|
Nov 19, 2017 23:48:32 GMT 2
Post by Deleted on Nov 19, 2017 23:48:32 GMT 2
SUN 25TH OF DECEMBER 2016 STARRING CONNIE & ALEX @ CONNIE’S DORM ROOM & THE VALENTINE’S CONNIE’S OOTD | nepa MISSÄ MUN ELÄMÄ APUA
.......................................................................................... Connie oli tehnyt elämänsä toistaiseksi vaikeimman päätöksen, kun oli jättänyt Alexin kuin nallin kalliolle puolitoista kuukautta sitten. Se oli asia, mistä ei noin vain toivuttaisi. Connie oli tuntenut siitä ihan hirveää omatuntoa, mutta jossain sisimmässään se halusi kuvitella tehneensä oikein. Nyt Alexilla ja Maxilla oli realistinen mahdollisuus suhteellaan, kun Connie ei ollut sitä sotkemassa. Se ei silti helpottanut Connien oloa. Se oli heittäytynyt koulutöihinsä, uurastanut niiden eteen oikein tosissaan, ja yrittänyt vielä suhdetta Oliverin kanssa. Se oli kuitenkin tuhoon tuomittu yritys. Connie ei päässyt yli siitä, että Oliver oli sen huumannut, ja viimeinen niitti arkkuun oli sitten se, kun blondi löysi poikaystävänsä puhelimesta epämääräisiä tekstiviestejä naispuolisille henkilöille. Selvisi, että Oliver oli jo pidemmän aikaa pettänyt Connieta, ja siinä vaiheessa Oliver oli saanut lähteä menemään. Heather otti sen asian tietysti rankasti. Se syytti Connieta siitä, että se suhde oli kaatunut. Että se oli Connien vika, ettei blondi onnistunut pitämään vierellään kunnollista miestä. Heather oli itseasiassa ihan varma, että se eron syy oli Alex, mutta Connie saattoi rehellisesti kertoa, ettei ollut ollut pitkään aikaan tekemisissä Alexiin. Sen sijaan Connie oli tuntenut vihdoin elävänsä, seisovansa omilla jaloillaan. Se oli käynyt tekemässä ihan uusia asioita, kokeilemassa uusia harrastuksia. Ei se vielä ollut löytänyt sitä omaa juttuaan, mutta Conniella oli vihdoin ollut hauskaa. Se oli saanut Connien mitan täyttymään Heatherin paasauksista, jonka lopputuloksena oli perhekriisi Connien syntymäpäivänä. Joulu Gerlichien taloudessa oli loppunut lyhyeen, kun Connie oli heittänyt kaiken patoutuneen raivonsa äidilleen ja lähtenyt ovet paukkuen takaisin asuntolalleen. Ei se halunnut olla missään tekemisissä Heatherin kanssa, ennen kuin nainen oppisi hyväksymään tyttärensä. Juhlamekostaan Connie oli vaihtanut rennompaan heti, kun oli saapunut kotiinsa. Asuntolalla se saisi olla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, sillä Levi, kuten monet muutkin, olivat viettämässä joulua perheensä kanssa. Niinpä Conniella oli ollut ihan täysi aikomus viettää nuo hiljaiset hetket tehden asioita, mistä hän piti – siis itkemisen lisäksi. Oli itseasiassa katsomassa Netflixistä parhaillaan jotain surkeaa romanttista komediaa, kun joku koputti sen oveen. Connie nosti katseensa ja tuijotti kulmat kurtussa sitä ovea, yritti miettiä, odottiko se ketään paikalle. Joku fiksumpi ei olisi avannut sitä ovea (koska eihän sitä tiedä, mikä piripää siellä on toisella puolella), mutta Connie pysäytti elokuvan ja nousi avaamaan oven. Ja siellä toisella puolella oli Alex. Se sai blondin yllättymään täysin, koska Alex oli varmaan viimeinen henkilö, jota Connie oli sinne oven taakse odottanut. ”Alex?” Connie kysyikin hämmentyneesti ja avasi ovea enemmän. ”What on earth are you doing here?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 20, 2017 0:08:36 GMT 2
Post by nepa on Nov 20, 2017 0:08:36 GMT 2
ALEX'S OOTDPuolitoista kuukautta sitten Alex oli onnistunut särkemään sydämensä jo toiseen kertaan, ja kaiken lisäksi saman ihmisen toimesta. Connien. Kyseinen nainen oli luvannut harkita valitsevansa Alexin, ja obviously Alex oli toivonut liikoja. Loppujen lopuksi siinä kävi nimittäi niin, että Connie käänsi Alexille selkänsä ihan sananmukaisestikin. Alex oli ollut ihan hiton murtunut sinä iltana, oli lähtenyt dineristakin suoraan kotiin ilman mitään ilmoittamatta. Lisäksi sinä samana iltana Alex oli heti jättänyt Maxin. Keskustelu Connien kanssa oli nimittäin ainakin saanut Alexin avaamaan silmänsä. Max ei ollut selvästikään tarkoitettu Alexille, koska sen seurassa Alex ajatteli Connieta edelleen taukoamatta. Max oli tietenkin ollut aivan yhtä lailla heartbroken ja ne molemmat itkivät. Alex ei tosin niiden eroa vaan eroa Conniesta. Puolitoistakuukautinen oli siis ollut hyvinkin rauhallinen. Sen aikana Alex oli kerennyt käydä läpi miljoonia tunteita. Ensin se oli ollut vihainen, sitten loukkaantunut, sitten se olikin yhtäkkiä sättinyt itseään siitä, että oli niin paska ihminen. Lopulta se oli kuitenkin onnistunut rauhoittumaan. Se oli tehnyt taas asioita, joista piti. Joulu sai Alexin varsinkin olemaan harvinaisen occupied – se lupautui valokuvaamaan maksua vastaan ties mitä perhepotretteja ja lisäksi sen vajan viereinen taideteostehdas kävi kuumana. Sen päivät olivat siis kuluneet dinerissa, ja sen jälkeen vajassa. Se keskittyi suurimmaksi osaksi tekemään koruja kaikille elämänsä naisille, kun elämänsä miehille se taas teki metallista jotain koristeita. Ja se oli oikeasti mukavaa. Joulun alla se kerkesi tehdä jotain sellaista, kun sitä ei painostettu mukaan mihinkään rikollisjuttuihinkaan. Kaikilla oli jotain omaa tekemistä. Connieta Alex ajatteli aina silloin tällöin, mutta kunnolla se tuli mieleen jouluna. Nick – jolle Alex oli myös tehnyt metallikoriste-esineen – nimittäin toivotteli Alexille hyvät joulut ja siinä samalla kertoi niiden perheen kesken tapahtuneesta draamasta. Connie oli kuulemma lähtenyt paikalta ovet paukkuen. Alex ajatteli olla tekemättä sille asialle yhtään mitään, mutta koska se oli sopivasti ollut juuri kuvaamassa Columbian yliopiston läheisyydessä, se ajatteli koittaa onneaan. Ehkä Connie olisi siellä. Sieltä Connien huoneen oven takaa Alex siis lopulta löysi itsensä, ja hermostuneena se koputti oveen. Ei sillä ollut vittu lahjaakaan. Ennen kuin ovi aukesi, se kaivoi taskustaan suklaapatukan, joka sai toimia lahjana. ”Connie”, Alex vastasi blondille virnistäen. ”I was in the neighborhood, so I thought I’d drop by and say hello. And merry Christmas, too”, se tokaisi. Sitten se ojensi jo kädessään olevan suklaapatukan Connielle. ”I was supposed to eat this, but I don’t have a gift for you so.. Here. You like chocolate, don’t you?”Arkaillen Alex vielä kysyi, saisiko se tulla sisälle, ja Connie todella antoi sen tulla sinne. Hetken Alex katseli ympärilleen kädet taskussa, mutta sitten se pakotti itsensä rennommaksi. Kyseessä oli kuitenkin Connie – se Connie, jota Alex edelleen rakasti. ”I also came here ’cause I wanted to see if you were fine”, se sitten vielä tunnusti, ”Nick told me you had a fight with your family. What happened?” – “You don’t have to tell me. I just, I still care about you. I know you don’t want me, but that’s okay. I’ve accepted it.”
|
|
|
Nov 20, 2017 0:50:13 GMT 2
Post by Deleted on Nov 20, 2017 0:50:13 GMT 2
Connie oli ihan helvetin hämmentynyt siitä, että Alex oli sen oven takana. Se ei ollut yhtään odottanut sitä paikalle, vieläpä jouluna, jonka Connie tiesi olevan Alexille tärkeää aikaa perheen kesken. Mutta siinä se poika seisoi, yhtä komeana kuin aina, ja Connien sydän jätti jokusen lyönnin välistä. Hitto, se näytti varmaan ihan kamalaltakin kaiken lisäksi tuherrettuaan jotain säälittävää itkua paskan perheensä vuoksi. Blondi pyyhkäisi vähän silmänalusiaan ja sitten hymyili pojalle. ”Yeah?” Connie varmisteli jokseenkin huvittuneesti. ”Well, merry Christmas to you, too”, tyttö sanoi, sitten naurahti heleästi, kun Alex ojensi jotain hiton suklaapatukkaa. ”I can’t accept this”, Connie sanoi. ”You love your food. And I have nothing for you.” Alex kuitenkin työnsi itsepintaisesti sitä suklaapatukkaa, jolloin Connie sitten otti sen vastaan. Päästi Alexin peremmällekin, kun se kysyi luvan tulla peremmälle.
Sängyn päällä avonaisena ollut läppäri laitettiin kiinni, ja Connie avasi sen suklaapatukan. ”Here”, se sanoi ja ojensi puolikasta siitä, kun ei oikein tiennyt mitä muutakaan tehdä. ”I want you to have half of it.” Alex otti sen vastaan ja tunnusti sitten todellisen syyn, miksi oli tullut paikalle. ”Oh, you heard about that…” blondi sanoi vaikeasti ja laski katseensa siihen suklaapatukkaan. Tietysti Nick kertoisi Alexille tapahtumista. Connien ja Alexin välirikko ei nimittäin ollut rikkonut Nickin ja Alexin välejä. ”It’s okay, I appreciate your concern”, Connie sanoi. ”I just got fed up by mom. She has been holding me responsible for my break up with Oliver, and was ranting about how it must be my fault why I can’t keep a decent guy in my life. How she didn’t raise me like this. I just, I had enough and I blew up and decided that it’s not worth it.” – ”But it’s fine. At least I can spend my Christmas watching Netflix, since Levi is with his family.”
Connie katsoi hetken Alexia, pyöritellen mielessään niitä sen aiempia sanoja. ”I never didn’t want you in my life, you know”, Connien oli korjattava pojan puheita. ”Actually, I’m pretty sure I’ll always want you in my life. I just didn’t think it was a good idea at the time. I really didn’t want to get in the middle of your relationship with Max.” Connie laski katseen maahan hetkeksi, ennen kuin nojautui seisomaan työpöytää vasten. ”How are things between you and Max, anyways? Good?” Alex kuitenkin kertoi niiden eronneen, ja Connien olisi pitänyt varmaan olla enemmän pahoillaan siitä. Ei se kuitenkaan ollut, vaikka hetken olikin huolissaan siitä, että olivatko ne eronneet sen takia. ”Oh… I’m sorry to hear that”, Connie sanoikin pojalle vilpittömästi. ”What happened?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 20, 2017 22:38:13 GMT 2
Post by nepa on Nov 20, 2017 22:38:13 GMT 2
Connie ei ollut ottamassa vastaan sitä yhtä helvetin suklaapatukkaa. Se sai Alexin toki naurahtamaan, koska se oli vittu suklaapatukka. ”I do love my food”, nuorukainen naurahti, ”but I want you to have it. You deserve a Christmas present. Come on. Take it.” Jos totta puhuttiin, Connie ei kyllä sitä suklaapatukkaa ansainnut. Kyseinen blondi oli särkenyt Alexin sydämen mitä kamalimmalla tavalla. Se oli ensin antanut toivoa, ja sitten repinyt sen toivon palasiksi tuosta noin vain. Se helvetin toivo toimi samalla metaforana Alexin sydämelle, koska siitä oli ihan oikeasti tuntunut, että sen sydän oltiin revitty irti rinnasta ja paloiteltu. Mutta kai se oli pikkuhiljaa alkanut parantua. Kai. Kieltämättä se nimittäin tunsi olonsa haavoittuvaiseksi Connien edessä. Osittain se oli jopa varpaillaan – se pelkäsi, että Connie käskisi sen painua helvettiin siitä asuntolasta ja blondin elämästä.
Suostui Connie kuitenkin päästämään Alexin sisälle. Nuorukainen hymyili kevyesti, kun Connie tarjosi puolikkaan siitä suklaapatukasta, ja epäröimättä se tunki sen heti suuhunsa. ”Thanks”, Alex kiitti, ”I was kinda hungry.” Oman osansa suklaata syötyään Alex sitten meni vielä kertomaan toisen syyn, mikä oli tuonut Alexin Connien oven taakse. ”Well you know Nick”, Alex selitti, ”he can’t keep his mouth shut.” Saman tien Alex kyllä ilmoitti tietävänsä, että se asia ei periaatteessa edes kuulunut sille, että Connie saisi kyllä olla vastaamatta, jos halusi. Mutta ilmeisesti blondi edelleen, kaikesta huolimatta, arvosti sitä Alexin huolta. Se huoli kyllä kasvoi, kun Connie pääsi pidemmälle selityksessään. ”What the fuck?” Se ärähtikin. ”She’s a bitch. I hope you told her to go suck a dick. I’m sure that’s something she would never do. She’s too fucking fancy for it.” – “That’s depressing. Spending Christmas alone, I mean.”
Sen keskustelun suunta tuntui muuttuneen tyystin hetkessä. Melkein out of the blue Connie nimittäin sanoi, että tulisi aina tahtomaan Alexin elämäänsä. Aluksi Alex meni olettamaan, että se puhui vain huvikseen – että se yritti lohduttaa Alexia. Jotain se siinä mainitsi Maxistakin, mikä sai Alexin puuskahtamaan ja pudistamaan päätään. ”We broke up”, Alex tajusi vastata. ”What happened? I just understood she wasn’t the one for me. The night you dumped me, I dumpd her. Not ‘cause of you, just so you know. The reason was mine. I couldn’t stop thinking about you when I was with her, so obviously she wasn’t the one for me.” Sitten Alex vielä huokaisi syvään. ”Stop, Connie. You don’t have to make me feel better. Like I said, I accepted your choice. And I appreciate it. If you want to lead a high life, that’s okay. That’s actually better, to be honest. I don’t want to get in the way. I want you to have the best possible life and with me that won’t be possible. I’m just a.. Burden, for you.”
Connie kuitenkin vaikutti olevan eri mieltä. ”Don’t”, Aelx keskeytti sen. ”I don’t want to hear it, okay?” Se sanoi muka rennosti naurahtaen, vaikka oikeasti oli helvetin ahdistunut. Ja varmaan Connie tiesi sen. Jotta Connie ei kerkeäisi sanoa mitään vastaan, meni Alex Connien tietokoneen ääreen. ”What were you watching?” Se päätti kysyä. ”Wow, that’s lame”, Alex kurtisti kulmiaan. Sitten mietti hetken, taputti seinää sormellaan. ”Do you want to come spend Christmas with my family?” Se kysyi yllättäen. ”I don’t want you to be alone on Christmas, and we have plenty of food. And I.. I’d really like you to come, Connie.” Se loppu tuli sanottua jo hieman surkeanakin. ”Please?”
|
|
|
Nov 20, 2017 23:42:04 GMT 2
Post by Deleted on Nov 20, 2017 23:42:04 GMT 2
Alexilla meni tunteisiin Connien kertomus perhedraamastaan. Se kiihtyi ihan yhtäkkiä nollasta sataan ja arvosteli varsin suorasanaisesti Heatheria, mikä sai blondin hymähtämään jokseenkin surullisena. Vaikka Heather oli ollut kaikkea muuta kuin hyvä äiti, oli se silti Connien äiti. Se, ettei se pystynyt tukemaan tytärtään ja sen tekemiä päätöksiä oli helvetin masentavaa ja otti Connieta syvälle tunteisiin. Vaikka kai se jollain tapaa oli siihen jo tottunutkin. ”Nah, it wasn’t anything like that”, Connie sanoi vähätellen.”I just told her how it was impossible to live up to her standards and so on. She didn’t take it well, so I left.” Alex tosin tuomitsi Connien joulunvieton masentavaksi. ”Honestly, which part of my life isn’t depressing?” Connie yritti heittää mahdollisimman kevyesti, mutta kyllä siitä äänensävystä varmaan huomasi, että blondi ihan tosissaan ajatteli niin.
Connieta jäi vaivaamaan Alexin aiemmat sanat siitä, kuinka se ei ollut halunnut poikaa elämäänsä. Se käsitys ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Connie olisi ollut valmis jättämään kaiken Alexin vuoksi, jos ei olisi nähnyt sitä Maxin kanssa ravintolassa. Siksi sen oli ollut pakko puuttua siihen, vaikkakin vähän jälkijunassa. Alex ja Max olivat kuitenkin eronneet, ja vaikka Connie oli vilpittömästi siitä pahoillaan, oli se myös salaa onnellinen siitä. Alex nimittäin yhä edelleen sai blondin sydämen tykyttämään niin, että sitä heikotti. Vatsaakin kipristeli samalla sekä mukavasti, että ikävästi. ”Alex…” Connie aloitti, mutta Alex keskeytti sen ennen kuin hän ehti edetä pidemmälle. Puhui kaikkea siitä, kuinka oli hyväksynyt Connien päätöksen, ja blondi olisi halunnut keskeyttää Alexin. Ei se halunnut pysyä erossa Alexista. Mutta ilmeisesti Alex oli nyt puolestaan päättänyt, ettei halunnut olla enää sillä tavalla tekemisissä Connien kanssa. ”You’re not a burden, Alex–”, Connie ehti sanoa väliin, mutta ei edelleenkään saanut puhuttua ajatuksiaan. Se sai blondin puuskahtamaan turhautuneesti, mutta nyökkäämään sitten päätään in defeat. ”Alright.”
Alex meni penkomaan Connien tietokonetta ja haukkui sitten Connien elokuvavalinnankin lyttyyn. Blondin suu loksahti auki. ”Umm, rude much?” Connie sanoi jokseenkin huvittuneesti, painoi sen läppärin kannen takaisin kiinni pojan nenän edestä. ”Don’t judge, okay? I just broke up with my family. I deserve a silly movie with a happily ever after.” Alexin hiljentyessä Connie katsoi poikaa hetken eikä voinut kuin miettiä sitä, että sen olisi pitänyt ottaa Alexin puheet tosissaan sinä iltana. Jos se olisi sen tehnyt, voisivat he tälläkin hetkellä olla yhdessä, pariskuntana. Olettaen siis, ettei Heather olisi järjestänyt Alexia vankilaan. Mutta ilmeisesti that ship had sailed ja Connie oli tosiaan mennyt menettämään tulevaisuuden Alexin kanssa. Yhtäkkiä se kuitenkin kysyi blondilta, halusiko se tulla viettämään joulua perheensä kanssa. ”What?” Connie kysyi häkeltyneenä. Äskeisen puheenvuoron jälkeen se kysymys tuli ihan puskista. ”You think that’s a good idea?” sen oli varmistettava kulmat kurtussa. ”Because I’m fine with spending Christmas alone. You don’t have to invite me out of pity, because this was my choice and I’m happy with it.” Alex kuitenkin pyysi vielä, ja Connien ilme pehmeni. ”Okay”, se sanoikin hetken miettimisen jälkeen.
Se puolitettu suklaapatukka jäi lopulta siihen pöydälle Connien osalta koskemattomana, kun tyttö nappasi harmaan villakangastakin päälleen ja tuli Alexin perässä ulos huoneestaan, lukiten oven perässään. ”So how have you been?” Connie kysyi luodakseen keskustelua, kun he seisoivat muutaman kerroksen ajan hississä ihan liian pienessä tilassa. Ja Alex siinä sitten kertoikin yleisesti kuulumisiaan ja siitä, miten kiireinen oli ollut. Ei se ainakaan maininnut sanallakaan mitään rikollisjuttuja, mikä oli helpotus. ”You’ve been doing photography again?” Connie varmisti mielissään. ”That’s good to hear. It would be a shame if you threw that away. I mean, you’re really talented.” Autossa he jatkoivat sitten puolestaan Connien kuulumisista. ”I’ve been really good, actually”, Connie sanoi. ”I was actually pretty relieved after we broke up with Oliver. Hadn’t even realized how much it was pulling me down. I’ve been doing a lot of stuff for myself, lately. Like, I went to Broadway, and attended an art class, even some dance lessons. I sucked, like really sucked, but I’ve been having a lot of fun with trying new things.”
Dinerin auto vei heidät nopeasti Bronxiin, sillä joulupäivänä kaikki olivat kodeissaan viettämässä joulua, jonka vuoksi kadut olivat ruuhkattomia. Parivaljakko nousi autosta ja Alex kaivoi esiin tupakointivälineet, jolloin Connie tapansa mukaan pummasi siitä itselleenkin yhden. ”Relax, I’m not smoking. Just one, here and there”, blondi sanoi huvittuneesti ja veti filtterin läpi savua keuhkoihinsa. Sitten kurtisti kulmiaan. ”Are you sure it’s okay for me to join?” Connie kyseli epävarmana. ”I meant it when I said I didn’t want to intrude. Christmas is a family holiday and I don’t want to make anyone uncomfortable by my presence…” Se ihan tosissaan ajatteli, että Valentineilla oli joku ongelma häntä kohtaan sen jälkeen, miten oli hoitanut asiat Alexin kanssa.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 21, 2017 0:16:25 GMT 2
Post by nepa on Nov 21, 2017 0:16:25 GMT 2
Connie yritti alkaa selittää, että ei Alex ollut mikään taakka. Sellaiseksi nuorukainen kuitenkin itsensä armottomasti tunsi Connien rinnalla. Jos ne esimerkiksi asuisivat yhdessä, Alexilla olisi vaikeuksia rahallisesti, eli Connie varmaan joutuisi maksamaan ihan kaiken. Siis ehkä se lopullinen ero todella oli parempi idea. Olisikin huusi Alexin syvin ajatus, koska se oli kaikkea muuta kuin hyvä idea. Ilman sitä nättiä blondia Alex nimittäin oli onneton. Se oli nauttinut sinkkuna olemisesta monta vuotta ennen Connien tapaamista, mutta sen jälkeen koko hommasta oli mennyt maku. Se oli saanut nähdä, millaista parisuhde oli parhaimmillaan ja nyt, kun sitä ei enää ollut, Alex tunsi suurimmaksi osaksi olonsa surkeaksi. Mutta eipä se sitä voinut blondille mennä möläyttämään. Nyt Alexin oli tarkoitus esittää, että kaikki oli ihan fine, ja se vaikutti toimivan.
Ainakin niin pitkään, kun Alex meni pyytämään Connieta viettämään joulua Valentinejen kanssa. Se oli ollut epätoivoinen pyyntö – siis niin epätoivoinen, että ihan varmasti Connie huomasi siinä jotain epäilyttävää. Loppujen lopuksi nainen kyllä vain ihmetteli, että olisiko se hyvä idea. Ei. Se ei todellakaan olisi hyvä idea. Alex ei kuitenkaan aikoisi vastata niin. ”Why wouldn’t it be?” Alex esitti vastakysymyksen. Sitten blondi jo selitti, kuinka voisi ihan hyvin viettää joulun yksin. ”I’m not inviting you out of pity”, Alex pudisti päätään, ”I like spending time with you. And my family loves you. So you have to come.” – “I’m not forcing you to, but I’ll be disappointed if you say no.”
Ja niin Connie lupautui. ”Good”, Alex hymyili helpottuneena. Se seurasi katseellaan Connieta, joka puki takin päälleen, ja sitten ne matkasivat eteenpäin kohti hissiä. Hissiä, jossa ilma tuntui loppuvan. Ne seisoivat kyllä eri puolilla sitä surmanloukkua, mutta Alexista silti tuntui, että Connie oli suurin piirtein iholla. Onneksi Connie siis rikkoi sen ahdistavan tunnelman kysymyksellä. ”Busy”, Alex sanoi naurahtaen, ”I’ve been making Christmas presents and working at Valentine’s. Oh, and I’ve been taking photos, too. I actually took a lame family portrait just before I came here.” Connie vaikutti olevan onnellinen siitä valokuvausasiasta. ”Thanks”, Alex kiitti aidosti, ”I’m glad about it, too. It makes me feel whole.” Almost. Ehjin Alex olisi, kun Connie olisi sen vierellä. Autolla Alex kuitenkin heitti sen ajatuksen syrjään ja päätti esittää vastakysymyksen. ”So how about you? How have you been?” Ja sitten Connie alkoi vastata. ”I’m happy to hear that”, Alex sanoi, ”it’s high time you lived for yourself.” Sitten se vielä esitti lisäysymyksen: ”What kind of dancing lessons did you take? Want me to come with you? I can shake my butt and wiggle my hips. It drives girls crazy” Se virnisti omalle huonolle vitsilleen.
Hiljaisten katujen ansiosta ne olisvat pian Bronxissa. Heti autosta ulos astuttuaan Alex kaivoi esiin tupakka-askin, ja Connie oli tietenkin heti pummimassa. ”That’s exactly how it starts”, Alex pudisti päätään muka toruvaan sävyyn, ”first it’s one here and there, and before you know it, you smoke 30 in a day.” Se huvittuneisuus kuitenkin katosi, kun Connie vaikutti oikeasti olevan huolissaan siitä, että Alex toi sen kotiinsa jouluaterialle. ”I’m positive”, Alex vakuutti, ”it won’t be uncomfortable. I promise.” Se lupaus ei kuitenkaan ihan toiminut. Kunhan tupakat oltiin poltettu, ne nimittäin astelivat sisälle. Iloinen puheensorina loppui heti, kun kaksikko asteli sisälle. Ainoastaan Duck huusi Alexin nimeä, mutta Ally ei antanut sen mennä setänsä luo. Siihen hljaisuuteen Connie tietenkin reagoi vahvasti – heti se oli ehdottelemassa, että voisi lähteä. ”Don’t be silly”, Alexin äitipuoli Tess oli heti heilauttamassa kättään, ”I’ll set you a place right next to Alex.” Tess hymyili Connielle sydämellisesti, ja sitten Duck oli jo Alexissa kiinni. ”Hey, buddy”, Alex nauroi. Horace oli sillä hetkellä enemmän kiinnostunut Conniesta. ”I hate you, Horace”, Alex virnisti. Ja sitten yhtäkkiä Alan toivotti Connielle hyvät syntymäpäivät. Ai niin. Voi vittu. Alex esitti, kuin ei olisi kuullut koko asiaa – ehkä Connie ei sitten tajuaisi Alexin unohtaneen.
Lopulta ne kaikki pääsivät istumaan pöydän ääreen syömään. Alex ja Connie istuivat vierekkäin, oikeastaan todella lähekkäin, mutta ei se sillä hetkellä vaikuttanut häiritsevän. Alex oli vain onnellinen siitä, että sen elämän tärkeimmät ihmiset olivat kaikki kerrankin koossa. ”I thought you guys broke up?” Ally yhtäkkiä heitti. ”We did”, Alex oli pelastamassa tilannetta, ”I just wanted to invite her here.” Alex ei sen enemmän avannut Connien riitaa sen oman perheen kanssa, mutta blondi päätti itse selittää asian Allylle. Onneksi. Sen tapauksen jälkeen syöminen jatkuikin rennoissa merkeissä.
|
|
|
Nov 21, 2017 14:05:10 GMT 2
Post by Deleted on Nov 21, 2017 14:05:10 GMT 2
Hississä tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Se tuntui ahtaalta ja painostavalta siitäkin huolimatta, että he seisoivat ihan eri puolilla tilaa. Hiljaisuuden rikkoakseen Connie sitten rupesi kyselemään kuulumisista ja onneksi Alex rupesi puhumaan, koska heti Connie huomasi voivansa hengittää paremmin. ”You should definitely go for it”, Connie ilmoitti. ”I think you could actually make a career out of it.” Autossa oli sitten taas Connien vuoro kertoa kuulumisistaan, ja Alexin kommentti sai sen hymyilemään lämpimästi. Se ei yllättänyt, sillä Alex oli ollut Connien oman elämän puolestapuhuja aina. ”Tap dancing”, Connie vastasi Alexin lisäkysymykseen ja tyrskähti sitten nauramaan. ”I know, it’s ridiculous. And it felt ridiculous. I don’t think I’ll go again.” – ”But good to know you’re willing to come with me. We could go and try something out. Like… tango, or something”, Connie pohti huvittuneesti ääneen.
Bronxilaisen omakotitalon pihalla Alex antoi sitten jotain puolivakavaa saarnaa siitä Connien satunnaisesta tupakoinnista. Connie tuhahti siihen vähättelevästi. ”It’s okay, Alex. I’m so lightweight I’d probably die if I started smoking 30 a day, so you don’t have to worry about it.” Connie ilmaisi sitten huoliaan ääneen ja Alex vakuutti, että ne olivat turhia. ”Well, if you say so…” blondi vastasi vaisusti. ”So everyone’s here?” Connie kysyi pojalta, ja kuulemma niin oli tosiaan. Rosemary ei ollut ehtinyt illalliselle mukaan, mutta tulisi ehkä mahdollisesti myöhemmin paikalle. Mutta siellä oli Alan ja Ally perheineen sekä tietenkin Alexin vanhemmat. ”I can’t wait to meet Duck”, Connie sanoi ja virnisti. Sitten hymyili lämpimästi. ”I’ve really missed everyone.” He tumppasivat tupakkansa ja astuivat sisälle, ja Connien ilmaantuminen oviaukosta sisälle sai koko talon hiljenemään. Paitsi Duckin, joka enonsa nähdessään huusi riemastuneesti sen nimeä.
Connie tunsi suurin piirtein hien nousevan pintaan hermostuksesta, kun sen sydän hakkasi valtavasti siitä reaktiosta. Blondi siirsi katseen Alexiin. ”I should go”, Connie sanoi hiljaa, ”this was a bad idea.” – ”I’m sorry, I didn’t mean to crash your festivities, I’ll be on my way out”, Connie huikkasi sitten yleisemmin kaikille. Tess kylläkin reagoi siihen voimakkaasti, oli torppaamassa ne aikeet saman tien ja sen lämmin hymy sai ainakin osan blondin hermostuksesta laantumaan. Se hymy ainakin tarttui ja Connie huomasi riisuvansa takkia päältään samalla, kun Duck kirmasi roikkumaan Alexin jaloissa. Ja sitten sieltä tuli Horacekin paikalle, joka innoissaan hyppi blondia vasten. ”Well hello, Horace”, Connie tervehti koiraa tuttavallisesti ja loi ylpeän katseen Alexiin. ”Don’t be a sore loser, Alex.” Sitten se saikin kiittää Alania syntymäpäivätoivotuksista, kun asteli lähemmäs sitä pöytäryhmää.
Illallinen sujui sen kummemmin nikottelematta. Alkuun tilanne oli ollut melkeinpä kiusallinen, etenkin kun Connie ja Alex istuivat niin lähekkäin sen pöydän ääressä, jota ei todellakaan oltu tehty ruokkimaan kahdeksaa henkeä kerralla. Mutta kun Ally oli nostanut kissan pöydälle ja kysynyt kysymyksen, joka varmaan kaikkia oli mietityttänyt, ja Alex oli selventänyt tilannetta, rupesi tunnelma helpottumaan. ”I had a major fight with my mom. We’ve been in touch with Alex these past couple of months and he heard of the incident, so he invited me over to take my mind off of it, the perfect gentleman that he is”, Connie avasi tilannetta ja hymyili leveästi Alexin suuntaan sen viimeisen lausahduksen seurauksena. Se kommentti sai niin Aben kuin Alaninkin naureskelemaan, mutta Tess oli siitä tietysti mielissään. ”You are always welcome in our home, Connie”, Tess kertoikin, ja Connie kiitti tietysti vilpittömästi, hyvä ettei liikuttunut on the spot.
Viini virtasi ruokailun yhteydessä ja kevensi mukavasti tunnelmaa. Ruoka oli taivaallista, kuten Valentinejen taloudessa aina muutenkin. Okei, ei se ollut mitään kaviaaria ja samppanjaa, mutta ihanaa kotiruokaa ja rehellisesti sanottuna paljon parempaa kuin yksikään Michelin-kokin tekemä ruoka-annos. Connie ei edes muistanut, milloin viimeksi oli ahtanut itsensä niin täyteen ruokaa. Mutta hänen mielialansa oli ehdottomasti huomattavasti parempi kuin siellä asuntolassa yksin istuskellessaan. Siihen vaikutti se vilpitön ilmapiiri pienen, kodikkaan ruokailupöydän ääressä. Kunhan kaikki olivat saaneet syötyä itsensä täyteen, oli aika siirtyä varsinaiseen illanviettoon. Ally kävisi peittelemässä Duckin sänkyyn, jotta aikuiset voisivat pelailla pelejään. Duck mankui siitä, että sille oli luvattu yöunet Alexin vieressä, mutta oli se kuitenkin tyytyväinen siitä, että sai nukkua Alexin vanhassa sängyssä Horacen kanssa. Alex meni ulos tupakalle ja Connie liittyi seuraan, tietenkin. Kunhan ne syöpäkääryleet oli sytytetty, niin Connie nosti katseensa poikaan. ”Thanks for inviting me”, blondi kiitti. ”It’s been really great. You were right, I would’ve been miserable at my dorm.” Connie veti takkiaan kiinnemmäs ja veti henkoset, ennen kuin virnisti Alexin puoleen. ”So, you got rid of the kid and the dog”, tyttö piikitteli pienissä viinihiprakoissaan. ”If I didn’t know you better, I would wonder if you were trying to seduce me.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 21, 2017 18:49:22 GMT 2
Post by nepa on Nov 21, 2017 18:49:22 GMT 2
Connien ylitsevuotavat kehut saivat Alexin hymähtämään huvittuneesti. ”Thanks. Again”, se naurahti. ”It’s one of the only things I’m actually interested in. I just still don’t think I’m good enough to make a career out of it.” Nuorukainen ei oikein voinut mitään sille ajatukselle, koska se luuli olevansa siitä oikeassa. Autossa puheenaihe onneksi muuttui Connien kuulumisiin, ja silloin Alexkin pystyi olemaan ajattelematta omaa paskaa valokuvausuraansa. Itse asiassa sitä ei siellä autosa, kun Connie paljasti, minkälaista tanssia se oikein harrastanut. ”Tap dancing? Out of all the possibilities you chose tap dancing?” Alex nauroi. ”No, no, If you liked it. You should go. You’ll learn eventually”, Alex yritti rohkaista Connieta. Sitten se virnisti. ”Tango’s kind of a passionate form of dance. It’s all about chemistry and intimacy”, Alex kertoi huvittuneena ”I learned that from Dancing with the stars. Tess watches it like crazy.” – “So no wonder you’d like to tango with me.”
Tutun tontin pihassa Alex ja Connie sitten pistivät tupakaksi. Blondin tupakoinnista ne saivatkin puolihuvittuneen keskustelun aikaiseksi. ”Yeah, that’s a relief”, Alex tokaisi huvittuneesti puuskahtaen. Sitten se kuitenkin vakavoitui, kun Connie-parka vaikutti olevan niin ahdistunut tulevasta joulupäivällisestä. ”Everyone”, se varmisti, ”I mean, almost everyone. Rosemary isn’t here, she’s with her family. She might be coming later tonight, or at least Alan said so. I’m not sure.” Duckin mainitseminen sitten taas sai Alexin hymyilemään. Se rakasti sitä kakaraa, vaikka toisinaan se kävikin ihan hitosti Alexin hermoille. Se poika oli melkoinen takiainen. ”I’m sure they’ve missed you, too”, Alex sanoi. ”They really liked you, were actually kinda disappointed that we broke up. They wished we would be a happily ever after couple, just like Rosemary and Alan.” Oman kaksoisveljen ja sen tyttöystävän onnea oli ollut aika masentavaa katsella vierestä oman eron jälkeen, mutta nykyään Alex oli niiden puolesta onnellinen. Ne olivat ihan helvetin hyvä pari.
Sisällä Connie ja Alex saivat hyvin pitkiä katseita osakseen. Se nyt oli selvää, että kaikki aluksi ihmettelivät, mitä ne ylipäätään tekivät siellä. Tai pikemminkin mitä Connie teki siellä. Tess onnistui kuitenkin lamaannuttamaan Connien ahdistuksen, ja niin ne saivat jatkaa sitä illanviettoa rennossa ilmapiirissä. ”Told you so”, Alexin oli pakko virnistää toispuoleisesti Connien kiitoksen jälkeen, ja sitten se katse muuttui jo huomattavasti lempeämmäksi. Ei kuitenkaan pitkäksi aikaa – ei Alex viitsinyt tuijottaa sitä sellaisella katseella oman perheen ollessa paikalla, kun ne kuitenkin olivat eronneet. Aina silloin tällöin syömisen ja juomisen aikana Alex kuitenkin katsoi Connieta, toisinaan pidempäänkin, mutta onneksi joku naurunremakka sai sen ajatukset selkiytymään. Se oli kuitenkin selvää, että alkoholi alkoi jo hämärtää arvostelukykyä. Jossain vaiheessa se jopa heitti kätensä Connien tuolin selkänojan yli samalla, kun väitteli Alanin kanssa – se oli ollut ihan luontainen reaktio.
Syömisen jälkeen Duck peiteltiin nukkumaan, ja Horace suljettiin huoneeseen, koska Duck halusi koiran sinne väkisin seurakseen, kun ei kerran Alexin kanssa saanut nukkua. Luojan kiitos – Alex ei olisi varmaan jaksanut pojan loppumattomia kysymyksiä ja energistä asennetta. Kun muut jäivät sisälle laittamaan perinteiseksi muodostunutta Charadesia kuntoon, siirtyivät Alex ja Connie tupakalle. Siellä Connie sitten alkoi piikitellä – flirttailla suorastaan – ja sai Alexin kohottamaan kulmiaan muka arvostelevasti. ”Seduce you? You’re being paranoid, Connie”, se aloitti vastapiikittelyn, ”I wasn’t the one who tucked Duck in bed. And I most definitely didn’t say hey, take Horace there with him, too.” Sitten Alexin koko olemus kuitenkin muuttui. ”If I didn’t know any better, I’d say you want me to seduce you.” Se asteli lähemmäs blondia ja tapitti sitä haastavasti silmiin. ”Do you? I can be seductive, and you really do look like a girl I’d love to seduce.” Se tarttui jopa Connieta toisella kädellä kiinni lanteista ja veti itseensä kiinni. Alex katsoi häikäilemättömästi Connien huulia, sitten se virnisti ja katsoi sitä silmiin. ”Feel seduced yet?”
Kauaa sitä tilannetta ei kuitenkaan jatkunut, kun ovi aukesi. Se sai Alexin astumaan muutaman askeleen kauemmas Conniesta ja katsomaan Alania, joka kuikuili pihatielle. ”Waiting for Rosemary?” Alex arvaili. Suurin piirtein saman tien pihaan sitten kurvasikin taksi, josta astui ulos aina niin tyylikäs Rosemary. Alanin koko olemus oli light up, kun se näki tyttöystävänsä. Ja samaa Alexkin tunsi Connien kanssa. Tosin sillä hetkellä se äskeinen vitun seduction oli kyllä aiheuttanut Alexissa vähän toisenlaisia tunteita. Niitäkin oli kyllä juuri sitä blondia kohtaan. Alex halasi tuttavallisesti Rosemaryä, ja niin kyllä halasivat Rosemary ja Conniekin. Nopeiden kuulumisten vaihdon jälkeen ne suuntasivat sisälle, jossa porukka oli olohuoneessa. Viinistä oltiin siirrytty vahvempiin juomiin, ja Alexille lykättiin heti kaljapullo käteen. Sitten Alex istahti Connien viereen (lähelle, koska vitun täynnä oleva sohva) ja Kenny pääsi ääneen. ”Should we team up as couples?” Kenny ehdotti. Kaikille vaikutti käyvän, tosin Alex naurahti. ”Wait, who’s the fourth couple?” Se virnisti huvittuneesti. Kenny vain sivuutti sen kommentin: ”Excellent. Let’s start. Would the parents go first?” Kenny ehdott Abelle ja Tessille. Ally taas tuntui katsovan Kennyä murhaavasti.
|
|
|
Nov 21, 2017 19:59:49 GMT 2
Post by Deleted on Nov 21, 2017 19:59:49 GMT 2
Vähän se teki kieltämättä tiukkaa, kun Alex puhui siitä, kuinka sen perhe oli toivonut niiden olevan end game. Se sai Connien entistä vakuuttuneemmaksi siitä, ettei Alex halunnut sen kanssa olla enää romanttisessa mielessä tekemisissä. Mutta toisaalta, miksi Alex oli sen kutsunut sinne tänään, ja vieläpä sellaisella sävyllä? Connie oli sekaisin, ei oikein tiennyt, mitä Alex halusi. Ei kyllä tiennyt, mitä halusi itsekään. Tuskinpa Alexkaan oli ihan varma siitä, mitä halusi. Connie ei osannut vastata mitään siihen, mutta onneksi sen ei tarvinnutkaan. He nimittäin astelivat sisälle, ja se aihe unohtui kaiken muun ohessa. Tai sitten ei. Ruokapöydän ääressä tilanne jäi enemmän tai vähemmän päälle, ja siinä vaihdeltiin katseita. Harvoin ne osuivat samaan aikaan katsomaan toisiaan, enemmänkin se oli sellaista salamyhkäistä kyttäämistä, mutta se ei tarkoittanut sitä, etteivätkö he tunteneet toistensa katseita ihollaan. He myös käyttäytyivät kuin mikäkin pariskunta, kun Alexin käsi kävi tytön selkänojalla ja Connie ihan huomaamattaan lipui lähemmäs poikaa. Ja kun he keskittyivät kuuntelemaan jotain Tessin ja Aben tarinaa, Connie huomasi kätensä liikkuvan pöydän alla Alexin polvelle. Se jännitys sai melkein Connien korvissa soimaan.
Ulos siirtyminen – vaikkakin Connien mielestä ihan helvetin loistavaa – oli ehkä sen kaiken sexual tensionin kanssa melko huono idea. Ei siinä kauaa mennyt, kun keskustelu muuttui sen siivittämänä flirttailevaksi, ihan Connien aloitteesta. ”It’s not like you were protesting, either”, Connie huomautti huumorilla. Sitten Alex kuitenkin tarttui siihen flirttitärppiin, ja löi omat panoksensa tiskiin. Se sai Connien vatsanpohjassa kihelmöimään. ”Well, Alex, that’s for me to know and you to find out, don’t you think?” Connie haastoi takaisin, tupakka sormien väliin unohtuneena. Alexin käsi veti tytön lanteistaan itseensä kiinni ja sai Connien vetämään terävästi henkeä siitä hyvästä, mutta ei se antanut periksikään. Tyttö antoi katseensa käydä Alexin huulilla ja se avasi suunsa, vain sulkeakseen sen uudestaan. Alahuuli kävi hampaiden välissä, kun Connie nosti katseensa takaisin pojan silmiin. ”No”, Connie sanoi ja kallisti päätään. ”You’ll have to try harder.” Katse kävi jälleen pojan huulilla, ja blondi tunsi sen melkein kirjaimellisen vetovoiman heidän välillään.
Sitten ovi aukesi ja he erkaantuivat toisiaan. Olisivat ehtineet tekemään sen nopeamminkin, mutta alkoholi oli laiskistanut heitä molempia. Sen sijaan Connie vei sen tupakan huulilleen ja virnistäen loi vielä katseen Alexin suuntaan, ennen kuin sai katsoa pihalle, jonne ilmestyi taksi. Sieltä nousi viimeisen päälle pukeutuneena Rosemary, jonka näkeminen iski Connieen lujaa. Ei hän ollut punapäätäkään nähnyt sen jälkeen, kun oli lähtenyt Sveitsiin. Sen kanssa juttelu sai Connien unohtamaan hetkeksi ne jännitteet Alexin kanssa ja tajuamaan, miten oli kaivannut kaunista tyttöä ystävänään. Vähän hän oli myös huolissaan siitä sen jälkeen, kun Jessica oli ollut se, joka oli käytännössä paljastanut kaiken Heatherille. Connie ei todellakaan halunnut, että Rosemary tekisi saman tällä kertaa. Mutta ei sitä ehditty ajatella liian pitkään, ennen kuin siirryttiin jo sisälle.
Alex sai kaljapullon käteen, Connie puolestaan siideriä. Sohvapöydälle oli katettu shottitarvikkeet aikuisten Charadesia varten ja kaikki punkivat itsensä sohvalle. Vakiintuneille pariskunnille siinä ei ollut varmasti mitään ongelmaa, mutta Connien se sai melkein hulluksi. Siinä Alex istui sen vieressä, blondi halusi sitä ihan jäätävästi, mutta ei voinut tehdä asialle mitään. Ja sitten Kennykin puhui vielä pariskunniksi jakautumista, joskin se meinasi mennä Connielta ohi ihan siksi, kun se oli niin aware of Alex’s presence. Connien ilme muuttuikin hämmentyneeksi ihan auttamatta jälkijunassa, ja se loi katseen Alexiin, joka huvittuneesti kohautti olkiaan. Sitten peli alkoi, ja oi Luoja. Connie vapautti täysin sen kilpailuviettisen puolensa ja siitä pelistä tuli äkkiä hyvin intensiivistä, monessa muussakin mielessä. Jokainen onnistuminen sai Connien muuttumaan asteen verran cockymmaksi. Ja kun niitä juomiakin siinä tuli kuitenkin nautittua, huomasi Connie äkkiä osallistuvansa Alexin kanssa ihan kahdenkeskiseen peliin. Kun muut eivät oletettavasti katsoneet, Connie tunsi Alexin sormien leikittelevän olkapäällään, jolloin blondi antoi pikkurillinsä varovasti koskea pojan reittä, tai jalkansa pojan jalkaa. Välittömästi toiminta pysäytettiin, jos joku katsoi heihin päin, ja Connie tunsi sydämensä hakkaavan ihan hulluna. Se kaikki oli ihan tajuton turn on, ja jos he olisivat kahden, olisi Connie varmaan jo käynyt päälle. Jos Alex ei olisi ehtinyt ensin.
Pelissä tuli tauko, kun juotavaa piti käydä hakemassa lisää. Alex ja Connie tarjoutuivat viemään tyhjiä pulloja keittiöön ja tuomaan samalla lisää juomia. Connie keräsi käsien täydeltä pulloja ja käveli Alex perässään keittiöön. ”We make a good team”, Connie sanoi, kun laski pullot käsistään lavuaariin, sitten otti vastaan Alexin käsistä sen pullot ja hipaisi samalla Alexia sormista, ennen kuin kääntyi takaisin lavuaarin puoleen. ”Yeah. We need to step up our game, though. Alan and Rosemary are hopeless and Kenny and Ally have nothing against us, but Abe and Tess are good”, se selitti ja kääntyi, vain tajutakseen, miten lähellä Alex sitä oli. Se sai Connien ajatuksen hetkeksi katkeamaan, kun sen katse kävi taas Alexin huulilla. Alex kysyi, mitä sitten tapahtuisi, jos he eivät voittaisi. ”I suppose you’ll have to figure out something else to serve as my birthday gift”, Connie sanoi hiljaa, ”since you totally forgot that. How does one forget a Christmas birthday, out of all birthdays?” blondi virnisti, jonka jälkeen kuuli Kennyn rykäisevän ovensuussa. ”I came to see if you guys needed any help with the drinks”, se sanoi astellessaan peremmälle, ”obviously what you needed was a reminder of what you were supposed to be doing.” Connie punastui ja peitti toisella kädellään huulilleen jumahtaneen virneen, loi merkitsevän katseen Alexin suuntaan ja otti sitten Kennyn jälkeen jääkaapista juomia käsiinsä. This wasn’t over, yet.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 21, 2017 22:19:55 GMT 2
Post by nepa on Nov 21, 2017 22:19:55 GMT 2
Pariskunta tai ei, Alexin oli joka tapauksessa vaikeaa olla osoittamatta tunteitaan sitä blondia kohtaan. Sen vuoksi se käsikin tuli automaattisesti heitettyä sen tuolin selkänojan taa, ja Alex tunsi lämpöä kehossaan, kun tunsi Connien ylävartaloaan vasten. Ihan varmasti kaikki muut sen huomasivat – ei sitä voinut olla huomaamatta. Ei se kuitenkaan haitanut, ei siinä tutussa seurassa. Jossain muussa porukassa käytöstä olisikin ehkä tullut ajateltua vähän enemmän. Alex oli kuitenkin niin rento ja oma itsensä perheen seurassa, että ei automaattisten reaktioiden rajoittamista tullut edes mietittyä. Kun Alex tunsi Connien käden polvellaan, se silloinkin vilkaisi blondia vähän pidempään, tunsi hengityksensä katkeavan hetkeksi. Kun katse kääntyi muualle, se osui Alaniin, joka puuskahti huvittuneesti, taisi pudistaa päätäänkin kaksikon touhuille. Yhtä lailla se piti kättä Rosemaryn tuolin selkänojan takana, mutta ne sentään seurustelivat. Itse asiassa varmaan kihlautuisivat pian – Alan oli kyllä kertonut kaksoisveljelleen suurista suunnitelmistaan.
Ulkona se sexual tension muuttui jo flirttailuksi. ”Should I have? I like to sleep alone. Then you haveall the bed to yourself, and there’s no one – I’m looking at you here, Connie – trying to steal your blanket from you.” Hyvin nopeasti Alex kuitenkin muutti sen pelkän piikittelyn ihan varsinaiseksi flirttailuksi. Enää se ei ollut enää ainoastaan sanallista. Kun Connie antoi sen vastauksensa. Alex nimittäin otti ihan fyysiset keinot käyttöön ja oi Luoja, miten Alexin ajatukset alkoivat laukata. Varsinkin, kun Connie reagoi siihen niin positiivisesti. ”Yeah?” Se kysyi liki kuiskaten, virnistäen liu’utti kätensä blondin alaselälle. ”I’m not trying hard, I am hard”, se kyllä heitti jo vähän vitsilläkin, ”wanna see?”
Ei Alex jaksanut edes välittää siitä, että joku Alan tuli pihalle. Jossain määrin se jopa mietti, josko olisi kuitenkin pidellyt edelleen kiinni blondista kaksoisveljensä läsnä ollessa, mutta kohteliaisuussyistä se irrotti otteensa. Ei kyllä unohtanut vilkaista blondia merkitsevästi samalla, kun teki niin. Rosemaryn ja Connien höpöttäminen sai Alexin siirtymään hieman takavasemmalle, ja Alan sieltä heti tuli veljensä perässä paikalle. ”Are you waiting for your girlfriend, too?” Alan alkoi piikitellä. ”Sure you want her to come here? Shouldn’t you take her to your shed?” Se osoitti vajaa, mikä sai Alexin vain pudistamaan päätään. ”I can’t miss Charades”, se virnisti. ”I’ll beat you, just like every damn Christmas.” Alan tietenkin sanoi vastana, mikä sai Alexin naurahtamaan. Sinä vuonna oli kuulemma sen aika. ”Even if I’d team up with Duck, I’d still beat you”, Alex uhosi.
Kunhan tytöt olivat saaneet kuulumisensa vaihdettua, sai porukka siirtyä sisälle juomaan ja pelaamaan. Alex oli toivonut, että muiden ihmisten kanssa jutteleminen olisi vähentänyt sitä jännitystä sen ja Connien välillä, mutta pikemminkin se tuntui lisäävän sitä. Siitä testosteroniryöpystä ei vaikuttanut siis todellakaan pääsevän yli. Kaiken lisäksi Alexin silmissä se Connien itsevarmuuspuuska oli äärimmäisen seksikästä, ja ennen kuin se edes ehti tajuta, oli se niiden välillä aloittanut jonkun helvetin esileikin, josta muilla ei – toivon mukaan – ollut mitään tietoa. Se sai Alexin veren virtaamaan suonissa ja olokin muuttui äärimmäisen tukalaksi. Alexin onneksi ne ihan yhteisestä sopimuksesta pitivät pelitauon. Connien tapaan Alex kasasi mukaan tyhjiä pulloja ja oikeastaan vasta silloin tajusi, kuinka paljon oli juonut. Mutta sillä ei ollut mitään väliä. Väliä oli sillä hetkellä vain Coniella, joka hipaisi niitä Alexin sormiakin siellä keittiössä. ”Yeah, you’re great at Charades, but please never play Call of Duty again” , se muistutti tyttöä. Etäisesti se kuuli kyllä Connien selitykset niiden voitonmahdollisuuksista, mutta enemmän se oli keskittynyt kävelemään Connien selän taa. Ja sitten Connie olikin jo kääntynyt ympäri. ”What if we don’t win?” Se kysäisi, jolloin Connie antoi vastauksen, joka sai Alexin nuolaisemaan huuliaan. ”Maybe I wanted to surprise you”, Alex virnisti ja ahdisti tytön itsensä ja pöytätason väliin. ”Do you have any suggestions? I’m open for pretty much everything”, se puhui husky tonella, ”just tell me what you want.”
Sinä iltana joku tuli kyllä aina keskeyttämään. Sillä kertaa se oli Kenny, mikä sai Alexin puuskahtamaan turhautuneena. Connien punastuminen sai nuorukaisen tosin naurahtamaan, mutta sekin naurahdus oli tukalanpuoleinen. Kennyn lähhdettyä Alex sitten meni takaisin Connien taakse, sillä kertaa veti kyllä blodnin lanteista itseään vasten, ja huulensa vei sen korvalle. ”Let’s go finish our game”, Alex kuiskutteli sen korvaan, ”and maybe after that we can celebrate in my shed.” Se painoi vielä huulensa nopeasti Connien kaulalle, ennen kuin jätti tytön rauhaan. Ne saivat palata olohuoneeseen, jossa peli jatkui kuin aikaisemminkin, tosin keskittyminen tuntui ihan hiton vaikealta. Onnistui kuitenkin. Se onnistui itse asiassa niin hyvin, että Connie ja Alex olivat voittajia. Totta kai Alex innoissaan kietoi kätensä Connien ympäri, nauroikin, mutta sitten ne saivat jo onnitteluja osakseen. Ja ihan yllättäen Connie kertoi lähtevänsä. Tai siis, muille se varmaan kuulosti siltä, mutta Alex tiesi, mitä sillä blondilla todella oli mielessään. ”Oh no, please, stay the night”, Tess yritti selittää humalaisena, ”we still have one room left. And Alex, he has a sofa”, nainen selitti. Kennyn ja Alanin molemmat se sai tyrskähtämään. ”Yeah, I’m sure Connie would use the couch”, Kenny naureskeli kuvitteelliseen partaansa.
|
|
|
Nov 21, 2017 23:29:09 GMT 2
Post by Deleted on Nov 21, 2017 23:29:09 GMT 2
Connie ja Alex taisivat kuvitella olevansa jotenkin erityisen discreet sen lähes esileikinomaisen touhunsa kanssa, mutta siitä niiden välillä lentelevästä kipinästä oblivious taisi olla vain Tess. Ainakin Alan ja Kenny olivat siitä ihan kärryillä, tosin ihan syystäkin. ”How do you know that I won’t kick your ass in Call of Duty this time around? Maybe I have been practising all these years”, Connie selitti, sai Alexin naurahtamaankin ja selittämään, kuinka kyseisessä pelissä pelattiin aina samassa joukkueessa. Se sai Connien virnistämään. ”Damn you, Valentine. Alright, I’ll stay away from it.” Sitten tunnelma lämpeni äkkiä, kun keskustelun sävy muuttui hyvin vahvan vihjailun puolelle. Connie kostutti huuliaan kuunnellessaan Alexin hiljaista, matalaa ääntä, ja hitto että Connien koko kehossa kihelmöi sen äänensävyn johdosta. Olisi tyttö siihen vastannutkin jotain, mutta sitten se hiton Kenny tuli keskeyttämään. Olivatko ne kaikki keskeytykset kenties jokin universumin tai Jumalan tapa kertoa, että Connien ja Alexin juttu ei saisi edetä pidemmälle? Ehkä sille kaikelle oli jokin syy. Connie kuitenkin päätti olla välittämättä niistä merkeistä kuin mikäkin uhmaikäinen kakara. Siinä auttoi sekin, että välittömästi Kennyn poistuttua Alex oli vetänyt Connien kehon itseään vasten ja vihjaillut hyvinkin suoraan siitä, mitä pelin jälkeen tapahtuisi. Ja Connie huomasi odottavansa pelin loppua jo kuin kuuta nousevaa.
Peli päättyi lopulta voitokkaasti Connien ja Alexin kannalta, kun kaikki muut joutuivat kumartamaan parin saumattoman yhteistyön edessä. Se sai parivaljakon innoissaan halaamaan toisiaan ja nauramaan, ja taisi Connie päästää jonkun humalaisen kiljahduksen kun Abe ja Tess joutuivat nielemään tappionsa. Mutta siihen se jäisi – ainakin muiden tietojen mukaan. ”This was fun, but it’s getting late and I should probably get back home”, Connie sanoi. Sen toteamuksen otti Tess erityisen raskaasti, joka lähti suostuttelemaan Connieta jäämään yöksi. ”No, I couldn’t”, Connie kieltäytyi kohteliaasti. ”Thank you for the offer, Tess, but really, it’s fine. I’ll just take a cab back to the dorms.” Normaalisti Connie olisi varmaan punastunut ja mennyt vaikeaksi sen Kennyn kommentin jälkeen, mutta nyt se sai Connien vain virnistämään humalaisena ja luomaan merkitsevän katseen Alexin suuntaan. ”Actually, Alex’s couch is pretty nice. I wouldn’t mind sleeping on it”, Connie sanoi, ja nyökkäsi sitten pojalle sinne oven suuntaan. ”It was great seeing you guys, and thanks again!”
Connie heitti takin päälleen ja halasi vielä kaikki läpi hyvästien merkiksi, jonka jälkeen astui ulos Alex perässään. ”Screw it”, Connie sanoi Alexille, ”there’s no way I’m going home yet.” Se sai Alexin naurahtamaan ja kyseenalaistamaan sen, oliko Connie edes missään vaiheessa ollut menossa kotiin yöksi. ”Hey, I made myself that promise when we got here”, Connie selitti humalaisena. ”It’s your family’s fault, really. They got me drunk. We both know what happens when I get drunk.” Alex päästi Connien edeltä vajaansa ja kunhan poikakin oli sinne selviytynyt, ei blondi enää aikaillut, vaan painoi pojan sitä ovea vasten. ”You wanted to know what I want”, Connie sanoi hiljaa ja katsoi Alexia silmiin. ”I want you. This. Us.” – ”Tell me if that’s what you want as well. Because if you don’t, I’ll leave you alone.” Alexin vastatessa myöntävästi Connie sen kummemmin odottelematta kuroi viimeisetkin välimatkan rippeet umpeen ja painoi huulensa Alexin huulille. Poika vastasi siihen suudelmaan ihan yhtä nälkäisesti ja Connie nosti kätensä sen niskan taakse, veti sitä mukanaan siihen suudelmaan samalla, kun pojan kädet kävivät tytön vartalolla. Blondilla tuli kiire vetää takkinsa päältään, ja sitten Alex olikin jo nostanut sen ylös ja kääntänyt heidät toisin päin niin, että se oli nyt Connie sitä ovea vasten. ”I missed you, Alex”, Connie sanoi suudelmien välissä. ”I never want to leave you again, okay?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 21, 2017 23:57:55 GMT 2
Post by nepa on Nov 21, 2017 23:57:55 GMT 2
Connien humalainen kiljahdus sai Alexin naurahtamaan. Ei se edes muistanut, että Connie oli parhaimmillaan niin voitonhaluinen. Siinä koko tilanteessa taisi tosin olla kyse vain humalasta. Ja siihen koko tilanteeseen kuului myös se jännittyneisyys niiden välillä, ja se tuntui vain lisääntyvän siinä vaiheessa, kun blondi ilmoitti menevänsä kotiin. Tai muka kotiin – eiköhän se ollut niin Alexille kuin Conniellekin selvää, että ei se ollut minnekään lähtemässä. Ja kai vähän muillekin. Ainoastaan Tess oli vakaasti sitä mieltä, että Connie lähtisi oikeasti. ”I can drive you home, too”, Alex ehdotti lisätäkseen sitä Tessin epätietoa todellisuudesta. ”You’re not driviing anywhere, Alex Valentine”, Tess murahti saman tien. Sitten se vielä hyvästeli Connien ihan ylitsevuotavan surumielisesti. Se sai Alexin huvittuneeksi – Tess jos joku niistä oli kännissä. Se ei kyllä ollut mitään uutta.
Ellei Alexia olisi panettanut niin helvetisti, se olisi varmaan pistänyt tupakaksi. Connien kanssa se ei kuitenkaan tullut edes mieleen. ”Were you even ever gonna leave?” Sen oli kyseenalaistettava naurahtaen. Sitten nuorukainen muka järkyttyneenä henkäisi, kun Connie syytti Alexin perhettä sen humalaan juottamisesta. ”Hey, you could have refused. But, then again, you’ve never been really good at it.” Ihan automaattisesti ne molemmat alkoivat loppujen lopuksi ajautua Alexin vajaa kohti, ja sinne nuorukainen päästi blondin edeltä. Hyvä, että Alex oli kerennyt edes laittaa ovea kiinni, kun Connie työnsi sen ovea vasten. Se naurahti kevyesti slle innokkuudelle, mutta kuunteli sitten ne blondin sanat. ”What the hell do you think?” Alex henkäisi malttamattomana. ”I’ll always want you, Connie.” Sitten blondi lopulta kuroi sen välimatkan niiden välillä umpeen, eikä siinä suudelmassa ollut mitään arastelevaa tai hakevaa. Sen sijaan se oli heti needy, kertoi kyllä, että ne molemmat olivat odottaneet ihan koko helvetin illan. Alex antoi käsiensä vaeltaa heti Connien vartalolla, ja kun Connie ja Alex olivat molemmat saaneet takkinsa pois, nappasi Alex Connien syliinsä ja painoi Connien ovea vasten. ”Then don’t”, Alex mutisi blondin huulia vasten, ”I’m not going anywhere.” Sitten se jo siirtyi painelemaan suudelmia kaulan herkkää ihoa vasten.
Lopulta Alex nappasi blondin mukaansa sängylle, ja laski sen alleen. Arastelematta nuorukainen meni sen jalkojen väliin, alkoi heti malttamattomana etsimään niiden välille kitkaa. Se oli epätoivoista, mutta kyllä Alex olikin sellainen. Se halusi Connieta ihan helvetin paljon niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla. Alex ei tahtonut menettää blondia enää koskaan elämästään. Sen verran Alex nousi ylös, että ne voisivat riisuutua paremmin. Conniekin nousi istumaan, otti pois paitansa ja availi housujaan, eikä Alex kääntänyt siitä katsettaan pois hetkeksikään, vaan häikäilemättä ihaili sitä kaunista blondia. Alex napitti itsekin auki sen kauluspaitansa, ja kumartui suutelemaan blondin paljasta rintakehää. Samalla se liu’utti kättä Connien housuille, ja alkoi sitten nyppiä niitä alaspäin. Sillä oli kiva kiire nähdä blondi alasti, ja varmaan vielä enemmän tuntea sen iho omaansa vasten.
|
|
|
Nov 22, 2017 22:19:17 GMT 2
Post by Deleted on Nov 22, 2017 22:19:17 GMT 2
Connie siristi silmiään, kun Alex väitti, ettei se ollut koskaan ollut erityisen hyvä sanomaan ei. ”Now what on Earth could you mean with that?” Sen oli leikkimielisesti kysyttävä. Ihan sitä kyllä kiinnosti tietää noin muutenkin, mikä Alexin mielessä oli erityisesti. Sisällä ei kuitenkaan ollut aikaa jutella siitä aiheesta enempää, sillä heti, kun se ovi oli sulkeutunut sen merkiksi, että he olivat kahden, Connie halusi Alexin. Ihan kokonaan itselleen. Nyt siinä välissä ei ollut Heatheria, ei Oliveria, ei Maxia, vaan he voivat aidosti ja vilpittömästi olla vain toisiaan varten, ja se kiehtoi Connieta ihan älyttömästi. Eikä se ollut vaan mikään humalainen idea, vaan Connie nimenomaan halusi Alexia. Se antoikin sen asian kuulua niissä ahneissa suudelmissa, joita painoi pojan huulia vasten.
Takit heitettiin kaikessa kiireessä ihan vaan lattialle, jonka jälkeen Connie löysi itsensä painettuna sitä ovea vasten. Hän kietoi jalkansa pojan lanteiden ympärille ja hukutti kätensä sen mustaan tukkaan, jonka jälkeen lausui epätoivoisia sanoja kaipuusta Alexin huulia vasten. Kun ne suudelmat siirtyivät alemmas, blondi painoi päänsä ovea vasten ja vei alahuulensa hampaiden väliin, jolloin kädet liukuivat alemmas pitkin Alexin juuri sopivan lihaksikasta selkää. Hetken kuluttua Connie kylläkin veti Alexin kasvoja ylemmäs voidakseen hukuttaa sen uusiin suudelmiin, ja sitten he liikkuivatkin jo kohti Alexin sänkyä. Se toi kummasti mieleen edellisen kerran silloin Halloweenina, kun he molemmat olivat epätoivoisena panneet like there was no tomorrow. Samaa kaavaa tuntui noudattavan sekin kerta, ainakin jos Alexin lähes hätäisistä eleistä oli mitään tulkittavissa. Ei sillä, se kitka sai Connien itsensäkin huokailemaan halusta, ja luojan kiitos Alex nousi hetken kuluttua ylös helpottaakseen molempien riisuutumista.
Each for themselves oli selvästi molemmilla ajatuksena, kun he kiireellä kumpikin napittivat auki paitojaan ja heittivät sitten lattialle epämääräiseen kasaan. Samalla vaivalla lensivät rintaliivitkin vaatepinon jatkeeksi, ennen kuin blondi laski itsensä takaisin makuulle ja veti Alexin sinne mukaansa. Ja kun poika antoi huomiotaan Connien paljaalle rintakehälle, työnsi Connie Alexin paidan sen päältä pois, ennen kuin vei kätensä sen housuille riisuakseen nekin pois. Malttamattomana Alex teki saman, kun sen kädet olivat vapautuneet paidan kahleista. Loput vaatteet saatiin riisuttua epätoivoisessa kosketusten, suudelmien ja huokausten sekamelskassa – se olisi ollut varmasti paljon yksinkertaisempi toimenpide, jos he molemmat olisivat olleet selvin päin eikä niin vitun desperate. Mutta viimein viimeinenkin vaatekappale oltiin ravisteltu lattialle Connien nauruntyrskähdysten saattelemana, jotka tosin loppuivat lyhyeen, kun Alex painoi itsensä sen jalkojen väliin. Ei, silloin se nauru muuttui yllättyneeksi, teräväksi henkäisyksi, ja Connie lost herself in the moment. ”Holy crap, I love you”, blondi huokaisi samalla, kun veti Alexin kasvot lähemmäs uutta suudelmaa varten. Sen jälkeen Conniella oli kyllä täysi työ pysyä Alexin määräämässä tahdissa, joten suudelmat saivat jäädä ja blondi kietoi kätensä pojan kehon ympärille painaakseen sen tiukemmin vartaloaan vasten.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Nov 22, 2017 22:44:16 GMT 2
Post by nepa on Nov 22, 2017 22:44:16 GMT 2
Ei Alex tiennyt, milloin saisi seuraavan kerran viettää kaksinkeskistä aikaa Connien kanssa. Vaikka blondi olikin vannonut, että ei enää koskaan päästäisi Alexia pois hyppysistään, ei Alex uskaltanut luottaa siihen sataprosenttisesti. Siksi se niin innokkaasti, hätäisesti, kosketteli ja suuteli sitä naista. Ei Connieta tosin vaikuttanut haittaavan. Yhtä lailla se oli vaikuttanut saaneen tarpeekseen siitä talon sisällä tapahtuneesta sexual frustrationista. Ne molemmat tuntuivat haluavan heti itse asiaan, eikä sängyn päällä Alex odottanut hetkeäkään vaan tahtoi heti vaatekappaleita pois niiden molempien päältä. Toki se olisi voinut avustaa Connieta, mutta ei sen tarvinnut. Ne olivat täysin in sync, eli molemmille oli selvää, että ne riisuisivat vaatteensa itse ja nopeasti. Se tosin hieman keskeytyi, kun blondi sitten kuitenkin meni makuulle ja repi Alexin mukanana. Ei sillä, että Alexia olisi haitannut. Päinvastoin, se Connien määrätietoisuus oli ihan mieletön turn on.
Kaikesta himosta huolimatta ne onnistuivat lopulta hankkiutumaan eroon lopuistakin vaatteistaan. Alex oli sen verran kännissä, että se ei edes tajunnut ajatella mahdollisia ehkäisyjä, vaan se keskeytti Connien naurun ottamalla sen tytön kyselemättä. Se tunne sai Alexin huokaisemaan syvään, eikä se oikein edes tajunnut sitä Connien yllättynyttä rakkaudentunnustusta. Alexilla oli kiire rakastella sitä tyttöä, kuulla niitä huokauksia, joilla Connie aina silloin tällöin Alexia siunasi. Kerta toisensa jälkeen Alex jaksoi edelleen yllättyä siitä, miten hyvältä seksi Connien kanssa tuntuikaan. Fyysisellä puolella se nyt tuntui hyvältä aina, mutta vain Connien kanssa se toi sellaista mieletöntä henkistä tyydytystä. Ei Alex edes tiennyt, mitä se oli tai mistä johtui, mutta eipä se siinä jaksanut edes asiaa ajatella. Sen aivot olivat jossain taka-alalla, ja Alex toimi täysin vaistojensa varassa.
Aikansa ne niitä lakanoita ryttäsivät, mutta lopulta ne lakanat tuli sotkettuakin. Oman huippunsa saavutettuaan Alex huomasi mutisevansa jotain rakastamisesta. Sitten se jäi hetkeksi huohottamaan siihen Connien korvaa vasten, naurahtikin, mutta sitten painoi suudelman blondin huulia vasten. ”Seems like you wanted me to seduce you”, Alexin oli virnistettävä, ennen kuin se väsyneenä vierähti selälleen Connien vierelle. Nuorukainen veti saman tien blondia lähemmäs itseään, ja nousi vielä hetkeksi kyljelleen niin, että sai suudeltua Connieta uudelleen. ”Can we go again?” Se ehdotti puolitosissaan. ”Give me, like, fifteen minutes, and I’m all set.” Sitten se vielä jatkoi: ”I can’t get enough of you, Connie Gerlich.”
|
|
|
Nov 22, 2017 23:14:00 GMT 2
Post by Deleted on Nov 22, 2017 23:14:00 GMT 2
Se seksi Alexin kanssa jaksoi kerta toisensa jälkeen yllättää aina uudestaan ja uudestaan. Aina se tuntui olevan vielä parempaa kuin edellisellä kerralla, ja joka kerta kuitenkin ihan yhtä helvetin loistavaa. Connie uskoi vahvasti siihen tunnesiteen vaikutukseen, koska ei Oliverin kanssa seksin harrastaminen ollut ollut koskaan edes lähelle vastaavaa. Sen sijaan Alexin kanssa se oli aina varsin mindblowing kokemus, eikä tämäkään kerta jättänyt kylmäksi. Se oli nopea, intensiivinen stintti, mikä jätti tytön hengästyneenä keräämään itseään. Toinen käsi pyyhkäisikin blondeja suortuvia kasvoiltaan, ja Connie virnistäen vastasi siihen laiskahkoon suudelmaan. ”I swear it wasn’t my intention”, tyttö vakuutti melkein puolustelevaan sävyyn. ”It just happened.” Sitten poika kierähti selälleen ja veti Connien mukanaan, eikä blondilla ollut siihen mitään vastaan pantavaakaan.
He jakoivat ihan kuvottavan onnellisia suudelmia siinä toistensa syleilyssä, ennen kuin Alex ehdotti uutta kierrosta. Se kuulosti samanaikaisesti sekä vitsiltä, että tosissaan puhutuilta sanoilta. Connie päätti ottaa sen tosissaan, ja näin ollen kiipesi kikkaratukan päälle istumaan ja alkoi painamaan suudelmia ensin sen leukaa vasten ja siitä alemmas jatkaen. ”I’m not going anywhere”, Connie toisti Alexin aiemmat sanat ja virnisti kevyesti sen kosteaa ihoa vasten. ”So we can go as many times as we please.” Connie nousi suutelemaan Alexia huulille, eikä siinä sitten tosiaankaan mennyt kauaa, ennen kuin he pääsivät taas kierimään lakanoiden välissä. Sillä kertaa desperation tosin ei ollut läsnä, ja niin Conniekin löysi tiensä tähtiin sinä yönä. Suihkun ja lakanoiden vaihdon jälkeen parivaljakko lopulta nukahtikin fully satisfied toistensa syleilyyn, ja Conniekin nukkui pitkästä aikaa kuin tukki.
|
|