Sometimes a leap of faith is all that's standing between...

Jacobin ääni ja kehut olivat musiikkia korville, mutta saivat Marthan tietenkin punastumaan heti kättelyssä. Lepattava tunne vatsanpohjaassa voimistui ja Marthan piti aktiivisesti käskeä itseään rauhoittumaan. Tuntui oudolta kuulla mies puhumassa sellaista, kun siltä tavallaan oli oppinut odottamaan vain töihin liittyviä juttuja tai jotain kasuaalia jutustelua. ”No reason at all”, nainen huokaisi vakuuttaakseen enemmän itsensä kuin Jacobin. Olo rentoutui psyykkauksen seurauksena vähän, eikä se enää tuntenut oloaan ihan yhtä kankeaksi, kun Jacob hellästi nosti hänen kätensä huulilleen. Pieni epäusko sitä elettä kohtaan käväisi Marthan kasvoilla, mutta sitten se taas muisti, että Jacob oli hienostoperheen kasvatti ja kaiken muun hyvän lisäksi britti – siis eurooppalainen. Varmaan käsisuudelmat olivat jotain, mitä ne harrastivat harva se päivä. Huulet tuskin hipaisivat kämmenselkää, minkä jälkeen Martha pääsi laskemaan molemmat kätensä tukevasti syliinsä. ”Do you ever have a day when you can just relax?” nainen kysyi aidon kiinnostuneesti, kun Jacob kuvaili päiväänsä kiireiseksi. Kysymys saattoi olla vähän tyhmä: miljoonabisneksen pyörittäminen kai yleensä tarkoitti kiireitä. Ei Martha sellaisesta mitään tiennyt, ennen Rhodes Groupille työllistymistä se oli viettänyt vähintään pari vapaapäivää viikossa ja enemmistön niistä verkkarit jalassa kotisohvalla pyörien.

”More or less”, vastattiin ympäripyöreästi ja hymy näytti hetken enemmän irvistykseltä. Opiskeluelämän selittäminen Jacobille oli vähän hassua, koska miehelle Martha työskenteli tavallaan jo valmiina, vaikka se toki tiesikin, ettei tutkinto vielä ollut ihan purkissa. ”You know how those are in our field”, nainen jatkoi ja pyöritteli päätään kevyen huvittuneena miettiessään seminaariryhmäänsä. Kieltämättä huvittuneisuuden lisäksi oltiin opintojen aikana käyty läpi aika paljon myös turhautumisen tunteita. Ei ollut helppoa olla nainen sillä alalla, ei vaikka ihmiset harvoin tarkoittivat pahaa ja Martha tuli keskimäärin erinomaisesti toimeen opiskelukavereidensa kanssa. ”There are so many people in Courant who are extremely intelligent and know so much, but just can’t express themselves understandably in real life.” Taisi siitä jo hetki olla, kun Jacob oli viimeksi kuluttanut yliopiston penkkejä, mutta tietoturva-alalla se varmaan ymmärsi ihan hyvin, millaisia tietokoneiden kanssa työskentelevät ihmiset saattoivat pahimmillaan olla. Marthakin oli sydämeltään täysiverinen koodari ja nörtti, ja saattoi helposti upota tietokoneeseensa tuntikausiksi, mutta ainakin se uskalsi väittää ymmärtävänsä tavallisestakin elämästä jotain. Jacob oli siinä mielessä erikoinen tietojenkäsittelytietelijä, ettei älykkyys tuntunut painavan mitään sosiaalisuudesta tai käytöstavoista vastaavaa kohtaa sen aivoissa. Martha olisi toivonut olevansa itsekin puoliksikaan niin sulava.

Kun mies käänsi puhelintaan vilkaisten keskustelun ruokaan, Marthan ilme kirkastui silminnähden. ”I love Little Italy”, se sanoi melkein liiankin innokkaasti. ”Something you will find out about me very soon if we keep seeing each other is that I love food. Basically every food there is. Italian, Mexican, Greek, Japanese – I just love it”, jatkettiin ja vaaleita hiuksia pyyhkäistiin korvan taakse. Martha ei ollut sellainen nainen, joka pelkäsi syödä muiden nähden ja se oli varmaan tullut Jacobille hyvin selväksi jo sinä ensimmäisenä iltana, kun he olivat vetäneet tonneittain noutoruokaa toimistolla. Lontoossakaan syömistä ei oltu lähdetty ujostelemaan, eikä Martha aikonut tehdä sitä nytkään, ellei jännitys veisi ruokahalua mennessään. Niin tuskin kävisi, joten mitäpä sitä rakkautta turhaan peittelemään. ”I’ll be impressed if you manage to find a restaurant that serves cuisine I don’t like”, heitettiin melkein kuin haasteena ja naurahdettiin perään. Kamalakin ruoka olisi siedettävää hyvässä seurassa, mutta Jacobilla oli varmaan liian hyvä maku, jotta se olisi voinut mennä kovin pahasti vikaan. Italialaisen kanssa niin ei voinut käydä muutenkaan, koska kyse oli käytännössä juustosta ja hiilareista.

Martha pyöritteli laukkunsa olkahihnaa sormiensa välissä miettiessään sitä matalan profiilin pitämistä. Asiaa oltiin yritetty katsoa monelta kantilta, mutta edelleen tuntui fiksuimmalta olla kuuluttamatta deittailua koko maailmalle. ”It’s not that I don’t want to be seen with you. I have nothing to be ashamed of. But thank you for taking that into account. I’m not sure if I’m ready to be exhibited to the tabloids just yet”, myönnettiin kulmia kevyesti rypistäen ja katsahdettiin taas miehen kasvoihin. Kaikki oli tapahtunut nopeasti ja Jacob suhtautui asiaan ihanan ymmärtäväisesti, vaikka varmaan sen oli vaikea täysin hahmottaa, miten erilaisesta maailmasta Martha tuli. Siinä maailmassa saattoi käydä ulkona syömässä kenen kanssa halusi ilman, että ketään erityisemmin kiinnosti. Jacobin elämän kaikkia osa-alueita riepoteltiin lehdissä taukoamatta, jos se vain antoi siihen aihetta. ”If this is something we really want to do with a long run I’m sure it’ll be okay but maybe for now this is better? I just want to get to know you. You make me feel nervous and relaxed at the same time and you give me goosebumbs. I don’t want to mess that up”, Martha selitti ja veti lauseen päätteeksi jännittyneesti henkeä. Jacob oli jotain ihan muuta kuin mihin Martha oli tottunut, mutta siitä jännityksestä myös pidettiin.

Automatka Brooklynista Lower Manhattanille kesti hyvän tovin, mutta Martha ei ehtinyt stressata asiasta, kun keskustelut Jacobin kanssa pitivät hänet kiireisenä. Auton viimein pysähtyessä Little Italyn kadulle nainen kuikuili kiinnostuneena ulos ikkunasta nähdäkseen, mihin he oikein olivat menossa. Kaupunginosassa sijaitsi muutamakin ravintola, joita Martha oli jo pidempään halunnut testata, mutta kotona pysyminen ja noutoruuan tilaaminen oli valitettavasti omaan elämäntyyliin paremmin sopiva tapa viettää iltaa, kuin toiselle puolelle kaupunkia ravaaminen vain ruuan perässä. Jacob auttoi Marthan ulos autosta, eikä siitä ojennetusta kädestä sitten lopulta irrotettu, vaikka oma tasapaino olikin jo saavutettu. Miehen käteen tarttuminen tuntui yhtä aikaa luontevalta ja kutkuttavalta, sormet löysivät vähän turhankin helposti paikkansa. ”Have you been here before?” Martha kysyi, kun he lähtivät rauhallisesti astelemaan pois päin autosta. Kaduilla oli hälyä, mutta sellaista hyvänlaatuista, jossa Martha viihtyi.

Martha ei voinut olla ajattelematta, että sehän tästä vielä puuttuisikin, jos Jacob kaiken muun hyvän lisäksi ilmaantuisi luennoimaan yliopistolle. Tilannehan ei muuten ollut tarpeeksi epäsopiva ja kysymyksiä herättävä, oppilas–opettaja-asetelma olisi tehnyt siitä vielä vähän kyeenalaisemman. Tällaiset ajatukset nieltiin nopeasti ja itseä muistutettiin siitä aiemmin tehdystä lupauksesta: tänään Martha ei ajattelisi niitä asioita, vaan keskittyisi pitämään hauskaa. Märehtiminen ei kertoisi mitään siitä, voisiko hänestä ja Jacobista oikeasti tullakin jotain, vai oliko tämä vain hetkellinen mielenhäiriö molempien suunnalta. Miehen sanat siis kuitattiin rennolla naurahduksella, joka oli tulkittavissa myöntyväksi. ”I’m sure it would be inspirational, but luckily I have the chance to see your work every day in the office”, hymistiin, eikä sanoissa ollut kuittailun makua, vaikka jossain muussa kontekstissa olisi voinut ollakin.

Kuulumisista päästiin siihen ruokapaikan ja ruuan analysointiin ja Martha tunsi heti olonsa paljon rennommaksi. He höpisivät hetken Little Italysta ja jaetusta rakkaudesta ruokaan, eikä Marty olisi voinut olla tyytyväisempi, kun Jacob kieltäytyi etsimästä epämieluisia ruokia sen vuoksi, että itsekin nautti hyvästä. Mieluisten ruokapaikkojen löytämisestä tuskin ainakaan tulisi heidän ongelmansa. Enemmän haastetta voisi tarjota se lehdistön vältteleminen, mutta Jacob ei tuntunut olevan asiasta turhan huolissaan. Se sanoi ymmärtävänsä ja sanojensa vakuudeksi tarttui Marthan käteen. ”It’s a different world”, Martha totesi ja omat sormet puristuivat juuri sopivasti yhteen miehen omien kanssa. Martha vilkaisi niihin yhteen liitettyihin käsiin. Sen puolesta he olisivat voineet jäädä vaikka koko loppu elämäkseen sinne auton hämärälle takapenkille pitelemään toisiaan kädestä, mutta valitettavasti todellisuus iski päälle odotettua nopeammin ja auton turvallisista sisuksista oli poistuttava kadulle ihmisvilinään. Se onnistui silti jo paljon varmempana kuin kyytiin tuleminen.

Martha sujautti kätensä Jacobin ojennetun käsivarren ympärille, kun he lähtivät kävelemään poispäin siitä, mihin auto oli heidät jättänyt. ”It sounds like a very suitable place”, blondi myötäili, kun Jacob kertoi suhteestaan siihen ravintolaan. Pian he jo saapuivatkin sen ovelle ja Martha sai astua ensimmäisenä sisään. ”I have to admit that as much as I love this part of the city I rarely have the chance to actually eat here”, Martha myönsi katsellessaan ympärilleen ravintolassa. Se vaikutti hyvin perinteiseltä italialaiselta: pöydät oli verhottu valkoisiin liinoihin ja jokaista pöytää koristi kynttilä, mutta tunnelma oli silti rento ja jotenkin pehmeän utuinen. Martha tunsi olonsa välittömästi tervetulleeksi, kun tarjoilija otti heidät ovella vastaan ja alkoi etsiä Jacobin äitinsä tyttönimellä tekemää varausta. ”Lets not mess it up then”, Martha naurahti pehmeästi ja vilkaisi miestä. Sillä hetkellä hän alkoi ensimmäistä kertaa oikeasti ajatella, että se voisi toimia. Sen leveän hymyn edessä hän olisi ollut aika voimaton ajattelemaan mitään muuta.

Kun he olivat päässeet istumaan, varsin voimakkaasti italialaisittain murtava tarjoilija tuli melkein heti tuomaan heille ruokalistat ja kertoi illan erikoisuudet. Martha kuunteli keskittyneesti pitäen katseensa tarjoilijassa aina siihen asti, että tuo poistui pöydän äärestä ja jätti heidät miettimään valintojaan. ”It almost feels like I’m actually in Europe”, nainen huomautti ja katsahti ylös menustaan. ”With his accent and yours, I mean”, lisättiin. Martha piti kovasti Jacobin tavasta puhua, ehkä se oli joku amerikkalaisten yhteinen pakkomielle alkuperäänsä. Hän toisaalta piti aika monista asioista siinä edessään istuvassa miehessä, ei se ollut ihan kuka tahansa britti. ”It must be nice to have roots somewhere else and travel as much as you do. See places”, nainen kommentoi ja katsoi taas alas ruokalistaansa. Kaikki kuulosti jumalaiselta niistä tarjoilijan esittelemistä erikoisuuksista lähtien ja yhtäkkiä Martha tunsi itsensä hieman nälkäiseksi – kai se oli merkki jännityksen väistymisestä. ”Do you miss it? Europe”, kysäistiin sitten. Lontoossa he olivat puhuneet siitä, miten Jacob rakasti kotimaataan, eikä New York tuntunut aivan omalta. Silloin Martha oli ollut vähän puolustuskannalla omaa kaupunkiaan kohtaan ja edelleen hän toivoi yhtä palavasti, että mies olisi kokenut New Yorkin kodikseen. Entä jos se halusikin oikeasti elää jossain ihan muualla ja jossain vaiheessa mahdollisesti toteutuva avioero saisi sen lähtemään sieltä?

Lopulta Marthan ei tarvinnut sanoa suoraan, että säästäisi mieluummin Jacobin seuran kaikkialle muualle paitsi yliopistolle, koska mies heitti kommentin itse. Nainen kuittasi sen nauramalla ja toteamalla, että jotain siihen suuntaan. Mieluiten blondi olisi viettänyt aikaa toisen kanssa niin toimiston kuin yliopistonkin ulkopuolella, ehkä myös jossain tyhjiössä, joka olisi ollut vapaa kaikesta spekuloinnista, mutta se oli varmaan liikaa pyydetty. Ulkomaille Jacob tosin hyvin nopeasti lupasi Marthan viedä, mikä sai naisen kohottamaan kulmakarvojaan yllättyneenä. ”You’re not even kidding, are you?” hän kysyi ja pudisteli päätään häkeltyneesti hymyillen. Sellaista elämää Jacob eli: sellaista, jossa saattoi koska vain lentää toiseen maanosaan ihan vain koska halusi. Martha ei halunnut vaikuttaa onnenonkijalta, mutta matkustaminen miehen kanssa kuulosti hyvältä monista muista syistä kuin sen käsittämättömän ylellisyyden takia. Ensinnäkin Martha oli nauttinut heidän matkastaan Lontooseen todella paljon, siellä kaikki oli tapahtunut niin helposti ja ollut luontevaa. Oltiin kai oltu tarpeeksi kaukana siitä omasta oikeasta elämästä. ”If this goes well maybe I’ll let you”, sanottiin lopulta vinosti hymyillen. Marthalle oli selvää, että Jacobin täytyi jollain tasolla kaivata kotikaupunkiaan, kukapa ei olisi kaivannut. Silti tuntui huojentavalta kuulla miehen toteavan, että New York nyt sattui olemaan se paikka, jossa nykyään asuttiin. Naiselle jäi tästä se kuva, ettei mies ainakaan suunnitellut aivan heti lentävänsä tiehensä, mitä toki firman pääkonttorin sijaintikin olisi vähän vaikeuttanut. ”If you want to get to know my New York you’ll have to come to Brooklyn”, Martha ilmoitti ja hymyili merkitsevästi. ”I do have some favourite places on Manhattan too, but Brooklyn is where I grew up and what I know best.” Oli monia paikkoja, joita Martha halusi näyttää Jacobille. Äitinsä Leonen taidegallerian, kaikki ne ravintolat, joissa hänen enonsa jazz-bändillä oli tapana soittaa. John Golden Theatren, jonka taiteellisena johtajana Marlie toimi.

Keskustelu alkoi hyvin nopeasti kulkea omalla painollaan. Tilattiin ruuat ja juomat ja Martha aidosti nautti olostaan, siitä keskustelusta Jacobin kanssa ja käsittämättömän hyvästä ruuasta. Viiniä kului, mikä rentoutti koko olemusta ja hiljensi takaraivossa piipittävät epäilykset. Kaikki tuntui olevan aika hyvin ja Jacobkin imeytyvät mukaan keskusteluihin. Martha ei muistanut koska olisi viimeksi nauranut sillä tavalla ja nauttinut treffeistä jonkun kanssa niin paljon – ei varmaan koskaan. Oltiin päästy turvallisesti jo jälkiruokaan asti, kun pöytään yllättäen ilmaantui tummatukkainen nainen, jota Jacob nousi tervehtimään. Martha laski automaattisesti jälkiruokahaarukan kädestään ja tarttui sen sijaan viinilasiin. Lasi kohotettiin huulille ja tilannetta tarkkailtiin kaikessa rauhassa sen takaa, vaikka jännittyneisyys olikin yhtäkkiä taas noussut pintaan. Tietenkin Marthaa jännitti, tilannehan oli todella epäilyttävä. Siellä hän istui varatun miehen kanssa syömässä illallista, kun joku tuon tuttu sattui paikalle. Kaikesta päätellen vielä aika läheinen tuttu: siihen malliin ne halasivat toisiaan ja puhuttelivat kuin tuntisivat älyttömän hyvin. Martha ei aluksi nähnyt naisen kasvoja, mutta kun kaksikko erkaantui tervehdyksestä ja brunette käänsi kasvonsa Marthan suuntaan, tajusi nainen aika nopeasti kuka tämä oli. Hän itse laski hermostuneena lasin kädestään ja pakotti kasvoilleen ilahtuneen hymyn, kun Jacob esitteli heidät. ”It’s nice to meet you, Elena”, Martha sanoi kohteliaasti ja nyökkäsi toiselle. Sitä ei alettu sen kummemmin avaamaan, että hän oli kyllä tunnistanut naisen, joka oli ammatiltaan näyttelijä ja kuten sanottua Jacobin veljen entinen tyttöystävä. Juorut eivät olleet Marthan sydäntä lähellä, mutta hän oli sitä ikäluokkaa, joka oli kasvanut aikuiseksi seuraten Elenan ja Astorin urakehitystä, olisi ollut aika mahdotonta olla tietämättä keitä nämä olivat.

Jacob oli vakuutellut, että Elena oli kaikin puolin vaaraton ja Martha naurahtanut vain kevyen hermostuneesti, kun brunette vähän väitti muuta. Ei vaarallisuus häntä hermostuttanut, mutta olihan tilanne nyt kaikin puolin omituinen. Elena kehaisi hänen asuaan ja Martha huomasi toisen katseen lipuvan päästään jalkoihin asti, tai ainakin sinne minne nyt saattoi nähdä, kun hän kerran istui pöydän ääressä. ”Thank you, I love yours too”, vastattiin, eikä se ollut edes vale, vaikka sellaiset kehut olivatkin vähän vieraita Marthalle, jonka ystävistä suurin osa oli nörttipoikia. Elena näytti joka tapauksessa tyrmäävältä, olisi varmaan näyttänyt ihan missä vaatteissa tahansa. Kun Elena toi esiin Caran, Martha tukeutui taas viinilasiinsa. Cara ei ollut historiaa ja vaikka Martha tiesikin sen ihan hyvin, oli sen ääneen kuuleminen vähän erikoista. Ylipäätään istua siinä ja kuunnella, miten Jacob puhui veljensä entisen tyttöystävän kanssa vaimostaan ja kaikesta – se oli ihan käsittämättömän outoa. Martha oli juuri ensimmäistä kertaa tullut käytännössä esitellyksi jollekin Jacobin salarakkaana, eikä hän ollut ihan varma miten siihen olisi tullut suhtautua. Tavallaan se tuntui kutkuttavalta, ihan vain koska hän nyt selvästi oli Jacobille joku. Mutta ennen kaikkea se oli vierasta ja omituista.

Elena suhtautui koko tilanteeseen älyttömän rennosti ja kohta tuo olikin jo vetänyt itselleen tuolin siihen heidän pöytänsä ääreen, jolloin Jacobkin pääsi istuutumaan takaisin alas. Martha rykäisi kevyesti, kun Elena tiedusteli hänen aikeitaan. Kehui heitä jopa söpöksi pariksi. Katse kääntyi Jacobin suuntaan ja miehen hymyn näkeminen sai Marthankin hymyilemään. Sen illan aikana kaikki oli mennyt niin hyvin ja Martha oli tajunnut entistä selkeämmin pitävänsä miehestä aika paljon. Pitävänsä sellaisella kylmätväreet nostattavalla ja perhoset vatsanpohjaan vapauttavalla tavalla. ”I don’t have any intentions, I just seem to like him very much”, Martha vastasi hymyillen ja siirsi hitaasti katseensa Jacobista taas Elenaan. Katse toisen pähkinänruskeissa silmissä näytti aidon ystävälliseltä ja sen myötä Marthan oli helpompi pitää hymy omillakin huulillaan. ”He’s kinda amazing, isn’t he?” Elenalta kysyttiin, koska se vaikutti siltä, että osaisi varmasti vastata tähän. Marthasta tuntui, että Jacob oli uskomaton ja että hän oli mieheen aika toivottomasti ihastunut, se nyt vain oli fakta. Kun Elena sitten pahoitteli sitä, että oli saapunut keskeyttämään heidän iltansa Martha puisteli pätäään ja heilautti kättään huolettomasti. ”Don’t worry about it. We were blabbering on and on about something so maybe it was time for somenone to interrupt us”, hymähdettiin, vaikka toki keskustelua Jacobin kanssa olisi voitu jatkaa maailman tappiin asti. Martha ei vain enää edes muistanut mistä he olivat puhuneet, joten seura oli tainnut olla aihetta oleellisempaa.

Martha liikautti viinilasiaan pöydän pintaa vasten, kun Elena pyysi häntä kertomaan, miten he olivat tavanneet. Blondi puraisi lähes huomaamattomasti huultaan ja katsoi sivusilmällään Jacobia. ”We work together”, Martha vastasi ensin lyhyesti ja mietittyään asiaa hetken kääntyi paremmin katsomaan Elenaa ja jatkoi: ”I mean, I work for Jacob. I’m a data security developer at his firm. A computer nerd if you may.” Perään naurahdettiin pehmeästi. Itsestä puhuminen ei ollut Marthan vahvuuksia, sen oli varmaan huomannut Jacobkin silloin alkuun, kun mies oli ehtinyt kertoa itsestään ties mitä ennen kuin oli saanut nyhdettyä hänestä irti yhtään mitään. ”There’s not much to tell really. I’m a barefooted New Yorker. Formerly I worked as a web designer but then Jacob snatched me for Rhodes Group and I’ve been really enjoying my time there”, kerrottiin ja viinilasista otettiin taas pieni huikka. Vähän olisi tehnyt mieli vielä erikseen todeta, ettei hän ollut mikään onnenonkija eikä kodinrikkoja, mutta sitten mitään sellaista ei kuitenkaan saatu ulos. Ilta oli ollut liian hyvä sellaiseen, eikä Martha halunnut pilata kaikkea omilla epävarmuuksillaan. Niinpä keskustelu käännettiin kätevästi pois itsestä. ”So you two have known each other for a long time then?” Martha kysyi katsahtaen sekä Elenaan, että Jacobiin. ”If I remember correctly you and Astor used to work togeher?” se kysymys oli luonnollisesti osoitettu Elenalle eikä Jacobille. Astor Rhodesin kutsuminen etunimellä oli myös omituista, koska eihän Martha tuntenut tätä yhtään, vaikka kyse olikin Jacobin veljestä.

’The sweetest man on earth’ kuulosti hyvältä, vaikka jonkun olisikin voinut olla hankalaa yhdistää kuvausta siihen menestyvään bisnesmieheen, jonka Marthakin vielä osin edessään näki, kun katsoi Jacobia. Oli hän toki alkanut nähdä muutaki, jotain paljon moniulotteisempaa ja jännittävämpää. Kieltämättä hän piti näkemästään. Elenan toteamus tämän päivän odottamisesta laittoi Marthan kohottamaan hiukkasen kulmiian. Ilme saatiin kuitenkin kohtuullisen näppärästi neutralisoitua. Elena oli oikein odottanut, että Jacob, naimisissa oleva mies, päätyisi jonkinlaiseen suhteeseen alaisensa kanssa? Jos tätä nyt edes saattoi miksikään suhteeksi kutsua, sellainen tuntui vähintäänkin asioiden edelle menemiseltä. Hehän olivat vasta ensimmäisillä oikeilla treffeillään, töiden parissa vietettyä aikaa tai Lontootakaan saattoi tuskin laskea, kun he olivat molemmat olleet siellä täysin työasioiden varjolla. Toki vieraan kaupungin kiertely ja heidän välillään valinnut hienoinen jännite oli tehnyt työmatkasta normalia kiinnostavamman, mutta kuitenkin. Ei silloin oltu ihan oltu samoissa sfääreissä kuin nyt tai esimerkiksi edellisiltana Jacobin toimistossa, kun he olivat suudelleet ensimmäisen kerran. Asian ajatteleminen sai perhosparven lehahtamaan Marthan vatsanpohjassa. Oli mahdollisesti ollut vain ajan kysymys, koska Jacob haksahtaisi työntekijäänsä, mutta eikö se tässä osoittautunut Marthan eduksi? Eivät he olisi koskaan missään muualla törmänneet toisiinsa, se oli aivan varmaa.

Oli varmaan ihan luonnollista, että Elena ajatteli Jacobia veljenään, kun ne olivat tunteneet toisensa niin kauan. Kaipa nainen oli muutenkin ollut kuin perhettä silloin, kun oli seurustellut Jacobin veljen kanssa. Niin Martha ainakin asian kuvitteli: kun itse oli ainut lapsi, oli hankala täysin hahmottaa, miten läheisiä sisarukset yleensä olivat toistensa kumppaneiden kanssa. ”I imagine that’s how life goes sometimes”, Martha vastasi ymmärtäväisesti, vaikka ei hänellä siitäkään ollut mitään kokemusta. Kukaan millään tavalla merkityksellinen ihminen ei ollut kadonnut hänen elämästään niin täysin kuin Astor Elenan sanojen mukaan oli tuon elämästä. Asiaa ei keretty sen kummemmin analysoimaan, kun tarjoilija kävi tuomassa Elenan ruuat ja nainen nousi pöydästä. Martha seurasi toimitusta sivusta ja hymyili Elenalle iloisesti. ”It was nice meeting you too, Elena”, nainen vastasi ja katseli sitten toisen loittonevaa selkää, kun se poistui ravintolasta. Jacobin sanat palauttivat Marthan huomion tuohon itseensä. ”No, not at all. She seemed really sweet”, Martha totesi hymyillen ja naurahti sitten kevyesti. ”I mean… It’s always going to be a little awkward, isn’t it? Being introduced to your friends as someone you’re going out with when you still have a wife. But it was fine”, vakuuteltiin, vaikka huomio oli tietenkin aivan aito. Miten se olisi voinut olla olematta vähän outoa ja kiusallistakin? Martha ei ollut koskaan ajatellut, että hänestä tulisi kenenkään toinen nainen yhtään missään merkityksessä, mutta kappas vain, nyt oltiin ilmeisesti kovasti kulkemassa sitä kohti. Huolestuttavaa oli, ettei se edes haitannut häntä erityisemmin.

Pikkuhiljaa siitä alettiin sitten tehdä lähtöä. Tarjoilijan palatessa pöytään pyydettiin lasku ja sitä odotellessa rupateltiin vielä kevyesti. Martha siemaili viiniään ja kun muodollisuudet oli hoidettu, noustiin kaikinpuolin tyytyväisinä pöydästä. Oli vähän outoa antaa Jacobin hoitaa maksaminen ihan täysin, mutta Marthalle oli jäänyt miehestä sellainen tuntemus, että maksaminen oli sille ilmiselvyys. Mies oli selvästi sillä tavalla perinteinen, että oletti miehen hoitavan sellaiset asiat treffeillä. Martha oli tapaillut jos jonkinlaisia tyyppejä ja joidenkin kanssa laskut oli jaettu, joidenkin kanssa ei. Asia nyt sinänsä ei herättänyt hänessä kummempia tunteita eikä feminististä raivoa. Etenkään, kun Marthan toimeentulo ei ollut mitenkään niukkaa, mutta Jacobiin verrattuna… No niin. Olihan se ihan mukavaa saada tuntea olonsa hemmotelluksi, Jacob oli nimittäin herrasmies viimeistä piirtoa myöten. Martha antoi miehen auttaa takin päälleen ja tarttui sitten tarjottuun käsipuoleen, kun he lähtivät kiitosten kera suuntaamaan ulos. ”I’ve had really nice time today”, Martha myönsi, kun he hetken päästä seisoivat jalkakäytävän laidalla odottelemassa Jacobin kuljettajaa. Hän vilkaisi miestä pienen hymyn kera ja katse tietenkin tarttui niihin sinisiin silmiin. Hymy syveni ja Martha liikahti melkein levottomasti siinä miehen vierellä. ”Thank you for bringing me here, the food was amazing and I don’t have any complaints about the company either”, nainen jatkoi ja puheessa oli nauravainen, mutta jännittynyt vire. Yhtäkkiä Martha tunsi olonsa taas vähän hermostuneeksi. Siitä huolimatta tai juuri sen takia hän siirtyi miehen rinnalta sen eteen. Kädet sipaisivat takin rinnuksia ja melkein ujo hymy tanssahteli huulilla. Hänen olisi kuollakseen tehnyt mieli suudella miestä, mutta valitettavasti samalla jo tutuksi käynyt tumma auto pysähtyi heidän eteensä ja Martha kuuli kuljettajan oven kolahtavan. Ehkä kadulla suuteleminen olisi muutenkin ollut uhkarohkeaa ja typerää. Kun kuljettaja tervehti heitä ja avasi Marthalle takapenkin oven, nainen liu’utti katseensa pois Jacobin kasvoista ja kohteliaasti vastasi tervehdykseen. Auton nahkaisille penkeille istuutuessa sydän tuntui lyövän vähän liian kovaa.