Post by nepa on Feb 25, 2017 17:26:41 GMT 2
Hetken aikaa Rocco ihan tosissaan mietti, että tekikö Cassie sen tahallaan, että yrittikö se saada Roccon tuntemaan olonsa yhtä paskaksi kuin omansa silloin viime kerralla. Mutta siinä kerrassa ei ollut ollut mitään samanlaista kuin viime kerrassa – eikö Cassie tajunnut sitä? Viimeksi Rocco oli epäröinyt ja pitänyt sitä huonona ideana, kun äsken se oli ollut ihan kaikkea muuta. Vaaleaverikön oli tajuttava se. Puettuaan Rocco yritti saada Cassieen katsekontaktia, ja kun sitä ei saatu, ruskeat silmät lipuivat lattianrajaan. Niistä loisti jopa pettyneisyys – ja pelko. Koska kieltämättä Rocco pelkäsi, että Cassie ei nyt tulisi antamaan Roccolle anteeksi sitä, mitä ikinä se oli tehnytkään. Koska ei se ainakaan mielestään ollut äsken tehnyt mitään kamalaa – mitään anteeksiantamatonta. Sillä hetkellä Rocco olisi antanut mitä vain, että olisi päässyt sen sängyllä makaavan vaaleaverikön ajatuksiin kiinni.
Ison valon sammuttua Rocco meni sinne Cassien vierelle ja sai taas kokea pettymyksen, kun vaaleaverikkö ei tahtonut sen ottavan itseään kainaloon. Nuorukainen nielaisi ahdistuneena, puristi huuliaan hieman tiukemmin yhteen. Ei siitä hiljaisuudesta ja välttelystä mitään tulisi – asia olisi otettava puheeksi. Tunteista puhuminen oli Roccolle kuitenkin vaikeaa eli sanoja se ei saanut suustaan pihalle kovinkaan nopeasti. Lopulta sai. Onneksi. Cassien mukaan syy ei ollut Roccossa. Hetken se kyllä luuli niin, kun Cassie viivytteli sen toisen vastauksensa kanssa. Helpottuneisuus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen reaktio sillä hetkellä. Ei, kun Rocco todella halusi tietää, että mikä Cassieta oikein vaivasi. Ei se ollut tottunut näkemään vaaleaverikköä niin … Vakavana. Etäisenä. Ajatuksiinsa uppoutuneena.
Sitten se lopulta paljasti mikä oli hätänä. Se sai Roccon kohottamaan kulmiaan yllättyneenä. Cassie pyysi Roccoa jäämään sinne luokseen. Se liikkui lähemmäs ja Rocco oli tietenkin ottamassa sitä heti vastaan. Toinen käsi vietiin sen pään alle, kun toisella se taas veti Cassieta entistä lähemmäs. Selällään makaava Rocco silitti vapaalla kädellään Cassien hiuksia ja veti syvään henkeä. ”I won’t leave you”, Rocco sai lopulta avattua suunsa. Sitten se kääntyi hetkeksi niin, että saattoi vetää Cassietä vielä paremmin viereensä ja painaa suukon naisen hiuksia vasten. ”Don’t worry. I’m here”, nuorukainen lausui ja katsoi Cassietä lempeästi, kun sekin katsoi nuorukaista.
”Get some sleep.”
Ison valon sammuttua Rocco meni sinne Cassien vierelle ja sai taas kokea pettymyksen, kun vaaleaverikkö ei tahtonut sen ottavan itseään kainaloon. Nuorukainen nielaisi ahdistuneena, puristi huuliaan hieman tiukemmin yhteen. Ei siitä hiljaisuudesta ja välttelystä mitään tulisi – asia olisi otettava puheeksi. Tunteista puhuminen oli Roccolle kuitenkin vaikeaa eli sanoja se ei saanut suustaan pihalle kovinkaan nopeasti. Lopulta sai. Onneksi. Cassien mukaan syy ei ollut Roccossa. Hetken se kyllä luuli niin, kun Cassie viivytteli sen toisen vastauksensa kanssa. Helpottuneisuus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen reaktio sillä hetkellä. Ei, kun Rocco todella halusi tietää, että mikä Cassieta oikein vaivasi. Ei se ollut tottunut näkemään vaaleaverikköä niin … Vakavana. Etäisenä. Ajatuksiinsa uppoutuneena.
Sitten se lopulta paljasti mikä oli hätänä. Se sai Roccon kohottamaan kulmiaan yllättyneenä. Cassie pyysi Roccoa jäämään sinne luokseen. Se liikkui lähemmäs ja Rocco oli tietenkin ottamassa sitä heti vastaan. Toinen käsi vietiin sen pään alle, kun toisella se taas veti Cassieta entistä lähemmäs. Selällään makaava Rocco silitti vapaalla kädellään Cassien hiuksia ja veti syvään henkeä. ”I won’t leave you”, Rocco sai lopulta avattua suunsa. Sitten se kääntyi hetkeksi niin, että saattoi vetää Cassietä vielä paremmin viereensä ja painaa suukon naisen hiuksia vasten. ”Don’t worry. I’m here”, nuorukainen lausui ja katsoi Cassietä lempeästi, kun sekin katsoi nuorukaista.
”Get some sleep.”