|
Mar 24, 2017 11:45:33 GMT 2
Post by Deleted on Mar 24, 2017 11:45:33 GMT 2
19TH OF NOVEMBER 2016, SATURDAY, AROUND MIDNIGHTnightclub LaBoom @ Queens, NYC Benjamin / julle & Adrianna + people at the nightclub Ri's outfit Jos joku olisi heittänyt Adriannalle uutisen yhteenmuutosta Benin kanssa tapahtuvan, edes väliaikaisella tasolla, olisi brunette nauranut kyseisen ihmisen pihalle ja häpeämään pieneen koloon syvälle maan alle. Todennäköisimmin hän olisi käskenyt uutisen tuojaa etsimään uuden työn, sillä ennustajana tämä olisi ollut äärimmäisen surkea. Niin siinä kuitenkin oli käynyt ja yhteiselo jatkunut rauhallisissa merkeissä. Beau hoidettiin yhteisvoimin, vuorotellen tai luovutettiin jonkun sukulaisen – Savagen tai Burnettejen puolelta – huomaan illaksi, muutamaksi tunniksi tai jopa yöksi. Koko järjestely oli yhtä suurta seikkailua ja riemun päivää kaksivuotiaalle eikä ollut kulunut päivääkään, etteikö Beau olisi asiasta höpöttänyt. Kuinka äiti ja isä asuivat saman katon alla, kuinka isän kanssa pääsi leikkimään entistä enemmän ja kuinka koiria olikin yllättäen neljä. Sitä riehumista näkikin päivittäin eikä Ria itse enää edes muistanut mistä kaikesta oli ehtinyt kieltämään sekä lasta että koiria. Hyvänä esimerkkinä kieltojen järjettömyydestä taisi asettua viimeisin, eilisillalla huudettu kielto. Do not drink from the dog’s water bowl! Mistä Beau oli moisen edes keksinyt, oli toinen kysymys. Mutta niin idiootilta kuin kielto yhä jälkikäteen kuulosti, oli Ri päässyt todistamaan näyn omin silmin. Beau oli kökkinyt kontallaan lattialla naama syvällä koirien vesikipossa ja latkinut kovaäänisesti vettä. Niin kommelluksia ja menoa täynnä kuin yhteiselo olikin, sai Ri panostettua myös vapaa-aikaansa hieman. Ei kovin usein, mutta sille illalle hän oli varannut menoa. Töistä oli lähtenyt kuuden hengen porukka juhlimaan erään työtoverin syntymäpäiväjuhlia, josta seitsemännen hengen yllätys mukaan lähteminen toi mukanaan tiettyjä etuuksia. Hienommassa ravintolassa oltiin sillä seitsemän hengen porukalla käyty syömässä firman piikkiin pomon mukaan lähdön myötä ja jatkoille siirtymistä ei ollut edes pohdittu alkuviinien jälkeen. Taksien avulla oli päästy ensimmäiseen paikkaan ja firman piikkiin oli saatu nauttia ensimmäisen kierroksen tequilaa. Koko porukka oli saatu hyvälle tuulelle ja pian päädytty vaihtamaan mestaa paikan tunnuttua hieman liian tunkkaiselta. Toinen paikka ei ollut sen parempi, mutta kolmas puolestaan oli kelvannut kaikille. Tarjolla oli monipuolisesti juomia, siisti yleisilme, mukavan kokoinen tanssilattia ja enempi porukkaa kuin aiemmissa paikoissa. Ria oli pitkästä aikaa vain mennyt tunnelman mukana tuttujen ihmisten keskellä, jauhanut paskaa ja vältellyt mukana ollutta pomoaan viimeiseen asti. Hank Morrison tunnetiin työpaikalla varsinaisena kähmijänä, joka liihotti nuorten naisten perässä kotona odottavasta vaimosta huolimatta ja Ria oli saanut kokea oman osansa tällä saralla, vaikka suurimmalta oli vältytty. Toisin kuin tiuhaan vaihtuvat uudet naamat, jotka nimenomaan pomon käytöksen vuoksi vaihtoivat työpaikkaa toisaalle, oli sitten palkka huonompi tai ei. Enää kolmannessa paikassa ei Adrianna enää pomoaan edes pohtinut. Tanssilattialta valloitettiin kolo muutaman hengen voimin, musiikin annettiin viedä mukanaan ja illan aikana nautittu alkoholi sai mielialan pysymään korkealla aina siihen hetkeen asti, kunnes murheenkryyni ilmaantui kuvioihin mukaan. Jopa hien ja parfyymien ylitse Ria tunnisti Hank Morrisonin käyttämän partaveden lemahduksen ennen kuin käsi taputti takamukselle. ” Let’s get something to drink. ” Morrison tunki kirjaimellisesti iholle kiinni. Miehen leuka nojasi melkein Adriannan olkaan, hengitys kulki aivan korvan juuressa huohottaen pomon tungettua väkijoukon halki. ” No, thank you. I don’t need that right now. ” Kohtelias kieltäytyminen tuskin auttaisi ja jaettuaan merkitsevän katseen kahden ystävänsä kanssa Ria pujahti pois paikalta. Kenties hän hieman oli mennyt valehtelemaan, sillä suunta otettiin ensimmäisenä baaritiskin suuntaan. Äskeinen oli nostattanut tarpeen saada sittenkin sitä juotavaa. ” Double Whiskey. ” Lasi kolahti nopeasti nenän eteen eikä siinä jääty odottelemaan. Ria kulautti puolet kerralla irvistäen hieman perään. Hank Morrison saisi hänen puolestaan painua syvimpään Manalan kerrokseen pysyvästi. Työpaikka vain oli pidettävä mielessä, hän tarvitsi niitä rahoja kipeästi. ” Ri, what the fuck he wanted? Like, jesus! How can our boss be like that. He is married, god dammit! “ Hope saapui paikalle epävakain askelin ja kietaisi käsivartensa ystävänsä lanteille. Pidempi Hope laski leukansa Rin olkapäälle tilaten kaksi blueberry shottia. Adrianna kumosi viskinsä tyhjäksi ja painoi ohimon Hopen ohimoa vasten. ” How could I know? Maybe his wife don’t give him enough? But fuck, he should buy a hooker or hit someone who is interested. “ Shotit iskettiin pöytään ja kuin yhteisestä merkistä Ria ja Hope molemmat kumosivat omansa kurkusta alas. Ainakaan vielä ei Hank ollut selvinnyt tanssilattian tungoksesta, joten helpottuneena saattoi Ria rentoutua edes hetkeksi aikaa.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 27, 2017 21:57:50 GMT 2
Post by julle on Mar 27, 2017 21:57:50 GMT 2
Normaalisti Ben olisi sanonut viihtyvänsä yksin. Hän nautti yksin asumisesta ja siitä ettei hänen tarvinnut olla tilivelvollinen kenellekään. Jos joku olisi hänelle sanonut, että hän asuisi viikkoja myöhemmin ex-tyttöystävänsä Adriannan ja poikansa Beaun kanssa saman katon alla, Benjamin olisi luultavasti nauranut itsensä kipeäksi. Sitten oli tapahtunut jotain, jonka myötä koko dilemma oli toteutunut. Ri-Rin asunto oli menossa remonttiin jonkun vesivahingon vuoksi ja Benjamin oli sen myötä tarjoutunut ottamaan Adriannan ja Beaun luokseen asumaan. Hän oli kokenut jonkun heikon hetken silloin kun ex-tyttöystävä oli kertonut tilanteestaan, eikä hän voinut noin vain jättää kaksikkoa pulaan. Olisihan heidät luultavasti majoittanut joku Ri-Rin sisaruksista, mutta näin Benjamin sai ainakin enemmän aikaa viettää poikansa kanssa. Beau oli kuitenkin Benjaminin koko maailma, vaikka sitä ei luultavasti olisi uskonut kun mietti millaista elämää mies vietti. Oli miten oli, Benjamin rakasti poikaansa ja hänestä oli mahtavaa, että kaksikon muutettua väliaikaisesti luokseen – Benjamin sai ilman sen suurempia järjestelyitä viettää aikaa Beaun kanssa.
Olihan siihen arkeen Adriannan, Beaun ja neljän koiran kanssa tottumista, mutta Benjamin ei valittanut. Se heidän arkensa itseasiassa sujui varsin hyvin. Odotettua paremmin jopa. Sen lisäksi apua tarjottiin joka tuutista. Benjaminin äiti JOsie oli etunenässä nyt vinkumassa Beauta hoitoon, sillä Beau taisi olla tällä hetkellä ainoa lapsenlapsi, joka oli siinä iässä että hän viihtyi isoäitinsä seurassa. Seamuksen lapset olivat vielä liian etäisiä, etenkin kun Geena oli karannut perheensä luokse sisämaahan, joten heitä ei luonnollisesti pahemmin nähty mama Josien hoidossa. Hailey oli taas teini-iässä ja näin ollen viihtyi enemmän jopa setiensä ja tätinsä seurassa. Josie oli kyllä kyseisen teinin mielestä cool, mutta kuitenkin. Sinä lauantaina Beau oli kuitenkin kiikutettu hoitoon ja Ria oli lähtenyt työporukkansa kanssa ulos. Benjamin oli sen sijaan karannut kerhotalolle. Kerhotalolla häntä oli tullut vastaa Seamus ja muutama muu kerholainen, joiden kanssa oli jäänyt lipittämään viskiä ja polttamaan tupakkaa. Lopulta viisikko oli päättänyt lähteä kerhotalolta ja suunnannut kaupungille. Se tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta kun pojat löysivät itsensä liiveineen päivineen johonkin pubiin. Se ei ollut Bloodhound, mutta se oli mukavaa vaihtelua niihin tuttuihin naamoihin, joita sillä näki lähes joka päivä.
Pojat avautuivat tiskille. “Five whiskey’s, tequila’s and beers.”, Benjamin tilasi, samaan aikaan kun muut tarkastelivat ympäristöään. He luultavasti etsivät tapansa mukaisesti jotain yhden illan iloa – Seamus varsinkin, Geena kun oli nyt hetkellisesti karannut maisemista. Baarimikon iskiessä juomat heidän eteensä, pojat vetivät varsin vilkkaasti viskit ja tequilat naamariinsa, ennen kuin siirtyivät oluidensa pariin. Nyt vuorostaan Benjaminin katse lähti kiertämään heidän ympärillä. Näkökenttäänsä osui hetken kuluttua Adrianna, joka kirvoitti huvittuneen virneen huulilleen. Se hymy kuitenkin katosi kun joku vanhempi – selvästikin vahvasti humaltunut – herra alkoi lääppiä toista. Ex-tyttöystävästä kuitenkin näki, ettei tuo pitänyt siitä tapahtuneesta – tai ainakin Benjamin oletti niistä eleistä ettei Ria ollut täysin mielissään siitä saamastaan huomiosta. Se sai Benjaminin kulauttamaan oluen kurkustaan alas ja läimäyttämään tuopin tiskiä vasten, harppoen nyt kyseisen ihmislauman luokse. “Ben what the-”, Seamus yritti huudella peräänsä, mutta päästyään tuon vanhuksen ja Rian luokse, Benjamin tuuppasi varsin voimakkaasti kyseisen ukon kauemmaksi Riasta. Ennen paikalle saapumista hän oli kuullut jotain epämääräistä puheensorinaa lopettamisesta ja se sai miehen niskakarvat jo valmiiksi pystyyn. “Fuck off old guy, Ben ärähti sen tönäisyn jälkeen, jolloin kyseinen ukko myös loi kiukkuisen katseen nuoreen Beniin. “Didn’t you hear? She said, she’s not interest in you.”
|
|
|
Mar 28, 2017 19:13:35 GMT 2
Post by Deleted on Mar 28, 2017 19:13:35 GMT 2
Kummasti mieliala kohosi taas musiikin vaihtuessa menevämpää ja shottien tehdessä tehtäväänsä. Hankia ei näkynyt ja Ria ajautui Hopen mukana pöydän ääressä olevien ystävien luokse. Mukaan mahtui myös muutama potentiaalinen deittiehdokas, ainakin ulkonäön perusteella, jotka tarjosivat oluet koko pöytäseurueelle. Tanssilattialla sattunut jäi taka-alalle kokonaan Rian päätyessä juttelemaan seuraan liittyneen australialaismiehen kanssa ja erotti sivusilmällä Hopen merkitsevät silmäykset ja hymyt ystävän jutellessa Mandyn, työpaikan räväkän punapään, kanssa saman pöydän ääressä. Ria olisi kernaasti tuupannut ystävätärtä kylkeen, jos välissä ei olisi ollut sitä pöytää, mutta sen sijaan hän keskittyi siihen käsillä olevaan keskusteluun. Pääpaino taisi olla tosin flirtissä. Koska hän edes oli viimeksi flirttaillut lähinnä huvin vuoksi humalapäissään? Yli vuosi sitten ja sekin oli päättynyt samalla lailla kuin tämäkin ilta: Ria painuisi yksin petiin nukkumaan päätä selväksi seuraavan päivän hulinaa varten.
Tilanne tosin lahosi käsiin, kun Hank ilmaantui taas paikalle. Harmaantuva mies kohensi puvuntakkia rennosti ja sumeilematta laski kätensä Adriannan vyötärölle tuupaten kanadalaisen ohimennen kauemmas. Mandyn ja Hopen ilmeet vaihtuivat inhon ja kiukun sekaisiksi eikä Riakaan jäänyt aloilleen. Tuupaten pomoaan kauemmas brunette vaihtoi paikkaa, mutta sai sen sijaan miehen peräänsä kuin luovuttamaan. ” Where are you going, Ria? I know a nice place near by where we could have some quality time together. ” Mairea hymy Hank Morrisonin huulilla paistoi sanoista kauas ja tuntiessaan käden takapuolellaan jo toiseen kertaan sille illalle, kurtisti Adrianna kulmiaan paheksuvasti tuupaten sen saman tien pois. ” Don’t touch me. I don’t want to go anywhere with you not to mention… I told you: don’t touch me! ” Kivahtaen Ria tuuppasi uudestaan kättä pois ympäriltään, kiukun saadessa vihreät silmät tummumaan. Seuraava yllätti varmaan Adriannan enemmän kuin taakse horjahtavan Hankin, joka vei mukanaan läheisen pöydän juomat.
” Ben?? ” Hölmistyneenä Ria toljotti ex-poikaystäväänsä, joka nyt seisoi siinä vieressä. Ria oli jo lisäämässä jotain, kun yllättäen Hank aloitti vuorostaan uhoamisensa. Morrison suoristi takkiaan ripein ottein ja astui peruutetut neljä askelta lähemmäs välittämättä lattialle levinneistä laseista ja juomista. ” This is not your business, young man. You should be the one to fuck off if we look at this correctly. ” Hank Morrisonin mairea hymy ei ollut kovin viehättävä näky ja pyyhkäisten viiksiään vanhempi mies tuuppasi yllättäen Beniä vuorostaan. ” Shall we go then now that distraction is dealed. ” Toteamus ei kuulostanut lähimainkaan kysymykseltä sanavalinnoista huolimatta. Ria oli jo astumassa askelta kauemmas, kun yllättäen kookas käsi tarttui ranteesta tiukasti ja se yksi askel taakse muuttui horjahdukseksi eteenpäin. Nykäisy sai naisen melkein kaatumaan siihen paikkaansa Hankin syliin, mutta viime hetkellä mokoma estettiin. ” I’m not going anywhere, I already told you that. Let go of me. ” Kiukkuisesti sähähtäen Ria veti väkipakoin kätensä pois otteesta, kiittäen jotain korkeampaa tahoa, ettei pomo ollut mikään huippukunnossa oleva. Keski-ikä, nuorten naisten vokottelu ja papereiden pyörittely oli tuonut enempi pönäkkyyttä kuin voimavaroja.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 29, 2017 20:10:27 GMT 2
Post by julle on Mar 29, 2017 20:10:27 GMT 2
”It’s my business when you’re harassing my ex-girlfriend.”, nuori mies ärähti ensimmäiseksi tuon vanhemman miehen sanoille.
Benin olisi luultavasti pitänyt jättää se tilanne siihen. Poistua vähin äänin ja uskoa että Ria osaisi itse pitää itsestään huolen. Eihän Ria edes ollut mikään velvollisuutensa. He eivät olleet enää edes yhdessä. Eivät olleet vuosi kausiin. Kyseinen tilanne sai kuitenkin tunteet nostamaan päätään ja erityisesti sen ärsytyksen, joka kuohahti pintaan kun vanhempi mies ei ymmärtänyt sanaa ei. Ben puristi jo kätensä nyrkkiin, kun se kyseinen käppänä nappasi Riaa kädestä ja veti mukaansa. Ben kuitenkin seurasi perässä. Ria oli selvästikin saanut riuhtaistua itsensä irti, jonka jälkeen Ben oli tarttunut tuota kevyesti hartiasta ja vetänyt taaksepäin. Hän asettui kaksikon väliin ja tönäisi vuorostaan nyt voimakkaammin kyseistä herrashenkilöä. ”How difficult is to understand that she’s not interested in you?”, Benjamin tuntui toistavan itseään, mutta kun kaikille ei oltu suotu ymmärryksen suhteen lahjoja, Ben näki vain parhaaksi jatkaa sitä uhoamislinjaansa. ”Fuck off – leave Ria alone or else…”, Benjamin tunsi tarvetta lisätä, eikä se ollut tyhjä lupaus. Hän mielellään täräyttäisi kyseistä miestä suuoraan naama tauluun, mutta sen verran hän aikoi kuitenkin odottaa, nähdäkseen että lähtisikö hän vai ei.
”Who the hell you think you are? C’mon Ria, honey, let’s -”, voisi sanoa että sen kyseisen miehen tapa kutsua Benin ex-tyttöystävää oli virhe. Se sana oli särähtänyt niin pahasti Benin korvaan, ettei hän osannut enää edes hillitä itseään vaan päätti syöksyä tuumasta toimeen. Nyrkkiä heilautettiin kohti miehen kasvoja ja lopulta hän tunsi rystystensä osuvan toista poskeen. Sen lyönnin myötä mies tippui maahan ja Seamus pinkoi paikalle repimään Beniä ulos tilanteesta. Valitettavan nopeasti myös järjestysmiehet kiirivät paikalle ja nappasivat ärsyyntynyttä miestä käsistä. ”What the fuck?! That fucker was harassing ger!”, Benjamin yritti puolustautua kärkkäästi, kun järjestysmiehet olivat valmiina heittämään hänet ulos kuppilasta. Ben kuitenkin huomasi nopeasti siinä tilanteessa, ettei tilanne tosiaan näyttänyt hyvältä hänen kannalta – ukko vaikeroi edelleen maassa ja rystysensä helottivat punaisina äskeisestä lyönnistä.
”Alright, alright… I’ll go. For fuck's sake!”, Benjamin riuhtaisi itsensä irti äristen ja lähti painelemaan omin avuin kohti ulko-ovea, järjestysmiesten seuratessa häntä perässä. Olisihan äskeisen voinut laittaa humalan piikkiin mutta… Rehellisesti sanottuna Benjamin oli vielä hyvin selväpäinen kun oli heilauttanut nyrkkiään kohti toisen naamaa.
|
|
|
Mar 30, 2017 7:40:35 GMT 2
Post by Deleted on Mar 30, 2017 7:40:35 GMT 2
Vaikka tilanne ei millään tapaa ollut miellyttävä, ei silti sisimmässä tuntuvaa lämmintä tunnetta käynyt kiistäminen. Ria tiedosti sillä hetkellä vanhoiksi ja unohdetuiksi katsottujen tunteiden olevan yhä pinnan alla liiankin selkeästi, kun Ben astui Hankin ja hänen väliin seisomaan. Ehkä suhde heidän välillään ei toiminut eikä olisi järkevää, mutta vielä hän ei ollut löytänyt off-nappia sille sisimmässä pyörivälle mylläkällä. ” Ben, don’t waste your energy to him. He don’t deserve any of it, let’s go.. ” Ri ei halunnut enempää ongelmia aikaiseksi. Hetken hän empi, kunnes laski kämmenen Benin käsivarrelle saadakseen tämän huomion puoleensa. Sivusilmällä hän oli havainnut portsareiden mielenkiinnon tapahtuneita kohtaan. Morrison vaan oli jälleen eri mieltä ja miehen käsi kurottui kohden Rian rannetta, mutta se ei ollut niin raivostuttavaa kuin kuullut sanat. Honey?! Paljon brunette sieti ja töissä kuuli, mutta rajansa kaikella!
Oli vaikea pitää mielessä kuukausittain tilille tuleva palkka, kun Morrison kiristi hermoja yhä kireämmälle. Joissain asioissa Adrianna oli kiivasluontoinen itsensä eikä esimerkiksi Hope ollut vieläkään ymmärtänyt miten Hank oli yhä ehjin nahoin kuluneiden kuukausien jälkeen, mutta hänen oli pidettävä mielessä Beau. Potkut eivät auttaisi raha-asiaan. Sillä hetkellä Ria olisi varmaan iskenyt oman nyrkkinsä kernaasti päin Hank Morrissonin näköä, jollei Ben olisi ehtinyt ensin. Siitä syttyvän kaaoksen aikana Hope ja Mandy ilmaantuivat kyselemään, estäen siten Rian yritykset suunnata Seamuksen, Benin ja sittemmin myös portsareiden luokse. ” Yeah, it’s just small bruise. Nothing serious. I should… ” Ben lähti kiukkuisena paikalta ja älähtäen Ria oli jo lähdössä perään, kun yllättäen hänen pitikin selvitellä Morrisonin tekemisiä kolmannelle paikalle tulleelle portsarille. Montako heitä oli siellä töissä?? ” It is like he said –” Käsi huitaisi Benin perään. ” – and he was just helping me. Everyone here can be my witness. ” Sen toteamuksen turvin pääsi Ria viimein livahtamaan väkijoukkoon ja ohitse dramaattisesti vaikertavan Morrisonin hakemaan narikasta takkiaan.
” Ben, wait. ” Katse osui heti tuttuun hahmoon ja nahkatakkia ylleen kiskoen brunette harppoi korkokengistä ja pienestä humalasta huolimatta sulavin askelin miehen perään. Hengitys huurusi viileässä ilmassa ja iho nousi väkisin kananlihalle. Hädin tuskin reisiin yltävä mekko tuntui huonolta valinnalta hetken aikaa, joskin se ajatus jäi nopeasti taka-alalle. ” Don’t you dare to leave before I can properly thank you. I really appreciate what you did. So thank you for saving me from his hands. And sorry, you got kicked out ’cause of me. ” Kiitos muuttui lennossa anteeksipyynnöksi. Syy ei ehkä puhtaasti ollut Rian, mutta sillä hetkellä pahoittelut tuntuivat asiaan kuuluvilta. ” I can’t buy you a drink right now, but would this be almost the same? ” Hieman vapisevin sormin Adrianna onki käsilaukun uumenista esiin hopeisen taskumatin, ojentaen sitä pieni hymy huulilla Beniä kohden. Ihme että moinen edes pienehköön käsilaukkuun mahtui, joskin se pieni laukku oli osoittautunut ennenkin tilaihmeeksi. ” Full of way too expensive Scotch my bro borrowed from dad and forgot to my place. Drink all if you want. ”
Otti Ben taskumattia tai ei, kaivoi Ria itselleen tupakan ja sytkärin laukusta. Muutamaan kertaan hän sai iskeä ennen tulen leimahtamista ja nikotiinitarpeeseen vedettiin turhankin syvä ensimmäinen henkonen. Samalla Ria pyrki rauhoittelemaan itseään. Kädet vapisivat yhä äskeisen jäljiltä, joskin sen saattoi hyvin vakuutella johtuvan kylmästä. ” You want? ” Savuavaa syöpäkäärylettä ojennettiin Benin suuntaan. Jos savuketta ei otettu, veti Ria itse toisen kerran savua keuhkoihin. ” Where are you heading now? ” Hetken mielijohteesta Ri esitti kysymyksensä. Asia ei toki hänelle kuulunut, mutta sen hetkisissä tunnelmissa ei paljon pohdittu mitä suusta päästettiin.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 30, 2017 19:59:56 GMT 2
Post by julle on Apr 30, 2017 19:59:56 GMT 2
Äskeinen episodi oli ajanut Benin ajatukset ja tunteet täysin raiteiltaan. Hän tunsi samaan aikaan suunnatonta vihaa, raivoa, huolestuneisuutta ja hämmennystä. Kaksi viimeisintä näistä aiheutti vain ja ainoastaan Ria. Ben oli jo pelkästään hämmentynyt siitä, miten Ria aiheutti hänessä niitä tunteita, mitä ei ollut vuosikausiin tuntenut, ainakaan ketään naista kohtaan. Jopa heidän myrskyisästä menneisyydestä huolimatta Ben edelleen välitti Riasta. Edes ystävänä, Beaun äitinä ja niin edelleen, jos ei muussa mielessä. Totta kai taustalla oli muitakin tunteita mutta rehellisesti sanottuna Benjamin ei ollut niitä valmis myöntämään edes itselleen. Hän oli jo niin pitkän aikaan ollut yksin, ettei osannut edes kuvitella omistavansa jotain syvempiä tunteita toista sukupuolen edustajaa kohtaan. Elämä oli vain huomattavasti helpompaa, kun hänen tarvitsi huolehtia ainoastaan itsestään ja toisinaan Beausta sekä omasta perheestä. Nyt se oli kuitenkin muuttunut, Rian ja Beaun muutettua ainakin väliaikaisesti saman katon alle kanssaan ja Benjaminilla oli siinä jonkin verran totuteltavaa. Järjestyksenvalvojien talutettua Benjaminin narikoille, Benjamin loi miehiin muutaman mulkaisun, ennen kuin riuhtaisi narikkatytön ojentaman takin itselleen ja ryhtyi pukemaan sitä ylleen. Nahkatakin saatua ylleen, portsarit jäivät vain katselemaan, kuinka Ben lampsi itsekseen jupisten viileään ulkoilmaan. Takin taskusta kaivettiin aski ja sieltä napattiin tupakka huulille, juuri kuullakseen Rian kutsuvan häntä. Benjamin kääntyi ympäri ja loi kysyvän vilkaisun naiseen, samalla kun sytytti tupakkansa ja veti ensimmäiset henkoset siitä keuhkoihinsa. Naisen kiitoksille pyöriteltiin päätä ja hymähdettiin jopa vaatimattomaan sävyyn. ”It was nothing, I was just doing – something.”, Benjamin kohautti sanojensa painoksi olkapäitään. Hän ei tiennyt tasan tarkkaan miksi oli tehnyt niin mitä oli tehnyt – vaikka pohjimmiltaan olihan se ihan selvää. Ria oli perhettä ja Ben oli tuotakin naista kaikesta menneisyydestä huolimatta valmis suojelemaan viimeiseen saakka. Kaipa siis jotkut tunnepohjaiset asiat olivat ajaneet Benin tekemään niin kuin oli tehnyt, mutta sitä ei tietenkään ääneen kailotettu. Rian pahoitteluihin ei vastattu mitään – se sai lähinnä Benjaminin kiemurtelemaan kiusallisena, sillä kiitokset eivät olleet paikallaan. Häntä enemmänkin kiinnosti kuka äskeinen mies oli. ”But who the fuck was that guy?”, hän tiedusteli jopa hiukan ärtyneeseen sävyyn tupakan polttelun lomasta, ennen kuin nakkasi natsan kauemmaksi. ”Is he always harassing you like that? I should’ve beaten him up worse. Like beat shit out of him.”, Ben luonnostaan kärisi nyt itsekseen ja vei kätensä puuskaan.
Rian tarjotessa uutta tupakkaa ja huikkaa taskumatistaan, Benjamin ei osannut kieltäytyä siitä ja nappasikin sen naisen kädestä. ”Sure, thanks.”, niiden kiitoksien saattelemana hän otti muutaman huikan sen sisällöstä. Maku oli melko hyvä ja lopulta taskumatti ojennettiin takaisin naiselle. ”I have to say, you’re brother have good taste.”, hän virkkoi jo pieni huvittunut virne huulillaan. Huulille asetettu tupakka sytytettiin ja siitä vedettiin uudemmat, mieltävät rauhoittavat sauhut keuhkoihin. Katse kävi pikaisesti heidän ympärillään, tottumuksen myötä, sillä Benjamin oli kuitenkin liikkeellä kerhon liivit yllään. Varovaisuus oli hyve, tai ainakin näissä tilanteissa. Rian kysyessä minne hän oli matkalla, Benjamin taas uudemman kerran kohautti hartioitaan. ”Home. I think.”, olisihan hän voinut etsiä yöpaikan muualtakin, mutta nyt kun Beau oli hoidossa, niin hän ihan mielellään menisi kotiin ja rojahtaisi omaan sänkyynsä. Benjamin katseli Riaa hetken aikaa sinisillä silmiään, ennen kuin nyökkäsi kuppilan ovea kohti. ”Are you going back? Because if you’re, I’m staying right here.”, varmuus huokui miehen päätöksestä jäädä niille sijoilleen, jos Ria aikoisi palata takaisin sisälle. ”I’m not going to let him touch you like that anymore.”, hän vakuutti ja jatkoi: ”Even tho’, I already know I’m in trouble. Guys like that always press charges. But luckily I have Max – best lawyer in the world.”, Max oli koko Savage perheen pelastus. Hän oli pelastanut yhden jos toisenkin heistä pulasta liian monta kertaa.
Benjamin katseli heidän ympärilleen, ennen kuin kaivoi puhelimen taskustaan ja vilkaisi sen kelloa. Ria ei tyuntunut tekevän lähtöä takaisin sisälle, joten mies sujautti puhelin takaisin taskuun ja vuorostaan laski toisen kätensä naisen hartioiden ylitse, vetäen rennosti kainaloonsa. ”C’moon, let’s go buy some food and go home.”, hän ehdotti viattomasti virnistäen ja kohotti samalla kulmiaan.
|
|
|
May 1, 2017 0:11:16 GMT 2
Post by Deleted on May 1, 2017 0:11:16 GMT 2
Viileä ulkoilma auttoi huomattavasti äskeisen jälkeen. Ria ei ehkä myöntäisi kenellekään ääneen järkyttyneensä tapahtuneista, se ei kuulunut hänen tapoihinsa millään muotoa, mutta käytöstavat olivat täysin eri asia. Uskoivat sitä muut tai eivät, oli Burnettien musta lammaskin mennyt oppimaan jotain lapsuudessa. Hymynhäive hiipi naisen huulille Benin ryhtyessä vaatimattomaksi, jollain tapaa se oli suloista Rian silmissä. Suloinen ei ehkä ollut ensimmäinen sana, jolla miestä muuten olisi kuvannut. Paitsi sillä hetkellä siinä pienessä tuiterissa, jonka nostamisessa viski, kuohuva, olut ja muut olivat olleet auttavana kätenä. ” That guy? Yeah, well… ” Benin utelut saivat mielikuvan vaihtumaan suloisesta jonnekin muualle ja kiemurrellen Ria yritti saada jotain selitystä kasaan. Missä ne mukavat valkoiset valheet olivat, kun niitä kaivattiin? ” To tell you the truth that guy is my boss. And no, he’s not harassing all the time. ” Totuus luikahti turhankin pitkän viivyttelyn jälkeen, kun ei parempaakaan keksitty sanoa. Valkoinen valhe olisi ollut parempi, nyt vain oli turha enää moisia edes miettiä. Joskin hiljaisuus olisi varmaan, jälkiviisaana pohtien, ollut parempi ratkaisu.
Virne kohosi häilyvänä huulille Rian ottaessa ojennetun taskumatin takaisin ja kulauttaessa itse ison annoksen juomaa kurkusta alas. Viski auttoi hieman tasapainottamaan sitä kaikkea. Alkoholi taisi joskus olla ratkaisu asioihin. Pienemmän kulauksen jälkeen brunette piilotti hopeisen taskumatin takaisin laukun uumeniin, vaihtaen painon pienen liikkeen avulla toisen jalan varaan. ” I have almost a full bottle in your place. ” Toinen suupieli kaartui ylemmäs Rian kallistaessa aavistuksen verran päätään. Ilkikurinen tuike käväisi vihreissä silmissä ja tupakasta vedettiin samalla pitkät sauhut. Viileä tuulenvire kulki katujen halki ja Ria kääntyi sivuttain Beniin nähden katse vaeltaen takaisin klubin ovien suuntaan. Benin tokaisuun kotiin menosta nyökättiin vain hieman, brunetten nakatessa tumpin läheisen kaivonkannen suuntaan ja kaivaessa heti perään toinen. Jatko tosin sai Rian kohottamaan toista kulmaa ja kääntämään huomionsa taas mieheen. ” Don’t know yet. My party mood kind of flied away. Maybe I will crush into Hope’s or something. ” Hope ja muut tuskin jäisivät häntä edes kaipaamaan. Äskeinen saisi todennäköisesti muutkin lähtemään kotiinpäin. Yksin tai jonkun muun seurassa. ” You are in trouble already and planning to turn it into a deep shit? Which one of us was supposed to be the crazy one, huh? ” Naurahdus karkasi ilmoille naisen pudistaessa hieman päätään.
” Foods are on you then. I can offer the drinks. ” Ria ei todellakaan kokenut tarvetta suunnata takaisin paikkaan, jossa Hank yhä taisi pyöriä eikä jaksanut sen enempää kyyhöttää siinä pihallakaan odottamassa, milloin Hope ilmaantuisi. Niinpä hän ei sen enempää vastustellut Benin vetäistessä kainaloon. Sen sijaan toinen käsi kiedottiin miehen ympärille ja askeleet sovitettiin Benin kanssa yhteen. ” Okay, so… what do you want? Pizza or maybe burgers? ” Jollain tapaa tuntui luontevalta kulkea Benin kainalossa. Edes järki ei nalkuttanut menemään ja hymy huulilla Ria onki taas sen taskumatin esille nakattuaan ensin polttamansa toisenkin tumpin menemään. Sivusilmällä seurattiin sen matkaa kadulle, kunnes jälleen otettiin huikka viskiä ojentaen hopeista esinettä taas Benille. ” But let’s start with this one. I want to have fun again and not to think my asshole boss or anyone else. So I am gonna get more drunk and that bottle is waiting for us in your place. ” Ei ehkä paras mahdollinen idea, mutta järki oltiin haudattu jonnekin syvälle ja tehtiin se, mikä vain tuntui hyvältä. Ben oli aina tuntunut turvalliselta riidoista ja kaikesta siitä huolimatta mitä menneisyydessä oli ollut. ” You better call your mom and told her that Beau need to stay longer. I’m gonna have a huge hangover tomorrow and if you are gonna share that bottle with me, so will you have too. ” Ylienerginen, pian kolme vuotta täyttävä lapsi ei ollut paras mahdollinen ratkaisu siinä vaiheessa. Toisesta yöstä mummolassa ei haittaakaan olisi.
” Did you know that… Your son drinked from the dog’s water bowl yesterday. ” Rian oli pakko päästä tokaisemaan se hölmö juttu ääneen. Taskumatista otettiin taas huikka ja käsi kietaistiin takaisin Benin ympärille. Huvittunut hymy pysytteli kasvoilla. Mikähän siinä oli, että lapsi oli aina oma, kun se teki jotain josta olla ylpeä ja muuten aina toisen osapuolen? Kuten tässäkin tapauksessa, näin hyvänä esimerkkinä. ” He was on all fours at floor and face under the water. Where did he get that idea? ” Koirien ilmeet olivat kyllä olleet näkemisen arvoiset ja Beaun ollessa naamapesulla, oli Rian pokka pettänyt koko tilanteen koomisuudelle.
|
|