I don’t blame you for running like you did all those years,

Lauran ehdotus selvästi houkutti blondia, koska kutsusta kieltäytymisen sijaan se alkoi tehdä lähtöä hänen mukaansa. Tai ainakin pyrki tekemään niin: mies, jonka sylissä se oli istunut ei oikein innostunut tästä tilanteen ottamasta käänteestä, vaan yritti laittaa verbaalisesti vastaan. Teräväkielinen sanailu sai blondin tyrskähtämään, mikä melkein pilasi Lauran oman vakavan ilmeen. Siitä onnistuttiin pitämään kiinni, mutta pieni hymy sallittiin siinä vaiheessa, kun blondi pääsi ääneen. ”I do”, brunette vahvisti kun toinen puhui siitä vaatimisesta. Se valmistautui henkisesti menemään väliin, kun tilanteen kolmas osapuoli alkoi vielä painostaa ja houkutella vaaleaverikköä jäämään, mutta toiminnalle ei tullut tarvetta. Laura oli täysin irrationaalisesti päättänyt, että se lähtisi heidän mukaansa ja siitä pidettäisiin huoli nyt, kun tiedettiin että se itsekin halusi tulla. Baarin hälyssä oli mahdotonta kuulla, mitä mies oli blondille tarjonnut, mutta se ei tarttunut tilaisuuteen vaan veti itsensä seisomaan ja kapsahti melkein suorilta jaloilta Lauran kaulaan. Laura nappasi siitä kiinni ja sujautti kätensä sen vyötäisille, koska sen askel ei todellakaan ollut mitenkään vakaa.

Selvästi se oli jostain sekaisin, mutta Laura ei ihan osannut kartoittaa mistä, eikä sen selvittäminen mitenkään polttavalta tarpeelta tuntunutkaan. Blondin puhetapa oli kirkas ja innostunut, joten uskallettiin luottaa siihen, että se oli jossain ihan hyvissä. Omakin olo oli nousujohteinen ja Laura päätti vain mennä sen Bonnieksi esittäytyneen tytön mukana. ”I’m Laura. It’s pleasure to meet you Bonnie. You’ve never heard us play before?”, vastattiin, eikä siihen lopuksi esitettyyn kysymykseen oikeastaan edes odotettu vastausta, kunhan puhuttiin small talkin vuoksi. Laura oli aika varma, että olisi muistanut tytön jos se olisi aiemmin käynyt heidän keikoillaan. Se vaikutti ihmiseltä, joka jäi mieleen. ”I’ll take you to him, don’t you worry”, luvattiin nauraen ja annettiin toisen tarttua omaan käteen. Aluksi Bonnie oli menossa ihan minne sattuu, mutta nopeasti Laura sai sen kulkemaan oman tahtonsa mukaan, kun paransi otettaan sen kädestä ja alkoi vain yksinkertaisesti johdattaa heitä ulko-ovea kohti. Tungoksessa jouduttiin pariin kertaan vaatimaan tilaa, mutta lopulta he pöllähtivät tunkkaisesta väkijoukosta huomattavasti armollisempaan kesäyöhön. Kadullakin soljui äänekäs puheenremakka, koska baarin eteen oli kerääntynyt heidän seurueensa lisäksi myös muuta porukkaa, mutta Laura onnistui kuitenkin luovimaan tiensä oikean porukan luo. Bonnie teki matkalla tuttavuutta suunnilleen jokaiseen mieshenkilöön, mutta Laura ei päästänyt irti sen kädestä vielä sittenkään, kun he seisahtuivat Chasen ja muiden eteen ja se alkoi tehdä itseään tykö niille.

”That’s my boyfriend, but I don’t mind sharing”, Laura virnisti, eikä viitsinyt vetää sitä edes kevyesti poispäin Chasesta. Se oli jo ehtinyt juoksuttaa sormiaan pitkin pojan rintalastaa ja Chase vilkaisi Lauraa kulmakarvojaan kysyvästi kohottaen. ”Who’s your friend?” se kysyi, vaikkei selvästikään ihmetellyt yhtään, että Laura oli napannut jonkun tuntemattoman tytön mukaansa ja antoi sen nyt roikkua käsipuolessaan. ”Everybody: this is Bonnie”, Laura esitteli seuransa samalla kertaa kaikille ja useimmat huutelivat omia tervehdyksiään heidän suuntaansa. ”I was the one who thought you are cute”, Braxton, bändin basisti, huikkasi parin metrin päästä ja polki tupakkansa tumpin maahan. ”You sure are”, se vielä vahvisti ja vilkaisi sitten ohimennen Lauraa, joka hymyili vahvistukseksi. Kai se yritti tarkistaa, ettei astunut kenenkään varpaille. Bonniella ei mennyt kauaa huomioida saamansa kehut ja sillä aikaa Laura ehti vaihtaa Carterin kanssa muutaman sanan pakuun aiemmin roudatuista kamoista. Porukka liikehti jo levottomasti paikallaan ja lopulta yksi selväpäisimmistä ehdotti, että he voisivat lähteä, kun kaikki kerran olivat koossa. Laura juoksutti sormiaan Bonnien niskassa saadakseen sen huomion ja tarttui taas sen käteen. ”Come on blondie, let’s hop into this one”, se tokaisi ja suunnilleen työnsi Bonnien edeltään autoon, jossa se pääsi istumaan hänen ja Braxtonin väliin. Brax kietoi kätensä rennosti sen harteille ja alkoi kysellä siltä sen illan kulusta, kun he viimein lähtivät liikkeelle. Laura seurasi keskustelua hetken sivusta, mutta päätyi sitten kuitenkin työntämään myös oman lusikkansa soppaan. "What was your deal with the old guy?" se kysyi aika suoraan, kun Brax oli hetkeksi keskittynyt jauhamaan jotain ratin takana istuvan ystävänsä kanssa. 

”Nah, not our own anyway. We mostly gig at Harlem, Bronx and Brooklyn so the van and a normal car have been enough. Brax would love to get a buss just for the feels, but we can’t afford it”, Laura selosti ja vilkaisi Bonnien ohi Braxiin, joka kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”I think it would be good for our image”, poika väitti ja Laura pyöräytti sille silmiään, koska oli kuullut perustelun sata kertaa aiemminkin. ”I have a thousand things on my mind that would be good for our image, when you start shitting money just let me know, okay?”, heitettiin takaisin siihen tyyliin, että oli melkein vaikea sanoa, oliko kyse enää vain hyväntahtoisesta piikittelystä. Vino hymy kuitenkin antoi Lauran ilmi. He olivat pari kertaa vuokranneet isomman auton heittäessään pieniä rundeja myös lähiseuduille, mutta totuus oli, että Fade to Whiten alue rajoittui vielä melko tarkasti New York Cityyn. Tietenkin Laura unelmoi pidemmistä rundeista ja siitä, että bändi alkaisi ottaa tulta alleen myös muualla kuin niissä piireissä joissa nyt liikuttiin, mutta kevät oli ollut rankka kaikille, eikä asioita oltu viitsitty kiirehtiä.

Autossa Bonnie silminnähden närkästyi Lauran uteluista, mikä sai bruneten nostamaan kätensä pystyyn rauhan eleenä. ”Chill, I’m not a cop or something, just curious”, se vastasi sovittelevasti, mutta silmäili vieressään istuvaa tyttöä nyt entistä kiinnostuneempana. Jotain kiellettyä se oli ollut tekemässä ja Laura yritti arvioida kumpaa se oli kaupannut, kamaa vai itseään. Siitä kiehnäämisestä saattoi tehdä omia päätelmiään, mutta Laura ei halunnut lähteä arvioimaan, mikä ajaisi ihmisen siihen tilaan, että olisi valmis panemaan niitä Shrinen miehiä rahasta. Jos siinä nyt mistään sellaisesta oli edes ollut kyse, mistä hän oikeasti mitään tiesi. ”I swear you don’t want to know about my deals with Chase”, tyttö virnisti, kun Bonnien pahin kiihtymys oli taipunut. Se ei tuntunut laittavan Braxin vihjailuja pahakseen ja Laura oli juuri nojannut päätään taakse, kun blondi alkoi utelemaan hänen ja Braxtonin suhteen laadusta. Hymy kiipesi väkisin huulille, vaikka Laura yritti vähän hillitä sitä. ”In a way they are all my boys, but you can keep that one if you wish”, Laura lupasi ja pyyhkäisi Bonnien vaaleaa tukkaa pois sen kasvoilta tavalla, joka oli hyvin tuttavallinen, melkein flirtti ja samalla vähäeleinen. Lauraa ilahdutti, että Bonnie piti mahdollisuutena sitä, että hän seurusteli oikeasti kaikkien bändin poikien kanssa. ”Thank you for granting me my freedom, your highness”, Brax tyrskähti penkin toiselta puolelta. Laura tuijotti hetken Bonnieta intensiivisesti silmiin ennen kuin antoi sen palata takaisin pojan kainaloon ja painautui itse paremmin selkänojaa vasten.

Jotain muuta olisi voinut ahdistaa jakaa auton takapenkki toistensa kimpussa kiehnäävän kaksikon kanssa, mutta Lauran osalta matka sujui leppoisasti. Se jutteli verkkaisesti etupenkillä istuvan Chasen kanssa ja katseli ohi valuvia katuja, tunnusteli oman sydämensä sykettä. Automatka tuntui samaan aikaan sekä ikuisuudelta että silmänräpäykseltä ja pian Laura pääsikin jo kömpimään ulos autosta Bedford Park Boulevardille. Bonnie näytti monellakin tapaa pöllähtäneeltä ryömiessään esiin hänen jäljessään, mutta käteen se tarttui määrätietoisesti. "We're heading to my place. I live there", Laura vastasi ja osoitti sitä edessä kohoavaa punatiilistä rakennusta suunnilleen oikean ikkunan kohdalta, vaikka tuskinpa se Bonnielle paljoa sanoi, eikä tässä itsekään oltu vielä ihan varmoja siitä, mitkä ikkunat oikeasti kuuluivat omaan asuntoon. Paikan mieltäminen omaksi oli ylipäätään vielä työn alla. Joukko selviytyi hiljalleen kadulta porttikongiin ja siitä rappukäytävään, jolloin Laura otti Bonnien kanssa joukon etummaisen paikan, koska piteli avaimia. "That's what we royals do", todettiin poissaolevasti niihin Bonnien höpinöihin prinsessoista ja linnoista, samalla kun yritettiin saada se temppuileva lukko auki. Ovessa luki edelleen itsepintaisesti Wilson: ensin Laura ei ollut saanut otettua yhtetttä huoltoyhtiöön ja kun se viimein oli tehty, oli viivyttely niiden puolelta alkanut. Muutaman aggressiivisen tönäisyn jälkeen avain viimein kääntyi ja ihmiset pääsivät valumaan sisään asuntoon. Kutsuttu joukko oli kasvanut odotettua suuremmaksi esimerkiksi Bonnien myötä, mutta kyllä siellä sellaiset viidentoista hengen jatkot piti helposti.

Bonnien reaktio asunnon punatiiliseen seinään sai porukan hörähtelemään: ei siellä varmaan ollut ketään, joka ei olisi tunnistanut sen blondin olevan jossain kamoissa. Asunnon kalpeassa valossa Laura näki paremmin sen tummana hehkuvat pupillit. Omissakin aivoissa tuntui kevyt surina, josta haluttiin vain nauttia, mutta missään Bonnien tasoisissa nousuissa Laura ei todellakaan ollut. Se liu’utti kättään blondin paljasta niskaa vasten ja tunsi sen viileän nahkeuden. Se selitti paljon tytön käytöksestä ja halusta koskettaa – Laura oli aika varma, että se oli ottanut jotain MDMA-johdannaista ja ilmeisesti aika vahvaa. ”What are you on?” se kysyi melkein hellästi ja silitti toisen nihkeää ihoa rakastavasti. ”You want something? Water? A beer?” jatkettiin ja annettiin sen ihan rauhassa olla siinä sylissä. Ihmiset valuivat ohi ja ottivat paikkansa asunnossa, mutta Laura ei pitänyt kiirettä. ”Lets get you something to drink”, se sanoi lopulta pehmeästi ja silitti Bonnien hiuksia ja niskaa, koska uskoi sen tuntuvan siitä hyvältä. Hänestä se aina tuntui, kun olo oli aineesta tai toisesta kuumeinen ja innostunut. Tytön otteesta ei yritetty riistäytyä irti, vaan se johdatettiin suosiolla mukana olohuoneen läpi jääkaapille. Ruokapöydän ympärys oli jo vallattu ja joku oli napannut nurkasta Lauran ukulelen. Tytöt pääsivät kuitenkin helposti keittiön puolelle ja Laura kaivoi jääkaapista vesipullon, jonka avasi ja yritti antaa Bonnien käteen. Se tuntui yhtäkkiä paljon sekavammalta kuin aiemmin. Oli Laura jo baarissa tiennyt, että se ei ollut ihan selvänä, mutta nyt sen keho tuntui jotenkin holtittomalta. ”Hey Bonnie, are you okay? What do you feel?” Laura kysyi ja painoi Bonnieta keittiön ikkunasyvennystä vasten, että se saisi siitä vähän tukea. Se saatiin juomaan, mikä vaimensi itsepintaisesti esiin pyrkivää fiilistä siitä, että kohta pitäisi olla huolissaan. Tai ehkei ihan huolissaan, mutta valmiina tekemään jonkinlainen tilannearvio. ”How much did you take?” brunette kysyi ja piti äänensä pehmeänä, rauhallisena, siitä ympärillä voimistuneesta hälystä huolimatta. Makuuhuoneesta kuului voimakas naurunremakka. Oli se itsekin joskus vetänyt överit ja tiesi, että kun kyse oli tällaisista kamoista, niistä selvisi kyllä. Bonnien oli ollut pakko buustata jossain vaiheessa, kun nousu tuli niin myöhään ja voimalla.