|
May 30, 2017 17:43:20 GMT 2
Post by Deleted on May 30, 2017 17:43:20 GMT 2
26th of November 2016, late eveningAlicia & Todd @ Bronx, a bit here and there jenni tanne nain! Pahoittelut skandiaakkosten puuttumisestaAlicia ei ollut koskaan ollut mikaan deittailija. Hanella ei ollut juurikaan kokemusta parisuhteita, eika han ollut koskaan moisesta erityisesti haaveillutkaan. Han ei kaivannut perhetta, eika haaveillut omista lapsista. Alician paremmin tuntevat sanoivat usein sen johtuvan Alician lapsuudesta, mutta nainen kohautteli vain olkiaan. Niin tai nain, han oli aina viihtynyt itsekseen. Hanella oli aina niin monta rautaa tulessa, etta ei han ollut kauheasti edes jaksanut katsella miesten suuntaan. Tai naisten. Alicia kun ei niin valittanut siita, sattuisiko seurustelemaan miehen vai naisen kanssa. Siita alkoi kuitenkin olla jo pari kuukautta, kun eras Todd niminen mies oli kavellut hanen elamaansa. Todd oli jaanyt Alician mieleen jo heidan ensimmaisella tapaamisellaan ja hanesta oli ollut aivan mahtavaa, etta Todd oli suostunut tapaamaan hanet uudemmankin kerran vain hieman heidan ensimmaisen tapaamisensa jalkeen. Todd oli vaikuttanut niin mysteeriselta, etta Alicialla oli ollut tosiaan vaikeuksia pysya miehesta kaukana. Kuten Alicia oli jo lyhyen tuntemisen jalkeen tajunnut, Todd tosiaan osasi vetaytya omiin oloihinsa ja valilla Aliciasta tuntui, ettei mies antanut itsestaan kauheasti irti ymparistolleen. Se ei kuitenkaan Aliciaa haitannut - ehka juuri se mysteerinen piirre miehessa kiehtoikin hanta niin kovin. Kuluneen kuukauden aikana he olivat kuitenkin nahneet jo useammankin kerran ja ehka pystyi jo puhumaan jopa tapailusta. Alicia ei kuitenkaan halunnut lokeroida heita millaan tapaa - sen aika olisi sitten myohemmin. Eilen he olivat kayneet yhdessa lounaalla ja tanaan vuorossa oli ollut elokuvailta, josta he olivat talla hetkella kavelemassa pois. Muutaman yon he olivat viettaneet toistensa luona, mutta yleensa vain sillon, jos Toddin poika Elian ei ollut kotona. Alicia ja Elian olivat toki jo tavanneet toisensa, mutta Alicia ei kokenut mitaan tarvetta tuppautua pojan elamaan ihan noin vain. Tana iltana Elian oli viety taman aidin Daniellen luokse ja juuri sinne kaksikko oli silla hetkella kavelemassa. Kieltamatta Aliciaa jannitti - han oli itsekin jo tavannut Daniellen ja no... se kohtaaminen oli ollut vahintaankin mielenkiintoinen. Kovasti Alicia oli yrittanyt houkutella Daniellea heidan kommuuniinsa, mutta Danielle oli aina vain sanonut, etta mietti asiaa. "Im sure they are doing fine.. You have nothing to worry about", Alicia sanoi Toddille samalla kun kietoi kaulahuiviaan paremmin kaulansa ymparille. Han oli huomannut jo alkuillasta, etta Toddia jannitti Elianin tapaaminen Daniellen kanssa ja mita lahemmaksi he saapuivat Daniellen asuntoa, sita hermostuneemmaksi Todd selvasti muuttui. "Besides, Elian is probably already sleeping so we just pick him and we can go. I'm sure it's absolutely fine", Alicia vain jatkoi Toddille, joka tuntui nyokkailevan vain hieman hajamielisesti paataan. Alicia nappasi miesta kevyesti kadesta kiinni ja katsahti tata pieni hymy kasvoillaan. "Don't worry so much. What's the worst thing can happen anyway?"[/font]
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jun 3, 2017 21:31:11 GMT 2
Post by jenni on Jun 3, 2017 21:31:11 GMT 2
Tuntui kerrassaan kummalliselta ajautua sellaiseen tilanteeseen kuin jossa Todd nyt huomasi olevansa. Hän oli tajunnut, etteivät he olleet Daniellen kanssa kunnolla edes deittailleet, kun olivat jo menneet ja lyöneet hynttyyt yhteen. Sitä riemua olikin sitten kestänyt sen verran, ettei muita naisia ollut tarvinnut alkaa tapailla. Paitsi nyt. Todd ei oikein tajunnut kunnolla vieläkään, missä välissä hän ja Alicia olivat ajautuneet siihen deittailukierteeseen. Nytkin viime päivien aikana oli käyty jo yhteisillä lounailla ja olivatpa he ehtineet jo yöpyäkin toistensa luona, mikä oli Toddista ehkä kaikkein uskomattominta. Mukavaa, mutta varsin oudon tuntuista kuitenkin. Onneksi niitä yökyläilykertoja ei ollut ollut toistaiseksi vielä kovinkaan monta, sillä Toddia oli aina ennen niitä jokseenkin hävettänyt viedä Elian Frankin luo yöksi.
Se, mikä oli kuitenkin kaikista kummallisinta, oli se, että Alician kannustamana Todd oli luvannut Elianille, että tämä pääsisi äitinsä luo vierailulle. Daniellen muutto Alician ja tämän veljien talolle ei ollut toistaiseksi edennyt kovinkaan paljon, mutta Toddin muutamat vierailut Daniellen luona olivat saaneet häneen vähän uskoa siitä, että Elianin voisi jättää illaksi edes muutaman tunnin ajaksi äitinsä hoiteisiin. Kyläilyreissulle olikin tarjoutunut hyvä sauma yhtenä marraskuisena lauantaina, kun Alicia oli ehdottanut leffailtaa. Hieman Toddia oli kyllä jännittänyt jättää Elian Daniellen luo, ja hän olisi valehdellut väittäessään, ettei olisi pitkin elokuvaa miettinyt poikansa ja tämän äidin pärjäämistä kahden kesken. Todd ei ollut varma tajusiko Alicia hänen vääntyilynsä ja kääntyilynsä siinä elokuvateatterin pehmeällä penkillä. Hieman huojentunut olo miehelle kyllä tuli, kun lopputekstit viimein pärähtivät käyntiin ja väki alkoi pukea päällystakkejaan valojen vähitellen kirkastuessa salissa.
”Okay, let’s take a subway and get him back”, Todd tavoitteli reippautta äänessään, kun he astuivat ulos katuvalojen valaisemalle manhattanilaiskadulle. Aliciakin siinä yritti vakuutella, kuinka Danielle ja Elian olivat varmasti täysin kunnossa – Eliankin varmasti jo nukkui. Todd yritti hymyillä ja pitää pään kylmänä, muttei voinut silti mitään hieman kiihtyneemmälle pulssille ja nopeutuneimmille jaloilleen. ”You’re probably right. Who knows if we could do like this every other weekend from now on.” Todd ei ollut varma, yrittikö vakuutella asiaa enemmän itselleen vai Alicialle. ”He’s six. It’s not that easy to just pick him and go”, Todd ei voinut olla huomauttamatta, vaikka kyllähän Eliania vielä sinänsä jaksoikin kantaa. Alicia oli tarttunut häntä kädestä, mikä sai miehen nopeasti vilkaisemaan toista, muttei kuitenkaan irrottamaan otettaan. Alician kysymykseen hän ei kyllä saanut vastatuksi, mietti vain, että niinpä – eipä kai hänkään keksinyt siihen vastausta.
He laskeutuivat alas metrotunneliin, odottivat muutaman minuutin oikeaa junaa ja astelivat sitten sen kyytiin. Varsin vaitonaisissa tunnelmissa, vaikka Alicia kai yrittikin välillä viritellä keskustelua. Todd lähinnä tuijotti junan ikkunasta ulos, vaikka näkikin vain pimeää. Hetken päästä hän oli ensimmäisten joukossa seisomassa eteisvälikössä ovien edessä, kun heidän asemansa lähestyi. ”I wish I’d have left him to Frank’s”, mies myönsi heidän astellessaan eteenpäin kadulla kohti oikeaa kerrostaloa. Toddin vaisto sanoi, että jotain olisi kuitenkin pielessä. Vaikka vain se, että Elian valvoisi yhä, vaikka kello olikin jo yhdentoista. He saapuivat oikean rapun eteen ja Todd avasi Alicialle oven päästäen tämän edeltään. Koska miehellä oli yhä avaimet Daniellen asuntoon hallussaan, hän kaiveli taskujaan heidän vasta kävellessään rappuja ylöspäin. Lopulta oikealla tasanteella Todd työnsi avaimen lukkoon ja päästi jälleen Alician edeltä, vetäisten oven kiinni sitten perässään. Kumpikin taisi haluta olla siinä uskossa, että Elian todella oli jo nukkumassa, sillä Aliciakaan ei sanonut edeltä menneenä mitään, mutta kun Todd asteli pian naisen vanavedessä peremmälle, syy tämän vaitioloon selvisi.
Elian seisoi avokeittiön luona lattialla makaavan Daniellen luona paikoillaan, eikä Todd alkuun edes tajunnut, mitä tällä oli kädessään. Vasta Alician huomautettua siitä veitsestä, Todd sai katseensa irti verilammikossa makaavasta poikansa äidistä. ”What… Elian… Give me that knife”, Todd ei saanut sanoja ulos suustaan kuin hyvin katkonaisesti, kun hän syöksyi poikansa ja Daniellen luo. Elian ei ensin meinannut totella, mutta kun hän oli antamassa veistä, se tippuikin pojan käsistä lattialle. ”What has happened here? Please take care of him, Ali!” Todd hätääntyi ja vilkaisi selvästi poissa tolaltaan olevaa Eliania ja sitten kääntyi lattialla makaavan Daniellen luo. Sen ranteet oli viilletty auki, verta oli joka puolella. Todd vei sormensa sen kaulalle, ja vaikka tiesikin sen mitä tunsi, kopeloi hän myös puhelimen esiin taskustaan ja näppäili hieman tärisevin käsin numerot 9, 1, 1. Todd vilkaisi kauempana olevaa Aliciaa, joka piteli Eliania edessään, vaikkei poika edes vastustellut, tuijotti vain tilannetta turtuneena. Toddin katse osui lattialla olevaan veriseen veitseen juuri parahiksi, kun hätäkeskuksessa vastattiin eikä hän osannut enää muuta sanoa, kuin että oli löytänyt elottoman ihmisen – vielä hetki sitten Todd oli ollut soittamassa apua, mutta se verinen veitsi oli saanut hänet toisiin aatoksiin.
|
|
|
Jun 18, 2017 19:04:08 GMT 2
Post by Deleted on Jun 18, 2017 19:04:08 GMT 2
Alicia kohautti olkapaitaan Toddin tokaisulle. Tietenkaan Eliania ei vaan voinut napata syliin ja kantaa kotiin, mutta poika olisi varmasti mielissaan, kun paasisi takaisin isansa kanssa kotiin. Sinansa Alicia ymmarsi Toddin ajatukset, silla olihan se totta, etta Danielle ei ollut sielta luotettavimmasta paasta. Alicia kuitenkin halusi uskoa hyvaan ja siihen, etta nainen parjaisi edes muutaman tunnin lapsensa kanssa. Sita han oli Toddille hokenut pitkin iltaa ja mainitsi siita viela metrossakin, yrittaessaan hieman viritella keskustelua. Todd ei kuitenkaan erityisesti valittanut juttelusta, joten lopulta Aliciakin hiljeni. Oikea metropysakki tuli lopulta vastaan ja kun he kavelivat asemalta pihalle, Toddkin paasi aaneen. Toivoi kuulema, etta olisi jattanut Elianin isansa luokse. "I'm sure Elian is absolutely fine. Stop worrying so much", Alicia yritti heittaa mahdollisimman kevyesti, vaikka se yritys jai kieltamatta aika heikoksi. Oikea kerrostalo kuitenkin alkoi lahestya ja Todd kaiveli avaimet valmiiksi taskustaan. Sisalle rappuun paastyaan Todd avasi oven ja paasti Alicia ensimmaisena sisalle.
Sita nakya Alicia ei unohtaisi taatusti koskaan. Danielle makasi avokeittion lattialla verilammikon vieressa, Elian seisoi aitinsa vieressa veitsi kadessa. Vaikka Alicia oli nahnyt ja kuullut yhta sun toista elamansa aikana, tama oli hanellekin taysin uusi ja outo tilanne ja hetkeksi han vain jaatyi taysin paikoilleen - kuten naytti tekevan myos Todd. "Elian, why you are holding that..", Alicia aloitti ja ilmeisesti vasta siina vaiheessa myos Todd huomasi sen veitsen, silla han pyysi poikaansa antamaan sen veitsen. Veitsi kuitenkin putosi lattialle ja Todd naytti menevan taysin paniikkiin. Myos Elian naytti hataantyneelta ja vasta Toddin sanoista Alicia tajusi, etta tilanteelle pitaisi tehda jotain. Alicia kyykistyikin lattialle ja ojensi katensa Elianin kohti. "Elian, come here, please. It is going to be okay, just come here", Alicia hieman maanitteli poikaa, silla ei ollut varma, milla mielella poika hanta kohtaan oli. Alicia huokaisi mielessaan helpotuksesta, kun Elian tuli kuin tulikin hanen luokseen. Alicia kietaisi katensa pojan ymparille ja silitteli hetken taman selkaa. "It is okay now", Alicia puheli hiljaa, kuunnellen samalla, kun Todd halytti apua. "Do you have your favourite car here? The one you showed me last time? Do you want to go and find that, I would love to see it", Alicia yritti puhua Elianille mahdollisimman rauhoittavalla aanensavylla saadakseen pojan ajatukset muualle. Ihme ja kumma kylla, Elian nyokkasi paataan ja kaveli olohuoneeseen - kaikeksi onneksi siis ihan nakoetaisyydelle, joten Alicia pystyi edelleen vahtimaan tata.
Aika tuntui kuluvan silla hetkella yrityisen hitaasti, mutta pian pihasta kuului sireenien aani ja rappukaytavasta kuului askelia. Ovi heilta oli aiemmin jaanyt auki ja pian asunnossa oli pari ensihoitajaa. "We.. we found her, we just got here so we don't really know what happened..", Alicia aloitti, pidellessaan kasiaan jalleen Elianin ymparilla, poika kun oli tullut takaisin hanen luokseen sen auton loydettyaan. Alicia kaansi katseensa myos Toddiin, ehka mies haluaisi itse kertoa, mita he olivat nahneet. Todd naytti kuitenkin olevan sen verran shokissa, etta Alicia koki, etta ehka oli parempi, jos han ottaisi niin sanotusti ohjat kasiinsa tassa tilanteessa. "She had that knife.. He was holding it when we got here", Alicia sanoi hieman hiljaisemmalla aanella. Siina kohtaa Toddkin naytti taas virkoavan sen verran, etta sai edes hieman kerrottua Daniellen taustasta. Ensihoitajat alkoivat elvyttaa Daniellea, mutta kuten Aliciakin oli jo hetkea aikaisemmin paatellyt, Danielle oli eloton. Ei mitaan olisi enaa tehtavissa. Alicia ei olisi tahtonut ajatella niin, vaikka han ei ollutkaan saanut naisesta erityisen ruusuista kuvaa, oli tama kuitenkin Elianin aiti. Ja nyt Elian oli todistanut aitinsa kuoleman.
Tapahtumat tuntuivat vilisevan Alician silmissa, eika han oikein tiennyt, miten olisi mihinkin reagoinut, han kun oli tilanteessa lahinna ulkopuolinen. Poliisikin oli jo kutsuttu paikalle ja Daniellen eloton ruumis viety pois. Alicia oli koko ajan keskittynyt lahinna Elianin tukemiseen, yrittaen tosin valilla hakea katsekontaktia myos Toddiin, mutta mies tuntui olevan niin shokissa, etta osasi hadin tuskin sanoa mitaan poliiseille. Alicia ei voinut sille mitaan, etta han tunsi syyllisyytta – olisiko nain kaynyt, jos han ei olisi ehdottanut mokomaa leffailtaa?
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jul 16, 2017 19:32:37 GMT 2
Post by jenni on Jul 16, 2017 19:32:37 GMT 2
Etäisesti Todd kuuli, kuinka Alicia puheli taustalla lempeästi Elianille, mutta ei hän oikeasti pystynyt keskittymään niihin sanoihin samalla, kun puhui hätäkeskuksesta vastanneen naishenkilön kanssa puhelimessa. Hän sai sanotuksi asunnon osoitteen ja avun kerrottiin olevan perillä kymmenessä minuutissa – vaikka ei kai sillä olisikaan ollut enää merkitystä, ei Danielle ollut enää pelastettavissa. Tiesihän Todd sen. Tiesi, hän tiesi sen, kävellessään siinä asunnossa hetkeä myöhemmin jotakin ympyräntapaista. Ei hän osannut suoda Alicialle katsettakaan, olohuoneessa olevan poikansa suuntaan hän ei niin ikään osannut katsoa, ei pystynyt. Onneksi hätäkeskuspäivystäjän sanat pitivät paikkansa ja pian (joskin ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä) ensihoitoyksikkö oli saapunut paikalle.
Aluksi Alicia sai olla kertomassa tapahtumista ensihoitajille, mutta loppua kohden Toddkin sai suunsa avattua, vaikkakin vain sen verran, että kertoi hoitajille Daniellen mielenterveysongelmista suurpiirteisesti. Pääosin hän nimittäin kykeni vain katselemaan, kuinka hoitajat pyörivät Daniellen ympärillä ja lopulta laittoivat tavaransa kasaan – poliisin ja ruumisauton kutsumisen myötä. Poliisit esittivät liudan kysymyksiä, ilmoittivat avaavansa jutusta käytänteiden mukaisen tutkinnan, mutta päästivät sitten Toddin, Alician ja Elianin lähtemään, tosin kriisiavun tarjoamisen jälkeen, mistä Todd sai kieltäytyä kolmesti ennen kuin heidät laskettiin menemään. Elianin vuoksi joku saapuisi kuitenkin heti maanantaina lastensuojelun piiristä tekemään tilannekatsauksen, mutta Todd vähät välitti. Eivät ne häneltä voineet Eliania viedä, ei heillä ollut siihen mitään syytä.
”We could escort you home. You need some rest, you’ve done enough for one night. Thank you, Ali”, Todd sanoi, kun he poliisien lähdön jälkeen olivat jääneet kolmisin asunnolle ja hän auttoi nyt Elianille ulkovaatteita päälle eteisessä. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt tarttua siihen kriisiavun tarjoamiseen, he olisivat päässeet sairaalalle sen piiriin ja itse kukin olisi saanut ammattiapua ja keskustelutukea siihen tilanteeseen, mutta Todd halusi vain kotiinsa. Alicia ei kuitenkaan tuntunut olevan niinkään samaa mieltä. ”No, seriously. I can ask… Frank to visit us. He’ll come, I’m sure about it”, Todd yritti, mutta nainen vänkäsi itsensä heidän mukaansa heidän luokseen. ”We could continue this debate forever but you won’t give in, right?” hän lopulta kysyi ja jostain sisimmästä kumpusi pieni väsynyt naurahduskin – Todd ei käsittänyt mistä, vaikka samaan aikaan käsitti, koska hänen pääkoppansa tuntui sillä hetkellä yhdeltä tunteiden sekametelisopalta, joten kai sinne vähän huvittuneisuuttakin mahtui kaiken sen myllerryksen sekaan.
”At least let me pay us a cab to our place.” Todd loi päättäväisen katseen Elianista Aliciaan, kun oli saanut poikansa puettua ja he olivat valmiita lähtöön. ”I just want to go home and end this day. Or is it already tomorrow?”
|
|