|
Mar 1, 2017 3:51:17 GMT 2
Post by Deleted on Mar 1, 2017 3:51:17 GMT 2
Ei suunnitelmia. Ei yhtään minkäänlaisia suunnitelmia yli 24 tuntiin. Voisiko parempaa odottaa kaoottisen aamuvuoron jälkeen, jonka tuoksinnassa oltiin saatu yksi palovamma, kolme paperihaavaa sormiin ja asiakkaan kaatamat vedet päälle - onneksi ei teevedet sentään. Adriannalla oli edessään koti-ilta Beaun kanssa, sillä Benistä ei ollut sille päivälle kuulunut ja todennäköisimmin mies ilmaantuisi vasta myöhään paikan päälle. Ria ei tiennyt miten siihen suhtautua tai ylipäänsä miten suhtautua alkaneeseen yhteiseloon. Mitään kriisiä ei oltu saatu aikaan. Kaikki sujui jopa liiankin hyvin ja se sekoitti entisestään vanhoja tunteita, jotka yhä piilottelivat jossain sisimmässä. Tunteet olivat olemassa, olivat olleet alusta alkaen eikä katkaisijaa oltu vielä löydetty, jotta kaikki saataisiin loksahtamaan täydellisesti uusille urille. " Mommyyyyyyyyy! " Beaun huuto kaikui jostain kauempaa Rin ollessa täydessä siivoustouhussa, joskin jokin siinä kuulosti kummalliselta. Katse kohosi tiskikasan uumenista jonnekin äänen suuntaan eikä leveälle virneelle mahdettu mitään. Sekalaisin mahdollinen vaatetus sai naurunkin jo melkein karkaamaan ilmoille, jos vain oltaisiin kehdattu. Hymyyn oli siis tyytyminen naisen kuivatessa käsiään pyyhkeeseen ja harppoessa kaappaamaan vallattoman pojan syliinsä. Supermies -paita, spiderman -housut ja Darth Vader -maski olivat varsinainen kokonaisuus melkein kolmivuotiaan yllä, joka nyt kiemurteli kaikin voimin itsensä takaisin lattialle. " Mommyy, play with me! " Maskin takaa tukahdutettu ääni korisi ja tomerasti Beau polkaisi lattiaan. Jos maskia ei olisi ollut, oli Ri lähes varma millainen ilme pojan kasvoilla oli. Huulet mutrussa, kulmat kurtussa ja kasvoilla niin päättäväinen ilme ettei vastaväitteitä kannattanut edes lähteä keksimään. " Okay, sweety. What you wanna play? "Piiloshippa olisi pitänyt osata ennakoida. Tiskit saivat jäidä nyt puolitiehen Rian ja Beaun päätyessä koiralauman riemuksi ryntäilemään pitkin taloa. Mopseja ei touhu niin paljoa innostanut kuin saksanpaimenkoiria. Ted ja Boyd olivat kumpikin innoissaan jaloissa hääräämässä nostattaen vielä railakkaamman naurun Beaun suunnalta eikä edes kompuroinnit hidastaneet pojan menoa. Sen kaiken kolinan keskeltä taisi olla suoranainen ihme, että edes koirat havahtuivat oven käymiseen. Niin vain kuitenkin kävi ja Ted aloitti haukkukuoron, johon Boyd ja mopsikaksikko liittyi. Ted vain oli ainoa, joka suhtautui epäluuloisesti ja varauksella saapuneeseen vieraaseen. Eikä Riakaan tiennyt miten olisi suhtautunut, kun hengästyneenä, hiukset sekaisin ja posket punoittaen palasi makuuhuoneesta haukunnan häkellyttämänä. Dominicia hän ei ollut osannut odottaa. " Ömm... Hi. " Varautuneena, Ted jalkoja vasten painautuen Ri jäi hieman kauemmas. Beau ampaisi kuitenkin rikkomaan sen jännittyneen ilmapiirin ja maski päässään pikkulapsi ryntäsi Domin jalkoihin kurottaen käsiään ylös. " Uncle Dom, uncle Dom! Pick up pick up! " Darth Vader äänellä moinen innostus kuulosti huvittavalta, mutta edes se ei saanut Riaa täysin rentoutumaan hänen vaihtaessaan painoa jalalta toiselle. " You came play with me? Did you did you? " Innokkaasti pajattaen Beau hyöri syölissäkin olessaan eikä koirakolmikko tainnut paljoa auttaa tilanteeseen.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 1, 2017 4:03:18 GMT 2
Post by autopilot on Mar 1, 2017 4:03:18 GMT 2
Oli tullut aika nopeasti ilmi, että jos meinasi asua samassa taloudessa teini-ikäisen kanssa, niin jostain piti ihan helvetin nopeasti kehittää maalaisjärkeä ja käytöstapoja. Dominic oli tottunut siihen, että sai maata kotona alasti olut kädessä ja sätkä suupielessä, mutta se ei ilmeisesti ollut hyväksyttävää. Hän tajusi itsekin, että miksi ei, mutta se ärsytti silti. Missä hänen oli muka tarkoitus saada omaa aikaa, jos kotona odotti lapsi, jonka edessä piti aina olla mallikansalainen? Tai niin lähellä mallikansalaista kun nyt hänen kohdallaan oli edes mahdollista.
Viimeaikoina mies oli tullut kylmästi vain siihen lopputulokseen, että oli helpompi olla juomatta. Ja sitten oli niitä päiviä, kun joi ihan vahingossa. Eli tänään. Baarissa oli pitänyt käydä nopeasti vaihtamassa parin tutun kanssa kuulumiset, ja se oli sitten venynyt ja venynyt. Lopulta hän oli sitten ollut humalassa ja typeränä miettinyt, että mihin menisi kun kerta kotiin ei voinut mennä. Perhe oli tietysti ykkösvaihtoehto, ja Ben oli tällä kertaa se jota oltiin siunattu yllätystapaamisella. Sen sohvalle sai aina kaatua eikä sillä ollut siihen mitään sen suurempaa sanottavaa.
Asiaa tietysti vähän hankaloitti se, että kun mies oli aikansa hakannut ovea, sen avasi kakara. Beau, noin tarkemmin. Dominic oli tarpeeksi hyvässä humalassa ja hyvällä tuulella, että reagoi ainoalla mahdollisella tavalla - eli huutamalla dramaattisen ilahtuneena “ayyyyyyy!” ja koppaamalla sen lapsen syliin. Se heitettiin siitä sitten makaamaan olkapään yli ja asteltiin sisään muina miehinä. Vastassa oli nainenkin, mikä oli vielä yllättävämpää. Sille nostettiin kättä lippaan ja nyökättiin hyvin neutraalisti, kun tilanteessa ei olisi mitään outoa.
"You got any food? I'm starving", Dominic kysyi samalla, kun sitten saapasteli kohti keittiötä lapsi mukanaan. Kenkiäkään ei jaksettu potkia jalasta eikä nahkarotsia napata päältä. Viski haisi kauas, mutta noin muuten hän oli aikalailla oma, normaali itsensä.
|
|
|
Mar 1, 2017 4:36:23 GMT 2
Post by Deleted on Mar 1, 2017 4:36:23 GMT 2
Rauhallinen koti-ilta taisi jonkin verran mennä muuttumaan ja hölmistyneenä Adrianna katselikin Dominicin ja Beaun touhuiluja. Pikkupoika kikatti innoissaan maskinsa takaa, kuulostaen hyvin koomiselta sen äänitehosteensa kanssa, ja keikkui pää alaspäin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Edes viskin haju ei vaivannut lasta, mutta toisaalta se maski taisi peittää kaiken ylimääräisen alleen paremmin kuin hengityssuoja voisi koskaan. Ria sen kyllä haistoi eikä voinut olla vilkaisematta sohvapöydälle jätetyn puhelimen suuntaan. Oliko Ben tiennyt tästä? Toivon mukaan ei. Ennakkovaroitusta perheen tulosta ei oltu ainakaan annettu eikä näin ollen brunettelle ollut jäänyt yhtään aikaa varautua. Taas kerran yhdessä asumisen huonoudet alkoivat nostella päätään...
Todellisuuteen palattiin Dominicin tiedustella sen ruuan perään. Ruokaa? Letiltä karanneilta suortuvia suittiin nopeasti hieman parempaan kuosiin öööh -tyyppisen äännähdyksen karatessa ensimmäisenä ilmoille. Dom tosin ei jäänyt odottamaan vastausta ja Ria kipitti sen kummemmin miettimättä perässä. " There should be some left overs in fridge and there's lasagna. " Käsi huitaisi jonnekin jääkaapin suuntaan ja siitä heti perään hellan viereen jätettyä vuokaa kohden, joka oli peitelty sinivalkoruudullisella liinalla säädyllisesti. Beau hihkui edelleen riemusta Domin olkapäillä ja käänteli päätään nähdäkseen paremmin ympärilleen. " Mom mom mom, loook look! I'm uptide down! "
" Umm.. did you come to look Ben? He is not here but I.. I can call to him. " Haparoiden sanoissaan Ri vilkaisi taas puhelimensa suuntaan. Pitäisikö sitä muutenkin ilmoittaa? Hi, your brother came here and he is drunk and playing with your son and eating something. Mikä loistelias puhelu sekin olisi. Kenties sitä voisi lähettää vain tekstiviestin ja toivoa vastaanottajan näkevän sen ajoissa ennemmin kuin myöhässä. " He should be in garage... I think. " Se tai kerhotalo taisivat olla oikeastaan ainoat vaihtoehdot. Tai sitten jonkun iloisen pikku huoran seurassa olisi kolmas vaihtoehto. Muuta ei oikeastaan mieleen juolahtanut niin äkkiseltään ja kaiken sen hämmennyksen keskellä.
Beau pääsi siinä vaiheessa viimein takaisin lattialle ja Darth Vaderin kohiseva hengitys kaikuen poika kirmaili hetken keittiössä ympäriinsä, kunnes ampaisi koirat perässään taas taloon käydessä ilmi, ettei Dominicista saisi leikkiseuraa. Ted tosin jäi keittiön oveunsuuhun istumaan. Koira jäi paikalleen vahtiin, kytäten sekä touhuavaa poikaa, että ruuan perään olevaa Dominicia. Miestä kohtaan katse tosin oli varautunut. Ri kietaisi käsivarret ympärilleen ja vilkaisi hieman yllä olevaa asua. Shortsit, t-paita ja pörrösukat... Hyvin säädyllistä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 1, 2017 5:02:59 GMT 2
Post by autopilot on Mar 1, 2017 5:02:59 GMT 2
Ihmisten pitäminen perillä omista menemisistä ei ollut Dominicin vahvin puoli, joten velikultaa ei todellakaan oltu muistettu puhelulla. Parempi oli olla ilmoittelematta asioista muutenkin, niin eipä voinut kukaan sanoa ei. Jos se puhelu oltaisiin soitettu, niin oltaisiin kyllä varmaan samalla kuultu siitä, että paikalla oli myös hullu ex ja lapsi. Se olisi ollut ihan hyvää tietoa. Nyt piti mennä sillä mitä oli tarjolla.
“I’ll eat lasagna”, Dominic ilmoitti ja vilkaisi olkansa yli naista, joka lähti kipittämään perään. Vuoka löytyikin aika nopeasti ja siihen suotiin hyväksyvä katsaus. Lapsi laskettiin hartialta ja omine lupineen mies sitten kehitti itselleen kaapista lautasen, laatikosta haarukan ja jääkaapista vielä oluenkin. Samalla karistettiin rotsi ja hupparikin pois päältä ja heitettiin ne tuolin selkänojalle odottamaan.
“You don’t gotta call him. It’s okay”, mies lupasi Rialle samalla, kun rupesi sitten lappamaan sitä lasagnea lautaselle hyvin avokätisesti. “Let him do his job. I’ll manage”, Dominic vielä lisäsi. Olutpullo avattiin keittiön tasoa vasten ja siirryttiin sitten eväiden kanssa olohuoneeseen. Sohvalta löydettiin hyvä asento ja nostettiin jalat sohvapöydälle. Ruokakin osoittautui varsin hyväksi. “You make this?” Dominic kysyi - suu täynnä ruokaa - ja viittoi vielä varmuuden vuoksi sitä lautasta. “That’s good. Ben should have you over more often. He’s never got good food in here."
Käteen löytyi vielä kaukosäädinkin ja televisio pistettiin päälle jollekin satunnaiselle kanavalle.
|
|
|
Mar 1, 2017 16:29:06 GMT 2
Post by Deleted on Mar 1, 2017 16:29:06 GMT 2
” Feel free, there is anyway too much for three people and it doesn’t taste as good after reheated. ” Kämmenellä huitaistiin taas sinne vuoan suuntaan. ” If there is no taste, there should be something in fridge and spices over there. Beau can’t handle spicy food yet. ” Beau hihkaisi jotain epäselvää maskinsa alta kuullessaan nimensä, mutta sille siansaksalle edes Rillä ei ollut käännöstä. Nopeasti energiatasoltaan omaa luokkaansa oleva rasavilli kuitenkin jo ampaisi tiehensä ja varmaan aiheutti kaaosta muihin huoneisiin. Rian olisi varmaan pakko tiedustella vanhemmiltaan paljonko karkkia, herkkuja ja mitä kaikkea muuta mahdollisimman sokeripitoista pojalle olikaan menty antamaan aamun aikana. Ja siivota vasta, kun Beau sammuisi jonnekin sohvan nurkkaan kulutettuaan kaiken sen ylimääräisen energian.
" If you say so. " Pieni hymyn tapainen käväisi ainakin Riannan huulilla, mutta katse vaelsi jo Darth Vader -maskia päässään pitävän lapsen perässä. Käsivarret ristittiin rintakehän päälle ensimmäisten kolahdusten kaikuessa jostain makuuhuoneen suunnalta. " Beau, don't even think about climbing to anywhere or jump in bed! " Tiukkasävyinen kielto kaikui asunnon poikki saaden ainakin koirakolmikon ilmaantumaan nolona pois. Mopsit loikkivat omaan rauhaan ja Floyd heittäytyi lattialle saaden pian Tedistä seuraa. Hiljaisuus ei luvannut sekään hyvää, joka makuuhuoneeseen kohosi, mutta ainakaan niskat eivät taittuisi.
Dominicin viittoessa sen ruuan suuntaan sormeili Ri nopeasti lettiään, kohauttaen vähättelevästi olkia siihen perään. " Even the crazy bitch needs to learn stuff when she gets a kid. " Kai sitä yritettiin edes hieman helpottaa omaa oloa, joka oli äärimmäisen vaivautunut, heittämällä huonoa läppää. " But yeah, I made it while ago. Good to know it is not that bad. " Ria jäi nojailemaan siihen keittiön oviaukkoon. Puolella korvvalla kuunneltiin makuuhuoneesta kuuluvia touhuamisen ääniä, ihan vain siltä varalta ettei mitään epäilyttävää tai vaaralliselta kuuluvaa kaikuisi ilmoille. " Better still leave this coming here to this temporary time, although it sounds like I need to send some food with B if there is ever nothing. "
Katse harhaili hetkeksi aikaa television suuntaan, mutta ohjelma ei kovin kiinnostavalta vaikuttanut. Se kovaääninen kolahdus sen sijaan herätti enemmän mielenkiintoa ja kulmia kurtistaen brunette katsoi makuuhuoneen suuntaan. " Beau, you are gonna clean everything you mess there so better behave. " Montahan samanlaista kädenvääntöä vielä käytäisiin ennen kuin tietyt seikat menisivät jakeluun. Ja sen jälkeen edessä olisikin jo murros- ja teini-ikä. " Take more, if you are still hungry affter that portion. Looks like there is gonna soon be one less to eat it. " Nopeasti Ri nyökäytti makuuhuoneen suuntaan astuen itse keittiöön jatkaakseen paikkojen siistimistä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 1, 2017 23:31:43 GMT 2
Post by autopilot on Mar 1, 2017 23:31:43 GMT 2
Olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää, että miksi veli oli ottanut taloonsa crazy ex girlfriend and baby mamansa. Dominic ei ainakaan olisi avannut oviaan kellekään, jolla oli taipumusta sillä tavalla napsahdella. Eihän siinä voisi edes nukkua rauhassa! Benin mielenterveys kyseenalaistettiin saman tien ja päätettiin, että sen kanssa pitäisi keskustella asiasta ihan vakavissaan, jos se joskus palaisi. Tai ehkä se oli oman turvallisuutensa nimissä muuttanut asumaan sinne varastoon. Tai kerhotalolle.
Lapsi piti ääntä ja kirmaili ympäriinsä. Dom seurasi sitä vähän laiskasti katseellaan samalla, kun lappasi ruokaa suuhunsa. “Did Benji tell you I got a kid too?” mies sitten viritteli keskustelua, “she’s pretty cool. I gave her my old bike, too. We’re fixing it up.” Hän oli onnistuneesti missannut ne varsinaiset vauva ja lapsivuodet, ja nyt Beaun menoa seuratessaan huomasi kyllä ajattelevansa, että ehkä se oli ollut ihan hyvä. Mielellään hän olisi tietysti ollut läsnä, mutta hänestä ei todellakaan olisi ollut kasvattamaan ihan oikeaa lasta. Teini nyt vielä meni, kun niille saattoi puhua kuin oikealle ihmiselle.
Ria meinasi ilmeisesti tehdä katoamistempun takavasemmalle, mutta ikävä kyllä Dominic sattui kaipaamaan seuraamaan. Hän oli sellaisessa mukavassa, sosiaalisessa humalassa, missä kertoisi mielellään hulluja tarinoita kovaan ääneen lasia kilistellen. “So what are you doing here?” mies huusi naisen perään ennen kun se kerkesi katoamaan täysin näkökentästä. Sitä vilkuiltiin olan yli. “You back together with Benji boy or what?"
|
|
|
Mar 2, 2017 0:27:10 GMT 2
Post by Deleted on Mar 2, 2017 0:27:10 GMT 2
Yllättyneenä Ria kohotti toista kulmaansa aavistuksen Dominicin mainitessa sen tyttärensä. Moinen ei ollut tainnut nousta puheeksi missään välissä, mutta mistäpä he oikeastaan keskustelivat varsinaisesti? Päivän kuulumisista, mitä Beaun kanssa tehtäisiin ja niin päin pois, kunnes jomman kumman tuli ampaista töihin tai muihin menoihin. " No, he didn't mention that. Congratulations. How old she is? " Kovin moni Savagen perheestä ei enää tainnut olla lapseton, joskaan mitä Ria niistä asioista tiesi kunnolla. Eivät he Benin kanssa näistä höpöttäneet ja Josienkin kanssa asiat pidettiin Beaussa pitkälti.
Kauan odotettu kysymys iskettiin pöytään juuri brunetten suunnitellessa taktista poistumista. Ria pysähtyi siihen paikkaansa ja kietaisi käsivarret tiukemmin ympärilleen. " Temporary home since my place is being renovated. Siblings don't have free rooms and parents have other stuff. And no, we are not together and not going to be. " Se paska oltiin jo nähty ja nykyinen järjestely toimi paremmin. Näkemiset sijoitettiin Beaun hakemisiin ja juhliin, mutta muuten kaikki hoidettiin välikäsien tai puhelinten välityksellä. Tähän mennessä yhteiselo oli sujunut rauhallisissa merkeissä. Siihen ei tosin voinut mennä täysin luottamaan menneisyyden kummitellessa yhä selän takana ja Ria olikin jatkuvasti varpaillaan.
" I know there is no reasons to trust me at all, I'm not trusting myself either. And if there are warnings in air I am going to motel. " Viimeksi varoituksia ei oltu otettu kuuleviin korviin ja se oli johtanut isoihin ongelmiin. " Our thing, Benji's and mine, is all seen and all there is left, is Beau. " Päätä nyökäytettiin sinne makuuhuoneen suuntaan, josta ilmaantui nimensä taas kuullessaan Teräsmies-hämähäkkimies-Darth Vader, joka loikki ympäriinsä kuin vieteri konsanaan. " I'm Supel Vatel! " Hihkaisu sai koirat nostamaan hieman päätään. Onneksi nelikko sentään päätti jäädä rauhassa makoilemaan, eikä lähtenyt riekkumaan vieterin mukana.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 2, 2017 0:37:02 GMT 2
Post by autopilot on Mar 2, 2017 0:37:02 GMT 2
“She’s sixteen. Hailey”, Dominic avasi sitä tilannetta ja hymyili päälle suorastaan epätyypillisen onnellisesti. “I caught her drinking one day. It was really fucking funny too, ‘cause I was like covered in blood and smoking when I ran into her, and I was trying to be a good dad and all that shit, you know. Then I ran into Riles and we got arrested, so that was good. Kiddo was passed out at that point, though.” Se oli ehkä tarina, minkä olisi voinut jättää kertomatta.
“Gaby’s like the only one who doesn’t have a kid, have you noticed?” mies sitten jatkoi, eikä ilmeisesti välittänyt tippaakaan siitä, että kiinnostiko Riaa kuunnella vai ei. “It’s a damn shame too. She’s dating this… This guy who looks like he fucking kills people with his bare hands. They’re a weird fucking couple. I thought she’d get like a lawyer or some shit and get married and have some kids. We all did. And there she is playing house with a guy looking like a pitbull. How messed up is that?”
Rian puheet kuunneltiin pää vähän kallellaan ja viitottiin sitä sitten istumaan alas siihen sohvalle, kun mikään ei olisi vialla. "Benji's a good kid. Don't kill him in his sleep. I'd hate for the kid to go without both parents", mies vain totesi hyvin neutraalisti. Se oli tavallaan uhkaus, mutta sitä ei esitetty kovinkaan uhkaavaan sävyyn.
|
|
|
Mar 2, 2017 1:03:25 GMT 2
Post by Deleted on Mar 2, 2017 1:03:25 GMT 2
Siinä vasta oli tarina, se Adriannan oli pakko myöntää Dominicin kertoillessa tapahtunutta. Sellaiseen ei tainnut joka päivä törmätä eikä Ria voinut olla hymyilemättä leveämmin sitä kuunnellessaan. Dom näytti onnelliselta ja se lisäsi omalla tavallaan tarinan painoarvoa. " Okay, that is something you don't hear everyday. You are not making this up and just messing with me, are you? " Epätodelliselta se tarina ainakin kuulosti. Kaikki tosin taisi olla mahdollista Savagen perheen kohdalla, tai ainakin puolet mitä kuvitella vain saattoi.
" I'm not that close to your family that I would have noticed something like that. " Sanat mumistiin lähinnä ehkä itselle siinä vaiheessa, kun Dom jo jatkoi sitä juttuaan. Sotkuiselta se kaikki kuulosti kyllä. Gaby oli siis yhdessä tappaja-pitbullin kanssa ja leikki kotia? " Killer pitbull? Where did she found that? Is it like the guy don't want to get kids or something like that? " Miksi asiasta edes kysyttiin? Eihän se periaatteessa kuulunut edes Rialle. Mutta kaipa se keskustelu oli ihan hyvä pitää elossa, kun kerta sille linjalle oltiin lähdetty. " Maybe I should ask Ben to call more often Gaby to look after Beau... " Itsekseen pohtien Ria kohautti olkiaan. Beau ainakin pitäisi siitä, enemmän kuin lastenvahtien kanssa oleilusta.
Ja niistä aiheista päästiin sulavasti siihen hänen ja Benjaminin sotkuun, jota ei voinut edes lähteä kuvailemaan selkeästi. Se oli sotku, jota ei ehkä haluttu edes selvittää sen enempää... " I am using my time to serve coffee to idiots, looking after that perpetual motion machine or getting so much sleep than possible, there is no time to kill him and clean up that mess. And he is Beau's dad. " Viimeistä lausetta ei varmaan tarvinnut edes avata sen enempää. Hetken emmittyään Ri jopa istuutui sohvalle Domin siihen viitottua, Tedin siirtyessä oitis keskeltä lattiaa istumaan rapsutusetäisyydelle.
Ted ei ollut ainoa. Beau lopetti vihdoin sen juoksentelun ja lentämistouhunsa, kömpien Rin syliin istumaan. Sokerin vaikutus taisi olla loppumassa kohisevan haukotuksen kaikuessa jostain maskin alta. " He is good to Beau. Never would even imagine things would go to where they are now. " Hymy kummitteli naisen kasvoilla varsinaisesti näkymättä. Toinen käsi kietoutui lapsen ympärille ja toisella puolestaan rapsuteltiin tyytyväistä saksanpaimenkoiraa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 2, 2017 1:16:09 GMT 2
Post by autopilot on Mar 2, 2017 1:16:09 GMT 2
“Why would I make that up?” Dominic kysyi ja kurtisti vähän kulmiaan. Oluesta otettiin pitkä siemaus ja asetettiin se sitten odottamaan sohvan käsinojalle. Vähän joutui tasapainottelemaan, mutta ainakaan toistaiseksi se ei pudonnut lattialle. “Riley’s a cop now too”, mies vielä lisäsi, “it’s weird as fuck. I never thought I’d go and get a cop pregnant.” Detective taisi olla oikea termi, mutta tarpeeksi lähelle taisi osua tämäkin kuvaus. Joka tapauksessa, kukaan muukaan ei ollut tainnut koskaan kuvitella että hän iskisi hynttyyt yhteen poliisin kanssa.
“Someone beat the shit out of him or shot him or something and he was just like lying on the ground somewhere all bloody and shit, and of course Gaby’s gotta go and pick him up and take him home”, Dominic sitten huokasi siihen siskonsa ah niin kauniiseen rakkaustarinaan. “Who the fuck does that? I’m surprised she’s even alive anymore. It’s insane. I’ve told her a million times you can’t go around saving random people, but does she listen? Never.” Päätä pudisteltiin. “That’s not the type of guy to want kids, you know. He was around when G had surgery though, so that was cool. We went to the pub, he almost hit the doc. Good times.”
Dominic malttoi olla hetken hiljaa kun nainen puhui, ja sen sanat oikeasti rekisteröitiin. “Benji’s a good kid. Everyone knows that”, mies huomautti, siemaisi taas oluesta ja päätyi sitten virnistellen tökkäämään sitä lapsen maskia. "And he let you stay there. That's a hell of a lot more than most would do."
|
|
|
Mar 2, 2017 2:24:49 GMT 2
Post by Deleted on Mar 2, 2017 2:24:49 GMT 2
" 'Cause that story sounds more than just the plot from a comedy movie. But it much be true then. " Hymähtäen Ria pudisti päätään. Domin tarina kuulosti todellakin elokuvan juonelta ja omalta osaltaan se teki siitä kaikesta vielä todemmän tuntuista. " Well, that's something I didn't expect. Biker and a cop. " Ei ensimmäisenä mieleen iskevä pariskunta. Sellaista ei varmaan jokaisella tullut mieleen. " Guess you have a bad impact since she got arrested with you. "
Vaikkei Adrianna niin Gabriellea tuntenut, eikä varmaan tulisikaan, se koko tarina kuulosti kyllä jokseenkin juuri sellaiselta, mitä odotti. Ben oli jotain maininnut sentään ja siihen kuului se Gabyn avulias luonne. " So he's like a half good half killer pitbull. But it sounds like he is really good to her. Life really has its way to make things complicated and clear at the same time... " Alahuulta pureskellen Ria leikitteli taas hetken sillä letillään. Käsille kaivattiin jotain tekemistä. Toimettomuus ei enää niinkään sopinut Adriannalle, suurin syy taisi olla siinä ettei tekeminen lapsen kanssa koskaan loppunut kesken. Aina oli jotain siivottavaa, pyykättävää tai menoa.
" He is way too good... " Ria mumisi sanat vältellen edes vilkaisua Domin suuntaan. Muistikuvat tapahtuneesta eivät olleet kovinkaan selkeitä, joskin seuraus sitäkin kirkkaampi. Taas alahuulta pureskeltiin kovaotteisesti ja Beaun naureskelu nosti vain ohimenevän hymyn huulille. " Ben actually asked me to come... I planned to go into motel and let Beau stay here but it was not the option. And I planned to stay in Baltimore... " Viimeinen lause oli enemmän pohdinta puoliääneen, kunnes Ria naurahti hieman ja pudisti päätään. Beau leikitteli paidan helmallaan ja pää painui hitaasti alemmas. Säpsähdellen lapsi kuitenkin taisi pakottaa itsensä pysymään hereillä siinä ja Riakin vain odotti kärsivällisesti, kunnes uni veisi Beaun mukanaan.
" I planned to leave New York behind and never come back. After the month I spended in hospital my mind kinf of changed. " Hellästi Ria painoi nuokkuvan lapsen pään olkaansa vasten ja leukansa kovan maskin päälle katsellen varsinaisesti TV-ohjelmaa seuraamatta televisioruutua. Hän ei juurikaan puhunut pakomatkansa aikana tapahtuneista kömmmähdyksistä ja taisi ensi kertaa kenellekään edes mainita maanneensa kuukauden päivät sairaalavuoteella. " But child needs a father too so I came back and to them it was the right decision. " Hänen kannaltaan ei niinkään. Baltimoressa olisi voinut aloittaa alusta ja löytääkin sen off-napin tunteille.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 2, 2017 2:36:10 GMT 2
Post by autopilot on Mar 2, 2017 2:36:10 GMT 2
“It wasn’t very romantic. We had a teenager who was drunk out of her mind and we were fighting in a middle of the street till someone called the cops”, Dominic nauroi ja virnisti siihen pahaan vaikutukseen. Se taisi olla totta. Joskus hän mietti, että tarttuisiko se lapseenkin. Sillä ei olisi minkäänlaista kunnollista tulevaisuutta, jos se sekaantuisi kerhon asioihin. Dominic ei yleensä edes kahdesti miettinyt niitä nättejä naamoja ja hyviä perseitä, joita aina hengaili kerholaisten ympärillä, mutta oli kyllä vähän herännyt niiden karuun tilanteeseen, kun oli tajunnut että se oli vähän turhan aito mahdollisuus Haileyllekin. Ja siskolle. Molemmille haluttiin jotain enemmän kun sitä, että ne rupeaisivat jonkun old ladyksi tai vain avaisivat jalat kelle tahansa suojelua ja rahaa vastaan.
“He seems good enough that we don’t gotta get rid of him”, mies huomautti Gabriellen suhdeasioihin, “that’s all I know. It’s not like they show up for Sunday dinner together and we have a good long talk and get to know each other.” Kai elämässä voisi huonomminkin mennä. Ainakaan Gabrielle ei joutunut olemaan yksin. “And it makes me feel better that she doesn’t live alone or with someone who’s totally helpless. I wouldn’t wanna break into that guy’s apartment, so I think I can safely assume no one else will either. They probably got a house full of guns and fucking baseball bats.” Pesäpallomailan liikerataa havainnollistettiin nyt melkein tyhjä olutpullo kädessä. "She actually hit Riles' ex with a bat, too. Nice clean hit. Just traight out lights out, night night."
Ria ilmoitti, että oli melkein lähtenyt Baltimoreen. “Baltimore? What’s in Baltimore?” oli pakko ihmetellä ääneen. Lautanen saatiin tyhjennettyä, joten se laskettiin sohvapöydälle. “And you can’t just take off with a kid. Especially with one of our kids.” Nyt äänensävy oli sitten virallisesti varoittava, kun asiasta kehdattiin edes mainita. Jos Ria olisi sen tehnyt, Dominic olisi pitänyt huolen siitä, että se oltaisiin jäljitetty alta aikayksikön ja lapsi oltaisiin haettu kotiin - ja naisen kohtalolla ei olisi ollut niin väliä. Ei ollut oikeastaan vieläkään. Lapsella en sijaan oli paljonkin väliä. Se oli Savage, ja tulisi nauttimaan koko loppuelämänsä hyvin erityisestä asemasta. Rian kanssa saatettiin rennosti keskustella ja sitä siedettiin, mutta miehellä ei olisi ollut mitään ongelmaa hankkiutua siitä eroon, jos hän olisi kokenut sen tarpeelliseksi. Sen taisivat ymmärtää molemmat. Se ei ollut perhettä, eikä mitään muutakaan.
|
|
|
Mar 2, 2017 3:12:20 GMT 2
Post by Deleted on Mar 2, 2017 3:12:20 GMT 2
Rian oli pakko nauraa Domin mukana, sillä mielikuva oli koominen. Känninen teini, huutavat aikuiset toistensa kurkuissa ja poliisit kuulostivat sellaiselta näytökseltä, jonka väliin jättäminen oli vuosisadan menetys. Savagen perhettä ei ollut taidettu normaaleilla parisuhteilla siunata, jos tällä hetkellä kuunteli veljesköörin ja nyt myös siskon parisuhteita. Nuorimmalla sekopää ex, joka ei edes väittänyt siihen vastaan, ainoalla siskolla pitbull miehenä, keskimmäinen tappeli poliisinaisystävänsä kanssa kadulla päätyen putkaan... Listaa olisi varmaan voinut jatkaa vielä pitkälle. " If you have pitbull like that in a close circle I have more reasons to be careful. "
" I stayed Baltimore three months before moving back to NY. There's nothing to me but I almost stayed there. Almost decided to leave all behind and start a new life from nothing. " Ja kaikella tarkoitettiin nyt myös Benjaminia. Täydellisen vakavana Ria tuijotti eteensä, kunnes viimein käänsi katseensa Domiin. " If I'm leaving, it's gonna be permanent. Beau is not coming with me 'cause he have better family in here. " Selittelemättä sen enempää, Ria nousi sohvalta ylös ja kohensi sylissä olevan pojan asentoa. Darth Vaderin kohiseva hengitys kaikui korvan juuresta. " I'm taking Beau to bed. " Hetken hengähdustauko teki hyvää ja Ria viivyttikin Beaun huoneesta poistumista siivotessaan ylimääräiset lelut varovasti laatikon uumeniin. Loputtomiin ei kuitenkaan voinut vitkutella, joten huokaisten ääneti Ri veti huoneen oven kiinni perässään palaten olohuoneeseen.
Mitään sanomatta nainen tarttui tyhjään lautaseen pöydällä ja kiikutti sen keittiöön. Muutamaan kertaan oli Rian pakko vetää syvään henkeä ja hiukset vedettiin pois kasvoilta veden valuessa lavuaariin. Pelkkä ohimennen mainittu pakomatka ja Baltimoressa oleskelu saivat sivulle työnnetyt muistot pintaan, joten väkisin lähdettiin itseä rauhoittelemaan sillä tiskaamisella. Mitään syytä edes sille ohimennen maininnalle ei oikeastaan ollut, Dom kun ei ollut mitenkään luotettujen piirissä tai mitenkään edes läheinen. Se vain oli päässyt tapahtumaan ja nyt haluttiin taas unohtaa kokonaan uppoutumalla nykypäivään.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 2, 2017 3:20:23 GMT 2
Post by autopilot on Mar 2, 2017 3:20:23 GMT 2
“You have enough reasons to be careful to begin with”, Dominic huomautti, ja hymyili sitten päälle kun olisi muka sanonut jotain ihan muuta. Kai nainen tiesi itsekin paremmin kun hyvin millaiseen perheeseen oli sekaantunut. Siitä ei pääässyt yli eikä ympäri. Ehkä se oli syy sille, miksi heistä kellään ei ollut normaalia parisuhdetta. Tai joillain oli ollut yritystä, mutta kai kaikki olivat loppupeleissä ihan yhtä ulalla. Miehellä itsellään ei ollut ollut ainuttakaan normaalia parisuhdetta koko elämänsä aikana, eikä hän ollut sellaista koskaan kaivannutkaan. Rileyn seurasta nautittiin, mutta ei hän ollut koskaan ajatellut asettuvansa aloilleen. Ehkä ei asettuisi nytkään, oli sitten lapsia tai ei. Se jäisi nähtäväksi.
“That’s a good decision”, mies sitten totesi, kun Ria totesi että jättäisi lapsen, jos lähtisi johonkin. Dominicin puolesta se olisi rehellisesti sanottuna voinut tehdä sen liikkeen jo aikapäivää sitten. Kyllä he pitäisivät huolen omistaan. Hänkin tietysti uskoi siihen, että ehjä perhe olisi parempi ja sitä rataa, mutta joskus sitä ei vain voinut saada. Harvoin elämässä sai sellaista täydellistä lähtötilannetta. Ben kyllä selviäisi sen lapsen kanssa, ja jos ei selviäisi niin Gaby selviäisi.
“Ben would be fine with the kid”, Dominic vielä lisäsi ja nyökkäsi sitten, kun nainen lähti viemään lasta sänkyyn. Hän nousi itsekin sohvalta ylös ja suuntasi hakemaan toista olutta, vaikka sitä ei varmaan oltaisi enää tähän kriisiin tarvittu. Pullo korkattiin taas keittiön tasoa vasten ja jäätiin sitten itsekin siihen nojailemaan ja pitämään naiselle seuraa, vaikka se ei sitä varmaan kaivannutkaan. "We don't want any harm, you know. I'm fine with you being around as long as you play nice."
|
|
|
Mar 2, 2017 3:49:02 GMT 2
Post by Deleted on Mar 2, 2017 3:49:02 GMT 2
Soppa, jonka keskellä Ri eli ja jota pyrki pitämään poissa Beaun elämästä, oli kyllä omaa luokkaansa. Hymähdys sai riittää vastaukseksi siihen Dominicin tokaisuun varuillaan olosta. Paljastuksensa jälkeen hän ei edes tokaissut mitään. Hän olisi voinut sanoa harkinneensa lähtöä jo montakin kertaa kahden vuoden aikana, mutta aina Beau oli ollut esteenä. Äitiyden sanottiin muuttavan asioita ja niin todellakin oli käynyt, vaikka kuinka muuta oli ajatellut. Kerran hän oli jo iskenyt vaatteet laukkuun, kunnes todellisuus oli iskenyt ja kaikki oltiin taas laitettu paikoilleen. Hän lähtisi vasta, kun menneisyys hyökkäisi niskaan tai psyyke pettäisi.
Keittiöön päästessä takaisin Adrianna ei edes vilkaissut Dominiciin, ei edes siinä vaiheessa kun mies katkaisi hiljaisuuden. Hetken hän vain hääräsi tiskien kanssa, työnsi niitä veteen lillumaan ryhtymättä tiskaamaan ja keskeytti hommat sitten äkkiseltään nojaten kämmenet tiskiä vasten. " Yeah, almost same words Josie tolds me time to time. I can only try my best and be on my toes all the time. " Mitään sanomaton hymähdys karkasi ilmoille ja Ria upotti kädet tiskialtaaseen ryhtyen kolistelemaan niiden tiskien kanssa. Paljoa ei ollut kertynyt pinoon, mutta ne vähä hoidettiin pois alta. " All I can promise is that I'm gonna leave before something like that happens again. Beau deserves the best he can get. " Tiskaaminen peitti hyvin sen käsien vapinan, joka syntyi aina kun hän edes etäisesti muisti sen tietyn päivän.
" Shit... " Veitsi viilsi ikävästi kämmentä veden alla ja kiroten Ria veti käden pois altaasta. Tämä päivä ei todellakaan ollut sujunut putkeen... Sormet puristettiin nyrkkiin ja hapan ilme kasvoilla hän tarttui pyyhkeeseen kietaisten sen nyrkin sisään. " You need a written certificate how I'm gonna be totally gone from yours and Beau's life if things are even turning to wrong road? I can give you all that kind of piece of paper. " Happamasta ilmeestä huolimatta Rian onnistui saada vähän huumoriakin kehiin. Haavaa kirvelsi ikävästi, mutta hetken pideltyään pyyhettä Ria päätyi vain upottamaan kädet takaisin tiskien joukkoon saadakseen ne pari viimeistä astiaa edes pestyä. Kuivaus saisi tosin odottaa hetken, kun pyyhe kietaistiin taas kämmenen ympärille.
|
|