|
Aug 27, 2017 15:25:38 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 15:25:38 GMT 2
WED 31ST OF OCTOBER 2018, EVENING STARRING CONNIE & ALEX @ NICK’S HALLOWEEN PARTY CONNIE’S OOTD | nepa pikaiset halloweenit.......................................................................................... Connie oli sinä keskiviikkona saanut vihdoin ja viimein tehtyä lopulliselta tuntuvan eron äidistään. He olivat Alexin kanssa hakeneet hänen tavaransa ja tapelleet Heatherin kanssa siitä, oliko sillä oikeutta määrätä aikuisen tyttärensä elämästä enää vaiko ei. Oli sanomattakin selvää, ettei se ero ollut tapahtunut erityisen hyvissä merkeissä. Se sai Connien jopa miettimään, mahtoiko sopu äitinsä kanssa olla koskaan edes mahdollista. Toisaalta ei sillä varsinaisesti ollut niin väliä. Alex oli muistuttanut, ettei Connie olisi kuitenkaan yksin – sillä olisi koko Valentinejen perhe tukenaan. Se olikin ollut käytännössä ainoa lohdullinen asia siinä iltapäivässä. Loppuillasta Greasen pääpariksi pukeutunut parivaljakko löysikin itsensä Nickin luota halloween-bileistä. Connien olisi tosin tehnyt mieli perua koko osallistumisensa kyseisiin juhliin, mutta Alex oli onnistunut vakuuttamaan, että se toisi blondille muuta ajateltavaa perhemurheista. Ja niinhän se toikin – nimittäin Alexin. Blondi oli seurannut sivusta, kuinka poikaystävänsä oli tasaisen tappavasti juonut itseään varsinaiseen kaatokänniin. Connie ei tiennyt tarkalleen, mitä Alexin ja Heatherin välillä oli tapahtunut siellä keittiössä, mutta siitä lähtien Alex oli ollut melkein yhtä kireä kuin Connie itsekin. Mitä ikinä siellä sitten olikaan tapahtunut, se selvästi vaivasi miestä, mikä puolestaan huolestutti blondia. Connie olikin ollut parhaillaan juttelemassa ystäviensä kanssa, kun Alex oli toikkaroinut paikalle, roikkuen Conniessa kun ei meinannut jaloillaan pysyä. ”Well hey to you, too”, Connie sanoi ja naurahti vähän. Having fun, huh?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 27, 2017 17:29:26 GMT 2
Post by nepa on Aug 27, 2017 17:29:26 GMT 2
ALEX'S OOTDSiitä lähtien, kun Alex ja Connie olivat lähteneet Heatherin luota, oli edellä mainittu ollut täysin ajatuksissaan. Vaikka tavaroiden purkaminen oli saanut miehen ajatuksia hetkittäin muualle, tuli sille aina väkisin mieleen kaikki ne omat epävarmuudet. Yleensä itsevarmalle Alexille oli ihan helvetin vaikeaa käsitellä epävarmuuksia ylipäätään, ja niinpä se oli päättänyt mieluummin olla hiljaa kuin kertoa niistä Connielle, joka olisi ihan varmasti onnistunut saamaan Alexin unohtamaan ne. Jotain liiallista ylpeyttä siinä oli myös taustalla – ei se yksinkertaisesti tahtonut näyttää heikkouksiaan. Ei edes Connielle, jota ei haitannut, vaikka Alex toisinaan näytti sitä herkempää puolta itsestään. Alex ei kuitenkaan sitä herkkyyttä voinut hyväksyä. Totta kai Alex siis tahtoi tehdä mitä tahansa unohtaakseen kaikki ne ajatukset. Sinä iltana Alex aikoi käyttää siihen alkoholia. Danny Zukoksi pukeutunut mies jättikin nopeasti oman Sandy Olssoninsa yksin Nickin halloweenbileissä, kun tahtoi mennä juomaan päänsä täyteen. Se oli ehkä paskin tapa käsitellä asioita. Tai ainakin se oli sellainen Alexille, joka viinaa saatuaan muuttui ajattelemattomaksi idiootiksi. Toisinaan humalassa se tosin ajatteli ihan liikaa, mutta ei kuitenkaan kovin tärkeitä asioita. Aivan kuten monena muunakin känni-iltana, myös sillä hetkellä sen ajatukset olivat harhautuneet naisiin. Nykyään Alexin mieleen mahtui vain Connie, joka sillä Sandy-asullaan oli tehdä Alexin hulluksi. Niinpä Alex hetkeksi hylkäsi muut ystävänsä voidakseen mennä Connien luo. Se kietoi toisen kätensä Connien vyötärön ympärille, että saisi edes jostain tukea, eikä hetkeksikään irrottanut katsettaan blondista. ”I need you to have fun”, se flirttaili, sai varmaan oudoksuvia katseita osakseen sieltä Connien kavereiden puolelta. Kun Connie yritti hieman estellä Alexia, Alex vain jatkoi sitä linjaansa: ”Did I already tell you how fucking hot you look tonight?” Se oli tarkoitettu vain Connien korville, mutta ihan kuin ne kaverit eivät olisi sitä kuulleet. Selvästi häpeillen Connie veti Alexin hieman sivummalle, mikä antoi Alexille hyvän mahdollisuuden ahdistaa blondi sen ja seinän väliin. Siten se saisi toisella kädellä hyvin tukea seinästäkin – ei se kyennyt seisomaan paikallaan. ”Don’t be like that”, Alex selitti ja vei toista kättä Connien lanteille, ”no one here will give a fuck about us.” Sitten se jo liu’utti sitä samaista kättään Connien vyötäisille ja painoi huulet vahvasti blondin omia vasten.
|
|
|
Aug 27, 2017 18:01:22 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 18:01:22 GMT 2
Normaalisti Connie ei varmaan olisi välittänyt Alexin käytöksestä. Ei sitä aiemminkaan ollut haitannut sen kännitörttöilyt, päinvastoin. Yleensä humalassa Connie nautti siitä saamastaan huomiosta ja olihan sitä tullut kerran jos toisenkin tullut vehtailtua nimenomaan Alexin kanssa humalassa. Mutta nyt, kun ensinnäkin Connie itse ei voinut juoda, jonka lisäksi vaakakupissa painoi sen päivän tapahtumat, Alexin käytös enemmänkin huolestutti. ”Are you okay?” Connie kysyikin hiljaa Alexilta, kun se nojaili huojuen häneen ja tuijotteli melko intensiivisestikin. Meinasi se häpeilemättä viedä toista kättäänkin blondin vartalolle vähän turhan PDA-henkisesti, jolloin Connie ottikin siitä kädestä kiinni ja työnsi alemmas, kulmat huolestuneesti kurtussa. Alexin jatkaessa Connie soikin sitten ystävilleen vähän pahoittelevan katseen ja veti sitten poikaystäväänsä kauemmas, jättäen vastaamatta miehen esittämään kysymykseen.
”How much have you been drinking?” Connie kysyikin ensimmäisenä, kun Alex jokseenkin kömpelösti ja forcefully oli painanut blondin seinää vasten. ”Come on, Alex, we need to keep a low profile”, Connie jatkoi, jonka Alex tosin viittasi kintaalla, jatkaen toimintaansa ja selittäen humalaisesti. Blondi oli aikeissa sanoa vastaan, mutta sitten humalainen tummakutri oli jo painanut huulensa voimakkaaseen suudelmaan. Connie tosin ei ihan samalla intohimolla lähtenyt siihen mukaan, vaikkei täysin torjunutkaan sitä läheisyyden osoitusta, mutta nosti sitten toisen kätensä Alexin rintakehälle ja työnsi sitä kauemmas itsestään. ”Alex, I’m serious”, Connie sanoi nyt tiukemmin. ”We need to be considerate of Nick, okay? He’s the only one from my family supporting us.”
Nickillä ei kuulemma ollut mitään vitun väliä Alexin mukaan, jonka jälkeen mies rupesi painelemaan suudelmia blondin kaulaa vasten. But she wasn’t having it. Taas Connie työnsi Alexin kauemmas itsestään. ”Stop it, Alex. Not here.” Connie otti seuraavaksi muutaman askeleen poistuakseen siitä paikalta, mutta Alex tarttui blondia kädestä kiinni kääntääkseen tämän ympäri. ”That’s it”, Connie jyrähti. ”Not happening, do you understand? I prefer it when you are able to stand on your own two feet, not when you’re this drunken mess.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 27, 2017 18:23:21 GMT 2
Post by nepa on Aug 27, 2017 18:23:21 GMT 2
Alex ei todellakaan ollut kunnossa, mutta sitä Connien ei tarvinnut tietää. Sen kysymyksen Alex sivuuttikin täysin ja vastaamisen sijaan päätti vain viedä sitä kättä ilmiselvän vihjailevasti Connien vartalolle. Kun Connie oli seinää vasten, se käsi muuttui aina vain rohkeammaksi. ”Not enough”, se tokaisi vastaukseksi naurahtaen eikä silloinkaan kääntänyt sitä humalaista katsetta pois Conniesta. Alex aikoi sinä iltana todella juoda vielä lisää, ellei sitten saisi Connieta alleen ja siten vietyä ajatuksia muualle. Ei Alex kyllä tiennyt, kuinka pystyisi edes harrastamaan seksiä siinä kunnossa – eihän se melkein pysynyt pystyssäkään. Suutelemaan se sentään Connieta pystyi, vaikka sekin oli hieman vaikeaa, ja Alex painautuikin vähän turhan lähelle Connieta niin tehdessään. ”No, you’re not”, se tokaisi varmana. Sitten irrottautui hetkeksi blondista katsoakseen sitä silmiin: ”Fuck Nick”, Alex vielä tokaisi, ”I want you, not him.”
Ne suudelmat kaulallakaan eivät vaikuttaneet saavan Connieta lämpenemään, ja kieltämättä se alkoi vituttaa miestä. Kun Connie oli pakenemassa paikalta, Alex tarttui kiinni sen käteen ja käänsi sen ympäri. Silloin Connie ei kuitenkaan enää jaksanut varoitella vaan se päätti ärähtää. Alex ei ollenkaan siinä tilassa tajunnut, että miksi Connie teki niin, ja se tuijottikin tyttöystäväänsä samaan aikaan loukkaantuneena ja vittuuntuneena. ”What the fuck?” Se aloittikin. Ja äänekkäästi. ”Lately you’ve been such a fucking tease!” Alex vielä jatkoi. Ihan varmasti porukka katsoi kaksikon suuntaan, mutta ei Alex sitä tajunnut. ”What do I have to do to get you in the mood, huh?” Se jatkoi humalaista avautumistaan. ”Diamonds are a girl’s best friend, so is that what you need? Jewelry? Cause I have no fucking money.”
Ei siinä kauaa kestänyt, kun Nick sentään tuli jo keskeyttämään tilanteen. ”Go fight outside if you have to”, se sanoi selvästi ärsyyntyneenä, ”you’re killing the mood.” Alex vain puuskahti vähättelevästi. Se kaivoi siinä samassa tupakkaa taskustaan jo valmiiksi. ”There’s no need”, se sanoi ja vei tupakan huultensa väliin, ”I’ll go.” Parvekkeelle Alexin tie sitten veikin, vaikka siellä ei oikeastaan tupakkaa saanut edes polttaa. Nick ei kuitenkaan ollut ystäväänsä kieltämässä – ei, kun Alex oli niin kännissä.
|
|
|
Aug 27, 2017 18:51:52 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 18:51:52 GMT 2
Connie tiesi, ettei Alex ollut tavallisesti tällainen, no, sika. Eihän Connie muuten olisi sen suuntaan luonut toista silmäystäkään silloin aikoinaan. Ei, Alex oli charmikas hurmuri, joka oli saanut jo ensitapaamisella sukat pyörimään blondin jaloissa. Selvästi Alexilla nyt kuitenkin jokin painoi takaraivossa eikä Connien tarvinnut kauaa pähkäillä, että mikä. ”Seriously?” blondi ärähti, kun Alex rupesi syyttelemään sitä jostain saatanan pihtaamisesta kaikkien kuullen. Todellisuudessa se kommentti kuitenkin osui ja upposi suoraan Connien epävarmuuksiin. Koska olihan Connie pihdannut sen raskaaksi tulemisen jälkeen enemmän kuin ennen. Ollut muutenkin paljon raskaampi henkisellä tasolla kuin aiemmin. Ja kaiken aikaa Connien mielessä pyöri se, että jossain vaiheessa Alex saisi siitä tarpeekseen. ”How about you start with not being such an ass?” Connie huomautti Alexin avautumisen perään, jonka teemana tuntui olevan se, miten tyttöystävältä saisi herumaan.
Nick ei onneksi jaksanut katsoa sellaista käyttäytymistä pätkän vertaa, vaan isoveli tuli laittamaan voita riitelijöiden väliin. Siinä vaiheessa tosin Alex tuntui jo saaneen tarpeeksi tappelemisesta, kun se huojuen siirtyi tupakoineen parvekkeelle. ”Sorry about that”, Connie pahoitteli isoveljelleen. ”Keep it civil, okay?” Connie nyökytteli isoveljelleen, jonka jälkeen siirtyi hakemaan keittiöstä itselleen lisää alkoholitonta juotavaa. Sieltä palatessaan hän huomasikin ystävänsä Brooken siirtyneen parvekkeelle tupakoimaan Alexin seuraksi, ja parivaljakolla vaikutti olevan hauskaa keskenään. Connie oli juhlinut Brooken seurassa riittävän monta kertaa tunnistaakseen sen iskuyritykset, joita se nyt häpeilemättä käytti Alexiin.
Ei Connie sitä halunnut katsoa, ei ainakaan pitkään. Sen sijaan se siirtyi juomineen Nickin makuuhuoneeseen, josta yllätyksekseen löysi myös Alanin. ”Oh, hi, sorry, I didn’t realize you were here. I’ll go”, Connie sopersi, mutta Alan kutsui sen vain peremmälle. Taisi nähdä, että jokin vaivasi Connieta. ”No”, blondi vastasikin Alanin kysyttyä, oliko kaikki ok. ”Alex is really drunk. Like, I haven’t seen him this drunk before. And we said some rude things to each other and now Brooke is hitting on him on the balcony and I don’t know… Maybe he’s had enough, you know?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 27, 2017 19:20:31 GMT 2
Post by nepa on Aug 27, 2017 19:20:31 GMT 2
Se Connien syyttely ei todellakaan ollut hyväksyttävää. Alex siinä käyttäytyikin kuin mikä korkeamman luokan kusipää, eikä edes tajunnut pahoitella. Anteeksi pyytämisen sijaan se vain heitti lisää vettä kiukaalle ja lopulta sai Connieltakin kärkästä kommenttia koko tilanteeseen. Sen jälkeen Alex tosin ihan oikeasti oli hiljaa. Nick ei kuitenkaan ollut kerennyt huomata sitä, vaan se oli tietenkin juhlien järjestäjänä – ja Connien veljenä – tullut ensimmäisenä paikalle rauhoittelemaan kaksikkoa. Alexia ei kuitenkaan huvittanut jäädä kuuntelemaan mitään saarnoja ja niinpä se koki parhaaksi vaihtoehdoksi parvekkeelle siirtymisen. Siellä se jo kerkesi käymään päässään läpi sitä äskeistä tilannetta ja joutui tajuamaan, että oli oikeasti ollut ihan jäätävä mulkku. Sen käyttäytyminen oli ollut täysin asiatonta ja Connieta loukkaavaa.
Alex olisi itse asiassa lähtenyt sieltä parvekkeelta heti sen tupakan poltettuaan, mutta sitten Brooke tuli seuraksi. Ei Alex osannut edes ajatella, että siinä olisi ollut jotain outoa, tai että Brooke olisi flirttaillut. Alexin mielestä ne vain heittivät läppää. Brooken kanssa Alex kerkesi polttaa siinä jo toisenkin tupakan, mutta sitten se tyttö alkoi ihan suoraan sanoa, että joku muu kuin Connie olisi kyllä ihan varmasti antamassa. ”Are you serious?” Alex puuskahti epäuskoisena. Brooke oli pitänyt sitä ilmeisesti jonain posiitivisesti yllättävänä eleenä, koska se asteli lähemmäs ja tarttui Alexin nahkatakin kauluksiin. ”Yeah, no”, Alex pudisti päätään. Se tarttui Brooken ranteisiin, että saisi sen irrottamaan otteensa, ja lopulta siirtyi kauemmas. ”I may be an ass, but I’m no cheater”, se kertoi Brookelle ennen kuin siirtyi takaisin sisälle.
Sisällä Connieta ei tietenkään näkynyt missään. Alexia tietenkin ahdisti, että se oli käytöksellään ajanut blondin kokonaan pois. ”Nick”, Alex etsi ystävänsä ihmisjoukosta, ”have you seen Connie?” Nick katsoi Alexia unamused ilmeellä. ”I know I acted like a dick, I’m sorry but please, I need to see her”, se selitti Nickille, joka sitten lopulta kertoi Connien menneen makuuhuoneeseen. Ja siellä kyseinen tyttö sitten tosiaan oli istumassa sängyllä Alan vieressään. Siis toisin sanoen Alanin kainalossa. Se sai Alexin liki raivostumaan, koska Alanilla olisi kyllä syytä kostaa. Alex oli nimittäin aikoinaan vienyt siltä tytön, josta se oli kiinnostunut. ”What the fuck, man?” Se ärähti heti. Itse asiassa kävi tönäisemässä kaksoisveljeään vielä olkapäähänkin. ”Let go of her! What the fuck is wrong with you?” Alex kurtisti kulmiaan. ”I fucking love her! Don’t you dare try to steal her away!”
|
|
|
Aug 27, 2017 19:44:56 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 19:44:56 GMT 2
Ihan ystävällisessä mielessä Alan ja Connie olivat siellä makuuhuoneessa keskustelleet. ”He loves you, Connie. There’s no doubt about that”, Alan olikin heti ilmoittanut. ”I’ve never seen him care this much about any girl before you. Before, he just treated girls like they were expendable.” – ”But what if he wants to go back to his player ways? What if this is all just too much, too fast for him?” Connie sanoi huolestuneesti. ”I mean, I in no way have forced him into any of this. He has been really excited about everything, but what if it was all for show?” – ”Now you’re being silly, Connie. Alex might be a dick when he’s drunk, but he wouldn’t do something like that.”
Jossain siinä keskustelun lomassa Alan oli tarjonnut Connielle myötätuntoista olkapäätä, jota vasten pyöräyttää muutama hormonimyrskyinen kyynel, sekä lohduttavan halauksen. Thanks, Alan. For everything.” Siinä vaiheessa se ovi aukesi ja Connie nosti katseensa oven suussa seisovaan Alexiin, jonka ilme kertoi kaiken siitä, miten väärin se oli tulkinnut näkemänsä. ”Alex!” Connie älähtikin pöyristyneesti noustessaan ylös sängyltä, kun Alex tuli siihen ja tönikin vielä veljeään olkapäästä. ”He was just cheering me up”, Connie sanoi vilpittömästi. ”Yeah, it’s not like I would do something as low as steal other people’s girlfriends”, Alan puolestaan sanoi vähän kärkkäästi.
Alan tosin sukkelaan poistui pois Alexin jaloista. Connie katsoi jokseenkin pettyneesti Alexia ja pudisti päätään. Ei se voinut uskoa, että Alex oletti siitä jotain sellaista. Ja vaikka kuinka Alan oli saanut hänet tuntemaan olonsa paremmaksi siitä kaikesta, nosti se mustasukkaisuus rumaa päätään esiin taas. ”I saw you on the balcony with Brooke”, Connie ilmoittikin, ennen kuin jatkoi Alanin vanavedessä pois siitä huoneesta. Alex oli hämillään siitä kommentista, ihan kuin se ei tietäisi mistä Connie puhui. ”Well, why didn’t you go for it, since your girlfriend is such a tease? Was it because you’ve already tried her out? Or are you just too drunk to actually get it up?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 27, 2017 20:02:25 GMT 2
Post by nepa on Aug 27, 2017 20:02:25 GMT 2
Selvänä Alex ei olisi koskaan syyttänyt veljeään mistään sellaisesta. Se tiesi, että saattoi luottaa kaksoisveljeensä sataprosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta alkoholi onnistui sumentamaan kaiken minkä Alex tiesi. ”Fuck you, Alan!” Alex oli tietenkin heti sylkemässä veljelleen. Se äänensävy kyllä kertoi, että Alan muisti sen tapahtuman edelleen. Muisti kyllä Alexkin, ja se oli katunut sitä vaikka kuinka pitkään. Oli siis kamalaa, että Alan otti sen puheeksi vielä myöhemmin. Alan oli kuitenkin antanut asian anteeksi jo kauan aikaa sitten. ”Cheering you up?” Alex päätti kuitenkin sivuuttaa veljensä ja katsoa blondia. ”Sure, whatever, don’t let me stop him from cheering you up”, se sanoi myrkyllisesti ja katsoi vielä veljeäänkin. ”How long have you been fucking each other behind my back?”
Alex oli sanomassa Alanille vielä jotain, mutta kyseinen mies päätti nousta seisomaan. ”Listen to yourself”, Alan aloitti, ”you sound just like dad. You’re fucking paranoid, Alex!” Ne sanat saivat Alexin kyllä hiljentymään. Alan tönäisi Alexia vielä omalla olkapäällään ennen kuin se päätti lähteä paikalta. Hyvä niin – Alex olisi ihan hyvin saattanut räjähtää siitä kommentista. Alex oli nimittäin isästään kaukana. Se saattoi olla humalassa, mutta se ei ollut mikään onneton juoppo. Sinä iltana se vaan oli ihan helvetin sekaisin. Niin sekaisin, että se syytti niin omaa tyttöystäväänsä kuin kaksoisveljeään uskottomuudesta. ”And?” Alex aloitti väliinpitämättömään äänensävyyn. Se ei tietenkään päästänyt Connieta liian pitkälle, vaan päätti sitten pysäyttää sen menemällä seisomaan sen eteen. ”What?” Alex tokaisi kulmat kurtussa. ”What the fuck makes you think I wanted to fuck her?” Se sylki suustaan. Taas kerran kaikki ihmiset katsoivat niitä, mutta Alexia ei vittuakaan kiinnostanut. ”You’re the only one I want to fuck, but obviously you’re more interested in fucking my brother! Do you want to break up? Is that it?”
Ilmiriidan ne siinä olivatkin saaneet siinä ihmisten edessä aikaiseksi. ”Calm the fuck down! Your fucking baby hormones are making me crazy”, Alex huusi, ja sitten sai kaikki hiljaiseksi. Oh shit – nyt kaikki tiesivät. Ei se siinä mielessä haitannut, että se ei enää ollut mikään mailman suurin salaisuus, mutta eivät Alex ja Connie välttämättä olisi halunneet siitä vielä kertoa. ”Connie’s pregnant?” Kuuluikin ensimmäisenä Brooken ääni. Alex kääntyi katsomaan kyseistä tyttöä, sitten Connieta. Alexia ei todellakaan kiinnostanut puhua siitä raskausaiheesta asiallisesti, koska se oli edelleen kiihtynyt riitelyn takia. ”That’s none of your business”, se tokaisi vittumaiseen sävyyn ja sai Connien taas suuttumaan.
|
|
|
Aug 27, 2017 20:32:12 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 20:32:12 GMT 2
Jostain Alex tuntui saaneen päähänsä, että Connie oli aikeissa olla uskoton sille, mikä ei voinut olla enemmän väärin. Connie ei ikinä tekisi sellaista Alexille. Se ihan varmaan johtui siitä, että koko heidän suhteensa oli alkanut Oliverin selän takana ja jatkunutkin ties kuinka pitkään niin. Tai niin ainakin Connie luuli Alexin ajattelevan. Ei se keksinyt muuta perustetta sille, miksi se rupesi sillä tavalla syyttelemään Connieta pettämisestä. ”We’re not, I swear!” Connie älähtikin, jonka jälkeen Alan nuhtelikin Alexia aika tiukasti. Syytti sitä isänsä kaltaiseksi, ja Connie näki, miten pahalta ne sanat tuntuivat Alexista. Ehkä sellainen wake up call oli tosiaan tarpeen.
Connie oli ihan valmis lähtemään pois tilanteesta, koska se ei oikeastaan halunnut puhua Alexille, kun Alex oli siinä mielentilassa. Ei blondi kuitenkaan pystynyt estelemäänkään itseään, kun Alex pysäytti sen siihen. Sen sijaan Connie ihan suoraan otti puheeksi sen Brooken kanssa tapahtuneen. ”Oh, geez, I wonder what would make me think that, hm? Maybe the fact that you call me a tease in front of everyone? Does that ring a bell?” Connie nosti kätensä puuskaan ja loi tiukan katseen poikaystäväänsä. Sitten sen leuka loksahti auki järkytyksestä, kun Alex rupesi väläyttelemään sitä, että halusiko Connie erota. ”What? What makes you think I want to break up?” Connie kysyi järkytyksestä korkealla äänellä. ”You think that I want to break up with you, even after I moved all of my stuff to your place? After everything we’ve gone through? That’s what you think?”
Syytöksiä ja kurjia sanoja molemmat siinä latoivat toistensa suuntaan loukkaavaan sävyyn pahemmin kuin koskaan ennen. Yleensä Connie olisi jo ottanut hatkat tähän mennessä ja palannut, kun tunteet olivat taas paremmin hallinnassa. Mutta sellaisesta ei nyt ollut tietoakaan, ja Nick-parka ystävineen joutui todistamaan humalaisen ja hormonihirviön välistä tappelua. Jälkimmäinen katsoikin Alexia silmät yllätyksestä leveänä, kun se oli mennyt huutamaan ääneen niistä Connien raskaushormoneista. ”Seriously?” Connie tokaisi ja levitti käsiään, jonka jälkeen vei toisen kätensä hieromaan ohimoitaan. Se ilta oli mennyt ihan niin kuin melkein putkeen. Kun Alex sitten rupesi vittumaisesti tiuskimaan jopa Brookelle, veti Connie siitä taas kierrokset, mutta ennen kuin Connie ehti mitään sanomaan, oli Nick saapunut taas siihen paikalle, Alan vanavedessään. ”That’s it, you guys are going home to sort your shit out”, Nick jyrähti.
Parivaljakko ulostautui sitten asunnosta dinerin autoon, ja Connie oli vain ihan hiljaa sen koko ajan. Se oli käärmeissään siitä illasta ja teki kaikkensa hillitäkseen itsensä, ettei nyt ainakaan enempää menisi möläyttämään sanoja, joita katuisi. Ja ennen kaikkea se toivoi, että passiivisella käytöksellään se myös saisi Alexin pitämään turpansa kiinni, koska ei Connie halunnut kuulla enää niitä sen syyttelyjä. Mutta sen sijaan Alex – koska se oli Alex – oli nyt jo vähän hädissään ja jatkoi moottoriturpailuaan. ”Can you just shut up for five seconds, okay?” Connie sanoi lyhyesti ajaessaan autoa kohti Bronxia.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 27, 2017 20:51:07 GMT 2
Post by nepa on Aug 27, 2017 20:51:07 GMT 2
Connien epäily siitä Brookesta satutti Alexia ihan helvetisti. Connie oli ajatellut samoin tavoin kerran aikaisemmin, mutta siitä ne eivät olleet onnistuneet saamaan riitaa aikaiseksi. Eikä sellaisesta kuuluisikaan saada. Alex oli mielestään tehnyt blondille harvinaisen selväksi, että halusi vain sen. Ei sitä huvittanut enää paneskella suurin piirtein jokaista kohdalle osuvaa naista. ”That’s what it sounds like!” Alex sai taas kerran korottaa ääntään. Se tilanne etenikin lopulta siihen, että se raskauskin oli tullut paljastettua. Se oli, yllätys yllätys, Alexin syytä – kyseinen mies ei osannut pitää suutaan kiinni oikeissa tilanteissa. ”Fuck” osasi Alex vain mutista sen virheensä jälkeen. Pian se sai tosin puhekykynsä takaisin, kun meni raivoamaan Brookelle, joka ei varmaan olisi suunnitellut edes flirttailevansa Alexille, jos olisi tiennyt totuuden. Connie ja Alex todella olivat saamassa lapsen. Alex ei tosin ollut varma, että tahtoisiko Connie enää lapsen isää elämäänsä.
Nick oli lopulta saanut tarpeekseen. Alankin oli saapunut siihen paikalle, mutta sitä kohtaan Alex ei viitsinyt luoda katsettakaan. Vaikka Alex oli jo suurimmilta osin onnistunut luopumaan siitä Connie ja Alan –vainoharhasta, kummitteli se silti edelleen lievästi mielessä. Nick sai myös osansa Alexin raivosta, kun mies katsoi sitä vihaisena. ”This party fucking sucked anyway”, Alex tokaisi vittumaisesti, jolloin Nick vain puuskahti turhautuneena. Kai se tiesi, ettei Alexille kannattanut sanoa takaisin. Alan päätti ilmeisesti jäädä sinne Nickin luo, koska se ei raahautunut samaan autoon Connien ja Alexin kanssa. Sen sijaan kaksikko sai lähteä Bronxiin keskenään, ja siellä autossa Alex tajusi, että mitä oli tehnyt. ”Connie”, se aloitti varoen, ”I didn’t mean what I said. I’m so, so sorry, Connie. I don’t think you’ve been cheating on me, I don’t think you’re a tease and I certainly don’t think you want to break up with me. After tonight it wouldn’t be a surprise, though. I’d deserve it.” Sitten Connie jo patisti Alexia pitämään suunsa kiinni ja niin se tekikin.
Valentinejen ja Connien asunto oli hiljainen, kun ne pääsivät sinne asti. Edes Abea ei ollut paikalla, ja kun Conniekaan ei puhunut, Alex oli suurin piirtein paniikin partaalla. Sillä kertaa Alex oli kussut asiat kunnolla. Alex horjahti eteisessä, mutta onnistui saamaan tasapainonsa takaisin. Se katsoi Connieta, joka Alexiin vilkaisematta siirtyi makuuhuoneeseen ilmeisesti vaihtamaan vaatetta. Alex riisui omat vaatteensa olohuoneen sohvalle, kun siinä istuessaan teki parhaansa riisumisen kanssa. Boksereillaan Alex sitten meni keittiöön, jossa täytti itsensä vesilasillisen. Conniekin tuli pian perässä rennommissa vaatteissa. Alexin olisi pitänyt sanoa jotain, mutta se ei pystynyt. Se oli ihan helvetin vaikeana kaikesta. ”How mad are you at me?” Se aloitti. ”I’ll sleep in another room, if you want me to.” Laskuhumala oli selvästi tekemässä tuloaan, kun Alex sillä tavalla muuttui huolestuneeksi ja masentuneeksi. ”I don’t want to lose you, Connie. I know I’m a dick and I don’t deserve you but I, I would be fucking lost without you. Please don’t leave me.”
|
|
|
Aug 27, 2017 21:30:35 GMT 2
Post by Deleted on Aug 27, 2017 21:30:35 GMT 2
Connie oli ihan helvetin poikki sen päivän tapahtumien jälkeen. Ei se ollut koko päivänä tehnyt suurin piirtein muuta kuin tapellut jonkun kanssa. Milloin se oli Heather, milloin Alex, milloin Oliver. Sellainen kuormitti ihan hitosti, varsinkin kun se kaikki oli ollut aika lailla turhaa. Siksi Connie halusikin jo olla vain hiljaa ja käydä nukkumaan mahdollisimman pian. Alexinkin kanssa keskusteleminen olisi varmasti kehittävämpää aamulla, kun se ei olisi enää niin humalassa. Alex kuitenkin aloitti jo sen anteeksipyytelemisen siellä autossa, saaden Connien kiristämään otettaan ratissa. Siksi se vähän tylystikin vain käski Alexia olemaan hiljaa. Se ei ihan oikeasti jaksanut kuunnella Alexia nyt.
Automatka sujui hiljaisissa merkeissä sen jälkeen, joskaan mitenkään levollinen se hiljaisuus ei ollut. Connie aisti ihollaan sen, kuinka levoton ja paiseissa Alex oli, mutta siihen ei reagoitu. Sen sijaan auto pysäköitiin kylmän viileästi ja Connie mitään sanomatta päästi itsensä sisään taloon, antaen Alexin kompuroida perässään. Kengät jätettiin eteiseen ja blondi asteli heidän makuuhuoneeseensa. Vaihdettuaan itsensä rennompaan varustukseen – toisin sanoen yhteen Alexin t-paidoista – ja pestyään meikkinsä pois Connie siirtyi hampaitaan pesten hakemaan itselleen vesilasillisen. Samoissa ajatuksissa oli myös Alex, joka pelkissä boksereissaan laski vettä hanasta. Kunhan mies oli saanut asiansa hoidettua, sylki Connie hammastahnat keittiön lavuaariin ja huuhtoi harjansa, jonka jälkeen täytti oman lasinsa.
Alex alkoi uudestaan sovittelemaan, mikä sai Connien henkäisemään syvään ja siirtämään katseensa sitten mieheen. Se näytti surkealta ja lohduttomalta ja ennen kaikkea olevan tosissaan. ”I’m not mad at you”, Connie sitten sanoi raskaasti. ”Hurt? Yeah. But no, I’m not leaving you. It was just a fight, and even though it doesn’t make it right, you are drunk”, blondi selitti. ”But Alex, you have got to stop setting me on some kind of pedestal. I don’t want you to think that you aren’t worthy or you don’t deserve me, okay? We are both human, and we are equals. Neither one of us is better than the other. Do you understand?” Alexin myötäilevä nyökkäys oli niin surkea, että Connie sitten heltyi ja, laskettuaan ensin vesilasinsa ja hammasharjansa tiskille, levitti kätensä. ”Come here.” Mies suljettiin lämpimään halaukseen, jonka yhteydessä Connie painoi suukon sen poskelle. ”You’re not getting rid of me that easily, okay?” Connie sanoi hiljaa Alexin korvan juuressa. ”And you’re not sleeping anywhere else than next to me. In our bed. It’s our first night together officially as roomies, after all.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 29, 2017 20:36:06 GMT 2
Post by nepa on Aug 29, 2017 20:36:06 GMT 2
Connie oli ihan selvästi lopen uupunut siitä koko päivästä. Alexin olisi ehkä pitänytkin ymmärtää, että Connien tarkoitus ei varmastikaan ollut pitää mitään mykkäkoulua poikaystävälleen. Blondi ei varmastikaan yksinkertaisesti vain jaksanut. Se varmaan pelkäsi sanovansa jotain väärin, jolloin saisi taas Alexin vihaiseksi. Tosin sillä hetkellä mies ei kyllä enää ollut vihainen. Ei se edes voinut tajuta, miksi oli mennyt suuttumaan siellä Nickin luona, kun suuttumiselle ei ollut ollut minkäänlaista aihetta. Alexin alkoholin myrkyttämä keho oli vain sitä vaatinut. Yhtälailla se vaati sillä hetkellä paniikkia. Alkoholi suonissa sai miehen käymään läpi päässään kaikki worst case scenariot tulevasta yöstä. Hitto, jopa seuraavasta päivästä. Ehkä Connie ei enää olisi edes kotona huomenna?
Kun Connie saapui sinne keittiöön pesemään hampaitaan, Alex lopulta aloitti puhumisen. Ihan rauhanmerkeissä se heti ehdottikin, josko Connie tahtoisi sen nukkuvan jossain muualla kuin yhteisessä sängyssä, vaikka se ajatus kauhealta tuntuikin. Ja ennen kuin Alex kerkesi saada siihen edes vastausta, oli sen jo jatkettava peloistaan puhumista. Mies oli suurin piirtein sataprosenttisen varma, että Connie ottaisi ja lähtisi seniltaisen tempauksen takia. Mutta niin ei loppujen lopuksi tainnut käydä. Connie nimittäin kertoi, että ei ollut vihainen. Se oli siinä mielessä hämmentävää, että Alex olisi ihan vitun vihainen Connien saappaissa. Sitä Alex ei viitsinyt sanoa ääneen, eikä kerennytkään, kun Connie oli sitten mennyt sulkemaan miehen halaukseen. Suukko poskelle ja lämpimät sanat saivat Alexin hymähtämään kevyesti, lopulta kääntämään blondia kohti katseen. ”Good”, se naurahti. ”I’ll brush my teeth and come to bed. Don’t fall asleep without me.” Sitten Alex jo siirtyikin kylpyhuoneeseen laittaakseen itsensä nukkumiskuntoon.
|
|