|
Apr 11, 2014 21:29:25 GMT 2
Post by Deleted on Apr 11, 2014 21:29:25 GMT 2
Lauantai 5. huhtikuuta 2014, alkuilta Intialainen ravintola Queensissa Jo joskus opiskeluaikoina Antoniolle ja hänen muutamalle ystävälleen oli muodostunut tapa käydä vähintään parin viikon välein jossain uudessa paikassa syömässä. Alkuun ravintolaillat olivat tarkoittaneet uusiin ihmisiin tutustumista ja uusien kivojen paikkojen löytämistä, mutta nykyään se oli tapa, rutiini. Tarkoitus oli nähdä vanhoja ystäviä ja viettää aikaa porukalla, kun aika oli nykyään jokaisella niin kortilla – monet Antonion ystävistä olivat pikkuhiljaa vakiintuneet, menneet vähintään kihloihin ja olipa eräs kavereista lapsenkin jo kerennyt saada. Aina toisinaan Antoniosta tuntui, että muut menivät elämässään eteenpäin mielettömällä vauhdilla, mutta hän vain jumitti samassa kohdassa. Hän ei seurustellut, asui edelleen samassa pienessä ja kieltämättä melko ahtaassa yksiössään, työskenteli samassa paikassa kuin valmistumisensa jälkeen. Moisista ajatuksista mies kyllä yleensä havahtui nopeasti, sillä hän piti elämästään. Ei hän kaivannut nyt parisuhdetta, se pieni ja ahdas yksiö oli kaikesta huolimatta kodista ja työtään hän rakasti. Toki Antonio toisinaan haikaili oman yrityksen perään, mutta sen aika ei ollut vielä. Kyllä Antonio välillä mietti, että nyt kai se yritys pitäisi perustaa, kun hän oli vielä nuori, eikä ollut suhteessa, hän voisi ottaa riskejä. Mutta silti hän yritti hokea itselleen, että hänen aikansa koittaisi myöhemmin – ei hänen kannattaisi vielä mitään yrityksiä olla perustamassa, hänen taloudellisen tilanteensa pitäisi olla ensin vakaampi. Ja kai se yritysideakin pitäisi hioa loppuun ennenkuin tekisi mitään hätiköityjä ratkaisuja pelkästään sen takia, että hän halusi. Tänään he sitten olivat päättäneet testata erästä intialaista ravintolaa Queensissä. Antonio oli itseasiassa keksinyt sen paikan, sillä hän oli kuullut työkaverinsa suosittelevan kyseistä paikkaa. Ainakin ravintolan sisustus oli hieno ja ruokalistakin kuulosti hyvältä – nopeasti ystävykset olivat saaneet tilattua jokainen oman annoksensa. Kun Antonion ystävät juttelivat keskenään, mies antoi katseensa harhailla hieman ympäriinsä – jossain vaiheessa hän tajusi katseensa jumittuneen yhteen tarjoilijoista ja nopeasti hän palautti katseensa takaisin ystäviensä puoleen. Vaikka kaikille hänen ystävilleen olikin selvää, että hän oli miehiin päin, ei hän halunnut sitä kaikelle maailmalle kuuluttaa tuijottelemalla tuntemattomia miehiä, sehän saattoi jonkun mielestä olla vaikka ahdistavaa. "Ihan hyvän paikan sä onnistuit löytämään, pakko myöntää. Vaikka, ei pitäisi varmaan kehua, ennenkuin ollaan edes saatu ruokaa." Antonion hyvä ystävä, Jessica, naurahti. "No enhän mä tätä varsinaisesti itse löytänyt, satuin vaan kuulemaan kun Josh ja Emily juttelivat tästä pari päivää sitten.." Antonio jatkoi sitten, antaen katseensa taas lähteä hieman harhailemaan – jälleen kerran se jäi siihen tarjoilijaan. Jessica läppäisikin kevyesti ystäväänsä kämmenelle. "Mitä sä kattelet? Tuota miestäkö? Me tultiin tänne syömään, ei miehiä iskemään." Jessica naurahti, joskin vilkaisi itsekin sen tarjoilijan suuntaan. Antonio vain pudisteli päätään, yrittäen sitten keskittyä taas muiden juttuihin – ihan oikeassa nainen oli, ei täällä millään iskureissulla oltu.
|
|
|
Apr 12, 2014 8:43:07 GMT 2
Post by Deleted on Apr 12, 2014 8:43:07 GMT 2
Ilta oli samanlainen kuin aina. Jaswinderin sedän ravintola oli iso mutta myös laadukas ja siellä riitti asiakkaita oikeastaan joka päivä. Nuori mies oli tullut jo aiemmin päivällä lounasvuoroon mutta koska eräs tarjoilija oli ollut kipeänä, hän oli suostunut tulemana myös iltavuoroon. Toisaalta rahaa ei yksinhuoltaja isällä ollut koskaan tarpeeksi, joten oli ihan mukavaa saada lisätuloja. Sen lisäksi iltaisin ihmiset olivat anteliaampia ja tippeihin perustuva palkka oli paljon suurempi. Jas oli pukeutunut mustiin housuihin jotka myötäilivät hänen hoikkia jalkojaan ja niiden kanssa hänellä oli musta t-paita jossa luki ravintolan nimi ja takana selässä oli kultainen lootuskukan kuvan. Hiukset olivat korkealla ponnarille ja jaloissa oli mustat tennarit, joilla jaksoi koko päivän kävellä pitkin ravintolaa. Korviin hän oli vaihtanut hillitymmät mustat korvakorut. Hänellä oli oma osionsa ravintolan pöydistä joiden palvelua hän hoiti. Välillä kuitenkin Jas oli tuntevinaan katseen itsessään ja kohotti katseensa, mutta ei ikinä huomannut ketään joka olisi häntä katsellut.
”Hei Jas. Voisitko sä viedä ruuat tonne mun kutos pöytään niin ehtisin tässä nopeasti syömään jotain?”, yksi naistarjoilija pyysi siinä kassapisteen luona häneltä. Jas hymyili kevyesti ja nyökäytti päätään. ”Kyllä mä voin viedä. Mulla on omissa pöydissä tällä hetkellä kaikki ihan hyvin”, Jas lupasi naiselle ja asteli sitten siihen keittiön puolelle jossa ruuat olivat valmiina. Hän sai helposti kuljetettua kolme lautasta kerrallaan ja nosti ne käsiinsä. Askeleet johtivat sen jälkeen pöytään missä istui selvästikin kaveriporukka. Jas tervehti kohteliaasti ja uteli siten kenelle mikäkin annos kuului. Saatuaan lautaset pois käsistään hän loi katseen pöydän suuntaan. ”Olisitteko te halunnut vielä lisää juotavaa? Tuon nuo loput ruuat aivan kohta”, Jas jatkoi ystävällisesti ja loi katseen jokaisen suuntaan. Joukosta ehkä erottui pitkähiuksinen hivenen latinalaisen näköinen mies, joka noin äkkiseltään muistutti elokuvista tuttua merirosvoa.
|
|
|
Apr 12, 2014 20:59:16 GMT 2
Post by Deleted on Apr 12, 2014 20:59:16 GMT 2
Aikansa he kerkesivät siinä pöydässä istua, ennenkuin he viimein saivat ruokansa – eivät he sentään mitään kohtuutonta aikaa joutuneet odottelemaan, mutta he eivät olleet ravintolan ainoat asiakkaat, joten oli selvää, ettei ruokaa voinut samantien saada. Kun ruokia sitten tuotiin pöytää, oli Antonio vetäistä vedet väärään kurkkuun nähdessään, että ruokia toi juuri se tarjoilija, jonka suuntaan hän oli äsken katsellut montakin kertaa. Antonio onnistui kuitenkin pitämään olemuksensa ihan normaalina ja hän vain hymyili ystävällisesti nuorukaista katsellessaan – nyt kun näki toisen lähempää, pystyi Antonio selvästi sanomaan, että toinen oli häntä nuorempi. Se katselu sai siis jäädä siihen. "Eiköhän me tältä erää pärjätä näillä juomilla." Antonio sanoikin sitten mahdollisimman ystävällisesti hymyillen. Hieman hän vilkaisi nuorukaisen perään, tämän lähtiessä hakemaan niitä loppuja ruoka-annoksia, mutta nopeasti hän palautti katseensa ystäviinsä, tuntien kyllä samalla Jessican katseen itsessään. Antonio kuitenkin päätti olla välittämättä naisesta, sillä hän kyllä huomasi sivusilmällä, mikä virne toisella oli kasvoillaan – Jessica vielä menisi kohta sanomaan tuolle tarjoilijalle jotain Antoniosta!
Pian loputkin heistä sitten saivat ruokansa ja kaikki pääsivät viimein syömään. Antoniokin malttoi keskittyä ruokaansa, eikä hänen katseensa enää harhaillut ainakaan niin kovin montaa kertaa muualle. Pöytäkeskustelut pyörivät lähinnä ruuan ympärillä ja Antoniokin osallistui keskusteluun – eihän se kovin syvällistä keskustelua ollut, mutta pitihän sitä hieman arvioida heidän syömäänsä ruokaa, joka muuten oli hyvää. "No, mites Antonion seuraelämässä menee? Sä et ole tainnut puhua kenestäkään miehestä aikoihin." Jessica sitten aloitti muka muina miehinä ja nosti samalla vesilasin huulilleen, jotta pystyi peittämään virneensä. Antonio ei voinut kuin huokaista pienesti – ihanko oikeasti tämä keskustelu käytäisiin nyt? "Samalla tavalla kuin tähänkin mennessä. Ei mitään uutta tai erikoista." Antonio vain naurahti. Kaikki muut pöytäseurueesta olivat parisuhteessa eläviä, mutta Antonio vaan oli ja pysyi sinkkuna. "Noo, eihän sitä tiedä, jos joku vaikka löytyy nopeammin kuin arvaatkaan.." Jessica jatkoi. Antonio ei ymmärtänyt ystävänsä ajatuksen juoksua – äsken nainen oli suurinpiirtein torunut häntä sen miehen katselusta ja nyt nainen sitten jo selvästi vihjaili siihen suuntaan, että Antonion pitäisi jatkaa sitä katselua. Nähtävästi nyt mitenkään ei ollut hyvä.
|
|
|
Apr 12, 2014 21:49:36 GMT 2
Post by Deleted on Apr 12, 2014 21:49:36 GMT 2
Jas nyökkäsi kun porukka ei halunnut lisää juotavaa vaan katosi siitä hakemaan keittiöstä loput annoksista, jotka toi pöytään toivottaen sitten kaikille hyvää ruokahalua. Hän jatkoikin siinä työntekemistään kun hänen omiin pöytiinsä saapui uusia asiakkaita ja vanhat maksoivat ja lähtivät. Siinä työn touhussa hän sai myös kuulla että ruokatauolle lähtenyt naistarjoilija oli joutunut lähtemään kotiin kun olo oli mennyt niin heikoksi. Niinpä Jaswinder otti omaan huomaansa myös tuttavansa pöydät. Vaikka ravintola olikin iso, hän pystyi silti melko hyvin hoitamaan isomman määrän pöytiä rauhassa. Etenkin intialaisessa ravintolassa ihmiset rupattelivat ruuan ääressä ja siksi monet seurueet viihtyivät pidempään. Tosin nuorukainen oli hivenen kateellinen eräälle pariskunnalle, jotka nauttivat sormiruokia syöttäen niitä toisilleen hyvin hempeän oloisina. Olisihan se ollut mukavaa että itselläkin olisi ollut joku, jonka kanssa olisi saanut hempeillä sillä tavoin.
Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin palasi aiemman pöydän luokse kun huomasi että lautaset olivat hivenen tyhjentyneet. ”Mites onko teille maistunut?”, Jas uteli hymyillen ystävällisesti ja keräsi muutaman tyhjän lautasen käteensä. ”Oisitteko halunnu vielä jotain jälkiruokaa tai kahvia? Etenkin meidän modakit on tosi hyviä”, hän kyseli ja nosti vielä yhden lautasen käteensä ennen kuin jäi katselemaan asiakkaita sekä odottamaan vastausta.
|
|
|
Apr 23, 2014 21:18:10 GMT 2
Post by Deleted on Apr 23, 2014 21:18:10 GMT 2
Ruuan syöminen sujui varsin nopeasti siinä rupatellessa, sillä juttujen aiheet eivät tuntuneet loppuvan millään. Jessican oli saanut käännettyä puheet takaisin oikeille raiteille ja lopetti Antonion miesasioista utelemisen. Hyvinkin pian kaikki olivat sitten saaneet syötyä ruokansa, mutta heillä ei ollut kiirettä vielä kutsua tarjoilijaa takaisin luokseen, sillä heillä ei ollut mihinkään kiire, he joutaisivat kyllä hetken vielä istuskella keskenään. Jossain vaiheessa Antonio tosin huomasi sivusilmällä, että se sama tarjoilija oli tulossa heidän luokseen ja pian nuorukainen olikin kyselemässä, oliko ruoka maistunut. "Joo, ruoka oli todella hyvää." Antonio vastasikin ensimmäisenä ja samantien hän jälleen Jessican katseen itsessään. Tarjoilija kysyi heiltä mahdollista jälkiruokatilausta ja Antonio vilkaisi ystäviään - sama kai tässä olisi vielä jälkiruuatkin syödä, kerta he olivat tänne asti tulleet. Niimpä he sitten tilasivat niitä tarjoilijan suosittelemia modakeja.
Kun tarjoilija oli lähtenyt heidän astioidensa ja tilauksen kanssa, Jessica käänsi katseensa paremmin koko porukkaan. "Lyödäänkö vetoa, ettei Antonio uskalla kysyä ton jätkän puhelinnumeroa, kun se tulee takaisin?" Jessica virnisti muille. Antonio oli läppäistä ystäväänsä kädelle, mutta hän vain pudisteli päätäänsä. "Et oo tosissas.." Antonio naurahti, mutta jostain syystä koko porukka oli lähtenyt mukaan siihen touhuun. Omaksi onnekseen Antonio ei ollut mikään ujonpuolinen - omiin oloihinsa vetäytyvä ehkä, mutta ei missään nimessä ujo. Niimpä kun tarjoilija sitten lopulta palaisi heidän luokseen, selitti jotain jälkiruuista, Antonio ei kamalasti keskittynyt toisen puheisiin. Tai keskittyi siinä mielessä, ettei hän kääntänyt katsettaan mihinkään nuorukaisen silmistä. "Tuota.. Tää nyt voi tulla vähän puskan takaa ja tuleekin, mutta.. Voisinko mä saada sun numerosi?" Antonio sitten heittikin ihan pokkana - ei todellakaan missään kiusaavassa mielessä, vaikka virne hänen kasvoillaan olikin. Kaverit keskittyivät muka jälkiruokiinsa - todellisuudessa kaikki taatusti odottivat tilanteen kehittymistä.
|
|
|
May 2, 2014 22:10:16 GMT 2
Post by Deleted on May 2, 2014 22:10:16 GMT 2
Jas hymyili hellästi miehelle joka kehui ruokaa. Oli aina mukava kuulla että asiakkaat pitivät ruuasta. Olihan se kuitenkin tärkein osa ravintolaa. Sen lisäksi ainakin nuorukaisen itsensä mielestä hänen setänsä palkkaama kokki teki herkullista intialaista ruokaa. Tällä kertaa hän ei kirjoittanut ylös tilausta kun kaikki tilasivat samaa ja nyökäytti vain päätään kevyesti ennen kuin katosi astioiden kanssa kohti keittiötä. Nuorukainen pisti modakit tilaukseen ja meni siinä samalla laskuttamaan erään pöydällisen jotka olivat jo valmiita lähtemään. Pian keittiössä olikin kuitenkin jo valmiina kulhollinen herkullisia modakeja. Hän nosti kulhon käteensä otettuaan oikean määrän pieniä lautasia mukaansa ja toi ne siihen pöytäseurueen luokse. Jas selitti mitä modakeissa oli sisällä ja laski lautaset siihen kulhon viereen. Hän olikin jo astumassa askeleen kauemmas kun yksi porukan miehistä puhutteli häntä. Jas näytti melko yllättyneeltä ja sitä hän olikin. Harvoin hänen numeroaan tällä tavoin pyydeltiin. Nuorukainen loi nopean katseen kyseisen miehen muihin kavereihin ja epäröi. ”No ei kai siitä mitään haittaakaan ole”, hän lopulta sanoi ja hymyili kevyesti. Jas kumartui kevyesti ja nosti kynän taskustaan kirjoittaen numeronsa siihen miehen puhtaan servetin kulmaan.
|
|
|
May 4, 2014 20:59:37 GMT 2
Post by Deleted on May 4, 2014 20:59:37 GMT 2
Antonio oli jo ihan varma, että mies nauraa räkättäisi tai vaihtoehtoisesti kipittäisi karkuun sen Antonion pyynnön kuultuaan. Olihan se nyt hieman hassua, Antonio myönsi sen itsekin, mutta ei hän halunnut näyttää miltään nössöltä, joka ei uskaltanut tehdä aloitetta. Eihän hänellä tosin ollut mitään hajuakaan siitä, oliko tuo tarjoilijapoika edes homo – yleensä Antoniolla kyllä oli ihan hyvä homotutka, mutta joistain ihmisistä ei vain voinut olla varma. Se koko hetki tuntui todella pitkältä ja Antonio suorastaan aisti sen hämmentyneisyyden toisen kasvoilta, mutta lopulta hän sai vastauksen ja heti perään toinen kirjoitti numeronsa Antonion servetin kulmaan. Hymy nousi väkisinkin Antonion huulille, muodostuen lopulta jopa pieneksi virneeksi. "Noniin, hienoa. Mä vaikka soitan myöhemmin sulle hälärin tai jotain niin saat mun numeron." Antonio jatkoi ihan pokkana, aivan kuin he olisivat tässä jotain treffejä jo sopimassa. Ei sentään, mutta ainahan sitä toiseen sai yhteyttä ottaa jo vaikka ihan uteliaisuuden takia, nyt kun kerran numerokin oli tullut saatua. "Mä olen muuten Antonio." Antonio vielä sanoi hymyillen tarjoilijalle, joka sitten ilmoitti nimekseen Jas. No, se taisi olla lempinimi, mutta väliäkös sillä.
Jas lähti jälleen pöydän luota pois ja kun toinen oli varmasti tarpeeksi kaukana, Antonio vilkaisi hieman kaikki tietäväisen oloisena ystäviään. "Well..?" Antonio ei malttanut olla sanomatta, saaden varsinkin Jessican pudistelemaan hieman päätään. "No okei, uskalsit kysyä, hieno juttu." Jessica vain naurahti, mutta Antonio oli tyytyväinen – kerrankin hän oli saanut ystävälleen jauhot suuhun.
|
|
|
May 5, 2014 9:26:36 GMT 2
Post by Deleted on May 5, 2014 9:26:36 GMT 2
Jas katseli miestä joka esittäytyi ja hymyili kevyesti. ”Mä olen Jas”, hän sanoi ja sipaisi hiuksiaan kevyesti. Nuorukainen katseli hetken aikaa omaa numeroaan siinä toisen servetissä ja sitten miestä itseään. ”Okei. Mä pistän sen ylös”, hän lupasi. Toisaalta eihän sitä voinut olla varma soittaisiko toinen oikeasti. Saattoihan tämä olla vain joku veto kavereiden kesken tai muuta vastaavaa. Jas ei oikein itsekään tiennyt mitä asiasta ajatteli. Olisihan se toisaalta mukavaa päästä pitkästä aikaa treffeille ja toinen ainakin vaikutti mukavalta sekä ulkonäöllisesti miellytti häntä. Hän jatkoi kuitenkin pian matkaansa, sillä olihan hän keskellä työvuoroa yhä ja muut pöydät odottivat annoksiaan sekä laskuja. Jas tuli pöytään seuraavan kerran vasta kun jälkiruoka lautaset olivat tyhjä ja toi laskut jokaiselle ottaen vastaan maksut ennen kuin toivotti porukalle hyvät illanjatkot. Antoniolle hän loi hymyn vielä ennen kuin katosi taas palvelemaan muita pöytiä.
//Olikos tämä nyt tässä? Pitäisikö sitä sitten seuraavaksi pelata noiden jotkut ensi treffit? //
|
|