member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Apr 4, 2018 8:01:47 GMT 2
Post by missie on Apr 4, 2018 8:01:47 GMT 2
Sunday, November 5th, 2018 - evening Girls' apartment @ Manhattan, New York City, NY Daisy Rhodes & Nick Dewell ootd / julle Nickin ja Jaxin onnettomuudesta oli kulunut miltei kuukausi. Jax oli päässyt jo palaamaan jäälle, mutta Nick paranteli edelleen kättään sairaslomalla. Oli käynyt varsin nopeasti selväksi, että mies tarvitsi apua jopa arkisissakin asioissa, joten yhteistuumin Coco, Penny ja Daisy olivat pakottaneet miehen asumaan luokseen siksi aikaa, että Nick alkaisi pärjätä omillaan. Daisy ei ollut kysellyt mitään siitä, mitä mieltä Emma oli järjestelystä, koska kohtaaminen sairaalallakaan ei ollut sujunut erityisen lämpimissä merkeissä. Totta puhuen Daisy ei edes halunnut tietää Nickin tyttöystävän mielipidettä - hän osasi arvata sen jo muutenkin. Tietysti mikään ei mennyt ikinä suunnitelmien mukaan, sillä sinä iltana Daisy palasi takaisin kotiin vain kuullakseen Nickin kireän äänensävyn. Mies ei vaikuttanut tyytyväiseltä, eikä ollut vaikea arvata kuka linjan toisessa päässä oli. Daisy ei halunnut salakuunnella, mutta hän ei kehdannut mennä olohuoneeseen, vaan laski kaikessa rauhassa laukkunsa keittiön työtasolle ja jäi tonkimaan laukkuaan kuin jotain etsien. Väkisinkin hän joutui kuulemaan miten ilmiselvästi pariskunta tappeli puhelimen välityksellä siitä, että Nick oli majoittunut ex-tyttöystävänsä nurkkiin. Toki tilanne oli ehkä hieman erikoinen, mutta he olivat molemmat varattuja ja onnellisia tahoillaan - he olivat vain ystäviä, ei mitään muuta. Puhelu ei päättynyt erityisen hyvissä merkeissä, mikä jätti Daisynkin mietteliääksi. Ei hän halunnut aiheuttaa kitkaa Nickin ja Emman välille, mutta hän halusi myös olla ystävänsä apuna silloin, kun sille oli tarvetta. Ja nyt Nick todellakin tarvitsi sitä. Tuskinpa Emma oli torjumassa rahakkaita työkeikkojaan seuraavien kuukausien ajan, voidakseen auttaa poikaystäväänsä pärjäämään arjessa murtuneen käden kanssa. Sitä paitsi Daisy ja Nick eivät olleet pelkästään keskenään, vaan asunnossa viihtyivät myös Coco ja Penny. Joku heistä oli aina paikalla Nickin tukena, eikä se aina ollut Daisy itse, vaan Coco ja Penny kantoivat kortensa kekoon myös. Pienesti, vaimeasti huokaisten Daisy veti syvään henkeä ja asteli jääkaapin luokse. Hän kaivoi esiin kaksi olutpulloa ja korkkasi molemmat, vain siirtyäkseen sitten olohuoneeseen. Tai oikeastaan nainen jäi seisomaan olohuoneen ja keittiön kulkuväylälle, mutta kuitenkin. "Hey! You wanna beer?" Daisy tiedusteli vähän vinosti hymyillen. Hän kohotti kädessään olevia pulloja, nyökäten sitten televisiota kohti ja jatkoi huolettomasti: "The game starts soon too. We could watch it." Eiköhän pari olutta ja Capsien pelin katseleminen auttaisi unohtamaan yhden parisuhderiidan. Mitään sanomatta nainen siirtyi sohvalle ja istuutui Nickin viereen. Toinen olutpulloista ojennettiin miehelle samaan aikaan, kun televisio tuli käännetyksi oikealle kanavalle.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 8, 2018 21:09:56 GMT 2
Post by julle on Apr 8, 2018 21:09:56 GMT 2
# Nick's ootdSairaalasta oltiin päästy kuukausi sitten, mutta kotona ei oltu kuitenkaan viihdytty kovin kauaa, kun Nick oli huomannut olevansa ainoastaan Billon perheen jaloissa. Sen lisäksi veljentyttärensä levottomat yöt itkuineen olivat aiheuttaneet myös Nickille vaikeuksia nukkua, mikä oli jo hyvin huono asia yksinään. Nick kaipasi paranemiseensa lepoa ja rauhaa, eikä yksinkään pärjätty yksikätisenä, kun miehen kolarissa runnottu käsi oli ollut sairaalasta päästyä lähes 24/7 kantositeessä. Samaista kättä kaiken lisäksi särki lähes kaiken aikaa, päivittäin syömistä kipulääkkeistä huolimatta, mikä teki jo itsessään väsyneestä Nickistä entistä kiukkuisemman. Jax oli onneksi selviytynyt kyseisestä kolarista varsin pienin vammoin ja päässyt sairaslomalta takaisin jäille. Veljen puolesta oltiin onnellisia, mutta se sai Nickin myös kaipaamaan pelaamista ja luistelua. Mieli tuntui mustenevan päivä päivältä vain enemmän ja enemmän, kunnes Coco oli keskustellut asioista ystävättärien kanssa ja naiset olivat yhteistuumin päättäneet Nickin muuttavan väliaikaisesti Pennyn, Daisyn ja Cocon entiselle asunnolle. Nickiltä ei oltukaan sen suuremmin asiasta kysellyt, vaan seuraavaksi häntä jo kärrättiin toiseen asuntoon kamoineen päivineen. Sinällään siinä järjestelyssä ei ollut mitään vikaa, mutta kun tieto siitä järjestelystä kantautui tyttöystävänsä Emman korviin – nainen oli suhtautunut siihen uutiseen hyvin nihkeästi. Se ymmärrettiin täysin, sillä kun otti tapahtuneet huomioon, Emma saattoi kokea Daisyn jonkinlaiseksi uhaksi heille ja heidän suhteelleen. Nick kuitenkin oli luullut tehneensä tyttöystävälleen selväksi heidän olevan vain ystäviä, mutta kerta toisensa jälkeen kaikki keskustelut olivat päätyneet vain samaisesta asiasta riitelyyn. Kuten nytkin. Nick oli tunti sitten soittanut Emmalle ja sen kanssa oli lähes heti kättelyssä päästy väittelemään samasta aiheesta kuin aikaisemminkin. ” Can you just… Emma! Can you just listen to me?”, Nick parahti korvallaan olevaan puhelimeen kireänä ja hieroi kasvojaan turhautuneena, samalla kun hautautui entistä syvemmälle istumalleen sohvalle. Sama laulu jatkoi ja Nick yritti kaikin keinoin pysyä rauhallisena ja ymmärtäväisenä, mutta kieltämättä siitä asiasta vatvominen ja murehtiminen alkoi jo kiristää kohtalaisen paljon hänen hermojaan. Jopa niin paljon ettei edes huomannut kotiin saapunutta Daisya. Puhelun aikana oltiin vajottu vain entistä syvemmälle sohvaan ja suljettu hetkeksi jopa silmät, kun yritettiin hengitellä tasaisesti ja pitää mieli samalla linjalla. ” Babe… Please understand this, this isn’t permanent, you know?”, sen myötä puhelu alkoi nähdä loppuaan ja ennen kuin Nick kerkesi hyvästellä kiireellisen tyttöystävänsä, Emma oli sulkenut linjan. Puhelun päätteeksi, Nick lopulta varsin turhautuneena viskaisi kädessään olevan puhelimen läheiselle nojatuolille, jonka jälkeen hieraisi kasvojaan raskaasti huokaisten. Daisyn läsnäolo laitettiin hetkeä myöhemmin merkille ja kuohuvasta mielestä huolimatta, Nick hymyili naiselle vinosti. ” Yes, please”, hän naurahti hiukan kuivasti ja nyökkäili sanojensa painoksi. Nick kohensi varovaisesti asentoaan sohvalla ja teki siihen naiselle tilaa, ottaen Daisyn ojentaman oluen vastaan. ” Sounds good”, mies yritti pitää äänensä huolettomana ja hymyillä Daisylle, samalla kun nainen seuraavaksi avasi television, laittaen oikean kanavan peleineen pyörimään. Alkavaa peliä silmäiltiin hetki hiljaa olutta hörppäillen. Siihen ei kuitenkaan keskitytty niin paljoa, ettei olisi voitu naisen kanssa vaihtaa hiukan kuulumisia – jonka johdosta Nick nojasi päätään taaksepäin sohvan selkänojaa vasten ja käänsi katseensa Daisyyn. ” So, what’s up? How was your day?”, Nick tiedusteli kepeään sävyyn kulmiaan kohotellen ja nosti oluen uudestaan huulilleen. Sen myötä katsekin hitaasti lipui takaisin televisioon, ensimmäisen erän alkaessa. Nick oli yllättäen siinä taitava, että pystyi samaan aikaan pitämään yllä keskustelua ja seuraamaa peliä täysin onnistuneesti. ” I miss playing…”, hän ilmoitti hetken kuluttua varsin haikeaan sävyyn. ” This sucks you know? I’m so fucking bored. All the time and there’s nothing I can do…”, nurinaa jatkettiin kulmia kurtistellen. Olisihan sitä toivottu, että tylsyys olisi ainoa asia, joka rasitti miehen elämää. Sen sijaan sitä vaikeutti hankala tyttöystävä, joka parasta oli maailman toisella puolella maalailemassa piruja seinille.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Apr 9, 2018 10:33:27 GMT 2
Post by missie on Apr 9, 2018 10:33:27 GMT 2
Daisystä tuntui ikävältä, että hän toi kitkaa Nickin ja Emman välille. Se oli viimeinen asia, mitä hän halusi. He olivat oikeasti vain ystäviä Nickin kanssa, eivätkä mitään muuta. Kyllä Daisy toisaalta Emman reaktion ymmärsi, mutta mitä siinä tilanteessa olisi voinut tehdä muuta kuin luottaa suhteen toiseen osapuoleen? Ei tappeleminen ainakaan tilannetta parantanut. Daisy oli jo ottanut ensimmäisen huikan oluestaan ja kiinnittänyt katseensa television ruutuun, kun hän kuuli Nickin äänen vierestään. Vaistomaisesti Daisy katsahti miestä. "I was pretty busy all day long. There was bunch of meetings and lots of stuff to do, so I hardly even had time to go to lunch or get cup of coffee", nainen hymähti silmiään dramaattisesti pyöräyttäen. Hän oli saanut juosta koko päivän paikasta toiseen. Tietysti päivä meni nopeammin niin, mutta jatkuva kiire oli silti aika raskasta. Nainen kiinnitti huomionsa uudestaan televisioon, kun ensimmäinen erä alkoi. Jax ja Noah oli nostettu sinä iltana kakkosketjuun aisapariksi. Tuntui omituiselta, että Nick puuttui ystäviensä rinnalta.
Eikä Daisy ollut ainoa, joka tunsi niin, sillä ilmeisesti Nickin oli varsin kyllästynyt tilanteeseen. Daisy siirsi katseensa vieressään istuvaan ystäväänsä. Raskaasti huokaisten hän vei toisen kätensä Nickin niskaan ja antoi sormiensa hellästi, lohduttavasti sivellä miehen ihoa. Moni olisi ehkä nähnyt eleen jonain muuna, mutta Daisyn puolelta se oli puhtaasti viaton. "I know. And I am sorry about that, but you just have to be patient. Healing just takes time. You really can't change that", Daisy yritti järkeillä, vaikka tiesi että laiha lohtuhan se oli. Paraneminen vei aikansa, eikä sitä oikein voinut nopeuttaa millään. "We need more beer", hän kuitenkin päätti heti perään naurahtaen, yrittäen keventää tunnelmaa. Sen enempää asiaa miettimättä Daisy nousi ylös ja siirtyi jääkaapille hakemaan kokonaisen six-packin olutta heille. Pullot laskettiin keskelle olohuoneen pöytää, kun Daisy lopulta istuutui taas Nickin viereen. "Feel free to drink all of them", hän totesi Nickille leveästi virnistäen ja pörrötti melkein sisaruksellisesti miehen tummaa hiuskuontaloa, ennen kuin keskittyi taas seuraamaan peliä.
Toiseen erätaukoon mennessä kaksikko oli ehtinyt tekemään tuhoa kaikista olutpulloista. Tyhjät pullot olivat täyttäneet sohvapöydän ja olo oli mukavan lämmin. Ei nyt varsinaisesti humalainen, vaan kevyen utuinen enemmänkin. Ajatukset eivät ehkä kulkeneet enää ihan selkeästi, mutta puhe ei sammaltanut ja Daisy tunsi itsensä lähinnä vain rentoutuneeksi. Hän oli valahtanut puolimakaavaan asentoon ja oli huomaamattaan hakeutunut tiiviisti Nickin kylkeen. Päätään nainen nojasi kevyesti Nickin olkapäätä vasten. Ei se asetelma tuntunut mitenkään luonnottomalta tai väärältä, eikä Daisyllä ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia. Television ruudulla pyörivää mainosta seurattiin hajamielisesti, kun mieleen nousi aiempi episodi Nickin ja Emman välillä, jota Daisy oli vahingossa päässyt todistamaan. "So, uh... How does Emma take this? I mean, you living in here with me and Penny", nainen kysyi varovaisesti, sillä hän ei todellakaan tiennyt miten innokkaasti Nick oli tilanteesta puhumassa. Eiväthän parin ongelmat ja riidat kuuluneet millään tavoin Daisylle. Nainen kohensi asentoaan sohvalla vetäen polvet koukkuun alleen ja kääntäen rintamasuuntansa Nickin puoleen. Vasemman kätensä hän vei lepäämään sohvan selän päälle, kun katse puolestaan tutki miestä vähän tarkemmin.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 15, 2018 21:17:07 GMT 2
Post by julle on Apr 15, 2018 21:17:07 GMT 2
Daisyn kuulumisia kuunneltiin hiljaa oluetta siemaillen, samalla kun silmäili televisiossa alkavaa peliä. Hyvä että joku heistä oli kiireellinen ja sai sen avulla päivät kulumaan nopeasti. Nickin päivät tuntui puolestaan matelevan, eikä hän voinut tehdä mitään sen eteen, että olisi saanut ne kulumaan yhtään nopeammin. Päivät pitkät katseltiin televisiota, kierreltiin korttelia ympäri ja käytiin silloin tällöin Cocon luona katsomassa tyttöjä. Niin pieneksi tytöksi, mitä Rachel oli, toi yllättävän paljon iloa setänsä tylsiin päiviin. Sitä iloa kuitenkin varjosti riitely tyttöystävän kanssa ja ikävät kivut, jotka säteili toistuvasti käsivarresta muualle kehoon. Niitä yritettiin taannuttaa kipulääkkeillä, mutta murtuneiden luiden parantelu, joita ei saatu kovin kummoiseen kipsiin, oli yllättävän vaikeaa ja kivuliasta. Päivä päivältä siihen tottui enemmän, mutta ei se siitä huolimatta kovinkaan mielekästä ollut.
Takaraivoa taottiin hitaasti sohvan selkänojaa vasten – aina siihen asti, kun Daisy vei kätensä niskansa taakse ja sai miehen lopettamaan sen, kääntäen katseensa varsin laiskasti vieressä istuvaan naiseen. ”But I’m so booooord. This sitting around… It’s not my thing”, Nick marisi kuin 6 vuotias pikkupoika ja pyöritteli silmiään kovinkin dramaattisesti. Eihän se paraneminen tapahtunut hetkessä, Nick tiedosti sen itsekin, mutta siitä huolimatta hän olisi kaivannut päiviinsä enemmän täytettä. Daisyn lähtiessä keittiöön, Nick jäi niille sijoille mutristelemaan huulia ja vuorostaan taas katselemaan hiukan mietteliäästi sitä televisiossa pyörivää peliä. Sillä hetkellä oleva olut kerjettiin tuhota naisen poissa ollessa ja Daisyn lopulta laskiessa lisää juotavaa pöydälle, Nick hymähti vinosti hymyillen. ”Thanks… I definitely need these”, hän hymähti, kurottautuen varovaisesti ottamaan uuden pullon pöydältä. Hiustenpörröttelyn yhteydessä Daisyyn luotiin kuitenkin nopea, pahansuopainen vilkaisu, jonka jälkeen huomio palautettiin takaisin televisiossa pyörivään peliin.
Tyhjäksi juotua olutpulloa pyöriteltiin kädessä, samalla kun katseli toisen erätauon pyöriviä mainoksia. Eipä ne muutamat oluet sen suuremmin olleet sumentaneet miehen ajatuksen juoksua. Nick tunsi olonsa kuitenkin rennoksi ja rauhalliseksi niiden jälkeen, vaikkakin osasyynä taisi olla ne kipulääkkeetkin, joita napsittiin tasaiseen tahtiin. Daisy oli jossain vaiheessa peliä hilautunut viereen, eikä Nick valittanut. Se tuntui kaikin puolin luonnolliselta – jopa niin luonnolliselta ettei edes ollut huomannut sitä, kuinka Daisy oli hakeutunut viereensä ja painanut päänsä olkaansa vasten. Sillä hetkellä Nick oli kuitenkin uppoutunut ajatuksiinsa, miettiessään aikaisempaa riitaa Emman kanssa. Daisyn kysymys havahdutti Nickin takaisin maanpinnalle ja hän loikin nopean vilkaisun, katseen kääntyessä raskaan huokaisun saattelemana kädessään olevaan pulloon. ”She’s mad at me and refuses to listen to me. She doesn’t like me living here. Obliviously”, Nick myönsi sen suuremmin asiaa kiertelemättä. Mietteliäästi Nick pyöräytti kieltä poskessaan ja tuijotteli edelleen kädessään olevaa pulloa. ”I do get that why she doesn’t like this arrangement, but I’ve tried to convince her that there’s nothing between us. We – you, me and Penny - are just friends and you two just want to help me out. And I don’t want to be dick and evict Coco and Ray-Ray at my apartment. They are family and it’s theirs home now, you know?”, mies selosti ja käänsi katseensa Daisyyn, joka liikahti ja vaihtoi asentoa. Siinä vaiheessa Nick kurottautui laskemaan kädessään olevan pullon edessä olevalle sohvapöydälle, jonka jälkeen nojautui takaisin sohvan selkänojaa vasten. ”She’ll get over this, or at least I hope so. I’m so tired of this fighting over this. Donno why she’s even with me, if she can’t trust me”, Nick mietiskeli ääneen.
Aikaisemmin oli vaikuttanut siltä, että Emma olisi todella antanut anteeksi sen suudelman Daisyn kanssa ja jättänyt sen asian taakseen, mutta nähtävästi ei. Olihan se ymmärrettävää, mutta yksinkertaisesti kaiken tapahtuneen keskellä, NIck oli liian väsynyt riitelemään. Se aihe oli kuitenkin sen verran masentavaa kuultavaa, että Nick seuraavaksi hymähti pienesti, samalla kun poikamainen virne nousi huulilleen. ”By the way… Your couch sucks. It’s not like my arm is already in pain, but now my back is too. I have to eat twice as much painkillers because of that”, hän härnäsi leikkimielisesti virnistäen ja pukkasi kädellän kevyesti naisen reittä.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Apr 16, 2018 21:17:21 GMT 2
Post by missie on Apr 16, 2018 21:17:21 GMT 2
"I know, honey", Daisy huokaisi. Tapa, jolla he puhuttelivat toisiaan ja koskettelivat toisiaan, oli ihan omiaan herättämään yhden jos toisenkin epäilykset, mutta Daisy ei itse nähnyt asiaa niin. Se kaikki vain tuli niin luonnostaan, eikä nainen osannut kontrolloida sitä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Piti kuitenkin muistaa, että he olivat kerran rakastaneet toisiaan. "You know what... I am, uh, going to interview tomorrow Giants head coach. Wanna come with me?" Nainen tarjosi hetkeäkään empimättä, sillä jos Nick tarvitsisi päiviinsä enemmän tekemistä ja täytettä, niin se kyllä järjestyisi. "And I always can take a few days off. We could go to see Caps practice and hang around the rink", Daisy hymyili aidosti ja hän myös tarkoitti sanojaan. Jos kerta hänellä oli mahdollisuus ottaa muutama vapaapäivä ja tehdä etätöitä, niin miksi ihmeessä hän ei tekisi sitä? Nick olisi taatusti tehnyt samoin hänen kohdallaan, jos osat olisivat olleet toisin päin. Nainen oli lopulta käynyt noutamassa heille lisää olutta, koska kumpikin heistä tuntui olevan enemmän tai vähemmän sen tarpeessa. "Yeah, me too", nainen hymähti pehmeästi ja siemaisi taas uudestaan pullostaan reilun kulauksen verran.
Kuten Daisy oli arvellutkin Nickin muutto ex-tyttöystävänsä nurkkiin häiritsi Emmaa. Totta puhuen kenties se olisi häirinnyt myös Daisya, joten tavallaan hän ymmärsi Emmaa hyvinkin. Silti jos Nick sanoi ettei mistään muusta ollut kyse kuin ystävyydestä heidän välillään, niin eikö Emman olisi pitänyt vain luottaa toiseen puoliskoonsa ja uskoa se? Eikö yleisesti ottaen ollut erityisen huono merkki, jos ei kyennyt luottamaan parisuhteen toiseen osapuoleen? Mikä Daisy oli kuitenkaan asiaan puuttumaan? Nick oli sitä kuitenkin selvästi mietiskellyt, mikä sai naisen kurtistamaan vähän huolestuneena kulmiaan. "Maybe we should meet. You know, me, you, Penny, Coco and Emma - we all. Together", Daisy tarjosi, kun ei oikein muutakaan ratkaisua siihen tilanteeseen keksinyt. Kenties yhdessä alas istuminen, jutteleminen ja illan viettäminen saisi Emman epäilykset hälvenemään. "I can take Sacha with me too. And Penny can bring her mystery man. I haven't even met him yet. I don't get why it's such a big secret", Daisy puisti sanojensa päätteeksi päätään ja hymähti pehmeästi. Ketä ikinä Penny peittelikään, oli pikkusiskolla varmasti hyvä syy siihen.
Daisy ei voinut estää huvittunutta naurahdusta karkaamasta huuliltaan, kun Nick valitti sohvasta. Vähän tutkiva katse kävi lävitse sohvan päästä päähän, mutta ei Daisy siitä oikein mitään vikaa löytänyt. "Poor you", hän kuitenkin totesi muka hyvinkin säälivään sävyyn ja vei toisen kätensä koskettamaan Nickin poskea hellästi sivellen. Katse lukittautui miehen silmiin ja pikkuhiljaa huulia koristanut hymy vaihtui vakavampaan ilmeeseen. Huomaamattaan Daisy antoi itsensä nojautua lähemmäksi Nickiä. Hän painoi silmänsi kiinni vain juuri ennen kuin pysäytti kasvonsa muutaman sentin päähän miehen omista. "Nick..." Daisy henkäisi, vaikka hän ei edes tiennyt mitä oli sanomassa. Ei hänellä oikeastaan ollut mitään sanottavaa, vaan jostain syystä hänen sisällään poltteli halu painaa suudelma Nickin huulia vasten. Kärsimättömästi Daisy veti henkeä ja siveli sormillaan miehen ihoa, jota parran sänki karhensi. Hetken hän vain hengitti sisään ja ulos miehen tuoksua. Ajatukset humisivat päässä, kun veri tuntui puolestaan kohisevan korvissa ja Daisy ei enää edes tiennyt mikä oli oikein, mikä väärin. Empien hän painoi huulensa Nickin huulille ja sulki ne hellään suudelmaan, kuin lupaa kysyen. Kun mies ei työntänytkään häntä pois antoi Daisy suudelman käydä entistäkin rohkeammaksi ja intensiivisemmäksi. Hän painautui vartalollaan miestä vasten tiiviisti. Oikea käsi hapuili tiensä jonnekin miehen rinnan tiennoille ja sulki paidan kangasta nyrkin sisään, vasemman taas pysytellessä edelleen Nickin poskella. Ei Daisy tiennyt mitä hän oli tekemässä, eikä häntä kiinnostanut ottaa selvääkään. Miehen kanssa vaihdetut suudelmat tuntuivat taivaallisilta. Ne onnistuivat herättämään jopa tutun kipinän eloon, jonka Daisy oli viimeksi tuntenut Nickin kanssa.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 20, 2018 11:53:32 GMT 2
Post by julle on Apr 20, 2018 11:53:32 GMT 2
Nick oli kiitollinen Daisyn kaltaisesta ystävästä ja erityisesti siitä, että he olivat saaneet välinsä sovittua. Ne puhumattomat kuukaudet Daisyn kanssa olivat suorastaan olleet helvettiä, sillä sen kanssa oli aikaisemmin totuttu pitämään yhteyttä lähes viikottain. Viattomien puheluiden ja viestien muodossa. He olivat ehkä seurustelleet ja sen myötä tulleet ystäviksi, mutta erosta huolimatta tietenkin Nick edelleen omisti jonkinlaisia tunteita naista kohtaan. Ne oli vain sivuutettu ja päätetty unohtaa, etenkin nyt kun Emma oli kuvioissa ja sen kanssa oltiin onnellisia. Toki se epäluottamus heidän välillään hiersi, mutta Nick jaksoi uskoa että sekin olisi ajan kanssa korjattavissa. He olivat Daisyn kanssa ystäviä eikä mitään muuta – tai niin Nick ainakin itselleen vakuutteli. Daisyn ehdotus kuullosti kuitenkin äärimmäisen hyvältä, joten sille nyökkäiltiin pienesti. “Sure, sounds fun”, Nick suostui ja hymyili Daisylle kiitollisena, kun tuo jaksoi kaikista omista kiireistään huolimatta keksiä tekemistä ja ajanvietettä tylsistyneelle miehelle. Sen vapaaehdotukselle kuitenkin pudisteltiin kieltävästi päähä. “Naah, you don’t have to do that. Even tho’ I might have to go to visit there anyway. Get more clothes and stuff you know. And now that I don’t have a car anymore, I think I’ll have flight over there. Bus isn’t an option”
Sillä hetkellä Emma oli kuitenkin yksi suurimpia murheitaan. Kiukuttelevan tyttöystävän kanssa oli hankala keskustella asioista järkevästi ja Nick oli liian väsynyt riitelemään. Emman käytöstä yritettiin kuitenkin parhaan mukaan ymmärtää. Daisyn seuraavan ehdotuksen myötä naiseen kuitenkin luotiin hyvin epäluuloinen katse, kääntäessään hyvin hitaasti katseensa edestään vierestään istuvaan naiseen. “You seriously want to meet my girlfriend? ”, Nick tyrskähti tahattomasti, äänensä kuultaessa hienoista huvittuneisuutta, mutta vakavoitui suhteellisen nopeasti kun mietti asiaa tarkemmin. “I know you mean well, but you don’t know her… When she doesn’t like someone, it doesn’t change. Unfortunately Emma is just petty of that, especially if she feels insecure about something”, hän huokaisi raskaasti ja pudisteli päätään ehdotukselle. Daisylle kuitenkin hymyiltiin sen jälkeen vinosti ja naisen reittä hieraistiin kiitollisena – ilman sen suurempia taka-ajatuksia. “Thanks tho’ but we’ll be alright, don’t worry about that. I can handle this mess”, vakuuteltiin, vaikka todellisuudessa Nick ei ollut vielä ihan varma miten saisi sen tilanteen hallintaan Emman kanssa. Hänen oli luultavasti kahdestaan puhuttava asiasta Emman kanssa ja vakuutella ettei heillä ollut Daisyn kanssa mitään. Daisy kuitenkin kärtti vielä siskonsa miehen perään, jolloin Nick hymähti huvittuneena. “Let her be, alright? Penny will tell you when she is ready”, naiseen luotiin varsin vetoava, painava katse ja siristettiin silmiä niiden sanojen jälkeen. Penny varmasti esittelisi mysteeri miehensä heille, sitten kun olisi valmis.
Sen myötä Nickin katse jäi harhailemaan Daisyn kavoihin. Daisyn tullessa lähemmäksi, katseensa harhautui lähes automaattisesti naisen huulille, ennen kuin sai ne palautettua takaisin Daisyn silmiin. Kieltämättä sen jälkeen Nick itsekin vakavoitui. Siinä tilanteessa oli sitä samanlaista jännitystä mitä kuukausia taaksepäin – sellaista mikä ei suoraan sanottuna ollut ihan soveliasta kahdelle seurustelevalle ihmiselle. Nickin ajatukset kuitenkin sumentuivat täysin, tuntiessaan Daisyn huulet omillaan. Se olisi pitänyt olla se hetki kun mies olisi ottanut takapakkia mutta ei – sen sijaan hän epäröimättä vastasi siihen Daisyn suudelmaan ja kiersi toisen kätensä Daisyn vyötärön ympärille. Suudelma itsessään toi taas mieleen lukuisia hyviä muistoja sekä sai aikaiseksi lämpimän tunteen rintaan, kun vanhat tunteet puskivat tietään lävitse pinnalle. Vanhat muistot ja tunteet olivat edelleen vahvasti läsnä ja niiden ansiosta oikeastaan uppuduttiin liiakseen niihin vaihdettuihin suudelmiin, kunnes Nick muisti jotain hyvin tärkeää. Nimittäin Emman. “Daisy, umm... We can’t do this”, tyttöystävänsä olemassaolon muistaessaa, Nick vetäytyi vastahakoisesti suudelmasta ja huokaisi raskaasti. Päässä edelleen humisi kiitos pienen pöhinän, mutta kummasti äskeinen oli saanut ajatustoiminnan palaamaan takaisin raiteilleen. “This is so wrong. You are with Sacha and I’m with Emma”, Nick tunsi tarpeelliseksi muistuttaa myös Daisya siitä, että siltäkin vielä löytyi parempi puolisko. Käsi Daisyn vyötäröltä vedettiin pois, kun Nick kampesi itsensä sohvalta ylös ja hieraisi terveellä kädellään kasvojaan turhautuneena, kääntyessään sitten vielä Daisyn puoleen. “And last time this happened, you hit me”, hän lisäsi vaikeasti naurahtaen ja hieraisi niskaansa, samalla kun katseensa kävi heidän ympärillään. Nick ei osannut kuitenkaan kohdistaa katsettaan mihinkään, vaan sen sijaan se palautettiin takaisin sohvalla olevaan Daisyyn. “What we are even doing?” - “Maybe.. This wasn't a good idea. Me living here”, Nick totesi huomattavasti vakavampana ja puri kurtisti kulmiaan ajatuksilleen. Jälkeenpäin ajateltuna se Daisyn ja tyttöjen nurkissa asuminen ei tuntunut kovinkaan hyvältä idealta.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Apr 25, 2018 18:43:50 GMT 2
Post by missie on Apr 25, 2018 18:43:50 GMT 2
"Great! That's a date then", nainen naurahti hyväntuulisesti ja haki vähän mukavampaa asentoa sohvalta samalla. "Oh, c'mon! You can't go alone. I can take the day off. It's no big deal", Daisy lupasi, eikä voinut olla pyörittelemättä päätään ajatukselle siitä, että Nick yrittäisi selviytyä lentokentällä yksinään.
Daisy loi vähän hämmentyneen ilmeen Nickiin. Hän ei ymmärtänyt mitä ihmeellistä siinä oli, jos hän halusi tavata ystävänsä tyttöystävän? Eivätkö pariskunnat tehneet niin; hengailivat yhdessä? Nainen oli varma, että Emman mieli olisi rauhoittunut, kun nainen olisi nähnyt, että Daisy oli onnellisesti yhdessä oman paremman puoliskonsa kanssa. "Seriously. Why not? We're friends, Nick. And she's your girlfriend, so why we couldn't hang out together? All of us", Daisy vielä yritti, mutta sai hyvin nopeasti selityksenkin sille, miksi yhdessä hengailu ei ehkä ollut maailman paras idea. "Oh! I see... That could be a bit tricky", nainen irvisti pienesti. Nick vakuutti että kykenisi kyllä hoitamaan sopan itse, eikä Daisy oikein voinut muuta kuin kohauttaa olkiaan ja nyökätä hyväksyvästi. "Let me know, if you change your mind. I would like to meet her. Really", Daisy kuitenkin halusi vielä vakuutella, sillä hän ei koennut mitenkään uhkaavaksi tavata Emmaa. Nick oli hänelle rakas ystävä - totta kai hän halusi miehen olevan onnellinen. Ja jos mies todella oli varma, että sai hoidettua tilanteen omin nokkineen, ei Daisy katsonut aiheelliseksi puuttua asiaan millään tavoin. Siskonsa asioihin Daisy sen sijaan olisi huomattavasti herkemmin ottanut puuttuakseen. Hän vilkaisi kuitenkin Nickiä huvittuneesti, kun mies yritti toppuutella häntä. "Fine", nainen hymähti ja huokaisi sitten dramaattisesti. Pennyn olisi tosin parempi pitää kiirettä mysteerimiehensä esittelyn kanssa. Daisy halusi tietää millaisen miehen hänen siskonsa oli oikein onnistunut löytämään.
Daisy ei ollut ihan varma mikä sai hänet lopulta kuromaan välimatkan umpeen, mutta niin hän kuitenkin teki ja päätyi painamaan suudelman Nickin huulille. Hän painautui entistäkin lähemmäksi miestä, kun Nick kiersi kätensä hänen vyötärönsä ympärille. Samaan aikaan nainen veti Nickiä vaativasti lähemmäksi itseään. Yhtäkkiä Nick kuitenkin vetäytyi suudelmasta. Daisy tunsi olonsa hämmentyneeksi ja yllättyneeksi, eikä hän osannut kuin tuijottaa Nickia. Mies muistutti molempien kumppaneista, joita kohtaan ne suudelmat olivat niin väärin, mutta mitään niistä sanoista ei oikeastaan tallentunut Daisyn mieleen. Hän nielaisi, yrittäen saada ajatuksensa kulkemaan. Daisy olisi halunnut vain tarttua miehen käteen ja pyytää sitä jäämään siihen vierelleen, mutta sen sijaan hän ei osannut muuta kuin seurata miten mies nousi sohvalta. "I didn't - I didn't mean it. It was just... You know, it was surprise. You haven't told me anything about Emma and I was just broke up with Jesse, so... Sorry about that", Daisy selitteli vähän takellellen. Ei hänen ollut ollut tarkoitus läimäyttää Nickiä. Se oli vain tullut jostain selkärangasta automaattisena reaktiona. Hän oli ollut järkyttynyt kuullessaan, että miehellä oli tyttöystävä, josta Daisy ei ollut kuullut edes mainintaa. Miehen kysymys ja sitä seuraavat sanat saivat Daisyn huokaamaan raskaasti. Hän kohautti hartioitaan ja painoi katseensa lattiaan. Ei hänellä ollut tarjota miehelle mitään vastauksia. Eihän Daisy edes itsekään osannut selittää itselleen miten oli päätynyt suutelemaan Nickiä. "I don't know, Nick", hän lopulta henkäisi ja haraisi stressaantuneena tummia, pitkiä hiuksiaan. "Maybe you're right", Daisyn oli kuitenkin pakko tunnustaa.
Syvään henkeä vetäen nainen nousi ylös sohvalta ja astui lähemmäksi Nickiä. Hän pysähtyi miehen eteen, nostaen kätensä kevyesti lepäämään miehen rintakehälle. Katse jäi pyörimään naisen omiin käsiin hetkeksi, kun hän muodosteli ajatuksiaan sanoiksi. "We're friends and I don't want to lose you. Or cause you any problems with your girlfriend", Daisy totesi vakavana, kohottaen katseensa viimein Nickin kasvoihin. Ihan suoraan Nickin silmiin se ei kuitenkaan kohdistunut, vaan jäi pyörimään vähän niiden yläpuolelle. Jostain syystä miehen katseen kohtaaminen tuntui vaikealta. "This is just... something. I don't even know why I kissed you. And that's why I think we should take some distance now", jotenkin niiden sanojen ääneen lausuminen kuulosti aivan käsittämättömän kamalalta. Daisyn sisintä pisti ja hän joutui puraisemaan alahuultaan estääkseen kyynelten valumisen poskilleen. "Let's just keep in touch and we still can go to DC together, but maybe it's wise move that you go to live on your own place", Daisy sipaisi tummia kutrejaan korviensa taakse. Hymähtäen Daisy kosketti Nickin poskea ja suukotti miestä hellästi suupieleen, mutta astui sitten Nickin ohitse suunnaten makuuhuoneelle päin. "Good night, I guess", Daisy vielä toivotti vilkaisten olkansa ylitse jälkeensä jäävää miestä.
|
|