtyjä. Jun oli pitänyt ideaa alkuun typeränä, sillä hän ei pahemmin perustanut yleisistä ohjelmanumeroista. Nyt hänenkin oli kuitenkin myönnettävä, että sadoista lyhdyistä täyttyvä taivas meren yllä näytti upealta. ” Thanks for making me the happiest man on earth”, Junior sanoi hiljaa ja painoi pikaisen suukon Desin hiuksiin. Vieraat lähtivät valumaan pihalle pystytettyyn valaistuun juhlatelttaan, odottamaan hääparia, joista jäätiin ottamaan ensimmäisiä virallisia kuvia. Junior ei voinut kuin hämmästellä sitä, miten sujuvasti siirtymiset ja koko hääjuhlan kulku saatiin toimimaan, vaikka vieraita oli niin paljon. Onnitteluja satoi joka suunnasta ja Jun ei voinut kuin nauraa lahjapöytää, joka oli lievästi sanottuna alimitoitettu. Suurin osa vieraista oli totta kai toimittanut lahjansa erikseen, mutta oli niitäkin, jotka olivat halunneet tuoda lahjan myös varsinaiseen tilaisuuteen. Ainut asia koko hääjuhlassa, mitä Jun odotti kauhulla, oli Peterin puhe. Isänkin puhe hieman jännitti, mutta se ei sentään tulisi sisältämään noloja yksityiskohtia hänen elämästään. Tai no, ainakin yleensä isä pitäytyi enemmänkin asialinjalla. Hän myös odotti sitä ensimmäistä puhujaa, jonka puhe alkaisi tai päättyisi tai jossain välissä sisältäisi lauseen ” Junior finally got his Destiny”. Se oli ehkä helpoin mahdollinen yleisöä varmasti naurattava ilmaisu, jota Junior oli itsekin harkinnut käyttävänsä. Toisaalta se oli myös täysin totta, sillä jo melkein alusta asti oli ollut selvää, että hänen elämänsä ei pysynyt raiteillaan ilman Desiä. Kuvia juhlista napsivan ammattikuvaajan ilme huolestutti Junioria välillä, tämä kun ei tuntunut pystyvän pitämään pokkaansa kuvia katsellessa. Junior ainakin tiesi itse näyttävänsä joka kuvassa pikkulapselta jouluaattona, niin onnellinen hän oli. Owen, Peter, Colin, Jamie ja muutamat muut Juniorin kaverit olivat myös luvanneet järjestää pienen tanssiyllätyksen Destinylle. Niin no, sitä Jun ei todellakaan odottanut. Myötähäpeään kuoleminen omana hääpäivänään olisi ollut suhteellisen traagista. Hän toivoi vain, että nämä odottaisivat yllätyksineen siihen asti että seurapiiriosa vieraskatrasta olisi poistunut. Isoisän ja muun seurapiirikerman huumorintaju kun ei ollut ihan sillä tasolla mitä parikymppisten tanssitaidottomien miesten sätkimisen katsominen tulisi vaatimaan.
|
|
|
Sept 30, 2015 23:56:17 GMT 2
Post by Deleted on Sept 30, 2015 23:56:17 GMT 2
Destiny yritti parhaansa mukaan keskittyä papin kauniisiin sanoihin, mutta hänen ajatuksensa seikkailivat väkisinkin muualla – Junissa, jota nainen kääntyi vähän väliä katsomaan hymyillen. Vihkivalaansa varten Destiny ei ollut varannut minkäänlaista varasuunnitelmaa, hänellä ei ollut minkäänlaista lappua mukanaan eikä hän oikeastaan ollut miettinyt puhettaan juurikaan etukäteen. Moiset eivät olleet tarpeen, sillä nainen tahtoi sillä hetkellä vain puhua suoraan sydämestä ja kertoa Junille, miltä hänestä tuntui. Vihkivalat saivat niin puhujansa kuin yleisönkin herkistymään, ja Destinykin pyyhkäisi varovasti silmäkulmiaan kun he Junin kanssa sitten viimein saivat pujottaa sormukset toistensa nimettömiin. Junin käsien täristessä nainen tarttui niihin hellästi vapaalla kädellään ja silitteli kevyesti sormillaan pujottaen sitten vuorostaan hopeisen sormuksen miehen nimettömään. Juniorin huulet Destinyn omilla eivät varmaan koskaan olleet tuntuneet yhtä ihmeellisen hyviltä, kuin ne nyt tuntuivat siinä hetkessä, jona he vihdoin virallisesti saivat toisensa. Destiny antoi muutaman kyyneleen valua poskipäälleen, kun hän käänsi katseensa herkistyneeseen juhlaväkeen, jonka joukosta hän paikansi omat vanhempansa ja isoveljensä.
Satojen paperilyhtyjen valaistessa taivasta ja vieraiden siirtyessä hieman kauempana sijaitsevalle teltalle Destiny kietoi kätensä miehensä ympärille. “My pleasure”, hän vastasi hymyillen Junin kommenttiin ja veti tuon kevyeen suudelmaan. Kuvien otto sujui kivuttomasti ja ripeästi, ja hääpari pääsi pian liittymään muiden joukkoon. Hymy oli herkässä, kun heidät esiteltiin herra ja rouva Evansina raikuvien aplodien ja hurraa -huutojen keskellä – uuteen sukunimeen tottuminen ei taatusti veisi Destinyltä kovin kauaa, olivathan he leikitelleet sillä jo kauan Juniorin kanssa.
Puheiden ja perinteisten hääleikkien – joista Peter ja Julia olivat tehneet omalla tyylillään hieman vähemmän perinteisiä - lisäksi juhlavieraita viihdyttivät niin teltassa kuin rannallakin livebändi, ammattitaikuri sekä muutamat tulitaiteilijat. Hääparin tanssi ei tietenkään myöskään päässyt unohtumaan, siitä piti taatusti huolen kitaransa kanssa mikrofonin luona heiluva Casper. Muutamien vislausten saattelemana hääpari sitten viimein astelikin lyhdyin valaistulle tanssilattialle. Destinylle tanssi ei luonnollisesti ollut ollut kovinkaan suuri ongelma, mutta Juniorille sen harjoittelu ennen hääjuhlaa oli saattanut aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Destiny ei irrottanut katsettaan miehen silmistä koko tanssin aikana, ja sen päättyeessä hän painautui pitkään suudelmaan, joka tanssin ohella sai äänekkäät suosionosoitukset.
Seuraavaksi maljapuheensa pitivät morsiamen ja sulhasen vanhemmat, joista jokaisen puhe oli koskettava omalla tavallaan. Ne saivat Destinyn, niin kuin monet muutkin, väkisinkin kyynelehtimään. Nainen kääntyi vilkaisemaan Junioria muutamaan otteeseen puheiden alkaessa, ja hääkuvaaja tallensi kameralleen varmasti monta otosta itselleen ja omalle tunteellisuudelleen hieman naurahtelevasta morsiamesta – hääparille varatut nenäliinat eivät taatusti tulisi riittämään, mikäli puheet jatkuisivat yhtä tunteiden täyteisinä. Onneksi kuitenkin niin bestmanin kuin morsiusneidonkin puheet saivat vieraat välillä nauramaankin oikein sydämensä kyllyydestä – Julia ja Peter tekivät erinomaista työtä tuodessaan esille kaikki mahdolliset enemmän ja vähemmän nolot muistot sulhasesta ja morsiamesta.
Muutaman muun ohjelmanumeron jälkeen Destiny nousi ylös tuolistaan ja kaikkien yllätykseksi pyysi Casperia ojentamaan mikkinsä hänelle. “So, I know it's not quite traditional for the bride to hold a speech at her wedding, but”, nainen aloitti ja laski katseensa virnistäen Junioriin, “we're not a very traditional couple, are we? And anyone who knows me knows how hard it can be to keep me quiet and today is no exception! However, I'll try to keep it short as I know the day's been full of speeches – and I'm also quite keen to see my dad finally on the dance floor!” Nainen naurahti kevyesti ja kääntyi vieraiden puoleen aloittaen sitten puheensa kiittämällä kohtealiaasti kaikkia, jotka olivat saapunet juhliin, omia morsiusneitojaan, bestmaneja, järjestäjiä – kaikkia, jotka olivat tehneet niin uskomattoman upeasta päivästä mahdollisen.
“By the way just to warn you all that this could be the start of an emotional bit, so if I start blubbing please feel free to throw me a tissue – yes, again.” Nainen kääntyi takaisin Juniorin puoleen ja katseli miestä hetken, ennen kuin kevyesti alahuultaan nuolaisten aloitti. “If it is true that men are like stars, with so many to pick from but only one who can make your dreams come true, then you are my one true star. And I can’t wait for the rest of our dreams to come true. I love you with all my heart and I know for certain that will never change. I must be the luckiest person on earth and I know that we are going to have an amazing life together.” Hän tarttui Junioria kädestä ja katseli niitä hetken, ennen kuin jatkoi. “Jun, you are my everything and I’m very proud to be Mrs. Evans.” Taustalta kuului muutama hurraa -huuto ja Destinyn oli pakko naurahtaa kevyesti, vaikka hänen lämmin katseensa olikin nauliutunut Juniorin silmiin. Hän kohotti lasiaan ja muu juhlaväki seurasi esimerkkiä. “And that's why I'd like to propose a toast to my wonderful husband, and to us - the best is yet to come.”
|
|
|
Oct 2, 2015 14:57:21 GMT 2
Post by Deleted on Oct 2, 2015 14:57:21 GMT 2
Hääparin tanssi sujui Juniorin suureksi ihmetykseksi suhteellisen kivuttomasti ja suosionosoituksiakin tuli ihan kiitettävästi. Vaikka mies oli stressannutkin tanssimistaan vähintään yhtä kauan kuin häitä oli suunnitellut, hän oli kokoajan tiennyt ettei Des antaisi hänen epäonnistua. Puheiden alkaessa Jun yritti karaista itsensä, sillä puolen tunnin itkuputki olisi jo ehkä hänellekin liikaa. Vanhempien puheet olivat kuitenkin niin täynnä tunnetta, että itkemättä oleminen oli mahdotonta. Onneksi Peterin ja Julian puheet oli laadittu enemmänkin hauskoiksi, ja Juniorkin sai häpeän ja punastelun seassa nauraa Peterin esiin kaivamille noloille sattumille.
Kun Des sitten pyysi pikkuserkultaan mikrofonia itselleen, Jun katsoi vaimoaan ihmeissään ja oli jo kysymässä, että oliko unohtanut jonkin ohjelmanumeron. Des oli aikeissa pitää puheen, eikä Jun voinut kuin naurahtaa – tyypillistä Destinyä. Puheen edetessä tunteellisempaan osaan Jun tunsi jälleen kerran kyynelten polttelevan silmäkulmassaan, mutta hymy ei häipynyt kasvoilta eikä katse kääntynyt Destinyn silmistä hetkeksikään. Hän olisi voinut samoin sanoin kertoa omat tunteensa ja ajatuksensa tästä päivästä ja koko heidän loppuelämästään, mutta tiesi että Des onnistui sanomaan ne paremmin. Puheen loputtua ja maljojen noustua Jun nousi tuoliltaan ja kaappasi Desin syliinsä nauraen. ”And I’m so proud to look at you and realise again and again that you’re my wife now”, mies lausahti hiljaa ja painautui suudelmaan. Destinyn puhe sai aikaan tähän mennessä suurimmat suosionosoitukset, joiden myötä bändi aloitti jälleen soittonsa ja Casper ilmoitti tanssilattian olevan vapaa.
Illan kääntyessä pikkuhiljaa yöksi alkoivat useimmat vain nimen perusteella juhliin kutsutut vieraat jo tehdä lähtöä. Jun ja Destiny totta kai hyvästelivät heidät kaikki harmitellen sitä, etteivät nämä näkisi kaikkia ohjelmanumeroita. Tosiasiassa Jun paloi innosta päästä eroon näistä nyrpeänaamaisista hiilihangoista, joilla oli ollut hauskaa viimeksi 70-luvulla jos silloinkaan. Miehen yllätykseksi isovanhemmat George ja Alice olivat nuorempien vieraiden joukossa tanssilattian kirkkaimpia tähtiä, eikä Jun oikeasti muistanut ikinä nähneensä isoisänsä kasvoilla niin leveää hymyä kuin niillä nyt purjehti. ”Okay so we should get married often, look at old Georgie-boy twisting like he was twenty again”, Jun totesi naurunsa lomasta Destinylle ja johdatti tämän sitten takaisin heidän pöytänsä taakse istumaan. Owen oli nimittäin viittonut poikien olevan valmiina tanssiesitykselle. Niin Peter sitten nappasikin mikrofonin käsiinsä ja show-miehen tyyliinsä ilmoitti, että nyt oli aika kunnioittaa morsiamen uraa pienellä yllätysesiintymisellä. "I’m really sorry, but Owen has a need to make an idiot out of himself”, Jun lausahti anteeksipyytävästi ja hautasi jo valmiiksi päänsä käsiinsä katsellen kavereidensa tanssilattialle kerääntymistä sormiensa lomitse.
Tanssiesitys sai varmasti jokaisen jäljellä olevan vieraan nauramaan hysteerisesti, sillä vaikka liikkeet menivätkin ihan rytmiin ja jonkinlaisen koreografiankin pojat olivat kehitelleet, ei ikänsä jääkiekkoa pelanneiden isokokoisten miesten tanssista vain saanut sulavaa millään ilveellä. Junior kärsi suuremmasta myötähäpeästä kuin aikoihin, mutta nauroi silti muun yleisön mukana kun ei itkeäkään enää voinut. Esityksen loputtua Jun nosti päänsä käsistään ja pyysi Casperilta mikrofonia julkisen anteeksipyynnön tehdäkseen. ”If this, um, show didn’t traumatize you for life, be forever grateful – and if it did, well, I hope the snack that’s coming right up will bring you a little relief”, Jun sanaili ja osoitti seuraavat sanansa suoraan edelleen tanssilattialla naureskeleville kavereilleen: “And for you idiots, get out of the dancefloor already, I think you’ve done enough.”
|
|
|
Oct 2, 2015 22:27:28 GMT 2
Post by Deleted on Oct 2, 2015 22:27:28 GMT 2
Edes kuivahkot seurapiirirouvat ja -herrat eivät saaneet hymyä haihtumaan Destinyn huulilta koko iltana, mutta nainen ei silti voinut kieltää olleensa iloinen päästessään viimein hyvästelemään kyseiset vieraat, joista puoliakaan hän ei tuntenut kuin suunnilleen kasvoilta. Juhlat kävivätkin oitis hieman railakkaammiksi illan vaihtuessa pikku hiljaa yöksi, ja tanssilattialle eksyi nuoremman juhlaväen lisäksi myös hieman vanhempaa sukupolvea - mukaan lukien Destinyn omat vanhemmat sekä Juniorin isovanhemmat, jotka laittoivat jalalla koreasti ja pärjäsivät vallan mainiosti nuorempienkin joukossa. Destiny naurahti Junin kommentille ja nyökkäsi. "I know right - I'm quite sad though that you missed those genes", hän virnisti katsellessaan isoisä-Georgen varsin sulavia liikkeitä. "But yes, this day's been so perfect so far that I wouldn't mind getting used to this", hän totesi vielä hymyillen ja suukotti miestään poskelle. Nainen kävi tanssahtelemassa muutaman kappaleen isänsä ja veljiensä kanssa sekä myös Junin isän,vanhemman Clayn, kanssa. Pari hitaampaa kappaletta hääpari tanssi tietenkin yhdessä.
Peterin varastaessa shown itselleen Destiny ei voinut kuin nauraa. "Don't worry, I've got used to it already", nainen totesi ja virnisti Juniorin puoleen ennen kuin jääkiekkoilijat valtasivat tanssilattian viimeisenkin tuuman. Esitys oli taatusti illan paras ja hauskin, ja se sai tunnelman nousemaan vielä entisestään. "Oh guys, that was awesome, thank you! It went so well that now I'm wondering if our roles have gone totally the wrong way around", nainen totesi nauraen tanssin päätyttyä ja nyökkäsi loitommalla istuviin cheerleader-tyttöihin, jotka nyökyttelivät huvittuneina ja antoivat miehille raikuvat aplodit. Lopuksi Junior esitti julkisen anteekspyyntönsä joukkuetovereidensa puolesta, joka sekin sai Destinyn nauramaan.
Seuraavaksi tarjottavien herkkujen etupäässä paikalle kannettiin hääkakku, jota hääpari perinteisesti lähti ensimmäiseksi leikkaamaan. Suupalaksi tarkoitetun kakkusiivunsa Destiny kuitenkin työnsi leikkimielisesti Juniorin kasvoihin. "I'm sorry dear, but I waited for that moment ever since you proposed me", nainen sanoi nauraen ja painoi sitten pitkän suudelman Junin kakkuun sotketuille huulille. Lopulta vieraatkin pääsivät nauttimaan niin hääkakusta kuin muistakin esille asetetuista jälkiruoista ja herkuista, joista suuren osan oli valmistanut Destinyn äiti aivan itse. Ilta jatkui iloisissa merkeissä ja ilmainen drinkkibaarikin veti vieraita puoleensa kiitettävällä tahdilla. Casper bändeineen soitti monipuolista musiikkia, joka sai kaikki vieraat vuorollaan uskaltautumaan tanssilattialle. Destiny kävi tanssimisen lomassa juttelemassa tutuille ja poseerasi milloin kenenkin kanssa valokuvia varten - vieraita oli paljon, mutta nainen yritti parhaansa mukaan vaihtaa kaikkien kanssa ainakin parin sanasen, sillä heitä vartenhan nuo olivat paikalle saapuneet.
Pikku hiljaa juhlat alkoivat kuitenkin olla siinä pisteessä, että oli viimeisten ohjelmanumeroiden vuoro. Casper kehotti kaikki sinkkunaiset tanssilattialle, jonka toisella puolen seisoi Destiny morsiuskimppunsa kanssa. Nainen heitti sen olkansa yli naisjoukkoon, josta sen nappasi itselleen Isabella - Destinyn ystävä ja morsiusneito, joka tunnettiin villinä ja vapaana tapauksena, minkä vuoksi tapahtuma saikin hieman huvittuneita naurahduksia aikaan.
Lopulta tuli aika, jolloin hääparin oli aika lähteä juhlista viettämään viimein aikaa kahdestaan. Rannan poikki kulki lyhdyin valaistu lyhyt reitti hieman etäämmällä sijaitsevaan bungalowaan, jossa hääpari saisi olla omassa rauhassaan. He vilkuttivat teltalle jääville vieraille niin kauan kuin näköyhteys vain säilyi pimeässä illassa. Lopulta juhlijoiden äänet kuitenkin vaikenivat ja kuunvalossa heitä ympäröi vain aaltojen kuohina ja kevyt merituuli. Destiny kiersi kätensä miehensä ympärille ja huokaisi syvään tyytyväisenä. "Today was perfect - and I kinda wish it would never end."
|
|
|
Oct 4, 2015 18:57:35 GMT 2
Post by Deleted on Oct 4, 2015 18:57:35 GMT 2
”It kinda never will”, Jun totesi Desin sanoihin ja painoi suukon tämän hiuksiin. Merituuli pyöritti leutoa yöilmaa rannalla ja sai palmut bungalowin ympärillä kahisemaan. Juhlateltan äänet eivät kuuluneet huvilaryhmän kauimmaiselle rakennukselle, ja sen takia Jun ja Des olivatkin valinneet sen itselleen. Vesiraja ylsi melkein terassille ja suurten avoimien lasi-ikkunoiden verhot lepattivat tuulessa. ”Here comes my payback, I still have cake in my face you know”, Jun lohkaisi ja kaappasi Destinyn olalleen. Juniorin mielessä kynnyksen yli kantaminen oli imelääkin imelämpää, mutta hän suoritti sen kuitenkin omaan vitsailevaan tyyliinsä laskien sitten Desin bungalowin leveääkin leveämmälle sängylle. Pujahtaen itsekin sänkyyn Jun kiersi kätensä Desin ympärille. ”Tomorrow we’ll wake up as Mr. and Mrs. Evans”, Jun totesi ja kelasi yhä uudelleen ja uudelleen mielessään koko päivää ja oikeastaan koko vuotta viime kesän kihlauksesta lähtien.
**********
Aamu valkeni kirkkaana ja lempeän lämmin tuuli heilutti bungalowin verhoja. Jun heräsi palvelusväen tuodessa aamupalaa terassille, mutta jäi vielä onnellinen hymy kasvoillaan makaamaan Destiny kainalossaan peittojen alle. Ajatuksissa pyöri se tosiasia, että hän oli nyt oikeasti kaveriporukkansa ensimmäinen hääyön läpikäynyt ukkomies. Miehen oli pakko naurahtaa ääneen koko sanalle. Jun nousi varovasti sängystä yrittäen olla herättämättä Destinyä ja suuntasi terassille hakemaan tarjotinta. Pöytä oli täynnä kaikkia mahdollisia herkkuja, mutta Jun lastasi tarjottimelle lähinnä hedelmiä ja marjoja sekä tietysti skumppapullon. Hän hiipi takaisin sängyn viereen ja laski tarjottimen sängyn jalkopäähän. ”Good morning Mrs. Evans”, Jun lausahti hiljaa ja painoi kevyen suukon Destinyn otsalle. Kuinka hyvältä sen sanominen kuulostikaan, kun oli kohta jo vuoden tätä päivää odottanut.
|
|
|
Oct 6, 2015 20:29:38 GMT 2
Post by Deleted on Oct 6, 2015 20:29:38 GMT 2
Destinyn huulille kiri aamu-uninen, mutta onnellinen hymy, kun hän tunsi Juniorin huulien painautuvan kevyesti otsalleen. Nainen huokaisi syvään tyytyväisenä ja avasi hitaasti silmänsä, joita aamuaurinko hieman häikäisi. Hän kohotti katseensa mieheensä ja hymy hänen huulillaan leveni entisestään. "I promise I'll never get tired of hearing that", nainen sanoi lempeästi ja kurottautui suukottamaan tuoretta aviomiestään. Tuntui todellakin uskomattomalta, että hän oli tuore rouva Evans ja että he todellakin olivat eilen lupautuneet toisilleen loppu elämäkseen. Eikä Destiny olisi voinut olla onnellisempi. Hän auttoi Junioria kaatamaan raikasta skumppaa laseihin, joita he sitten kilistelivät hymyillen. Destiny siemaisi skumpastaan ja mietti, kuinka hienolta tuntui herätä aivan uudenlaiseen aamuun Juniorin kanssa - vaikka he eivät itse varsinaisesti avioliiton myötä muuttuisikaan, olivat he silti kääntäneet uuden, puhtaan sivun elämässään. Se tuntui ihanalta ja huojentavalta vuoristorataa kulkeneen arjen jälkeen.
Destiny laski lasinsa yöpöydälle ja kömpi paremmin istumaan. Hän nojasi selkäänsä sängyn päätyyn ja veti peittoa hieman paremmin ylleen, vaikkei avonaisista bungalowin ovista sisään puskeva merituuli ollutkaan kylmä. He asettelivat tarjottimen sängylle ja Destiny veti Juniorin kevyesti takaisin vierelleen painautuen tuota vasten. Hän nappasi pari viinirypälettä lautaselta, söi yhden itse ja sujautti toisen Juniorin suuhun sipaisten miehen poskipäätä. "I can't wait for the rest of our life together", nainen sanoi sitten ja loi Juniorin puoleen lämpimän hymyn.
/Oijoi, tulipa vähän tönkkö lopetus, mutta tämän voi nyt lukita!/
|
|