.gif)
member rank
Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jun 26, 2017 9:57:07 GMT 2
Post by missie on Jun 26, 2017 9:57:07 GMT 2
MONDAY 5. JUNE 2017 - AFTERNOON OFFICE OF WARD, WHITMORE & SAVAGE @manhattan MAXIMILIAN SAVAGE & PEYTON ROSE + ANNABETH FORREST AND SENIOR PARTNER OF WWS Peyton ei voinut uskoa sitä todeksi. Ei todellakaan. Hän oli palannut istunnosta toimistolleen, vain kohdatakseen Josie Savagen istumasta pienen työhuoneensa sohvalta. Mikään kohteliaisuuskäynti ei ollut suinkaan kysymyksessä, lyhyesti virsi kaunis; Josie oli varma siitä, että Peytonin ja Maxin välillä oli jotain, ja nainen käski Peytonin lopettamaan sen, mitä ikinä se olikaan. Totta puhuen Josie ei osunut totuudesta kovinkaan kauas epäillessään Maxin ja Peytonin välillä kytevän muutakin kuin vuosien ajan kestänyttä ystävyyttä, mutta Peytonin mielestä se ei silti millään tavoin kuulunut Josielle. Hän oli hädin tuskin pystynyt peittelemään närkästyneisyyttään, kun Josie oli epäsuorasti uhannut häntä jättämään Maxin rauhaan, mikäli nainen mieli kaiken pysyvän ennallaan. Ilmeisestikin Josie oli valmis tekemään kaikkensa lastensa eteen. Tai ei sen oikeastaan olisi pitänyt olla Peytonille mikään yllätys, Josie oli ollut aina sellainen - ja tulisi luultavasti myös jatkossakin olemaan. Keskustelu ei ollut venynyt kovinkaan pitkäksi, vaan sanottavansa sanottua Josie oli lähtenyt, jättäen Peytonin yksin mietteidensä kanssa. Hän oli niin käärmeissään, että huomaamattaan nainen oli puristanut kämmenensä nyrkkiin ja puri huultaan, yrittäen estää itseään räjähtämästä. Kiukun vallassa tehdyn päätöksen myötä Peyton oli napannut puhelimen ja lompakon mukaansa, ja lähtenyt sitten suuntaamaan kulkuaan Ward, Whitmore & Savagen toimistoa kohti, joka ei ollut kovinkaan kaukana syyttäjänvirastolta. Matkan olisi vaivatta voinut taittaa kävellenkin, mutta Peyton oli napannut kuitenkin taksin. Hän ei tiennyt, mitä sanoisi Maxille, mutta mies saisi luvan tehdä selväksi äidilleen, etteivät tämän päivän kaltaiset temput saisi toistua enää ikinä. Peyton ei voinut sietää, että hänen asioihinsa työnsivät nokkansa sellaiset henkilöt, joille tilanne ei kuulunut pätkääkään. Toki Josie oli taatusti ajatellut vain poikansa parasta, mutta se ei silti antanut oikeutta hyökätä Peytonin toimistolle esittämään uhkavaatimuksia. Syyttäjänvirasto tuntui vähintäänkin tunkkaiselta, kun astui Ward, Whitmore & Savagen aulaan. Valoisat toimistotilat olivat jo entuudestaan tutut Peytonille, sillä hän oli vieraillut paitsi neuvotteluhuoneessa, myös Maxin työhuoneella useasti. Peyton luovi tiensä toimiston läpi, miettien samalla puhetta, jonka hän pitäisi Maxille. Hän halusi miehen ymmärtävän kuinka loukkaavasti Josie oli käyttäytynyt. Peyton halusi kuitenkin esittää asiansa asiallisesti ja järkevästi, jottei Max saisi aihetta pitää sitä minään typeränä, lapsellisena, naisellisen herkkänä oikutteluna. Kaiken tapahtuneen jälkeen Peyton oli varma, että Max pitäisi hänen raivoaan vain ylireagointina. Ennen kuin nainen edes pääsi miehen työhuoneen ovelle, pysäytti hänen matkansa Maxin assistentti, Annabeth, joka astui suoraan Peytonin eteen kuin jonkin sortin vartija konsanaan. "Mr. Savage is at the meeting. You can't go there", nainen ilmoitti teennäisen pirteästi hymyillen. Peyton siristi silmiään, vilkaisi sitten ovelle ja palautti katseensa takaisin Annabethiin. "I really don't care", hän totesi ja hymyili naiselle ivallisesti, mutta yrittäessään astua Annabethin ohitse, liikahti nainen taas hänen eteensä. Tyrmistyneisyys kuvastui Peytonin kasvoilta, kun hän nojasi aavistuksen hämmentyneenä taaksepäin ja tuijotti Annabethia pistävästi. "I'm sorry, but that's not gonna happen", Annabeth vaikutti olevansa tosissaan. "You gotta be kidding?" Peyton naurahti häkeltyneenä ja nosti kätensä vyötärölleen, ikään kuin kuvastamaan sitä turhautuneisuutta, joka velloi hänen sisällään. Kiivasta pään puistelusta päätellen Annabeth ei kuitenkaan vaikuttanut vitsailevan. "Could you just call him?" Peyton tiedusteli kulmiaan kummastuneesti kurtistaen. Max otti hänet aina vastaan, Peyton ei edes muistanut sellaista kertaa, jolloin mies ei olisi suonut hänelle edes hetken kallisarvoisesta ajastaan. Annabeth veti puolestaan syvään henkeä, mutta levitti käsiään sitten luovuttaen. "Fine", hän totesi, ennen kuin siirtyi pöytänsä luokse ja nosti sisäpuhelimen luurin korvalleen. Meni hetki, kunnes nainen puhkesi puhumaan. Pöydän viereen asettautunut Peyton kuunteli keskustelua tympiintyneenä. Mitä helvetin pelleilyä tämä nyt oikein oli? "Mr. Savage! Here is some woman who wants to... Excuse me what was your name?" Annabeth loi kysyvän katseen Peytoniin, jolla alkoi olla mitta niin sanotusti täynnä. Hän veti syvään henkeä, yrittäen rauhoittua, mutta kiskaisi sitten luurin Annabethin kädestä. Ikään kuin Maxin assistentti ei olisi tunnistanut häntä! Ihan naurettavaa. Hän oli käytännössä katsoen vakiovieras Maxin työpaikalla, että Annabethin oli pakko vähintäänkin tietää hänen nimensä. "For fuck's sakes, it is me, Max. I'm coming in", Peyton ilmoitti turhautuneesti sen kummemmin asiaa kaunistelematta. Nakattuaan luurin mielenosoituksellisesti takaisin Annabethin pöydälle, asteli Peyton suorinta tietä Maxin huoneen ovelle ja työntyi siitä sisään, vaikka kuuli selkänsä takana Annabethin vastalauseet. Raivostunut katse kiinnittyi suoraan Maxin kasvoihin ja naisen olemuksesta huokui vahvasti negatiivinen sävy. "Your mother is..." Peyton ehti aloittamaan, kun hän hahmotti pöydän eteen asetetuilla tuoleilla istuvan toisen, kohtuullisen tutun oloisen miehen. Nimeä Peyton ei vain saanut päähänsä. Hän ei ollut oikeasti olettanut Maxilla olevan mitään tapaamista. Enemmänkin hän oli ajatellut miehen vain halunneen linnoittautua toimistoonsa kaikessa rauhassa. Se ei nimittäin olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Max tekisi jotain vastaavaa. Nyt hän sitten seisoi jähmettyneenä oven eteen ja silmäili hämillään mieskaksikkoa, joista toinen näytti hivenen huvittuneelta ja Max sen sijaan melko tyytymättömältä. Peyton karaisi kurkkuaan ja suoristi ryhtiään. Suuttumus oli ehtinyt jo laantumaan ja väistynyt hämmennyksen tieltä. "I am sorry. I didn't know that..." Oli ainoa, mitä Peyton kykeni sanomaan. |
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 27, 2017 20:02:27 GMT 2
Post by julle on Jun 27, 2017 20:02:27 GMT 2
Maximilianilla oli koko aamu mennyt toimistossa. Hänellä oli sovittuja tapaamisia toisensa perään, eikä toimistosta ollut poistuttu edes hakemaan aamukahvia tai jotain syötävää, vaan Max oli pyytänyt sihteeriä tuomaan jokaiseen tapaamiseen jotain mitä voisi huomaamattomasti napostella asiakkaidensa ohella. Ja luojan kiitos Annabeth oli myös tehnyt niin, sillä siitähän naiselle tosissaan maksettiin. Miehen aamupäivä oli siis kaiken kaikkiaan koostunut pääosin huoneesta toiseen ravaamisesta ja syömisestä. Viimeisin tapaaminen oli sovittu lounaan merkeissä toisen osakkaan, Harold Whitmoren kanssa. Heillä ei ollut mitään tärkeää keskusteltavaa, mutta heidän tarkoituksena oli alustavasti puhua yrityksestä ja sen tulevaisuuden näkymistä. Ohimennen heidän keskusteluissa oli tullut puheeksi erä isompi asiakas ja hänen casensa, johonka Max tarvitsi hiukan uutta näkökantaa Haroldilta, jonka asiakas kyseinen henkilö oli aikanaan ollut. Max oli jo aikanaan saanut Haroldin asiakkaat omikseen, joten Harold nykyään hoiti vain pieniä juttuja ja hallitsi kokonaisuutta. Kolmas osakas, Ward puolestaan oli ottanut hiukan omaa vapaata ja lähtenyt maailman toiselle puolelle uuden rakastajattarensa kanssa. Niinpä Harold ja Max olivat linnoittautuneet miehen toimistoon syömään, heidän kiinalaisten take away boksien kera, joita löytyi tällä hetkellä pitkin Maxin työpöytää. Miesten keskustelu oli työasioista lähtenyt harhautumaan nyt toisaalle – he olivat puhuneet Haroldin kanssa Maxin veljenpojasta Tyleristä, jolla harold erityisesti uskoi olevan hieno tulevaisuus edessä, jos poika jatkaisi heidän palveluksessaan. Max oli asiasta yhtä mieltä. Harold oli myös tiedustellut lapsenlapsiensa kuulumisia ja ilmoittanut vievänsä heidät joku viikonloppu reissuun. Ainakin Madisonin ja Debbien, jos pojat eivät olleet halukkaita viettämään isoisänsä kanssa aikaa. Max ei luonnollisesti laittanut ajatukselle vastaan, ex-appiukon kanssa kun oltiin hyvää pataa jopa Katherinen kuoleman jälkeen ja mies oli jollain tavalla myös suuri esikuva Maxille. Karuinta taisi olla se että miesten välit olivat parantuneet Katherinen kuoleman jälkeen. Paremmin ilmaistuna tavallaan yhteinen menetys oli lähentänyt miehiä aivan uudella tavalla. Kaipa Maxikin piti Haroldia jonkin asteen isähahmona itselleen. Miesten keskustelu kuitenkin keskeytyi, kun Maxin työpöytä puhelin pärähti soimaan. ” Sorry…”, hän luonnollisesti pahoitteli ja painoi kaijuttimen päälle, tietäessään Annabethin soittavan hänelle – vaikka oli erikseen pyytänyt, ettei heitä häirittäisi. Vain jos koko talo olisi tulessa ja Max epäili, ettei talo ollut tulessa, koska palohälyttimet eivät soineet. ” Yes Annabeth…”, Max huokaisi jopa hiukan kyllästyneenä sihteerinsä soittamaan puheluun. Max hieraisi kasvojaan, mutta skarppiutui varsin nopeasti, kun pian Annabethin sijaan puhelimen toisessa päässä kuului turhautuneen Peytonin kivahdus. Max loi jopa hiukan hämmentyneen katseen Haroldiin, vanhemman miehen puolestaan hykerrellessä huvittuneena siinä tuolillaan. ” Well that was interesting…”, Harold totesi ääneen ja hyvin pian sen jälkeen Peyton paukkoi toimistoonsa. Maxin epäuskoinen katse vuorostaan kääntyi Haroldista Peytoniin ja samalla sekunnilla hänen ilmeensä muuttui tyytymättömäksi. Hän ei nyt kaivannut niitä Peytonin syytöksiä ja lapsellista oikuttelua – etenkin kun istui huoneessa toisen osakkaan ja vieläpä ex-appiukkonsa kanssa. ” Excuse me? Have you any manners?”, mies tivasi joskin kuitenkin rauhalliseen sävyyn ja viittoi kädellään ovea ja Peytonia. Naisella oli ikävä tapa käyttäytyä tulistuneena juuri niin miten oli paukkonut toimistoon. Katse kävi sillä sekunnilla Haroldissa, joka puolestaan näytti palavasti haluavansa kuulla kuka oli tämän naisen, joka oli rymistellyt häpeilemättä sisälle Maxin toimistoon. ” This is Harold Whitmore, my partner in crime – Harold, this is Peyton Rose, you may remember her from prosecutor's office? She’s my favorite prosecutor.”, Max lausui ne sanat rauhallisesti ja nostatti kasvoilleen varsin tyytymättömän, ilottoman hymyn kun esitteli kaksikon toisilleen. Siinä vaiheessa Haroldkin oli noussut tuoliltaan ylös ja nyökkäillyt hyväksyttävästi. ” Oh yes yes, of course. Nice to meet you miss Rose.”, hyvätapaisena ja asiallisena miehenä Harold oli kätellyt hiukan peremmälle astellutta Peytonia. Max puolestaan siristeli silmiään happamaan sävyyn. ” So what was so urgent, that you have barge in like that – we were middle of something…” ” Maximilian, don’t be so impolite. You didn’t really interrupt anything important - miss Rose, please. Sit.”, Harold oli keskeyttänyt Maxin ja viittonut Peytonia istumaan viereiselle tuolille. Hän istuutui myös alas ja loi painottavan vilkaisun Maxiin, jolloin nuorempi osakas sai tukkia turpansa. ” Jesus Christ…”, Max huokaisi itsekseen ja nojautui työtuolinsa selkänojaa vasten tyytymättömänä. Haroldin huomio oli puolestaan nyt kiinnittynyt täysin Peytoniin. ” So, do you like your job as a prosecutor?”
|
|
member rank
Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jun 27, 2017 21:37:43 GMT 2
Post by missie on Jun 27, 2017 21:37:43 GMT 2
"You know, I don't have any", Peyton näpäytti takaisin, suoden Maxille tyynen rauhallisesti kuivahkon, vinon hymyn, joka oli enemmänkin suoranaista piruilua. Nainen otti muutaman askeleen peremmälle huoneeseen. Kädet roikkuivat rennosti kylkien vieressä, ikään kuin Peyton olisi kokenut olonsa hyvinkin luontaiseksi siinä tilanteessa, eikä lainkaan uhatuksi. Totta puhuen hän ei ollut lainkaan varma siitä, mitä oli tapahtumassa, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Max ratkaisi tilanteen ainakin hetkellisesti, esittelemällä kaksikon toisilleen. "Yeah, and Max is my favorite defense lawyer. It's such a pity that we rarely meet in the courtroom", Peytonin sanat kuulostivat hyväntahtoiselta naljailulta, vaikka ne olivat myös piikki Maxielle - kiitos mr. Winterin tapauksen. Naisen huomio kääntyi kuitenkin lähemmäksi astelleeseen Haroldiin, jonka kättelyyn hän vastasi asiallisesti, jämptisti ja varmasti. "Nice to meet you too, mr. Whitmore", hymy kaartui hyväntuulisena ja säteilevänä Peytonin kasvoille. Mielialan nopea vaihtuminen ei ollut Peytonille mitenkään tavatonta, enemmänkin se oli tapa, kuin poikkeus. Pikainen vilkaisu kävi Maxissä, joka vaikutti olevan kaikkea muuta kuin riemastunut. Ihme hapannaama - tosin olisi Peytonkin ollut, jos joku olisi rynninyt kesken kokouksen hänen huoneeseensa.
Max yritti puristaa syytä Peytonista, jonka vuoksi nainen oli rynninyt niin tahdittomasti sisään toimistoon, mutta Harold keskeytti kumppaninsa. Yllättäen mies kehotti Peytonia istuutumaan alas. Hämmentyneisyys valtasi naisen, joskin hän ei antanut sen näkyä ulospäin. Koska nainen ei kehdannut kieltäytyäkään, noudatti hän miehen pyyntöä. Mekkonsa helmaa suoristellen Peyton kävi istumaan toiselle Maxin työpöydän eteen asetetuista tuoleista. Pitkät sääret tulivat ristityiksi sirosti ja kätensä Peyton laski syliinsä, liittäen kämmenensä yhteen. Hän vilkaisi itsekseen huokailevaa Maxieta, mutta käänsi kasvonsa, ja huomionsa sitä myöden, Haroldin puoleen, miehen puhutellessa häntä. Suora kysymys siitä miellyttikö syyttäjän työ naista, sai hämmennyksen syvenemään Peytonin sisällä. Hän yritti pitää kasvojensa ilmeen kuitenkin asiallisena, kohtalaisen vakavana, ja yritti olla hymyilemättä liikaa, sillä sehän nyt vain vaikutti kerrassaan typerältä. Silti pienoinen hymynhäivähdys kareili naisen suupielissä, kun hän silmäili Haroldia. "Yes, I like it. It was not so much a choice, but inherited from my parents. They are both prosecutors. You might know them? Polly and Ray Rose?" Mitä luultavammin mr. Whitmore oli kohdannut ainakin jossain vaiheessa urallaan Peytonin vanhemmat. Nainen kohotti kysyvästi kulmiaan. "Oh, yes. I know them. Both of them, actually. How are they?" Mies hymyili rennosti, tarkastellessaan Peytonia kuin tehden jonkinlaista arviointia samaan aikaan. Peyton ei oikein ymmärtänyt, mitä Harold ajoi takaa. Ehkä hänen ei tarvinnutkaan. Vähintä, mitä hän saattoi tehdä rynnättyään sisään sillä tavoin, oli jäädä kohteliaasti keskustelemaan miesten kanssa edes pieneksi, lyhyeksi hetkeksi. Peytonilla ei ollut todellakaan niin kiire takaisin työnsä pariin. "Quite good, thanks for asking. Busy with their work", nainen ei voinut olla hymähtämättä lämpimästi ajatellessaan millaisella tarmolla hänen vanhempansa edelleen tarttuivat asioihin - varsinkin niihin, jotka olivat tärkeitä heille. "Good, good", Harold toisteli hitaasti ja nyökytteli päätään tyytyväisenä. "Have you ever thought about changing the side?" Mies kysyi yhtä yllättäen, kuin oli koko keskustelun aloittanutkin. Hämmennystään Peyton ei kyennyt enää kerta kaikkiaan vain peittelemään. Hän naurahti vaimeasti häkeltyneenä ja vilkaisi Maxieta, kuin kysyen sanattomasti mistä tässä mahtoi olla kyse. Miehen katse ei kuitenkaan tarjonnut vastauksia.
"Well, of course, but..." Peyton vastasi mietteliäästi, vilkaisten Haroldia ja sitten taas Maxieta. Mistä tässä oli kyse? Peyton ei vain kerta kaikkiaan onnistunut saamaan päähänsä sitä, mihin hän oli joutunut tahtomattaan. "Do you beat him?" Harold kysyi, kuulostaen hivenen huvittuneelta ja viittasi oikean kätensä etusormella Maxiin. Peyton hymähti ja loi Maxiin haastavan katseen. "I'll beat him. Definitely", nainen vahvisti itsevarmasti, katsahtaen Haroldia vakuuttavasti hymyillen. Mies naurahti ääneen. Jonkinlainen tyytyväisyys kuvastui miehen olemuksesta, mutta Peyton ei ollut ihan varma, mistä se johtui. "I like her. Where have you been hiding her?" Harold hymähteli käyttäessään katseensa Maxiessä. "Miss Rose, would you like to come to work for us?" Mies kysyi, silmäillen naista uteliaasti. Hyvä ettei Peytonin leuka pudonnut polviin saakka. Hänen ilmeensä oli taatusti epäuskoinen, hämmentynyt, järkyttynyt ja kaikkea siltä väliltä. "Wait... What?" Hänen oli pakko varmistella, että oli kuullut oikein. Oliko Harold Whitmore tarjonnut hänelle juuri töitä? Ilmeisesti. Hämmennys vaihtui hitaasti mietteliäisyyteen. "Are you offering me a job? I don't know... is it sensible. We... I... I just mean that I have always been a prosecutor", puhuessaan Peyton vilkaisi Maxiin. Hän oli varma, että Max ymmärsi kyllä pointin hänen sanoissaan. Se, että he olisivat samassa työpaikassa, tekisivät yhdessä töitä, voisi ajaa heidät liiankin herkästi vaarallisille vesille. Etenkin sillä hetkellä, kun kumpikaan heistä ei ollut vaivautunut selvittämään, mitä heidän välillään oli. "Don't worry about it. You already know Maximilian here, so he definitely works for your mentor", Harold lupasi hetkeäkään epäilemättä valintaansa.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 2, 2017 13:43:21 GMT 2
Post by julle on Jul 2, 2017 13:43:21 GMT 2
Max hieraisi kasvojaan turhautuneena. Noloa, että Harold oli näkemässä ja kuulemassa Peytonin kiihtyneen olemuksen. Miksi helvetissä nainen kuvitteli olevansa oikeutettu marssimaan huoneeseensa näin, vaikka varmasti Annabeth oli tehnyt kaikkensa estääkseen häntä. Se oli vain epäammattimaista käytöstä tulla noin vain keskeyttämään tärkeät tai edes vähemmän tärkeämmät kokoukset. Harold ei kuitenkaan ollut moksiskaan siitä käytöksestä. Hän oli heistä enemminkin se, joka otti naisen avosylin vastaan ja toivotti melkeinpä tervetulleeksi. Max olisi toivonut, että Peyton olisi ymmärtänyt tilanteen ja poistunut vähin äänin paikalta. He olisivat voineet selvittää asiansa muulloinkin. Ei naisen asia voinut niin tärkeää olla. Valitettavasti Max ei kuitenkaan kerjennyt häätää naista, kun Harold oli kutsunut naisen peremmälle istumaan. Herra Savage seurasi sitä tilannetta kireänä ja kurtisti kulmiaan tyytymättömänä, kun Peyton istahti alas pöydän toisella puolella olevalle tuolille. Kaksikon keskustellessa keskenään, Max ei nähnyt mitään syytä vielä puuttua siihen. Se kuulosti vielä harmittomalta kuulumisien vaihdolta. Vasta siinä vaiheessa Max kunnolla havahtui, kun Harold tiedusteli, oliko Peyton ajatellut vaihtamansa puolta. Miehen katse nousi kuin salama Peytoniin ja se siirtyi yhtä nopeasti myös Haroldiin.
”Harold, let's not get over ourselves. I assume Peyton likes her job at prosecutor…”, Max ennätti sanomaan, mutta arold oli keskeyttänyt miehen nostamalla kätensä ylös. Max huokaisi taas kertaalleen turhautuneena ja pyörähti tuolillaan hetkeksi selin kaksikkoon. Max hieraisi kasvojaan tyytymättömänä. Max kääntyi ympäri sopivasti nähdäkseen Haroldin vakuuttuneen hymyn. Vanhan appiukon tiedustellessa missä oli piilotellut naista, Max risti kätensä rintakehälleen. ”Nowhere. She’s my family friend.”, Max kuittasi ne sanat joskin tylyyn sävyyn, joka ei kuitenkaan hetkauttanut Haroldia. Hän oli tottunut nuoren miehen oikkuihin. Sitten se tuli sieltä; työtarjous. Hämmennys ja epäusko nousivat Maxin kasvoille, eikä hän edes yrittänyt peitellä niitä tunteita jotka myllersivät sisällään. ”Harold, I don’t know if that’s a good idea, I -”, Harold ei ottanut niitä puheita kuuleviin korviinsa, vaan muitta mutkitta nousi ylös tuoliltaan ja suuntasi työhuoneen ovelle. Max ponnahti samalla kerralla pystyyn. ”Welcome to WWS miss Rose.”, Harold oli jopa ärsyttävän varma siitä, että Peyton ottaisi sen tarjouksen vastaan. Harold oli niiden sanojen myötä vetänyt oven auki ja poistunut tilasta – jäämättä edes kuuntelemaan ottaisiko nainen tarjouksen vastaan. Max käveli ovelle, kuin varmistaakseen että Harold todella poistui sen huoneen lähettyviltä.
Haroldin kadottua näkyvistä, kireyttä huokuva Max kääntyi ympäri Peytonin puoleen. ”You can’t seriously consider taking that offer?”, Max täräytti asiaa sen suuremmin kaunistelematta. Tunteensa Peytonia kohtaan olivat muutenkin levinneen korttipakan tavoin levällään, eikä hän kaivannut yhtään enempää häiriötekijöitä elämäänsä. Varsinkaan työpaikalleen. ”Fuck, this isn’t good idea… Harold is stubborn and after that, I know he’s going to get you to work here. As any cost. He’s a stubborn old man.”, Max huokaisi ja juoksutti kätensä niiden vaaleiden hiuksiensa lävitse. Ovelta käveltiin samaan aikaan takaisin oman pöydän taakse istumaan ja selkä painettiin tiukasti tuolin selkänojaa vasten. ”And what was so urgent, that you have to barge in like that?”, Max koki tarpeelliseksi ottaa sen asian uudelleen esille – sillä kai Peytonilla jotain tärkeää oli ollut, kun hän oli paukkunut paikalle kuin maailman omistaja. ”Is somebody dead? What my mother is? Did she kill somebody? What, Peyton, what?”, mies tivasi. Sen hän tiedosti, että heidän keskustelunsa tulisi jollain tavalla liittymään äitiinsä, koska siitä nainen oli lähes aloittanut paasaamisen.
|
|
member rank
Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jul 21, 2017 6:54:45 GMT 2
Post by missie on Jul 21, 2017 6:54:45 GMT 2
Peyton oli hämmentynyt, mutta otetta siitä, että hänelle oli juuri tarjottu töitä. Oli Peyton joskus käynyt yksityisellä puolella haastatteluissa, mutta niistä ei ollut tullut koskaan oikein mitään. Nyt hänen oli tarvinnut pelmahtaa vain huoneeseen - melko epäkohteliaasti vieläpä - ja hän oli saanut työtarjouksen ihan kuin itsestään. Se oli aika uskomatonta, eikä nainen antanut Maxin hämmennyksen ja epäuskon pilata sisällään kuplivaa riemua. Osaamatta sanoa oikein mitään, nainen vain seurasi, kuinka Harold poistui huoneesta, jättäen naisen kahden kesken Maxin kanssa. Tietenkin asiassa oli vielä paljon mietittävää, eikä Peyton voisi tarttua siihen ennen kuin olisi keskustellut Parkerin kanssa
Max ei kuitenkaan vaikuttanut ilahtuneelta ystävänsä saamasta tarjouksesta. Peyton kääntyi tuolillaan miestä kohden ja rypisti kulmiaan kuunnellessaan Maxin puhetta. "Why not?" Nainen kysyi hieman hämmentyneenä, mutta ymmärsi itsekin nopeasti mitä mies haki takaa sanoillaan. Se, mitä heidän välillään oli tapahtunut, voisi ryöpsähtää käsiin, jos he työskentelisivät samassa työpaikassa. Peyton ei kuitenkaan halunnut uskoa asiassa käyvän niin - heidän pitäisi vain asennoitua siten, että pysyisivät erossa toisistaan. Ei se voinut olla sen vaikeampaa. "Calm down, Max!" Peyton pyysi hieman turhautuneena ja kääntyi miehen mukana taas ympäri tuolillaan, kun Max siirtyi takaisin istumaan työpöytänsä taakse. Mies tivasi syytä sille, miksi Peyton oli hyökännyt huoneeseen sillä tavoin. Nainen hymähti kuivasti ja pyöräytti silmiään. "Nothing. You don't have to worry about it at all, I mean I can handle it", ei hänen ehkä tarvitsisi vaivata Maxin päätä sillä, mistä hän oli keskustellut miehen äidin kanssa. Ihan turhaan hän huolestuttaisi miestä aiheella. Eihän Josiellakaan ollut mitään syytä ollut olla huolissaan pojastaan. He olivat pelkkiä ystäviä Maxin kanssa. Sitä oli turha ehdoin tahdoin monimutkaistaa.
"I have to go now, though", Peyton huokaisi ja nousi ylös mekon helmaansa suoristaen. "I have to be in court like... thirty minutes, or so", niine hyvineen nainen kiersi miehen viereen, suukotti nopeasti Maxia poskelle ja suuntasi sitten askeleensa ovelle. "I call you", Peyton lupasi vielä ja vilkaisi miestä olkansa ylitse, mutta astui sitten ovesta ulos upoten mietteisiinsä. Pystyisikö hän todella työskentelemään Maxin rinnalla ilman, että mitään tapahtuisi? Peyton todella halusi uskoa siihen, mutta silti epävarmuus kalvoi hänen oloaan.
|
|
