|
Jan 4, 2018 22:16:53 GMT 2
Post by Deleted on Jan 4, 2018 22:16:53 GMT 2
FRI 30TH OF JUNE 2017 STARRING CONNIE & ALEX @ THE BLOODHOUND CONNIE’S OOTD | nepa tuhansien kysymysten bloodhound
.......................................................................................... Connie palattuaan kotiin keskiviikkoyönä oli tapellut Howardin kanssa varsin verisesti. Klubinomistaja ei todellakaan ollut hyvillään jouduttuaan odottamaan blondin asunnolla tämän kotiutumista, ja Connie puolestaan oli saanut tarpeeksi siitä, että Howard käveli sen yli sillä tavoin kuin teki. Lopulta tilanne oli kärjistynyt siihen asti, että Connie oli vähällä tuntea avokämmenen poskeaan vasten, ja se oli kieltämättä järkyttänyt blondia syvästi. Connie tunsi olonsa yhä epäluuloisemmaksi miesystävänsä suhteen, siitäkin huolimatta että seuraavana päivänä Howard oli pahoitellen tullut hyvittelemään tekojaan. Luottamus oli jo mennyt, ja Connie jollain tapaa tiesi, ettei se tilanne tulisi siitä enää parantumaankaan. Viisainta olisi siis nostaa kytkintä pikimmiten, mutta helppoa se ei tulisi olemaan. Vapaapäivän jälkeen Connie olikin sitten innoissaan palaamassa töihin, sillä se tarkoittaisi Alexin näkemistä. Niillä oli ollut hauskaa keskiviikkoyönä, ne olivat tutustuneet toisiinsa ja Connie was intrigued. Alex oli onnistunut herättämään kiinnostuksen itseään kohtaan, ja Conniekin oli huomannut ajattelevansa miestä vapaapäivänään. Ilta tulisi olemaan vilkas, kuten perjantait yleensä, mutta alkuun olisi hiljaisempaa. ”You know, I’ve been wondering about something ever since Wednesday”, blondi sanoi saapuessaan Alexin miehittämän baaritiskin ääreen. ”You never told me what brought you to New York per se. I mean, yeah, you told about the whole photography thing, but why New York?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 4, 2018 22:37:39 GMT 2
Post by nepa on Jan 4, 2018 22:37:39 GMT 2
ALEX'S OOTDKeskiviikkona Alex oli saanut sneak peekin Jääkuningattaren sisimpään. Mitään turhan syvällisiä keskusteluja ne eivät olleet käyneet, mutta varmaan ensimmäistä kertaa Alex oli tuntenut, että Connie ei vihannut sitä, että ehkä Conniekin tuntuisi vielä Alexin New Yorkin perheen osalta. Nuorukainen oikeastaan uskoi siihen aika varmasti. Keskiviikon jälkeen Alex oli kaiken lisäksi huomannut haluavansa tietää lisää Conniesta, mikä taisi olla täysin Connien kylmän ja salamyhkäisen olemuksen syytä. Connie vaikutti siltä, että se halusi kertoa jotain, mutta viime hetkellä se aina otti muutaman askeleen taaksepäin ja siten jätti Alexin kärsimään tietämättömyydestä. Koska vittu, Alex tiesi, että Connie oli varmasti hyvä tyyppi. Se sai esittää kuinka vittumaista ja etäistä kuin halusi, mutta Alex saw through her bullshit. Vapaapäivän jälkeen Alex pääsi sitten palaamaan töihin. Se myös tarkoitti sitä, että Alex saisi viettää enemmän aikaa Connienkin kanssa, mikä suorastaan ilahdutti Alexin synkkää sielua. Heti se blondi ei kyllä osunut Alexin näkökenttään, vaan se sai oikeastaan hyvinkin rauhassa laittaa baaria – ja itseään – kuntoon vilkasta perjantai-iltaa varten. Sen keskittymisen takia Alex hieman säpsähtikin, kun yhtäkkiä Connie oli siinä baaritiskin toisella puolen siinä helvetin niukassa naruasussaan. Alex oli kuitenkin oppinut olemaan tuijottamatta. Kaikkien niiden strippareiden näkeminen niukoissa vaatteissa ei oikeastaan enää tuntunut pahemmin missään. Enemmänkin Alex vieroksui niitä vaatteet päällä. ”It’s close to New Jersey?” Alex ehdotti huvittuneena. ”And my brother lives here, so I thought I could crash at his place. And I wasn’t wrong.” – “I mean, he isn’t exactly happy about it, but what can he do, you know? I’m his brother after all.”Alex katseli hetken aikaa Connieta mietteliäänä. ”It’s kinda quiet right now”, se aloitti, ”so how about a little game?” Connien epäluuloinen katse sai Alexin nauramaan. ”What game are you thinking about?” Se torui leikkisästi mutta sitten vakavoitui. ”Now that I answered your question, can I ask you one? We could take turns answering questions, you know.” – ”So.. What was your family like? And don’t make up any bullshit. I see through your cold skin, Ice Queen.”
|
|
|
Jan 4, 2018 23:03:05 GMT 2
Post by Deleted on Jan 4, 2018 23:03:05 GMT 2
Strippareiden takahuoneessa oli käynyt melkoinen kuhina, kun naislauma oli laittautumassa kuntoon iltaa varten, joten kontrasti itse klubin hiljaisuuden kanssa oli merkittävä. Se hiljaisuus saikin Alexin säpsähtämään, kun Connie tuli siihen paikalle esittämään kysymyksiään. Alexista oli nopeasti muotoutunut strip club professional, joka ensimmäisen iltansa iskulauseen sijaan oli oppinut suhtautumaan neutraalisti ympärillään pyöriviin, vähäpukeisiin naisiin. Se sai Connien tuntemaan olonsa comfortable Alexin lähellä. ”Seriously?” Connie vastasi tyytymättömästi, kun Alex vain väitti muuttaneensa kaupunkiin siksi, että se oli lähellä New Jerseytä, mutta samaan hengenvetoon Alex avasi lisää sitä taka-ajatustaan. Se sai Connien huomattavasti tyytyväisemmäksi, ja se nyökyttelikin ymmärtävään sävyyn. ”He could just kick you out and have you find your own place to live”, Connie sanoi ja virnisti. ”I know I’d do that if I was him.”
Alex katseli mietteliäänä blondia hetken, ja sitten teki ehdotuksen. Connie kohotti kulmaansa ja nojautui tiskiin. ”I don’t know, I’m just assuming the worst since it’s you who’s proposing a game”, Connie selitti sitä reaktiotaan. Mutta Alexin ehdotus oli itseasiassa varsin kutkuttava, ja sai Connien harkitsemaan sitä tosissaan. ”Alright, shoot”, Connie myöntyi ja kumosi tiskillä olevasta kupista pähkinät tiskille. Ja miehen esittämä kysymys sai blondin nostamaan katseensa edellä mainittuun ja virnistämään. ”Plunging right into the personal stuff, I see”, Connie naurahti vaikeasti. Alex kuitenkin vannotti sitä vastaamaan rehellisesti, jolloin Connie nosti kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi, ja ryhtyi sitten siirtelemään sormillaan niitä pähkinöitä pitkin tiskin pintaa. ”My father’s an attorney. A very stern man who’s rarely at home. Mother’s very religious and controlling, and my brother is probably partying his trust fund away as we’re speaking”, Connie sanoi ja virnisti. ”My turn”, Connie ilmoitti sitten, ennen kuin Alex ehtisi esittämään mitään jatkokysymyksiä. ”What kind of photography do you do?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 4, 2018 23:16:23 GMT 2
Post by nepa on Jan 4, 2018 23:16:23 GMT 2
”That hurt”, Alex naurahti, kun Connien mukaan Alan tahtoi todellisuudessa heittää Alexin pihalle. Ja jos totta puhuttiin, niin se varmaan menikin. Alex ei nimittäin ollut mitään kaikista huomaamattominta seuraa. Alex kuitenkin unohti pian ne asiat, kun se oli jo ehdottanut pientä peliä alkuillan ratoksi, ja Connie suostui. Koska Alex oli vastannut jo aiemmin kysymykseen, oli sillä kertaa Alexin vuoro kysyä, ja tietenkin se tahtoi tietää lisää Connien perheestä. Connie ainakin vaikutti olevan ihan tosissaan, eli Alex sai vain kuunnella kiinnostuneena ja välillä vilkuilla niitä pähkinöitä, joita Connie pyöritteli sormillaan. ”And you end up working in a strip club? Huh. What a world”, Alex tokaisi yllättyneenä. Sitten se jo tunki ensimmäisen pähkinän suuhunsa siltä baaritiskiltä. He couldn’t help himself.
Connie tahtoi tietää Alexin valokuvausurasta. ”Mostly street and landscape photography”, nuorukainen kohautti olkiaan. ”And food photography, too. I fucking love food”, Alex lisäsi virnuillen ja nappasi taas pari pähkinää lisää suuhunsa. ”I, uh, I used to do a lot of portraiture and fashion photography, too. Unfortunately I ran out of willing models and got bored of the old ones.” Alex kohautti huolettomana olkiaan. Alexin teki melkein mieli alkaa paasata siitä valokuvaamisesta vielä pidempäänkin, mutta sen keskusteluhetken tarkoitus ei ollut sellainen. Ei Connie varmastikaan tahtonut tietää vain valokuvausasioista. ”What is your ultimate goal in life? I suppose it’s not this..” Se heilautti kättään Connien asua ja sitä strippiklubia kohti.
|
|
|
Jan 5, 2018 1:53:33 GMT 2
Post by Deleted on Jan 5, 2018 1:53:33 GMT 2
Alex vastasi Connien kysymykseen, ja se vastaus sai vain uusia kysymyksiä heräämään Connien mielessä. Miehen esimerkkiä seuraten Connie nosti pari pähkinää suuhunsa ja pureskeli niitä sitten mietteliäänä. Connie tahtoi tietää kaiken siitä harrastuksesta, josta Alex tahtoi tehdä uransa. Mutta blondin olisi maltettava odottaa omaa vuoroaan, ja hiljaa mielessään Connie kirosikin sitä niiden peliä, johon kuului se vuoron perään kysymysten esittäminen. Connie olisi halunnut iskeä kaikki tiskiin kerralla. ”Sounds fun”, Connien oli kommentoitava siihen väliin, mutta sitten se saikin jo kurtistaa kulmiaan Alexin kysymykselle, jossa oli jokseenkin tuomitseva sävy. ”What’s so wrong with this?” Connien oli esitettävä tiukasti, viittilöiden itseään. ”No, seriously, I’m intrigued. Don’t you approve of stripping? You don’t think this is a real job? What if stripping is what I want to do?”
Alex tietysti puolustautui, kertoi oman näkökantansa asiaan ja Connie epäluuloisesti katsellen teki parhaansa uskoakseen Alexin mielipidettä. Sitten pipopää huomauttikin, että blondi ei ollut edelleen vastannut siihen kysymykseen, mikä saikin sitten naisen kohauttamaan olkapäitään. ”I guess I don’t really know what I want in life. I haven’t really thought about it, I’m living pretty much day by day”, Connie selitti. Alex meinannut kuitenkaan olla tyytyväinen siihen vastaukseen, vaan vaati saada kysyä toisen kysymyksen, mikä sai blondin loksauttamaan suunsa auki. ”That was plenty good enough, Jersey. It’s not fair to punish me just for not thinking about this sort of stuff before this moment”, Connie marisi siitä asiasta. Alex ei vain ollut luovuttamassa sen suhteen, jolloin blondi joutui nostamaan kätensä ilmaan. ”Fine. Ask another one then. But you need to fix me a drink, too.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 5, 2018 18:29:11 GMT 2
Post by nepa on Jan 5, 2018 18:29:11 GMT 2
Connie vaikutti luulevan, että Alex oli jotenkin sitä koko Connien elämäntyyliä vastaan. ”There’s nothing wrong with it”, nuorukainen siis kiirehti vastamaan. Se ei halunnut Connien kuvittelevan, että strippaamisessa oli jotain vikaa. Vaikka Alex oli jo ilmaissut mielipiteensä empimättä, Connie silti jatkoi sitä kysymysten linjaa liittyen senhetkiseen aiheeseen. ”That’s a lot of questions”, Alexin oli pakko virnistää ilkikurisesti. Koska blondi ei kuitenkaan vaikuttanut arvostavan sitä vitsiä, Alexin oli puuskahdettava syvään. Se pudisti päätään ja kohautti olkiaan miettiessään, että mitä oikein sanoisi koko aiheesta. ”Stripping’s a real job, I’ll give you that”, Alex selitti, ”it just.. It’s not something people usually want to do, you know? That’s why I hink you don’t want to be a stripper for the rest of your life.” – “But I’m not judging you or, or your choices or anything. If you want to be a stripper, go for it. At least you can express your female sexuality. I suppose it makes you feel empowered or some other shit.” Alex heilutteli käsiään villisti, kun oli niin puolustuslinjalla.
Connie vastasi lopulta harvinaisen tylsästi. Se sai Alexin kohottamaan kulmiaan unimpressed tyyliin. ”That’s it?” Se kysyikin turhautuneena. ”No, that won’t do. That won’t do at all. I’ll ask you another question.” Blondi tuntui Alexin taivutteluista huolimatta olevan edelleen sitä mieltä, että ei vastaisi uuteen kysymykseen. ”I won’t answer any of your questions, then”, Alex totesi, ja silloin Connie jo alistui kohtaloonsa. ”Sure thing”, se vielä lisäsi, ja uutta kysymystä miettiessään Alex alkoi sekoitella Connielle Cosmopolitania. Se oli se sama drinkki, jollaisen Alex oli Connielle sekoittanut ensimmäisellä kerralla. ”Do you ever miss your family?” Alex sitten lopulta kysyi, kun sai laskettua lasin Connien eteen. ”Are you happy with Howard?” Se kysyi heti perään. Connie ei tietenkään sitä hyväksynyt. ”Choose which one you wanna answer first, then.”
|
|
|
Jan 6, 2018 1:50:28 GMT 2
Post by Deleted on Jan 6, 2018 1:50:28 GMT 2
Alexille tuli hätä, kun Connie pisti sen piinapenkkiin kommenttinsa johdosta. Se rupesi nopeasti puolustelemaan itseään, selittäen kuinka sillä ei ollut mitään ongelmaa strippaamista vastaan tai mitään sellaista. Se sai väkisinkin Connien huulet kääntymään hymyyn. ”Alright, I believe you”, blondi sanoi tyytyväisenä. Sen jälkeen Connie suostui vastaamaan Alexin alun perin esittämään kysymykseen, mutta se totuudenmukainen vastaus ei kelvannut. Aikansa ne vänkäsivät siitä, saisiko Alex esittää toisen kysymyksen heti perään, ja Connie oli kyllä täysillä ajattelemassa sitä, että ei suostuisi vastaamaan. Sitten baarimikko kuitenkin pelasi kovaa kovaa vasten ja sai Connien myöntämään luvan uuteen kysymykseen.
Niitä tulikin sitten kaksi. ”That was two questions”, blondi huomautti nostaessaan lasin huulilleen. Se oli samalla oiva taktiikka vältellä vastaamasta kysymyksiin, joihin Connie ei välttämättä olisi halunnut vastata. Nyt sen olisi valittava niistä toinen, ja se sai Connien kurtistamaan kulmiaan. ”I don’t miss my family”, Connie ilmoitti. ”At times it sucks to be alone, of course, but even when it sucks, I’m more free now than I ever was at home. So no, I don’t miss them”, se selvitti. ”And what comes to Howard… I used to be”, blondi vastasi. Connie siemaisi lasistaan ja pyyhkäisi sitten vaaleita kiharoitaan korvansa taakse. ”Why photography? And what inspires you?” Connie päätyi uteliaana kysymään, ja sitten virnisti. ”No complaints. You asked two as well.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 7, 2018 22:33:56 GMT 2
Post by nepa on Jan 7, 2018 22:33:56 GMT 2
Connie päätti loppujen lopuksi vastata niihin molempiin kysymyksiin. Se totta kai sai Alexin tyytyväiseksi, koska molemmat kysymykset kiinnostivat sitä ihan tuhottoman paljon. Tai oikeastaan Connie kiinnosti Alexia ihan kokonaisuutena. Alex huomasi ajattelevansa, että se voisi seisoskella siellä baaritiskin takana vaikka koko yön kysellen ja vastaillen kysymyksiin. Sillä hetkellä se sai kuunnella vastausta, ja Alex nyökytteli koko ajan kiinnostuneena. Niistä molemmista kysymyksistä Alex olisi ihan mieluusti esittänyt lisäkysymyksiä, mutta eipä se tietenkään voinut, kun se ei ollut sääntöjen mukaista. Niinpä se piti suunsa supussa ja nosti kätensä ilmaan, kun Conniekin kysyi kaksi kysymystä. ”I had no intention ”, se virnisti ja sitten mietti vastausta kysymykseen.
”You seriously want to hear about my photography?” Alex kyllä naurahti hieman epäuskoisesti. Alexin mielestä se oli ihan helvetin hienoa, suorastaan loistavaa, mutta oli vähän outoa ajatella, että Connieta kiinnosti se oikeasti. ”I guess like to capture the moment, make other people see the beautiful things I see, too. First I wanted to share it only with important people in my life, but then I understood I want everyone to see them”, Alex kohautti olkiaan. ”It also helps me to live in the present and forget my worries. And it’s creative. I’ve always been creative. It’s also emotional for me, and I can make other people feel emotion through my photos, too.” Alex oli melko varma, että sillä hetkellä meni ihan liian syvälle valokuvausajatuksissaan. ”It helps me learn more about myself, it’s all things I’m interested in, and shows me the things I value.” – “And – I promise to stop soon – I can help people see the beauty in themselves. Our society has these crazy beauty standards that are complete and utter bullshit.” Alex nauroi sen puheenvuoronsa jälkeen. ”I could go on and on, but maybe I should get to the next question. Or did I answer that one already, too? I’m not sure.”
Lopulta oli Alexin vuoro esittää kysymys Connielle. ”You made it sound like you’re not happy with Howard anymore”, Alex katsoi Connieta mietteliäänä, ”why’s that? What has changed?” Sitten se virnisti toispuoleisesti: ”Technically that was two questions again, but they pretty much mean the same thing.” Siihen Alex ei kuitenkaan koskaan kerennyt saada vastausta, kun yllättäen niiden luo pamahti Howard, joka ei näyttänyt kovinkaan iloiselta. ”Should’t you two be working instead of talking?” Se kysyi arvostelevalla äänensävyllä.
|
|
|
Jan 7, 2018 23:39:40 GMT 2
Post by Deleted on Jan 7, 2018 23:39:40 GMT 2
Alex vaikutti yllättyneeltä siitä, että Connieta kiinnosti se valokuvausasia niin paljon. ”Yeah”, Connie vastasi myöntävästi ja nyökkäsikin. Totta kai sitä kiinnosti kuulla. Valokuvaus alana ja oikeastaan harrastuksenakin oli Connielle vierasta maata ja Connie halusi tietää, mikä sai ihmisen syttymään siihen. Ja Alex antoi varsin perusteellisen vastauksen siitä, mikä kaikki sitä oikein inspiroi kuvaamisessa ja Connie huomasi kuuntelevansa täysin herpaantumatta miehen selityksiä. Baarimikolla vaikutti olevan suuri intohimo sitä valokuvaamista kohtaan, ja se sai Connien valumaan ajatuksissaan synkemmälle puolelle. Vaaleaverikkö toivoi, että silläkin olisi joku päivä jokin sellainen asia, joka sytyttäisi sitä samalla tavalla. Mutta siihen asti, kun se löytyisi, se kuuntelisi Alexin juttuja vaikka maailman tappiin asti.
Se rehellisyys ja avoimuus tuntui hyvältä aina siihen asti, kunnes tuli Connien vuoro vastata. Silloin se tuntui ikävältä ja vaikealta. ”I… It’s just…” Connie aloitti, yrittäen kuumeisesti miettiä, miten vastaisi, mutta luojan kiitos ei joutunutkaan sitä tekemään. Tai no, Howardin kylmänviileä kommentti ei tuntunut erityisen suurelta helpotukselta, kun Connie kääntyi katsomaan sitä rakastajaansa. ”There’s almost no one here to work for”, blondi huomautti, luoden kylmähkön katseen mieheen. ”May I speak with you”, Howard kysyi, kun he olivat hetken tuijottaneet toisiaan hievahtamatta. ”Alone”, se lisäsi tavalla, mistä ei jäänyt epäselväksi, että there was trouble in paradise. Connie vilkaisi Alexia hiljaisena. ”Yeah”, blondi sitten sanoi, kumosi juomansa loppuun ja seurasi Howardia taakse. Loppuiltana Connie sitten edes hädin tuskin vilkaisi tiskin takana olevaa baarimikkoa, tehden parhaansa vältelläkseen sitä ja keskittyen sen sijaan tiukasti vain työntekoon.
|
|