Could see it from the stars, that I might give you my heart

Kotiin palatessa Charlie ei tosiaankaan odottanut, että vastassa olisi ollut tolaltaan oleva Hannah. Aikaisemmin kaikki oli vaikuttanut olevan hyvin, eikä Charlie osannut yhtään arvata, että siskonsa oli päättänyt vierailla hänen lomakodissaan. Siihen hetkeen saakka Charlie oli kuvitellut myös kaiken olevan hyvin. Tai niin hyvin mitä siinä tilanteessa olevilla ihmisillä saattoi olla. He olivat Hannahin kanssa kuitenkin molemmat eronneita, vapaita tekemään elämällään mitä itse halusivat. Heidän niskaansa ei ollut hengittämässä kukaan, vaikka yrittivätkin olla hissukseen sen asian suhteen. Ei siihen hissukseen oleskeluun ollut mitään muuta erityistä syytä, kuin se että he halusivat rauhassa katsoa mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Charlie oli täysin fine sen asian kanssa. Toki heidän läheisensä olivat varmasti huomanneet hänen ja Hannahin lähentyneet välit, mutta ei siitä oltu tehty sen suurempaa numeroa.

Valitettavasti vastassa oli kuitenkin iloisen Hannahin sijasta hyvinkin tolaltaan oleva nainen, joka pakkaili tavaroitaan. Hannah oli selvästikin itkenyt – se ei jäänyt suinkaan Charlielta huomaamatta, vaikka seurailikin hetken sivusta sitä naisen toimintaa, ennen kuin Hannah avasi suunsa ja parahti. ”Where is this coming from?”, Charlie ennätti kysyä hiukan epäilevään, mutta rauhalliseen sävyyn, kunnes Hannah vuorostaan tiedotti siskonsa käyneen pyörähtämässä talolla. Se sai aidosti yllättyneen ilmeen nousemaan miehen kasvoille, samalla kun katseli Hannahia kummastuneena. ”Olivia? My little sister Olivia was here?”, hän varmisteli epäluuloiseen sävyyn, mutta vakavoitui kun huomasi kyyneleet Hannahin poskilla. Puuskassa olevat kädet vapautettiin ja sen myötä Charlie hieraisi nenänvartta tuskastuneena. ”Jesus Christ, I should’ve known”, Charlie jupisi lähinnä itsekseen, kohdistaessaan katseensa hetkellisesti huoneensa lattiaan, ennen kuin kohotti sen Hannahiin, joka vuorostaan pyöritteli päätään ja pelkäsi miehen satuttamista. Tämä oli yksi niitä syitä, miksi hän piti omat asiat ominaan, koska ei halunnut kenenkään sekaantuvan niihin. Etenkään siihen hänen ja Hannahin suhteeseen, joka oli jo itsessään hyvin hauras ja epävakaalla maaperällä. ”Hannah, just wait a minute”, mies tyynnytteli seuraavaksi huomattavasti rauhalliseen sävyyn ja nosti kätensä painottaakseen sanojaan.

Hannahin istuuduttua sängyn reunalle, Charlie lopulta seurasi perässä ja kyykistyi sen eteen, tarttuen nyt Hannahin käsistä lohduttavasti, mutta tiukasti. ”First of all – I know you don’t want to hurt me. I’m fully aware of that. I don’t want to hurt you either”, Charlie sanoi rauhallisesti, katsellessaan Hannahia, jolle suotiin vino hymy. “And what comes to Olivia… Last time I checked, she’s my little sister who has her own problems with men and she have no right to get involved in my… Things or relationships”, hän kuitenkin huomautti ja loi naiseen varsin painavan katseen, jatkaen kuitenkin lähes heti perään; ”Olivia is wrong by the way. You have made me happy in ways that no other has made me in long time”, ja jokainen sana oli totta. Olihan Kenzien kanssa oltu onnellisia – sen aikaa, kun sitä iloa oli kestänyt – mutta Hannahin seurassa kaikki tuntui huomattavasti vaivattomalta. Vaivattomuus toi mukanaan myös jotain sellaisia tunteita, mitä Charlie ei ollut viime viikkojen aikana osannut tunnistaa. Hannahia katseltiin nyt kuitenkin hymyillen, samalla kun siveli peukaloillaan naisen kämmenselkiä. ”But I don’t know what we are doing. I didn’t know it is an issue – until now”, Charlie hymähti hiukan vitsailevaan, mutta kuivaan säyyn ja pyöräytti silmiään muka hyvinkin dramaattisesti. Hän kuitenkin hiljeni sen myötä hetkeksi, katseensa käydessä mietteliäästi heidän ympärillään. Raskaan huokaisun saattelemana se katse kuitenkin palautettiin takaisin Hannahiin. ”I just know that I love you”, mies myönsi lopulta, samalla kun siirtyi Hannahin viereen istumaan sängyn reunalle. Naisen käsistä pideltiin vielä hetki tiukasti kiinni, kunnes Charlie nosti toisen kätensä varovaisesti vieressä istuvan Hannahin kaulan ja posken välimaastoon. ”I don’t want you to leave…”, Charlie toivoi Hannahin uskovan niitä sanoja, sillä hän ei missään nimessä halunnut sen lähtevän minnekään. Etenkään siskonsa vuoksi - jolle Charlie varmasti soittaisi myöhemmin. Katseensa harhaili Hannahin kasvoissa, mutta hetken harkinnan jälkeen hän lopulta kuitenkin painoi kevyen, mutta viivyttelevän suudelman naisen huulille.

Sillä hetkellä Charlieta jopa hiukan kadutti kauppaansa lähtö ja Hannahin jättäminen yksin asunnolle. Hän olisi luultavasti voinut estää sen episodin toteutumisen omalla läsnäololla, mutta ei, koska Olivia oli ilmoittamatta saapunut kaupunkiin. Olisihan se pitänyt kuitenkin arvata, että jotain sellaista olisi jossain vaiheessa tapahtunut. Omalla tavallaan Olivian käytös oli naurettavaa ja noloa, sillä Charlie oli aikuinen meis joka osasi pitää itsestään ja omista suhteistaan huolta. Siihen tilanteeseen ei muutenkaan kaivattu ketään kyseenalaistamaan mitä he olivat ja mitä he tekivät Hannahin kanssa. He olivat kaksi aikuista, vapaata ihmistä tekemään mitä he itse halusivat ja kokivat olevan parhaaksi heille. Charlie tiedosti varsin hyvin oma tunteensa Hannahia kohtaan, eikä niitä liioin edes peitelty. Ne tunteet olivat päivä päivältä kasvaneet suuremmiksi ja syventyneet sellaisiksi, mitä ei ollut rehellisesti sanottuna Kenzien kanssa tapahtunut. Kai he olivat loppujen lopuksi olleet niin erilaisia, ettei sellaista mahdollisuutta edes ollut heillä kahdella.

Charlie pystyi ainoastaan hymähtämään pehmeästi, kun Hannah huomautti siskonsa vain olevan huolissaan hänestä. Yleensä se meni toisin päin – Charlie oli huolissaan siskoistaan ja siitä millaisia valintoja he tekivät elämässä. Lopulta siitä lattialta oltiin siirrytty naisen viereen istumaan sängylle ja painanut viivyttelevän suudelman Hannahin huulille. Sitä ennen oltiin kuitenkin tunnusteltu tunteita, minkä johdosta Charliesta tuntui, että isokin kivi olisi vierähtänyt sydämeltään. He eivät olleet liioin Hannahin kanssa puhuneet tunteistaan, mutta jotenkin sillä hetkellä niistä kertominen tuntui hyvältä ja oikealta. Suudelmasta lopulta vetäydyttiin ja lämmin, varma katse kohdistettiin naisen silmiin. ”I really love you”, Charlie vakuutti hiukan huvittunut hymy huulillaan, kuullessaan kyllä naisen sanoista kuultavan epävarmuuden. Olihan se nopeaa, mutta ei Charlie ihan jokaiselle vastaantulevalle naiselle sellaista sanonut. Se että Charlie tunnusteli tunteitaan, ei kuitenkaan hänen silmissään velvoittanut Hannahia sanomaan sitä samaa. Niin ei kuitenkaan ollut, kun nainen seuraavaksi tunnusteli tunteitaan, joka puolestaan nosti vinon, mutta lämpimän hymyn miehen huulille. ”Why you are scared that?”, Charlie tiedusteli rauhalliseen sävyyn ja silitteli hetken Hannahin poskea, ennen kuin laski kätensä Hannahin alaselälle. Hänestä oli turhaa murehtia tulevaa, koska elämää ei voinut etukäteen suunnitella millään tavalla. Se oli nähty ja koettu jo muutamaan otteeseen muutaman vuoden sisällä. Mitään ei oikein voinut suunnitella ennalta, jonka vuoksi Charlie ei jaksanut sen suuremmin enää edes murehtia asioita etukäteen, vaan pyrki siihen, että antoi asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan. ”I’m happy now and that’s good enough to me”, vakuuteltiin vielä kertaalleen ja vedettiin Hannahia lähemmäksi itseään. "I just hope you are happy too"

Charlie naurahti vaimeasti, kun Hannah selvensi sitä mitä Olivian kanssa oli tapahtunut. Sen suukotukseen vastattiin vinosti hymyillen, jonka jälkeen Charlie silitteli rauhoittelevasti naisen selkää. ”My sisters are bit nosy… Sorry about that”, Charlie pahoitteli, vaikka se taisi olla hiukan turhaa näin jälkeenpäin. Mitäpä hän olisi voinut tehdä uteliaille siskoilleen, jotka eivät edes ilmoittaneet tulostaan etukäteen. Olisihan se ollut mukava tietää Olivian saapumisesta ennalta, etenkin tällaiset tilanteet välttääkseen. Hannahin myöntäessä heittäneensä siskonsa pihalle, Charlie ei pystynyt estämään pientä tyrskähdystä, joka pääsi tahattomasti huuliensa välistä. ”Yeeaaah well, I think that was right thing to do”, hymähdettiin huvittuneena, jatkaessaan Hannahin selän silittelyä. Katse kääntyi hetkeksi eteensä, miehen kuitenkaan pystymättä keskittämään katsettaan oikein minnekään, joten se suosiolla käännettiin takaisin kainalossa olevaan naiseen. ”I don’t want to lose you either. I love you and I really love your smile too”, Hannahin hymy oli sellainen asia, joka sai Charlienkin hymyilemään leveästi. Se sai miehen hyvälle tuulelle ja hänestä oli oikeasti mahtavaa, että oli saanut naisen taas hymyilemään. Charlie ei edes enää kunnolla muistanut niitä aikoja, kun Hannah oli surun murtama – tai sitten hän ei vain halunnut muistaa, koska piti enemmän siitä hymyilevästä naisesta.

Charlie kuitenkin katseli Hannahia nyt hymyillen ja suukotti sitä hiuksien sekaan pehmeästi hymyillen. ”I really love you”, hän vannotti vielä kertaalleen, nojaten sitten päätään taaksepäin, jotta pystyi katselemaan naisen kasvoja. Sen aikana Charlie kuitenkin muisti Felixin, joka edelleen oli alakerrassa – yksin. ”Uh, we should go back downstairs and check how Felix is doing”, hän totesi ja vastahakoisesti irrottautui Hannahista sen verran, että pystyi nousemaan ja vetämään naisen mukanaan ylös jaloilleen. Hän tarttui Hannahia tiukasti kädestä kiinni ja lähti johdattelemaan alakertaan, jossa Luojan kiitos, Felix edelleen katseli varsin keskittyneenä televisiosta pyöriviä piirrettyjä. Alakertaan päästyä ja Felixin luokse suunnattua, Charlie hetkellisesti irrotti kätensä Hannahin omasta ja kyykistyi poikansa viereen. ”Hi buddy, are you okay?”, tiedusteltiin pojalta, joka vain nyökkäili isälleen. Charlieta hiukan vaivasi edelleen se, kuinka Olivia oli paukkonut paikalle tivaamaan mikä oli tilanne, joten suoristautuessaan ylös, hän kääntyi Hannahin puoleen ja suukotti naisen huulia. ”Can you sayt with Felix a moment? I should go call Olivia and… Well you know, talk to her what happened”, Charlie pyysi vinosti hymyillen ja kun Hannahilla ei ollut mitään sitä vastaan, sen niskaa hieraistiin vielä lempeästi, ennen kuin Charlie suuntasi askeleensa ulko-ovea kohti ja kaivoi puhelimensa taskustaan. Sen sijaan että olisi kuitenkaan lähtenyt alaovesta ulos, Charlie oli suunnannut katolle soittamaan puhelun siskollensa. Se mielellään tehtiin rauhassa, ilman Hannahin läsnäoloa, sillä ei ollut varma siitä millaiseen huutokonserttiin ajautuisi Olivian kanssa. Charlie ainoastaan toivoi, että he pystyisivät keskustelemaan tapahtuneesta siskonsa kanssa järkevästi ja asiallisesti – mutta kaikki siskonsa tuntien, se ei aina ollut mahdollista.