member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2017 20:12:33 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2017 20:12:33 GMT 2
Monday 3rd of July, around 9 am @ NYPD headquarters, Bronx
. . . Maanantaiaamut olivat aina vaikeita, joillekin enemmän kun toisille. Koska viikonloput olivat Tommylle suhteellisen tuntematon käsite, hänellä ei ollut niinkään ongelmia töihin palaamisen, kun yleisen hereillä pysymisen ja ajatusten oikeille raiteille ohjaamisen kanssa. Hän oli hyppinyt koko yön pystyssä työmappiensa kanssa, oli juonut keskiyön jälkeen varmaan pari pannullista kahvia ja siitä huolimatta ei ollut tehnyt mitään edistystä yhtään minkään suhteen. Kunhan nyt vain oli pyöritellyt papereita, liimaillut lippulappusia asuntonsa seinille ja toivonut jotain äkillistä ahaa-elämystä. Sitä ei ollut koskaan kuulunut. Kuuden jälkeen hän oli roudannut itsensä asemalle ja vetäytynyt omaan toimistokoppiinsa, kuten usein tuppasi tekemään. Se oli tehokkain tapa vältellä niitä ärsyttävän pirteitä aamuihmisiä, jotka olivat selvästi koko yövuoron ajan vain odottaneet seuraa, jolle vuodattaa kaikki huolet ja murheet. Tietokoneella oli kestänyt ikuisuus aueta, joten hän oli istunut hetkeksi huoneen nurkassa olevalle sohvalle, oli sitten nukahtanut siihen ja sille tielle jäänyt. Päällä oli edelleen edellispäivän vaatteet - kuluneet, tummat farkut ja tummansininen kauluspaita, joka olisi kaivannut silittämistä. Sen ylimmät napit repsottivat auki niin, että rintakehän tatuoinnit välkkyivät, ja hihat oltiin kiskottu epäsiististi kyynerpäihin. Suihkuakin oltaisiin varmaan kaivattu, koska ympärillä leijui vähän sellainen vanhan alkoholin katku. Joku ehkä yritti varoittaa tulostaan koputtelemalla, mutta Tommy pomppasi ylös vasta, kun ovi oli jo käynyt. Se reaktio tuli niin selkärangasta, ettei sitä itse edes tajuttu. Samoin tuli raskas kiroaminen, joka vain karkasi huulilta. Askeleissa meinattiin seota, onnistuttiin näyttämään siinä horjahdellessa aika onnettomalta ja potentiaalisesti siltä, että oltiin humalassa. Hän mietti itseasiassa itsekin, että oliko, mutta oli melko varma, ettei ollut juonut mitään sitten alkuillan. Ensin oli iloista keskustelua, sitten syvä hiljaisuus, ennen kun joku huikkasi “good morning, Walsh” enemmän tai vähemmän ärsyyntyneeseen sävyyn. Se tunnistettiin kapteeniksi jo ennen kun oltiin saatu silmät räpyteltyä kunnolla auki ja katse tarkennettua. “ Sir”, mies mumisi, ääni ihan liian maassa, ja pyyhki hajamielisenä suupieltään, kun tajusi että oli varmaan vähintään kuolannut sille sohvalle. Olemus vaikutti lähinnä täysin räjähtäneeltä, mutta mitä muutakaan siinä olisi voinut odottaa. Tommy tähyili vähän huolestuneena sitä yhtälailla räjähtänyttä toimistonurkkaustaan, ennen kun viimein rekisteröi, ettei kapteeni edes ollut liikkeellä yksin. Sen mukana oli joku nainen, jolle ei edes sanottu hei, vaan sen sijaan vain kyräiltiin sitä vihaisen oloisena. “Wassup?” Hän kysyi päätään raapien ja tapitti odottavasti vain kapteenia.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 30, 2017 21:04:33 GMT 2
Post by missie on Oct 30, 2017 21:04:33 GMT 2
# ootdRosie oli herännyt varhain aamulla, käynyt juoksemassa, syönyt runsaan aamiaisen ja juonut kupin kahvia, ennen kuin oli lähtenyt luovimaan tietään asemalle. Tiedossa oli ensimmäinen päivä uudessa piirissä, joten olo oli hyvällä tapaa jännittynyt sekä odottava. Päälle oli kiskottu tummanharmaa jakkupuku ja musta pusero. Punertavat hiukset oli jätetty valumaan avoimina olkapäiden ylitse ja kasvoilla oli tuttuun tapaan luonnollinen sekä kevyt meikki. Naista oli kehoitettu saapumaan paikalle yhdeksältä, joten Rosie oli ollut paikalla tietysti viittä vaille yhdeksän sinä aamuna. Hänet oli noutanut heti aulasta leppoisasti jutusteleva kapteeni, joka oli selkeästikin yrittänyt selvittää millä tuulella nainen oli. Rosie ei oikein ymmärtänyt mistä se johtui, eikä häntä oikeastaan kiinnostanut, vaan vastaili kysymyksiin kohteliaasti ja hyväntuuliseen sävyyn. Matka kävi yhdessä erään toimiston oven taakse. Kapteeni koputti ja Rosie seisoi miehen selän takana vilkuillen uteliaasti ympärilleen. Samaan aikaan hän kuunteli miten kapteeni selitti vastavalmistuneesta keittiöremontistaan. Puheisiin ei voinut muuta kuin vastailla lyhyesti ja hymyillä nätisti perään. Vaikka koputukseen ei saatu mitään vastausta, astuivat he yhdessä kapteenin kanssa peremmälle huoneeseen. Rosie asettautui seisomaan uuden esimiehensä viereen, kun he pysähtyivät keskelle huonetta tarkastelemaan miten naisen tuleva työpari ponnahti ylös sohvalta raskaasti kiroten ja vaikutti vähintäänkin siltä, että viikonlonppu olisi venähtänyt turhan pitkäksi. Hienoinen vanhan viinan katku leijaili vastaan, eikä horjuva askellus ainakaan kuvaa parantanut. Rosie kurtisti kummaksuen kulmiaan, mutta yritti siitä huolimatta pitää mielensä avoinna. Hiljaisuus oli ottanut vallan tilanteesta vähän sen jälkeen, kun nainen oli astunut kapteenin kanssa huoneeseen. Kapteeni otti tilanteesta luonnollisestikin kopin ja toivotti hyvät huomenet alaiselleen. Jonkinlainen tervehdyskin irtosi takaisin, mutta sitä ei selkeästikään osoitettu Rosielle. Syvään henkeä vetäen hän vilkaisi vieressään seisovaa esimiestään ja katsahti sitten takaisin tulevaan pariinsa, jolta sai hieman kyräilevän katseen osakseen. Rosie kohotti kulmiaan miehelle ja veti kätensä vähän torjuvaan puuskaan rintansa korkeudelle. "This is your new partner", kapteeni tokaisi viitaten vieressään seisovaan naiseen. "Rosie Glendale - Tommy Walsh. He is mr. World's Biggest Idiot. So, good luck and have fun you two", niine hyvineen kapteeni kääntyi kannoillaan ja jätti Rosien yksin Tommyn kanssa. Vähän häkeltyneenä nainen vilkaisi huoneesta poistuneen miehen perään, mutta kääntyi sitten vastahakoisesti takaisin seuraansa jääneen Tommyn puoleen. Tämähän oli kerrassaan mahtavaa. Hänet oli pestattu pariksi jollekin täydelliselle idiootille, joka ei selkeästikään osannut edes silittää paitaansa, saatika napittaa sitä ylös saakka kiinni. "Uh... Hi! Tommy was it?" Rosie kuitenkin yritti ja ojensi kätensä jämäkästi miestä kohti. Hymyäkin yritettiin tapailla huulille ihan vain silkasta ystävällisyydestä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2017 21:24:02 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2017 21:24:02 GMT 2
Entinen työpari oli lähtenyt litomaan muutamia kuukausia sitten johonkin henkilökohtaisiin ongelmiin vedoten. Se oli ollut sellainen mukava, viimeistä vaille nelikymppinen mies, joka kiroili kun merimies, mutta sweet talkkasi näteille naisille kuin vanha tekijä. Sen kanssa oltiin tultu ihan hyvin toimeen, mutta Tommy ei ollut pistänyt sen katoamistemppua pahakseen. Vielä vähemmän häntä oli haitannut se, ettei sijaista ollut kuulunut. Nyt oltiin jo totuttu siihen, että saatiin koko toimistohuone ihan itselle, ja saatiin sooloilla ihan miten sielusi siesi. Oikeastaan hän oli täysin unohtanut, että työpareja oli edes olemassa. Siksi oli jonkun sortin yllätys, että sellaista nyt sitten aamulla ensimmäiseksi tyrkytettiin. Vielä outoa sellaista. Joku pienenpieni, nuori nainen, joka näytti jakkupuvussaan harvinaisen takakireältä ja ärsyttävältä. Olisi takuulla tekotärkeä ja haluaisi pelastaa maailman.
“I thought this was a one man show now”, Tommy protestoi kapteenille, joka vastineeksi kutsui häntä maailman isoimmaksi idiootiksi. Senkin kanssa oltiin hyvää pataa. Se piti hyvästä viskistä - juuri sellaisesta, mitä hänen työpöytänsä laatikosta aina löytyi pahan päivän varalle. Siitä oltiin maisteltu yhdessä kerran jos toinenkin töiden jälkeen. “Ay ay”, hän vielä mumisi perään ja teki kunniaa, kun kapteeni käski pitämään hauskaa ja enemmän tai vähemmän tuomitsevana kääntyi kintereillään. Se ei sulkenut ovea perässään, joten miehen piti tehdä se sen puolesta. Se asetti hänet ikävästi myös niin lähelle sitä naista, että se pääsi tarjoamaan kättään.
“Walsh”, Tommy korjasi, mutta tarttui kyllä siihen tarjoukseen ja kätteli naista. Sen sormia ei edes yritetty murtaa silkalla puristusvoimalla. “Shit.. Wait”, hän sitten päätyi mumisemaan, ja suuntasi ilman eri selityksiä toiselle niistä huoneessa olevista pöydistä. Matkaa oli varmaan se pari askelta, koska sitä koppia ei todellakaan oltu pilattu koolla. Nyt se näytti vielä tavallistakin pienemmältä, kun mies oli tilannut sinne yhden keissin paperityöt. Se oli paljastunut viideksi pahvilaatikoksi yhden nätin mapin sijaan.
Se pöytä oli ennen ollut työparin, mutta nyt se oli hänen rojuvarastonsa. Siltä napattiin ensitöiksi pari vanhaa takeawayboksia ja viisi tyhjää, pahvista kahvimukia, joita viskeltiin oven vieressä olevaan roskikseen, ja sitten valtava kasa irtopapereita. Ne siirrettiin omalle pöydälle, kolmen samanlaisen kasan vierelle. Osan päälle oli läikkynyt vähän kahvia, osa näytti siltä, että niitä oltiin kuljeteltu kodin ja toimiston välillä useammankin kerran. Nainen ignoorattiin ihan täysin siihen asti, että istahdettiin oman pöydän ääreen ja katsahdettiin sitä kulmien alta kysyvästi, vähän tuomitsevasti. “You fresh outta school or what?” hän kysyi, mutta tuntui menettävän kiinnostuksensa ennen kun se ehti edes kunnolla syttyä, rupesi uudelleen käynnistelemään sitä tietokonettaan. Se oli vanha ja tappavan hidas, taattua NYPD laatua. Vähän kuten kaikki, jotka täällä työskentelivätkin.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 30, 2017 22:27:25 GMT 2
Post by missie on Oct 30, 2017 22:27:25 GMT 2
"Walsh", Rosie toisti kuivahkosti hymähtäen ja puristi jämäkästi miehen kättä kättelyn yhteydessä. Ote irtosi, kun mies yhtäkkiä lähti suuntaamaan kohti huoneessa olevia pöytiä. Sitä omituista toimitusta seurattiin kulmat kummastuneessa kurtussa, mutta Rosie ei kehdannut puuttua miehen toimiin millään tavoin, kun ei edes tiennyt mikä sen päämäärä oli. Sen sijaan aika käytettiin hyödyksi, annettiin katseen kiertää ympäri huonetta ja silmäiltiin uteliaasti laatikkopinoa, joka valtasi ison osan tilasta. Huoneen koko ei sinäänsä tullut minään yllätyksenä, mutta siinä uudessa parissa olisi ollut ehkä toivomisen varaa. Eivätkä sen tunteet naista kohtaan selkeästikään olleet kovinkaan paljon lämpimämmät.
Rosie havahtui omista ajatuksistaan kuullessaan Tommyn äänen. Katse lipui miehen puoleen laiskasti ja hetken ajan nainen vain tarkasteli pöytänsä taakse istuutunutta miestä. Merkille pistettiin miten toinen niistä pöydistä oli tyhjentynyt kaikesta siitä roinasta, jonka alle se oli ollut hautaantuneena. "You fresh outta bar or what?" Rosie naljaisi takaisin ja hymyili perään herttaisesti, mutta siirtyi sitten lähemmäksi pöytää. "No. I graduated already in 2013", hän kuitenkin vastasi, pitäen äänessään vähän pitkästyneen sävyn. Eikä syyttä. Tommy ei ollut ensimmäinen, joka uskoi hänen olevan vastavalmistunut keltanokka, joka ei tiennyt mistään mitään. Tai, no, keltanokka Rosie ehkä olikin, mutta hän tiesi yhdestä jos toisestakin asiasta keskimääräistä enemmän.
Koska selkeästikään siinä ei oltu lähdössä kahville yhdessä, jotta olisi saatettu tutustua puolin jos toisin, päätti Rosie ottaa ohjat käsiinsä. Kiertelemällä ja kaartelemalla tuskin olisi päästy kovinkaan pitkälle, joten suorapuheisuus oli varmasti ainoa keino saada asiat etenemään. "I would love to braid each other's hair and talk about the boys, but what if we just skip all that shit and you tell me where to start", nainen kohdisti kysyvän katseensa mieheen, mutta lisäsi sitten vielä perään: "How about that?" Raskaasti huokaisten hän päästi puuskassa olevat kätensä putoamaan kylkiensä vierelle ja katsahti ympärilleen hieman tuskastuneesti. "Jeez! How can you live in this mess?"
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 30, 2017 22:48:59 GMT 2
Post by autopilot on Oct 30, 2017 22:48:59 GMT 2
Jos Tommylta oltaisiin kysytty, hän olisi tilannut itselleen työpariksi jonkun hiljaisen, vanhemman miehen, joka keskittyi työajalla lähinnä ketjupolttamaan ja kyräilemään. Sellaisen vanhan leffaetsivän, jota ei kiinnostanut tippaakaan, mitä tapahtui. Sellaisen kanssa oltaisiin tultu toimeen. Tätä nainen näytti… Nuorelta. Lähinnä vain nuorelta. Ja liian pirteältä, siltä että se aiheuttaisi aamuisin päänsärkyä. Hän mietti, miten hyvin se osasi käyttää asetta, koska nyrkeillään se ei ainakaan pääsisi elämässä kovin pitkälle. Ehkä se oltiin siksi isketty hänen parikseen. Ehkä Tommy oli tietämättään saanut alennuksen jonkun henkivartijaksi ja palkatuksi muskeliksi. Ei tietysti sillä, etteikö hän olisi leikkinyt henkivartijaa rahasta ennenkin, mutta oli vähän eri asia tehdä se virallisella työajalla.
Vaikka se ei siltä ehkä näyttänyt, niin mies teki mielestään ystävällisen liikkeen, kun tyhjensi sen toisen pöydän. Rosien työpisteeksi se kai tulisi, jos se ajatteli jäävänsä pidemmäksi aikaa. Ehkä se pistäisi siihen jotain nättejä perhevalokuvia. Kun ajatus tuli mieleen, katse kävi automaattisesti sen vasemmassa nimettömässä. Ei sormusta, joten ehkä sitten kuvia vanhemmista ja sisaruksista, ei mitään naurettavaa, filmattua kuvaa kuvankauniin aviomiehen rinnalla, leveä tekohymy kasvoilla. Tietysti oli silti riski, että se olisi vaikka yksinhuoltajaäiti. Tiedä vaikka rupeaisi kohta roudaamaan jotain vauvaa mukanaan töissä.
“Nah. Went home in between”, Tommy vastasi katsettaan kohottamatta siihen baarikysymykseen, mutta tajusi kyllä napittaa paitaansa vähän paremmin kiinni. Poskeakin hierottiin taas, vaikka siinä ei tainnut mitään näkyvää olla. Lähinnä olo oli inhottava, kuten tuppasi olemaan jos nukkui vaatteet päällä. Hän ei oikein tiennyt oliko hiki, kylmä vai krapula, vai kaikki kolme. Nainen kertoi valmistuneensa jo 2013, mikä aiheutti huvittuneen katseen. “You ever gotten shot?” Hän sitten kysyi, ihan puskista. Ihan kun se olisi joku normi, että kaikkia oltiin joskus ammuttu. Ei häntäkään oltu. Tai oltiin, mutta ei töissä, ja luoti oli lähinnä raapaissut.
Näytti ehkä vähän siltä, ettei miehellä ollut mitään suunnitelmia täksi päiväksi tai loppuelämäkseen, mutta oli hänellä. Siihen ei kuulunut kenenkään hiusten letittäminen. “How about we talk about girls instead”, Tommy ehdotti, heitti jalat työpöydälle mappien keskelle ja risti kädet rintakehälleen. Kahvia oltaisiin kaivattu, mutta kaikki omalla pöydällä lojuvat mukit näyttivät hyvin tyhjiltä. "What's your type, sunshine? Blondes, brunettes?" You like strippers, Rosie? ‘Cause I got a few down at the morgue. I was thinking of taking a nice lil’ day trip to the club, too. Get some drinks, enjoy some quality entertainment, maybe ask some questions. I hear they got a breakfast buffet too, if you’re into that.”
Perään kuului vielä kiroamisesta siitä sotkusta, mitä Tommy ei pitänyt sotkuna lainkaan. Hän näytti vähän loukkaantuneelta. "It's just the way I like it. Don't touch anything."
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 31, 2017 0:40:19 GMT 2
Post by missie on Oct 31, 2017 0:40:19 GMT 2
"Really?" Rosie kysyi äärimmäisen kuivasti ja hyvin epäileväisesti, kun Tommy väitti käyneensä kotona, eikä ollut sitten kuitenkaan suoriutunut työpaikalle suoraan baaritiskiltä. Nainen uskalsi kyllä epäillä miehen sanoja suuresti, mutta mikä hän oli tuomitsemaan? Miehen huvittuneeseen katseeseen vastattiin silmiä siristämällä ja kallistamalla päätä. Ihan kuin ammutuksi tuleminen olisi tehnyt kenestäkään jollain tavalla pätevämpää kuin muista. Ja vastaus oli ei. Rosie ei ollut koskaan saanut luodista, eikä ajatellut saavansa jatkossakaan. "What does it have to do with my professional skills?" Nainen kysyi aidosti hölmistyneen kuuloisena ja räpäytti silmiään muutamaan otteeseen, kuin olisi yrittänyt sisäistää Tommyn sanojen pointtia.
Joku olisi ehkä saattanut loukkaantua miehen seuraavista sanoista, mutta Rosie veti vain toisen pöydän edessä olevan tuolin esiin ja kävi istumaan sille, jääden kuuntelemaan posket kevyesti helottaen Tommyn tarinointia strippareista, ruumishuoneesta ja aamiaisbuffetista. Huvittuneen ja häkeltyneen sekainen naurahdus karkasi väkisinkin naisen huulien välistä, kun hän puisti päätään kuultuaan miehen toimintasuunnitelman sen päivän suhteen. Ei siinä kai ollut muita vaihtoehtoja kuin lyöttäytyä mukaan seuraan, ellei sitten halunnut jäädä siistimään sitä sotkuista huonetta, mitä Rosie ei todellakaan halunnut tehdä, ennen kuin oli tarkastanut jäykkäkouristusrokotuksensa voimassaoloajan - tiedä mitä kaikkea se huone piti sisällään "Yeah, I can join you, but maybe we just ask some questions", nainen ehdotti viattoman herttaisesti. "Lets just do our job, you know. Or is it somehow a really strange concept to you?" Rosie kallisti päätään niin, että punertavat hiukset valahtivat selän puolelta vasemmalle olalle.
"Come on! Let's go then!" Nainen kiirehti hoputtamaan ja nousi ylös tuoliltaan, vilkaisten vielä samalla ympärilleen. Jonkun todellakin pitäisi tehdä sille huoneelle jotain. Mahdollisimman pian mielellään. "Do you wanna go to the morgue first or straight to the strip club?" Hän tiedusteli miehen jatkosuunnitelmista, kun sillä taisi selkeästikin olla jonkinlainen suunnitelma päivän kulusta. Jostain syystä Rosie oli myös melko vakuuttunut, ettei Tommy olisi piitannut tippaakaan, jos hän olisi yrittänyt ottaa ohjia käsiinsä. Sitä suuremmalla syyllä mies olisi varmaankin jämähtänyt siihen tuoliinsa ja kieltäytynyt liikkumasta yhtään minnekään. "Please say that they have some cliché name, too. Like Booty Ladies or Sparkling Diamonds, or something like that."
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 31, 2017 12:04:04 GMT 2
Post by autopilot on Oct 31, 2017 12:04:04 GMT 2
“Look at you getting all judgey on me, sunshine. I have standards”, Tommy väitti, ihan kun ei olisi muka koskaan tullut töihin suoraa baarista. Kukaan ei valittanut, vaikka hän päättikin toisinaan nukkua toimiston sohvalla, koska hän teki työnsä hyvin ja kunnialla. Se riitti. Ne vähemmän tehokkaat poliisit saivat sitten murehtia siitä, että ehtivät aamulla käydä suihkussa ja silittää kauluspaitansa. Kyllä mieskin yritti pääasiassa näyttää edustavalta ja vältellä tälläisiä kiusallisia tilanteita, mutta aina ei onnistunut, eikä sitäkään viitsitty sitten tuskailla sen enempää.
“Have you, though?” Kuului vain kysymys uudestaan siihen ammutuksi tulemiseen. Se kiinnosti lähinnä siltä kannalta, että oliko nainen ollut joskus oikeasti kenttätehtävissä, ja jos oli niin millaisissa. Olisi syytä ruveta miettimään soolouran vaalimista jatkossakin, mikäli se olisi tähän mennessä leikkinyt vaikkapa liikennepoliisia. Mistä sitä tiesi. Rosie ei selvästi tajunnut mistä hän puhui, eikä halunnut vastata, mikä oli tietysti typerää, koska Tommyhan yritti vain ylläpitää mukavaa smalltalkia. Sen naama ei kyllä näyttänyt siltä, että se olisi koskaan ollut edes käsirysyssä. Mies itse oli vähän asia erikseen, koska näytti aikalailla niin kaltoinkohdellulta kun mitä olikin.
Stripparipuheet saivat naisen posket helottamaan, mikä oli etsivästä itsestään ihan älyttömän hauskaa. Hän vain hymyili viattomasti päälle - sellaista hymyä, mikä ei yltänyt lähellekään silmiä. “Yeaah... I’m pretty hungry”, hän sanoi, kun ilmeisesti viihde ja aamiainen pitäisi skipata. Nälkä oli ihan todellinen ongelma, samoin kuin akuutti kofeiinin puutekin. Siihen mies huokasi äärettömän dramaattisesti ja nojasi päätään taaksepäin, että pitäisi kuulemma vain tehdä työ eikä mitään muuta. “This is how I work”, hän julisti perään, nosti jalat pois pöydältä ja nojasi kyynerpäät polviaan vasten. “Whatcha think we’re gonna hear if we just walk in there as a couple of annoying nosey cops, huh? Would you talk to a cop, if you were a stripper whose… Whose fellow friends were dropping like flies? Seems like a good way to get yourself killed, if you ask me.”
Sitten tulikin jo kiire, kun Rosie kävi hoputtamaan. “I like your enthusiasm”, hän kuittasi, ei lainkaan innostuneena, “I already went down the morgue and honestly, the girls weren’t feeling all that talkative. It was kinda boring.” Eli toisin sanottuna, strippibaariin siis. Tommy keräili itsensä vähän väsyneenä jaloilleen, pyöritteli olkapäitään, rusautti niskansa molempiin suuntiin ja koitti vähän suoristella paitaansa. Se ei auttanut tippaakaan. “Wow, Rosie. Really? All judgey again. And are you telling you’ve never been to a strip bar before?” Hän sitten keskeytti muka järkyttyneenä sen siistiytymisoperaationsa. “It’s a serious, classy place you know. It’s called Chi Chi. Spanish for boobs, you know. Don't even bother. Focus your mind on more important things. Like, you think we could go get a hundred bucks in one dollar bills and call it a business expense?"”
Päätään pudistellen ja muka äärettömän tyytyväisenä Tommy keräili pöydältä vähän omaisuutensa. Puhelimen, työauton avaimet, aurinkolasit. Ase oli edelleen vyöllä, myös se tarkastettiin.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 31, 2017 13:15:08 GMT 2
Post by missie on Oct 31, 2017 13:15:08 GMT 2
"U-huh", Rosie tuumi ja pyöräytti kieltään poskessaan vilkaistessaan Tommya erittäin arvioivasti. Jos miehellä olikin jonkin sortin standardeja, olivat ne luultavasti todella, todella vaatimattomat ja luultavasti myös joustivat aina tilanteen mukaan miehen eduksi. Nainen ei voinut olla pohtimatta kuka ihme oli ajatellut, että heistä saisi hyvän työparin keskenään? Jonkun neronleimaushan se oli ollut. Nainen olisi mieluusti etsinyt sen henkilön käsiinsä ja tivannut siltä, oliko se ajatellut asiaa nyt ihan loppuun saakka. Vilkaistessaan Tommya Rosie ei voinut ajattelematta, ettei heidän yhdistämisessään ollut mitään tolkkua.
"That's why you eat breakfast at home", nainen huomautti melko nenäkkäästi, kun Tommy valitteli nälkäänsä. Mies sai osakseen vielä herttaisen hymyn ja tyttömäisen nenän niksautuksen - ihan vain puhtaaksi siksi, että Rosie yritti olla mahdollisimman rasittava, sillä sitähän Tommy itsekin oli. Nainen oli itse syönyt sen verran runsaan aamiaisen, että nälkä tuskin pääsisi yllättämään ennen lounasta, jos sellaista nyt oli tarjolla Tommyn matkassa. Mies ei vaikuttanut pahemmin perustavan terveellisistä elämäntavoista ja säännöllisestä ruokailusta. "I am not annoying and nosey", Rosie katsoi aiheelliseksi protestoida, mutta mulkoili miestä hetken kulmiensa alta, ennen kuin huokaisi raskaasti ja puisti päätään. "Fine. You clearly have a experience of strippers, so let's do this in your way", ehkä oli parempi antaa miehen viedä ainakin aluksi ja puuttua tilanteeseen, jos se tulisi tarpeen. Vaikka Rosie oli varma siitä, että Tommyn työtavat olivat vähintäänkin kyseenalaiset.
Tommyn huomautus naisen innokkuudesta, sai Rosien hymähtämään kuivasti ja pyöräyttämään dramaattisesti silmiään. "That's nice", nainen murjaisi herttaiseen sävyyn ja räpäytti miehelle viattomasti silmiään, mutta veti kasvoilleen sitten hivenen kyllästyneen ilmeen, kuin olisi yrittänyt sanattomasti kertoa, että pelleilyn aika oli ohitse. Miehen keräillessä itseään, nainen veti kätensä puuskaan ja naputti odottavasti vasemmalla jalallaan lattiaa. "Do I look like a girl who sits every night at some strip bar?" Rosie kohotti kulmiaan tavattoman kysyvästi. "No", hän kuitenkin päätti vastata miehen puolesta ja vilkaisi samalla Tommya varoittavasti, ihan vain jos mies ajatteli kehittää jonkun muka hauskan vitsin aiheesta. Seuraavaksi saatiin kuitenkin vakuutteluita siitä, että kyseesä oli vakavastiotettava paikka. Nimi ei kuitenkaan ihan tukenut sitä väitöstä, minkä vuoksi Rosie loi Tommyyn huvittuneen silmäyksen. "Yeah, sure. I mean, why not? We really should also order a limousine and take the hotel room in the city's most expensive hotel. How about that?" Ehkä laitoksella ei katsottaisi moista tuhlailua kovinkaan hyvällä. Puhumattakaan että sellaiseen saataisiin koskaan lupaa.
Nainen oli jo siirtynyt ovelle siinä vaiheessa, kun mies vielä keräsi omaisuuttaan pöydältään. Syvään henkeä vetäen hän pudotti päänsä alas ja puisteli sitä. Lähtö tuntui kestävän jotenkin ihan uskomattoman kauan. Yleensähän miehet joutuivat odottelemaan naisia, mutta nyt tilanne oli kyllä toisin päin. Rosien olisi tehnyt mieli pyytää Tommya toimimaan aavistuksen ripeämmin ottein, mutta sen sijaan hän vain odotti kiltisti paikoillaan. Lopulta päästiin ihan oikeasti jopa matkaankin. "Do we take your car or mine?" Nainen tiedusteli huolettomasti. Hänellä ei ollut ajamista vastaan mitään, eri asia oli kuitenkin oliko Tommylla jotain naiskuskeja vastaan.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 31, 2017 16:59:54 GMT 2
Post by autopilot on Oct 31, 2017 16:59:54 GMT 2
Edelleenkään ampumiskysymykseen ei saatu vastausta, eli naisen kanssa oli selvästi ihan mahdotonta tehdä yhteistyötä. “Jeeeez. Fine. Don’t gotta tell me shit”, kuului vastaus ja käsiäkin vähän kohoteltiin. “I got shot once. Just thought we might compare battle scars, ya know.” Ei hänellä ollut oikeasti mitään aikeita puhua omista kokemuksistaan yhtään mitään. Rosie näytti siltä, että kuolisi sydänkohtaukseen, jos kuulisi puoletkaan siitä mitä hän oli tehnyt. Tavallaan Tommy piti siitä, että tiesi pystyvänsä järkyttämään ihmisiä jos halusi. Ei vain koskaan halunnut, koska ne olivat kuitenkin aika yksityisiä asioita.
Rosie näytti myös siltä, että pisti nenänsä asioihin, jotka sille eivät kuuluneet. Se ei ollut hyvä. Nytkin Tommy tiesi, miksi ne stripparit olivat kuolleet ja kenen aloitteesta - ja se ei tarkoittanut, että hän aikoisi millään tavalla hyödyntää sitä tietoa oikeassa tutkimuksessa, vaan ennemmin halusi katsoa eri suuntaan ja löytää jonkun toisen syntipukin. “What are you then, miss goody two shoes?” Etsivä tiedusteli, kun ei keksinyt paremminkaan kuvaavia adjektiiveja. “Was your dad a cop? I bet he fucking was, wasn’t he?” Kaikella sillä kyselyllä ei edes ollut mitään muuta tarkoitusta kun löytää joku arka kohta. Pitäisi myös vilkaista naisen tietoja ja track recordia heti, kun tilaisuus ilmenisi. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Stripparit olivat varmasti Tommylle tutumpi aihe, eikä häntä edes hävettänyt tippaakaan. “Imma take the lead on this. You can follow me, if you want. Fetch some coffee. Make sarcastic comments. I always wanted a sidekick”, mies selvitti työnjakoa - ja kyseenalaisia työtapojaan. “Nah. You look like a girl who sits at home alone every night drinking cheap wine and crying over romantic movies”, Tommy jatkoi vielä punapään innoittamana sitä ajatustensa jakamista. Ne olisi varmaan voinut pitää ihan itselläänkin, jos nyt ihan rehellisiä oltiin.
“Now you’re talking!” Hän sen sijaan hihkaisi limusiinisuunnitelmiin ja iski kätensä yhteen, “that’s exactly what I had in mind, sunshine. See, we’re finding common ground already.” Seteleitä pitäisi hankkia kyllä joka tapauksessa, koska strippareilla olisi takuulla enemmän sanottavaa, kun niille antaisi jotain vaivanpalkaksi. Lahjominen oli aina varsin toimiva suunnitelma.
Tommy otti kaikessa rauhansa aikansa, mutta selvittiin sieltä ulos sitten kuitenkin. “We’re taking the shitty fucking piece of shit work car”, hän katsahti naista, ihan kun se olisi kysynyt jotain täysin idioottimaista. “They don’t pay for my gas so I’m sure as hell not driving my own.” Oma oli myös aika rikki, mikä ei tehnyt siitä kovin esittelykelpoista. Niin oli se 2000 luvun alun Corollakin, minkä ratin taakse istuttiin. Se skippasi aina kolmannen vaihteen ja sammui joskus liikennevaloihinkin, mutta siihen oltiin jo vähän totuttu. Auto peruutettiin parkkiruudusta vauhdilla, liityttiin melkein yhtä reteästi isommalle tielle, samalla etsien radiosta rokkikanavaa ja viritellen aurinkolaseja silmille.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 31, 2017 18:27:38 GMT 2
Post by missie on Oct 31, 2017 18:27:38 GMT 2
Miss goody two shoes. Koko termi onnistui nostattamaan karvat pystyyn ja sai Rosien mulkaisemaan Tommya happamasti. Kysymykseen ei kuitenkaan ehditty vastata, kun mies siirtyi jo aiheessa eteenpäin. "Actually, yes", nainen vahvisti ponnekkaasti ja vilkaisi noopeasti miestä kulmiensa alta. "He was. And my sister is prosecutor", koko perhe Glendalen perhe palveli valtiota. Oli palvellut jo vuosikymmeniä. Turha sitä oli käydä kieltämään, sillä Rosie oli ihan tavattoman ylpeä isästään. Sen suoraselkäisempää ja luotettavampaa miestä ei taatusti löytynyt koko maailmasta, millaisena Rosie isänsä näki.
Moni olisi häpeillyt sitä, että oli käynyt strippiluolissa tekemässä lähempää tuttavuutta strippareiden kanssa, mutta Tommylle se ei ollut mikään ongelma. Tai ainakaan Rosie ei päässyt lukemaan miehen kasvoilta minkäänlaisia nolostumisen tai häpeän merkkejä. Oikeastaan vaikutti siltä kuin stripparit olisivat olleet maailman luonnollisin asia. "I don't fetch coffee to you. Absolutely not. Not gonna happen, so keep on dreaming, Walsh", Rosie toppuutteli heti alkuun, sillä hän ei todellakaan aikonut ryhtyä kenenkään juoksutytöksi. Ei missään tapauksessa. Mies voisi hankkia kahvinsa ihan omin neuvoineen. Pyytää vaikka niitä strippareita sitten avustamaan asiassa, jos niikseen tulisi. "Ha ha... thanks!" Nainen mumisi happamasti, kun Tommy arveli hänen olevan sitä sorttia, joka istui kotona halpaa viiniä juoden ja romanttisia elokuvia katsellen.
"Could you please stop? My name is not sunshine. I mean it actually sounds like a really bad stripper name, or something. Rosie do just fine. Or Glendale, if you wanna do that last name thing", nainen pyysi vähän kuivahkoon ja kyllästyneeseen sävyyn. Kaiken maailman lempinimet olivat yleensä vain alentavia ja vähätteleviä. Ja siinä miesten valloittamassa maailmassa oli kyllä kuultu yhtä sun toista. Sunshine ei ollut todellakaan edes pahimmasta päästä.
Kuuliaisesti Rosie seurasi Tommyn jäljessä sille 2000-luvun alun Corollan luokse. Tottuneesti hän kävi istumaan pelkääjän paikalle, eikä edes yrittänyt vaatia itselleen auton avaimia. Luultavasti hän olisi joutunut kävelemään strippiklubille, jos olisi uskaltautunut ehdottomaan, että olisi ehkä viisainta päästää hänet rattiin, vain koska Tommyn ajokunto arvellutti naista hieman. Vauhdikas peruutus parkkiruudusta ja samaan kategoriaan luettava liittyminen isommalle tielle ei ainakaan luvannut mitään hyvää. Vaistomaisesti nainen tarttui ovessa olevasta kädensijasta kiinni kuin tukea hakien. "Do you want to tell me something about this case?" Nyt tiedettiin vain, että muutama strippari oli päässyt hengestään, eikä sitten juuri muuta. Niillä tiedoilla ei päässyt kovinkaan pitkälle.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 31, 2017 19:09:42 GMT 2
Post by autopilot on Oct 31, 2017 19:09:42 GMT 2
“Fucking knew it”, Tommy hymähti, kun nainen kertoili että kyllä, sen isä oli poliisi ja sisko oli syyttäjä. Samanlaisia maailmanpelastajia siis koko perhe. Naiselle oltiin takuulla iskostettu lainkuuliaisuus päähän jo ennen kun se oli syntynyt, oltiin opetettu uskomaan että maailma oli kaunis ja ihmiset pohjimmiltaan hyviä. Helvetin amerikkalainen, keskiluokkainen unelma. Sitä ei oltu itse päästy koskaan kokemaan. Oli ollut liian kiire piileskellä kotona tai karata kaduille, ennen kun isä pääsisi humalassaan siihen asti, että haluaisi upottaa nyrkkinsä jonkun naamaan. Tai ehkä vain huutaa ja haukkua. Oikeastaan hän oli aina pitänyt enemmän niistä kerroista, kun oli vain ottanut rehellisesti turpiinsa. Se oli niin huono ja kelvoton ihminen, että sai Tommynkin näyttämään hyvältä ja kunnolliselta.
Rosie ei innostunut siitä kahvin hakemisesta, joten todennäköisesti siitä pitäisi jatkossakin suoriutua ihan itse. Tommy olisi ennemmin ottanut henkilökohtaisen assistentin kun työparin, mutta ei se ollut hänestä kiinni, kuten eivät olleet monet muutkaan asiat. NYPD teki mitä NYPD teki, ja olihan se nyt lähtökohtaisesti erittäin riskialtista lähettää ketään kentälle yksin. Oli sillä yksin lähetettävällä sitten kuolintoive tai ei. “Fine. I won’t fetch you any then, either”, mies päätti mielenosoituksellisesti, vaikka ei hetkeäkään ollut uskonut, että uusi pari kahvinkeittäjäksi rupeaisi. Jos se siihen suostuisi, sen kannattaisi varmaan suosiolla vain vaihtaa alaa, koska täällä sen yli käveltäisiin alta aikayksikön. Kai se jollain tapaa läpäisi jonkun testin vain sanomalla ei.
“Sure thing, sweet cheeks”, Tommyn oli pakko vinoilla nimittelykieltoon, vaikka hän oikeasti yritti käyttäytyä. Naiselle ei vain oikein osattu puhua mistään, eikä oikein tiedetty miten sitä pitäisi edes lähteä lähestymään. Alku oli jo ollut huono, joten ihan yhtä hyvin saattoi sitten jatkaa sillä linjalla. Sitä paitsi punapää ärsytti jo valmiiksi sen kaiken hyvyytensä kanssa. Kuka muka oikeasti oli poliisin lapsi? Se ei voinut olla tervettä ja normaalia. Väkisinhän siinä kasvoi vähän kieroon.
Tommy ei halunnut jakaa tietoa elämästään, eikä oikeastaan siitä keissistäkään. Rosie oli kuitenkin hyvää vauhtia tekemässä siitä oman asiansa, mikä varmaan ihan kuului sen työnkuvaan, mutta tuntui silti lähinnä häiritsevältä. “That’s all I know”, hän sanoi hyvin huolettomaan sävyyn. “Some strippers are dead an the narcs are interested. They’ll probably steal the case from us any minute now, anyway. Enjoy it while it lasts.” Pahin aamuruuhka oli jo ehtinyt hälvenemään, joten matkaa hidastivat lähinnä idiootit pappa-autoilijat ja liikennevalot. Auton ilmastointia yritettiin kääntää kovemmalle, mutta lopulta vain avattiin oman puolen ikkuna.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 31, 2017 20:20:31 GMT 2
Post by missie on Oct 31, 2017 20:20:31 GMT 2
"Fine by me", Rosie julisti hymyillen, kun Tommy kieltäytyi hakemasta myöskään hänelle kahvia - ihan kuin nainen olisi sitä edes pyytänyt. Kun ikää oli melkein kolmenkymmentä, luulisi jokaisen osaavan jo silloin hakea kahvinsa itse. Aika monen muunkin asian luulisi siihen ikään mennessä luonnistuvan ihan omin voimin, mutta niin vain Rosie tiesi lukemattomia tuttavia, jotka raahasivat vaatteensa pestäväksi edelleen äidilleen ja asuivat vielä hyvässä lykyssä vanhempiensa nurkissa. Ei siinä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ehkä molempia?
Uusi lempinimi ei ollut yhtään sen parempi vaihtoehto. "No, sweet cheeks, babe, sunshine, girl, honey or anything like that. Got it?" Vetoava, jopa vaativamman puoleinen katse kohdistui suoraan miehen silmiin, kun Rosie halusi tehdä selväksi, että halusi pelkästään tasavertaista kohtelua - ja ei, siihen ei sisältynyt tytöttelyä tai muruttelua. Mikä siinä olikin? Miesten mielestä oli yleensä aina ihan ok keksiä mitä imelämpi lempinimiä naispuolisille collegoilleen, mutta auta armias, jos menit ja ryhdyit pojittelemaan niitä. Helvettihän siitä repesi. "Or, of course, you can call me whatever you want, but don't be surprised if I call you names like dickhead or the biggest idiot in the world", sanojensa päätteeksi nainen räpäytti silmiään viattomasti. Vuoroin vieraissa, eikö niin?
Rosie kohotti epäileväisesti kulmiaan. "Are you sure?" Hän kysyi, kun mies vakuutti, ettei tiennyt yhtään sen enempää. Ehkä se puhui totta, ehkä ei. Sillä hetkellä Rosie ei todellakaan kyennyt pysymään miehen ajatuksenjuoksun perässä, joten oli parempi varmistella ainakin kahteen kertaan. Jos mies nyt jostain syystä tulisikin toisiin aatoksiin ja toteaisi unohtaneensa kertoneen jotain. Koskaan ei voinut tietää, eikä vara venettä kaatanut. "Oh, that's just nice", Rosie jupisi tyytymättömästi saadessaan kuulla, ettei juttu ehkä olisi enää kovinkaan pitkään heidän käsissään.
Parivaljakon tie kävi nopeasti strippiklubin luokse. Nainen loi tavattoman epäuskoisen ja huvittuneen sekaisen katseen siihen kaikissa neonväreissä vilkkuvaan kylttiin, joka teki kaikille selväksi, että ovat olivat avoinna siihenkin aikaan päivästä. "Are you a regular customer?" Rosie naljaisi hyväntuulisesti, kun he suuntasivat yhdessä Tommyn kanssa sisätiloihin. Taatusti se oli. Jos ei sen kyseisen klubin, niin ihan varmasti jonkun muun sitten. "Brunettes or blondes?" Hän tiedusteli ihan kuten mieskin oli aiemmin itse tehnyt.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 31, 2017 20:35:35 GMT 2
Post by autopilot on Oct 31, 2017 20:35:35 GMT 2
Jos ei vaihdettaisi ikinä yhtään sanaa työjuttujen ulkopuolella, se olisi ihan ok. Ihan kuten sekin, että haettaisiin oma kahvi ja omat ruoat, kuten oltiin tähänkin mennessä täysin onnistuneesti tehty. Uralle oli mahtunut useita työpareja, eikä yhdenkään kanssa oltu ystävystytty - eikä oltu jääty sitä syvän henkisen yhteyden puutetta myöskään harmittelemaan. Ystävät olivat yliarvostettuja. Elämässä pääsi paljon pidemmälle, kun piti huolta ihan vain itsestään, eikä lähtenyt sekoittamaan asioita ja sotkemaan kaikkea, mikä oltiin jo todettu toimivaksi.
“I only respond to mister world’s biggest idiot”, mies väitti pokkana, eikä oikeastaan olisi pistänyt lainkaan pahakseen, vaikka häntä oltaisiinkin kutsuttu idiootiksi. Ihan kun hän ei olisi antanut jokaiselle aseman tyypille jotain nimeä. Suurin osa oli kuvainnollisesti ja kaunokielisesti luokkaa that fat jerk, fake laugh prick tai the doughnut guy. Kapteeni oli vain kapteeni, koska se oli ihan hyvä tyyppi. “I’m looking forward to seeing what you’ll come up with but I promise you I’ve been called worse things.”
Koska kukaan Tommya lukuunottamatta ei tiennyt siitä keissistä tällä hetkellä sitä enempää, niin hänkään ei sitten tiennyt. “So what’s it like?” Hän tiedusteli sen sijaan, että olisi avannut mitään yksityiskohtia, “growing up with a cop?” Aihe ei ollut oikeasti kovin kiinnostava, mutta ehkä siitäkin löydettäisiin jotain ivan aihetta. Ainakin kulutettaisiin vähän aikaa, eikä tarvitsisi istua hiljaisuudessa tai keskustella lempinimistä.
Vaikka mies vakuuttavasti onnistui muulta vaikuttamaan, niin hän oli käynyt sielä klubilla vain kerran, ja silloinkin työasioiden tiimoilta. Hän oli kyllä istunut strippibaareissa yhtenä jos toisenakin iltana, mutta kuka ei muka olisi? Tai Rosie ei ollut, mutta se nyt ei varmaan ollut tehnyt mitään muutakaan. Parkkipaikka oli melkein tyhjä, joten Tommy sai reteästi vetää auton paalupaikalle. Hän hyppäsi ulos ensin, heitti aurinkolasit päästä kuskin penkille ennen kun paiskasi auton oven kiinni ja käänsi ovet avaimella lukkoon. “Not really”, hän vastasi naiselle muina miehinä siihen, että oliko kanta-asiakas. “I’ve only been here once, like a year or two ago. We had a girl that went missing and we were trying to see if anyone knew her.”
Portsari nyökkäsi, kun he sen ohittivat, ja sille mumistiin tervehdykset. Sisällä oli hämärää ja savuista, juuri kuten asiaan kuuluikin. Baaritiskillä makaili pari vanhempaa miestä, jotka varmaan olivat niitä oikeita kanta-asiakkaita, lavalla pyöritteli peräänsä joku vähän kulahtaneen näköinen, keski-ikää lähestyvä nainen, jolla oli mustaksi värjätyt hiukset. Ei Tommyn tyyppiä. Siitä Rosiekin kyseli juuri sopivasti. “That’s a hard question”, hän hymähti samalla, kun skannasi tilaa katseellaan ja lähti maleksimaan kohti sitä lavaa. “Blondes, I guess. Just as long as they're good, nice girls, you know. The ones to bring home to your mama.”
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Oct 31, 2017 22:31:47 GMT 2
Post by missie on Oct 31, 2017 22:31:47 GMT 2
Rosie vilkaisi kulmiaan kohottaen Tommya, mutta mutristi sitten huuliaan ja kohautti huolettomasti olkiaan. "It was alright, I guess", nainen tuumi. Hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa vanhemmistaan tai lapsuudestaan. Tukea oli saatu, kun sitä oli tarvittu, mutta olivat vanhemmat myös osanneet pitää huolen kuristakin. "We had a strict discipline, though, but my parents are just ordinary people. I mean, my dad is an honest and loyal man, and my mom is such a sweet lady. She loves everybody and everybody loves her", mitään poikkeavaa Rosien vanhemmissa ei ollut. Ne eivät olleet oikeastaan koskaan edes tapelleet, tai ainakaan ne eivät olleet käyneet riitojaan lastensa silmien edessä. Se oli teko, jota Rosie osasi näin vanhemmalla iällä arvostaa todella. "You are from Boston?" Kuulihan jo puheesta, mutta silti Rosie halusi saada siihen vahvistuksen mieheltä itseltään vielä. "How did you end up in New York?"
Rosie oli aavistuksen yllättynyt siitä, että Tommy oli - omien sanojensa mukaan - käynyt vain kerran siinä kyseisessä paikassa. Nainen silmäisikin miestä epäuskoisesti, muttei sanonut mitään, vaan asteli miehen vierellä kohti pääsisäänkäyntiä. "Did you find her?" Hän kyseli kiinnittäen huomion Tommyn strippiklubireissujen sijaan siihen kadoksissa olleeseen tyttöön, jonka mies oli sattunut mainitsemaan.
Tommyn tavoin Rosie mumisi portsarille tervehdyksen. Sitä vilkaistiin vielä hieman arvioivasti, mutta sillä hetkellä se näytti ainakin hyvin vaarattomalta kaverilta. Iso se oli kuin mikä, joten ainakaan Rosie ei halunnut lähteä ottamaan sen kanssa painimatsia. Siinä olisi hyvin äkkiä hävinnyt itse. Tommyn kintereillä Rosie seurasikin siis peremmälle. Esityksen ja asiakkaiden laadusta saattoi olla montaa eri mieltä, mutta mielipiteet pysyivät visusti lukkojen takana. "Oh, yeah", hän mutisi miehelle huvittuneesti, eikä uskonut hetkeäkään, että uuden työparin tyyppiä olivat sellaiset tytöt, jotka voisi viedä kotiin näytille.
"Where do you want to start? I just follow you, boss", naisen viimeisiin sanoihin livahti sen verran ivallinen sävy, ettei niitä todellakaan tarkoitettu minkäänlaisena kohteliaisuutena. Samalla hän vilkaisi miestä ja hymyili vinosti, ennen kuin antoi katseensa lipua takaisin lavalla kiusallisesti vääntelehtivään naiseen.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Oct 31, 2017 23:06:09 GMT 2
Post by autopilot on Oct 31, 2017 23:06:09 GMT 2
“Well, that sounds fucking boring. Good for you.” Rehellinen ja lojaali isä, rakastava äiti. Kuulosti juuri niin äklöttävän täydelliseltä kun oltiin pelättykin. Tommy ei kyllä hetkeäkään uskonut, etteikö niilläkin olisi jotain luurankoja kaapissa, koska mitä paremmalta kulissit näyttivät, sitä huonommin hmiset niiden keskellä yleensä voivat. Tai sitten ne kulissit saattoivat näyttää ihan yhtä paskalta kun mitä elämä olikin, jos oikein tuuri kävi, kuten heidän taloudessaan. Ikävä kyllä. Toisaalta oltiin kyllä aikuistuttu nopeasti ja saatu hyvää kokemusta elämästä selviämisestä, mitä Rosie ei varmaan ihanan rakastavan perheensä kesken ollut samalla tavalla saanut. Poliiseiksi oltiin silti päädytty molemmat, mikä oli oikeastaan aika surkuhupaisaa.
Se kyseli Bostonista, mikä ei nyt varsinaisesti ollut mikään salaisuus. “Southie through and through. Grew up right where Whitey Bulger used to run”, hän jopa tarjosi lisäselitystä. Whitey Bulger oli totta kai pakko mainita, koska paljon muuta kehuskeltavaa kotikonnuilta ei löytynyt, kun se yksi irlantilaistaustainen gangsteri. Se koko alue miellettiin muutenkin paitsi läpikotaisin irlantilaiseksi, myös erityisesti vanhan linjan kunniallisten rikollisten suosimaksi. Tommysta se oli aika siistiä. Sellaisella samalla tavalla, kun oli kiinnostavaa kuunnella sarjamurhaajien ajatuksia. “My buddy and I got a job here”, kuului vähän yksinkertaisempi vastaus siihen, miten New Yorkiin oltiin päädytty. Motiivit lähdölle olivat lähtökohtaisesti olleet vähän muuta kun se, että haluttiin vain päästä maksamaan veroja mahdollisimman pian, mutta töihin oltiin kuitenkin menty.
“Oh yeah, eventually. Not from here, though. She wasn’t as desperate for money as we thought”, Rosielle selvitettiin sitä ohimennen sivuttua tapaustakin. “She just caught a bus and went straight to Wisconsin or some shit. I can’t remember. It was pretty boring.” Se oli ollut niitä Rosien tapaisia hyvän perheen tyttöjä, joka oli vain saanut joku päivä tarpeekseen. Se oli ollut siinä mielessä kiinnostava keissi, että sen vanhemmat olivat väittäneet kivenkovaa sen saaneen tappouhkauksia entiseltä poikaystävältään. Tyttö tai kukaan sen ystävistä ei ollut niistä koskaan kuullutkaan, poikaystäväparasta puhumattakaan. Lopulta oli jäänyt aika auki, että kuka syytti ketäkin mistä ja kuka oli oikeasti tehnyt jotain väärää vai oliko kukaan.
Ainakin toinen heistä käyttäytyi normaalisti, eikä se ollut Rosie. “Loosen up for starters. You look ridiculous. Even I’m suspicious talking to you right now”, Tommy ehdotti ja viittoi kohti sitä jakkupukua, “you want a drink? You look like you need one.” Se olisi ollut hyvä ratkaisu kaikkeen, että oltaisiin vain juotu käätökännit, palattu töihin huomenna ja mietitty asiaa uudelleen. Sen hän kyllä tekikin, että avasi piikin ja suuntasi pian viskin ja punapään kanssa yhteen corner boothiin. Kovin pitkään ei tarvittu odottaa, kun ohi käveli joku nuorempi, nätti blondi. Kamapää, ehdottomasti, mutta nätti silti. Korkeat korot, pitkät kiharat, pienenpieni mekko joka paljasti puolet rintaliiveistä, ei välttämättä tarkoituksellisesti. Se käveli ohi toisenkin kerran, ja sillä kerralla Tommy soi sille hymyn. "How you doing this fine morning, sweetheart?" hän kysyi, ja tytön katseen kohdatessaan oli melko varma että se oli kamoissa nytkin. Ei todistaja-ainesta, jos siihen tultaisiin. "C'mere, c'mere. How are you?" mies jatkoi, eikä ehtinyt kunnolla edes viittoa, kun se jo istuutui viereen. "What's your name?" siltä kysyttiin, täydellisen kohteliaasti ja ystävällisesti. "Cassie", se sanoi, ja Tommy toisti sen kokeilevasti perässä - "I'm Tommy. Nice to meet you, Cassie."
|
|