Post by moa on Jun 15, 2017 21:17:02 GMT 2
 |  |  |
Emmet, Special Agent Dixon | Born 13th of November 1988 – 29 years old | Living in one bedroom apartment in Brooklyn, NYC | Straight and single | Works as a Special Agent in FBI Criminal Investigative Division (NYC) | Bachelor of Arts in Criminal Justice & Criminology from CUNY John Jay College of Criminal Justice | Former NYPD police officer & briefly a detective | Little brother of Isla, big brother of Wesley & Indiana | Mother Ellen & little brother Wyatt died in 2004, father Walter is in prison after being convicted from their murder
NYPD:n riveissä poliisina työskennellyt Walter Dixon ja samaisella laitoksella sihteerinä toiminut Ellen Bristow tapasivat toisensa 1980-luvun alkupuolella ja alkoivat pian Walterin sinnikkään kosiskelun tuloksena tapailla. Vaikka Ellen ei ensiyrittämällä miehelle lämmennytkään, vietettiin nuorenparin häitä vuonna 1984 ja esikoistytär Isla Ellen Adley näki päivänvalon vain vuotta myöhemmin. Neljän vuoden kuluttua, marraskuisena sunnuntaina vuonna 1988 pariskunnalle syntyi toinen lapsi, Emmet Andreas, jota seurasivat vuonna 1992 kaksospojat Wyatt Ian ja Wesley Isaac, sekä 2001 vielä perheen iltalähti Indiana Braxley. Lapset saivat viettää nuoruutensa Brooklyn Heightsista ostetussa punatiilisessä omakotitalossa ja Emmetin lapsuusmuistot vuosilta ennen Indianan syntymää ovatkin varsin onnellisia. Koska perheen elättäminen New Yorkissa ei ollut ilmaista hupia ja vanhempien päivät kuluivat pitkälti työn touhussa, oppivat sisarukset nopeasti tukeutumaan toisiinsa. Emmetillä on aina ollut läheiset välit sekä isosiskoonsa, että nuorempiin veljiinsä ja kotia iltaisin hoitava äiti piti tietenkin erityisen paikkansa varttuvan pojan sydämessä. Vielä lapsena poliisin virkapukuun joka aamu sonnustautuvaa isää katsottiin kunnioittavasti ylöspäin ja tulevaisuuden ammatista taidettiin alkaa haaveilla jo aika varhain. Opinnoissa aina hyvin menestynyt ja vähintäänkin kohtalaisilla sosiaalisilla valmiuksilla siunattu Emmet sai helposti ystäviä niin koulusta kuin naapurustostakin. Erityisen läheiseksi pojalle muovautui jo nuorella iällä vanhempien ystäväpariskunnan muutamaa vuotta nuorempi tytär Stella. Vaikka ystävyyden alkumetrit olivat kivisiä Emmetin joutuessa aktiivisesti pakenemaan innokkaan tytön lähentely-yrityksiä, onnistui kaksikko lopulta kehittämään varsin toimivan ystävyyssuhteen, joka on kantanut varhaislapsuudesta aina nykypäivään asti.
Käänteentekevä hetki Emmetin lapsuudessa tapahtui juuri teini-iän kynnyksellä, kun Dixonien viidennen lapsen syntymä vuonna 2001 ajoi isän jatkuvaan ylityökierteeseen. Walter paikkasi työn ja taloustilanteen aiheuttamaa stressiä turvautumalla alkoholiin, eikä mennyt pitkään, ennen kuin käyttö alkoi näkyä myös perheen jokapäiväisessä elämässä. Illalla kotiin saapuessaan isä aloitti ensimmäisenä juomisen, ellei ollut sitä jo työpaikalla onnistunut salaa tekemään. Ryyppääminen kesti usein aamuyön tunteihin asti, eikä väkivaltainen käyttäytyminen ollut poikkeus, vaan pikemminkin sääntö. Emmetin oli vaikea hyväksyä näin valtavaa muutosta miehessä, jota oli koko lapsuutensa ihaillut, mutta seuraavien vuosien aikana vastaanotetut nyrkiniskut ja kerätyt ruhjeet murtuneisiin luihin asti opettivat suhtautumaan perheen päähän aivan uudella tavalla. Sisaruksista nuorimmat selvisivät vuosista melko vähäisin fyysisin vahingoin, mutta niin Isla kuin Emmetkin tottuivat melko pian toimimaan isän aggressioiden purkautumisen välineenä. Jatkuva väkivalta jätti Emmetiin pysyvät jäljet ja teki aiemmin huolettomasta pojasta huomattavasti aiempaa hillitymmän ja hiljaisemman. Jos vihaa isää kohtaan tunnettiinkin, se onnistuttiin pitämään tiukasti sisällä, eivätkä kotiolot näkyneet pojassa ongelmakäyttäytymisenä. Salaisuuksien pitämisestä tuli suorastaan perheen erikoisalaa, koska jotenkin kodin tapahtumat onnistuttiin salaamaan sekä Walterin ja Ellenin työnantajalta, että lasten opettajilta ja ystävien vanhemmilta. Näinä vuosina Emmet karsi koulun ulkopuoliset kaverisuhteet minimiin: kotiin ei haluttu päästää ketään ylimääräisiä, eikä itsekään uskallettu olla poissa pitkiä aikoja, ettei isä sillä välin satuttaisi äitiä tai sisaruksia. Äidin ja Islan saaman kohtelun sivusta seuraaminen olikin Emmetille usein paljon vaikeampaa kuin itse koettu kipu ja nöyryytys, eikä siihen todellakaan haluttu sekoittaa enää ketään muita. Kun Stella kerran sattui näkemään humalaisen Walterin perheen kotona, vannotti Emmet ystäväänsä pitämään asian omana tietonaan.
 |  |  |
Vuonna 2004 15-vuotiaan Emmetin ja koko Dixonien perheen elämä muuttui lopullisesti, kun Walter erään riitaisan illan päätteeksi humalaisen raivonsa sokaisemana ampui vaimonsa ja toisen perheen kaksospojista, Wyattin. Emmet muistaa kyseisen illan edelleen käsittämättömällä tarkkuudella, mutta kymmenien ja taas kymmenien toistojen jälkeen siitä on tullut etäinen, melkein kuin kyse olisi jonkun muun elämästä. Islan lähdettyä vuotta aiemmin poliisikouluun Marylandiin huoli perheen kasassa pitämisestä oli siirtynyt monella tapaa Emmetin harteille, ja sinä iltana poika joutui seuraamaan, miten vuosien salailu viimein valui hukkaan. Aika laukauksista poliisin ja lopulta myös sosiaaliviranomaisten saapumiseen oli varmaan lyhyt, mutta kolmevuotiasta Indianaa ja 12-vuotiasta Wesleytä pidelleelle Emmetille se tuntui elinajalta. Hetkittäin kävi mielessä, että olisi ollut helpompi kuolla itsekin, eikä ajatus haihtunut vielä silloinkaan, kun isä vangittiin ja lapset talutettiin turvaan verijälkien tahrimasta talosta. Emmet siirrettiin yhdessä pikkusisarustensa kanssa äitinsä vanhempien, Morland ja Heather Bristowin huostaan. Dixonien perhesurma nousi nopeasti tapahtuneen jälkeen lööppeihin, eikä koulun vaihtaminen isovanhempien luokse muuttaessa tuntunut enää niin huonolta idealta, kun kaikki kaverit tiesivät tapahtuneesta. Walterin tekoa riepoteltiin lehdissä viikkoja ja luonnollisesti Emmet tunsi olevansa jollain tapaa vastuussa äitinsä ja veljensä kohtalosta; poika kyseenalaisti varmaan tuhansia kertoja, oliko kaiken salaaminen lopulta ollut oikea päätös. Valitettavasti isän käytöksestä ulkopuolisille puhuminen oli tuntunut mahdottomalta, kun tuota pidettiin työpaikallaan ansioituneena poliisina ja äärimmäisen pidettynä miehenä. Jälkikäteen tätä oli tietenkin turha märehtiä, mutta tosiasioiden tiedostaminen ei helpottanut surun ja huonon omatunnon kanssa kieriskelyyn tippaakaan.
Kaiken tapahtuneen jälkeen muiden ihmisten läsnäolosta tuli Emmetille entistä merkittävämpi voimavara. Isla oli edelleen Marylandissa, mitä ei olisi haluttu pitää petoksena, mutta hetkittäin silti pidettiin. Indianasta ja Wesleysta taas oli hädintuskin seuraksi, eikä uusiin koulukavereihin juuri välitetty tutustua, kun isän oikeudenkäynti nosti jutun aina uudelleen ja uudelleen lööppeihin. Kun muut haluttiin pitää loitolla ja kaivattiin silti ystävää enemmän kuin koskaan ennen, avautui tilaisuus pari vuotta sivussa olleen ystävyyssuhteen uudelleen lämmittämiseen. Emmet ja Stella eivät olleet koskaan lakanneet olemasta ystäviä, mutta kaiken Dixonien perheessä tapahtuneen jälkeen kaksikon yhdessä viettämä aika oli Emmetin teinivuosina supistunut merkittävästi. Ehkä näennäisen isolla ikäerollakin oli ollut osuutensa asiaan, mutta oli miten oli, nyt kaksikko tuntui taas löytäneen toisensa. Stella oli Emmetin tukena äidin ja Wyattin hautajaisten jälkeen ja silloin, kun isä tuomittiin 40 vuodeksi vankilaan toisen asteen murhasta. Tyttö yksinkertaisesti vain oli siellä, ja se oli enemmän kuin Emmet saattoi sanoa muista ystävistään. Islalle sentään opittiin isovanhempien avustuksella antamaan anteeksi se poissaolo ja isosiskon päätös jatkaa koulua alkoi jossain vaiheessa näyttäytyä enemmän kuin ymmärrettävänä. Sisko halusi poliisiksi, eikä siitä voisi sellaista tulla, jos koulutusta ei suoritettaisi loppuun. Emmet saattoi olla vasta high schoolissa, mutta hetki hetkeltä poika tuli itsekin varmemmaksi siitä, että halusi seurata siskoaan – ja isäänsä – tämän valitsemalla urapolulla. Kaiken koetun jälkeen se oli ehkä kohtalon ivaakin, mutta tragedia oli tehnyt New Yorkin poliisista ja oikeuslaitoksesta perheelle vähän turhankin tuttuja. Niissä Emmet halusi itsekin vielä joskus työskennellä.
 |  |  |
Sisaruksista Emmetin oli luultavasti vaikeinta suhtautua siihen, että poliisikoulusta valmistuttuaan ja NYPD:lle työllistyttyään Isla oli muuttanut perheen tyhjillään olleeseen kotitaloon. Kun Morlandin dementia vuonna 2009 teki isovanhemmille mahdottomaksi lapsista jatkossa huolehtimisen, otti Isla harteilleen alaikäisten pikkusisarustensa huoltajuuden ja kasasi perheen taas saman katon alle Brooklyn Heightsiin – Emmetiä lukuunottamatta. Vaikka takaisin kotiin muuttaminen olisi ollut vaihtoehto ja ehkä reiluakin, asettui Emmet sen sijaan yliopiston kampukselle ja paneutui täysillä edellisvuonna aloittamiinsa kriminologian ja rikosoikeuden opintoihinsa CUNY John Jay College of Criminal Justicessa. Jo NYPD:n kokelailtaan vaatima 21-vuoden ikä oli peruste sille, ettei Emmet hakeutunut suoraan kouluttautumaan poliisivoimiin, mutta myöhemmässä vaiheessa on ollut helppo myös olla jälkiviisas ja kiitellä itseään tästä hyvästä valinnasta: hakeutuminen FBI:n leipiin ei olisi ilman vuonna 2012 saavutettua bachelors degreetä tullut kysymykseen. Opiskeluvuosista voi sanoa sen verran, että koulukavereidensa viettäessä välillä railakastakin elämää Emmet paneutui aidosti vain opintoihinsa ja vapaa-aika kului sisarusten luona Brooklynissa vieraillessa. Joka ikiseen otettuun kurssiin suhtauduttiin käsittämättömällä vakavuudella, eikä arvosanojen annettu missään vaiheessa tippua alle kiitettävän tason. Juhliminen ei parikymppistä nuorukaista kiinnostanut – ehkä koska isän heikko alkoholinsietokyky ja kaikki siitä seurannut oli edelleen äärettömän tuoreessa muistissa. Vain isosiskonsa tai Stellan seurassa Emmet uskaltaa toisinaan päästää irti tästä käsittämättömästä kontrollista, jossa itseään kaiken aikaa pitää.
Saavutettuaan tutkintonsa ja pari vuotta aiemmin myös täysi-ikäisyyden, nuori mies jatkoi todellisen unelmansa tavoittelemista ja pyrki New York City Police Academyyn. Samalla oli myös muutettava pois kampukselta ja ensimmäiseen ihan omaan vuokra-asuntoon Brooklynissa, ei liian kaukana sisaruksista. Neljän kuukauden intensiivijakson ja lukemattomien erilaisten testien suorittamisen jälkeen Emmet sai luvan toimia poliisina New Yorkissa ja onnistui sinnikkäiden tiedustelujen jälkeen nappaamaan työpaikan samasta piiristä isosiskonsa kanssa. Lienee helppo arvata, että Islalla on ehkä ollut osuutta veljen hakemuksen esiintuomisessa, mutta mitenkään muita helpommalla Emmet ei työpaikallaan siskon myötävaikutuksesta päässyt. Islan aiemmin kohtaamat ja ylittämät ennakkoluulot Walter Dixonin jälkeläisyyteen liittyen iskivät lujaa päin Emmetinkin näköä, eikä oman paikan löytäminen poliisipiiristä ollut aluksi helppoa. Työskenneltyään NYPD:lle vuodet 2013-2015 Emmet onnistui kuitenkin ainakin jossain määrin pääsemään pois isänsä maineen varjosta ja lopulta myös ylenemään rivipoliisista rikostutkijaksi – kovasti samaa reittiä kuin siskonsa häntä ennen. Vaikka työ NYPD:ssä koettiin etenkin ylennyksen jälkeen palkitsevaksi, oli miehen sisuksissa alkanut kyteä uusi unelma: FBI:n Criminal Investigative Division. Kun hänellä nyt oli kaikki hakemiseen vaaditut ominaisuudet – tarpeeksi ikää, korkeakoulututkinto, kolmen vuoden työkokemus soveltuvalta alalta ja rutkasti luottoa omaan fyysiseen ja psyykkiseen kestokykyyn –, ei hakematta jättämiseen lopulta löytynyt tarpeeksi syitä.
Tultuaan valituksi Akatemiaan Emmet vietti alkuvuoden 2016 Quanticossa, Virginiassa. New Yorkista lähteminen oli jo perheenkin takia hankalaa, mutta 20 viikkoisen intensiivijakson suorittaminen ei tuntunut liian suurelta uhraukselta, etenkään kun mies jaksoi uskoa, että saisi valmistuttuaan määräyksen asettua koeajakseen New Yorkin osastoon. Ja niin tosiaan kävi. Quanticossa vietetyt 5 kuukautta olivat Emmetin siihenastisen elämän fyysisesti raskaimmat ja ottivat psyykkisestikin varsin kovalle. Toukokuun 2016 lopussa Emmet sai valmistumisseremonioiden jälkeen palata New Yorkiin tuoreena FBI Special Agentina ja aloittaa uuden jännittävän työnsä jälleen täytenä keltanokkana, joka puhkui nuoruuden intoa ja idealismia. Emmetin urakehitys ja perhekeskeisyys olivat high schoolista lähtien olleet niin määrittäviä, ettei mies ollut juuri ehtinyt miettiä muita ihmissuhteitaan. Stella oli kyllä edelleen pysynyt mukana kuvioissa ja naisen kanssa oltiin ehkä parempia ystäviä kuin koskaan, mutta tyttöystäville Emmetillä ei ole ollut aikaa. Koulutusjaksollaan Quanticossa mies tapaili lyhyen aikaa kollegaansa Alicea, mutta suhde ei missään vaiheessa ollut erityisen romanttinen vaan pikemminkin fyysinen ja päättyi, kun kaksikko valmistumisen jälkeen sijoitettiin eri puolille maata. Emmet oli toki pahoillaan vakituisen sänkykumppanin ja hauskan seuralaisen menettämisestä, mutta mitenkään murtuneeksi miestä ei parhaalla tahdollakaan voinut tilanteessa kuvata. Sillä hetkellä vaativa työ tuntui tarjoavan miehelle kaiken, mitä hän voisi elämältä haluta. Niin hän ainakin hetken aikaa luuli: loppuvuoden 2016 aikana mies onnistui kuitenkin kuin ihmeen kaupalla järjestämään suhteensa Stellaan aivan uudella tavalla, mikä osoittautui niin emotionaalisesti kuin fyysisestikin raskaaksi. Emmet oli ensimmäistä kertaa rakastunut; tietenkin toista, varattua miestä tapailevaan parhaaseen ystäväänsä. Stellan ja Emmetin ystävyyssuhteen muuttuminen seksisuhteeksi ja siitä joksikin vielä epämääräisemmäksi oli alusta asti tuhoon tuomittu tie, jolle heidän ei olisi koskaan pitänyt lähteä. Puolen vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen – omat tunteensa tunnustettuaan – Emmet pani suhteelle pisteen lupautumalla lähtemään Detroitiin suorittamaan FBI:n peitetehtävää. Eron piti olla vain väliaikainen, jotain minkä aikana mies onnistuisi nitistämään oman typerän ihastumisensa ja he voisivat palata takaisin ystäviksi.
Komennus Detroitissa venyi lopulta odotettua pidemmäksi ja Emmet palasi New Yorkiin vasta kolme kuukautta myöhemmin. Sen jälkeen hän on ollut kaupungissa vain epäsäännöllisen säännöllisesti, sillä vastaavien peitetehtävien ottaminen on osoittautunut käteväksi tavaksi vältellä oman yksityiselämän ongelmia. Yli 20 vuoden ystävyyssuhteen romuttuminen johonkin niin typerään kuin rakastumiseen oli miehelle kova paikka, eikä hän ole vielä täysin käsitellyt omien valintojensa seurauksia. Työ onneksi pitää miehen kiireisenä ja viime aikoina hän on myös harkinnut koiran hankkimista: tässä on saatu hyvää esimerkkiä isosiskolta, joka on osoittanut, että koirat voivat olla aivan riittävä elämänkumppani, jos ihmissuhteet eivät tunnu luonnistuvan.
 |  |  |
Emmet on idealisti, joka haluaa uskoa lainsäädännön ja poliisivoimien pyhyyteen, sekä instituutioiden järkähtämättömyyteen. Mies tietää systeemin ja sitä kansoittavien ihmisten olevan kaukana täydellisestä, mutta uskoo voivansa omalla työpanoksellaan tehdä kotimaastaan oikeudenmukaisemman ja paremman paikan. Valitettavasti tämä myös tarkoittaa, että miestä on äärettömän vaikea saada irtautumaan työpisteestään ja jättämään juttuja lepäämään, vaikka ne olisivatkin näennäisesti umpikujassa. Emmet uskoo kovaan työhön ja yritysten palkitsemiseen, eikä tässä mentaliteetissa ole sijaa turhalle lepäilylle. Tämä tietynlainen järkähtämättömyys oireilee rehottavana työnarkomaniana, jonka vakavuutta Emmet itse ei ymmärrä: kun kotona ei odota kukaan, on yllättävän helppoa viettää jopa 20 tuntia vuorokaudessa työasioiden parissa. Työnteko ei rajoitu vain toimistolle, vaan Emmet kiikuttaa toistuvasti juttukansioita kotiin ja saattaa hyvin viettää lauantai-iltansa sängyssä niiden kanssa oikeiden ihmisten sijaan. Ihmiskontakteistakin nautitaan, mutta yleensä lyhytaikaisina ja ilman sitoumuksia: deittailu ei näyttäydy järin houkuttelevana miehelle, joka haluaa liian pitkiksi venyneiden työpäivien jälkeen vain raahautua kotona suoraan sänkyyn ja sammuttaa kroppansa seuraavaksi 7 tunniksi.
Miehen työtään kohtaan tuntema intohimo on sanoinkuvaamatonta ja työtehtävissä oma persoona osataan häivyttää hyvinkin tehokkaasti: Emmet on hyvä peittämään tunteensa ja taitoa käytetään hyödyksi myös yksityiselämässä. Negatiivisia tunteita kanavoidaan yleensä pettymyksen, ei suuttumuksen kautta, mutta ei aidosti vihainenkaan Emmet ole mitään täysin ennennäkemätöntä. Hermostuessaan tosissaan Emmet olisi todellisuudessa konfliktihakuinen, mutta isän perinnön valossa mies on pakottautunut omaksumaan toimintamallin, jossa paikalta poistuminen on hyökkäämistä turvallisempi taktiikka. Toki miehen työkin jo vaatii hyviä hermoja, eikä pikkumaisille maltin menetyksille oikeastaan olisikaan tilaa. Dixonien perhehistoria on aiheuttanut Emmetissä myös jonkinasteista luottamuspulaa, eikä mies uskalla avoimesti katsoa ylöspäin keneenkään. Ihmiset päästetään helposti kohtuullisen lähelle, mutta miehen ihon alle on hankala selviytyä. Emmet itse ei tietenkään tiedosta, että töihin hautautuminen ja ihmissuhteiden täydellinen laiminlyöminen voi johtua myös esimerkiksi tästä.
Perhe on ainut asia, joka Emmetin arvoasteikossa ylittää työn – joskaan ei valitettavasti käytetyn ajan osalta. Harvoina oikeasti töiden ajattelusta vapaina iltoinaan Emmet suuntaa mieluusti Brooklyn Heightsiin tapaamaan siskojaan ja toki myös veljeään, mikäli tämä sattuu olemaan kampuksen sijaan kotona. Vanhasta kotitalosta ei vieläkään ole kehittynyt Emmetille neutraalia maaperää, mutta ajan viettämisestä siellä on tullut vuosien saatossa helpompaa. Sisaruksiaan kohtaan Emmet on rento ja välittävä, mutta muistaa myös olla huolissaan etenkin nuorempien suunnitelmista ja elämänmenosta. Emmet itse on sillä tavalla kunnianhimoinen, että etsii mielellään samaa piirrettä myös pikkusisaruksistaan. Näistä kannetaan edelleen ajatuksen tasolla vastuuta, eikä kotona tai isovanhempien luona vietettyjä vuosia ole unohdettu, vaikka Isla ehtikin olla Indianan ja Wesleyn pääasiallinen huoltaja useamman vuoden ajan jo ennen Wesleyn täysi-ikäistymistä. Taloudellisestikin Emmet mielellään auttaa sisaruksiaan, ja saattaa joskus tyrkyttää Islalle rahaa kuluihin ihan ärsyyntymiseen asti. Osin se on Emmetin tapa korvata omaa jatkuvaa poissaoloaan, vaikka tietääkin ainakin isosiskonsa ymmärtävän paremmin kuin hyvin, miten aikaavievää työ voi olla. Islan kanssa ollaan samalla aallonpituudella myös esimerkiksi parisuhteiden käytännön ongelmista, eli lähinnä siitä, ettei ihmissuhteiden voi antaa tulla töiden eteen.
Mikäli Emmet ei olisi niin kiinni työssään, voisi hänen väittää olevan joka äidin unelmavävy: hyvätapainen, vastuuntuntoinen ja rehellinen, sekä parhaimmillaan myös todella hauskaa seuraa. Jälkimmäinen puoli pääsee parhaiten esiin silloin, kun mies viettää aikaa parhaan ystävänsä Stellan kanssa: nainen uskaltaa repiä Emmetin pois mukavuusalueeltaan, pakottaa miehen nauttimaan elämästä ja päästämään välillä irti. Seuraukset eivät aina ole olleet hyviä ja monia valintojaan Emmet on katunut jälkeenpäin, mutta Stellan huolettomassa asenteessa ja melkein lapsellisen heikossa elämänhallinnassa on jotain, mitä Emmet ei voi vastustaa. Normaalisti mies toki toimii ystävänsä moraalinvartijana ja Stellasta on vuosien saatossa tullut useimpien Emmetin moraalisaarnojen ja pep talkien kohde, mutta vaikutustyötä tehdään selvästi molempiin suuntiin. Ystävykset voivat kertoa mielipiteensä toisilleen niitä sen kummemmin sensuroimatta ja yhdessä vietetty aika on muutenkin kaikesta ylianalysoinnista vapaata. Suoraan sanottuna Emmetiltä on tainnut jossain kohtaa mennä ohi se muistio, josta käy ilmi, että Stella on kuuma nainen, joka viettää usein öitä hänen sängyssään. Naisen kanssa voidaan ihan hyvin juhlia aamuyöhön asti ja nukkua sitten saman peiton alla ilman vähäisintäkään seksuaalista latausta: molemmat asioita, joita Emmet muussa seurassa tekee vain äärimmäisen harvoin. Stellalla on kyky houkutella Emmetistä esiin se rennompi puoli, joka välittää elämässä muustakin kuin työstään lainvartijana.
 |  |  |
Emmet on tuttu näky niin Brooklynin lenkkipoluilla, FBI:n kuntosalilla kuin omalla lähisalillaankin. Kunnosta pidetään huolta pikemminkin suorituskyvyn kuin ulkonäön vuoksi, mutta luonnollisesti aktiivinen elämäntapa ja säännöllinen liikunta näkyy mukavasti myös ulospäin. 185 senttistä ja 78 kiloista miestä voisi kuvailla ruumiinrakenteeltaan jossain määrin lihaksikkaaksikin, mutta paremmin häntä kuvaava termi on kenties jäntevä. Liikunnan lisäksi hyvinvointia vaalitaan terveellisellä ruokavaliolla, johon tekee poikkeuksen lähinnä liika kahvinkittaus ja silloin tällöin poltetut tupakat. Jälkimmäistä tapaa Emmet ei mielellään myönnä kenellekään, koska pitää sitä itsekin niin typeränä ja turhana. Pahoista tavoista ei ole vielä toistaiseksi jäänyt ikäviä todistuksia miehen ulkonäköön tai terveyteen, mutta niihin on jo alettu henkisesti valmistautua eli toisin sanoen itsensä tsemppaaminen lopettamiseen on käynnissä. Emmetiä on siunattu myös varsin perinteisen komeilla kasvoilla ja valloittavalla hymyllä, joka paljastaa suoran, valkoisen hammasrivistön. Yleisilmeeltään mies on vakava jo työnkin puolesta, mutta hymyn ansainneet sen kyllä aina saavat ja silloin se yltää aina harmaansinisiin silmiin asti.
Emmet ajaa partansa joka ikinen päivä: myös silloin, jos viettää yönsä työpöytänsä ääressä ja vaihtaa aamulla vain puhtaan paidan päälleen. Miehen pääseekin yllättämään huomattavassa parransängessä vain äärimmäisen harvoin. Myös vaaleat hiukset käydään leikkauttamassa suunnilleen kolmen viikon välein, jotta niiden malli pysyy siistinä ja lyhyenä. Luottotyylissä hiukset kammataan sivujakaukselle ja harotaan sitten päältä rennosti taakse käyttämättä muotoiluun liikaa aikaa tai tuotteita. Emmetin kohdalla pitkäksi venähtäneet hiukset ja sänki kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja niistä voi yleensä päätellä miehen olevan joko äärettömän kiireinen töissä tai jostain syystä täysi hermoraunio. Vaatetuksensa suhteen mies ei ole aivan yhtä tarkka: Emmet viihtyy huonosti puvuissa ja vierastaa erityisesti kravatteja tai solmioita. Töihinkin tullaan mieluummin farkuissa ja simppelissä collegepaidassa kuin puvussa. Joskus saatetaan iskeä päälle kauluspaita, mutta takkiin tai suoriin housuihin suostutaan melko harvoin. Vapaa-ajalla miehen näkee luultavimmin farkuissa, t-paidassa ja päälle heitetyssä hupparissa, mutta saa Stella joskus puhuttua miehen parempiinkin vaatteisiin. Asusteita ei pahemmin harrasteta vasemmassa kädessä aina kulkevaa kelloa lukuunottamatta.
KUVISSA AARON TVEIT