Time to meet the little one

ootd

Viime viikot töissä olivat olleet melko kiireisiä, niin Addielle kuin muillekin osaston lääkäreille. Sen lisäksi, että Elle oli jättäytynyt äitiyslomalle pari viikkoa sitten (osittain Addien painostuksesta), kuluneen viikon aikana kaksi muutakin lääkäriä oli ilmoittautunut sairaslomalla olevaksi. Ja kun siihen vielä lisättiin, että johtava ylilääkäri oli tämän viikon länsirannikolla parin kongressin parissa, oli Bellevuen ortopedeillä ihan tarpeeksi tekemistä. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana Addie oli viettänyt sairaalalla yli 60 tuntia, kun hänelle oli napsahtanut nakki ylimääräisestä päivystysvuorosta. Ja kun niihin tunteihin oli kuulunut sangen runsaasti pitkiä ja rankkoja leikkauksia, oli jopa Addie ollut iloinen päästyään vihdoin kotiin torkkumaan aamupäivällä.

Uupumuksestaan huolimatta hän oli kuitenkin tunnollisesti pitänyt kännykkäänsä päällä, olihan Ellen laskettuun aikaan enää viikko ja Addie oli sentään lupautunut paikan päälle synnytykseen. Ei sillä, että Addie olisi mitenkään aktiivisesti uskonut synnytyksen koittavan vielä hetkeen, olihan Elle kuitenkin ensisynnyttäjä, joten lapsi antaisi mitä suurimmalla todenmnäköisyydellä odottaa itseään vielä lasketun ajan ylikin. Mutta Elle oli käytännössä vaatinut häntä pitämään kännykässään ääniä päällä yötä päivää jo pari viikkoa sitten, joten minkäs teit. Tämän illan ajaksi Addie oli kuitenkin toivonut kännykältä hiljaisuutta. Ei siksi, että hän olisi ollut liian uupunut työputkensa jälkeen, vaan siksi että hänellä oli edessään viikonloppu Aidenin seurassa, ja hän todellakin halusi nauttia siitä. Ei heidän välillään vieläkään ollut mitään vakavampaa (eikä ollut tarkoituskaan), ainoastaan rentoa ajanvietettä kahden ystävän kesken. Oli se sitten leffaa katsoen tai peiton alla vähän aikuisempien asioiden parissa.

Totta puhuen Addie oli illan mittaan jossain määrin unohtanut koko kännykän ja Ellen lähestyvän synnytyksen - Aidenin huulet hänen omiaan vasten ja paljaalla ihollaan olivat aika tehokas tapa pyyhkiä moiset pikkuasiat mielestään. Siinäkin vaiheessa, kun Addien keittiön pöydälle unohtama hakulaite oli piipannut muutamaan otteeseen oli Addie ajatellut lähinnä, että sairaalalla oltiin katsottu päivystyslistaa väärin ja hänet oli laitettu hakuun vahingossa. Mutta kun pari minuuttia myöhemmin hänen kännykkänsäkin pärähti soimaan, oli Addien pakko siirtää huomionsa hetkeksi pois päällään makaavasta miehestä. "Ugh, I'm not", punapää huoahti Aideninkin ihmetellessä soittoa tähän aikaan illasta. Mutta silti näytössä vilkkui itsepintaisesti Bellevuen ensiavun numero. "It's the hospital calling", Addie tokaisi pahoitellen ja kurottautui nappaamaan kännykkänsä yöpöydältään. "I'm not on call", hän tokaisi puhelimeenkin sen kummempia tervehtimättä ja yritti saada äänensä kuulostamaan siltä, kuin hän ei parhaillaan makaisi sängyssä miehen kanssa, jonka suudelmat häiritsivät tämän puhelun käymistä merkittävissä määrin.

"What?" Addien ajatukset selkenivät hetkessä, kun hän kuunteli langan toisessa päässä olevaa hoitaja hieman tarkemmin. "I'm on my way", hän ilmoitti, kun viesti Ellen synnytyksen käynnistymisestä saavutti hänen tajuntansa. Addie sulki puhelimen, vilkaisi Aidenia pahoitellen. "Sorry, it's my friend. She's in labour and I'm the godmother, so I have to be there.." Addie totesi ryömittyään Aidenin alta pois ja ryhtyi samantien vetämään vaatteita ylleen.

Addie vilkaisi Aidenia tämän kysyessä pitäisikö tulla mukaan vai mitä pitäisi tehdä. "You really want to come with me to a childbirth? One that may very well take all of tomorrow", hän kysäisi jokseenkin epäuskoisena päätään pudistellen kiskoessaan farkkuja jalkaansa. Ehkei Aidenin läsnäoloa tällä kertaa tarvittaisi - sitäpaitsi Elle ei varmaan ikinä lakkaisi kiusoittelemasta häntä siitä, jos Addie nyt toisi Aidenin mukaan. "But you don't need to run home in the middle of the night just because I have to go, you can stay if you want. I just don't know when I'll be back", Addie jatkoi, keräillen siinä sivussa tavaroitaan kasaan. Ei kai sitä nyt mitään ihmeellistä tarvitsisi mukaan; kännykkä, lompakko ja avaimet - ja pehmolelu, jonka Addie oli ostanut odottamaan kummilapsensa saapumista jo hyvän aikaa sitten. Pitihän sitä nyt tehdä jonkinlainen ensivaikutelma. "Tell me about it", Addie huoahti Aidenin päivitellessä lapsen valitsemaa päivää. "I'm sorry. I'll call you later!", hän huikkasi vielä painuessaan eteiseen saatuaan vaatteet taas päälleen. Lyhyt vilkaisu vielä peiliin varmistukseksi, että hän näytti jokseenkin säädylliseltä ja sitten hän jo suuntasi ulos.

Matka sairaalalle Addien asunnolta oli joka tapauksessa lyhyt, joten hän ei viitsinyt kiiruhtaa mitenkään tuulen lailla. Ei se Ellen lapsi kuitenkaan ihan tunnissa vielä tainnut tässä maailmassa olla, joten ei hänellä mikään tulipalokiire ollut. Elle toki joutuisi sen aikaa olemaan yksin, mutta eiköhän tämä pärjäisi. Ja oli toivottavasti älynnyt pyytää puudutuksen. Synnytyskivut eivät tainneet siitä ihan mukavimmasta päästä olla, mutta siksihän oli keksitty kunnon lääkkeet.. Sairaalalle päästyään punapää totesi parhaaksi napata vielä kupin kahvia aulan 24 tuntia auki olevasta kioskista - ja muisti heti sitä maistettuaan, miksei melkein koskaan asioinut siinä kioskilla vaan haki yleensä lääkärien taukohuoneesta kahvia, joka ei syövyttäisi mahaa puhki ja maistuisi kahvilta eikä moottoriöljyltä. Juomalleen irvistäen hän suuntasi ylös synnytysosastolle, missä hänet ohjattiin suoraan Ellen huoneelle.

Ennen huoneeseen astumistaan Addie kulautti loputkin siitä sumpistaan kurkkuunsa, koputti sitten lyhyesti oveen ja astui sisään. "Hey you, how are you doing?" Hän tervehti Elleä ja suuntasi suoraan halaamaan ystäväänsä, jättäen vasta sitten laukkunsa huoneen ikkunalaudalle. "The hospital gown suits you", Addie tokaisi virnistäen. Eiköhän ollut aika yleistä tietoa, ettei sairaalan kaapu tuonut kenenkään parhaita puolia esiin - mutta eipä sillä ollut oikein merkitystäkään, kuka nyt synnyttäessä näytti hyvältä? "Please tell me you got an epidural."[/b]

Addie tunsi olonsa jokseenkin avuttomaksi siinä Ellen seurassa. Hän oli ollut edellisen kerran mukana synnytyksessä joskus opiskeluaikoina, eikä hän silloinkaan ollut koskaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi synnytysosatolla. Ei hän oikein tiennyt, mitä olisi voinut tehdä helpottaakseen Ellen oloa. Ja jos tämä ei kerta ollut vielä neljää senttiä pidemmällä, saattaisi tässä hyvinkin vierähtää vielä tunti poikineen. Mutta eiköhän Elle arvostaisi ihan vain hänen läsnäoloaan ja seuraansa, vaikka Addiestä ei muutoin olisi erityisen paljon iloa ollutkaan.

Punapään kulmat kohosivat hiukan Ellen ilmoittaessa haluavansa hoitaa synnytyksen mahdollisimman luonnollisesti. "Seriously? All those pregnancy hormones must have really clouded your judgment.. or have you always been such a masochist?" Addie hymähti, irvistäen pelkästä myötätunnosta seuraavan supistuksen saapuessa. Olihan luonnollisessa synnytyksessä varmasti puolensa, mutta Addie oli kyllä melko varma siitä että olisi Ellen tilassa ehdottomasti halunnut jotain kivunlievitystä. "Just keep in mind you can still change your mind and have them page anesthesia.." Addie muistutti lempeästi ja hieroi Elleä kevyesti selästä kun ei muutakaan tapaa keksinyt auttaa.

"It's okay, I promised I'd be here, so if the kiddo chooses to arrive in the middle of the night I have no choice but to be here in the middle of the night, even after three on-call shifts in a row in addition to the day shift", Addie hymähti toisen pahoitellessa ajankohtaa. Addiella kun ei ollut tapana rikkoa lupauksiaan, joten olisi hän varmasti tullut paikalle päivystysyönäkin potilaiden välissä, jos lapsi olisi sattunut sellaisena yönä tulemaan. "Besides, I wasn't sleeping so you didn't even wake me", hän jatkoi lyhyen hymyn saattelemana. Toki Addiella oli ollut muita suunnitelmia tälle illalle ja niiden peruuntuminen kieltämättä harmitti jonkin verran - ei hän yleensä jättänyt miehiä sänkyynsä odottamaan - mutta olihan tämäkin tärkeää, ja hän oli ihan mielellään Ellen tukena. "Can I do something, do you want some ice chips or anything?" Addie kyseli hetken päästä, irvistäen jälleen kevyesti ystävänsä valitellessa supistuskipujaan.

"I'm just trying to make it clear that we need you back downstairs after your maternity leave. There's way too much testosterone in the department now, with you on leave an Christine on sabbatical. Can't be that it would be up to me and Rosa to stand up to all the men. So get your ass back to work when the little guy is old enough for daycare", Addie virnisti ystävälleen. Tottakai Ellen olisi syytä pitää asiallisen mittainen äitiysloma eikä hätäillä takaisin töihin suurinpiirtein heti synnytyssalista, mutta ei Addie voinut sanoa etteikö välillä kaivannut Elleä töissä. He olivat kuitenkin hyvä työpari, ja Addie viihtyi erinomaisen hyvin Ellen mentorina.

Elle arvasi kerrasta, että Addiella oli ollut miesseuraa vielä hetki sitten. "Yeah, I was", Addie myönsikin kevyt hymy huulillaan "Not that we would have gotten to anything yet, so.." hän jatkoi, yrittäen taas hieroa kevyesti Ellen selkää supistusten myötä kun ei halunnut tuntea oloaan täysin avuttomaksi siinä toisen kärsiessä. "You really want me to talk about my sex life while you're in labour?" Addie naurahti. Se tuntui jotenkin.. oudolta. Ei sillä, etteivätkö he muissa tilanteissa olisi jo tästä keskutelleetkin, mutta synnytys vaikutti vain jotenkin kummalliselta tilanteelta tälle keskustelulle. Ainakin muistuttaisi Addietä ehkäisyn tärkeydestä, jos ei muuta. "What do you want to know? I can't tell you any juicy details of this night, since I had to leave him there to wait in order to get here", punapää hymähti, jättäen sitten Ellen hetkeksi yksin hakiessaan tälle niitä jääpaloja imeskeltäväksi käytävällä olevasta koneesta.

"I wonder why.. I think you're probably gonna enjoy maternity leave - I believe in med school there was something about a maternal instinct..?" Addie tokaisi ystävälleen lempeästi ja naurahti lyhyesti sanojensa perään. Tavallaan hän osasi ihan hyvin kuvitella ystävänsä vakuuttelemassa osaston ylilääkärille olevansa takaisin salissa alta aikayksikön, mutta eiköhän todellisuus ollut vähän erilainen. Addie oli ihan tarpeeksi monta kertaa kuullut työkavereidensa suusta, kuinka ihana se oma vastasyntynyt oli, ja kuinka pitkä äitiysloma oli yhtäkkiä vaikuttanut paljon houkuttelevammalta. "Just don't get sucked into the vortex of mommy-life", hän virnisti.

Addie kohautti lyhyesti olkiaan tutun hymyn tanssahdellessa hänen huulilleen Ellen lausahduksen myötä. Niin, mikäs sen mukavampaa kuin tulla kotiin suoraan sängyssä odottavan miehen luo? Jos Aiden edes jaksaisi odotella niin kauan. "Well, I left him there but I'm not sure whether he'll still be there by the time I get back. I wouldn't have wanted to force him to wait for me. There will be other nights for mind-blowing sex, but that little fella is only going to make his debut in the world once", punapää totesi, viitaten kädellään lyhyesti Ellen vatsan suuntaan ja ojensi tälle jääpalakupin.

"I really can't believe you don't want the epidural.. I would probably have taken all the drugs I could get in your shoes", Addie hymähti irvistäessään jälleen kerran näylle - Ellen olo ei todellakaan vaikuttanut mukavalta. Kaipa halu selvitä synnytyksestä ilman lääkkeitä oli jotain, minkä vain jotkut todella ymmärsivät.. "Yepp. I considered offering to meet at a restaurant or something, but that would seem kinda -- date-y. And we wouldn't want that. No romance, no flowers and absolutely no mention of the l-word.. that's the deal between us. So, takeout at my place instead", Addie jatkoi, yrittäen viedä sekä Ellen että omat ajatuksensa muualle kertomalla ystävälleen illastaan. Välillä hän vilkaisi huoneen seinälle ripustettua kelloa, joka ilmoitti ajaksi vähän yli neljän aamuyöllä. Tässä voisi vielä vierähtää tunti jos toinenkin. "Are you sure you don't want me to call someone? Your parents, maybe? ..or the father?" Addie kysäisi varovasti. Elle oli kyllä todennut hänelle, ettei halunnut olla tekemisissä lapsen isän kanssa, eikä Addie ollut halunnut kysellä asiasta sen enempää. Mutta eihän sitä tiennyt jos Elle vaikka synnytyksen myötä muuttaisi mielensä..

"Oh no, no way." Addie pyöräytti naureskellen silmiään ystävänsä vakuutteluille siitä, että hänenkin aikansa olla äiti koittaisi vielä. Over my dead body olisi ehkä ollut vielä osuvampi vastaus. Ei sillä, että Addiellä olisi varsinaisesti ollut jotain vanhemmuutta vastaa, ei suinkaan. Hän vain ei itse mieltänyt itseään siihen kategoriaan. Ei hän osaisi asettua aloilleen, puhumattakaan siitä että tarjoaisi lapselle vakaaan kodin ja kasvatuksen 18 vuoden ajan.. "You can do the parenting for both of us, I'm just fine with being just the godmother and cool aunt", punapää virnisti.

He eivät olleet koskaan sen syvällisemmin puhuneet perhesuhteistaan, mutta rivien välistä Addie oli jo jokin aika siten päätellyt, ettei Ellellä ainakaan ollut tapana viettää mitään viikottaisi perhelounaita. "I know, I just wanted to make sure", hän totesikin lempeästi Ellen todetessa ettei ollut yhteydessä vanhempiinsa. Addie ei kuitenkaan osannut odottaa sitä, mitä Elle seuraavaksi kertoi. Toki hän tiesi, että Elle ei ollut edes kertonut lapsen isälle raskaudestaan ja kun hän oli tähän asti visusti kieltäytynyt puhumasta aiheesta sen enempää, oli Addie jossain välissä antanut aiheen olla. Eihän hän itsekään paljoa puhunut menneistä kumppaneistaan, jos heidän tiensä olivat eronneet vähän ikävämmissä väleissä.

Addie oli kuitenkin tähän asti lähinnä ajatellut Ellellä ja tämän lapsen isällä olevan takanaan joku tavallista riitaisampi ero tai muuta 'arkipäiväsempää', mitä parisuhdeongelmiin tuli. Ei hän todellakaan olisi osannut arvata, mitä ystävänsä kertoi. Ja hän olikin hyvän tovin aivan hiljaa Ellen saatua koko tarinansa kerrottua, yrittäen sisäistää kuulemaansa, kunnes hän havahtui taas todellisuuteen ja sulki Ellen ensi töikseen pitkään halaukseen. Ei hän osannut tehdä mitään muutakaan. "I.. I don't know what to say", Addie tokaisi sitten silminnähden järkyttyneenä kuulemastaan, oltuaan pitkään hiljaa. "I had no idea. I'm so, so sorry that happened to you.." Nyt hän tunsi olonsa vielä avuttomammaksi kuin hetki sitten, kun ei ollut osannut suhtautua Ellen supistuskipuihin. Miten tähän sitten pitäisi suhtautua? Addie päätyi vain halaamaan Elleä uudestaan.

"Okay, so this Dante guy is out of the question.. But have you considered taking up contact with your parents again? They might be more understanding than you think. I mean, despite everything, that's their grandchild.." Addie totesi hetken päästä. Ehkä Ellelle tekisi ihan hyvää saada vähän suurennettua tukiverkkoaan ja yrittää jälleenrakentaa suhdetta vanhempiinsa. "I mean, of course I'll be there for you, no matter what. But it might be something to consider?" Toisaalta, hyvähän Addien oli puhua. Ei hän itsekään varsinaisesti ollut tekemisissä vanhempiensa kanssa, vaikka jopa harvinaislaatuisesti oli samalla mantereella heidän kanssaan. Hän ei ollut aikanaan edes kertonut olevansa taas Yhdysvalloissa ensimmäiseen neljään kuukauteen muutettuaan takaisin...

"You'd be surprised about how much parents forgive their children. I think they'd probably just be happy to hear from you and that you're okay. And that they have a grandson", Addie totesi ystävälleen rohkaisevaan sävyyn. Eiköhän miltei jokainen joskus aiheuttanut omille vanhemmilleen jonkinlaisia pettymyksiä.. He olivat kuitenkin aikuisia eikä heidän vanhemmillaan varsinaisesti ollut sanomista heidän päätöksiinsä. "Besides, your son might have a really shitty dad, but he has an awesome mom who's going to raise a wonderful child, right?", Addie jatkoi hetken päästä hymyillen. Eiköhän Ellen lapsesta ihan kelpo kansalainen varttuisi - Addie ainakin uskoi kasvatuksella olevan huomattavasti enemmän vaikutusta kuin geeneillä, ja jos lapsi ei koskaan edes tapaisi isäänsä, ei tästä kovin kamalaa ihmistä tulisi.

Loppuyö kului niitä näitä jutustellen, kunnes kätilö joskus aamuvarhaisella kävi tarkastamassa tilanteen ja ilmoitti että nyt päästäisiin tositoimiin. Siinä vaiheessa kaikki huoneessa olijat taisivat huokaista helpotuksesta, yö oli ollut melkoisen pitkä. Loppujen lopuksi synnytys sujui suuremmitta ongelmitta, ja kaiken kruunasi Ellen terve poikalapsi, joka näki päivänvalon joskus aamukahdeksan jälkeen.

Addie saattoi sanoa vaikka mitä siitä, kuinka hän ei ollut lapsi-ihmisiä, mutta pakkohan sitä oli myöntää äitinsä käsivarsilla rauhallisesti nukkuvan vastasyntyneen olevan varsin mieltä liikuttava näky. Ihastunut hymy kiipesi suorastaan väkisin nostamaan suupieliä ylös. "Congratulations, mom", hän totesi, ja ojensi Ellelle sitten sen mukanaan tuoman pehmolelun. "I couldn't write much on the card since I didn't know hat you're gonna call him.."

"Do I want to hold him?" Addie toisti Ellen tarjotessa poikaansa hänen pideltäväksi, epäröiden hetken aikaa. Mitä jos hän pudottaisi lapsen vahingossa? Okei, ehkei nyt sentään - olihan hän ennenkin pitänyt vauvoja sylissään, vaikka siit olikin vierähtänyt jo jonkin aikaa. "Of course I want to hold him.. Hello, little man, welcome to the world", punapää lirkutteli lapselle ottaessaan tämän varovasti vastaan Elleltä. "Do you want to call your parents now?", Addie kysäisi uudemman kerran saatuaan katseensa irrotettua lapsesta hetkeksi, keinuttaessaan tätä kevyesti sylissään.