Don't want to meet you nowhere, don't want none of your time

KIERAN'S OOTD

Nykyisin Kieranin mielessä pyöri vain Daisy – tai niinhän mies halusi itselleen uskotella. Se oli nyt varmaan parin kuukauden ajan seurustellut näyttävän blondin kanssa, mutta jotenkin mikään sen kanssa ei tuntunut natsaavan. Ei Kieran ollut onnellinen. Ei ainakaan sillä tavalla kuin päälle puoli vuotta sitten kadonneen punapään kanssa. Niin kauan Ginny tosiaan oli jo ollut pois, ja niin kauan Kieran oli ikävöinyt sitä. Daisynkin se oli hankkinut jokseenkin korvikkeeksi. Se nainen oli kaikin puolin upea ilmestys ja mukavakin, mutta ei se voisi koskaan tarjota Kieranille sitä samaa mitä Ginny oli tarjonnut. Ei se ollut ärsyttävän sarkastinen tai hermojaraastavan jääräpäinen. Tai punapäinen. Ei se ollut mitään Ginnyyn verrattuna.

Daisyn kanssa Kieran oli elänyt suurin piirtein avoliitossa muutaman viikon ajan. Se elämä oli jokseenkin tylsää ja tasaista, mutta kyllä mies siitäkin jossain määrin nautti. Tai kai se enemmänkin tyytyi. Naapurin mummot eivät olleet kuitenkaan niiden viikkojen aikana huomanneet mitään epäilyttävää miehen käytöksessä, eivätkä ne äskettäin edes olleet paikalla, kun Kieran oli lähtenyt kauppaan. Ja sillä hetkellä se oli kävelemässä kaupasta takaisin. Ruskeaa paperipussia se piteli molemmin käsin, eikä edes aluksi huomannut mitään tuttua siinä kaukaisuudessa näkyvässä hahmossa. Mutta mitä lähemmäksi Kieran käveli, sitä enemmän sitä alkoi ahdistaa. Eikä se pian tainnut edes hengittää. Ja pian oli ihan pakko pysähtyä. Vaikka sen hiukset eivät olleet punaiset, ei ollut epäilystäkään, etteikö Ginny olisi seisonut siinä hänen edessään. ”Go away”, oli ensimmäinen reaktio, jonka Kieran sai ulos suustaan. Sen kehossa myllersi samaan aikaan varmaan tuhat eri tunnetta eikä se ollut varma, mikä oli päällimmäisenä. Kai se jotain vihan, pettymyksen ja hämmennyksensekaista sillä hetkellä oli.

Kieran suhahti nykyisen vaaleaverikön ohi vauhdilla ja varoi koskemasta siihen. ”I don’t want to talk to you”, se vielä lisäsi, kun Ginny selvästi yritti jotain keskustella. Mies oli ihan täysin sulkenut silmänsä ja korvansa. Se ei halunnut kohdata tosiasioita – sitä, että Ginny oli palannut. Palannut hänen luokseen. ”I told you already, I don’t want to talk. There's nothing left to say, okay? You said everything you wanted seven months ago.” Sitten Kieran otti naiseen nopean katsekontaktin, mutta ei pystynyt pitämään sitä yllä pitkään. Se oli astumassa jo asuntovaunuunkin, otti itse asiassa ensimmäiset askeleet korkealle portaikolle voidakseen astua sisään kuplaansa, jossa Ginnyä ei ollut enää olemassa.

”Well I don’t want to listen”, Kieran vain tokaisi kylmästi ja pyyhälsi sen blondin ohi. Jos totta puhuttiin, Kieran oli kaivannut Ginnyn ääntä. Sitä vittumaista, jopa noita-akkamaista naurua, joka silloin vielä seitsemän kuukautta sitten oli raikunut asuntovaunussa niin, että naapuriasuntovaunun mummot olivat ärsyyntyneet. Nyt ne olivat vain olleet tyytyväisiä. Pitivät oikeastaan Daisystä paljon enemmän kuin Ginnystä. Niiden mielipidettä Kieran ei kuitenkaan pystynyt jakamaan. Kieran ei pystynyt elämään niin tasapaksun ihmisen kuin Daisyn kanssa. Ei vain pystynyt. Tosin, oli se turvallisempaa kuin asua jonkun tuuliviirin – kuten Ginnyn – kanssa. Sen lähteminen oli satuttanut ja Kieran ei tahtonut enää koskaan koskea mitään sen kaltaista. Sen vuoksi se työnsi niin hanakasti Ginnyä pois luotaan. Se ei enää halunnut tuntea, koska se toisi vain menettämisen kivun takaisin.

Blondi ei näköjään ollut päästämässä Kierania asuntovaunuun. Sen Ginnyn käden Kieran olisi halunnut huitaista pois, mutta toinen osa taas käski viedä sen kosketuksen pidemmälle aina halaukseen asti. Kumpaakaan Kieran ei tehnyt, vaan se veti syvään henkeä ja yritti rauhoittua. Kuunnella. Ehkä Ginny oli tullut pyytämään anteeksi. Vaikka eipä sekään mitään muuttaisi: Kieran oli loukkaantunut niin pahasti, että se ei todella kuuntelisi mitään. Se saattoi kuunnella, mutta lukisi kaiken sillä tavalla kuin halusi. Ja se tapa oli kaikkea muuta kuin positiivinen. ”So why the fuck did you come back? Huh? You did drag me through. And I’m over it. I want nothing to do with you anymore. Fuck you, Ginny.”

Sitten Kieranin katse lipui siihen vasempaan käteen – tarkemmin sanottuna vasempaan nimettömään. Se oli sormustettu. Siinä oli sormus. Kieran kohotti kulmiaan epäuskoisena, sulki jopa silmänsä. ”Is this some sick joke to you?” Oli ensimmäinen reaktio huutaa. Kieran ei voinut sille mitään. Sen sormuksen näkeminen oli lopulta saanut Kieranin läimäyttämään työntämään sen kosketuksen pois turhankin vahvasti, eikä Kieran enää tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut. ”You’re fucking unbelievable! You’ve been gone for seven months and now, now you’re back with a ring on your finger? You’re doing this just to hurt me, aren’t you? You want to crush me one last time just ’cause it’s so fucking fun! Or bloody fun, like your English ass would say!” Mies oli melkein hyperventilaation paikalla kaiken niiden tunteiden takia. Se veti toisen käden hiustensa läpi, vei sen lanteilleen. Epäuskoinen pään pudistus oli paikallaan. ”I don’t want you anywhere near me or my trailer anymore. Got it?”

Kun Ginny oli seitsemän kuukautta sitten lähtenyt yöllä sanomatta sanaakaan, oli Kieran menettänyt siihen kaiken luottonsa ja uskonsa. Ei Kieran siis tietenkään voinut uskoa, että yhtäkkiä Ginny maagisesti palaisi pyytämään anteeksi kaikkea tapahtunutta ja haluaisi Kieranin takaisin. Ei se voinut enää luottaa. Se Ginny lähtö oli satuttanut ihan liikaa, oikeastaan suistanut Kieranin elämän hetkeksi pois raiteiltaan, mutta eipä mies tietenkään sitä tulisi tunnustamaan. Kieran oli ihan liian ylpeä sanoakseen sen ääneen. Tosin jokaisesta eleestä ja sanasta sen huomasi kyllä. Kieranin haikeus ja suru ihan varmasti oli luettavissa kaiken sen raivon alta. Ei mies yksinkertaisesti osannut reagoida muullakaan tavalla. Jos Kieran hetkeksi antaisi itselleen luvan pehmetä ja sanoa sen, mitä oikeasti tunsi, se päästäisi Ginnyn taas lähelleen ja saisi kokea sydämen särkymisen uudelleen. Kieranilla ei siis ollut muita vaihtoehtoja kuin työntää entinen punapää pois luotaan.

Se sormus oli kuitenkin kaiken huippu. Se jos jokin sai todella Kieranin raivon partaalle. Blondi oli vielä seitsemän kuukautta sitten sanonut, että ei kyennyt parisuhteeseen, mutta nyt se oli sitten naimisissa. Olikohan sen uusi mies pakottanut britin pyytämään anteeksi tai jotain? Kieranin päässä pyöri erilaisia skenaarioita, jotka olivat kaikki yhtä kamalia. Ginnyn astuminen lähemmäs aiheutti sen, että Kieran taas astui kauemmas, veti ihan näkyvästi ylävartaloaan kauemmas siitä. Kieran ei halunnut Ginnyä metriä lähemmäs. Tosin oli se siinä metriä lähempänä – ihan liian lähellä. Ja ihan liian lähellä oli itkukin. Kun Ginny lopulta sanoi sen, minkä Kieran olisi silloin kuukausia sitten tahtonut kuulla, miehen huulet raottuivat ja se tunsi sydämensä pysähtyvän. Siihen ehdotukseen Kieran ei osannut sanoa mitään, se vain aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla ja tuijotti kostunein silmin. ”No, Ginny, I can’t”, se sanoi jo huomattavasti murtuneemmin. ”I’ve moved on.”

Ja hetken kuluttua asuntovaunun ovi aukesi. ”Ginny?” Kysyi Daisy, joka oli avannut oven. ”I heard yelling. Are you ok?” Ja sitten Daisy huomasi Ginnyn. Ja Ginnykin kai Daisyn. Kieran katsoi Daisyyn, koska ei pystynyt katsomaan Ginnyyn. ”Yeah, I’m fine. I’ll be right there”, Kieran vastasi tyttöystävälleen. Daisy painoi vielä nopean suukon Kieranin huulille, ennen kuin palasi sisälle Kieranilta napattu paperipussi kädessään. Kieran taas käänsi katseensa vaikeasti Ginnyyn. ”Yeah”, Kieran sanoi. Sitten huokaisi ja nuolaisi huuliaan. ”I’m happy now. More than I ever was with you”, se valehteli. ”I hope your husband will one day see you for who you truly are. A snake.”