Pregnancy is the happiest excuse for feeling like crap

Harper’s ootd! / TÄÄLTÄ MÄ KIRMAAN MESTOILLE HARPUN KANSSA <3 oldies but goldies vai miten se meni…

Kiireellisestä elämästään poiketen Harperilla oli ollut vapaapäivä. Siis ihan oikea vapaapäivä, milloin hänen ei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana kouluun ja sieltä Lincoln Centeriin harjoituksiin. Sitä suuremmalla syyllä Harper ei ollut sopinut mitään kyseiselle päivälle. Suunnitelmissa oli vain nukkua pitkään, syödä ja katsoa televisiota. Ei mitään muuta. Niinpä Tylerin noustua aikaisin aamulla ja lähdettyä kouluun, Harper oli jäänyt vielä vetämään sikeitä. Sinällään oli harmillista, ettei Tylerillä ollut hänen tavoin vapaata, mutta toisaalta Harper myös nautti hetkistä, kun sai olla ihan omassa ylellisessä seurassa. Niin herätessään puolen päivän aikaan, Harper oli haukotellut makeasti ja maistellut sen hetkistä olotilaansa. Jokin ei ollut kohdallaan. Hän oli nukkunut lähes kymmenentuntia ja tunsi olonsa edelleen hyvin väsyneeksi. Olokaan ei rehellisesti sanottuna muutenkaan kovin hyvältä, mutta vatsassaan tuntuvien nipistelyistä huolimatta Harper kampesi itsensä sängystä ja suuntasi keittiöön keittämään itselleen aamukahvit. Se osoittautui suureksi virheeksi. Nimittäin ladattuaan kahvinkeittimen ja napsautettua sen päälle, Harper oli siirtynyt viereisestä kaapista kaivamaan päivän lääkesatsin esille. Juuri ennen kuin hän ehti kaataa lääkkeet kämmenelleen, niin ennen niinkin ihana kahvintuoksu sai Harperin voimaan äärimmäisen pahoin. Lopulta tyttö oli joutunut rynnätä asunnon ainoaan kylpyhuoneeseen oksentamaan ja siellä olikin sitten vietetty seuraavat tunnit. Halaillen vessanpönttöä.

Kolme tuntia myöhemmin Harper oli saanut pahoinvointinsa edes jossain määrin hallintaan. Hän voi pahoin, mutta kylmällä kylpyhuoneenlattialla makoileminen helpotti oloa edes jossain määrin, niin ainakin, ettei Harper enää oksentanut. Siinä lattialla maatessa ja kylpyhuoneenmattoa aikansa kuluksi nyppiessä, Harper oli alkanut miettiä mistä mahtoi kyseinen olotila johtua. Tietenkin ensimmäisenä kävi mielessä, että oli luultavasti syönyt jotain pilaantunutta. Se vaihtoehto tuli kuitenkin torpattua, kun Harper muisti, ettei ollut edellisiltana kerennyt syödä muuta kuin smoothien, jonka niinkin ihana poikaystävänsä oli hänelle tehnyt valmiiksi raskaan päivän päätteeksi. Vatsatautiakaan se ollut – kyseinen olotila tuntui nimittäin aivan erilaiselta. Aikansa mattoa nypittyä ja asiaa mietittyä, Harper oli lamaantunut täysin. Hän muisti kuukautistensa olleen myöhässä jo kolme viikkoa. Aluksi sitä ei oltu sen suuremmin ajateltu. Harperin kroppa oli muutenkin sekaisin kaikista adhd lääkkeistä ja insuliinista. Eikä luultavasti niin kurinalainen elämäntapa, mitä Harper harrasti kaiken sen syömisen ja urheilun lomassa parantanut kroppansa toimintaa. Tulevien harjoituksien vuoksi hän harjoitteli ankarasti ja rehellisesti sanottuna oli hiukan unohdellut syödä. Ilman Tyleriä ja hänen huolenpitoa Harper ei luultavasti olisi syönyt päivä kausiin mitään. Kuitenkin pelkkä ajatus raskaudesta sai Harperin haukkomaan henkeä, nouseman lattialta ja kyyristymään taas pöntön ylle.

Sen jälkeen olo oli hetkellisesti kohentunut. Luojan kiitos Harper tiedosti ostaneensa kauan sitten raskaustestejä säilöön, ihan vain kaiken varalta. Niille ei onneksi ollut tullut tarvetta, sillä nuoripari oli pitänyt huolta ehkäisystä. Kömpiessään ylös kylpyhuoneen lattialta, Harper oli nojautunut lavuaaria vasten, avannut hanan ja vaivalloisesti kurlannut suunsa. Sen jälkeen hän oli kirjaimellisesti seiniä pitkin mennyt makuuhuoneensa vaatekaapille, jonka perukoilta kaivoi pienen pahvilaatikon, jonka kanssa palasi takaisin kylpyhuoneeseen. Harper oli tehnyt aluksi yhden raskaustestin, mutta sen näyttäessä positiivista hän oli kaiken kaikkiaan tehnyt niitä neljä. Ihan vain varmistaakseen, jos ensimmäinen, toinen ja kolmas testi olivat vain viallisia. Neljännen kohdalla Harper ei voinut kuitenkaan muuta kuin uskoa, kun testissä irvistävä hymynaama viesti positiivisesta tuloksesta. Siinä vaiheessa punapää oli tuntenut olonsa varsin absurdiksi. Ja kuin huomaamatta Harperin hengitys oli muuttunut raskaammaksi, häntä alkoi huimata ja pahaolokin teki paluuta. Samaan aikaan sydämensä alkoi tykyttää tuhatta ja sataa, joka lopulta sai Harperin purskahtamaan paniikinomaiseen itkuun. Sillä hetkellä Harperista tuntui, että elämänsä oli juuri romahtanut silmiensä edestä. Mitä hän tekisi? Hän oli 21 vuotias opiskelija, jonka vanhemmat olivat enemmän tai vähemmän kunnollisia. Ainoa ajatus joka sai Harperin lopulta rauhoittumaan, oli Tyler. Hänellä oli Tyler. Maailman parhain ja ihanin poikaystävä, joka varmasti seisoi hänen rinnalla mitä ikinä tapahtuisikaan. Siihen se nyyhkytys oikeastaan loppuikin ja seuraavaksi Harper vain niiskais, pyyhkien silmiään. Hänen oli ryhdistäydyttävä. Ennen kuin Tyler tulisi kotiin, onnentietämättömänä kaikesta tapahtuneesta – ja tulevasta.

Onneksi se aamupahoinvointi oli loppunut ja Harper oli kyennyt tekemään itsestään siedettävän näköisen. Hän asetteli viimeistä pinniä hiuksiensa sekaan ja pesi hampaita, kun kuuli tutun melun eteisestä. Selvästikin asunnon lukko taas temppuili. Harper sylkäisi hammastahnat suustaan ja huuhteli niin suunsa kuin harjansa, ennen kuin suuntasi eteisenovelle. Ovea vedettiin tiukasti sisäänpäin ja lukkoa käännettiin, jonka jälkeen ovi avautui. Harper oli lähellä lämäyttää sillä ovella, sen takana seisovaa Tyleriä, jolle Harper puolestaan hymyili vinosti. ”Hey babe… ”, Harper vastasi siihen tervehdykseen ja suukotukseen, jonka jälkeen Tyler olikin jo pujahtanut peremmälle asuntoon. Harper sen sijaan veti oven heidän perässään kinni ja seuratessaan poikaystäväänsä keittiöön, hän keräsi matkalta Tylerin repun ja asetti sen läheiselle tuolille siististi. Harper oli hetkellisesti uponnut niihin ajatuksiinsa, kunnes Tylerin ääni havahdutti hänet takaisin siihen hetkeen – Harper oli ajatuksissaan nojautunut keittiöntuolin selkänojaa vasten ja tuijottanut vain ajatuksissaan eteensä- ”Umh… What? Oh yeah, I took them after I woke up.”, Harper nyökkäili vakuuttavasti pienen valkoisen valheen kera. Eihän hän ollut saanut mitään lääkkeitä otettua sen aamupahoinvoinnin vuoksi. Tylerin ei kuitenkaan tarvitsi sitä tietää, sillä tytön tarkoituksena olisi ottaa kyseiset lääkkeet nyt kun olo oli helpottanut. ”Yeah I know. Grandma told me yesterday.”, Harper huokaisi ja puri huultaan. Josie oli luonnollisesti kailottanut kaikille Johnnyn vapautumisesta, joten oli jo ihme jos kaikki eivät siitä tienneet. Rehellisesti sanottuna Harper oli sen hetkellisesti jopa unohtanut. Siitä oli niin pitkä kun isänsä oli viimeksi ollut vapaudessa joten… Siihen piti totutella taas uudestaan.

Tylerin tiedustella tyttöystävänsä ajatuksia, punapään katse oli laskeutunut alas ja Harper oli puristanut hiukan tiukemmin nyt sitä tuolin selkänojaa. ”To be honest, I don’t know. I mean… I've missed him and all but… You know. Everything has changed. I know he’s going to kill us when he hears that we nowadays live together.”, Harper naurahti vaikeakosti, mutta onnistui kuitenkin hymyilemään aidosti iloisna. Olihan se hienoa asia että isänsä pääsi vapauteen. Tietenkin, mutta Harperia hiukan harmitti näin jälkeenpäin että oli salannut suuren osan asioista isältään. Kuten yhteen muuton Tylerin kanssa. Ehkä isänsä ei siihen sanoisi mitään mutta kun hän kuulisi raskaudesta niin… Siinä vaiheessa isällään oli varmasti eri ääni kellossa. Harper oli kuitenkin nyt nostanut katseensa Tyleriin ja vuorostaan astellut poikaystävänsä eteen. ”But don’t worry babe. I protect you from my father.”, tyttö vitsaili tuttuun tapaansa ja nyppi olematonta nukkaa Tylerin paidasta. Katseensa harhaili hetken tuon paidassa, ennen kuin tyttö rohkaistui ja palautti sen Tyleriin. ”Actually, would you sit down? I should talk to you about something. It’s serious, like really serious.”, hän painotti niitä sanoja ja viittoi Tyleriä keittiönpöydän ääreen. Oikeastaan Harper oli tarttunut nyt poikaystäväänsä kädestä, vienyt sen kämäsen pöydän ääreen ja istuttanut alas. Tyttö istui poikaystävänsä viereiselle tuolille ja sipaisi muutamaa punertavaa suortuvaa korvansa taakse. Sillä pelattiin aikaa, kun Harper yritti kerätä niitä levällään olevia ajatuksia sanoiksi. Järkeviksi sanoiksi. ”I don’t know how to say this. Or whether it is absolutely certain…”, Harper aloitti vakavana ja katseli tarkkailevasti sitä pöytää ja sen juonteita. Tytön ilme muuttui hetki hetkeltä vakavammaksi, jopa niin vakavaksi että olisi voinut odottaa jonkun kuolleen. Harper ei kuitenkaan kyennyt siihen istumiseen, vaan seuraavaksi ponnahti tuolilta hermostuneena ylös, alkanut astella ympyrää ja vienyt kätensä niskansa taakse.”… But the thing is I’m pregnant. So you’re going to be a father and I’m really freaking out Tyler..”, Harper oli lopulta möläyttänyt kaiken kerralla ulos eikä hän enää siinä vaiheessa osannut kuulostaa niin neutraalilta mitä yritti antaa olettaa. Ehei, Harper oli valmistuatumassa vuosisadan paniikkikohtaukseen, ravatessaan nyt edes takaisin. Viimein hän seisahtui paikalleen, hermostuneena mekkonsa kangasta nypistellen, samalla kun kohdisti katseensa Tyleriin. ”Please say something. Don't leave me hanging..”

Tilanne olisi luultavasti ollut avian toinen, jos Harper ja Tyler olisivat olleet Johnnylle rehellisiä alusta alkaen. Eihän sellaisen pitänyt olla suuri yllätys vanhemmille, mutta Harperin isä ei koskaan ollut kovin myötämielinen Harperin ja Tylerin seurustelusta. Johnny piti Tyleristä – hän oli kuitenkin vaimonsa kunnollinen poika. Hän ei voinut kuitenkaan sietää ajatusta seurustelevista nuorista ja valitettavan hyvin viimeisen neljän vuoden aikana Johnny oli myös sen näyttänyt. Georgiana oli onneksi huomattavasti sopuisampi sen ajatuksen kanssa ja tarpeen mukaan oli seisonut miehensä ja lapsiensa välissä. Kai Johnnylle ongelma vain oli se, etei hän voinut uskoa esikoisensa jo kasvaneen niin vanhaksi mitä Harper oli. Eihän siitä ollut kuin kaksikymmentäyksi vuotta kun Harper oli tähän maailmaan tullut... Asiasta olisi siis kannattanut kertoa vielä silloin kun Johnny oli kalterien takana – silloin Harperin rakas isä ei olisi voinut tehdä asialle mitään ja kerennyt totuttautua siihen ajatukseen, ennen kuin astelisi vapaalle jalalle. Sitten Harper oli istuttanut Tylerin alas. Hän ei osannut kaunistella asiaa sen suuremmin, joten tyttö näki parhaaksi möläyttää kaiken kerralla ulos. Raskaus oli nähtävästi niin isouutinen myös Tylerille, että mies hiljentyi täysin. Harper ei soannut siinä tilanteessa edes kuvitella mitä poikaystävänsä mahtoi miettiä – saati sitten tulkita tämän elkeitä. Raskaus oli iso asia.

Sitten Tyler oli ponnahtanut pystyyn ja saanut Harperinkin hätkähtämään poikaystävänsä yllättävää reaktiota. Tyler oli suukottanut häkeltyneen tytön otsaa ja paiellut makuuhuoneeseen. ”Where are you going?!”, Harper älähti kun Tyler oli mennyt menojaa ja jättänyt Harperin kuin nallikalliolle siihen olohuoneen ja keittiön välimaastoon. Käsiäkin leviteltiin turhautuneena ja puuskahdettiin, mutta Harper ei jaksanut edes juosta poikaystäväsä perään. Sen sijaan hän jäi seisomaan niille sijoilleen. Harper oli nyt lampsinut keittiöön ja nojautunut pöydän reunaa vasten, kun Tyler yllättäen palasi takaisin. Harper seurasi siinä vaiheessa vasta mitä toinen teki ja kun poika laski samettisen sormusrasian kämmenelleen, tytön silmät pyöristyivät. ”Wait. What?” , hän onnistui ähkäisemään ja kohentamaan asentoaan, lopettaen nyt pöydän reunaan nojaamisen. Kädessä olevaa sormusrasiaa ja edessä seisovaa Tyleriä tuijotettiin häkeltyneenä ja hyvin sekavin tuntein. ”I… I…”, Harper ei vielä siinä vaiheessa saanut mitään järkevää suusta ulos. Kaikki tapahtunut oli iskeytynyt häneen kuin valtava luonnnonvoima. Hän antoi Tylerin puhua rauhassa, samalla kun itse keskittyi keräilemää ajatuksiaan ja tekemään muuta kuin haukkomaan henkeä.

”I just told you I’m pregnant and that we are having a baby – and you want to marry my sorry ass?”, hän sai lopulta sanottua, jolloin päästään pyörällä oleva Harper kohotti katseensa Tyleriin. Katse laskeutui kuitenkin varsin nopeasti takaisin siihen rasiaan, joka nökötti edelleen kämmenellään. ”You’re serious…”, punapää kuiskasi nyt lähinnä itsekseen, kun tuijotti edelleen hyvi lamaantuneen oloisena sitä sormusrasiaa. Harper tönötti siinä varsin hölmistyneenä. Hän todellakin halusi viettää koko loppuelämänsä Tylerin kanssa. Se oli selvää, heidän nuorista ijistä huolimatta. Harper oli oikeastaan rakentanut jo koko elämänsä Tylerin varaan, eikä tiennyt mitä sille elämälle tapahtuisi jos Tyleri päättäisi jossain vaiheessa kaiken olevan ohitse. Aikansa Harper sisäisti sitä kosintaa ja lopulta se pieni, onnellinen tunne sisällään kirvoitti hymyn tytön huulille. Samalla Harper tunsi silmiensäkin kostuvan, jonka jälkeen tyttö nyökkäili kiivaasti päällään. ”I do – I mean I’ll marry you, Tyler Mason Wood.” , myöntymyksen myötä Tyler oli napannut korurasian käteensä ja pujottanut sormuksen Harperin vasempaan nimettömään, jonka jälkeen Harper oli kaiken sen niiskutuksen ja kostuneiden silmiensä pyyhkimisen keskellä hypännyt poikaystävänsä kaulaan ja painaen huulensa Tylerin omille. ”I love you, more than everything. You know that right?”, Harper mutisi niiden muutaman henon suukon lomasta, kunnes vetäytyi aavistuksen kauemmaksi Tyleristä ja antoi käsiensä nyt valua vuorostaan pojan niskan takaa kyljille. Kaikki se epävarmuus oli hetkellisesti kadonnut Harperin mielestä – sen täytyttyä nyt siitä onnellisuuden tunteesta jonka Tyler oli saanut aikaiseksi kosinnallaan. Katse harhaili poikaystävänsä kasvoissa onnellisena, kunnes muisti palautui niin sanotusti pätkittäin. Hän oli sen onnellisuuden huumassa unohtanut täysin juuri 10 minuuttia sitten kertomansa raskausuutisen. Hymy oli kuihtuakseen Harperin kasvoilta ja ilon kyyneleet muuttuivat taas paniikin omaiseksi vuodatukseksi.

Oloa ei helpottanut sen suuremmin se sisällä vellova levottomuus, joka sai Harperin tunteet ailahtelemaan puolelta toiselle. ”Oh my god, I’m going to be fat in my wedding dress…”, Harper parkaisi seuraavaksi itkuisena ja antoi päänsä tippua nojaamaan Tylerin olkaa vasten. Harper ei tiennyt mitä ajatella. ”And I lie to you… About taking my meds. ”, omatunto oli jäänyt kaike sen jälkeen niin rankasti soimaan, että Harperin oli pakko myöntää se pieni valkoinen valheensa rakkaalle poikaystävälleen. ”I was thrown up all morning – I forgot t and I remembered after you said it. And now I feel little bit sick. I need to sit down.”, harper pyyhki itkuisia silmiään ja irrottautui Tyleristä, hamuten itsensä istumaan läheiselle keittiöntuolille. ”What we are going to do Ty? Are you ready to be dad, because I don’t know if I am ready to be mom? Good if I can even take care of myself or you.”, sen valitusvirren jälkeen Harper toivoi että Tylerillä olisi löytynyt jotain vastauksia niihin kysymyksiin. Tai edes jotain rohkaisevaa sanottavaa tai jotain jolla saisi Harperin uskovan olevansa hyvä äiti. Aikoisivatko he pitää tulevan lapsen? Kaikki tuntui tapahtuvan niin nopeasti, ettei Harper tiennyt mitä ajatella – mistään. hän tiesi vain sen että Johnny varmasti haluaisi heidät molemmat hengiltä tämän jälkeen. ”My dad is going to kill us, isn’t he?”