Lead me, guide me and walk beside me

# Emma’s ootd

Emman työpäivä oli saanut mitä omituisimman käänteen, kun kesken Pittsburgh Penguisille vetämien treenien keskellä hän oli päätynyt vaihtamaan numeroita Cole Halen kanssa. Samaiselle päivälle he olivat myös sopineet kaupunkikierroksesta, sillä Emma oli edelleen varsin hukassa uudessa kaupungissa liikkumisesta, joten Cole oli tarjoutunut hänen kaupunkioppaaksi. Sen käydyn keskustelun lomassa Emma oli huomannut Charlien luomat, epämääräisen närkästyneet katseet, mutta tyttö ei ajatellut sen liittyvän häneen tai Coleen millään tavoin. Loppupäivä oli kuitenkin sujunut varsin jouhevasti ja ennen kotiin lähtöä Emma oli vielä antanut kotiosoitteensa Colelle. Se että Cole halusi varta vasten hakea hänet kotiovelta saakka, näytti Emman silmissä ainoastaan kohteliaalta ja ehkä joskin hömpän sinisilmäisenä hän ei edes osannut kuvitella siinä taustalla olevan mitään muuta.

Niinpä päivän päätteeksi Emma oli mennyt kotiin, käynyt suihkussa, kuivannut hiukset, meikannut ja vaihtanut puhtaat vaatteet ylleen. Hän kerkesi myös sopivasti kiskoa saappaat jalkaansa, kun asuntonsa oveen koputettiin kuuluvasti. Emman ei ollut vaikea arvata kuka sen takana oli ja oven avatessaan, sen takana seisovalle Colelle hymyiltiin omaan, hyväntuuliseen tapaansa. ”Hey, you made it!”, Emma naurahti ja nappasi vielä pienen laukkunsa naulakosta, vei sen olalleen ja astui rappukäytävään Colen seuraksi. ”Oh yeah, I’m ready and very excited about this tour”, hän jatkoi kepeästi hymyillen ja sulki asuntonsa oven perässään kiinni, jonka jälkeen lähti Colen vanavedessä kohti alempaa kerrosta ja ulos kerrostalosta. Matkaa jatkettiin sen myötä kävellen, sillä mikä tarkoitus kaupunkikierroksessa olisi ollut, jos he olisivat menneet paikasta toiseen autolla? Nopean kävelymatkan päästä olikin Emman yllätykseksi löytynyt Colen mukaan kaupungin paras kiinalainen ja sushibaari.

Colen tiedustellessa mitä Emma piti kaupungista, tyttö kohautti huolettomasti olkiaan. ”It’s different, but I like it”, Emma myönsi hymyillen ja vei kätensä rennosti ristiin selkänsä taakse ja vilkaisi Colea. ”I mean, I lived my youth in Dallas and past six years in D.C but this is the first city, which feels way more home than those two together”, hän tunsi tarpeelliseksi selventää, sillä vaikka Pittsburghiin oltiin vasta muutettu ja kaupungista tiedettiin hyvin vähän, se tuntui enemmän kodilta kuin Dallas ja D.C yhteensä. Tavallaan Pittsburgh oli myös oiva tapa paeta kaikkea draamaa, mikä oli ollut käsillä D.C:ssä ja tällä hetkellä Emma vain kaipasi uutta alkua, ex-poikaystävästään ja hänen uudesta (vanhasta) tyttöystävästään, puhumattakaan perheestään Dallasissa, joka palavasti olisi halunnut tyttärensä kotiin. Jossain matkan varrella kaksikko löysi tiensä keskustassa vielä auki olevaan jäätelökioskille, josta kaksikko osti itselleen pallot jäätelöä. ”How about you, do you like living here?”, Emma tiedusteli vuorostaan ja silmäili Colea uteliaana, samalla kun otti jäätelökipostaan lusikallisen mansikkajäätelöä suuhun ja virnisti leveästi. ”And you live basically with Charlie and Felix, so what is that like in long term? I crashed at Charlie’s place few nights in this summer and Jesus… There’s crowded”, hän tiedusteli hyväntuulisesti ja kohotteli kulmiaan. Loppukesästä oltiin tosiaan asuttu muutama yö Charlien luona, ennen kuin oltiin löydetty oma asunto ja luoja soikoon, kuinka paljon ihmisiä sitä todella ramppasikin kyseisen Billonin kotitaloudessa. Colea ei oltu kuitenkaan niiden kahden päivän aikana nähty vielä silloin, joka oli kuulemansa mukaan muka outoa, sillä mies kirjaimellisesti asui Charlien ja Felixin kanssa. Se kyseleminen oli kuitenkin Emman tapa pitää keskustelu poissa itsestään ja tutustua paremmin Coleen. Emma ei nimittäin  pitänyt itseään kovin mielenkiintoisena ja no, mitä taas perheeseen tuli, heistä puhuminen sai yleensä kaikki ihmiset vain varpaisilleen, joten siitäkin välteltiin viimeiseen saakka puhumista.

Emma naurahti heleästi Colen itsevarmalle toteamukselle parhaasta kaupunkikierroksesta. Ei hän sitä oikeastaan epäillyt, vaikka oli varma siitä, ettei sillä kerroksella saisi tietää mikä oli kaupungin paras kampaamo tai kosmetologi. Enemmin mistä sai kaupungin parasta sushia ja sitä rataa. Sellaisella ei ollut kuitenkaan niin väliä, kunhan seura oli mieleistä ja sitä Cole oli. Mies oli hauska ja rehellisesti sanottuna hyvin komea, mitä kelpasi katsella pidempäänkin. Pittsburgh oli kuitenkin heti alusta alkaen vaikuttanut mukavalta kaupungilta. Kotiin tai DC:n ei kaivattu, joten kai se puhtaalta pöydältä aloittaminen oli helpointa aloittaa jossain sellaisessa kaupungissa, missä ei ollut kovinkaan paljoa vanhoja tuttuja ihmisiä tai ympyröitä. Ainoat ihmiset joita Emma todella kaipasi, olivat paras ystävänsä Sara ja isoveljensä Brooks, mutta heidän vuoksi ei oltu kuitenkaan valmiita muuttamaan Coloradoon. Siellä oli mukava käydä, mutta siihen se pitkälti jäi. Jäätelökioskille päästessä Emma ei vastustellut, vaan antoi Colen kohteliaasti maksaa heidän jäätelönsä.

Saadessaan pienen kipon jäätelöpalloineen käteensä, Emma otti siitä ensimmäisen lusikallisen, samalla kun kuunteli Colen puhetta. ”On really? That’s kinda hard to believe you know? I’ve heard that almost half of the team has key to his house”, Emma kohotti kulmiaan hyväntuulisesti ja lusikoi uuden lusikallisen jäätelöä suuhunsa, samalla kun virnisti Colelle herttaisesti ja kallisti pienesti päätään. Toisaalta Emma myös ymmärsi miksi asia oli niin, mitä hän nyt oli sen kesän aikana oppinut tuntemaan Charlieta. Sen luokse oli tervetulleita kaikki, jotka tarvitsivat yösijaa. Emmakin oli kesällä saanut yöpyä Charlien taloudessa, kun muut olivat DC:ssä. Ainoaksi ehdoksi oli asetettu koirien hengissä pitäminen, jääkaapin täyttö ja muuten talon pystyssä pitäminen, mikä oli varsin kohtuullista. Sen aikana ei ollutkaan muita näkynyt. ”His house is nice, I’ll give you that”, hän totesi Colen jälkeen nyökkäillen, mutta hiljeni sen myötä syömään jäätelöään rauhallisesti, samalla kun kuunteli Colen puhetta ystävästään ja hänen pojasta. Pieni surunhäivähdys jopa käväisi Emman kasvoilla, kun Cole kertoili elämisestä ystävänsä kanssa ja sen naishistoriasta, joka ei tuntunut olevan kovin menestynyt – ensiksi vaimo oli kuollut ja sitten sattumoisin Emman serkukin kanssa homma oli mennyt puihin. ”He might be broken now, but he will get over it”, hän huomautti vinosti hymyillen Colelle, mutta jatkoi heti perään samalla kun nosti pientä jäätelölusikkaansa ilmaan. ”I'm expert of broken hearts and even though it sucks, you’ll get over it. Eventually. It just takes time”, Emma jos joku oli elämänsä aikana ottanut useammin kuin kerran takkiin poikien suhteen. Suuri kiitos sille kuului myös Brooksille, mutta velipoika oli myös onnekseen avannut hänen silmänsä niiden miesten kohdilla, jotka olivat yrittäneet käyttää Emmaa vain hyväksi tai pelleillä hänen kanssaan. Noahin kohdalla tilanne oli ollut toisaalta toinen – Emma oli sinisilmäisenä saanut aivan itse paraati paikalta seurata, kuinka poikaystävänsä lähentyi entisen tyttöystävänsä kanssa ja tässä oli lopputulos. Siitä huolimatta Emma ei ollut koskaan luopunut rakkaudesta, niinkin kliseiseltä kuin se kuulostikaan. Seuraavaksi Emma kuitenkin hieraisi ohimennen lämpimästi Colen olkaa ja hymyili. ”But it’s good that he has best friend like you”

Emma lusikoi vielä muutaman lusikallisen suuhunsa, ennen kuin heitti tyhjän jäätelökipon ohi käveltävään roskikseen. Colen tiedusteluille kohautettiin vaatimattomasti olkia. ”Well… I’m kinda the family disappointment, the black sheep who wanted to do something else, what my parents expected me to do”, Emman sanat saattoivat kuulostaa karulta, mutta hän ei kuitenkaan kuulostanut katkeralta. Lauren oli kuuliaisesti seurannut isäänsä politiikkaan, kun perheen ainoana poikana Brooks pitkälti sai tehdä mitä halusi. Sen vuoksi heidän vanhempansa olivat myös odottaneet, että Emma tekisi tulevaisuudessa jotain politiikan tai hyväntekeväisyyden parissa. Sen sijaan Emma oli ottanut hatkat Dallasista heti mahdollisuuden tullen ja etääntynyt perheestään. Etäisistä väleistä huolimatta Emma kuitenkin tiesi vanhempiensa rakastavan kuopustaan ehdoitta ja yrittivät parhaansa mukaan tukea häntä hänen uravalintansa kanssa, vaikka se ei heitä miellyttänytkään. ”But I’ve always wanted to do for living something which includes sport and helping other so I think that’s why I chose this career. And because of my big brother. He encouraged me to do something what I love – not what our parents wanted”, hän lisäsi vino hymyn kare huulilla ja vei kätensä rennosti puuskaan rinnalleen. ”And Samuel is cool. He’s been so nice to me. Not to mention helpful. He was my first friend here”, Emma kertoili avoimesti, sillä hänen ja Samuelin välillä ei tosiaan ollut muuta kuin ystävyyttä. He ehkä työskentelivät samassa organisaatiossa, viettivät jonkin verran aikaa vapaa-ajalla mutta siinäpä se.

Emma katseli eteensä hetken aikaa mietteliäästi, kunnes käänsi kysyvän katseensa Coleen. ”But what’s up with that Bell-Billon hatred thing? Why they hate each other so much”, hän tiedusteli vinosti hymyillen ja kääntyi kävelemään Colen eteen takaperin, samalla kun silmäili miestä vaativasti. ”Samuel even warned me about you, he told me you’re not good news. I’m assuming he’s not big fan of yours either?”, Emma kiusoitteli herttaisesti, kohottaen toista kulmaansa kysyvään sävyyn. Samuel oli hänelle ollut aina mukava, mutta Charliessa ja Colessa oli selvästikin jotain, joka sai Emman esimiehen niskakarvat pystyyn. Nuoren naisen silmissä Cole ei kuitenkaan vaikuttanut niin pahalta ihmiseltä, mistä Samuel oli varoittanut, eikä hänellä ollut tapana luoda ennakkoluuloja muista, ennen kuin oikeasti tapasi kyseisen ihmisen. Tosin Charliekin oli tuntunut suhtautuvan heidän kaupunkikierrokseen joskin nihkeästi, mutta Emma yritti olla sitä ajattelematta. Niinpä hyväntuulinen tyttö jatkoi Colen edessä kävelyä ja samalla sipaisi taas muutamaa vaaleaa suortuvaa korvansa taakse. ”But why hockey?”, hän kysyi taas hyvin uteliaana. ”Why not baseball, football or something else?”