|
Mar 16, 2014 11:51:09 GMT 2
Post by Deleted on Mar 16, 2014 11:51:09 GMT 2
Heidän vaihtama suudelma limusiinin takapenkillä oli ollut hellä, kokeileva ja viivyttelevä. Se oli yllättänyt Madisonin totaalisesti. Tai ei hän niinkään suudelmaa ollut yllättänyt, vaan lähinnä sitä, miltä se oli tuntunut. Kuinka täydellisesti Tristanin huulet sopivat hänen omiaan vasten ja miten oikealta miehen pehmeä kosketus oli tuntunut. Madison ei edes potenut omantunnon tuskia siinä vaiheessa, kun Dimitri kaarsi komean kartanon eteen ja kiersi auton toiselle puolelle avaamaan oven Madisonille. Niin, ei omantunnon tuskia, mutta Madisonin sydän hakkasi silti edelleen niin lujaa, että tuntui kuin se olisi pyrkinyt ulos rinnasta. Hieman epäröiden hän katsahti Tristania, joka könysi nyt hänen perässään ulos autosta. "Kiitos, Dimitri. Ja öitä!" Madison mumisi hajamielisesti ja yritti tavoitella kasvoilleen hymyä, ennen kuin lähti Tristan seuraanaan suuntaamaan kulkuaan kohti pääovia. Suuri, tyhjä eteishalli tervehti heitä hiljaisuudellaan, kun he astuivat peremmälle. Matka jatkui kohti heidän yhteistä huoneistoaan. Madison ei ollut lainkaan varma, mitä olisi sanonut tai tehnyt. Hänestä tuntui kuin hänen olisi pitänyt sanoa edes jotain, mutta hän ei yksinkertaisesti keksinyt mitään järkevää. Eikö silloin ollut vain parempi pitää suunsa tiukasti supussa? Hiljaisuus kuitenkin kalvoi naisen mieltä. Hän ei kestänyt sitä, hän ei voinut sietää sitä! Mitä tahansa muuta, mutta ei kiusaantunutta ja vaivalloista hiljaisuutta, kiitos! Oli tämäkin nyt... Madison vain yritti miettiä, mitä sanoisi Tristanille. Kertaakaan hänen mieleensä ei noussut kuva Elista. Mies ei taatusti hyväksyisi vaimonsa ja Tristanin vaihtamaa suudelmaa. Toisaalta, se mitä Eli ei tiennyt, ei voinut satuttaa miestä. Ja varmaa oli, että Madison ei kertoisi ainoatakaan yksityiskohtaa Moskovan matkastaan. Hän tiesi kyllä, että kotona odotti kolmannen asteen kuulustelu, mutta ajatus oli niin kaukainen, ettei se pahemmin häirinnyt naista - vielä. Oikeastaan mikään ei häirinnyt Madisonia sillä hetkellä - paitsi se kirottu hiljaisuus hänen ja Tristanin välillä - kenties alkoholin tepposia. Madisonin yrittäessä pohtia sopivaa ja ennen kaikkea jotain järkevää sanottavaa, hän ei ollut huomannut kuinka he olivat ehtineet jo heidän huoneistonsa oven taakse. Tristan astui heistä ensimmäisenä sisälle huoneeseen, Madison vasta miehen jälkeen. Hän mulkaisi miehen loittonevaa niskaa ikävästi. Olisi Tristan toki voinut päästää hänet edeltään, mutta jostain syystä mies oli taas unohtanut tyystin käytöstavat. Raskas huokaus purkautui naisen huulilta, kun hän asteli ärsyyntyneenä makuuhuonetta kohti. Mikä Tristanissa olikaan, että mies onnistui nostattamaan Madisonin verenpaineet yhdessä hetkessä kattoon saakka. Silti jokin kiehtova, salaperäinen puoli miehessä veti Madisonia puoleensa. Se oli niin ristiriitaista ja niin koukuttavaa! Madison ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään sellaista. Vilkaisu olan ylitse paljasti miehen seisovan sohvan edessä, ilmeisesti sijaamassa itselleen vuodetta. Sillä hetkellä jokin sai Madisonin pysähtymään. Hän oli juuri ennättänyt makuuhuoneen ovelle ja laskenut kätensä kahvalle, mutta sitten jokainen liike pysähtyi. Jopa naisen hengitys taukosi hetkeksi. Mitä ihmettä hän oli tekemässä? Ajatus viipyi vain sekunnin murto-osan ajan naisen mielessä, kun hän päästi hengityksensä kulkemaan jälleen normaalisti, kiepsahti ympäri koroillaan ja kohdisti tarkkaavaisen katseensa Tristaniin. Ripeät askeleet veivät naisen miehen luokse hämärässä huoneessa. Ja ei, Madison ei jäänyt soveliaan välimatkan päähän Tristanista. Hän oli niin lähellä Tristania kuin suinkin saattoi. Hän tunsi miehen rintakehän kohoilevan ja haistoi kevyen partaveden tuoksun. Epäröintiä oli havaittavissa, sillä naisen katse seilasi miehen huulien ja silmien väliä - osaamatta päättää kumpaan olisi pysähtynyt. Jännityksen saattoi aistia ilmassa. Mikään ei ollut enää, kuin ennen. Sähkö ja kipinät heidän välillään olivat käsin kosketeltavissa. Madison kuitenkin jarrutteli. No, ainakin siihen asti, kunnes naisen humaltunut puoli tainnutti väkivalloin järjen äänen hänen sisällään. Yksi nopea liike riitti siihen, että nainen sai painettua huulensa Tristanin huulille ja suljettua ne hellään, varovaiseen suudelmaan. Madison pelkäsi kuollakseen tulevansa torjutuksi. Ehkä mies oli suudellut häntä vain hetken mielijohteesta tai piloillaan. Ei sitä koskaan tiennyt! Ja Tristanin kieron huumorintajun tuntien, Madison ei ollut lainkaan varma mihin olisi luottanut. Vasta tuntiessaan miehen vastaavan suudelmaan, Madison uskaltautui rentoutumaan kokonaan ja antoi ihanan, lämpöisen tunteen viedä mukanaan. Se oli kuin huumetta, josta nainen ei yksinkertaisesti voinut päästää irti. Hän halusi vain enemmän! Naisen kädet kiertyivät hitaasti miehen niskan taakse. Hetkeksikään suudelmat eivät tauonneet, vaan ensimmäistä seurasi toinen, joka puolestaan johti kolmanteen. Madison oli seonnut jo laskuissa, kuinka monta suudelmaa he olivat vaihtaneet - ei sillä, että hän edes olisi laskenut. Jokainen suudelma oli edellistä intohimoisempi, vaativampi ja kertoi entistäkin selkeämmin siitä, kuinka paljon he halusivat toisiaan. Madison ei edes rekisteröinyt kunnolla, kun hän työnsi bleiserin miehen olkapäiltä ja antoi sen valahtaa lattialle heidän jalkojensa juureen. Hitaasti, kuin itsestään, ilman minkäänlaista käskyvaltaa, Madison lähti peruuttamaan makuuhuonetta kohti. Kädet tapailivat miehen valkoisen t-paidan helmaa - siitähän oli ehdottomasti hankkiuduttava eroon. Tiellähän se vain oli, siis sen humaltuneen ja vastuuttoman puolen mielestä, joka oli herännyt yllättäen henkiin.
|
|
|
Jun 24, 2014 20:29:51 GMT 2
Post by Deleted on Jun 24, 2014 20:29:51 GMT 2
Vodkaa jäillä, vodkaa ilman jäitä. Vodkaa lisukkeiden kanssa ja vodkaa raakana. Venäjä oli vodkan luvattu maa. Sen Vitali oli ensimmäisellä kerralla opettanut, kun Tristan oli kyseistä herraa saapunut Moskovaan tapaamaan. Vodkaa oli Tristanilla kulunut aikamoisesti. Ja hän vihasi vodkaa – ainakin tällä hetkellä. Miehen huulilla ei tosin maistunut vodka, vaan aivan jokin muu, kun hän istui limusiinin takapenkillä. Dimitri ajoi kohti Morozovien kartanoa. Maku oli pehmeä, jopa kiusoitteleva. Makea ja huumaava. Se toi mieleen kesän. Kukkivan niityn ja laulavat linnut. Utuinen ilme kasvoillaan mies tuijotti tummennetusta ikkunasta ulos. Kaupungin valot kiisivät ohitse. Dimitrillä taisi olla kiire nukkumaan. Suudelma oli ollut pitkä. Pelkkä muisto siitä sai hymyn kaartumaan miehen huulille. Toki suudelma oli vaihdettu humalassa – Tristanin puolelta varsin kovassa sellaisessa. Kaikesta huolimatta se oli tuntunut syntisen hyvältä, samalla niin väärältä kuin oikealtakin. Se oli ollut jotain muuta kuin känninen suukko. Tristan havahtui mietteistään, kun auto pysähtyi hulppean kartanon eteen. Dimitrin aukaistua auton oven ja Madisonin raahattua sievän takamuksensa edestä, Tristan kömpi autosta ulos enemmän ja vähemmän huojuen. Miehen katse kiinnittyi kartanon ulko-oviin. Joku oli keksinyt rakentaa portaat niiden eteen. ”Öitä..” Tristan mumisi ohimennen uskolliselle autonkuljettajalle, kun lähti hoipertelemaan kohti ovia. Muutama paukku oli ollut aivan liikaa. Ovet aukesivat ja autio eteishalli tervehti juhlijoita hiljaisuudessaan. Kaikki muut taisivat olla nukkumassa. Vaikka seura oli mitä kauneinta, nukkuminen kuulosti Tristanin korvissa joltain vastustamattoman hyvältä.
Matka oli vähitellen johdattanut kaksikon heidän huoneistonsa ovelle, josta Tristan ikuisena herrasmiehenä tietenkin tunki itsensä ensimmäisenä sisälle. Jos totta puhuttiin, sillä hetkellä Tristan ei muistanut naista nimeltä Madison Beauford, vaikka kyseisen naisen huulet olivatkin saaneet Tristanin lähes pomppaamaan kuuhun asti mielihyvästä hetki sitten. Mies näki vain kutsuvan sohvan edessään, jota kohti määrätietoiset askeleet häntä veivät. Sohva veti miestä puoleensa kuin magneetti. Tristanin katse oli lähes hellä. Melkein jopa rakastava, kun hän tutkaili tumman sohvan uhkeita muotoja – todellinen sohvien kuningatar. Niin ripeästi kuin se siinä humalatilassa oli mahdollista, mies ryhtyi sijaamaan itselleen vuodetta. Kohta hän pääsisi matkaamaan höyhensaarille. Kuten miesten aivot yleensä, ne unohtivat helposti asioita. Makuuhuonetta kohti asteleva brunette ei kiinnittänyt Tristanissa mitään huomiota edelleenkään – eihän nainen Tristanin maailmassa edes ollut tällä hetkellä olemassa. Herra Cronwellin aivot pyyhkivät tehokkaasti kaiken turhan pois mielestään. Muutama naurahdus karkasi miehen huulilta. Vuoteen sijaaminen ei oikein onnistunut. Miksi kaikki oli niin hankalaa humalassa? Lopulta Tristanin oli pakko hihitellä hiljaa itsekseen, kun yritti asetella lakanaa sohvan päälle. Ensiksi se oli vinossa, seuraavaksi väärinpäin. Lopulta se oli mytyssä keskellä sohvaa. Taidokasta.
Hämmentynyt ilme oli kohonnut Tristanin kasvoille. Jotain oli pahasti pielessä, kun lakana ei tahtonut asettua paikoilleen. Käsi käväisi haromassa jo valmiiksi sekaisin olevia hiuksia. Kuinka tähän oli päädytty? Se hehkulamppu ei todellakaan syttynyt miehen pään yläpuolella loistamaan. Tristan oli niin uppoutunut ratkaisemaan myttyyn menneen lakananmysteeriä, että hänen tajuntaansa eivät iskeytyneet korkojen kopina. Miehen hämmennys vain kasvoi, kun Madison painautui häntä vasten ja Tristan oli luullut, että hänellä oli treffit Nukkumatin kanssa! Tiedättehän.. Sen sinisiin vaatteisiin pukeutuneen, tonttulakkisen partaveikon kanssa. Hehkeä brunette ei todellakaan vastannut miehen kuvaa Nukkumatista. Automaattisesti Tristanin kädet kuitenkin laskeutuivat Madisonin lanteille. Eihän Tristanilla koskaan ollut sitä vastaan, että kaunis nainen tunki iholle asti. Kuka mies sellaista olisi estellyt? Tristan Cronwellin kohdalla ei ollut väliä, vaikka kyseessä olikin varattu nainen, jonkun toisen vaimo. Se oli vain sormus sormessa.. Hitaasti miehen katse laskeutui naisen kasvoihin. Kuinka mielellään Tristan olisikaan halunnut tuijottaa Madisonin kauniin sinisiin silmiin, mutta se oli suorastaan mahdotonta, kun naisen oma katse harhaili. Tummat kulmat menivät aavistuksen verran ärtymyksestä kurttuun. Miksi Maddy teki tästä niin vaikeaa? Madison osasi olla erittäin hankala ja ennen kaikkea raivostuttava nainen. Kuinka naisen aviomies mahtoikaan kestää häntä? Se varmaan jäisi Tristanille ikuisiksi ajoiksi mysteeriksi. Miehen pohdiskelut keskeyttivät vaativat huulet, jotka painautuivat hänen huuliaan vasten, janoten suudelmaa. Tristanilta meni muutama sekunti toipua yllätyksestä, kunnes mies jo täysin rinnoin nautti suudelmasta, antaen toisen kätensä upota naisen tuuheiden hiusten sekaan.
Tristanista tuntui siltä kuin hän olisi leijunut. Vatsassa kupli onni, vodkasta huolimatta oli kertakaikkisen mahtava. Sen sai aikaan nainen – maailmankirjat olivat siis sekaisin. Eihän Tristan Cronwell voinut olla rakastanut, mutta siltä miehestä hyvin vahvasti tuntui. Suudelmat vaihtuivat toisiin, olotila ei muuttunut kuin vain ja ainoastaan paremmaksi. Tristan ei voinut kuin nauttia Madisonin pehmeistä huulista omiaan vasten ja kuin myös naisen sorjan vartalon lämmöstä. Ja voi pojat kuinka paljon hän halusikaan tuota kuumaakin kuumempaa tuittupäätä! Tristan ei voinut olla hymähtämättä tyytyväisenä, kun nainen ryhtyi häntä oma-alotteisesti riisumaan. Vaatteet olivat ihan turhia. Molemmilla oli selvästi sama päämäärä, joten Tristan antoi bleiserin pudota kaikessa rauhassa pois harteiltaan. Mies sen sijaan ei pitänyt kiirettä seuralaisensa riisumisessa. Siinä touhussa ei kauaa menisi, kun siihen hän ryhtyisi. Joten mies tyytyi vain nauttimaan naisen vartalon kaarista mekon kankaan läpi. Sitä paitsi, se oli kutkuttavaa arvailla mielessään sitä, mitä mahtoikaan löytää vaatteiden alta. Ehkä Madisonin huulet pitivät Tristanin liian kiireisenä, että miehen putkiaivot olisivat kyenneet muuhun kuin vastamaan suudelmiin. Tottelevaisesti mies lähti seuraamaan Madisonia kohti huoneiston makuuhuonetta.
Vaikka oli huone olikin hämärä, Tristanin katse poimi Madisonin takaa kauniisti sijatun vuoteen. Tilanteesta huolimatta ja olisi luullut, että miehen aivot olisivat jotain muuta ajateltavaa kuin pedattu sänky, Tristan ei voinut olla kiinnittämättä huomiotaan sänkyyn. ”Kuinka sä olet saanut sun sänkys näyttämään noin hienolta?” Mies ei pystynyt pitämään kysymystään sisällään hämmästyneen äänensävyn kera. Tristan siirsi katseensa sängystä Madisoniin. ”Ootko sä saanut lakanankin paikoilleen? Mä en siinä onnistunut..” Puheenaihe ei välttämättä ollut tilanteeseen sopivin, mutta mitä ihminen alkoholista sekaisin oleville aivoilleen mahtoi? Mies sipaisi kevyesti bruneten poskea. ”Onko se jokin taito jonka vain naiset osaavat? Vai olenko mä niin kännissä, että se ei onnistu?” Muutama, kepeä naurahdus karkasi miehen huulilta. ”Vaikka mä arvostankin paikallaan ja suorassa olevia lakanoita, ehkä tän kerran me voitaisiin laittaa ne ruttuun oikein kunnolla?” Tuttu, leveä ja ilkikurinen virne kaartui Tristanin huulille. ”Mitä sanoisit, kaunokainen?” Mies kysäisi ennen kuin kumartui painamaan huulensa takaisin Madisonin huulille. Nyt miehen kädet lähtivät hitaasti liukumaan naisen mekon vetoketjulle. Nyt oli aika painaa kaasua.
|
|