|
Jan 16, 2018 22:23:16 GMT 2
Post by Deleted on Jan 16, 2018 22:23:16 GMT 2
THU 20TH OF JULY 2017 STARRING CONNIE & ALEX @ THE BLOODHOUND CONNIE’S OOTD | nepa you better work bitch
.......................................................................................... Oli kulunut viikon päivät siitä, kun Connie oli viimeksi ollut töissä. Se oli ollut viettämässä iltaa työkavereidensa kanssa, ja tilanne oli siitä eskaloitunut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Connie oli nimittäin päätynyt niin grindaamaan, suutelemaan kuin ihan melkein panemaankin työkaveriaan Alexia, jonka tuparit ne olivat olleet. Se oli hävettänyt seuraavana päivänä ihan älyttömästi, eikä Connie ollut rehellisesti sanottuna halunnut mennä töihin sen vuoksi. Ei se halunnut kohdata työkavereitaan, niiden juoruiluja ja kaikkia kysymyksiä. Sitä kuitenkin oli tapahtunut, sillä Howard oli käynyt strippiklubillaan sinä iltana, kuullut ne kaikki juorut ja sen jälkeen helvetti olikin ollut irti. Se oli saanut Connien välttelemään Alexin tekstiviesteihin vastaamista sillä välin, kun märehti kotonaan parantamassa mustelmiaan. Se oli ollut yksinäinen viikko se. Sinä päivänä ne mustelmat olivat kuitenkin valmiit meikillä peitettäviksi, ja Connie olikin ilmaantunut klubille ennen muita voidakseen laittautua rauhassa. Strippareita sinne oli valunut hiljakseltaan valmistautumaan, mutta muuten tilat olivat käytännössä tyhjät, kun Connie ensimmäisten joukossa siirtyi venyttelemään ja lämmittelemään tangon ääreen. Blondi olikin sitten juuri parahikseen laskemassa itseään tankoa pitkin alas, kun sattumalta sen katse osui yhteen Alexin kanssa. Alexin, joka siellä seisoi aivan selvästi katselemassa Connien harjoituksia. Ei se tosin saanut katseisiin tottunutta stripparia sekoamaan rutiinissaan, vaan jatkamaan samaan malliin. Ehkä lisäämään paukkuja ihan hieman lisää. Ja vaikka Connie parhaansa teki keskittyäkseen siihen harjoitteluun, niin kyllä sen katse silti lipui vielä pari kertaa uudestaan Alexiin. Connie oli päässyt tietyllä tavalla sisään siihen moodiin, keskittynyt harjoittelemiseen, kun se sitten tanko jalkojensa välissä kääntyi pää alaspäin, ja Alex oli siinä kuin pahempikin stalkkeri. Se sai blondin säpsähtämään, hyvä ettei ote livennyt, ja Connie tarttuikin käsillään siihen tankoon ja laski itsensä lattialle. ”Jesus, stop creeping around, Jersey, before somebody gets hurt”, Connie sanoi järkytyksestä hengästyneenä ja nosti käden paljaalle rintakehälleen dramaattisena. ”What do you want?” blondi kysyi kylmällä äänensävyllään sen ihan vilpittömän kysymyksen, vaikka olihan Conniella aavistus siitä, että Alexilla olisi kysymyksiä kaikkien niiden tekstiviestien jälkeen.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 16, 2018 22:57:02 GMT 2
Post by nepa on Jan 16, 2018 22:57:02 GMT 2
ALEX'S OOTDAlexilla oli kyllä ihan mieletön taito pilata suurin osa hyvin alkaneista suhteista. Jos Alexin ja Connien touhua edes varsinaiseksi suhteeksi saattoi kutsua. Kaikki oli alkanut ihan viattomasta ystävyydestä, mutta sitten eräänä iltana viikko sitten Alex oli vain tajunnut haluavansa sitä blondia eikä ollut päässyt siitä ajatuksesta yli. Kun se tunne kerran oli molemminpuolinen, ei ollut vaikeaa arvata, miten kaksikko oli sinä iltana toisiaan kohtaan käyttäytynyt. Ensin oli ollut grindaamista, sitten suutelemista, ja lopulta ne olivat olleet melkein tositoimissa. Ja olisivat varmaan olleetkin, ellei Alex olisi ollut niin humalassa, etteivät vehkeet toimineet. Totta kai se oli jonkin verran hävettämyt, ainakin jälkeenpäin, mutta ehkä Alex kaikista eniten häpesi sitä, että se säätö Connien ja Alexin välillä oli tapahtunut. They should have known better. Ehkä pari tuntia Alex olikin kuvitellut pitävänsä etäisyyttä siihen vaaleaverikköön, mutta eipä se siihen ollut loppujen lopuksi pystynyt. Heti seuraavana työpäivänä Connie nimittäin pomppasi mieleen, kun ei ollut läsnä. Niinpä Alex oli laittanut sille viestin jos toisenkin, ja yllättäen ne olivat flirttilinjalla. Sitä flirttailua ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Blondi nimittäin päätti pistää kaikki yhteydet poikki. Siis niin pahasti, että Alex sai kokea ahdistusta siitä, oliko strippari edes hengissä. Vaikka Alex oli kuinka pyytänyt ja adellut vastausta, ei Connie ollut reagoinut mitenkään. Sinä iltana ennen töihin lähtöä Alex olikin sitten näpytellyt blondille viimeisen varoituksen: jos Connie ei olisi töissä, Alex olisi sen oven takana. Eikä nuorukainen vitsaillut. Alex oli äärimmäisen jääräpäinen ja jos se sai jotain päähänsä, se myös toteutti sen. Connien oven taakse meneminen olisi Alexille pikkujuttu. Töihin saavuttuaan Alex toivoi näkevänsä tutun blondin. Ja loppujen lopuksi se tekikin niin. Kun muut stripparit olivat takahuoneen puolella, oli Connie omaan ylisuorittavaan tapaansa tullut lämmittelemään. Alexin oli tarkoitus mennä sanomaan stripparille jotain saman tien, mutta sen sijaan Alex oli jumittunut katsomaan. Alex oli suorastaan hypnotized. Alex nojasi Connieta tuijottaessaan baaritiskiin kädet puuskassa, joutui taas kerran toteamaan, että Connie osasi hommansa. Sai siis toisin sanoen myös Alexin olon tukalaksi. Ja varmaan Connie huomasikin sen. Niiden katseiden kohtaamisen jälkeen katseet nimittäin kohtasivat vielä pariin kertaan, ja sinä aikana Alex kerkesi kävellä siihen Connien eteen virnistäen. Läheltä se sai vielä paremman näkymän Connien muotoihin. ”Boo”, Alexin oli pakko virnistää, kun blondi lopulta huomasi sen. ”Creeping around? I was just admiring you. I mean, that’s impressive. You’ve got some mad middle-section muscles. If I’d try to do that, I’d probably fall and die.” Se hymyili, mutta Connie ei selvästikään ollut huvittunut. Huvittuneisuuden sijaan Connie tarjosi sitä kylmää olkapäätä aivan niin kuin silloinkin, kun ne ensimmäistä kertaa olivat tavanneet. ”I wanted to say hi since I haven’t seen you in a week?” Alex naurahti epäuskoisesti. Se blondin koko elekieli kieli siitä, että Alexin pitäisi painua helvettiin. Alex itse oli toki eri mieltä. ”So.. Want to tell me why you have been ignoring me?” Alex kohotti kulmiaan vaativana. Sitten kuitenkin puuskahti. ”Is this about what happened between the two of us?” Se mutisi vaikeana. Ei Alex kieltämättä olisi halunnut siitä puhua – se oli vaikea aihe niille molemmille.
|
|
|
Jan 16, 2018 23:24:11 GMT 2
Post by Deleted on Jan 16, 2018 23:24:11 GMT 2
Hitto, kun asiat olivatkin onnistuneet menemään monimutkaisiksi Connien ja Alexin välillä. Kaikki olisi ollut täysin fine, jos ne eivät olisi sillä tavalla hairahtaneet. Tai jos olisivat edes menneet tekemään sen kahden kesken. Mutta ei, kun niiden oli pitänyt mennä vittu grindaamaan siinä koko muun työporukan naaman edessä, ja Connie oli lopulta se, joka siitä sitten kärsi. Kirjaimellisesti. Howard ei ollut edes epäröinyt syytellessään Connieta baarimikon panemisesta ja käydessään siihen käsiksi fyysisesti. Sunnuntaiyö olikin ollut ensimmäinen kerta, kun Connie oli kokenut oikeasti haluavansa ulos siitä suhteesta. Se vain ei vaikuttanut sillä hetkellä erityisen todennäköiseltä, sillä Howard Marone pitäisi blondin itsellään tasan niin kauan kuin haluaisi. Ja nyt, kun se tyttö oli melkein livennyt sen otteesta, oli se ote kiristynyt moninkertaisesti. Yhtäkkiä Connien seura kiinnostikin latinomiestä merkittävästi, ja se suhde oli kaikin puolin muuttunut entistä kieroutuneemmaksi.
Alex heitti siinä hymyillen kehuja ilmoille, mutta Connie teki parhaansa jäädyttääkseen itsensä niille. Vaikka ne kehut pulled on her heartstrings, Connie ei voinut antaa ilmi reaktiotaan. Jos se niin tekisi, se vain yllyttäisi Alexia enemmän ja se ei olisi kenenkään edun mukaista. Howard oli antanut viimeisen varoituksensa, ja jos se kuhertelu niiden välillä ei loppuisi, lentäisi Alex Bloodhoundista pihalle kuin leppäkeihäs. ”Well, don’t. You’ve been working here for a month now. My mid-section shouldn’t be news to you at this point”, Connie viittoi sen asian kintaalla. Sitten rupesikin jo tivaamaan Alexilta sitä, mitä se naisesta halusi. ”You wanted to say hi?” Connie sanoi epäuskoisesti naurahtaen. Kun se ei tiennyt mitä muutakaan olisi siinä tehnyt viestiäkseen sen, ettei Alexin läsnäolo muka sitä kiinnostanut, blondi nosti jalkansa pystysuoraan ylös ja nojasi sen strippitankoa vasten venytykseen. He’s air to me, Connie yritti toitottaa itselleen.
Alex ei kuitenkaan ollut jättää Connieta rauhaan. Sen sijaan se alkoi tivaamaan vastauksia, joihin blondi lähinnä kohautti olkapäätään. ”My phone has been acting out”, Connie valehteli. Naurettava valehan se oli ja totta kai Alex näkisi suoraan niiden sanojen läpi. Alexin jälkimmäinen kysymys sai blondin huokaisemaan syvään ja laskemaan jalan takaisin maahan. ”Nothing happened between us”, Connie sanoi kylmästi ja kääntyi katsomaan Alexia. ”We were drunk. People do stupid things when they’re drunk and it doesn’t mean anything. And that’s what it was – it didn’t mean anything.” Hetkeksi pidempään Connie antoi katseensa levätä baarimikossa, ennen kuin se nosti toisen jalkansa tankoa vasten venytykseen. ”Now can you please leave me alone? I’m trying to get ready for tonight and I don’t need your help with that.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 16, 2018 23:41:53 GMT 2
Post by nepa on Jan 16, 2018 23:41:53 GMT 2
Connien kylmä asenne otti enemmän tunteisiin kuin Alex olisi halunnut myöntää. Se ihan oikeasti oli kuvitellut, että niillä oli jollain tavalla syvempi suhde kuin normaalisti. Joidenkin ihmisten kanssa vain klikkasi, ja Connie oli ollut Alexille juuri sellainen tyyppi. Tuntui siis paskalta, että Connie sillä tavoin oli työntämässä Alexia pois luotaan – varsinkin, kun Alex oli täysin tietämätön syystä. Ihan suoraan blondi voisi sanoa kaiken, mitä sillä oli mielessään. Alex nimittäin kesti kyllä sellaiset asiat. Jos Connie vaikka ei pitänyt Alexin luonteesta tai jotain, niin se oli sitten aivan vitun sama, ja Alexin olisi silloin helppoa heilauttaa hyvästit sille blondille. Mitään sellaista Alex ei kuitenkaan ollut aiemmin huomaavinaan. Päinvastoin, mitä enemmän Connie tutustui Alexiin, sitä enemmän Connie myös vaikutti Alexista pitävän. ”Yes, I wanted to say hi”, Alex vastasi tiukasti. ”I was worried about you, you know.”
Connien vaivattomat venyttelyt ihan siinä nenän edessä saivat Alexin ajatukset hetkeksi sivuraiteille. Connie vaikutti taipuvan suuntaan jos toiseenkin, ja se tietenkin sai Alexin ajattelemaan asentoja, joihin taivuttelisi blondin mieluiten. Alexin oli kuitenkin keskityttävä. Oikeastaan se keskittyminen oli harvinaisen helppoa, kun Connie heitti ilmiselvän tekosyyn. ”Yeah, sure. Funny how you still managed to update your Facebook status on mobile, then”, Alex tokaisi sarkastiseen sävyyn. Sitä vitutti ihan mielettömän paljon se, että blondi sillä tavalla valehteli päin naamaa. ”Cut the bullshit, okay?” Alex sitten vaatikin. Vaikka blondi vaikutti aina vaativan jotain erityiskohtelua, ei Alex sitä antaisi.
Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen sai Alexin puuskahtamaan epäuskoisesti. Se taisi vähän naurahtaakin ja siristää silmiään. ”No”, se vastasi suoraan siihen Connien pyyntöön. ”You’re trying to push me away even though I’ve done nothing wrong”, Alex levitti toista kättään sivulle turhautuneena. ”That’s not okay, Connie. I thought we were”, nuorukainen epäröi hetken sanan valitsemista, ”I thought we were friends.” Alex asteli muutaman askeleen lähemmäs sitä edessä seisovaa blondia. ”I may be irresponsible and impulsive, but I’m not dumb”, se jatkoi ja oli tarttumassa kiinni naisen käteen. ”I know you, Connie. I can read you. It was hard at first, but now I know how, so I also know that you’re not fine. What happened, Connie?” – “Talk to me.”
|
|
|
Jan 17, 2018 9:39:38 GMT 2
Post by Deleted on Jan 17, 2018 9:39:38 GMT 2
Connien oli pakko saada Alex jollain tapaa uskomaan, että sen olisi parempi vain jättää blondi rauhaan. Viime viikon jälkeen Connie ei nimittäin ollut enää lainkaan varma, mihin kaikkeen Howard oli valmis ryhtymään pitääkseen siitä kiinni. Howard oli kunnianhimoinen mies, ja selvästi he wasn’t done with her. Mutta Alexille ei meinannut millään mennä kaaliin, että Connie ei kaivannut sen seuraa, ja olikin varmaan ainoa koko työpaikalla, joka ei sen suhteen luovuttanut. Ehkä se johtui siitä, että Connie ei oikeasti halunnut pysyä erossa Alexista. Mies oli kaikessa outoudessaan osoittautunut loistavaksi seuraksi, ja olihan siinä todella sitä fyysistäkin kemiaa. ”There was no reason to be worried. I’m fine.”
Alex odotetusti käräytti Connien valeestaan, mutta se tapa, millä se teki, sai Connien virnistämään vinosti. ”Wow, stalker much?” Connie sanoi huvittuneesti. ”Not creepy at all.” Blondi näki, että Alexia nappasi se vale oikein erityisesti tunteisiin. Se oli jopa vähän yllättävää, koska vaikka ne nyt olivat jonkin verran kaveeranneet, ei Connie ollut edes tajunnut Alexin olevan niinkin tosissaan niiden suhteen. Strippari nyt oli lähinnä ajatellut, että Alex oli sen kanssa tekemisissä siksi, ettei kukaan muukaan ollut. Mutta ilmeisesti Alex oli ihan oikeasti halunnut viettää aikaa Connien kanssa ja blondi tunsi hetkellisesti melkein heltyvänsä. Koska hitto, että sekin olisi halunnut olla Alexin kanssa. Sen sijaan Connie kuitenkin pyysi omaa rauhaa ja tilaa, mitä Alex ei ottanut kuuleviin korviinsa. ”Well, we’re not”, Connie sanoi tylysti, ennen kuin laski jalkansa alas ja kääntyi ympäri poistuakseen siitä tilanteesta.
Poistuminen ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä Alex meni tarttumaan kiinni Connien käteen, saaden naisen kääntymään kannoillaan ympäri. ”What?” Connie kysyi tulistuneesti. ”What do you want from me?” Tuli siinä vähän poljettua jalkaakin maahan. ”Not everything is about you, you know. There’s nothing wrong with you, and maybe in another situation we could be friends, but we can’t”, Connie ilmoitti, katsoen tiukasti miestä koko sen ajan. Ja edes ne sanat eivät saaneet Alexia perääntymään. Blondi puuskahti turhautuneesti, pyyhkäisi kädellä päälakeaan ja vilkuili ympärilleen levottomasti. ”You want to know what happened? Fine. Our partying was a hot topic around the club last weekend, and Howard heard the rumors. He thinks I cheated on him, which, technically, I did. I would have fucked you that night”, Connie selitti kiireisesti, hiljaisella äänellä. ”Now will you just please drop it? It’s for the best that we just… don’t hang out anymore.” Hitto, että sen sanominen kirpaisi.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jan 17, 2018 19:51:14 GMT 2
Post by nepa on Jan 17, 2018 19:51:14 GMT 2
Connie oli omasta mielestään ihan kunnossa. ”Whatever you say, Ice Queen”, Alex mutisi vastaukseksi ja nosti käsiään hieman ylöspäin alistumisen merkiksi. Jos Connie omasta mielestään oli kunnossa, niin mikäs siinä sitten. Ei Alex voinut alkaa väittämään vastaan. Ei, vaikka jo pelkästään se välttelevä asenne kertoi siitä, että Connie oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Pari viikkoa sitten ne olivat hitto soikoon olleet loistavissa väleissä. Jonkin oli siis pakko painaa Connien mieltä, ja totta kai Alex luuli sen liittyvän jotenkin siihen, että ne olivat melkein harrastaneet seksiä. Se oli harvinaisen turhauttavaa, koska Alex ja Connie olivat molemmat kuitenkin aikuisia ihmisiä ja niiden pitäisi osata käsitellä sellaisia asioita. Alex osasikin, mutta vaaleaverikkö ei tainnut osata tehdä niin.
”You were practicing, weren’t you? I just thought I’d help you out. All our customers come up close to see what you’re doing, you know. They’re probably so fucking old they can’t see”, Alex vitsaili, mutta muuttui kyllä pian vakavaksi. Suorastaan vittuntuneeksi. Alexia otti syvälle tunteisiin se, että Conniella oli pokkaa valehdella päin sen naamaa. Varsinkin, kun se vale oli niin huono. ”We’re not?” Alex puuskahti epäuskoisesti. ”Really?” Nuorukainen vielä jatkoi. Connie ehkä yritti paeta sitä tilannetta, mutta Alex ei todellakaan ollut valmis päästämään sitä pois. Alexilla oli vielä paljon sanottavaa, ja Alex sanoisi kaiken heti. Alex ei aikonut jäädä vatvomaan niitä asioita omassa päässään vaan se vaati, että saisi puhua Connien kanssa.
Se puhetavan pehmeneminen ja käteen tarttuminen ei selvästikään ollut Connien mieleen. Ennen kuin Alex edes kerkesi tarttua Connien käteen kiinni lujemmin, Connie nimittäin ärähti. Se tahtoi tietää, mitä Alex oikein siitä tahtoi. Se olikin hyvä kysymys se. Suorastaan sellainen, johon Alex ei osannut sanoa suoraa vastausta. Sen vuoksi Alex itsekin turhautui. ”I want nothing from you”, Alex alkoi levitellä käsiään. ”And what do you mean by that? Why can’t we be friends? There’s nothing stopping us, we’re both responsible adults.” – “Okay, mostly just adults, but still. You can’t just push me away.” Alex heilutteli käsiään puhuessaan. Sitten Connie jo tunnusti, että olisi pannut Alexia kaksi viikkoa sitten, kertoi lisäksi Howardista ja anoi Alexia lähtemään pois. ”No”, Alex sanoi tiukasti ja katsoi Connieta suoraan silmiin. ”I won’t just drop it. Drop this.” Alex osoitti niitä molempia. ”Drop us.” Se viimeinen vaihtoehto tuli lausuttua hieman vaikeammin, eikä Alex silloin katsonut Connieta silmiin. ”You are a person I really like. I hate you when you go all Ice Queen on me, but underneath the cold core beats a warm, loving heart.” Loppua kohden Alexin oli pakko vitsailla, koska liian vakavaksihan se touhu oli menemässä. ”I don’t want to lose you now. Howard can’t decide that.” – “And if us almost fucking is a problem for you, it just, it happened. We couldn’t help it. Sometimes people want to fuck each other and it’s completely normal.”
|
|
|
Jan 17, 2018 20:21:33 GMT 2
Post by Deleted on Jan 17, 2018 20:21:33 GMT 2
Alex oli hyvää vauhtia tekemässä siitä sen välttelystä vaikeaa. Se ei nimittäin vain suostunut hellittämään Connien suhteen, vaan sitkeästi siinä vänkäsi vastaan. Se sai Connien lopulta snap at him, kun se kipakasti vaati saada tietää, mitä Alex siitä halusi. Eikä Alex sitten osannutkaan siihen vastata mitään fiksua. ”Of course you want something”, Connie väitti vastaan, mutta ei ehtinyt saamaan vastausta, kun Alex sitten ilmaisi vastalauseensa siihen Connien käytökseen. ”That’s where you’re wrong”, Connie sanoi. ”I can and will push you away. We can’t be friends because I say so, and I’ll be damned if you won’t respect my wish.”
Mutta lopulta Alexin painostus sai Connien sen verran murtumaan, että blondi kertoi osan totuudesta. Sen, kuinka Howard oli kuullut niistä ja luuli Connien pettäneen sitä. Sitä Connie ei kuitenkaan kertonut, kuinka se oli viettänyt sen viikon kotona saamiensa mustelmien vuoksi, tai että tilanne ylipäätään oli mennyt siihen. The less he knew, the better. Alex ei siitä huolimatta hellittänyt otettaan, vaan rupesi puhumaan niistä ja kuinka se piti blondista eikä halunnut menettää sitä. Connie vaihtoi painoa levottomasti jalalta toiselle niiden puheiden aikana, sillä ne saivat sen menemään vaikeaksi. Edes Howard ei ollut pitkään aikaan puhunut sellaisia, ja tässä Alex nyt oli toitottamassa niitä ja kuulihan Connie sen äänestä, että sen myöntäminen oli Alexillekin vaikeaa. Ja ne sanat saivat Connien sydämen hakkaamaan hieman lujempaa ja huulet kihelmöimään – se epätoivoisesti olisi halunnut suudella Alexia ja muistaa, miltä se tuntui. Siitä tuntui olevan jo ikuisuus. Connie huomasi miettivänsä, tuntuisiko se jotenkin erilaiselta selvin päin kuin humalassa.
Huomaamattaan Connie oli ajatuksissaan siirtynyt tuijottamaan Alexin huulia. Sen tajutessaan blondi melkein säpsähti ja nosti katseensa baarimikon vihreisiin silmiin, jotka olivat all too knowing. Connie pudisti päätään. ”There is no us”, se sanoi melkein haluttomasti, ja veti kätensä irti Alexin otteesta. ”And since I’m going to keep icing you out, you might as well get used to the fact that you’ll be hating me a lot more. Last weekend was a mistake and it should never have happened. I know you think that as well.” – ”I gotta go”, se lisäsi sitten nopeasti vielä, ennen kuin harppoi sitä tilannetta ja tunteitaan karkuun. Se aikoisi tehdä ehdottomasti parhaansa vältelläkseen Alexia.
|
|