member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 29, 2016 11:56:30 GMT 2
Post by julle on Oct 29, 2016 11:56:30 GMT 2
THURSDAY 1. DECEMBER 2016DOMINIC’S PLACE @ QUEENS RILEY CREED & DOMINIC SAVAGE RILEY’S OOTD / autopilot riennä luokseni! Siitä oli kulunut kaksi viikkoa, kun Jeffery oli löytänyt tiensä New Yorkiin. Sen jälkeen Riley ja Hailey olivat joutuneet lähteä evakkoon Gabyn luokse, jolloin Riley oli kuvitellut tilanteen rauhoittuvan ja heidän olevan turvassa Dominicin siskon luona. Sillä välin kuitenkin, kun Dominic oli metsästänyt Jefferyä, kyseinen kaveri oli lopulta selvittänyt naisen sen hetkisen sijainnin ja ilmestynyt eräs kaunis aamu Gabyn oven taakse. Riley oli kirjaimellisesti jäätynyt, niin fyysisesti kuin henkisesti. Hän oli ainoastaan pystynyt muistelemaan kaikkia niitä viime vuotisia tapahtumia, ennen kuin Gaby oli palauttanut hänet takaisin todellisuuteen – lyödessään Jefferyn tajuttomaksi pesäpallomailallaan. Sen jälkeiset tapahtumat olivat menneet pienessä sumussa. Riley ainoastaan muisti, kuinka sen jälkeen Dominic oli saapuneet paikalle poikiensa kanssa. Dominic poikineen olivat korjanneet miehen lattialta ja vieneet mukanaan. Hyvin pian tämän jälkeen Rileykin oli poistunut asunnosta hakeakseen Haileytä ja sen jälkeen Riley oli seuraavan kerran puhunut Dominicin kanssa puhelimessa. Asioista jonkun aikaa keskusteltua he olivat tulleet siihen lopputulokseen että ennen kuin Riley löytäisi hänelle ja Haileylle uuden kodin, he voisivat asustella Dominicin luona. Ja sille tielle he olivat lopulta jääneet. Aluksi Riley oli varsin aktiivisesti katsonut asuntoja Brooklynistä ja Manhattanilta, mutta mitä enemmän hänelle tuli töitä ja muita menoja eteen, asunnon etsiminen oli unohtunut tyystin. Tosin Dominic ei ollut myöskään muistutellut sen kummemmin asiasta, joten sitä suuremmalla syyllä asia oli jäänyt täysin toissijaiseksi. Riley oli toisinaan myös miettinyt, mitä ihmettä Dominic oli tehnyt Jefferylle – mutta hän ei ollut kysynyt. Hän ei halunnut tietää oliko kyseinen mies kuollut vai edelleen elossa jossain syrjäisessä hallirakennuksessa, jossa tuota päivittäin kidutettiin niin henkisesti, että fyysisesti, tai mitä ikinä Dominic tuolle tekikään. Riley oli kuitenkin poliisi ja siksi hän tunsi moraalisia omantunnon tuskia kaikesta tapahtuneesta. Mutta kuten Dominic oli aikaisemmin sanonut, Jeffery ei ollut enää naisen taakka ja niin Rileykin halusi ajatella, siinä kuitenkaan onnistumatta kovin hyvin. Riley oli kuitenkin ollut koko päivän varsin syvällä omissa mietteissään. Heillä oli aamusta pidetty pieni palaveri, jossa keskusteltiin siitä, kuinka Rileyn ja hänen tiiminsä pitäisi ratsata paikallisen moottoripyöräkerhon tilat. Huhuttiin että heidän tiloissa pidettiin valtavia määriä laittomia aseita. Riley tiesi sen olevan, totta mutta hän ei luonnollisesti sanonut asiaan mitään. Kuten ei myöskään siihen, että asui kyseisen kerhon varapuheenjohtajan luona ja että heillä oli yhteinen lapsi, mutta eihän se ollut ollenkaan tärkeää? Rileylle oli annettu viikko suunnitella ratsiaa ja heti Dominicin luokse päästyä Riley oli alkanut raivokkaasti siivota paikkoja. Keittiö oli siivottu lattiasta kattoon, kaikki mahdolliset löytämänsä likaiset vaatteet ja lakanat oli pesty, josta oli lopulta siirrytty Domin huoneeseen, joka sai pientä kasvojen kohotusta. Naisen mieli ja sydän taistelivat raivokkaasti keskenään siitä pitäisikö hänen kertoa asiasta, varoittaa Domia vai pitää tieto tulevaisuudesta vain itsellään. Siivotessaan Dominicin huonetta, Riley ei edes kuullut, kuinka talon ovi kävi vaan havahtui ajatuksistaan, kun kuuli makuuhuoneen ovelta tutun miehen ääneen. Riley säpsähti jopa pienesti, ennen kuin kääntyi Dominicin puoleen. ” Oh hey…”, Riley tervehti ja nosti huulilleen pienen hymyn, samalla kun hieraisi niskaansa kiusallisena. Hän tajusi vasta nyt siivonnensa melkein Dominicin koko talon lattiasta kattoon. ” Sorry, I got a little carried away with cleaning here.”, hän naurahti ja viimeisteli huoneen petaamalla vielä sängyn, löydettyään jostain Dominicin kaapista päiväpeitteen, jonka luultavasti Gaby oli joskus aikanaan ostanut talon. ” So what’s up?”, Riley tiedusteli niin kasuaalisti kuin pystyi, vaikka ajatuksensa edelleen pyörivät työasioidensa ympärillä ja siinä, että kertoisiko tulevasta ratsiasta Domille.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 8:34:57 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 8:34:57 GMT 2
Niin paljon kun Dominic olisikin halunnut henkilökohtaisesti päästä leikkimään Jeffreyn kanssa, niin hän oli kuitenkin pohjimmiltaan käytännön mies. Se ei ollut ehtinyt olla hengissä kovin kauaa. Hän oli pitänyt huolen siitä, että se oli kuollut hitaasti ja kivuliaasti, mutta ei turhaan ollut venyttänyt sittä välttämätöntä päiväkausilla. Siitä ruumiista oltiin hankkiuduttu eroon vielä nopeammin, ja vaikka Dominic ei halunnut sortua turhaan ylpeyteen, niin sitä ei tultaisi kyllä koskaan löytämään. Hän ei ollut hetkeäkään miettinyt sellaisia asioita, kun että oliko sillä perhe tai joku, joka välitti. Se oli tullut hänen perheensä perään, ja sinetöinyt kohtalonsa siinä samalla. Siitä ei ollut ollut mitään muita vaihtoehtoja, ja vaikka olisi ollutkin niin mikään ei ollut lämmittänyt miehen mieltä niin paljon kun se, että hän oli saanut tuijottaa sitä kun se oli viimeisen kerran henkeä.
Tapahtumista ei ollut jäänyt käteen mitään muuta kun muistot, ja nekin olivat ikävä kyllä hyytyneet aika nopeasti, Dominicilla kun oli ollut viimeisen parin viikon aikana vähän muutakin tekemistä. Kerho piti hänet tarpeeksi kiireisenä, ettei sellaisia asioita oltaisi keretty vahtomaan, vaikka oltaisiin haluttukin. Riley oli todennäköisesti ainut, joka sitä kaikkea vielä ajatteli. Niin paljon kun mies olisikin halunnut ymmärtää, niin ei hän ymmärtänyt. Hänestä se tilanne oli päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla, eikä siinä tarvinnut surra tai katua yhtään mitään.
Mitä siihen asumistilanteeseen tuli, niin Dominic oli avannut Rileylle ja Haileylle ne ovensa saman tien. Hän ei ymmärtänyt, miksi ne eivät halunneet palata sinne entiseen asuntoon, mutta ei sanonut mitään. Omassa talossa oli enemmän kun tarpeeksi tilaa (etenkin, kun hän oli potkinut kaikki ne nurkissa hengailevat kerholaiset ulos) ja kieltämättä hän piti siitä, että sai pitää niitä molempia silmällä. Tiedä mihin sotkuun nainen saisi itsensä seuraavaksi sekoitettua. Ei siitä koskaan tietäisi.
Tämä päivä oli sujunut ihan suhteellisen mukavissa merkeissä, joten Dominic oli hyvällä tuulella kotiin palatessaan. Hyvällä tuulella ja juuri sopivassa nousuhumalassa. Ehkä kiitos sen hän ei jaksanut edes pyöritellä silmiään, kun löysi Rileyn makuuhuoneestaan säätämässä jonkun päiväpeiton kanssa. Päiväpeiton, joka ei luultavasti ollut kertaakaan löytänyt tietään ulos sieltä kaapista. Hän ei ollut edes muistanut sen olemassaoloa, joten kurtisti vähän kulmiaan. “Just checking in”, mies vastasi aavistuksen epäluuloisena, “you know you don’t gotta clean, right? I know it’s a bit… Well. You don’t gotta clean. You can if you want, but you don’t gotta."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 9:12:38 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 9:12:38 GMT 2
Riley tiesi pääsevänsä helpommalla jos olisi vain unohtanut kaiken tapahtuneen. Hän oli kuvitellut pystyvänsä siihen, ilman että se olisi vaikuttanut häneen mitenkään radikaalisti. Se ei kuitenkaan niin helppoa ollut, eikä RIleyllä ollut ketään kenelle puhua asiasta. Kaikkien mielestä hänen olisi pitänyt vain unohtaa Jeffery ja olla ajattelematta hänen karua kohtaloaan. Kaiken sen unohtaminen ja ajattelematta oleminen ei kuitenkaan ollut niin noin vain tehtävissä. Riley oli niin yksin omien ajatuksiensa kanssa, mutta rehellisesti sanottuna hän oli jo tottunut siihen. Hän oli näiden piirien ainoa poliisi, ainoa jolta löytyi jonkunlainen omatunto moraaleineen.
Kaikkien niiden mietteiden keskellä Riley oli kuitenkin siivouksessaan viimesuoralla. Domin taloa ei oltu varmaan koskaan nähty näin siistinä. Ei varsinkaan silloin kun tuon motoristipojat täyttivät kaikki talon huoneet. Riley oli lähes valmis ku Dominic saapui parahiksi chekkaus käynnilleen.
”Checking in? Am I little kid or something?”, Riley loi nyt puolestaan Domiin epäilevän katseen ja pienen, mutta huvittuneen hymyn. Dominicin sanoille siivoamisesta vain kohautettiin hartioita. ”Yeah I know, but after you booted those guys out I got exigency to clean here. This house needed a feminine touch - even though I am not very feminine person but you have to satisfied with that.”, hän sanoi ja samaan aikaan naisen ilme muuttui mietteliääksi. Siinä vaiheessa Riley kuitenkin repi katseensa irti Domista ja tarttui viimeiseen pahvilaatikkoon, johonka oli talosta löytyneitä rojuja löytynyt.
Laatikko vietiin avoimeen vaatekaappiin ja lykättiin sen ylimmälle hyllylle varpailleen kevyesti noussen. ”Uumhn… Dom?”, Riley aloitti mietteliääseen sövyyn. Hänen oli kerrottava ratsiasta Dominicille. ”I think I gotta tell you something…”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 9:26:06 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 9:26:06 GMT 2
Dominicilla ei rehellisesti sanottuna ollut mitään käsitystä, että kuka siellä talossa siivosi, mutta jotenkin se pysyi yleensä ihan siedettävässä kunnossa. Hän ei edes muistanut, millon oli viimeksi tarttunut imuriin. Oikeastaan hän ei ollut edes ihan varma, että oliko tässä koko talossa edes imuria. Se oli hänen kotinsa, mutta lähinnä siellä nukuttiin. Hän ei jaksanut miettiä sen talon sisustusta tippaakaan. Riitti, että televisio toimi, jääkaapissa oli olutta ja sänky oli mukava.
“Maybe I was checking in to see the house was still standing and not you”, Dominic naurahti ja pudisteli sitten päätään sille naisen kosketukselle asunnossa. Hän katsahti sitä Rileyn pitelemää pahvilaatikkoa, eikä hänellä ollut mitään käryä mitä siinä oli. Siinä talossa oli ylipäätäänkin ihan älyttömästi sellaista tavaraa, jonka alkuperästä hänellä ei ollut mitään käsitystä. Todennäköisesti sen kaiken olisi voinut heittää pois, eikä hän olisi koskaan huomannutkaan sitä koko asiaa. Mies piti lähinnä kirjaa siitä, että mitä aseita talossa oli. Ne oleellisimmat.
Koska se siivousoperaatio ei ollut mitenkään merkittävän kiinnostava, niin Dominic oli kääntymässä ja lähdössä siitä huoneesta. Kuuliaisesti hän kuitenkin palasi, kun nainen kuulosti yhtäkkiä siltä, että sillä olisi ollut jotain vähän tärkeämpääkin sanottavaa. “What’s up?” mies kysyi ja siirtyi takaisin nojailemaan ovenkarmiin, ei näyttänyt kovinkaan huolestuneelta.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 10:02:27 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 10:02:27 GMT 2
Riley oli jopa yllättynyt siitä että talo ei ollut niin huonossa kunnossa kuin olisi voinut olla. Talo oli aina täynnä moottoriöljystä lja verestä likaisia motoristeja, joten oli ihme ettei joka huoneessa löytynyt Rileyn siivotessa edellämainittuja tahroja. Hän oli jopa löytänyt imurin jostain talon pimeimmästä kaapista ja se ei näyttänyt siltä ettei sitä olisi aikoihin käytetty. Joku miehistä siis osasi siivota ja Riley epäili vahvasti ettei se mies ollut Dominic.
Dominicin sanoille hymähdettiin huvittuneena. “Funny…”, Riley oli siinä vaiheessa siirtynyt jo vaatekaapin puoleen ja tullut siihen lopputulokseen ettei voisi salata ratsiaa. Dominic oli tehnyt niin paljon hänen vuokseen, joten Rileyn oli palautettava ne palvelukset takaisin miehelle. Toisaalta hän taisi tehdä kyseisen paljastuksen myös täysin tunteidensa pohjata. Rileylle oli nimittäin selvinnyt, että hän edelleen omasi orastavia tunteita Dominicia kohtaan. Hän ei vain viitsinyt ottaa sellaista asiaa esille. Oli hyvin mahdollista että hän oli niiden tunteiden kanssa täysin yksin, joten naisen oli vain parempi mennä virran mukana ja katsoa mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Avattua suunsa ja palautettua juuri paikalta pois hipsinyt Dominic takaisin oven rakoseen, Riley palasi itsekin takaisin huoneeseen – jättäen kaiken varmuuden vuoksi muutaman metrin hänen ja Domin väliin. Riley ei tiennyt miten Dom tulisi reagoimaan kertomaansa joten pieni välimatka oli ihan hyvä pitää. ”What I’m going to tell you is making me break the every fucking rule what I can only think off.”, hän aloitti, purren seuraavaksi alahuultaan hermostuneena. ”Shit, here we go…”, hän huokaisi ja päätti heti sen jälkeen avata suunsa. Mitä nopeammin hän kertoisi asiasta, sitä nopeammin Dom ja hänen porukkansa voisi aloittaa siivoamisen kerholla. ”I’m coming with my team next week to raid the club facilities.”- ”You and your guys have to clean the place. From top to bottom. I know you have guns there so you have to get rid of all of them. Also the legal ones have to go hidden.”, Riley kertoili yhteen pötköön, anatamatta Dominicille minkäänlaista mahdollisuutta keskeyttää häntä turhilla kysymyksillä. Kieltämättä sen kertomuksen jälkeen Riley nolo tuntui kevyemmältä. Toisaalta taas hän kertaalleen rikkoi omia sääntöjä poliisina mutta… Kaiken kokemansa jälkeen hän halusi pitää Dominicin turvassa.
”I don’t wanna arrest anyone, especially you because of this.”, hän tunsi tarvetta lisätä, jääden nyt odottelemaan Domin reaktiota. Riley oli varma että hän aikoisi mennä soittamaan muutaman puhelun jotta asia saataisiin heti hoidettua.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 10:22:13 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 10:22:13 GMT 2
Dominic oli ajatellut, että Rileylla olisi jaettavana jotain suhteellisen arkipäiväistä. Että se halusi uuden sohvan. Tai päiväpeiton. Jotain sellaista, mihin hän olisi voinut ohimennen hymistä vastaukseksi ja tarpeen mukaan antaa luottokortin käteen. Naisen äänensävystä kävi kuitenkin selväksi, että sillä oli mielessä jotain vähän muuta, joten Dominickin vakavoitui ja jäi kuuntelemaan niitä sene puheita, iski kädet puuskaan ja piti katseensa tiukasti naisen kasvoissa.
Niiden sääntöjen rikkominen ei liikuttanut Dominicia niin paljon kun niiden olisi ehkä pitänyt, mutta hän kyllä tiesi miten iso juttu se Rileylle oli. Se puhui jostain tulevasta ratsiasta. Niitä oli ollut ennenkin, mutta harvemmin niistä oltiin kuultu etukäteen sanallakaan. Usein niihin herättiin tasan silloin, kun joku jo huusi etupihalla etsintäluvan kanssa. Joskus tavaraa jäi haaviin, joskus ei. Melkein joka kerta vähintään yksi kerholainen roudattiin istumaan johonkin putkaan yön yli siinä toivossa, että sillä olisi jotain järkevää sanottavaa johonkin, ja loput siksi että niillä oli väärä asenne tai niissä oli muuten jotain vikaa. Siitä ei tullut koskaan mitään, mutta kaikki tiesivät, että olisi vain ajan kysymys, milloin nakki oikeasti naksahtaisi. Monelle tietysti oli jo naksahtanutkin. Erityisen riskialtista se oli juuri nyt, kun se koko paikka oli lastattu täyteen kaikkea sellaista, mitä poliisien ei todellakaan pitäisi nähdä.
Rileyn sanat kuunneltiin loppuun asti ja Dominic nyökkäsi. Hän ei halunnut tuoda työasioita kotiin tai sekoittaa naista siihen yhtään enempää kun oli ihan pakko, joten ei sanonut asiaan mitään sen suuremmin. Niin kauan kun nainen puhui, niin pysyttiin sillä asiallisella bisneslinjalla, nyökkäiltiin ja rekisteröitiin jokainen sen sana, mutta siitä sitten rentouduttiin uudestaan ja koitettiin palata siihen normaaliin heidän väliseen kanssakäymiseen. “You could arrest me. I could be into that”, mies siis ehdotti ja virnisti, meinasi vielä iskeä kornisti silmääkin mutta luopui siitä sitten viimehetkellä. Siihen oli helppo kommentoida. Tietysti hän mietti nyt jo, että kelle soittaisi ja miten se asia hoidettaisiin, mutta sitä Rileyn ei tarvinnut tietää. Sille haluttiin välittää se kuva, että kaikki oli kunnossa, homma hanskassa ja kukaan ei joutuisi ongelmiin. Siksi hän ei tehnyt sitä normaalia liikettään, että olisi kiroillen ja vakavana kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt setvimään asioita hartiavoimin saman tien.
"No, for real, though. I appreciate the heads up", hän sitten kuitenkin vielä nyökkäsi.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 10:37:53 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 10:37:53 GMT 2
Jos Rileyllä ei olisi ollut mitään tunteita Dominicia kohaan, hän olisi luultavasti vain julmasti jättänyt tämän ratsian kertomatta. Tällä kertaa matkassa oli kuitekin pienet orastavat tunteet, jotka kehottivat Rileytä kertomaan asiasta. Ja tässä sitä oltiin, kaikki kortit avoinna. Dominicin reaktio ei ollut läheskään niin dramaattinen mitä hän oli ajatellut. Toisaalta hyvä niin, sillä tämä tieto oli loppujen lopuksi vain hyvä asia miehelle. Olihan tämmöinen tieto vaihtelua siihen että Riley oli viime aikoina tuonut mukanaan ainoastaan ongelmia.
”Yeah I know you would…”, Riley kuittasi miehen ehdotuksen pienellä, mutta huvittuneella hymyllä, samalla kun kätensä hakeutuivat rentoon puuskaan eteensä. Todellisuudessa Riley oli niin paljon enemmän velkaa Domille ja kerholle, että korvatakseen kaikki heidän antamansa apu ei todellakaan kuittaantuisi tällä infopaketilla. Riley tiesi sen itsekin, mutta pikku hiljaa hyvä tuli. Hän varmasti löytäisi muitakin tapoja korvatakseen saamansa avun Domilta. ”No problem, I guess…”, nainen hymähti lopulta pienien hartioiden kohautuksen kera. Dominicia ei kuitenkaan kiinnostanut hänen moraalinen kantansa ja se kuinka paljon tämä tulisi syömään naista sisältäpäin, joten Riley päätti kaikessa hiljaisuudessa vain hymyillä toiselle pienesti. ”I just want to return the favor.”, Riley lisäsi.
”You can go and make the call. I don’t mind.”, hän lopulta kehotti pienen käsiliikkeen kera Dominicia menemään tekemään sen mitä hänen pitäisi tässä vaiheessa tehdä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 10:47:57 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 10:47:57 GMT 2
Asiaa ei missään nimessä nähty niin, että Riley olisi velkaa yhtään mitään. Ei oma perhe koskaan voinut olla. Sen eteen tehtiin, mitä piti tehdä, ja se siitä. Asiaa ei edes kahta kertaa mietitty. Hän ei halunnut nähdä tätäkään tietoa ja sen yhtäkkistä jakamista niin, että nainen olisi jotenkin yrittänyt maksella jotain olemattomia velkoja takaisin. Mies ajatteli, että perheen kesken jaettiin tietoa ja perhe pidettiin turvassa, ihan sama kuka oli poliisi tai kuka ei. Hänen kirjoissaan sillä ei ollut väliä.
Dominic ei ehkä ollut maailman paras lukemaan tunteita, mutta vaikea oli olla huomaamatta, miten paljon nainen vaikutti siitä kaikesta stressaavan. Sen takia hän ei mihinkään siitä kadonnutkaan, ei edes silloin kun se erikseen käski häntä lähtemään ja soittelemaan. “No, come on. Come here”, Dominic keskeytti sen käskyn ja kohotti vähän toista kättään pyytäen naisen lähemmäs, “it’s not like the place is on fire and I gotta get it done this second.”
Nainen vedettiin lähemmäs, laskettiin sitten kädet sen poskille ja nojattiin hetkeksi otsa sen otsaa vasten. Sen kriisi tuntui nyt isommalta kun se kerhokriisi, jota jouduttaisiin kuitenkin puimaan tänään vielä koko ilta. “You got nothing to pay back. I hope you know that”, Dominic sanoi aiempaa huomattavasti pehmeämpään sävyyn, “you know I’d move fucking mountains for you if I had to. Don’t for a second think you gotta tell me anything cause of that. We’re more than even."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 11:53:35 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 11:53:35 GMT 2
Siitä huolimatta, että Riley koki jo kuuluvansa jollain tavalla tähän Savagien messed up perheeseen, hän kuvitteli olevansa velkaa Dominicille. Mies oli pelastanut hänet pulasta kerta toisensa jälkeen ja Riley todella halusi korvata sen vaivan minkä oli miehelle aiheuttanut. Eiän perheenjäsen niin olisi saanut ajatellut mutta viime aikaisten tapahtumien varjolla Riley pystyi toteamaan mukisematta olleensa varsinainen piina toisen lihassa. Rileyn tarkoituksena New Yorkiin palatessa ei ollut lisätä Dominicin ongelmia – mutta siinä hän oli täysin epäonnistunut.
Huomaamattaan Riley oli alkanut pienen stressin myötä hieroa ranteitaan mietteliäästi. Kiireet töissä eivät myöskään helpottaneet hänen oloa, kuten ei myöskään se ajatus siitä, että oli todella mennyt paljastamaan ensi viikon operaation Domille. Siis se oli hyvä siltä kannalta, että Riley sai puolestaan olla se, joka piti rakkaansa turvassa. Toisaalta se oli taas huono siitä, että Riley voisi aivan hyvin menettää työnsä, jos tämä paljastuisi jollekin. Sitä varaa tuskin kuitenkin olisi, jos Riley ei alkaisi ottaa tätä tavaksi. Pian piirissä alettaisiin epäillä myyrä olemassaoloa ja no… Niinhän siellä jo tavallaan oli.
Riley ajatteli Dominicin tekevän työtä käskettyä, mutta ei. Sen sijaan mies keskeytti hänet ja viittoi häntä lähemmäksi. Riley huokaisi ja pyöräytti dramaattiseen sävyyn silmiään, ennen kuin suostui tulemaan lähemmäksi. ”If you haven’t noticed, I’m a bird of bad omen.”, Riley huomautti tietävästi nyökkäillen, ennen kuin kasvoilleen nousi huvittunut hymy. ”So I wouldn’t be surprised if the place would be on fire any second now.”
Riley ei tehnyt vastarintaa vaan antoi Dominicin vetää hänet lähemmäksi. Omat kädet laskettiin löysästä puuskasta Dominicin kyljille ja silmät suljettiin kun tuo painoi otsansa omaa vasten, jolloin myös pieni huokaisi pääsi naisen huulien välistä. ”Yeah I know, you have already done it few times…”, Riley naurahti kuivaan sävyyn, mutta silmät avatessaan huulensa kaareutuivat lämpimään hymyyn. ”And you have done so much for me and Hailey… Especially me and I’m not used to that.”, Riley oli pärjännyt Haileyn kanssa niin pitkään omillaan ja muutenkin kaikki ongelmat tuli itse ratkottua, joten hän hädintuskin tiesi, miltä tällainen toisen tuoma turvallisuus tuntui. Jeffery kun ei ollut tarjonnut Rileylle sitä samanlaista turvallisuuden tunnetta, jonka hän tunsi juuri nyt.
”I’m grateful to you about everything. And I’m glad we came back to New York.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 19:43:55 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 19:43:55 GMT 2
I’m a bird of bad omen sai Dominicin näyttämään lähinnä huvittuneelta. Hän oli aika varma, että ihan sama mitä helvettiä Riley olisi tuonut mukanaan, niin se ei olisi ollut edes samassa kilpailussa koko loppuperheen kanssa. “Well that would make my problem go away wouldn’t it”, hän huomautti siihen tulipaloon. Mukava tietysti olisi että kaikki ne aseet saataisiin sellaiseen turvaan mistä ne saataisiin takaisikin, mutta joskus piti vain ottaa mitä sai. Ihan kun paikkoja ei oltaisi itsekin tuikattu aina toisinaan tuleen, kun jostain todisteista oli tarpeeksi pitänyt päästä eroon.
Mielessä käytiin nyt läpi kaikkia mahdollisia turvapaikkoja ja mies mietti, että miten nopeasti siihen hänen omaan kämppäänsä saataisiin etsintälupa. Tai että miten pulassa Riley olisi, jos joku tajuaisi sen olevan senkin asunto. Se jäi puhumaan siitä, miten Dominic oli muka tehnyt sen ja Haileyn puolesta niin paljon. Asiaa ei jääty kiertämään, vaan peukalo jäi ohimennen silittelemään naisen alahuulta ja odottamaan, että se hiljentyisi. Kiitollisuudenvelkakin sai miehen lähinnä tuntemaan olonsa epämukavaksi.
“Maybe you should get used to it, then”, hän ehdotti, ja nyökkäsi siihen New York asiaan, “I’m glad you came back too."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 20:29:29 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 20:29:29 GMT 2
Riley tiedosti hyvin vahvasti sen tosiasian, että jos kerholta ei löytyisi mitään, heidän olisi luultavasti etsittävä toisaalta. Tämä päätös tuli usein kapteenilta ja siinä tapauksessa RIleyn ei auttanut muu kuin katsoa mitä tapahtuisi. Tosin tulevan ratsian tarkoituksena luultavasti oli vain nostaa kerho varpaisilleen, joten toivon mukaan, asia jätettäisiin tällä kertaa tähän, eikä vietäisi eteenpäin. Muutoin Riley olisi kurkkuaan myöten kusessa, eikä siitä pääsisi yli tai ympäri.
Katse harhaili pitkän aikaa Dominicin silmissä, niiden käytyä jopa nopeasti myös toisen huulissa mutta miehen avatessa suunsa, katse palasi nopeasti niihin jään sinisiin silmiin. ”I don’t know if I can… In time, yes but… You know. I’m a independent woman and so on.”, Riley naurahti miehen ehdotukselle ja hetken aikaa silitteli toisen kylkiä, kunnes puristi palan Dominicin liiviä molempiin nyrkkeihinsä. ”I’m glad you think that too…”, Riley hymyili Dominicille.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2016 20:41:20 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2016 20:41:20 GMT 2
Vaikka Dominicilla oli noin ylipäätään vähän turhan hälläväliäasenne, niin hänellä ei ollut mitään tarvetta löytää itseään seuraavaksi telkien takaa. Hän oli onnistunut säilymään elämässään pidemmiltä vankilatuomioilta jollain ihmeellä, mutta kai se karma vielä joku päivä tulisi ja saisi kiinni hänetkin. Kerran mies oli istunut sen viisi kuukautta, ja siinä oli ollut pahinta se, että koko syy sille tuomiolle oli ollut täysin naurettava - hän oli luvannut siirtää jonkun auton paikasta A paikkaan B, koska joskus hänkin oli hyvä ystävä, ja matkalla poliisit olivat sitten pysäyttäneet ja tiedottaneet, että se auto oli ollut varastettu. Siinä vaiheessa ketään ei ollut kiinnostanut, että oliko hän oikeasti varastanut sen auton vai ei. Ja ei sillä, että hän olisi ketään muuta antanutkaan ilmi, vaikka sitä oltaisiin vaadittu.
“Independent strong woman who don’t need no man, huh”, Dominic toisti Rileylle huvittuneena, päätyi pörröttämään sen hiuksia ja tarttumaan sitä sitten ohimennen käsistä, kun se leikki sillä liivillä. Kai sitä ratsia-asiaa pitäisi ruveta oikeasti selvittelemään. Aseille oli aina yllättävän vaikea löytää mitään piilopaikkaa, yllätys yllätys kun kukaan ei halunnut niitä omaan taloonsa. Ei edes hän itse. Kaikki tiesivät, että se joka niihin yhdistettäisiin olisi armottomassa kusessa. Vielä hankalammaksi kaikki muuttuisi, jos ne aseet löydettäisiin lopulta talosta, missä Rileykin tällä hetkellä asui. Siitä vasta riemu repeäisikin.
"Now I should probably go and figure out who wants to go to prison this time", mies lopulta totesi, ja kevyesti irrotti ne naisen kädet vaatteistaan, mutta soi sille kuitenkin hymyn.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Oct 30, 2016 21:04:28 GMT 2
Post by julle on Oct 30, 2016 21:04:28 GMT 2
”Yea I just… Go take a nap.”, Riley totesi hetken asiaa harkittuaan ja irrotti Dominicin avustamana kätensä miehen vyötäisiltä. Hänen ei tuntenut tarvetta kuunnella Dominicin työpuheluita. Mitä vähemmän hän tiesi, sen parempi. Niinpä Riley painoi pienen suukon Dominicin poskelle ja käveli miehen ohitse olohuonetta kohti. Sohva saisi tässä tilanteessa kelvata nukkumapaikaksi.
|
|