I'm a flame, you're a fire, I'm the dark in need of light

Niiden treenattavien nulikoiden pullikointia oli suorastaan tuskallista katsoa. Aimeen olisi tehnyt mieli iskeä jarrut pohjaan, passittaa koko sakki suihkuun ja pyytää koko sakkia poistumaan. Kehottaa jopa heitä jättämään koulutuksen kesken, jos he eivät olleet valmiita omistautumaan tulevalle uralleen. FBI ei ollut mikään leikkikoulu ja vaikka Aimee ei muutoin osallistunut sen suuremmin kyseisen lafkan kenttätehtäviin, niin hän oli kokenut niin paljon muuta elämässään. Armeijataustainen nainen oli nähnyt enemmän kuin tarpeeksi ja aika Lähi-idässä oli opettanut luoteenlujuutta. Palkkatappajan roolilla saattoi olla myös osaa ja arpaa siihen luonteenlujuuteen. Oma moraalinen kompassi oli ollut hiukan fucked up, kun Aimee oli palannut Lähi-idästä, menetettyään niin aviomiehensä kuin parhaan ystävänsä kentällä. Derek oli tosin osoittautunut olevansa elossa vuosia myöhemmin ja kyseisen miehen kautta Aimee olikin lopulta päätynyt niihin tehtäviin missä oli nykyään. Alokkaille ei voinut olla muuta kuin ankara ja tiukka, muuten he eivät vain yksinkertaisesti selviäisi uudesta elämästään FBI agentteina. He kuolisivat kentällä nopeammin kuin uskoisivatkaan. Joskus Aimee oli jopa leikitellyt ajatuksella että vaihtaisi kouluttajanuransa kenttäagentiksi. Olihan häntä jo kosiskeltukin muutamaan otteeseen niihin hommiin, mutta loppujen lopuksi nainen oli täysin tyytyväinen niihin hommiin, mitä jo teki.

Byronin paikalle oli suorastaan kuin Luojan lahja Aimeelle. Kokelaat lähinnä ihmettelivät siinä vaiheessa vielä, miksi Aimee oli viittonut toisen paikalle. Nopeasti kuitenkin heillekin kävi ilmi, mikä oli homman nimi. ”That's what I'm talking about ”, Aimee hymyili haastavaan sävyyn ja nosti kätensä ylös, kämmenet nyrkissä valmiina siihen Byronin aloitukseen. Kokelaan Aimee olisi luultavasti saanut mattoon alta sekunnin, mutta sen sijaan Byronin kanssa työskentely vaati enemmän töitä. Miehen hyökkäyksen jälkeen Aimee oli onnistunut torjumaan ensimmäisen, jos toisenkin lyönnin. Oli jopa lähellä, että Thaxton olisi saanut naisen käsistä kiinni, mutta ketteränä naisena Aimee osasi käyttää kokoaan hyödyksi. Useimmat arvioivat naisen sorjan ulkonäön aivan väärin. Toisinaan Aimee myös kyllä kuvitteli olevansa taitavampi mitä oli. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt, kun Aimee sai Byronin mattoa vasten. Thaxtonista oli ollut enemmän vastusta kuin kenestäkään pitkästä aikaa ja se että mies oli todella alittanut hänet töihin, tuntui suorastaan helvetin hyvältä. ”They have to. Otherwise they wont graduate.”, Aimee myhäili miehelle tyytyväiseen sävyyn, ennen kuin päästi miehen irti siitä otteesta ja suoristautui.

Sen jälkeen koko sakki oli käsketty harjoittelemaan. Mitä enemmän Aimee pyöri niiden nuorien kokelaiden keskellä, sen varmemmaksi Aimee tuli siitä että kaikki kärsivät jonkinasteisesta krapulasta. Se oikeastaan paistoi heistä kaikista ulos – josta huolimatta hän ei aikonut antaa armoa heille. Hän itseasiassa töihin kovemmin kuin koskaan. ”Huzzle huzzle huzzel!”, Aimee huusi viimeisten ohjeistuksiensa jälkeen ja taputti käsiään napakasti yhteen, samalla kun siirtyi Byronin vierelle maton reunalle. ”Yeah, I noticed it already at shooting range. Dumb kids…”, huokaistiin joskin turhautuneeseen sävyyn, hieraistiin kasvoja ja vietiin kädet lanteille. Oli selvää, että heistä kahdesta Byronia pidettiin varmasti huomattavasti uskottavampana kouluttajana. Aimee oli jopa kuullut joskus joidenkin koulutettavien olleen iloisia siitä, etteivät olleet joutuneet herra Thaxtonin koulutettavaksi. Aimee ei toisaalta tiennyt oliko se hyvä vai huono asia hänen kannaltaan. Siinä kuitenkin katseltiin koulutettavien räpiköintiä lähes epäuskoisena. Aivan kun he kuvittelisivat selviytyvänsä päivästä, sillä että tekivät kaiken vasenta kättä heiluttaen. Se ei käynyt laatuun. Ei. Sitten. Yhtään. ”And because of their laziness – you want to make them suffer?”, nainen ehdotti seuraavaksi ja käänsi katseensa Byroniin, jolle soi vinohkon, ilkikurisvivahteisen hymyn.

”That sounds fun.”, Aimee virkkoi. Mietteliäs ilme nousi naisen kasvoille, kun hän seurasi niiden alokkaiden heikkoa esitystä. Hän ei voinut uskoa, että jokainen heistä omisti jonkinasteisen krapulan. Se huokui heidän olemuksesta ja tekemisesti. Vähintään joka toinen puuskutti pääpunaisena, kun toiset yrittivät huomaamattomasti kakoa, kun kunto ei yksinkertaisesti siinä olotilassa enää riittänyt parempaan. Toki Aimee tiedosti varsin hyvin sen seikan, että alokkailla oli tapana pitää yhteishenkeä illanistujaisilla ja erilaisilla ryyppäjäisillä, mutta että keskellä viikkoa. Lie kuka oli saanut niinkin hienon neronleimauksen – nyt kaikki heistä kärsi ja tulisi kärsimään. Etenkin jos se oli Aimeesta ja Byronista kiinni. ”Do you have something in mind alredy?”, aasialaisnainen tiedusteli ja kohotti kulmiaan. ”I was thinking maybe obstacle course? And I don’t mean that easy one outside. More like a taste of the final test.”, pihalta löytyi kaksi rataa. Toinen oli äärimmäisen helppo suoritettavaksi joko krapulassa, mutta rata jossa testattiin kokelaiden todellista kestävyyttä, ennen valmistautumista, tiesi kiipeämistä, ryömimistä, riippumista ja juoksemista. Kaikkea sellaista siis joka varmasti muistuttaisi krapulaisia kokelaita olemaan juomatta keskellä viikkoa. ”Maybe after that they realize that drinking in the middle of the week is not a good idea.”