member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 29, 2017 20:09:49 GMT 2
Post by julle on Mar 29, 2017 20:09:49 GMT 2
SATURDAY 18. FEBRUARY 2018, AFTERNOON NEW YORK POLICE DEPARTMENT RILEY CREED, JOSIE & DOMINIC SAVAGE Riley ei odottanut saavansa sitä puhelua, joka hänelle oli soitettu aamuyöstä. Hän oli toisaalta jossain vaiheessa tiennyt Jefferyn katoamisen tulevan vielä eteen, mutta hän ei missään nimessä olettanut että tällä tavalla. Isla Dixon, muuan yksi etsivistä piiristään, oli pidättänyt Dominicin. Dominic oli kiikutettu putkaan, sillä Islan silmissä mies ei ollut osoittanut yhteistyökykyä. Siinä ei kuitenkaan ollut kaikki – mies oli myös ollut huumeiden vaikutuksen alaisena. Tämä oli automaattisesti nostanut Rileyn niskakarvat pystyyn ja sen puhelun jälkeen hän oli ottanut yhteyttä mama Savageen. Josielle oli luonnollisesti kerrottu kaikki. Tai pääosin se että Dominic oli putkassa ja aineissa – ei sitä että kerho oli hoitanut ex-miesystävänsä päiviltä, vaikka hän luultavasti tiesi siitäkin asiasta jo jotain. Aamusta Riley olikin sitten hakenut Josien mukaansa poliisilaitokselle hakemaan Dominicin pois putkasta. Riley oli ihan syystäkin hakenut Josien mukaan – tai no, Josie oli puhelun päätteeksi ilmoittanut että Riley saisi hakea hänet mukaansa. Matka sujui poliisilaitokselle varsin hiljaisissa tunnelmissa. Riley ei tiennyt mitä sanoa. Eikä Josiekaan vaikuttanut olevan sen kummemmin juttutuulella. Hän pysti aistimaan sen inhottavan jännityksen heidän välillä ja sen vihan, joka huokui Josiesta. Riley ei kuitenkaan ollut varma siitä, että johtuiko se naisesta huokuva viha hänestä – vai siitä että Dominic oli käyttänyt huumeita. Riley puolestaan jo mietti muuttoa pois Dominicin kodista. Hän ei voinut asua siellä Haileyn kanssa, etenkin kun heidän tyttärensä oli muutenkin niin helposti kaikkien vaikutuksien alainen. Haileyn turvallisuus oli Rileyn etusija ja jos sen turvatakseen muutto oli ainoa mahdollisuus, Riley myös tekisi niin. Poliisilaitokselle päästyä Riley asteli edeltä sisälle, kun käärmeissään oleva Josie käveli hänen perässään. He suuntasivat kohti sellejä, kun joka keltanokka seisahtui heidän eteensä. ” She’s with me.”, Riley vain kuittasi ja jatkoi matkaansa Josien kanssa tiloihin, jossa Dominic istui yhdessä sellissä. Miehen olemus ei huokunut hyvää oloa ja kun Josie seisahti sellin eteen kädet tiukasti rintakehällään, Riley jäi siitä sessiosta vielä suosiolla taka-alalle seisomaan. Hän aikoi puhua Dominicin kanssa muutosta toisaalle myöhemmin, sillä Riley ei halunnut asua saman katon alla huumeiden käyttäjän kanssa, etenkin kun saman katon alla asui vielä vaikutuksien alainen teini. ” Jesus Chris Dom.”, Riley huokaisi kun näki miehen selissään. Josie ei kuitenkaan sanonut aluksi mitään, vaan naisen kylmä olemus ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. ” So, what’s your excuse?”, Josie lopulta tivasi varsin kärkkääseen sävyyn syytä sille kaikelle tapahtuneelle. Max tunnettiin perheen entisenä narkkarina, mutta se oli onneksi vain pala miehen menneisyyttä. Kieltämättä Rileykin ihan mielellään olisi kuullut syytä sille huumeiden käytölle, joten hän antoi suosiolla mama Savagen hoitaa puhumisen, tai no… Ripityksen, tässä asiassa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 29, 2017 20:54:15 GMT 2
Post by autopilot on Mar 29, 2017 20:54:15 GMT 2
Jostain syystä Dominic ei pitänyt päänsekoitustapojaan yhtään niin suurena ongelmana kuin kaikki muut. Sitä oltiin harrastettu jossain mittakaavassa teinivuosista asti, eikä asiaa yleensä edes mietitty sen suuremmin. Hän ei mieltänyt itseään narkkariksi sitten millään tavalla, eikä kokenut mitään tarvetta muuttaa mielipidettään asiasta ja kuvaa itsestään nytkään. Perhettä tai bisneksiä ei asetettu vaaraan, joten sitä kaikkea pidettiin täysin hyväksyttävänä. Hän ei istunut kotona lukittujen ovien takana neula käsivarressa, nolannut itseään julkisesti tai sammunut auton rattiin, vain ja ainoastaan hellitti sitä alati mielessä kalvavaa stressiä.
Jotenkin mies onnistui pitämään sitä tämänkertaista putkareissuakin täysin harmittomana. Siinä laitoksessa tunnuttiin ramppaavan jatkuvasti, eikä mikään muu muuttunut kun se mistä syyteltiin sillä kertaa. Se mikä oli edellisenä iltana tuntunut hyvältä idealta, tuntui tietysti tänä aamuna vähän erilaiselta. Dominic ei ollut nukkunut oikeastaan silmäystäkään. Comedownit oltiin saavutettu aikapäivää sitten, mutta jäljelle oli jäänyt vain se tuttu, samaa aikaa ylivirittynyt ja kuolettavan väsynyt olo. Hän ei oikein tiennyt, että pitäisikö maata kuolleena keskellä lattiaa, vai rampata selliä ympäri. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä idealta, eikä mikään asento mukavalta. Oikeastaan koko oma keho tuntui juuri nyt käsittämättömän epämukavalta.
Parempien ideoiden puutteessa (ehkä vähän reissussa rähjääntynyt) blondi istui tällä hetkellä sellin lattialla, rummutteli reisiään aavistuksen hysteeriseen sävyyn ja kolisteli takaraivoaan betoniseinään, kun se olisi muka auttanut jotain. Kellonajasta tai ajan kulumisesta noin yleensäkään ei ollut mitään käsitystä, eikä mies olisi tässä vaiheessa osannut enää sanoa, että oliko ollut siinä tunnin vai kaksitoista. Kiltisti kuitenkin odotettiin, että joku tulisi hakemaan, ja kyllähän niitä ihmisiä sitten lopulta ilmestyikin. Tosin ei yhtään veljistä, kuten oltiin odotettu. Riley - ja äiti Savage.
Niille väläytettiin hymy, heitettiin viaton "what's going on" eikä ensin tajuttu yhtään, että mikä siinä oli ongelma. Josie rupesi välittömästi ripityslinjalle, eikä Dominic seurannut sen ajatuksenjuoksua sitten yhtään. Luonnollisesti hän ei kuvitellut, että kellään olisi ollut mitään syytä raportoida hänen päihtymystilaansa ja sen laatua yhtään kellekään - ja jos satunnaiset speedballit ja piriviivat eivät olleet kiinnostaneet ketään tähän mennessä, niin miksi nytkään? Dominic oli aina kuvitellut, että hänen kamatapansa oli sellainen yleisesti tiedossa oleva asia, mistä ei vain puhuttu. Ehkä hän oli parempi salailemaan asioita kun luuli.
“My excuse? For what?” Josielle toistettiin ja samalla Dominic hilasi itsensä ylös lattialta ja vähän epävarmasti jaloilleen. "How about some empathy, mom, huh? A hello, maybe? How are you, if you're feeling extra generous?" Äidille kohoteltiin kummastuneena kulmia ja vilkaistiin sitten Rileyta, joka sekin näytti suhteettoman tyytymättömältä. “Am I good to go? I'm done with this shit. Let's go. Where's Max?"
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 13, 2017 22:07:45 GMT 2
Post by julle on Apr 13, 2017 22:07:45 GMT 2
Riley ei tiennyt ollenkaan, miten reagoida siihen tilanteeseen. Hän olisi itsekin halunnut hiukan sättiä Dominicia sanallisesti, sillä ei osannut muutoinkaan käsitellä asiaa. Hiljaa kuitenkin pysyttiin, sillä Josie tuntui olevan heistä se, joka halusi saada äänensä kuuluviin. Josiesta aisti sen ärtymyksen joka kuohui hänestä. Hän selvästikin raivoissaan siitä Dominicin huumeiden napsimis tempauksesta ja olihan se selvää, ettei vieroituslaitoksen pyörittävä, Savageien matriarkka sietänyt missään muodossa vahvempien aineiden käyttöä. Pilvi ei nähtävästi kuulunut tähän kategoriaan, mutta kaikki muu kyllä. Max oli hieno esimerkki äitinsä työstä. Maxin vaimo oli tapettu julmalla tavalla ja niin silmän räpäyksessä Maxista oli tullut kolmen lapsen yksinhuoltaja isä. Surun ja stressin myötä mies ajautui käyttämään vahvempia aineita, jonka ohella hän myös alkoholisoitui. Josiella oli ollut varsinainen työ saada poikansa takaisin oikealle polulle mutta tässä sitä nykyään oltiin; Max oli selvä, uransa huipulla ja onnellisesti naimisissa. Dominic ei luultavasti olisi yhtä helppo hoidettava kuin veljensä.
Niinpä RIley tyytyi pysymään taka-alalla, Josie sen sijaan nyrpisteli otsaansa, kun Dominic avasi suunsa. ”No, you don’t deserve empathy until you tell me what the hell is going on?”, vanhempi nainen tivasi kädet tiukasti puuskassa ja kysyvä katse lukittuna poikaansa. Totta kai äiti huomasi pojastaan, ettei poikansa ollut vielä täysin selvillä vesillä. Laskut olivat alkaneet ja vaikka se ei välttämättä ollut maailman paras aika ripitykselle, niin Josie ei välittänyt. ”Max is not here. I told him he doesn’t need to come here.”, Josie nosti leukaansa sanojensa jälkeen. Maxia ei tarvittu sen episodin selvitykseen. Isoveli oli parasta pitää poissa tästä casesta. Riley ei kuitenkaan nähnyt sen suurempaa syytä enää pitää Dominicia sellissä. Hän ohitti Josien ja avasi sellin oven, päästäen Dominicin nyt ulos, viittoen puolestaan toisella kädellä tuota menemään vielä poliisilaitoksen tiskille hakemaan tavaransa.
”This whole family full of junkies, what have I done wrong with my kids…”, Josie dramatisoi, kun hän käveli Rileyn ja Dominicin perässä takaisin laitoksen tiskille. Joku keltanokka antoi Dominicin tavarat, eikä Riley nähnyt syytä jäädä odottelemaan, että toinen olisi valmis. Nainen sen sijaan jätti pojan ja äidin keskenään, kun itse puolestaan paineli ulos autonsa luokse.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Apr 28, 2017 8:28:13 GMT 2
Post by autopilot on Apr 28, 2017 8:28:13 GMT 2
Siinä tilanteessa oltiin oltu ennenkin, ja Dominicin oli todella vaikea ymmärtää, miksi kaikki olivat hänelle yhtäkkiä vihaisia. Ihan kun häntä ei olisi ennen pidätetty - ja tällä kertaa vielä täysin ilman mitään syytä. Ihan kun hän olisi tehnyt jotain ihan käsittämättömän typerää ja lapsellista, vaikka selkeästi kyse oli vain siitä, että joku poliisi oli halunnut näyttää hänelle paikkansa. Rileykin vaikutti ärtyneeltä, eikä sanonut sanaakaan. Se pisti väkisinkin huolestuttamaan. Asiasta oltaisiin ehkä kysytty, jos ei Josie olisi välttämättä halunnut jatkaa sitä keskustelua.
“What do you mean what’s going on?” äidille vastattiin suorastaan ärtyneeseen sävyyn. Hermot olivat kireällä ihan jo sen karmean yleisolonkin takia - elämään oltaisiin kipeästi kaivattu pullollinen jääkylmää vettä ja jotain piristävää. Tai ehkä rauhoittavaa. Oli mahdoton edes sanoa, mikä oli juuri nyt isoin ongelma. Ehkä päänsärky. Lihassärky ja kylmä hiki. Ehkä se että hän oli putkassa. Tai että Riley ei selkeästi aikonut puhua hänelle sanaakaan. “What’s going on is I was brought here for no fucking reason whatsoever and now you’re giving me shit.” Se oli se perinteinen asenne, että hän ei ollut tehnyt koskaan mitään väärin, ja vika oli väkisinkin jossain muussa.
“Since when is he not here when someone - I - get arrested?” blondi jatkoi ärtyneenä, ja nyt myös hämmentyneenä, kun äiti ilmoitti että Max ei ollut tulossa. “What’s going on? Mom? Is he okay?” Kukaan ei tarjonnut siihen tilanteeseen minkäänlaista selvyyttä, ja se sai Dominicin heti odottamaan pahinta. Vainoharhaiseen sävyyn hän alkoi välittömästi maalailemaan mielessään kauhukuvia siitä, miten kerho oli hajonnut, kerhotalo poltettu maan tasalle ja kaikki asevarastot tyhjennetty, kun hän oli hetken katsonut muualle. Ehkä poliisit olivat vain halunneet hänet pois alta, ennen kun kaikkien talotkin oltiin ratsattu. Dominic ei itse tunnistanut sitä järjenjuoksunsa hysteerisyyttä, joten se tuntui täysin mahdolliselta skenaariolta.
Riley avasi sen sellin oven, ja miehellä kesti hetki saada itsensä kerättyä niin, että pääsi oikeasti ulos asti. Koko kroppa tuntui vain yksinkertaisesti pahalta. Rileyn kanssa oltaisiin haluttu viritellä keskustella, mutta jälleen Josie puhui ensin. Väitti, että kaikista lapsista oli tullut narkkareita. Ei se tietysti väärässä ollut, vaikka termeistä olisikin voinut olla eri mieltä. Äidille ei viitsitty edes vastata mitään, vaan koitettiin vaan suoriutua hakemaan niitä tavaroita. Niitä ei keretty edes saamaan, kun Riley lähti menemään. “Riles? Wait a minute! What a fuck?” mies huuteli perään, ja hetken mielijohteesta sitten jätti tavaransa siihen tiskille ja juoksi perään. Nainen saatiin kiinni siellä parkkipaikalla, napattiin sitä kevyesti kädestä kiinni. “What’s wrong?" - Ja Dominic ei oikeasti tiennyt, mikä sen ja kaikkien muiden ongelma oli.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 30, 2017 20:00:14 GMT 2
Post by julle on Apr 30, 2017 20:00:14 GMT 2
”Max is fine.”, Josie vastasi hyvin yksioikoiseen sävyyn poikansa kysymyksiin, ennen kuin lähti matkaamaan Rileyn perässä ulos sellitilasta. Riley ei jaksanut edes puuttua kaksikon kinasteluun. Oli parempi että äiti ja poika sai aivan rauhassa puhua ja raivota keskenään, jos siltä tuntui. Riley puolestaan oli vain kyllästynyt ja pettynyt Dominicin toimintaan. Hän oli jopa hetken kuvitellut miehen aikuistuneen ja lopettaneen typerät toilailunsa, kuten huumeiden kanssa pelleilemisen, mutta ei. Selvästikään lapsi ei ollut sopiva syy ryhdistäytyä ja edes yrittää olla kunnon kansalainen. Riley ei tietenkään odottanut Dominicin muuttuvan, mutta se huumeiden kanssa pelleily oli jo aivan uusi etappi, jonka toinen oli saavuttanut teoillaan.
Niinpä nainen ei sen kummemmin myöskään jäänyt sisälle odottelemaan, että Dominic keräisi kamansa ja tulisi perästä. Riley paineli ulos ja suuntasi parkissa olevaa autoa kohti. Samalla hän kaivoi tupakka-askin esille ja ennen kuin hän ehti viedä rauhoittavaa syöpäkäärylettä huulilleen, Dominic oli juossut hänet kiinni ja pysäyttänyt naisen tarttumalla tuota kädestä. Rileyn katse oli kääntynyt sillä samalla sekunnilla mieheen, jonka kysymyksen myötä kulmansa kurtistuivat ärsytyksestä. ”What’s wrong?! You’re seriously asking me that?”, Riley tivasi kiukkuisena ja samalla hän repäisi kätensä miehen otteesta. ”How long have you been using? And you know I don’t mean smoking weed or anything shit like that.”, hän jatkoi tivaamistaan.
”I have… No, we have a daughter who is vulnerable to all influences and unfortunately you and your mom are only people she really looks up to.”, Riley totesi tuskastuneeseen sävyyn samalla kun juoksutti kätensä tummien hiuksiensa lävitse takaraivolleen. Toisaalta vaikka Dominic oli osasyy hänen ärtymykseensä, niin ei hänen kollegansa Isla Dixon tehnyt myöskään elämästään helppoa. Hänen tapansa omistautua työlle ja tonkia sellaisia asioita, jotka tuolle eivät kuuluneet, olivat saaneet Rileyn varautuneeksi. Niin se kaikki paska huolesta stressiin purettiin Dominiciin hänen tempauksen kautta. ”Is this your way to cast us out of your life? Try to push us out, so you don’t have to grow up and be a dad? Because if it is, you got it.”, hän huokaisi päätään pudistellen. ”And I don’t even know what the fuck is this -”, käsi heilahti sasmalla hetkellä heidän kahden välillä, ennen kuin Riley jatkoi; ”- so I’m done. Saving you. Do what the hell ever you want.”, Riley ei todella tuntenut niin, mutta hän ei kuitenkaan jaksanut huolehtia Haileyn lisäksi Dominicista, jos tuo päätti jatkaa sekoilujaan huumeiden kanssa. ”And this non-cooperating thing isn’t a good thing… But I also know that’s not your fault. Isla is coming after me. She already hates me and now she’s digging and investigating Jeffery’s disappearance. ”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 1, 2017 19:05:18 GMT 2
Post by autopilot on May 1, 2017 19:05:18 GMT 2
Dominic ei ehkä pystynyt tarjoamaan Haileylle sellaista täysin tavallista ja idyllistä perhearkea, mutta omasta mielestään hän oli onnistunut siitä vanhemman leikkimisessä erittäin hyvin. Paremmin kun kukaan oli edes uskaltanut kuvitella. Kerhon läsnäolo ei tietysti ollut optimaalista, mutta sille ei mahtanut yhtään mitään. Jos Riley olisi joskus aikoinaan kertonut olevansa raskaana, olisi asian vielä ehtinyt muuttamaan. Nyt ei kuitenkaan voitu kuin mennä sillä, mitä tarjottu oltiin.
Tietysti se meni siihen, että Dominic oli yhtäkkiä Rileyn(kin) silmissä täysi narkkari. Mies ei edes tiennyt, että oliko hämmentynyt vai ärsyyntynyt. Varmaan lähinnä jälkimmäistä. “I’m not using anything”, naiselle vastattiin saman tien hyvin puolustelevaan sävyyn. Riley otti rajusti etäisyyttäkin, mikä ei ainakaan auttanut asiaa. Asiaa ei auttanut myöskään se, että he seisoivat putkan pihassa. “Look, sometimes I need to just… Not fucking think for thirty minutes. That’s all. I’ve been doing it since I was 19 fucking years old or some shit and it ain’t ever hurt anyone.”
Hailey vedettiin keskusteluun, ja se ei ainakaan auttanut sitä puolustusasemassa olemista. “I would never come home drugged up or let her see that shit”, Dominic pudisteli päätään, "this has nothing to do with her." Hänkin olisi halunnut sytyttää tupakan, mutta se oli jäänyt sinne sisälle muiden tavaroiden kanssa. Riley jatkoi puhumista, eikä sitä osattu kuin tuijottaa. Ehkä se oli oikeassa. Kai se oli. Dominc ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan sen saanoista ainuttakaan. Hän ei tarvinnut pelastusta. Hän ei tarvinnut yhtään mitään yhtään keneltäkään. Ajatuskin siitä, että joku olisi muka yrittänyt häntä pelastaa, oli sietämätön. Rileyta ei osattu kuin tuijottaa silmissä tyhjä katse.
“I wasn’t non-cooperating”, mies ärähti, kun ei keksinyt mitään muutakaan sanottavaa. “She came to me and started telling me all this bullshit about the kid being Jeffrey’s and you killing him. What a fuck did you want me to do? They got no business blaming you for killing anyone. And the kid - it’s fucking mine. Why the fuck does everyone think it’s his, huh? That sucks."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
May 6, 2017 10:06:15 GMT 2
Post by julle on May 6, 2017 10:06:15 GMT 2
Olihan se selvää, että heidän prioriteetit Dominicin kanssa erosivat valtavasti nykypäivänä. Siinä missä kerho oli Dominicille päähuolena, Riley oli kaiken aikaa huolissaan heidän tyttärestään. Hän ei halunnut, että Haileystä kasvaisi vastuuntunnoton ja muita epäkunnioittava. Toisinaan Rileystä tuntui siltä, että hän oli tehnyt helvetin huonoa duunia tyttärensä kasvattamisessa, mutta kun otti huomioon hänen itsepäisen, isänsä tavoin draamanhakuisen luonteensa – Riley tiesi tehneensä parhaansa. Kaiken kaikkiaan Dominic oli kuitenkin onnistunut RIleyn silmissä olemaan hyvä isä Haileyn kaltaiselle teinille. Helvetin hankalaahan se oli, mutta niin.
Kaikki se keskustelu sitten käytiinkin niin idyllisessä paikassa kuin poliisilaitoksen parkkipaikalla. Rileyn omat ajatukset olivat nyt niin levällään, ettei hän tiennyt mitä ajatella. Oliko Dominic pidempäänkin käyttänyt vai oliko kyseessä yksi ainoa kerta? Yhden ainoan kerran Riley olisi voinut jotenkin antaa anteeksi mutta jos toinen käytti vakituisesti, niin Riley tiesi jo siinä vaiheessa, ettei voisi tehdä muuta kuin astua taka-alalle. Dominic vastasikin kysymykseensä hyvin puolustelevaan sävyyn, joka ei olut ihme. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi että toinen oli käyttänyt kaikenlaista jo 19 vuotiaasta asti, jolloin Riley hautasi kasvonsa hetkeksi käsiään vasten, ennen kuin kietoi ne tiukkaan puuskaan.
Luonnollisesti ne tunneasiat Dominic ohitti vastaamatta niihin mitään. Se oikeastaan turhautti jo valmiiksi turhautunutta Rileytä entiseltään. Hän ei kuitenkaan aikonut vängätä asiasta Dominicin kanssa. Ehkä hän olikin koko tämän ajan kuvitellut kaiken – ehkä Dominic teki kaikki ne asiat velvollisuuden tunteesta. ”I like to do that too, but I cant! And how the hell I know that, huh? Next time you can think that coming home is a good idea.”, Riley kärisi Dominicille takaisin. Miten hän voisi olla varma siitä, ettei Dominic tulisi kotiin huumeiden vaikutuksenalaisena? Ja vielä niin että Hailey olisi kotona. Riley ei yksinkertaisesti nähnyt mitään järkevää syytä jäädä Dominicin luokse asumaan. Toisaalta naisesta myös tuntui siltä että miehelle olisi luultavasti helpompaa, jos he eivät olisi saman katon alla.
Syyrin ärsytys alkoi pikkuhiljaa kadota, kun he pääsivät siihen mistä Isla oli puhunut ja syyttänyt Dominicia. Riley ymmärsi mikä Dominicia otti sillä hetkellä niin paljon päähän. Isla oli mennyt ärsyttämään toista, puhumalla siitä kuinka Jefferyn kaltainen mies olisi Haileyn isä. Luoja kuinka väärässä hän olikaan arvailujen kanssa – tai sitten hän tiesi, kuka todella oli Haileyn isä, josta ei oltu koskaan mainittu missään. ”Yeah I know Hailey is your fucking kid. But don’t you see what the hell she’s doing? She's trying to get into your head and she seems to succeeded in that.”, Riley huomautti, kädet pysytellen edelleen tiukasta puuskassa edessään. Toki hänen olisi siinä vaiheessa tehnyt mieli ilmoittaa, kuinka piti siitä, kun Dominic myönsi nyt rehellisesti ääneen Haileyn olevan hänen lapsensa. Ehkä Dominic todella välitti heistä – tai ainakin Haileysta, koska hän oli samaa verta.
”Isla hates me and that’s why she is coming after me. She senses that there is something else and now she doesn’t stop digging until she finds what she is looking for.”, brunette sanoi nyt tuskastuneeseen sävyyn. Kädet irroitettiin siitä tiukasta puuskasta ja ne juoksutettiin tummien hiuksien lävitse takaraivolle, samalla kun Riley yritti koota ajatuksensa. ”Fuck! I'm so screwed.”, hän jupisi lopulta itsekseen ja sulki hetkeksi silmänsä. Kieltämättä siinä mielentilassa yksi sätkä tai olut olisi kelvannut, mutta ei. Hän olisi selvittävä niiden ajatuksien ja tuntemuksien kanssa selvin päin.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 6, 2017 10:36:15 GMT 2
Post by autopilot on May 6, 2017 10:36:15 GMT 2
“I won’t think coming home is a good idea”, Dominic väitti hyvin ärsyyntyneenä vastaan, ja yksinkertaisesti kieltäytyi näkemästä Rileyn pointtia. “What have I done to make you not trust me, huh? When have I ever let you down? Have I not done everything I’ve fucking promised to do? Give me a break, Riles.” Hän olisi ymmärtänyt naisen kannan jos olisi yrittänyt, mutta juuri nyt se keskustelu oli lähtenyt liikkeelle ihan liian negatiivissä merkeissä, että hän olisi voinut olla mitään muuta kuin vain puhtaasti ja aggressiivisesti puolustuslinjalla.
Omasta mielestään Dominicilla oli omalla ajallaan myös oikeus tehdä ihan mitä tahansa, eikä kukaan voinut siihen mitään sanoa. Se ei satuttanut ketään muuta kun korkeintaan häntä itseään, ja itsetuhoisella linjalla tässä oltiin niin vahvasti jo muutenkin, että ei se siitä enää pahenisi.
Se valitus kamankäytöstä meni ehkä ihan täysin ohi korvien, mutta Rileyn seuraavat sanat eivät. Se, että poliisi oli sanonut sen kaiken vain päästäkseen hänen päähänsä. Jotenkin Dominic tajusi sen vasta siinä vaiheessa, kun asia sanottiin ääneen. Riley oli oikeassa, ja se oli pelottavaa. Miehen arviointikyky ei koskaan pettänyt tälläisissä tilanteissa. Hän tiesi aina mitä häneltä haluttiin ja miksi. Ja ilmeisesti ei tarvinnut kuin mainita Hailey, ja hän käyttäytyi kuin totaalinen idiootti. Niin ei kuulunut tapahtua, eikä kenenkään poliisin kuulunut tietää mistä langoista vedellä. Dominic tiesi, että perhe teki hänestä haavoittuvaisen - siksi hän ei ollut sellaista koskaan tietoisesti hankkinut. Ja tässä sitä oltiin. Asiat menivät aina pahasta pahempaan.
Se asian tajuaminen paistoi Dominicin kasvoilta, vaikka ilme kuinka yritettiin pitää peruslukemilla. Riley jatkoi siitä samasta poliisista, puhui siitä miten se ei luovuttaisi ennen kun saisi mitä halusi, ja miten he olivat kaikki pulassa. Ensimmäinen ajatus oli hankkiutua eroon siitä poliisista. Nopeasti ja äänettömästi. Toinen idea pääsi suusta jo ennen kun asiaa oltiin mietitty: “Let’s go, Riles. Let’s just… Let’s just grab our shit, take the car and go.” Se olisi käytännössä kuolemantuomio, ja siksi sitä ei oltu koskaan ennen tosissaan ehdotettu. Nyt se tuntui hyvältä idealta, ja silti mies huomasi täysin vainoharhaisesti vilkaisevansa olkansa yli siinä pelossa, että äiti olisi kuullut ne sanat. Jostain syystä hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö se olisi tuominnut sitä päätöstä ja antanut hänen suunnitelmiaan ilmi.
"We can go anywhere. I don't care", Dominic huomasi jatkavansa, ja melkein epätoivoisesti otti askeleen lähemmäs Rileyta ja kurotti sipaisemaan sen poskea.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
May 6, 2017 23:09:47 GMT 2
Post by julle on May 6, 2017 23:09:47 GMT 2
Dominic oli oikeassa. Hän oli aina tehnyt ja hoitanut kaiken aina niin kuin oli luvannut. Mikään asia ei jäänyt mieheltä puolitiehen, jos hän lupasi jotain. Rehellisesti sanottuna se toi todella paljon turvaa Rileyn ja Haileyn elämään. Haileykin oli vihdoin ja viimein tavannut toisen puolen suvustaan ja erityisesti isänsä, johonka oli nopeasti kiintynyt. Luonnollisesti häntä kiehtoi toisen puolen suvun erilaisuus – kuinka he olivat valtavirrasta poikkeavia rikollistaustojensa vuoksi. Riley ei kuitenkaan osannut sanoa mitään niihin Dominicin sanoihin, sillä tiesi miehen olevan täysin oikeassa. Hän olisi voinut siis ottaa aivan toisenlaisen lähestymiskannan asiaan, mutta sen sijaan sen vihan ja ärsytyksen vallassa hän luonnollisesti kaatanut kaiken paskan Dominicin niskaan. Se ei ollut oikein, mutta vaikka Rileytä kadutti ne puheet, se ei näkynyt naisen kireillä kasvoilla. Hiljaisuus luultavasti puhui puolestaan.
Tavallaan oli mukava huomata, että Dominic välitti Haileystä aidosti. Todella, mutta se että Islan puheet menivät suoraan miehellä tunteisiin, ei ollut hyvä asia. Kukaan ei tiennyt kuka oli Haileyn biologinen isä – saati sitten että Rileyn isä sattui olemaan kyseisen moottoripyöräkerhon puheenjohtaja. Naisen elämänmiehet olivat hyvin kyseenalaisia. Isla oli taidokas poliisi. Hän tiesi miten painella muiden ihmisten näppäimiä, niin että sai heidät tekemään jopa harkitsemattomia päätöksiä tai antamaan sellaisia reaktioita, josta hän pystyi lukemaan toisen mietteitä. Riley oli aluksi ajatellut, että New Yorkiin palaaminen oli ollut hyvä idea. Tavallaan se olikin, mutta nyt kun se herätti liikaa huomiota, liian monelta taholta – hän ei enää tiennyt mikä oli hyvä idea ja mikä ei.
Seuraavaksi Dominic ehdottikin jo jotain sellaista, mitä ei uskonut koskaan kuulevansa. Naisen ilmekin muuttui sen myötä epäuskoiseksi. ”What? Are you serious?”, brunette henkäisi epäuskoiseen sävyyn. Katse harhaili edessä seisovassa Dominicissa, joka otti nyt askeleen lähemmäksi häntä. Rileykin vilkaisi jopa vaistomaisesti Dominicin ohitse, kuin varmistaakseen ettei Josie ollut vain kuulemassa sitä ehdotusta. Hän luultavasti estäisi heitä lähtemästä, jos saisi tietää siitä miehen ehdotuksesta. Katse palautettiin nopeasti Dominiciin, jonka kosketus sai naisen hymyilemään vinosti. ”I would like that but… You cant leave. Club is too important to you – I know it, you know it.”, Riley huokaisi jopa hiukan pettyneeseen sävyyn ja pudisteli päätään. ”Even tho’, a small getaway trip would make good for us…”, hän kuitenkin lisäsi seuraavaksi ja tarttui varovaisesti Dominicia kädestä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 7, 2017 8:14:17 GMT 2
Post by autopilot on May 7, 2017 8:14:17 GMT 2
Oma elämä tuntui yhä enemmän ja enemmän ansalta. Seinät kaatuivat päälle, asiat menivät pieleen. Joskus Dominic oli ollut mukana siinä kaikessa siksi, että halusi. Koska oli kokenut sen kaiken jollain tavalla siistiksi ja ajatellut, että halusi seurata isänsä jalanjäljissä. Kerhosta oli tullut hänen perheensä. Nyt se ei siltä enää tuntunut. Nyt mikää siitä ei ollut siistiä. Hän ei pitänyt niistä valinnoista, mitä kokoushuoneessa tehtiin. Hän ei pitänyt siitä, että joutui nöyristelemään ja myöntelemään ja luopumaan kaikista omista ajatuksistaan, koska enemmistö niin päätti. Se kerhon tuoma turvallisuudentunnekin oli täysin mennyttä - hän ei luottanut enää kehenkään. Miten voisikaan, kun oli melkein päässyt hengestään kerholaisen käsissä ja presidentin käskystä?
Dominic ei ollut lähtenyt, koska tiesi että pääsisi hengestään. Vaikka se oli välillä vaikea uskoa, niin hän ihan oikeasti arvosti sitä omaa henkeään ja yritti parhaansa mukaan säilyä hengissä mahdollisimman pitkään. Riley ei ottanut hänen sanojaan tosissaan, totesi vain että kerho oli hänelle liian tärkeä. Mies olisi halunnut sanoa, että se ei ollut totta, mutta ei kehdannut. Hän ei voinut huutaa sitä epälojaalisuuttaan kaikelle kansalle, tai seuraavan kerran ei enää selviäisi varoituksesta hengissä.
“That’s not the reason I can’t leave”, mies sanoi, hyvin hiljaa. “But I can’t stay either, can I? We got the cops up our asses. And we got the…” Lausetta ei koskaan jatkettu, vaan katsottiin välttelevästi ihan eri suuntaan. Rileyn ei tarvinnut tietää, miten sukset ristissä hän oli kerhon kanssa juuri nyt. Sen ei pitäisi koskaan joutua valitsemaan hänen ja isänsä väliltä, ja siihen tässä oltiin koko ajan suuntaamassa. Oli vain ajan kysymys, milloin turvallisempi ratkaisu olisi oikeasti vain lähteä - mielellään koko siitä maasta.
"Small getaway ain't gonna do anything but 'cause more problems", Dominic huokasi. Kun aihe muuttui vaikeaksi, hän oli se joka perääntyi vähän siitä Rileyn luota. Siltä oltiin odotettu suunnitelmaa, tukea ja kannustusta, mutta se suhtautui koko ideaan ihan liian realistisesti. Sormet juoksutettiin stressaantuneena hiusten läpi ja huokaistiin raskaasti. "Someone's gonna die or someone's gonna go to jail, Riles. We both know it."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
May 7, 2017 10:43:49 GMT 2
Post by julle on May 7, 2017 10:43:49 GMT 2
Olisihan Rileyn pitänyt arvata, että ajatellessaan asian liian Riley-realistisesti, Dominic ottaisi etäisyyttä ja sanoisi ettei se hyödyttäisi mitään, aiheuttaisi kuulemma enemmän ongelmia. Nainen pudisteli päätään. Niinhän se toisaalta tekisi, mutta toisaalta taas siltä kyseiseltä reissulta ei tarvisi välttämättä tulla takaisin. Rileyllä ei ollut samanlaisia velvollisuuksia kuin Dominicilla. Hänellä oli perhe, kerho, ystävät ja kaikki täällä. Rileyllä ainoastaan… No työ ja osa perheestään. Eikä niidenkään saralla mennyt kovin hyvin. Ainoat joita kohtaan Riley tunsi suunnatonta suojelusviettiä, olivat tällä hetkellä Hailey ja Dominic.
Dominicilla oli selvästikin ongelmia kerhon kanssa, mutta Riley tiesi ettei voisi niissä asioissa auttaa. Sitä suuremmalla syyllä hän ei sanonut mitään. Dominic puhui vähän mutta asiaa, jolloin Riley puolestaan otti itsekin nyt askeleen taaemmas ja hieraisi niskaansa. ”Yeah I know it. And I already know who is going to jail...”, Riley huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä. ”We should go. Your mom is coming.”, hän totesi, viitaten itseensä, sillä oli vain ajan kysymys hänen liittonsa kerhoa kohtaan, joka tietäisi tuomiota. Samaan aikaan hän näki, kun Josie käveli poliisilaitokselta ulos. Riley puolestaan kääntyi siinä vaiheessa kannoillaan ja suuntasi autolleen.
Kuskin paikalle istuuduttiin ja jäätiin odottamaan, että muutkin tulisivat kyytiin. Riley tarvitsi aikaa koota ajatuksiaan. Hän ei halunnut olla katsomatta sitä, minne tämä koko tämä jupakka oli matkalla. Ehkä pieni matka pois New Yorkista kirkastaisi kaikki hänen ajatuksensa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 7, 2017 11:06:56 GMT 2
Post by autopilot on May 7, 2017 11:06:56 GMT 2
Dominic ei halunnut ajatella, että oli peloissaan, ja silti aina toisinaan tunsi tarvetta vain juosta henkensä edestä ja paeta ihan mihin tahansa. Hän ei edes tiennyt mitä pelkäsi. Poliiseja vai kerhoa. Ja jos kerhoa, niin miten - pelkäsikö hän sitä, että ne kääntyisivät lopullisesti häntä vastaan vai sitä, että eivät kääntyisi, ja hän löytäisi itsensä pian presidentin penkiltä, eikä enää koskaan pääsisi pois? Aina toisinaan mies halusi kertoa Rileylle kaikesta siitä paskasta, koska oli aika varma, että se ymmärtäisi ja tietäisi mitä pitäisi tehdä.
Poliisit olivat ihan asia erikseen. Ne olivat taas pyörineet ihan liian lähellä ja yrittäneet urkkia asioita, joista niiden ei pitäisi tietää yhtään mitään. “You ain’t going to jail”, mies sitten huomautti hyvin varmasti ja pudisteli rajusti päätään. “I’m not gonna let that happen.” Jos Rileyta ruvettaisiin syyttämään jostain, niin joko he karkaisivat ihan helvetin äkkiä johonkin Meksikoon, tai Dominic kävi itse tunnustamassa sen, mistä ikinä naista syytettiinkään. Molemmat vaihtoehdot kävivät hänelle. Ja jos oikeuteen mentäisiin, niin kumpaa valamiehistö muka syyttäisi - hyvän etsiväuran tehnyttä yksinhuoltajaäitiä, vai pitkän rikosrekisterin omaavaa lainsuojatonta?
Josien paikalle palaaminen sai Rileyn heti karkaamaan autoon, eikä Dominic osannut kuin katsoa sen perään. “We need to talk”, mies päätyi sanomaan äiti Savagelle samalla, kun kurotti ottamaan ne sen mukanaan tuomat tavarat. Liivi kiskottiin hupparin päälle ja kaikki irtotavara tupakka-askia ja sytkäriä lukuunottamatta tungettiin farkkujen taskuun. Kädet tärisivät sen yleisesti paskan olon takia, kun tupakkaa sytyteltiin.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
May 15, 2017 22:05:16 GMT 2
Post by julle on May 15, 2017 22:05:16 GMT 2
Chicagosta lähteminen oli ollut hyvä ratkaisu ja vaikka Riley oli New Yorkiin palatessa myös ajatellut kyseisen valinnan oleva hyvä vaihtoehto, tällä hetkellä se ei enää tuntunut siltä. Menneisyytensä ja isänsä valinnat olivat ajaneet Rileyn poliisiksi, eikä hän koskaan ollut ajatellut että auttaisi kerhoa piilottelemaan asioita. Tässä sitä kuitenkin oltiin. Pahemmin kusessa kuin koskaan aikaisemmin. Riley jopa hetken ajatteli, että olisi luultavasti ollut parempi, jos hän olisi vaikka New Yorkin sijasta suunnanut Miamin auringon alle, mutta ei. Omasta tyhmyydestä niin sanotusti kärsi koko kroppa ja Rileyn olisi kohdattava sen myötä tulevat seuraukset.
Dominicin huomautukselle Riley lähinnä kohotteli kulmiaan. ”You don’t know that…”, hän vastasi vaisusti niihin sanoihin ja hieraisi niskaansa tuskastuneena. Katse harhaili heidän ympärillään, sen palautuessa kuitenkin nopeasti takaisin Dominiciin. ”This is my mess. I'm not going to involved you any more than I’ve already done.”, Riley pudisteli päätään. Hän ei osannut edes kuvitella mitä kaikkea tästä voisi seurata. Siitä hän oli kuitenkin varma että seuraamukset hän kärsisi yksin. Josie mitä luultavammin huolehtisi Haileysta, jos sellainen tilanne tulisi etee. Tai sitten he todella pakenisivat, joka ei sillä hetkellä kuullostanut yhtään huonommalta vaihtoehdolta.
Josien astellessa parkkipaikalle, Riley oli tosissaan kadonnut autoa käynnistelemään. Tomera vanhempi nainen astui poikansa eteen ja kohotti kulmiaan, samalla kun ojensi tuon tavarat. Kädet hakeutuivat sen jälkeen puuskaan eteensä ja kysyvä katse porautui poikaansa. ”What do you want to talk about? Here or home?”, Josie kysyi ja vilkaisi vaistomaisesti heidän ympärilleen, kylmänvivahteisen katseen palautuessa poikaansa.
|
|