member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 2, 2015 20:44:23 GMT 2
Post by lellu on Dec 2, 2015 20:44:23 GMT 2
Monday, 18th of April 2016 co-starring Emily's grandmother Rosalie Takes place at Rosalie's home in London, UK (nepa!)
Vajaa kuukausi sitten Emily oli tehnyt aika ikävän tempun Elijahille. Yritettyään muutaman viikon ajan saada normaalista elämästään edes jotenkuten kiinni lapsen menetyksen jälkeen hän oli todennut New Yorkin liian ahdistavaksi, ja varannut lennot Lontooseen. Hänen oli yksinkertaisesti päästävä hetkeksi pois, jonnekin, missä kaikki ei muistuttaisi viimeaikaisista tapahtumista pelkän katseen voimalla. Samalla tämä oli hyvä mahdollisuus vierailla pitkästä aikaa Lontoossa - toki hän oli käynyt siellä useampaan otteeseen sitten lapsuusvuosiensa, mutta ei ollut koskaan jäänyt vajaata viikkoa pidemmäksi ajaksi, ja edellisestä reissusta oli muutenkin aikaa. Oli siis jo aikakin käydä tervehtimässä isoäitiä ja erinäisiä lapsuudenystäviä, jotka edelleeen asuivat Lontoossa. Elijahille hän oli tietoisesti ilmoittanut aikeistaan vasta muutama päivä ennen lähtöään. Emily ei ollut halunnut antaa miehelleen mahdollisuutta muuttaa hänen mieltään kokonaan, tai lähteä mukaan. Tämä hänen oli tehtävä yksin. Olihan se ollut aika kurja veto, kun hän oli eräänä torstai-iltana kesken heidän yhteisen päivällisensä kertonut lähtevänsä seuraavana viikonloppuna Lontooseen - etenkin, kun hän ei edes osannut sanoa, miten pitkäksi ajaksi oli lähdössä. "I need to do this", hän oli vain tarjonnut selitykseksi. Elijah oli onneksi tuntunut ottavan asian yllättävän hyvin - vaikka mistähän Emily sitä tiesi, oliko Elijah todella ollut niin rauhallisin mielin vain oliko hän vain teeskennellyt niin. Ainakin Emily oli toivonut Elijahin ymmärtävän, miksi hänen oli lähdettävä pois. Siitä oli nyt vajaa kuukausi. Kuluneen ajan Emily oli viettänyt pitkälti tavaten lapsuudenystäviään ja muistellen heidän kanssaan vuosien takaisia tapahtumia Toisinaan hän oli vain kävellyt päämäärrättömästi ympäri kaupunkia, tai viettänyt koko päivän isoäitinsä seurassa. Rosalie oli ollut suunnattoman ilahtunut, kun Emily oli kertonut hänelle suunnitelmastaan tulla käymään, ja oli mielellään ottanut lapsenlapsensa siipiensä alle, suorastaan vaatien tätä majoittumaan luokseen. Muutenkin isoäitinsä luona asuminen teki Emilylle pelkästään hyvää - Rosalie oli kyllä huomaavainen Emilyn surua kohtaan, mutta jo pelkästään hänen positiivinen luonteensa a hyvinkin stereotypinen isoäitihössötyksensä iltapäiväteen ja neuletöiden kera oli omiaan piristämään Emilyn mieltä. Kaiken muun keskellä Emily oli hiukan laiminlyönyt parisuhdettaan. Alkuun he olivat vielä pitäneet Elijahin kanssa yhteyttä Skypen kautta miltei päivittäin, mutta vähä vähältä sekin oli jäänyt - ja siitä Emilyn oli syytettävä lähinnä itseään. Eihän hän toki ollut missään välissä tarkoittanut tätä tapahtuvaksi, mutta ei hän voinut oikein kieltääkään, etteikö olisi ollut alusta alkaen hiukan vastahakoinen puhumaan Elijahin kanssa päivästään täällä. Miten hän voisi kertoa miehelleen, että voi täällä yksin ollessaan niin paljon paremmin kuin kotona New Yorkissa oma aviomies tukenaan? "It's eight o'clock in the morning in New York", Rosalie oli tänäänkin todennut Emilylle tämän istuessa sohvalla lukemassa isoäitinsä kissa jaloissaan. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen isoäitinsä teki vastaavia huomautuksia kuin ohimennen kesken leipomisen tai muiden askareidensa, eikä Emily oikein voinut olla tuntematta omantunnon pistosta ne huomautuksen kuullessaan. Kyllähän hän tiesi, ettei voisi vain pakoilla tällä tavalla ikuisuuksiin - jossain välissä hänen oli soitettava taas Elijahille ja toivottava, ettei tässä välissä ollut ehtinyt tuhota avioliittoaan. Ja jossain välissä hänen oli myös palattava New Yorkiin, olihan hänen elämänsä siellä, ei täällä Lontoossa. |
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 3, 2015 0:18:06 GMT 2
Post by nepa on Dec 3, 2015 0:18:06 GMT 2
Kaikki Elijahin elämässä oli romahtanut jotenkin ihan yhtäkkiä. Ensimmäinen kaikista kivuliain asia oli ollut tietenkin hänen ja Emilyn lapsen menetys, mutta siitä oli alkanut varsinainen alamäki. Seuraavaksi ongelmaksi oli noussut Elijahin työttömyys - tai pikemminkin se, ettei hän ollut saanut paikkaa siinä musikaalissa, johon olisi juuri halunnut päästä. Se oli kuitenkin ollut ihan täysin hänen oma vikansa, kun hän oli sinä kohtalokkaana päivänä lähtenyt itse pois koe-esiintymisestä ennen aikojaan. Silloin se oli kuitenkin tärkeää. Eikä ainoastaan silloin, vaan se tosiaan oli aina tärkeää.
Tai ainakin Elijah oli kuvitellut tehneensä oikean päätöksen. Sen lapsen menettämisen jälkeen Elijahin ja Emilyn suhde kuitenkin vaikutti vain ... Murenevan. Hajoavan käsiin. Valitettavasti Elijah ei edes osannut tehdä kovinkaan paljon mitään muuttaakseen sen asian, vaan sen sijaan hän oli enemmänkin pyöritellyt peukaloitaan ja vältellyt sitä aihetta, joka oli silloin pyörinyt koko ajan niin Elijahin kuin Emilynkin mielessä. Tai eihän Elijah jälkimmäisestä voinut olla varma - ehkä Emily keksi jotain muutakin mietittävää toisinaan. Elijah olisi toki voinut kysyä sitä. Oikeastaan hänen olisi pitänyt kysyä sitä, mutta valitettavasti mies oli tajunnut asian ihan liian myöhään. Se oli tapahtunut varmaan noin kuukausi sitten, kun Emily oli ihan out of the blue ilmoittanut lähtevänsä Isoon-Britanniaan. Siis ilman Elijahia. Mitä Elijah olisi siihen voinut sanoa? Älä mene, tietenkin, mutta Elijah päätteli, että olisi hyvä aviomies päästämällä vaimonsa niinsanotusti vapaaksi.
Aluksi Elijah oli pitänyt yhteyttä Emilyyn. Paljonkin. Ne heidän Skype-keskustelunsa eivät kyllä olleet kovinkaan iloisia, vaan enemmänkin surumielisiä. Lähes synkkiä. Teennäisiä. Elijah kuitenkin nautti niistä, koska ne olivat olleet silloin ainut asia, jota kautta hän pystyi olemaan yhteydessä vaimoonsa. Sitten ne Skype-puhelut kuitenkin loppuivat. Pian Elijah ei oikeastaan kuullut Emilystä mitään. Elijah oli kyllä yrittänyt. Voi luoja, miten sitkeä hän olikaan ollut, mutta Emily ei selvästikään ollut halunnut tulla löydetyksi. Niin: Elijah ei tiennyt, missä vaimonsa majaili. Sen takia hän varmaan oli muuttunutkin niinä yksinäisinä viikkoina epätoivoiseksi. Vanha, iloinen Elijah oli ollut enää muisto vain, eikä miestä ollut edes huvittanut enää pahemmin hengata ystäviensä kanssa. Totta kai muut olivat sen huomanneet - ja tiesivät syynkin - mutta Elijahin annettiin olla aika paljolti rauhassa.
Sitten asiat kuitenkin muuttuivat. Elijah oli ollut kaikessa rauhassa kotona, kun eräs hänen ystävänsä oli käskenyt Elijahin pakata tärkeimmät tavaransa, jonka jälkeen hän tulisi hakemaan Elijahin kotoa. Pörröpää oli aluksi ollut hieman vastahakoinen, mutta ei hän ollut kehdannut kieltäytyäkään - ehkä hänen ystävällään oli joku lomareissu mielessä tai jotain. Elijah siis oli tehnyt niin, mutta lopulta joutunut kokemaan elämänsä yllätyksen, kun hänet oltiin ajettu lentokentälle. Go get your wife back you idiot se Elijahin naispuolinen ystävä oli sanonut leikkimielisesti. Ja Elijah teki niin. Oli tosin stressannut sitä, että missäköhän hitossa Emily majaili. Ja keitä tuttuja tällä edes oli Briteissä? Sitten Elijah muisti Emilyn isoäidin, Rosalien nimeltään. Ehkä hän tietäisi. Tosin Rosalie ei varmaan tietäisi Elijahia. Sitä oli kuitenkin enää ihan turhaa murehtia. Elijah oli nimittäin saapunut Emilyn isoäidin luokse, seisoi itse asiassa siinä hänen ovensa takana, eli hän ei enää voisi perääntyä. Niinpä Elijah soitti ovikelloa kämmenet hikoillen. Mikä muka voisi mennä vikaan?
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 3, 2015 21:54:32 GMT 2
Post by lellu on Dec 3, 2015 21:54:32 GMT 2
Tietenkin hänen isoäitinsä tarkoitti huomautuksillaan pelkkää hyvää. Ei Emily toiminut reilusti oikein ketään kohden, kun tuuduttautui kaikessa rauhassa Loontoon arkeen - se kun oli hyvin kaukana hänen todellisesta elämästään, jonka hän oli lähtiessään vain pistänyt tauolle. Ei hän ikuisuuksiin asti voisi täällä pakoilla todellisuudelta, siitäkin huolimatta että se oli niin paljon helmpompaa kuin palata New Yorkiin ja joutua todella kohtaamaan todellisuus. Niin, vaikka hän täällä ulkopuolisen silmin saattoi vaikuttaa hyväntuuliselta, suorastaan iloiselta joskus, ei Emily todellisuudessa suinkaan ollut käsitellyt tapahtunutta. Ei, hän oli vain seurannut pinttyneitä tapojaan ja juossut karkuun kaikkea ikävää. Ja sen hän oli saattanut tehdä avioliittonsa kustannuksella.
Tänäänkään Rosalie ei sentään ollut painostanut Emilyä sen enempää, oli vain hetken aikaa katsonut tätä kuin odottaen jonkinlaista vastausta, mutta oli sitten käätänyt huomionsa taas skonssiensa puoleen ja jättänyt Emilyn rauhaan. Siitä punapää oli varsin onnellinen, isoäitinsä sanat kun olivat saaneet hänet jokseenkin vaikeaksi. Niin, syyllisyys oli melkoisen ikävä tunne. Emily kun saattoi syyttää tästä sotkusta vain itseään - ei hän ollut miettinyt Elijahia varatessaan lentojaan, eikä myöskään jättäessään tämän puhelut huomiotta. Omalla tavallaan Elijah vain muistutti häntä Yhdysvalloissa odottavasta todellisuudesta, olihan hän suuri osa sitä, joten miehensä ajattelemisen välttely oli vain yksi tapa lisää Emilylle eristäytyä ja paeta ongelmiaan.
Ovikellon kilahdus havahdutti Emilyn mietteistään."That's probably the mailman with that package you've been waiting for", hän totesi isoäidilleen tämän suunnatessa avaamaan ovea ja yritti sitten taas keskittyä kirjaansa. Siitä ei tosin oikein tullut mitään, kun ovelta vaimeana kantautuva puhe varasti hänen huomionsa melko pian kun hän ainakin kuvitteli kuulevansa oman nimensä, minkäjälkeen Rosalie kuului kehottavan tulokasta tulemaan peremmälle. Mitä ihmettä?
Pian Rosalie asteli eteisen puolelle vieraan ilmeisesti vielä riisuessa ulkovaatteitaan eteisessä. "There was a very handsome young man asking for you, dear", hänen isoäitinsä totesi lempeän hymyn kera "I'll let you two have a talk", hän lisäsi ja katosi taas keittiön puolelle. Tilanne alkoi valjeta Emilylle. Hän nosti kissan pois sylistään ja asteli sitten eteiseen, missä hänen epäilyksensä vahvistuivat tutun pörröpään ilmaantuessa hänen näköpiiriinsä. "Elijah", Emily totesi, yrittäen saada itseään tajuamaan, että mies oli todella täällä, Lontoossa. Oliko tämä todella tullut näin pitkän matkan vain hänen takiaan? Emily ei tosin ollut aivan varma, oliko se hyvä vai paha asia. "What are you doing here?" Emily kysäisi sitten varovasti. Mitä jos Elijah oli tullut vain kertoakseen, ettei jaksanut tätä enää, että halusi erota?
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 8, 2015 15:59:31 GMT 2
Post by nepa on Dec 8, 2015 15:59:31 GMT 2
Varmaan koskaan aikaisemmin Elijahia ei ollut yhtä paljon jännittänyt seisoa oven takana kuin sillä hetkellä. Tilanteesta teki entistä kamalamman se, että kukaan ei tullut heti vastaamaan. Periaatteessa Elijahilla olisi siis vielä mahdollisuus kääntyä takaisinpäin.. Elijah vilkaisi taakseen, mutta sitten päätään pudistaen käänsi katseensa takaisin suljetulle ovelle. Ei. Elijah oli tullut tänne hakemaan vaimonsa takaisin, kertomaan, ettei hän osaisi elää ilman tätä. Se jos jokin oli tullut huomattua muutaman viikon aikana. Tai siis, tietenkin Elijah osasi elää ilman Emilyäkin, mutta kyllä hän auttamatta oli tuntenut olonsa koko ajan yksinäiseksi. Sellaiseksi, että jotain puuttui. Ja niin puuttuikin.
Elijah säpsähti oven avautuessa. Siellä häntä vastassa oli herttaisen näköinen, jo harmaantunut muori, joka oli varmasti Emilyn isoäiti. "Hello, Mrs Raven", Elijah aloitti reippaasti. Totta kai hän halusi antaa tälle Emilyn isoäidille sen kuvan, että kaikki heidän välillään oli hyvin. Elijah nimittäin oletti, että Emily ei varmaan ollut kertonut tälle kaikkea, mitä heidän välillään oli tapahtunut lapsen menetyksen jälkeen - siis jos Emilyn isoäiti tiesi edes siitä. "Uh, long story made short, is Emily here by any chance? I'm his husband, Elijah Whitmore. She has probably told you about me." Elijah hymyili kevyesti. Elijahin edessä seisoskeleva isoäiti paljastui nimeltään Rosalieksi (olisihan Elijahin se pitänyt muistaa), koska hän saman tien käski Elijahin kutsua häntä sillä nimellä. Rosalie selitti jotain vielä pidemmän kaavan kautta, joten Elijah epäili hetken, ettei Emily edes olisi paikalla. Tai ehkei Emily tahtonut nähdä Elijahia.
"Come in, dear!" Rosalie lopulta kutsui Elijahin peremmälle. "Thank you", mies vastasi lyhyesti ja sai sitten alkaa riisua päällysvaatteitaan. Hän jätti myös pienen reppunsa sinne eteiseen, koska eihän hän ollut lainkaan varma, että miten hänen ja Emilyn tuleva keskustelu päättyisi. Se muuten jännitti Elijahia ihan hitosti. Hän joutuikin muutamaan kertaan vetämään syvempään henkeä siellä eteisen puolella, ennen kuin hän asteli peremmälle ihanan mummolamaiseen asuntoon. Elijah katseli ympärilleen, mutta sitten hänen katseensa lukkiutui tuttuun punapäähän. Kissa oli tainnut viedä sen kielen - ei siis se kissa, jonka Emily oli juuri laskenut sylistään. "Hi", hän sanoi hetken kuluttua. Emilykin vaikutti olevan niin hämmentynyt koko tilanteesta, ettei tosikaan. Se oli kuitenkin ihan ymmärrettävää. Reagoisi Elijahkin varmasti samoin jos roolit olisivat käännetyt.
What are you doing here Emily kysyi. Oikeasti? Elijah puuskahti ehkä hieman epäuskoisesti, uskaltautui sitten taas ottamaan muutaman askeleen Emilyn suuntaan. "Do you really have to ask?" Hän kysyi vaikeana. "I wanted to see you. Hearing your voice would have been enough but since we haven't talked a lot lately it, it just... Calling you didn't seem like an option anymore. I thought that talking face to face would be better. Right?" Elijahin äänensävy oli vaikea, hän lähes yritti saada Emilyltä varmistusta siihen mielipiteeseensä. "Or to be honest, Cora made me come here." Niin, kai Emily muisti Coran. Sen Coran, joka oli ollut jo pitkään yksi Elijahin lähimmistä ystävistä. Kyseisen naisen nimen mainitsemisen jälkeen Elijah tunsi jälleen olonsa jännittyneeksi, ja niinpä hän etsi jotain, josta voisi puhua. "That's a pretty cat", Elijah sitten avasi suunsa äärimmäisen kiusaantuneesti. Mutta kun kissa. Kaikista mahdollisista puheenaiheista kissa! Ihan oikeasti, eikö Elijah muuta keksinyt?
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 8, 2015 19:09:40 GMT 2
Post by lellu on Dec 8, 2015 19:09:40 GMT 2
Emily tajusi miten typerästi se hänen kysymyksensä oli muotoiltu suurinpiirtein samalla hetkellä kun se hänen huuliltaan irtosi. Tottakai Elijah oli täällä nähdäkseen vaimoaan, sen nyt tiesi idioottikin! Emily painoi katseensa hetkeksi jalkoihinsa aivan kuin isoäitinsä neulomien villasukkien kuviossa olisi ollut jotain kovinkin mieleniintoista. Ennen kuin hän oli ehtinyt vastaamaan millään tavalla, Elijah oli jo mennyt kommentoimaan Rosalien kissaa. "Mo? Yeah, he is", Emily totesi. Hänen olisi tehnyt mieli kaivautua maan alle sillä sekunnilla. Keskustella nyt jostain kissasta Elijahin, oman aviomiehensä kanssa!
Emilyä suorastaan hävetti se, että heidän välinsä olivat tässä tilanteessa - että he keskustelivat luontevammin hänen isoäitinsä lemmikistä kuin suhteestaan. Hävetti niin paljon, että suorastaan ärsytti. Ei se, että Elijah oli täällä, vaan se, että Elijah oli kokenut tarpeelliseksi tulla tänne asti, oli se sitten hyvän ystävän pakottamana tai ei. Siitähän Emily sai syyttää ensi sijassa vain ja ainoastaan itseään ja omaa säälittävää toimintaansa. Hän oli jälleen kerran antanut tunteilleen ja peloilleen vallan ja paennut omia ongelmiaan, aivan kuin se ratkaisisi kaiken. Se oli ollut suoraan sanottua ihan hemmetin itsekästä, ja vieläpä typerää. Ei hän ollut viime viikkojen aikana miettinyt muita kuin itseään, ei ainakaan tosissaan. Ei myöskään Elijahia, ja mies oli sentään naimisissa hänen kanssaan! Sietikin olla häpeissään tästä.
"I didn't mean it like that", Emily totesi lyhyen huokaisun kera ja kohotti katseensa takaisin Elijahiin. Puri sitten lyhyesti alahuultaan. Miksi, oi miksi tämän piti olla näin vaikeaa? "I should have called.. or texted.. or something. I'm sorry", hän jatkoi sitten. Ei hän oikein tiennyt, miten selittää tai pahoitella käytöstään. Hän oli toiminut todella, todella typerästi ja huomaamattomasti Elijahia kohtaan, sen Emily tiesi itsekin. Samalla hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä muutakaan olisi voinut tehdä. Pelkkä tavallinen arkikin oli ollut niin sietämättömän ahdistavaa, että Emily oli hädin tuskin pystynyt hengittämään New Yorkissa. Täällä tilanne oli huomattavasti parempi, vaikka edelleen oli hetkiä, jolloin hän ei osannut eikä kyennyt tekemään muuta kuin itkemään kunnes pelkäsi tukehtuvansa omaan suruunsa. Ei hän olisi voinut selvitä New Yorkissa. Vaikka eihän se tietenkään millään tapaa oikeuttanut yhteydenpidon kasaan kuihtumista. Se oli ollut pelkkää totuuden pakoilua, jotain, joka alkoi olla Emilylle turhankin tuttua. Suorastaan niin tuttua, ettei hän tiennyt osaisiko muuttaa tapojaan - ja se jos mikä häntä tässä kaikessa ärsytti.
"So now you're here", Emily tokaisi sitten ykskantaan hetkellisen hiljaisuuden päätteeksi. Toisaalta hän olisi niin mielellään vain kertonut Elijahille niitä näitä viime viikoistaan, mutta jonkin kertoi hänelle, että mies tuskin halusi kuulla mitään turhanpäväisyyksiä - ei tämä sen takia ollut matkustanut tänne asti.. Eikä Emily edes tiennyt, mitä Elijahin mielessä liikkui, ei tiennyt, oliko tämä vihainen, surullien vai jotain muuta. Ei Elijah ainakaan kovin iloiselta näyttänyt, päinvastoin. Elijah näytti itse asiassa aika kamalalta, verrattuna siihen millaisena Emily miehensä tunsi.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 13, 2015 22:49:38 GMT 2
Post by nepa on Dec 13, 2015 22:49:38 GMT 2
Positiivista oli se, että tämä Emilyn isoäiti taisi olla autuaan tietämätön siitä kaikesta, mitä hänen lapsenlapsensa ja tämän aviomiehen välillä oli tapahtumassa. Ainakin sen verran iloisesti tämä oli ottanut Elijahin vastaan. Tosin, vaikka Rosalie tietäisikin siitä, miksi tämä muka käyttäytyisi vihaisesti Elijahia kohtaan? Eihän tässä Elijahin ja Emilyn välirikossa ollut kyse siitä, että Elijah olisi käyttäytynyt kusipäisesti vaimoaan kohtaan tai jotain. Eihän? Elijah ei nimittäin voinut olla varma siitä. Saattoihan se olla niin, että Emily oli lähtenyt, koska ei ollut enää jaksanut kylmää aviomiestään. Kylmä jos jotain Elijah nimittäin ei ollut. Ei kyllä kusipäinen. Ellei Emily sitten nähnyt asiaa eri tavalla. Ei Elijah ainakaan mitään tahallaan ollut tehnyt.
Elijah tosiaan oli tullut aina Isoon-Britanniaan asti ottaakseen selvää siitä, että minkä vuoksi Emily oli lähtenyt hänen luotaan. Valitettavasti tosipaikan tullen se ei ollutkaan niin helppoa. Sen sijaan Elijah onnistui vain välttelemään aihetta äärimmäisen taitavasti ja näyttämään niin elekielellään kuin sanoillaankin, ettei todellakaan pitänyt siitä tilanteesta, jossa he olivat Emilyn kanssa. Tilanne tosin vaikutti olevan molemminpuolinen. Ei Emilykään siltä näyttänyt, että olisi tästä nauttinut. Ainakin sen verran vaikeasti Emily oli onnistunut vastaamaan siihen Elijahin kommenttiin Emilyn vastaamattomuudesta. Emily jopa pahoitteli sitä, mutta ei Elijah osannut siihen pahemmin mitään vastata. Hän vain yritti hymyillä, mutta tietenkin se hymy muuttui heti teennäisen näköiseksi. Sen vuoksi Elijah pyyhki sen saman tien pois huuliltaan. Ei hän ollut tullut tänne asti feikkaamaan mitään. Ei, kun se oli aikaisemmin vienyt kaiken rappiolle.
"So now I'm here", Elijah nyökkäsi Emilylle. "Are you happy about it?" Pörröpää jatkoi vaikeaan sävyyn. Toisaalta hän ei halunnut tietää vastausta, kun taas toisaalta se helpottaisi, jos hän edes tietäisi, että mitä Emily nykyään ajatteli aviomiehestään. Olikohan Emily yhtään kaivannut häntä? Elijah katsoi sitä tutun näköistä punapäätä edessään. Elijah nimittäin kaipasi Emilyä varmaan enemmän kuin ketään muuta koskaan. Silläkin hetkellä Elijahin olisi vain tehnyt mieli mennä kietomaan kätensä Emilyn ympärille ja kertomaan, että kaikki järjestyisi. Se oli kuitenkin naiivi sanonta - saattoi olla, että mikään ei tulisi enää olemaan ennallaan. Ei välttämättä Elijahin ja Emilyn suhdekaan.
Elijah vilkaisi siihen suuntaan, jonne Rosalie oli aikaisemmin lähtenyt. Hänellä oli nimittäin koko ajan epämiellyttävä tunne, että Rosalie kuulisi kaiken. Ties vaikka tämä salakuuntelisi lapsenlapsensa ja tämän aviomiehen keskustelua. "Can she hear us?" Elijah sitten kysyikin kuiskaten. "I'd really like to keep all of this between the two of us. Is there anywhere we can go?" Elijah katsoi Emilyä, mutta käänsi sitten katseensa siihen kattiin, joka oli tullut kiehnäämään hänen jalkoihinsa. Ehkä Elijah olisi normaalitilanteessa tervehtinyt sitä, mutta nyt hänelle ei edes tullut sellainen mieleen. Hän pystyi ajattelemaan vain ja ainoastaan hänen tilannettaan Emilyn kanssa.
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 14, 2015 12:41:58 GMT 2
Post by lellu on Dec 14, 2015 12:41:58 GMT 2
Emily huokaisi uudemman kerran Elijahin kysyessä, oliko hän ilahtunut miehen ilmaantumisesta paikalle. "Yes. I am", hän totesi aavistuksen voipuneeseen sävyyn. Sillä vaikka hän oli kuinka nauttinut omasta ajastaan täällä ja vältellyt Elijahia viime viikkojen ajan, ei hän voinut tosissaan sanoa, etteikö olisi kaivanut miestään - joskus vähemmän, joskus niin paljon että hän oli jo alkanut selailla paluulentoja, päätyen joskin aina jäämään vielä joksikin aikaa Lontooseen. Emily kietoi kätensä ympärilleen vilkaistessaan uudestaan Elijahia. Tämä koko touhu oli lähestulkoon huomaamatta paisunut ihan mahdottomaksi. Totta puhuen Emily ei edes tinnyt, miten suhtautua Elijahiin juuri nyt - hänestä tuntui kuin he molemmat olivat melkoisen varpaillaan juuri nyt, eikä kumpikaan tainnut uskaltaa puhutella heidän ongelmiaan suoraan.
Pian Elijah kysyikin jo Rosaliesta. Emily kohautti pienesti olkiaan ja vilkaisi sitten itsekin keittiön suuntaan. "Probably not. And she doesn't usually eavesdrop", hän tokaisi. And she doesn't care, hän olisi halunnut lisätä, mutta piti suunsa kiinni. "But we can go outside too, if you want", Emily lisäsi hetken päästä Elijahille. Emily ei pahemmin jaksanut välittää, kuulisiko hänen isoäitinsä ehkä joitain pätkiä keskustelusta, hän halusi vain saada puhuttua Elijahin kanssa kunnolla. Tämä nykytilanne alkoi nimittäin olla jo miltei sietämätön, se oli niin vieras - kyllähän he yleensä pystyivät puhumaan vapaasti!
Ja kyllähä Rosalieta tottakai kiinnosti edes jonkin verran, olihan hän saanut jonkin verran tietoonsa tästä kaikesta sinä aikana, kun Emily oli täällä ollut. Rosalie oli aina ollut Emilylle luottohenkilö, joten osan hän oli kertonut isoäidilleen suoraan, osan Rosalie oli itse päätellyt lapsenlapsensa käytöksestä ja olotilasta. Rosalie oli osoittautunut varsin puolueettomaksi koko asiassa, ja atanut tukensa Emilylle lähinnä kuuntelevana korvana niinä hetkinä, kun hän oli halunnut puhua, ja muutoin pysytellyt pitkälti erossa tämän yksityiselämästä. Kaipa Rosaliekin luotti siihen, että Emily oli aikuinen ihminen ja osasi hoitaa ongelmansa yksin - vaikka Emily itse välillä sitä epäilikin. Emily oli kuitenkin isoäidilleen kaikesta varsin kiitollinen, olihan Rosalie saanut hienovaraisilla huomautuksillaan Emilyn huomaamaan aina vahvemmin, miten typerästi hän oli toiminut. Niin, ilman isoäitiään Emily ei viime viikkoina välttämättä olisi edes tullut ajatelleeksi, miltä Elijahista todella saattoi tuntua tämän kaken keskellä, kun hän oli ollut niin keskittynyt omiin ajatuksinsa.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 14, 2015 22:36:48 GMT 2
Post by nepa on Dec 14, 2015 22:36:48 GMT 2
Emily oli iloinen Elijahin näkemisestä. Se lyhyt vastaus sai Elijahin hymyilemään, mutta ei se mitään helpottunutta oloa kyllä tuonut. Ehkä vähän. Mikäli Emily olisi sanonut, ettei ollut ikävöinyt Elijahia, niin hän olisi kyllä kääntynyt saman tien kannoillaan ja lähtenyt menemään. Vai olisikohan sittenkään? Ei varmaankaan, koska Elijah luultavasti tekisi kaikkensa pitääkseen Emilyn lähellään. Aikaisemmin hän oli vahingossa tehnyt kaikkensa työntääkseen Emilyn luotaan, joten totta kai hän halusi, että Emily antoi hänelle anteeksi ne kaikki typerät virheet, joita mies itse ei ollut edes tajunnut tehneensä. Jälkeenpäin ajateltuna ne kaikki idioottimaiset päätökset ja sanat olivat kuitenkin käyneet ilmiselväksi Elijahille itselleenkin.
"Of course not", Elijah sanoi niskaansa hieraisten Emilyn puhuessa mummostaan. Ei kai tämä tosiaan salakuuntelisi heidän keskusteluaan. Elijahia jopa hieman hävetti hieman se, että hän oli ottanut asian puheeksi, mutta siltikään hän ei saanut ravistettua mielestään sitä ikävää ajatusta, että joku kuulisi heidän keskustelunsa. "We don't have to go outside", Elijah pudisti päätään, "but I bet there's plenty of rooms in here." Elijah katseli ympärilleen. Olikohan Rosalie asunut täällä aikoinaan isonkin perheen kanssa? Asunnossa näytti nimittäin olevan tilaa yhdelle jos toisellekin henkilölle. "Do you think I'm paranoid about this?" Elijah ihme kyllä naurahti hetken kuluttua. Emily ei nimittäin heti ollut sanomassa Elijahille yhtään mitään. Ennemminkin vaikutti siltä, että Emily katsoi Elijahia hieman oudoksuen tämän kommenttien takia.
Loppujen lopuksi Elijah sai tahtonsa läpi, kun Emily suostui viemään Elijahin siihen huoneeseensa. Tai siis siihen huoneeseen, jossa oleskeli - ei Emily siellä vakituisesti asunut. Ainakaan vielä. Elijah pudisti mielestään ne epämiellyttävät asiat ja seurasi Emilyä kotoisan näköiseen huoneeseen. "This is a beautiful room", Elijah sanoi. Sen jälkeen hän käveli puisen lipaston äärelle ja nappasi käteensä sen päällä olevan koriste-esineen. Jääkarhua esittävän sellaisen. Syvään huokaisten Elijah lopulta pakotti itsensä laskemaan sen takaisin pöydälle, ja sitten hän kääntyi ympäri nähdäkseen Emilyn. "Have you been thinking about coming home?" Elijah aloitti varoen. "I really hope you have. I don't blame you if you haven't, though." Mies vilkaisi muualle mutta sitten taas käänsi katseensa Emilyn suuntaan. "I'm so sorry for everything. I've been acting like a prick. Is there anything I can do to make it up to you?"
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 14, 2015 23:20:41 GMT 2
Post by lellu on Dec 14, 2015 23:20:41 GMT 2
Emily suorastaan epäröi jonkin aikaa sen ajatuksen parissa, että he jatkaisivat keskustelua jossain muualla kuin täällä olohuoneessa. Kyllähän hän periaatteessa ihan mielellään antaisi miehensä tutustua tähän talon, joka Emilylle itselleen oli täynnä tärkeitä lapsuudenmuistoja. Siinä tosin taisi myös olla se ongelmakin. Siinä missä Emily suosi luontokuvia sisustuksessa, hänen isoäitinsä oli ripustanut runsaat määrät perhekuvia ympäri kotiaan. Emily ei usein, eikä mielellään, jakanut tietoa perheestään tai lapsuudestaan, lähinnä jotain yksittäisiä lausahduksia tai lyhyitä tarinoita silloin tällöin, joten täällä omien muistojen keskellä oleminen oli jokseenkin vierasta, ja hänestä tuntui suorastaan oudolta jakaa se kaikki Elijahin kanssa miehen pelkän läsnäolon vuoksi. Sitäpaitsi Elijahin kuvitelma siitä, että Rosalie kuuntelisi heidän keskusteluaan keittiön oven läpi oli vähintäänkin absurdi.
Lopulta Emily kuitenkin hymähti miehelleen jokseenkin huvittuneena tämän huolehtimisille. "Come on", Emily totesi ja viittoili Elijahia seuraamaan, johdattaen tämän yläkerran vierashuoneeseen, johon hän oli viime viikkojen ajan majoittunut. Emily istahti sängylleen, seuraten Elijahia hetken aikaa vaitonaisena miehen tutkaillessa huonetta. "This was my mum's room when she was a girl", Emily sanoi puoliääneen vastauksena Elijahin kommentille ja antoi itsekin oman katseensa kiertää huoneessa, niin tuttu kuin se hänelle olikin.
Lopulta Elijah kääntyi häntä kohden ja rikkoi heidän välilleen laskeutuneen hetkellisen hiljaisuuden kysymällä suoraan, oliko Emily harkinnut kotiin palaamista lainkaan. Ei hän kuulemma syyllistäisi häntä, vaikka ei olisikaan. Emily puri kevesti huultaan. "I have", hän myönsi lopulta lyhyen huoahduksen saattelemana "I wish it were that easy, but it isn't", punapää jatkoi ja laski katseensa syliinsä hetkeksi. Kohotti sen kuitenkin takaisin Elijahiin kuullessaan tämän anteeksipyynnön. Elijahin sanat olivat jokseenkin hämmentäviä, eihän Emily miestään tästä syyttänyt! Tai ei ainakaan enää. Niin pitkälti kuin Emily tiesi, oli hän itse heistä kahdesta se idiootti tällä hetkellä - hän oli heistä se, joka oli pakannut tavaransa ja lähtenyt päivän varoitusajalla miltei toiselle puolelle maapalloa. Ja sen jälkeen vielä antanut yhteydenpidon hiipua hitaasti mutta varmasti, yrittämättä edes elvyttää sitä.
"You? You haven't been a prick. At least not any more than me", Emily sanoi lempeästi hymähtäen. Juoksutti sitten kevyesti sormiaan hiustensa läpi ennen kuin jatkoi. "In fact, I think I'm the one who should be making this up to you, not the other way round." Syvä huokaus karkasi Emilyn huulilta ja hänen katseensa valui hiljalleen taas syliin. "Look, I'm not expecting you to understand my actions, or even approve of them." Emily kohotti katseensa takaisin Elijahiin ja jatkoi ennen kuin mies ehti vastata mitään. "You're probably looking for some kind of explanations or reasons - and I can't give you that. I can only say that I had to do this - for me, alone.. And I'm sorry for that"
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 15, 2015 22:38:35 GMT 2
Post by nepa on Dec 15, 2015 22:38:35 GMT 2
Elijah nyökkäsi Emilyn kertoessa, että huone oli aikoinaan kuulunut hänen äidilleen. Ilmeisesti Emily ei kaivannut siihen vastausta. Eikä Elijah varmaan olisi osannutkaan vastata siihen mitään järkevää. Sen sijaan hän antoi vain katseensa kiertää siinä huoneessa, ja mietti, että olikohan tämä kaikki saanut Emilyn ajattelemaan perhettään. Sitä, miten hän menetti heidät tapaturmaisesti. Nythän Emily oli nimittäin mennyt menettämään jälleen yhden ihmisen elämässään. Halusiko tämä sitten muka menettää Elijahinkin? Ei kai. Tai ainakin Elijah toivoi niin. Ehkäpä Emily vielä sanoisi, että olisi parempi, jos Elijah jättäisi hänet eikä enää koskaan palaisi takaisin. Outohan se oli ajatuksena, mutta mistään ei koskaan voinut olla liian varma.
Emily oli kuulemma ajatellut kotiin tulemista. Lähes samaan henkeenvetoon tämä oli kuitenkin jo lisäämässä, ettei se ollut niin helppoa. Miksei muka? Kysymys miksi oli jo muotoutumassa Elijahin huulille, mutta loppujen lopuksi hän piti suunsa kiinni. Ehkä Emily ei ollut valmis kertomaan, tai ehkei hän halunnut kertoa. Elijah kyllä halusi tietää. Sillä hetkellä hän oikeastaan halusi kuulla Emilyn kaikki ajatukset enemmän kuin mitään muuta. Sellaista oli kuitenkin vaikeaa pyytää, varsinkin, kun Elijah tiesi, miten sulkeutunut Emily oli muutenkin ilman kaikkia tapahtumia. Elijahin olisi kunnioitettava Emilyn luonnetta.
Elijah saattoi sanoa olevansa jopa lievästi yllättynyt, kun Emily sanoi, ettei Elijah hänen mielestään ollut käyttäytynyt kusipäisesti. Sen sijaan Emily alkoi syyttää itseään. Kieltämättä pieni osa Elijahissa oli sitä mieltä, että tämä oli suurimmaksi osaksi Emilyn syytä, olihan tämä itse lähtenyt eikä suostunut pitämään Elijahiin yhteyttä hetken jälkeen. Elijah aikoi kuitenkin sysätä ne ajatukset syrjään heti niiden ilmaantuessa. "You could try", Elijah sanoi vaikeasti ja käänsi sitten katsettaan Emilyyn. "I just.. Do you want to come home? It seems like you don't, really." Elijah puuskahti kevyesti sen vaikean mielipiteensä ilmaistuaan.
Elijah käveli varoen lähemmäs Emilyä. "Does this have something to do with your past?" Hänen oli pakko kysyä. Se kysymys saattoi olla liian uteleva, mutta sillä hetkellä Elijah ei jaksanut välittää - Emily saisi itse sanoa, mikäli se häiritsisi. "I just, I'm here for you. I've probably said it before but this time I really do mean it. I don't want you to go through all this alone. We both experienced the same loss so I think that we should get throught it together, too." Elijah ei tiennyt, mistä sai rohkeutta puhua niin suoraan kuin teki, mutta toisaalta se oli jopa helpottavaa. Ehkä se saattoi saada Emilynkin tuntemaan olonsa hieman rohkeammaksi.
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 16, 2015 18:58:21 GMT 2
Post by lellu on Dec 16, 2015 18:58:21 GMT 2
Emily kohotti katseensa hetkeksi Elijahiin tämän kysyessä, halusiko hän edes tulla kotiin. Ei hän totta puhuen edes tainnut tietää vastausta miehen kysymykseen. Tai no, kyllähän hän halusi palata kotiin ja normaaliin elämäänsä, eikä jäädä loputtomiin asti tänne. Eikä tänne jääminen edes olisi mahdollista pidemmällä tähtäimellä, sen Emily kyllä tiesi. Samalla hän ei kuitekaan ollut varma, halusiko hän kohdata kaikkea sitä, minkä hän oli New Yorkiin jättänyt - niinkin typerältä kuin se kuulosti. Elämä täällä vaikutti vain niin paljon.. yksinkertaisemmalta. Se vain ei voinut jatkua.
Emily ei lopulta edes vastannut Elijahille ennen kuin mies uteli, mahtoiko tällä olla jotain yhteyttä hänen menneisyyteensä. Emily hymähti lyhyesti. "Maybe.." hän myönsi. Elijahin sanat siitä, kuinka heidän pitäisi selitä tästä yhdessä eikä erikseen saivat Emilyn tuntemaan olonsa taas kovin häpeileväksi. Ihan oikeassahan Elijah oli. Ei se silti kovin paljoa kohottanut Emilyn mieltä.
Elijahia kuunnellessaan Emily alkoi nyppiä päiväpeitostaan miltei olematonta nukkaa. Ei hän mielellään tästä puhuisi, mutta olihan Elijahilla tavallaan täysi oikeus kuulla Emilyn mietteitä. "You're right", Emily sanoi lopulta, "We experienced the same loss - frankly, we still do. But for me, that's only part of the story. That's the part that's ours to share. But the other one.." Emily vilkasi lyhyesti Elijahia. "Don't get me wrong, but that one's always going to be just for me, because you can't even begin to understand it. I couldn't expect you to. You don't know what it feels like to wake up to learn that practically everything you know and value is gone - and I hope to God you never will, because it's- it's absolutely horrible, like you've fallen into a black hole that just consumes your whole existence." Punapää oli lopettanut päiväpeiton kanssa näpertämisen puhuessaan ja käynyt varsin mietteliääksi yrittäessään selittää ajatuksiaan Elijahille tavalla, jolla tämä ymmärtäisi edes suurinpiirtein, mitä hän yritti sanoa.
Emily vaikeni hetkeksi pitääkseen itsensä kasassa ja huokaisi kertaalleen syvään. "I love our life in New York. And I do want to get back to it, but.." Emily hymähti lyhyesti. "There's just such a huge difference between here and there. It sound stupid, because I haven't actually lived here in over ten years, but I've never been anything but happy here, and there.. It's just so much of - of everything, I don't know how much of it I can take before I lose my mind. Honestly, it scares the hell out of me.." Emily ei ollut pitkään aikaan puhunut tällä tavalla suoraan omista tunteistaan ja ajatuksistaan, mutta kieltämättä se teki ihan hyvää, sai hänet tuntemaan olon edes vähän vapautuneemmaksi. Näin jälkikäteen ajateltuna Elijahin kanssa keskustelun välttely oli ollut todellakin typerää, sillä yleensähän juuri se oli asia, joka sai Emilyn tuntemaan olonsa paremmaksi. Ja nyt hän oli kaivannut juuri tätä - vaikkakin hän huomasi sen vasta nyt.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 17, 2015 14:06:46 GMT 2
Post by nepa on Dec 17, 2015 14:06:46 GMT 2
Elijah tajusi ihan täysin, mitä Emily tarkoitti niillä sanoillaan. Ja kaiken lisäksi Emily oli oikeassa. Elijah ei todellakaan kyennyt tajuamaan mitä tämä kaikki merkitsi Emilylle. Ei Elijah ollut menettänyt koko perhettään. Totta kai hän tiesi, miltä menetys tuntui, koska hän oli menettänyt siskonsa kolme vuotta sitten. Elijah oli kuitenkin mielestään päässyt siitä yli - tai niin yli kuin siitä nyt ikinä pystyi pääsemään. Emily ei kuitenkaan tehnyt niin. Emily tuntui elävän menneissä, siis paljon enemmän kuin mikä oli normaalia, mutta ei Elijah sitä tietenkään viitsinyt sanoa ääneen vaimolleen. Sellainen kuulostaisi pahimmassa tapauksessa loukkaavalta, eikä Elijah todellakaan sitä halunnut. Hän halusi vain Emilyn ymmärtävän, että tätä voitaisiin auttaa. Ei Emilyn tarvinnut kaikkea pitää sisällään.
Emily kuulemma haluaisi kaikesta huolimatta palata takaisin New Yorkiin. Ne Emilyn seuraavat sanat saivat Elijahin puuskahtamaan syvään, koska kaikki kuulosti väkisinkin siltä, että Emilyllä ei oikeasti ollut minkäänlaista kiinnostusta palata kotiin, vaikka tämä muuta olikin sanonut. "I really don't know what to say anymore", Elijah lopulta totesi, ehkä jopa hieman turhautuneeseen sävyyn. "I mean, it seems like you'll never let go of the past. You're right, I have no idea how you feel and I never can, but I, I still want you to get better. To feel better." Elijah katseli hieman hajamielisesti ympärilleen, mutta käänsi sitten katseensa uudestaan Emilyyn. Mies vei kätensä puuskaan, koska se tuntui sillä hetkellä turvalliselta vaihtoehdolta.
Elijah asteli taas vähän lähemmäs Emilyä. Tällä kertaa jopa istui tämän viereen. "I've lost someone, too", Elijahin oli pakko aloittaa. "Our baby, sure, but Adelia died, too." Elijah puhui ehkä hieman vaikeaan sävyyn. Oli hän varmaan joskus aikaisemmin Adeliasta, vanhimmasta siskostaan, Emilylle kertonut. Ei Elijah vain puhunut aiheesta paljon. "So basically I should know why you feel the way you do. I don't want to talk about Adelia, either, because it hurts. Not as much anymore as it used to, but still." Elijah hieraisi niskaansa. "I remember that I was the first one to 'get over it', at least as much as I could. But the truth was that I just shut all those thoughts out. I did like you have always done", Elijah selitti. "I felt like shit after it for a long time. But then, then I met a friend who made me talk about it and even though talking about her felt horrible, it helped." Elijah sanoi vaikeana.
Kevyt hiljaisuus laskeutui heidän ympärilleen, mutta Elijah ei halunnut sen kestävän liian kauaa. Niinpä hän yritti tarttua varoen kiinni Emilyn käteen. "If we get back to New York, I want to you see someone. You know, someone who can really help." Elijah puuskahti kevyesti. "I know you hate that thought, but a friend or someone like that can't help you anymore. You're way past that point."
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Dec 17, 2015 18:30:17 GMT 2
Post by lellu on Dec 17, 2015 18:30:17 GMT 2
Elijahin sanat osuivat Emilyä melkoisen arkaan paikkaan. Kyllähän hän tiesi pitävänsä menneestä kiinni melkoisen tiukasti niin tiukasti, että se saattoi hyvinkin häiritä hänen muuta elämäänsä. Mutta tapa, jolla Elijah asian esitti.. Miten tämä sanoi haluavansa, että Emily tuntisi olonsa paremmaksi - se kuulosti väkisinkin vähän siltä, että Elijahin mielestä hänen käytöksensä ylitti normaalin, terveen henkilön rajat. Että Emilyllä oli jokin suurempikin ongelma. Eihän se mikään valhe ollut. Emily tiesi itsekin, ettei hänen tapansa käsitellä ikäviä tapahtumia ollut kovinkaan suositeltava tai välttämättä edes järkevä pidemmän päälle. Silti, sen kuuleminen Elijahilta, vaikkakin epäsuorasti rivien välistä napattuna, teki kipeää.
Emily oli nipistänyt huulensa tiukasti yhteen ja painanut katseensa taas käsiinsä Elijahin puhuessa. Ei hän edes kehdannut katsoa mistään juuri nyt, jos totta puhuttiin. Mieluiten Emily olisi vain noussut ylös ja poistunut paikalta sillä hetkellä, jottei hänen tarvitsisi kuulla kaikkea sitä, mitä Elijah hänelle kertoi. Se ei kuitenkaan olisi reilua ketään kohtaan, joten hän pysyi paikallaan ja kuunteli Elijahin sanoja vaiti.
Oli Adeliasta puhuttu heidän kesken muutaman kerran aiemminkin, ei kovin usein, mutta sen verran, että Emily tiesi mistä oli kyse. Ja tiesi senkin, ettei Elijah mainitsisi siskoaan ihan tuosta vain, ellei ajaisi sillä takaa jotain muutakin. Kuten nyt. Emily osasi aavistaa mitä tuleman piti jo ennen kuin Elijah ehti saada lauseensa loppuun. Mies halusi hänen hakevan apua ammattilaiselta, halusi hänen menevän terapeutin puheille. Tähän asti Emily oli aina vastustanut koko ajatusta jyrkästi, kieltäytynyt edes harkitsemasta koko asiaa. Ja sen Elijahkin tiesi varsin hyvin, ja oli kunnioittanut Emilyn tahtoa - aina tähän asti.
Emily vilkaisi miestään lyhyesti tämän tarttuessa hänen käteensä kiinni eikä tiennyt ollako tälle vihainen tästä hyvästä vai ei. Hyväähän Elijah vain tarkoitti, ei mies olisi sitä varmasti sanonut jos ei todellakin uskonut Emilyn tarvitsevan ammattiapua. Ehkä tämä todella oli se tönäisy oikeaan suuntaan, jota Emily kaipasi. Olihan hän toistaiseksi pärjännyt itsekseenkin, ja oli nytkin täällä ollessaan onnistunut käsittelemään suruaan edes jonkinlaisesti omalla tavallaan ainakin oasta mielestään. Se taisi kuitenkin olla pitkälti vaikeimman kautta kulkemista, ja eihän se voisi loputtomiin jatkua. Ei, vaikka Emily kuinka olisi niin halunnut.
Emily oli pitkän tovin hiljaa, punniten vaihtoehtoja mielessään. Loppupeleissä niitä taisi kuitenkin olla vain se yksi. Ei Elijah sitä tietenkään ollut ääneen sanonut, mutta Emilystä alkoi tuntua, että tämä saattaisi pahimmassa tapauksessa muodostua ratkaisevaksi kysymykseksi siinä, saisivatko he pidettyä avioliittonsa kasassa enää pidemmän päälle. Ja se riitti Emilylle syyksi ainakin kokeilemaan, ei hän halunut alkaa heidän tämänhetkisessä tilanteessaan vänkäämään tästä. "Okay", hän totesi lopulta hiljaa huokaisten. "Okay, I'll try. I won't promise you anything, but I'll look into it and try it out", Emily jatkoi varmaan, rauhalliseen sävyyn ja kohotti katseensa takaisin Elijahiin. Ei hän vieläkään pitänyt tästä ajatuksesta, ei tiennyt pystyiskö koskaan pitämään siitä, mutta ainakin hän suostuisi yrittämään. Ei välttämättä mitään pidempiaikaista, mutta kerran-pari nyt ainakin.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Dec 18, 2015 22:00:04 GMT 2
Post by nepa on Dec 18, 2015 22:00:04 GMT 2
Elijah saattoi sillä hetkellä vain toivoa, että Emily ei ottaisi hänen sanojaan mitenkään loukkaavasti. Elijah ei nimittäin todellakaan pitänyt Emilyä minään mielipuolena, jonka kuuluisi mennä hullujenhuoneelle, vaan Elijah vain tahtoi tämän hakevan apua edes hieman. Elijah ei odottanut mitään ihmeparantumista tai vastaavaa. Hän vain halusi nähdä vaimonsa kerrankin iloisena - tai siis, enemmänkin huolettomana. Totta kai Elijah oli nähnyt Emilyn montakin kertaa onnellisena, mutta lähes aina vaikutti siltä, että jokin painoi Emilyä. Ja varmaan painoikin, koska koko perheen menettämistä ei voinut unohtaa tuosta vain. Eihän Elijahkaan koskaan tulisi unohtamaan kokonaan Adeliaa.
Emilyn vastaus oli lyhyt mutta ytimekäs, tosin hetken kuluttua tämä jatkoi sitä vastaustaan. Elijahin huulille nousi kevyt hymy, koska juuri sen vastauksen mies oli halunnut vaimonsa suusta kuullakin. "That's good to know", Elijah sitten nyökkäsikin. "I'm not forcing you to do anything, just remember that. I just would like you to try." Yrittäminen oli Elijahin mielestä ihan tarpeeksi. Emilyn ei tarvinnut sitoutua siihen terapeutilla käymiseen, jos ei halunnut sitä sataprosenttisesti, mutta Elijah halusi nähdä vaimonsa edes yrittävän. Aikaisemmin Emily kun oli suurimmaksi osaksi vain pakoillut aihetta. Usein tämä oli jopa yrittänyt vaihtaa puheenaihetta kokonaan, jos Elijah tahtoi puhua kyseisestä aiheesta. Pelkästään perheen mainitseminen sai Emilyn lähes aina pelästymään.
Elijah nousi loppujen lopuksi ylös siitä sängyltä. "I don't want to make you uncomfortable about this", hän kertoi ja tarjosi pian vaimolleen kättään. "Should we go see what Rosalie's doing? After that we can discuss this a bit more", hän ehdotti. Rosalie tosiaan varmasti saisi Emilyn ajattelemaan muutakin kuin terapeutteja ja kuolemia. Sitä paitsi, oli jo aikakin, että Elijah tapasii Emilyn isoäidin. Olihan tämä viimeinen jäsen Emilyn perheestä.
|
|
