Do you know what it looks like from the outside?

Puhelimen hälytys herätti Millien sinä maanantaiaamuna seitsemältä. Vain puoli tuntia ja heidän olisi lähdettävä kohti koulua. Nimenomaan heidän, sillä Beaun oli oltava ottamaan Millien kyytiin. Sitä jätkää hän ei ollut kyllä nähnyt sitten lauantai-illan, kun se saamarin kundi oli jättänyt hänet sinne bileisiin otettuaan niin itseensä beerpong-häviöstä. Ei sillä, että Millie olisi erityisesti kaivannut Beauta sen menneen sunnuntain aikana, ei todellakaan. Jos häntä jokin kiinnosti, niin se, oliko suurisuinen Beau päässyt kuin päässyt panemaan jotain bimboa. Tai ei, ei sekään Millietä kiinnostanut. Beau vaikutti ärsyttävältä. Se tuntui selvästi kuvittelevan, että maailma – tai ainakin Manhattan – pyöri sen karvaisen navan ympärillä.

Millie veti peittoa korviinsa ainakin viiden minuutin verran, kunnes Teagan jo ilmestyi koputtelemaan hänen huoneensa ovelle ja usutti nousemaan ja pukeutumaan, aamiaistakin olisi ehdittävä syömään. Millie hapuili puhelimen käteensä yöpöydältä, vilkaisi kelloa uudestaan sitten ensimmäisen hälytyksen sammutettuaan, kunnes vielä yhden pään tyynyyn painamisen jälkeen antautui ja sysäsi peiton yltään, kömpi ylös sängystä. Siitä alkoi aika tiivistahtinen puoli tuntia, kun Millie liittyi muiden sijaislasten joukkoon valmistautumaan kouluun.

Ei brunetelta sinänsä kauaa mennyt, sillä 7.20 hän istui katetussa aamiaispöydässä ja söi paahtoleipää aamukahvin kera. Kymmentä minuuttia myöhemmin hän sitten jo seisoi ovella, johon Howard hänet oli patistanut lupaamalla, että Beau olisi viemäss hänet autolle tuossa tuokiossa. Millietä hieman epäilytti – hän ei ollut nähnyt poikaa koko aamuna, ei se ollut aamiaisellekaan ilmestynyt. Niinpä tyttö hieman yllättyi, kun näki lopulta Beaun laskeutuvan portaita alas (vitun äreän näköisenä, ainakin siltä se Millien silmiin näytti). Ei se suurin piirtein edes tervehtinyt Millietä. Tai joku sihahdus hampaiden välistä kuului ja Millie tulkitsi sen käskyksi seurata perässä autolle.

He pääsivät liikkeelle ja etenivät pari korttelia hiljaisuuden vallitessa. Autoradio pauhasi ja Beau näytti joka liikennevaloissa naputtavan sormiaan rattia vasten, Millie pisti merkille, kun antoi katseensa vaeltaa edessä olevan tien, ratin ja pelkääjänpaikan puoleisen ikkunan näkymän välissä. "Did you succeed in Saturday?" Millie päätti avata keskustelun. Okei, ei ehkä paras mahdollinen avaus. "I mean, was it worth it that I had to find my own ride back home?" Millie vilkaisi Beauta, kunnes käänsi katseensa taas tiehen. "It wasn't so easy. I almost traumatized."