If no one is standing beside you, be still and know I am

Gregin kuolemasta kertominen kaksosille oli varmasti yksi Oskarin elämän vaikeimmista teoista. Oli ollut sydäntä särkevää selittää kahdelle nelivuotiaalle, että isää ei päässyt enää näkemään, vaikka kuinka niin olisi halunnut. Ei Oskar ollut vieläkään varma, olivatko kaksoset asian ihan täysin ymmärtäneet, sillä varsinkin ensimmäisen viikon ajan niin Laura kuin Leokin oli vuorotellen kysynyt, millon he lähtisivät takaisin Gregin luokse. Oskar sai käydä monet keskustelut lasten kanssa ja joka kerta se oli kirpaissut yhtä syvältä. Seuraavaksi vaikein asia sitten tulisikin olemaan tänään koittavat hautajaiset. Edellisenä päivänä heillä sentään oli ollut vieraita, Raúl ja viimeisillään raskaana oleva Jade kun olivat tulleet käymään heidän luonaan ja viipyisivät muutaman päivän Bostonissa. Parhaansa mukaan Oskar oli yrittänyt olla heidän vieraidensa seurana, mutta väkisinkin ajatukset olivat pyörähtäneet jatkuvasti seuraavana päivänä koittaviin hautajaisiin. Raúl ja Jade olivat kaikeksi onneksi menneet johonkin hostelliin yöksi ja heidän perheensä oli saanut rauhoittua ja valmistautua seuraavaan päivään. Moneen kertaan Oskar oli kyllä vakuutellut Josélle, ettei miehen olisi pakko lähteä mukaan, jos hän ei haluaisi – Oskar ymmärsi, että se saattaisi olla Josélle vaikeaa. José oli kuitenkin halunnut lähteä vähintäänkin Oskarin ja lasten tueksi, eikä Oskar olisi voinut olla kiitollisempi kihlatulleen. Aamu olikin yhtä häsläystä – José sentään onneksi hoiti lähinnä lasten valmistautumisen, joten Oskar sai keräillä voimiaan ja hermojaan tulevaa koitosta varten kaikessa rauhassa ilman ylimääräistä stressiä.

Taksimatka kirkolle sujui hiljaisissa merkeissä, taisi José tosin kysellä Oskarin vointia, mutta mies vain oli nyökkäillyt päätään ja vakuutellut olevansa ihan okei. Kirkon pihalla he olivat ensimmäisenä törmänneet Gregin siskoon Sallyyn ja naista pitkään halattuaan Oskar oli sitten esitellyt Josén ja Sallyn toisilleen. Sally kyllä tiesi tapahtuneesta, mutta ilmeisesti nainen oli jo pystynyt antamaan Oskarille anteeksi, eikä suhtautunut Joséenkaan sen kummemmin – tai ainakaan nainen ei näyttänyt heidän nähtensä suuttumustaan. Nopeasti he kuitenkin lähtivät jo kirkkoon, jossa he joutuivat heti ensimmäiselle penkkiriville istumaan. Oskar olisi niin mielellään mennyt vain jonnekkin taakse, mutta hän tiesi, että heidän pitäisi istua kaksosten takia edessä – olihan kyseessä heidän isänsä hautajaiset. Onko isi tuolla? Se Leon kysymys oli täysin viaton lapsen kysymys, mutta Oskar jäätyi siitä aivan täysin. Hän nielaisi pienesti ja yritti hieman räpytellä silmiään, mutta ei silti saanut vastattua mitään. José oli onneksi valppaampi ja vastasi Leolle, kehoittaen sitten samalla kaksosia olemaan hiljaa papin puheen ajan. Itse siunaustilaus sitten alkoikin pian. Aivan kuivin silmin Oskar ei voinut istua, mutta parhaansa mukaan hän yritti pitää itsensä koossa, ihan vain lasten takia. Leo ja Laurakin istuivat koko tilaisuuden ajan niin hiljaisina ja vakavina, että Oskarkin alkoi jo miettiä, ymmärsivätkö kaksoset todella, mitä oli tapahtunut. Siunaustilaisuus saatiin pidettyä ja arkkua lähdettiin kantamaan ulos – kukat laskettaisiin arkulle vasta haudalla. Oskar oli napannut Leon lähtiessään syliinsä, Laura puolestaan oli Josélla. Kaksoset olivat vielä haudallakin lähes pelottavan hiljaa, mutta toisaalta Oskar oli vain tyytyväinen, että kumpikaan ei ainakaan alkanut kiukutella kesken kaiken.

Kukkien jättämisen vuoro tulikin aivan liian pian haudalla ja Oskar ei voinut kuin huokaista syvään, kun hänen piti astua kaksosten ja Josén kanssa muiden eteen jättämään oman kukka-asetelmansa. "Laittakaa tämä tuohon eteen sitten kun iskä sanoo, vai mitä?" Oskar sanoi hieman hiljaisempaan ääneen Lauralle ja Leolle, jotka kumpikin nyökkäilivät päätään. "You left us beautiful memories, your love is still our guide. And though we cannot see you, you're still always at our side. Isää, entistä aviomiestä ja ystävää kaivaten, Laura, Leo, Oskar ja José.” Oskar luki kukka-asetelman nauhasta, laskien sitten Leon sylistään maahan ja antoi pojalle kukka-astelman. Laura oli veljensä kaverina ja yhdessä kaksoset kävivät laskemassa kukat Oskarin pyytämään paikkaan. Hetken heti vielä seisoivat siinä haudan edessä, kunnes siirtyivät syrjempään. Oskar nosti jälleen Leon syliinsä, pojan näyttäessä vähintäänkin hämillään olevalta. Oskar suukotti poikaa kevyesti otsalle, keskittyen sitten katselemaan Gregin vanhempia ja siskoa, jotka vuorostaan jättivät omat kukkansa haudalle. Koko tilanne oli vieläkin niin uskomaton – Oskar ei saattanut uskoa, että Greg oli todella ajanut tahallaan päin sitä rekkaa. Vieläkään hän ei ollut uskaltanut kertoa asiasta Josélle, mies tuntui tuntevan jo nyt jonkinlaista syyllisyyttä Gregin kuolemasta, vaikka ei edes tiennyt koko totuutta. Oskar havahtui ajatuksiaan täysin vasta siinä vaiheessa, kun heidän piti lähteä kävelemään haudalta tiloihin, jossa muistotilaisuus pidettäisiin. “Kiitos, että sä tulit mukaan.” Oskar sanoi hieman hiljaisella äänellä Josélle ja hymyilikin pienesti, heidän kävellessään hieman erillään muista. Oskar ei tiennyt, mitä hän olisi tehnyt, jos José ei olisi mukana – hän tuskin olisi kestänyt tätä päivää yksin.

Kuten Oskar oli arvellutkin, hän ei paljoa saanut aikaansa viettää Josén ja kaksosten kanssa muistotilaisuuden aikana. Heti ensimmäisenä Sally oli tullut halailemaan häntä ja hyvin pian heidän ympärillään oli muitakin Gregin sukulaisia. Oskar vilkaisi Joséa hieman pahoittelevasti, mutta ilmeisesti mies ymmärsi tilanteen ja lähti kaksosten kanssa hieman kauemmaksi, jotta Oskar sai (joutui) juttelemaan yksin ex-miehensä sukulaisten kanssa. Aikansa Oskar sai jutella nimenomaan Sallyn kanssa, mutta turhankin pian Gregin vanhemmat olivat tulleet heidän luokseen. Oskar ei ollut ex-appivanhempiaan nähnyt juurikaan hänen ja Gregin eron jälkeen, mutta yllättävää kyllä, tunnelma ei siltikään tuntunut erityisen vaivautuneelta - johtuen varmasti lähinnä tilanteesta, jossa he tapasivat. "Mä oon todella pahoillani." Oskar sanoi hiljaa Gregin vanhemmille, halasikin kumpaakin. Hän oli ollut aikoinaan hyvissä väleissä kummankin kanssa, mutta tietenkään hän ei nyt ollut enää kummankaan suosiossa, eikä Oskar siitä voinut Gregin vanhempia syyttääkkään. Oskar ei tuntunut pääsevän ollenkaan takaisin kihlattunsa ja lastensa luokse, mutta kaipa José tilanteen ymmärsi, ei Oskar voinut nyt noin vain lähteä ja jättää lastensa sukulaisia. Aikansa he siinä juttelivatkin, kun José sitten yhtäkkiä tuli heidän luokseen ja kieltämättä mies näytti jotenkin... huolestuneelta? José vetäisikin Oskarin syrjään ja hieman Oskar joutui pahoittelemaan katoamistaan muille, ihmetellen samalla, mikä ihme oli niin tärkeää, ettei se voinut odottaa muistotilaisuuden loppuun asti.

Jade synnyttää. Oskar jäi tuijottamaan lievästi sanottuna hämillään Joséa miehen paukautettua sen uutisen. Pari kertaa hän aukaisi suunsa tyhmänä, osaamatta kuitenkaan hetkeen sanoa mitään. "Mitä? Mitenniin synnyttää? Eihän sen lapsen pitäisi syntyä vielä.. kuukauteen.." Oskar aloitti lopulta, jopa hieman hädissään - eihän heidän lapsensa nyt ihan oikeasti voinut syntyä etuajassa! Oskar vilkaisi hieman sekavan oloisena muiden ihmisten joukkoon, yritti keksiä, miten ihmeessä he voisivat täältä lähteä noin vain. Ei hän viitsinyt Gregin vanhemmille sanomaan totuuttakaan, kaksikko kun ei muutenkaan ollut vielä ylitse heidän erostaan Gregin kanssa ja nyt oli sentään Gregin hautajaiset.. "Okei, käy sä hakemassa kaksoset, mä käyn sanomassa jotain Sallylle. Sanoihan se Raúl, missä sairaalassa ne on?" Oskar sitten lopulta sanoi ja pian niiden sanojen jälkeen hän oli kadonnut takaisin Sallyn luokse. Kovasti pahoitellen hän kertoi, että heidän olisi nyt ihan pakko lähteä Josén kanssa ja samalla hengenvedolla Oskar lupasi, että he tulisivat joku päivä käymään Sallyn luona. Hieman Sally näytti nyreää naamaa, mutta kai nainen sitten ajatteli, että heidän piti lähteä lasten takia, olivathan kaksoset vielä niin pieniä. Yllättävänkin nopeasti he olivat sitten päässeet pihalle, mutta vielä edessä oli taksin soittaminen. "Pitikin sattua just tänään.. Oltaisiin nyt edes oltu omalla autolla liikenteessä.." Oskar puheli hieman hermostuneena heidän odotellessaan taksia, jonka Oskar oli hetki sitten tilannut. Kaikeksi onneksi taksi kaartoi nopeasti pihaan ja yhtä nopeasti koko porukka oli noussut taksin kyytiin. José sai tosin ilmoittaa oikean paikan kuskille, Oskarista tuntui vielä istumaan päästyään siltä, ettei hän ollut täysin tajunnut koko tilanteen kulkua, kaikki oli tapahtunut niin nopeasti.

Matka sairaalalle tuntui kestävän ikuisuuden ja ainakin Oskar alkoi olla lähes hermoraunio heidän viimein lähestyessä sairaalaa. Perille päästyä Oskar maksoi matkan ja lähes hoputti Joséa ja lapsia tulemaan taksin kyydistä pois. "Onko Raúl laittanut mitään viestiä? Mistä me ne edes löydetään? Eihän me nyt minnekkään synnytyssaliin päästä.." Oskar höpisi heidän kävellessään kohti sairaalan aulaa. He kävivät kysymässä, mistä Jaden löytäisi, mutta kuten Oskar oli arvellutkin, synnytys oli edelleen käynnissä, eikä saliin päässyt muita lapsen isän lisäksi. Oskarin olisi niin tehnyt mieli huomauttaa, että hehän lapsen vanhemmat tulisivat olemaan, mutta hän sai juuri ja juuri pidettyä suunsa kiinni. Niimpä he sitten vain lähtivät jonkun aulan luokse, joka oli lähellä synnytyssalia ja he jäivät istumaan ja odottamaan. "Iskä, miks me ollaan täällä?" Laura kysyi, kun tilanne oli vihdoin hieman rauhoittunut. Oskar vilkaisi Joséa hieman hämillään ja naurahti sitten pienesti - eivät he tosiaan olleet kerenneet vielä kertoa lapsille, mitä oli tapahtumassa. "Muistatteko te, kun iskä ja José kertoi, että te saatte pikkusiskon tai -veljen? No, kohta se teidän sisarus syntyy, siksi me ollaan täällä?" Oskar sitten selitti niin Lauralle kuin Leollekkin, hymyillen samalla pienesti. Päivä oli alkanut äärimmäisen surullisissa tunnelmissa, mutta loppupäivä sentään näyttäisi jo paljon paremmalta - he todella saisivat Josén kanssa yhteisen lapsen hetkenä minä hyvänsä.